Browsing by department "Nykykielten laitos"

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mikä asema suullisella kielitaidolla on espanjan opetuksessa suomalaisissa lukioissa, eli kuinka sitä harjoitellaan ja minkä tyyppisiä suullisia harjoituksia oppimateriaalit tarjoavat. Lisäksi tutkittiin espanjan kielen opettajien ja oppilaiden mielipiteitä aiheesta. Halusimme myös saada selville, mitkä oppimateriaalit ovat käytetyimmät espanjan opetuksessa, minkä tyyppisiä suullisia tehtäviä oppitunneilla tehdään ja kuinka ylioppilaskirjoitukset vaikuttavat suullisen kielitaidon harjoitteluun. Tutkimusaineisto koostui kyselystä, johon osallistui 28 espanjan opettajaa eri puolilta Suomea, sekä kahden eri oppikirjasarjan (¡Dime! ja ¡Nos vemos!) analyysistä. Kyselyssä oli sekä monivalintatehtäviä että avoimia kysymyksiä. Oppikirjat valitsimme kyselyn perusteella, sillä ¡Dime! ja ¡Nos vemos! olivat kaikista käytetyimmät. Tarkastelimme kirjoja lukion opetussuunnitelman (2015), eurooppalaisen viitekehyksen (2001) sekä Littlewoodin (1981) tehtäväluokittelun valossa. Tutkielman teoreettisena taustana on Littlewoodin (1981) esittelemä luokittelu, jossa suulliset tehtävät jaetaan kahteen eri ryhmään: esikommunikatiivisiin ja kommunikatiivisiin tehtäviin. Esikommunikatiiviset ovat rakennepainotteisia tehtäviä, joiden tarkoituksena on harjoitella kielioppia ja sanastoa systemaattisesti (strukturoidut dialogit, käännöstehtävät, tekstien ääneen lukeminen sekä kuuntelu- ja toistotehtävät). Kommunikatiiviset tehtävät sen sijaan keskittyvät kielen luovaan viestinn llisyyteen ja uuden tiedon luomiseen (roolipelit, haastattelut, väittelyt, interaktiiviset pelit sekä vapaamuotoinen keskustelu). Tulokset osoittivat, että sekä oppilaat että opettajat kokevat suullisen kielitaidon harjoittelun tärkeäksi ja pitävät oppikirjojen suullisia tehtäviä pääosin hyvinä ja riittävinä. Lukion ensimmäisillä kursseilla harjoitellaan paljon suullisia tehtäviä, kuten esimerkiksi dialogeja, tekstin lukemista ja pelejä, mutta viimeisillä kursseilla 6–8 keskitytään ylioppilaskirjoitusten harjoitteluun ja kirjallisten taitojen kehittämiseen, jolloin suullinen harjoittelu jää vähemmälle. Kummatkin oppikirjasarjat tarjoavat runsaasti suullisia tehtäviä. Ensimmäisillä kursseilla tehtävät ovat pääosin esikommunikatiivisia, kun taas viimeisillä kursseilla on enemmän kommunikatiivisia tehtäviä. Tehtävien sisällöt vastaavat opetussuunnitelman tavoitteita. Tutkielmassa tarkastellut oppikirjasarjat eroavat toisistaan siten, että uudempi kirjasarja ¡Nos vemos! tarjoaa ¡Dime!-kirjasarjaan verrattuna enemmän opiskelijalähtöisiä tehtäviä sekä hyödyntää enemmän teknologiaa.

Tutkielma käsittelee toisen persoonan puhuttelupronominien sekä nominaalisten puhuttelu- ja viittausmuotojen käyttöä englantilaisen Downton Abbey -televisiosarjan kahdessa suomenkielisessä ruututekstikäännöksessä, joista toinen on tehty Yleisradion televisiokanavalle ja toinen DVD-levitykseen. Tarkoituksena on havainnoida käännösversioiden välisiä eroja ja pohtia niiden syitä ja mahdollisia vaikutuksia katsojan kannalta. Hypoteesina on, että versioiden välillä ilmenee eroja, joiden todennäköisenä syynä ovat Yleisradion av-kääntäjien tyypillisesti paremmat työolot. Tutkielman teoreettinen pohja perustuu Roger Brownin ja Albert Gilmanin 1960-luvulla kehittämään malliin puhuttelun ja sosiaalisen etäisyyden välisestä yhteydestä, jota muut tutkimukset ovat myöhemmin täydentäneet. Tutkielmassa hyödynnetään myös kuvauksia englannin ja suomen puhuttelukäytännöistä. TV-versiossa on otettu enemmän vapauksia nominaalisisten puhuttelumuotojen kääntämisessä esim. lisäämällä ruututeksteihin sukulaisuussuhteisiin viittaavia sanoja. Nominaaliset muodot kuitenkin ovat perusteltavissa hahmojen sosiaalisella etäisyydellä. Sinuttelun ja teitittelyn käytössä seurataan pääasiassa alkuperäisen dialogin nominaalisia puhuttelumuotoja siten, että läheisestä suhteesta kertovat muodot korvataan sinuttelulla ja etäisestä suhteesta kertovat muodot teitittelyllä. Puhuttelumuotojen käyttö muuttuu TV-käännöksessä vain, jos hahmojen välisessä suhteessa ja/tai näiden alkuperäisessä dialogissa käyttämissä nominaalisissa puhuttelumuodoissa tapahtuu muutos. DVD-versiossa jaksojen välillä on selkeitä eroja esim. yläluokkaisten hahmojen arvonimissä sekä teitittelyn ja sinuttelun käytössä. Toisinaan vaikuttaa myös siltä, että kääntäjä ei ole ollut tietoinen hahmojen välisestä sosiaalisesta etäisyydestä. Joissakin kohtauksissa sinuttelu ja teitittely vaihtelevat myös yksittäisten keskustelujen sisällä. Vaikuttaa siltä, että DVD-käännöksessä pronominaalisten ja nominaalisten puhuttelu- ja viittausmuotojen valinnan perusteena on ollut kääntäjän tulkinta hahmojen suhteesta, ja nämä tulkinnat vaihtelevat jaksosta ja kohtauksesta toiseen. Myös alkuperäisen dialogin nominaaliset puhuttelumuodot ovat vaikuttaneet DVD-version pronominaaliseen puhutteluun, mutta niitä ei ole seurattu johdonmukaisesti. Käännösstrategioiden vaihtelun vuoksi vaikuttaa myös todennäköiseltä, että DVD-käännöksellä on ollut useampi kuin yksi kääntäjä. Käännösten välillä on siis eroja sekä puhuttelu- ja viittausmuotoihin sovelletuissa strategioissa että strategioiden johdonmukaisessa noudattamisessa. Tutkimuksen perusteella ei voida varmuudella sanoa, että erot johtuvat eroista kääntäjien työoloissa, mutta aiemman tutkimuksen perusteella se näyttää todennäköiseltä. Tutkimuksen perusteella ei myöskään voida määritellä, miten erot vaikuttavat katsojien kokemukseen sarjasta, mutta on mahdollista, että epäjohdonmukaiset ja hahmojen todellista suhdetta vastaamattomat muodot voivat huonontaa katsomiskokemusta.

The aim of this study is to examine the development of selective and divided attention in adolescence using functional magnetic resonance imaging (fMRI) and behavioral measures. Although the prefrontal cortex, a key area for attention and cognitive control, is thought to mature well into adulthood, few studies have examined the development of attention in adolescents and young adults. No fMRI studies have been conducted on the development of divided attention. In this study, development was examined both cross-sectionally and longitudinally to also assess the possible differences in the results they produced, as nearly all previous studies have been cross-sectional. Brain activity was measured from 103 participants aged 13–22 who were divided into three age cohorts. The youngest two cohorts were measured again after 1.5 years for the longitudinal study. While in the scanner, participants performed a sentence congruence task where they were instructed either to attend to only the speech or text stimulus or divide their attention between both modalities simultaneously. The cross-sectional results showed improvement in task performance between the youngest cohort (13– 14y.) and the older cohorts in both selective and divided attention tasks. No difference was found between the older two cohorts (16–17y. and 20–22y.) However, the longitudinal results did not indicate clear performance improvement with age in either task type. According to the longitudinal fMRI results from age 13–14 to 15–16, in the selective attention task brain activity decreased mainly in the medial prefrontal area and activity increased slightly in parietal regions. In the divided attention task, the decreased prefrontal activity was more lateral. From age 16–17 to 18– 19, increased activity in motor regions and precuneus was found in both tasks. In general, the effects were very subtle, possibly due to a short measurement interval and relatively small cohort sizes. The cross-sectional results indicated quite a different pattern of change in brain activity, concentrated on temporal areas. This difference in results emphasizes the importance of conducting longitudinal developmental studies in the future. Although the effects were not large, the longitudinal fMRI results were in line with some previous findings that prefrontal areas are recruited less with age, so that activity in more posterior task-related areas increases. The current results suggest that some fine-tuning of the attention and cognitive control-related network still occurs from adolescence to early adulthood, as the prefrontal cortex and its connections mature.

Tutkielmassa vertaillaan uutisten ja valeuutisten rakenteita menetelmällä nimeltään move-analyysi, joka kuuluu genreanalyysiin. Genreanalyysi pyrkii tulkitsemaan, kuvailemaan ja selittämään genrejen ominaispiirteitä, ja move-analyysiä käytetään tunnistamaan yhteyksiä tekstin rakenteen ja sisällön välillä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka valeuutiset eroavat rakenteellisesti oikeista uutisista, mitkä rakenteelliset elementit voisivat auttaa valeuutisten tunnistamisessa, ja mikä on valeuutisten suhde oikeisiin uutisiin genren kannalta. Tutkielman aineisto koostuu 15 uutisesta ja 15 valeuutisesta, jotka ovat valittu Hornen ja Adalin vuonna 2017 kokoamasta ja julkisesti jakamasta yhdysvaltalaisten poliittisten uutisten aineistosta. Uutiset jaettiin tutkielmassa “move” -nimisiin osiin, jotka vastaavat yleistyksiä tekstin osien viestinnällisistä pyrkimyksistä. “Movet” puolestaan jaettiin osiin niiden erilaisten ilmentymistapojen mukaan. Jakaminen tapahtui määrittelemällä tekstin osien eli “movien” ja niiden ilmentymien rajat ja funktiot lingvistisen analyysin ja uutisarvojen mukaan, käyttämällä myös apuna tutkimusta uutisten rakenteesta. Tutkielma löysi pääasiallisia rakenteellisia osia eli “moveja” neljä kappaletta uutisille ja viisi valeuutisille: “otsikko”, “ingressi”, “leipäteksti” ja “lisätieto” kummallekin genrelle ja “paatos” valeuutisille. Ilmenemistapoja löytyi kuusi: tapahtuman-, yksityiskohdan-, taustan-, lähteen-, ja seurauksen raportti ja lisäksi kommentti. Tutkielman tulosten mukaan genret eroavat toisistaan siten, että artikkeleiden alussa ja lopussa valeuutisten sisältö painottuu mielipiteen ilmaisuun vahvemmin kuin oikeissa uutisissa. Oikeat uutiset seuraavat rakennetta, jossa tärkein esitetään ensin, mutta valeuutisissa on uutisia, jotka antavat yhtä suuren painoarvon myös artikkelin lopulle. Uutisaiheen kommentointi valeuutisissa on myös henkilökohtaisempaa kuin oikeissa uutisissa, ja sitä on enemmän, huolimatta siitä, että valeuutiset ovat keskimäärin aineistossa lyhyempiä. Valeuutisissa otsikon, leipätekstin ja ingressin suhteessa saattaa myös olla sisällöllisiä epäselvyyksiä ja lähteiden raportointi voi olla epäselvää, tai yksinkertaista ja toistavaa. Nämä erot voivat auttaa valeuutisten tunnistamisessa. Erot genrejen välillä voivat johtua siitä, mikä niissä nähdään keskeisenä uutisarvona: lukijan informoiminen, tai uutistapahtuman tai siihen liittyvien henkilöiden paheksuminen. Paheksunta näyttää tutkielman valossa olevan pääasiallinen valeuutisten jakama motiivi ja merkittävin ero uutisiin genrenä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kerronnallisin menetelmin, millaisia kertomuksia aikuisiällä lähinäön heikkenemisen kokevat henkilöt eli aikuisnäköiset kertovat aikuisnäöstä ja millaisia käsityksiä he tuottavat kertomuksissaan identiteetistä. Aikuisnäkö eli lähinäön heikkeneminen aikuisiällä on yleinen ilmiö. Ihmisen lähinäkö alkaa heiketä merkittävästi noin 40 vuoden iässä, mistä seuraa usein silmälasien hankinta. Näön heikentymistä on tutkittu aiemmin osana ikäidentiteettiä, mutta omana kokonaisuutenaan aikuisnäköä ei identiteetin näkökulmasta ole aiemmin tutkittu. Puheviestinnässä identiteettejä on tutkittu vuorovaikutuksessa rakentuvina ja toisaalta vuorovaikutukseen vaikuttavina tekijöinä. Identiteettien nähdään rakentuvan tarinoissa, joita ihmiset jakavat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Tutkimuksessa käytettiin kerronnallista tutkimustraditiota tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen, aineistonkeruun ja analyysin lähtökohtana. Tutkimukseen osallistui 11 haastateltavaa, joiden käsityksiä ja kokemuksia aikuisnäöstä kerättiin kerronnallisilla haastatteluilla. Haastatteluaineistosta muodostettiin aikuisnäöstä kertovat kertomukset, jotka luokiteltiin kertomusten analyysin avulla. Identiteettipuhetta kertomuksista etsittiin holistis-sisällöllisellä analyysilla. Kertomukset jaettiin kolmeen luokkaan: hyväksymiskertomukset, sopeutumiskertomukset silmälaseista ja sopeutumiskertomukset näön heikkenemisestä. Identiteetin nähtiin aikuisnäön kontekstissa olevan vertailussa rakentuvaa, fysiologisesti, symbolisesti tai vuorovaikutuksessa annettua, tottumusten ja muutosten ristiriitoja, vaiheittain rakentuvaa sekä luonnollisesti jännitteistä. Kun aikuisnäköiset kertovat ensimmäisistä lukulaseistaan, he eivät puhu pelkästään iästä, vaan laajemmin identiteetin olemuksesta, ryhmistä, henkilökohtaisista identiteeteistään ja käsityksistään ikään liittyen. Aineiston perusteella voidaan siis nähdä olevan olemassa aikuisnäköön liittyvä identiteetti, aikuisnäköidentiteetti, joka on hybridi erilaisia identiteetin ulottuvuuksia ja erittäin yksilöllisesti koettu identiteetin muoto. Tulokset tarjoavat uutta tietoa aikuisnäöstä sekä identiteetistä vuorovaikutuksellisina ilmiöinä.

The theme of this Master´s Thesis is the campaign rhetoric of a nonprofit organization. #Don´t tell Martti was a fundraising and brand building campaign of peace broker organization Crisis Management Initiative (CMI) during the spring 2017. This study aims to produce knowledge of what kind of rhetoric organizations are using in social media and how we can understand it through the theory of dramatism. Organization´s use of social media has not attracted a lot of research attention. Nonprofit organization´s campaign communication and persuasion to donate is new study field and lately it has captured the interest of many different scientific fields. Despite this, studies where nonprofit organizations campaign rhetoric and social media would have been studied together are rare. At the same time nonprofit organizations aim to fundraise more from the private sector and social media as a fundraising tool is very important to them. This qualitative study falls under the tradition of social constructionism. The method for analysis is dramatism that falls under to the tradition of new rhetoric and has been created by a philosopher and literature critic Kenneth Burke in the mid of 20th century. In this way this study combines old analysis method to very new and modern environment, social media. The data for the study are the campaign publications in Facebook from 20th of April to 15th of June 2017.These 48 publications included text, photos, photo album and videos. #Don´t tell Martti campaign had many different motivations: to surprise President Martti Ahtisaari on his birthday, to fundraise money to peace building, to raise CMI´s brand recognition and to create an image of CMI as a trustworthy, but relaxed and humorous nonprofit organization. In the campaign communication the context of social media is strongly present: the language is relaxed, interpersonal, not factual and informative. Building the trust to this not so well-known organization was done by advocates in high positions from different companies. This campaign combined the current moment, friskiness, humour, reliability and it was surprising. Social media has become the place for the organizations to be humorous. Humour is more and more popular in the nonprofit organizations communication as well. This study shows that humour works in fundraising at least when it was also combined with the professional image. Campaign communication in social media is more and more interactive and it is aiming to create content that would get likes, comments and it would be shared forward to get more visibility.

Pro gradu -tutkielmassani analysoin HBO-tuotantoyhtiön Baltimoreen sijoittuva The Wire -televisiosarjan kahden hahmon, Omar Littlen ja Felicia “Snoop” Pearsonin, murteellista kielenkäyttöä tyylillisen analyysin keinoin. Tutkimani hahmot ovat alaluokkaisia mustia homogangstereita, jotka ovat mukana huumejengeissä ja katukulttuurissa. Tarkastelen näiden hahmojen puheessa esiintyviä diskurssipartikkeleita yo ja man ja niiden eri käyttötapoja, kirosanojen diskursiivista käyttöä sekä muita “mustien käyttämälle englannille” (African American Vernacular English eli AAVE) tyypillisiä tyylikeinoja. Pääasiallinen metodini on Baugh'n (1983) kehittämä puhetilannetyyppien luokittelumalli, jonka pohjalta puhetyylin muodollisuutta analysoidaan tilanteen osanottajien keskinäisen suhteen perusteella. Lähestymistapani on intersektionaalinen, mikä tarkoittaa useiden eri sosiaalisten ja yhteiskunnallisten muuttujien samanaikaisen vaikutuksen huomioonottamista yksilön asemaa ja toimintaa tarkastellessa. Esittelen teoriaosiossa sukupuolen, rodun ja luokan yhteenkietoutumista käsitteleviä teorioita sekä Butlerin (1990) teorian sukupuolen performatiivisesta luonteesta. Tarkastelen erityisesti maskuliinisuuden performoimista ja sitä, kuinka se kytkeytyy rotuun ja luokkaan. Tutkimuksessani keskityn murteelliseen kielenkäyttöön (AAVE) yhtenä tärkeimmistä mustan rodullisen identiteetin ja luokkataustan merkitsijöistä tv-sarjassa, jossa mustia henkilöhahmoja esiintyy kaikkien yhteiskunnan kerroksien edustajina. Sidon tyylillisen analyysin aineistoni – käsikirjoitetun dialogin – muotoon. Teoretisoin sarjan tuottajien ja käsikirjoittajien tekemien murteellisten valintojen merkitystä sukupuolen, luokan ja rodun esittämiselle populaarikulttuurissa ja otan pohdinnassani huomioon tarkastelemieni hahmojen paikantumisen amerikkalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Eräs havainnoistani on, että koska tarkastelemani hahmot eivät rakenna maskuliinisuuttaan valtavirtaisen maskuliinisuuden representaatioiden peruselementin eli heteromieheyden varaan, merkittäväksi tekijäksi näiden hahmojen maskuliinisuuden performoimisessa nousee alempiin luokkiin yhdistetty ja rodullistettu kielenkäyttö.

The present inquiry analyzes the styles of three speculative fiction authors central to the genre in the 1960s and 1970s in terms of their representations of altered consciousness. The style in which altered states are represented is indicative of the author's, and perhaps her culture's, understanding of human consciousness, and thematic nuance in a novel may be related to the stylistic specifics of representation of default and altered states. This study compares the depictions of altered and default states of consciousness in six short stories in order to elucidate both features particular to the authors’ individual styles and common features in representations of consciousness. Of special interest are the ways in which these states are formulated linguistically: How do authors position themselves relative to altered states lexically and syntactically? How do these patterned representations relate to the broader themes in a piece of short fiction? What can content analysis programs, software designed to detect and categorize lexical and rhetorical patterns, tell us about shifts in an author's language that might not be readily accessible even to the trained reader? This study combines a quantitative, computational approach with a qualitative, stylistically framed reading. The computational reading guides and focuses the stylistic analysis. Computers are suited to detecting patterns within a text and systematically marking all occurrences. Computational analysis allows for swift, relatively thorough comparison of particular patterns in multiple texts. Content and rhetorical analysis software codes text based on dictionaries, human compiled in the case of this study. Essentially, different dictionaries allow researchers to view texts divided into lexical and phrasal categories determined by a specific theory. For this study, William Lowe's Yoshikoder loaded with Colin Martindale's Regressive Imagery Dictionary and David Kaufer's DocuScope 3.21 were selected. Throughout the analysis, demonstrating the connection of linguistic shifts and stylistic choices to the texts' themes is emphasized, illustrating thematic patterning on the word and sentence level. This study demonstrates that each author possesses a unique style calibrated to anchor her theme at the rhetorical level. Nevertheless, proportional relationships of certain lexical categories common to portrayal of altered states in all studied authors point to a shared underlying understanding of the nature and quality of altered consciousness.

Pro gradu -tutkielma käsittelee yksikön toisessa persoonassa esiintyviä puhuttelupronomineja Madridissa ja Buenos Airesissa. Työssä tarkastellaan ensin puhuttelupronominien yleispiirteitä ja niiden kehittymistä molemmissa maantieteellisissä varieteeteissa. Työn tarkoituksena on myös selvittää puhuttelupronominien valintaan liittyviä tekijöitä sekä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Tutkimusaineistona käytetään kahta televisiossa esitettyä viihdesarjaa, joista toista, ”Aqui no hay quien viva”, käytetään Madridin varieteetin tutkimuksessa ja vastaavasti toista, ”Gerente de familia”, Buenos Airesin varieteetin tutkimuksessa. Tutkimusaineistot ovat rajoittuneet lähinnä arkikielen käyttöön kotona ja muutamiin sitä lähellä oleviin vuorovaikutustilanteisiin. Tutkimuksessa huomioidut muuttujat ovat tutkittavien sukupuoli, ikä ja ammatti. Aineistot ovat riittävän samankaltaiset, jotta tutkimustuloksia voidaan analysoida toisiinsa verraten. Tutkimusmetodina on sovellettu sekä kvantitatiivisen että kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmiä: molemmissa varieteeteissa esiintyneet yksikön toisen persoonan puhuttelumuodot on luokiteltu ja niiden esiintymistiheydet on laskettu. Sen jälkeen kukin puhuttelupronominien luokka on analysoitu tyyppiesimerkkien avulla. Tutkimustulokset osoittavat, että sekä Madridin että Buenos Airesin varieteeteissa tuttavallinen sinuttelu on hyvin yleistä perhepiirissä ja sukulaisten kesken, mikä oli tutkimuksen alkuoletus. Tuloksista kävi ilmi, että vos -puhuttelupronomini esiintyi vain alle viidesosassa kaikista puhuttelumuodoista Buenos Airesin varieteetissa, vaikka aiemmat tutkimustulokset osoittavat vos-puhuttelupronomin huomattavaa yleisyyttä kielialueella. Buenos Airesin varieteetin erityispiirre on, että puhuttelumuoto saattaa vaihtua useammin kuin yhden kerran samassa dialogissa. Puhuja käyttää puhuttelupronomivaihtelua tyylikeinona, kun hän haluaa lähestyä puhekumppaniaan tai etääntyä tästä. Eritoten silloin, kun puhuja osoittaa voimakkaita tunnereaktioita tai neuvoo, käytetään läheisempää suhdetta osoittavaa puhuttelupronominimuotoa vos. Jatkotutkimuksen tavoitteena on sisällyttää tarkasteluun myös Montevideon puhekieli. Lisäksi tutkimusaineistoa laajennetaan siten, että tutkimustulosten avulla on mahdollisuus perehtyä puhuttelumuotojen käyttöön kodin ulkopuolella lähinnä ammatillisissa vuorovaikutustilanteissa.

4chan on täysin anonyymi kuvafoorumi, joka on herättänyt huomiota valtamediassa mm. poliittisesta epäkorrektiudestaan. Täysi anonymiteetti on internetissä harvinaista, ja psykologiassa ilmiön on todettu vaikuttavan ihmisiin eri tavoin. Sivuston pääkieli on englanti ja käyttäjäkunta on melko kansainvälinen. Kielenkäyttö sivustolla tuntuu eroavan muusta internetistä, ja vaikka sosiaalisen median suurimmat alustat (esim. Twitter, Facebook) ovat herättäneet tutkijoiden huomion, on täysin anonyymin kielen tutkimus jäänyt vähemmälle. Tutkimukseni pyrkii selvittämään, onko englannin kielen anonyymissä verkkorekisterissä eroa ei-anonyymiin verkkorekisteriin verrattuna. Tutkimusta voi pitää pilottitutkimuksena, sillä vastaavaa menetelmää ei ole aiemmin sovellettu täysin anonyymiin aineistoon. Tutkimusta varten koottiin 4chanin eri foorumeilta n. 8 miljoonaa sanaa käsittävä korpus. Korpukseen merkittiin 62 eri kielenpiirrettä MAT-tietokoneohjelmalla. Multidimensionaalinen analyysi on Douglas Biberin kehittämä menetelmä, jossa hyödynnetään faktorianalyysiä ja korpuksesta kerättyä tietoa sanojen esiintyvyystaajuuksista. Metodi on sekä määrällinen että laadullinen. Ensin teksteistä lasketaan eri kielenpiirteiden esiintymistaajuudet, jotka normalisoidaan. Faktorianalyysiä soveltamalla kielenpiirteiden varianssia voidaan kuvata paljon alkuperäistä pienemmällä joukolla. Faktorianalyysi perustuu olettamukseen, että muuttujajoukon varianssin taustalla on piileviä muuttujia, joita kutsutaan faktoreiksi. Kielenpiirteiden yhteisesiintyvyyden ja komplementaarisen esiintyvyyden taajuuksien tulkinnan jälkeen ulottuvuudet nimetään. Tarkemmin kuvailtuna faktorianalyysiin syötetään kussakin tekstissä esiintyvien kielenpiirteiden esiintymistaajuudet, minkä jälkeen faktorianalyysi tuottaa faktorirakenteita. Lopputuloksena saadaan noin 10-20 muuttujan klustereita, jotka kuvaavat (teoriassa) kielen kommunikatiivista funktiota. Multidimensionaalisessa analyysissä jokaiselle tekstille lasketaan pisteet ulottuvuuksien kielenpiirteiden taajuuksien mukaan. Faktorianalyysin tuloksien perusteella päädyin tutkimaan viittä faktoria. Nämä ulottuvuudet kuvaavat 4chanin sisäistä rekisterivariaatiota. Nämä ovat (1) abstrakti tiedon esittäminen (Abstract Presentation of Information), (2) yleinen epämuodollinen kerronta vs. kuvaileva diskurssi (General Informal Narrative vs. Descriptive Discourse), (3) lukijaan kohdistuva taivuttelu vs. informaatiosisältöinen diskurssi (Addressee Oriented Persuasion vs. Informational Discourse), (4) yksinkertaiset mielipiteet (Simple Statements of Opinion) ja (5) lukijaan kohdistuvat väittämät (Addressee Oriented Statements). Tutkielmani keskittyy vertailemaan tuloksia aikaisempiin tutkimuksiin, sillä 4chanin sisäisen variaation tutkiminen on vaikeampaa nykyisellä aineistolla. Aineiston keruu sivustolta on haastavaa, sillä sivusto ei arkistoi vanhoja viestejä. Tästä johtuen sivustolta on vaikeaa kerätä tasapuolisesti eri foorumeita kuvastavaa aineistoa lyhyessä ajassa. Tuloksien voidaan katsoa korreloivan jossain määrin Douglas Biberin universaalien ulottuvuuksien kanssa, mutta ne ovat myös uniikkeja verrattuna muihin tutkimuksiin. Tämän tutkimuksen tulosten voidaan katsoa kuvastavan yksityiskohtaisempia variaation ilmiöitä kuin tutkimusten, joissa aineisto koostuu eri rekistereistä kerätyistä teksteistä.