Browsing by discipline "Church History"

Tutkielmassa käydään läpi Yhdysvaltojen eugeniikan ja kristinuskon suhdetta 1920-luvulla. Lähteenä toimii 24 saarnaa 70:stä, jotka pastorit lähettivät American Eugenics Society:n (AES) vuonna 1926 järjestämään rodunjalostussaarnakilpailuun. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista on pastorien kristillinen rodunjalostusoppi: miten he yhdistävät eugeniikan kristinuskon kanssa, miten he perustelevat sen käyttöä seurakunnilleen ja minkälainen ihminen on heidän mukaansa hyvä kristitty. Tutkimuksen aineisto koostuu yksinomaan protestanttisista pastoreista, mutta kilpailuun osallistui myös katolilaisia ja juutalaisia saarnaajia. Tutkimukseen osallistuneista saarnaajista 23 on ammatiltaan pastoreita ja yksi ilmoittaa olevansa professori. AES oli propaganda organisaatio ja osa kansainvälistä eugeniikan liikettä. Yhdistys järjesti saarnakilpailun amerikkalaisille pastoreille, jossa tarkoituksena oli saada mahdollisimman moni ihminen kirkon piiristä omaksumaan eugeniikka osaksi omaa elämäänsä. Siksi kilpailun ehtona oli se, että pastorien tuli saarnata saarnat omissa seurakunnissaan. Saarnojen sisällön avaamisessa käytän hyväksi eugeniikkaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, joiden avulla selvitän mitä eugeniikka on ja millaista se oli Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Eugeniikka oli tiede, jonka edustajat uskoivat voivansa parantaa ihmiskunnan sitä riivaavista ongelmista, kuten sairauksista ja rikollisuudesta vaikuttamalla ihmisen evoluutioon. Eugeniikka sai alkunsa Francis Galtonilta, 1800-luvulla Englannissa vaikuttaneelta oppineelta. Galton jakoi eugeniikan positiiviseen ja negatiiviseen eugeniikkaan, jossa edellisessä parempien ihmisten tuli lisääntyä ja jälkimmäisessä huonompien ihmisten tuli pidättäytyä lisääntymisestä. Tutkimuksessa selviää, että Yhdysvalloissa painotettiin aina negatiivista eugeniikka, mutta sama painotus ei aina heijastu saarnoissa. Yksilöiden välillä on saarnoissa paljon eroja: osa pastoreista painottaa positiivista eugeniikkaa, toiset huomioivat ainoastaan negatiivisen eugeniikan. Tutkielmassani tutkin millaista on näiden kilpailuun osallistuneiden pastoreiden eugenistinen kristinusko. Selvitän temaattisella otteella miten eugeniikka ja protestanttisuus ilmenevät saarnoissa. Tutkimuksen tuloksena saarnoista nousee kolme suurta teemaa, joita käsittelen omissa luvuissa. Aloitan tutkimuksen selvittämällä uskonnon ja tieteen suhdetta. Pastorit pyrkivät yhdistämään uskonnon ja tieteen toisiinsa ja kritisoivat modernia tiedettä siitä, että sen avulla heikot ihmiset selviävät hengissä. Toinen teema liittyy eugeniikkaan ja yhteiskunnan tilaan. Yhdysvallat oli 1920-luvulla suurten muutosten tilassa, mikä heijastuu pastorien haluun saada eugeniikka osaksi omien seurakuntalaistensa elämää; suuret maahanmuuttaja-aallot muuttivat kantaväestön rakennetta ja liberaali maailmankuva haastoi menestyksekkäästi konservatiivisen. Pastorit pelkäävät, että jos eugeniikka ei omaksuta Yhdysvalloissa, tuhoutuu maa kelvottomien liiallisen lisääntymisen johdosta. Viimeiseksi selvitän mitä on eugenistinen kristinusko. Tutkin pastorien ymmärrystä eugenistisesta kristinuskosta, kristitystä, perheestä, Raamatusta, Jeesuksesta, Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta. Tuloksena on sosiaalidarvinistinen kova uskonto, joka yhdistää eugeniikan ja kristinuskon tiukasti toisiinsa. Jumala, Jeesus ja Raamattu valjastetaan eugeniikan auktoriteeteiksi, joiden avulla pastorit puolustavat heikkojen tuhoamista ja terveiden ihmisten oikeutta maailman hallitsemiseen. Pastorit jakavat ihmiskunnan kahtia terveeseen ja lahjakkaaseen Jumalan kansaan, joka on elävä Jumalan valtakunnassa, sekä kelvottomaan, rikolliseen, kirkon ulkopuoliseen osaan, jonka kohtalona on kadota maan päältä ja ihmiskunnan geeniperimästä. Jumala paljastuu saarnoissa eugeniikan todelliseksi isäksi, joka on tehnyt uuden liiton ihmiskunnan kanssa: terveet tulevat pelastumaan ja sairaat sekä heikot ovat tuomitut kadotukseen.

Buenos Airesin arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio valittiin paaviksi maaliskuussa 2013. Paaviksi tultuaan hän otti nimekseen Franciscus. Paavi Franciscus on virkakautensa aikana muodostunut tavallista enemmän esillä olevaksi julkisuudenhenkilöksi niin kristillisiin kirkkoihin sitoutuvissa kuin sekulaareissakin mediavälineissä. Pro gradu -tutkielmassani tutkin, miten Franciscuksesta kirjoitettiin yhdysvaltalaisessa National Catholic Reporter -lehdessä Franciscuksen paaviuden ensimmäisen vuoden aikana. Tutkin, millaisia teemoja paavi Franciscuksesta ja hänen toiminnastaan nousee esille ja millaista suhtautumista häneen lehden lukijoille välitetään. Käyn läpi Franciscuksen käsittelyä lehdessä läpi kronologisessa järjestyksessä siten, että tutkimuksestani muodostuu kuva Franciscukseen liittyvän kirjoittelun kehittymisestä tutkimusajanjakson aikana. Tutkimuksesta selvisi, että National Catholic Reporter välitti lukijoilleen paavi Franciscuksesta pääosin hyvin positiivisen kuvan. Franciscus esitettiin lehdessä katolisen kirkon aktiivisena uudistajana ja ihmisläheisenä arvojohtajana, joka omalla esimerkillään inspiroi muita kirkon johtohenkilöitä muuttamaan toimintatapojaan. Lisäksi Franciscuksen hallinnolliset uudistukset kuuriassa herättivät lehdessä mielenkiintoa. NCR:ssä puhuttiin toistuvasti ”Franciscuksen vallankumouksesta”. National Catholic Reporter suhtautui Franciscukseen positiivisesti jo heti tämän valinnan jälkeen. Franciscuksen odotettiin alusta asti tuovan muutoksia katoliseen kirkkoon. Lehti seurasi koko tutkimusajanjakson tiiviisti Franciscuksen tekemiä hallinnollisia uudistuksia ja suhtautui niihin toivottuina asioina. Syksyn 2013 aikana vallankumous-käsite alkoi pikku hiljaa siirtyä tarkoittamaan Franciscuksen paaviuden tuomaa asennemuutosta kirkon sisällä hallinnollisten radikaalien muutosten sijaan. Franciscuksen uudenlainen tyyli toimia paavina ja hänen innostamansa asennemuutokset otettiin erittäin positiivisesti vastaan. Franciscukseen kohdistui lehden kirjoittelussa vain vähän kritiikkiä, joka ei koskaan ollut paavin itsensä, vaan tämän yksittäisten tekojen tai päätösten kritisoimista. Kritiikkiä herätti yleensä pettymys siitä, ettei paavin linja ollut kirkkopoliittisesti kyllin liberaali.

Tutkimus käsittelee Egerian pyhiinvaellusmatkaa Jerusalemiin vuosina 381-384. Hän kirjoitti matkastaan päiväkirjaa kirjeiden muodossa kotiyhteisölleen. Lähdeaineistona toimiva matkapäiväkirja löydettiin 1800-luvulla puutteellisena ja nämä puuttuvat palaset sisältävät paljon olennaista tietoa niin kirjoittajasta kuin hänen matkastaan. Tästä syystä tutkijat ovat alusta lähtien keskustelleet kiivaasti niin Egerian nimestä, kotimaasta, matkustusajankohdasta, yhteiskunnallisesta asemasta kuin uskonnollisesta lähtökohdasta. Tämän tutkielman tarkoitus on käydä Egerian päiväkirjaa läpi etsien tietoa kirjoittajasta itsestään. Monet asiat, kuten Egerian motivaatio pyhiinvaellusmatkalle sekä hänen suhteensa Raamattuun, munkkeihin ja pappeihin kertovat paljon Egeriasta itsestään. Matkansa aikana Egeria kohtaa useita ihmisiä ja näiden kohtaamisten lähempi tarkastelu auttaa muodostamaan jonkinlaista kuvaa siitä, mikä Egerialle oli tärkeää. Egerian matkapäiväkirja on tärkeä lähde niin liturgiikan kuin pyhiinvaelluksen osalta. Egerian persoona on kuitenkin jäänyt vähäisemmälle huomiolle. Asketismi oli tärkeä osa palestiinalaista kristillisyyttä 300-luvun lopulta lähtien. Antonios Suuren innoittamana monet muutkin päättivät luopua maallisesta omaisuudestaan ja omistaa elämänsä Jumalalle mahdollisimman karussa elinympäristössä, jossa he saattoivat keksittyä pelkästään rukoilemaan. Askeettien luostareista ja elinpaikoista tuli tunnettuja pyhiinvaelluskohteita 300-luvun aikana, joten Jerusalemin ympäristössä elävien askeettien oli vaikea irrottautua täysin ulkomaailmasta. Suhde oli kuitenkin toisiaan hyödyttävä, sillä pyhiinvaeltajat rahoittivat askeettien elämää ja askeetit toimivat usein oppaina raamatullisilla paikoilla. Palestiinan alueen kristillistäminen nopeutui askeettien perustaessa majapaikkansa raamatullisten paikkojen läheisyyteen ja näin vahvistaen niiden asemaa kristillisessä kulttuurissa. Egerialle askeetit ovat yhtä tärkeä pyhiinvaelluskohde kuin raamatulliset paikat. Egeria on hurskas maallikko ja varakas nainen, joka tuntee oman arvonsa eikä pelkää esittää lisäkysymyksiä matkustaessaan askeettien kanssa. Askeetit ovat Egerialle hengellisiä auktoriteetteja mutta myös matkakumppaneita, joiden kanssa hän viettää aikaa ja käy keskusteluja. Hänen raamatullinen mielenkiintonsa kohdistuu suurimmaksi osaksi Vanhaan Testamenttiin. Omasta maallikkoasemastaan huolimatta Egeria ei ole kiinnostunut maallikoiden elämästä. Liturgian kuvauksen kohdalla Egeria asettuu puolueettoman sivustaseuraajan rooliin, eristäen omat tunteensa kuvauksestaan.

Tutkielmassani tarkastellaan Helsingin hiippakunnan apupappien (jatkossa vain Apupapit) ensimmäistä julkaisua Haukattua hedelmää (1994). Vastaan tutkimuksessani kysymyksiin: Millainen teos Haukattu hedelmä on ja miksi se on kirjoitettu? Millainen teoksen syntyprosessi oli ja keitä siinä oli mukana? Minkälaisia teemoja teos sisälsi? Erosivatko teoksessa esitetyt kannat jollain tavalla kirkon virallisesta opista? Ja jos eroja löytyi, mitä selittäviä tekijöitä niille oli? Ajallisesti tutkielmani sijoittuu 1990-luvun alkuun, mutta päätutkimusvuoteni on julkaisuvuosi 1994. Tutkielmani lähteistönä olen käyttänyt Haukatun hedelmän lisäksi kirkon virallisen kantana piispojen seksuaalieettistä puheenvuoroa Kasvamaan yhdessä (1984). Apupapeista ei ole aiempaa tutkimusta, joten olen käyttänyt arkistolähteitä tukemaan tietoja ryhmästä ja teoksen syntyprosessista. Käytän tekemiäni kahden Apupapin jäsenen haastatteluja tukemaan muita lähteitä ja vastaamaan kysymyksiin, joihin muut lähteet eivät kyenneet antamaan vastausta, esimerkiksi kysymykseen miten Haukattu hedelmä syntyi. Tutkimukseni menetelminä käytän lähilukua ja vertailua. Teoksen sisältöanalyysissa hyödynnän lähiluvun menetelmää, jonka avulla hahmotan teoksen teemoja ja sanomaa. Kirkon viralliseen kantaan ja sisältöanalyysin antamiin tietoihin käytän vertailun menetelmää, jonka avulla selvitän mahdollisia eroja. Mahdollisia erojen syitä hahmotan lähteistön ja tutkimuskirjallisuuden avulla. Haukattu hedelmä oli yhdeksän Apupapin kirjoittama puheenvuoro, jonka kantavana teemana oli relavistinen seksuaalimoraali. Apupapit käsittivät seksuaalimoraalin suhteellisena ja vuoden 1993 ajan henki vaikutti Haukatussa hedelmässä esitettyihin seksuaalieettisiin ajatuksiin. Seksuaalisuus oli laajasti puheenaiheena Suomen yhteiskunnassa että luterilaisessa kirkossa vuonna 1993, erityisesti keskityttiin homoseksuaalisuuteen. Suomalaiset seksitavat ja seksuaalimoraali olivat muuttuneet. Naisten seksuaalinen elämä oli vapautunut ja myös heillä oli moraalisesti oikeus harrastaa seksiä miesten tapaan. Seksin aloittaisen ikä oli myös laskenut suuresti, joten seksuaalielämä oli tullut osaksi myös nuorten elämään. Haukattu hedelmä otti kantaa ihmisten seksuaalisuuden toteuttamisen mahdollisuuksiin eri elämäntilanteessa ja -vaiheessa, kuten nuorten ja yksineläjien tilanteissa. Nämä olivat aiheeltaan sellaisia, joihin piispojen tekemä kannanotto ei ollut ottanut kantaa. Haukattu hedelmä reagoi uusiin seksuaalieettisiin teemoihin, tavoitteena antaa ihmisille uusia näkemyksiä, joiden valossa tehdä järkeviä ja moraalisia ratkaisuja. Haukatussa hedelmässä näkyi Apupappien myönteinen suhtautuminen seksiin, mutta toisaalta myös sen vaikutus. Heidän edustamansa seksuaalietiikka oli sallivampaa ja joustavampaa kuin piispoilla. Sisällöllisesti teoksen ydinajatus oli rakkaus, joka oli yhteistä Kasvamaan yhdessä julkaisun kanssa. Haukatun hedelmän suurimmat erot kirkon kantaan olivat mielipiteissä homoseksuaalisuudesta ja esiaviollisesta seksistä. Rakkaus oli Apupappien asettama ehto seksuaalisuuden toteuttamiseen kaikissa konteksteissa, myös piispojen kieltämissä homoseksuaalisuudessa ja esiaviollisessa seksissä. Piispat pitivät kirjelmässään avioliittoa seksuaalielämän ehtona. Haukatussa hedelmässä avioliiton ehdon korvasi rakkaus. Apupappien poikkeavat ajatukset johtuivat siitä, että suomalaisen seksuaalimoraali oli muuttunut ja piispojen antamat vastaukset eivät enää olleet ajankohtaisia. Apupapit halusivat antaa suomalaisille ajankohtaisia vastauksia. He ottivat huomioon ajan ja tapahtumien kontekstin ja suhteellisuuden, jonka takia piispojen ja Apupappien puheenvuoroissa oli eroja. Myös erojen syinä oli, että Apupapit olivat piispojen kanssa eri sukupolvea ja näkivät seksuaalieettiset asiat eri tavalla. Kokonaisuudessaan Haukattu hedelmä noudatti kirkon oppeja ja rakensi seksuaalimoraalin selkeästi kristillisen uskon varaan.

Pro gradussani selvitin, mitä roomalaiskatolisen kirkon Helsingin hiippakunnan hiippakuntalehti Fidesissä kirjoitettiin paavi Benedictus XVI:sta hänen pontifikaattinsa aikana 2005–2013. Tutkin, mitä ja miten Fides kirjoitti Suomen katolilaisille paavista ja niistä kansainvälisistä asioista, jotka sivusivat paavi Benedictus XVI:ta ja maailmanlaajuista katolista kirkkoa. Painotus on Fidesissä eniten palstatilaa saaneissa aiheissa. Tutkielmassani jaoin paavia koskevat kirjoitukset temaattisiin kokonaisuuksiin. Niistä nousivat esiin paavin valinta ja ero, lasten ja nuorten hyväksikäyttötapausten selvittely, Regensburgin puheen aiheuttamat reaktiot islamilaisessa maailmassa, Richard Williamsonin ja lefevbristipiispojen tapauksen selvittely sekä Pyhän istuimen suhteet Kiinan kansantasavaltaan ja Kiinan kahtiajakautuneeseen katolilaisuuteen. Näiden lisäksi paavin ekumeeniset pyrkimykset – ennen kaikkea tapaamiset Bartolomeos I:n kanssa – nousivat kirjoituksista esille. Myös suhde Anglikaaniseen kirkkoon sai toistuvasti palstatilaa. Sen sijaan kiinnostus protestanttisiin kirkkoihin oli vähäisempää. Vapautuksen teologiasta paavi varoitti poikkeuksellisen jyrkästi. Benedictus XVI:n kannanotot seksuaalikysymyksiin eivät tuoneet kirkon oppiin Fidesin mukaan mitään uutta. Juha Ahosniemen Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien uutisointia tutkivassa pro gradussa kondomilausuntona ja Vatileaksina tunnetut kohuotsikot eivät juurikaan ylittäneet Fidesin uutiskynnystä. Harvahkon ilmestymisaikataulun ja uskonnollisen luonteensa takia Fidestä ei voi pitää uutislehtenä, vaan se kertoi katolisen näkökulman paavia sivuaviin tapahtumiin. Pontifikaatin käännekohtien kuvaamisen asemesta Fides vahvisti paavin tapaamisten ja puheiden kautta kirkon oppia. Paavin hengellinen ja eettinen rooli korostuivat, harvemmin poliittinen. Fidesin tapa kirjoittaa Benedictus XVI:sta oli maltillinen, aina paavin lausuntoja ja tekoja ymmärtävä sekä tiedottava. Sekulaarilehdistössä kohua aiheuttaneista aiheista Fides teki tarvittaessa selkoa Suomen katolilaisille taustoineen ja kirkon auktoriteetteihin tukeutuen. Näin esimerkiksi hyväksikäyttötapausten, Regensburgin puheen, Maailman valo -kirjasta syntyneiden epäselvien tulkintojen ja Richard Williamsonin holokaustipuheiden selvittelyssä.