Browsing by discipline "Clinical Veterinary Sciences"

Nautojen hengitystiesairauskompleksi on maailmanlaajuisesti eniten tappioita aiheuttava sairaus karjankasvatuksessa, sekä lypsykarjavasikoiden yleisin kuolinsyy. Tauti on monisyysairaus, jonka etilogiaan liittyvät infektiivisten tekijöiden lisäksi sekä yksilöllisiä että ympäristötekijöitä kuten ikä, immuunistatus, olosuhteet ja vasikan kokema stressi. Tautikompleksia on usein aiheuttamassa useita patogeeneja, virukset ja mykoplasmat pääasiassa vaikuttavat puolustusjärjestelmää heikentävästi ja saavat aikaan suotuisat olosuhteet bakteeri-infektioita ajatellen. Viruksista yleisimmät ovat parainfluenssa 3 –virus (PI-3), bovine herpes virus 1 (BHV-1), bovine respiratory syncytial virus (RSV), bovine adenovirus (BAV) ja bovine viral diarrhoea virus (BVD). Yleisimmät bakteerit kuuluvat ryhmään Pasteurellaceae, P. multocida, Mannheimia haemolytica ja Histophilus somni. Lisäksi tautia aiheuttamassa voi olla mm. Arcanobacterium pyogenes, Bordetella bronchiseptica ym. Virusten ja bakteerien lisäksi taudin etiologiaan liittyvät myös mykoplasmat toimien hengitystiesairauskompleksissa virusten tavoin. Yleisimmät taudin oireet ovat silmä- ja sierainvuodot, yskä, voimistunut ja vaikeutunut hengitys, kuume sekä depressio. Sairastuvuus ja kuolleisuus vaihtelevat, taudinkuva voi olla akuutti tai krooninen. Ennaltaehkäisymenetelmät kuten kasvatusolosuhteet, osastointi ym., ovat Suomessa tärkeimpiä tautikompleksin torjunnan kannalta, rokotukset patogeenejä vastaan eivät ole Suomessa käytössä. Hoitona on yleisimmin mikrobilääkehoito, tulehduskipulääke sekä tukihoito. Tutkielman tarkoituksena oli verrata millä menetelmällä vasikoiden luokittelu terveisiin ja sairaisiin vastasi parhaiten mikrobilöydöksiä. Aineiston vasikoiden kliiniset oireet pisteytettiin kolmella eri tavalla, joita oli aiemmin käytetty belgialaisten ja ruotsalaisten tutkimuksissa ja EVIRA:n projektiin liittyvässä tutkimuksessa. EVIRAN projektinmenetelmässä ja belgialaisten käyttämässä menetelmässä luokkia oli yhteensä kolme, ja ruotsalaisten menetelmässä useampia, yhteensä 12 luokkaa. Pisteytysmenetelmiä verrattiin vasikoista otettujen mikrobinäytteiden tuloksiin valiten näistä vertailuun P. multocida, Fusobacterium spp. ja U. diversum sekä P. multocidan yhdistelmät RSV:n, PI3:n ja U. diversumin kanssa. Valinta perustui tutkimustietoon sekä mikrobien yleisyyteen aineistossa. Parhaiten kliinisten oireiden luokittelutulos vastasi mikrobitutkimuksen tulosta EVIRA:n projektissa käytetyllä luokittelumenetelmällä. Luokittelumenetelmä erotti parhaiten sairaat vasikat terveistä, kun sairauden kriteerinä käytettiin P. multocida -löydöstä. Belgialaisten tutkimuksessa käytetyn luokittelumenetelmän tulokset olivat samansuuntaisia, mutta sairaimpaan luokkaan (aste 3) kuului vain 8,7 % vasikoista. Tämä vaikutti erojen havaitsemiseen tarkasteltaessa vasikoiden jakautumista luokkiin sen mukaan, oliko niillä P. multocidaa vai ei. Tämä luokittelumenetelmä oli myös menetelmistä karkein, kriteerejä luokkiin jaolle oli vain muutama. Ruotsalaisten tutkimuksessa käytetyllä luokittelumenetelmällä tulokset olivat epäselviä, koska luokkia oli paljon, eikä luokittelu ollut hengitystieinfektioille kovin spesifinen.

Tutkimuksessa selviteltiin mastiitista eristettyjen E. coli -kantojen (n= 194) seerumiherkkyyden suhdetta kliiniseen taudinkuvaan. Työhypoteesina oli olettamus, että seerumiherkät kannat saattaisivat aiheuttaa lievemmät oireet kuin seerumiresistentit kannat ja myös parantua nopeammin. Lisäksi kaikista kannoista tehtiin mikrobilääkeherkkyysmääritykset. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään mikrobilääkeresistenssiä. Tutkituista kolikannoista 50 % oli seerumiresistenttejä, 36 % välimuotoisia ja 14 % herkkiä. Mikrobilääkeherkkyydet määritettiin VetMic-mikrolaimennusmenetelmällä. E. coli -kannat olivat in vitro hyvin herkkiä enrofloksasiinille muiden antibioottien (ampisilliini, kefalotiini, oksitetrasykliini, streptomysiini, neomysiini, gentamysiini, nitrofurantoiini) MIC-arvojen ollessa korkeampia. Tapausten kliiniset oireet jakautuivat seuraavasti: ei oireita 2 % (2), lievät oireet 46 % (54), melko vakavat oireet 37 % (43) ja vakavat oireet 15 % (18). Kliinisellä taudinkuvalla ja seerumiherkkyydellä ei ollut korrelaatiota, toisin kuin työhypoteesi oletti. Tulokseen voi myös vaikuttaa se, että havainnot oireista puuttuivat 40 % (77) tapauksista, jonka vuoksi aineisto tältä osin oli pienehkö, varsinkin seerumiherkkien kantojen osalta. Utareen tulehdustilaa kuvaavat NAGaasi-arvot akuutissa vaiheessa korreloivat seerumiherkkyyden kanssa: seerumiherkät kannat eivät nostaneet NAGaasiarvoa yhtä korkealle kuin resistentit kannat. Seerumiresistentit kannat aiheuttivat siis voimakkaamman inflammaation utareessa, mutta tämä ei näkynyt voimakkaampina kliinisinä oireina ainakaan tämän suppeahkon aineiston perusteella. NAGaasi-arvot kontrollinäytteessä (pv 21) eivät korreloineet suoraan see rumiherkkyyden kanssa. Kuitenkin seerumiherkkien kantojen aiheuttamat tulehdukset näyttivät vaimenevan nopeiten. Positiivista korrelaatiota esiintyi lähes kaikkien tutkittujen lääkkeiden MIC-arvojen välillä. Negatiivista korrelaatiota esiintyi seerumiherkkyyden ja joidenkin lääkkeiden MIC-arvojen välillä.

Työn tarkoituksena oli selvittää terveiden suomalaisten emakoiden hematologiset normaaliveriarvot ja verrata saatuja tuloksia kansainvälisiin viitearvoihin. Työ sisältää sekä kirjallisuuskatsauksen että kokeellisen osuuden. Tutkimus tehtiin, koska Suomessa ei ole aiemmin tehty kyseiseen aiheeseen liittyvää tutkimusta. Tavoitteena oli saada kotimaiset viitearvot käyttöön, jolloin verinäytteiden ottoa ja tutkimusta sikojen tauti- ja sairaustilanteita selvitettäessä voisi käyttää paremmin hyödyksi. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty verinäytetulosten lisäksi lyhyesti verinäytteen ottoa erikokoisista sioista käytännössä, sekä näytteenottotekniikan ja näytteen säilytys- ja kuljetusolosuhteiden vaikutusta tuloksiin. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty myös sian iän, tuotantovaiheen sekä sairauksien vaikutusta hematologisiin veriarvoihin. Työssä on käsitelty myös jonkin verran minisikoja sekä verrattu sikojen hematologisa arvoja muihin kotieläimiin. Kirjallisuuskatsauksen perusteella kansainvälisiä tutkimuksia terveistä sioista tai emakoista on tehty melko vähän. Tutkimuksissa on yleensä keskitytty esimerkiksi tietyn tuotantovaiheen tai sairaustilan vaikutuksiin hematologisiin veriarvoihin. Hematologisia viitearvoja tutkittaessa on yleensä määritetty puna- ja valkosolumäärät, punasolujen keskikonsentraatio (hematokriitti), veren rautapitoisuus (hemoglobiini), hemoglobiinin keskikonsentraatio (MCH), punasolujen keskikoko (MCV) sekä punasolujen keskimääräinen hemoglobiinikonsentraatio (MCHC). Lisäksi kansainvälisissä tutkimuksissa on tehty yleensä valkosolujen erittelylaskenta, jossa erotellaan myös kypsät ja epäkypsät valkosolut. Meidän tutkimuksessa ei tehty valkosolujen erittelylaskentaa. Kokeellisessa osuudessa otettiin verta 107 kliinisesti terveestä emakosta, jotka oli valittu 11 kansalliseen terveysvalvontaohjelmaan kuuluvasta sikalasta. Emakot olivat vähintään 8 kuukauden ikäisiä ja kaikki olivat joutilas-tuotantovaiheessa. 5 ml verinäyte kerättiin EDTA-antikoagulanttia sisältävään putkeen joko häntälaskimosta (vena caudalis medialis) tai takajalan jalkavarren iholaskimosta (vena saphena). Näyte säilytettiin viileässä ja tutkittiin 5 tunnin sisällä näytteenotosta. Kansainvälisten tutkimusten viitearvot ovat samansuuntaisia, tosin vaihteluvälit esimerkiksi valkosolumäärille olivat hyvin laajat. Suomalaisista emakoista saadut tulokset ovat samansuuntaisia kuin kansainväliset tulokset. Valkosolumäärät ja punasoluarvot ovat hiukan matalammat kuin kansainvälisissä tutkimuksissa, mutta Suomen hyvä tautitilanne voi vaikuttaa arvoihin laskevasti. Lopputiineillä emakoilla punasoluarvot laskevat, eikä tutkimuksessamme otettu huomioon tiineysvaihetta. Tutkimuksessamme vertailtiin myös kerran ja useamman kerran porsineiden veriarvoja sekä alku- ja lopputiineiden veriarvoja. Nämäkin tulokset vastasivat kansainvälisiä tutkimustuloksia, tosin kerran ja useamman kerran porsineiden emakoiden arvojen välillä oli joissakin arvoissa (valkosolumäärät, MCHC-arvot) tilastollisesti merkitsevä ero ja taas hematokriitti- ja hemoglobiiniarvoissa ei merkitsevää eroa ollut toisin kuin kirjallisuudessa annetuissa tuloksissa. Näihin eroavuuksiin voi vaikutta se, ettei eri ikäisiä emakoita verrattaessa otettu huomiin tuotantovaihetta. Tutkimuksessamme saatuja tuloksia voidaan jatkossa käyttää emakoiden sairauksia tutkittaessa. Lisätutkimuksena olisi syytä määrittää viitearvot myös valkosolujen erittelylaskentaan sekä kliiniskemiallisiin veriarvoihin, jolloin saatu informaatio meneillään olemavasta sairaudesta tai taudista, sen kestosta ja vakavuudesta olisi tarkempaa. Lisäksi olisi syytä määrittää kotimaiset viitearvot muidenkin ikäisille sioille. Haasteena verinäytteiden tutkimisessa voi olla eläinlääkärin kokemattomuus verinäytteen ottamisessa sekä tuottajan vastahankaisuus mahdollisten nousevien tutkimus- ja hoitokulujen noustessa. Arvokkaan jalostusemakon kyseessä ollessa on kuitenkin järkevää hoitaa sika kunnolla, jolloin se jaksaa porsia ja hoitaa pahnueensa kunnolla.