Browsing by discipline "Finska språket"

Tutkielma käsittelee suomen kielen äänteellisesti motivoituneiden hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-pesyeiden merkityksiä. Näihin pesy-eisiin kuuluvia sanoja ovat esimerkiksi hyrsky, hyrskytä, hyrskähtää; tyrsky, tyrskytä, tyrskähtää; pyrskiä, pyrskähtää ja myrsky, myrskytä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia merkitysryhmiä pesyeiden sisällä muodostuu, miten merkitysryhmät jakautuvat pesyeiden kesken ja minkälaiset piirteet yhdistävät Cyrsk-pesyeiden merkitysryhmiä. Aineisto on kerätty Suomen murteiden sana-arkistosta. Aineisto ajoittuu pääasiassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle. Tutkielmassa käytetään murreaineistoa, koska se tuo odotetusti esille yleiskieltä enemmän lekseemejä ja laajemman merkityskirjon. Aineistona ovat Suomen murteiden sana-arkiston hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-alkuiset sanat, sanojen esimerkkilauseet ja merkityksenselityk-set. Tutkielmassa havaitaan, että hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-pesyeissä muodostuu melko selkeitä merkitysryhmiä ja että osa Cyrsk-pesyeiden merkitysryhmistä jakautuu useamman pesyeen kesken. Hyrsk- ja tyrsk-pesyeet jakavat keskenään eniten samoja merki-tyksiä ja myrsk-pesyeellä on vähiten yhteisiä merkityksiä muiden pesyeiden kanssa. Kaikissa Cyrsk-pesyeissä ilmaistaan veteen liittyviä merkityksiä, kuten veden, vesialueen tai aaltojen liikettä ja/tai ääntä. Lisäksi kaikissa pesyeissä ilmaistaan äänimerkityksiä, jotka eivät liity veteen. Muita keskeisiä useammassa kuin yhdessä pesyeessä toteutuvia merkitysryhmiä ovat esimerkiksi hyrsk- ja tyrsk-pesyeiden heilut-tamista ja nesteen käsittelyä ilmaisevat ryhmät sekä hyrsk-, tyrsk- ja pyrsk-pesyeiden ihmisen ilmaukset. Hyrsk-, tyrsk- ja pyrsk-pesyeissä ilmaistaan itkemiseen ja nauramiseen liittyviä merkityksiä, tyrsk- ja pyrsk-pesyeissä myös aivastamiseen ja yskimiseen liittyviä merkityksiä. Tutkielmassa osoitetaan, että on olemassa tiettyjä piirteitä, jotka usein yhdistävät hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-pesyeiden merkitys-ryhmiä. Cyrsk-alkuisilla sanoilla ilmaistaan suomen kielessä tyypillisesti sellaisia ilmiöitä, joihin liittyy jokin tai jotkin seuraavista piir-teistä: veden ääni ja/tai liike, katkonaisuus ja/tai edestakaisuus, rikkoutuminen, roiskuminen tai sinkoileminen, voimakkuus ja/tai vihaisuus. Lisäksi tutkielmassa tehdään huomioita Cyrsk-alkuisten sanojen äänteellisestä motivoituneisuudesta ja äännesymboliikasta. Huo-mioita tehdään muun muassa liikettä ilmaisevien merkitysten äänimotivaatiosta sekä [h]-, [t]- ja [p]-konsonanttiäänteiden ilmaise-mista merkitysvivahduksista.

Tarkastelen kuntien esittelyteksteissä esiintyviä, adjektiiveihin ja adjektiiviryhmiin liittyviä kollokaatioita ja kolligaatioita, eli myötäilmauksia. Adjektiiveja käsittelen adjektiiviryhmittäin, joita on kuusi. Laskevassa kokojärjestyksessä aineistossani esiintyvät adjektiiviryhmät ovat seuraavat: suhteelliset, absoluuttiset, yksilöivät, taipumattomat, suhteutusadjektiivit sekä proadjektiivit. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia kollokaatiosuhteita (nousevat ja laskevat kollokaatiot) eri adjektiiveihin ja eri adjektiiviryhmiin liittyy. Käyttämäni tekstiaineisto on pienehkö sähköinen tekstikorpus, joka koostuu suomalaisten kuntien Internet-sivuilta kerätyistä esittelyteksteistä. Korpuksessa on yhteensä 119 tekstiä, ja niissä on kyse kunnan esittelystä Internet-sivustojen lukijoille, eli tavallisesti erilaisesta oman kunnan markkinoinnista. Aineistooni kuuluvien kuntien väkiluku on vähemmän kuin 3000 asukasta, eli tutkimuskunnissa kyse on kaikkein pienimmistä Suomen kunnista. Tutkimusaineistooni, eli sähköiseen korpukseen, kuuluvat tekstit on käsitelty Fintwol-ohjelmalla, jolloin niihin on tehty koneavusteinen morfologinen analyysi. Jokaiseen saneeseen on siis lisätty sille kuuluva morfologinen tulkinta. Tarkoitukseni onkin havainnoida myös tietokoneen mahdollistamia sähköisiä tutkimusmenetelmiä kvalitatiivisen kielentutkimuksen välineenä. Kollokaatioiden tutkimuksessa tekstikorpuksia on käytetty pitkään, mutta aiemmin morfologinen analyysi on tavallisesti tehty käsin ja analyysit perustuneet esimerkiksi tiettyjen lekseemien tarkasteluun. Tutkimuksessani selvitän, millaisia mahdollisuuksia tietokoneavusteinen analyysi tuo kvalitatiiviseen kielentutkimukseen sekä millaisia rajoituksia sillä on. Adjektiivi-kollokaatti-esiintymien avulla kuvaillaan esittelyteksteissä usein kuntaa joko suoraan tai välillisesti. Tietokoneavusteisesta analyysista saadut tulokset ovat lähinnä kvantitatiivisia, mutta käytän tarkastelun apuna konkordanssilistaa, eli niin kutsuttua KWIC-listaa (Key Word In Context), jonka tarkasteluvälin pituudeksi olen rajannut viisi sanaa. Tämä pituus sisältää tarkasteltavan lekseemin (adjektiivi) sekä kaksi sanaa sen edellä ja jäljessä. Havainnoin sähköisestä korpuksesta saamieni tilastollisten tulosten avulla myös sitä, millainen aineisto ja tekstilaji esittelytekstit ovat. Vertailen saamiani tuloksia muista korpuksista saatuihin tilastollisiin tuloksiin. Adjektiiviryhmiin liittyvät nousevat kollokaatiosuhteet, joissa kollokaatti on adjektiivia yleisempi, toistuvat läpi aineiston samanlaisina: Näissä kollokaatiosuhteissa adjektiivit kollokoivat useimmiten sellaisen sanaston kanssa, joka on varsin yleistä koko aineistossani. Esimerkiksi substantiivit kunta ja palvelu, jotka ovat koko aineiston yleisimpiä sanoja, esiintyvät kaikkien adjektiiviryhmien adjektiivien kollokaatteina toistuvasti. Ne myös ilmaisevat sellaisia esittelyteksteissä toistuvia aiheita, jotka ovat kunnille tärkeitä ja joita käsitellään monessa esittelytekstissä. Laskevat kollokaatiosuhteet taas ilmaisevat lähinnä esittelyteksteissä yleisiä, adjektiivien merkitystä määrittäviä leksikaalisia suhteita, kuten adjektiivi-kollokaatti-parit hyvät liikenneyhteydet tai kaunis maisema. Esittelytekstiaineistoni käsittelyyn tietokoneavusteinen analyysi soveltui vain osittain. Suurin ongelma aiheutui paikannimistä (esim.

Tutkielmassa tarkastellaan kahden etunimityypin yleistymistä ja suosionvaihtelua. Tutkittavat nimityypit ovat kak-sitavuiset ija-päätteiset naisennimet (kuten Eija, Maija ja Raija), joita tutkielmassa kutsutaan Aija-tyypiksi, ja kak-sitavuiset nja-päätteiset naisennimet (kuten Pinja, Ronja ja Tanja), joita kutsutaan Anja-tyypiksi. Tavoitteena on tutkia kahden naisennimityypin syntymistä ja suosiota. Mikä on nimien alkuperä ja onko uuden nimen mallina käytetty mahdollisesti toista, yleistä nimeä? Mitkä nimistä ovat yleistyneet ensimmäisinä ja mitkä nimet ovat jää-neet harvinaisiksi? Milloin ija- ja nja-päätteiset nimet ovat suosituimmillaan, ja miten nimityyppien suosiot ovat vaihdelleet? Tutkimuksen aineisto on saatu Väestörekisterikeskuksen tilastoista, jotka sisältävät tiedot vuonna 1965 elossa ol-leista ja sen jälkeen syntyneistä suomalaisista. Aineistoon on poimittu viisivuotiskausittain vuosilta 1870 1999 kaikki ija- ja nja-loppuiset nimet, jotka on annettu ensimmäisiksi etunimiksi suomenkielisille tytöille. Aineistoon kuuluu myös vastaavat tiedot yksittäisiltä vuosilta 2000 2009. Lisäksi työssä tukeudutaan monin paikoin Väestö-rekisterikeskuksen nimipalveluun, joka on Väestörekisterikeskuksen internetsivuilla toimiva hakupalvelu. Aineisto sisältää yhteensä 46 Aija-tyypin nimeä ja 66 Anja-tyypin nimeä. Työn tutkimusmetodi on kvantitatiivinen: etunimi-tyyppien yleistymistä selvitetään ja kuvataan taulukoiden ja kaavioiden avulla. Työssä hyödynnetään soveltuvin osin innovaatiotutkimuksen teorioita ja tilastotieteen menetelmiä. Sekä (K)+V+ija että (K)+V+nja ovat nimimuotteja. Niiden mukaan on helppo muodostaa uusia nimiä, jotka yleen-sä ongelmitta tunnistetaan (naisten)nimiksi. Alun perin nämä muotit on tunnettu lähinnä lempinimimuotteina, jotka todennäköisesti ovat alkujaan lainaa. Myöhemmin Aija- ja Anja-tyypin nimiä on alettu antaa myös virallisiksi ni-miksi, ja viimeistään 1900-luvun alusta lähtien tämän mallin mukaisilla nimillä on ollut kiistatta virallisen etuni-men asema. Tutkielmassa osoitetaan, että tutkittavat etunimityypit ovat kuuluneet etunimistöön jo 1800-luvun puolella. Monet Aija-tyypin nimet yleistyvät 1900-luvun alussa ja ovat yleisimmillään 1900-luvun puolivälissä. Suosionhuipun aikana ija-päätteisen nimen saa keskimäärin useampi kuin joka kymmenes tyttö. Anja-tyypillä ei ole yhtä selkeää suosionhuippua, vaan tyyppi on tasaisen suosittu 1900-luvun ajan. 2000-luvulla Anja-tyyppi on selvästi Aija-tyyppiä suositumpi. Etunimien suosionvaihtelututkimuksissa on tähän asti tukeuduttu prosenttilukuihin: mitä suuremman osuuden vuo-sittain syntyneistä lapsista kunkin nimen haltijat muodostavat, sitä suositumpi nimi on. Tutkielmassa kyseenalaiste-taan näin yksiselitteinen nimen suosion määritelmä. Vuosittain annettujen erilaisten nimien määrä on kasvanut merkittävästi 1900-luvun puolivälistä lähtien. Samalla valikoima, josta nimet valitaan, on kasvanut. Tämä suuri muutos nimenannossa pitäisi ottaa huomioon etunimien suosionvaihtelututkimuksissa. Vuoden yleisimmin valittu nimi 2000-luvulla ei voi saada yhtä suurta prosenttiosuutta kuin vuoden kärkinimi 1950-luvulla, mutta se ei välttä-mättä tee nimestä vähemmän suosittua.

Tutkielmassa tutkitaan, mitä viheliäisellä ongelmalla tarkoitetaan nykysuomessa. Tutkielmassa kartoitetaan, millä tavalla viheliäistä ongelmaa kuvataan, missä yhteyksissä sitä käytetään ja millaisissa koteksteissä se esiintyy. Viheliäinen ongelma on käännös englanninkieliselle wicked problem -termille. Viheliäinen ongelma on kestävyystieteen termi, mutta nuoren tieteenalan suomenkielinen termistö ei ole vielä vakiintunut. Tutkielma antaa tukea kestävyystieteen sanaston rakentamiseen. Tutkielman aineistona on 129 tekstiä, joissa mainitaan viheliäinen ongelma. Karkeasti luokiteltuna teksteistä 38 on tieteellistä ja 91 populaaria yleiskielistä tekstiä. Tieteellisistä teksteistä valtaosa on Helsingin yliopiston digitaalisesta arkistosta HELDAsta. Aineiston teksteistä kaikki paitsi 1 on julkaistu 2000-luvulla. Valtaosa on julkaistu 2010-luvun loppupuolella tai vuonna 2020. Viheliäisen ongelman käyttö on selvästi yleistynyt kielessä vasta parin viime vuoden aikana. Tutkielmassa hyödynnetään kognitiivisen kielitieteen analyysivälineitä viheliäisen ongelman tietokehyksen selvittämiseen, viheliäisyyden hahmottamien skaalojen kuvaamiseen ja viheliäiseen ongelmaan liittyvien prosessien selvittämiseen. Tutkielmassa hyödynnetään sosiokognitiivista terminologiaoppia aineiston tieteellisempien tekstien tarkasteluun ja näissä teksteissä hahmottuvien käsitejärjestelmien ja määritelmien kuvaamiseen. Tutkielmassa luodaan suppea katsaus viheliäisen käytön kehitykseen suomen kielessä 1500-luvulta 1900-luvun loppuun sekä tieteen kielessä HELDAn aineiston perusteella.Tutkielman mukaan viheliäinen ei ole yleinen lekseemi, eikä se ole tavallisesti käytössä tieteellisessä diskurssissa. Se esiintyy tieteellisissä teksteissä lähinnä termissä viheliäinen ongelma. Historiallisesti viheliäinen liittyy vahvasti uskonnolliseen diskurssiin, ja sen merkitys on ollut pejoratiivinen. Tutkielmassa esitetään, että aineistossa kuvattua viheliäisyyttä ei kuvata yleiskielen sanakirjassa, vaan sanakirjan merkitysryhmistä puuttuu aineistossa esiintyvä ei-pejoratiivinen monimutkaisuus, arvolatautuneisuus, vaikeus ja viheliäisen ongelman kiireellinen ratkaisun tarve. Tutkielman terminologisessa tarkastelussa tieteellisissä teksteissä hahmottuu käsitejärjestelmä, jossa monimutkaisen viheliäisen ongelman yläkäsite on ongelma, ja sen vieruskäsitteet ovat yksinkertaisempi kesy ongelma ja näiden välillä oleva sotkuinen ongelma. Viheliäiseen ongelmaan liittyy koostumussuhteisesti osa-ongelmat, ja kukin viheliäinen ongelma voidaan nähdä toisen viheliäisen ongelman osa-ongelmana. Tärkein viheliäiseen ongelmaan liittyvä funktionaalinen prosessi on ratkaiseminen. Ratkaisumahdollisuuksien löytämiseksi viheliäinen ongelma pitää määritellä, ja sen sijainti systeemissä pitää paikantaa. Yhteistyöllä tunnistetaan vastatoimet, joiden avulla päästään määrittelyssä kuvattuun tavoitetilaan. Ratkaisu ei ole koskaan valmis tai tyydytä täydellisesti kaikkia osapuolia, sillä uniikkiin, monimutkaiseen ja epämääräiseen viheliäiseen ongelmaan liittyy paljon näkökulmia ja arvoja. Kömpelö ratkaisu on ratkaisu, joka edesauttaa laajemman viheliäisen ongelman ratkaisemista. Populaareissa teksteissä korostuu viheliäisen ongelman ratkaisun tärkeys ja kiireellisyys, tieteellisimmissä teksteissä ongelman ratkaisun vaikeus ja jopa täysi mahdottomuus. Ilmastonmuutos on aineiston prototyyppisin viheliäinen ongelma. Se on monimutkainen ja kompleksinen, ihmisen aiheuttama, epämääräinen, ainutlaatuinen, muihin ongelmiin liittyvä ja arvoilla latautunut. Se koskettaa erityisen laajasti koko maapalloa ja ihmiskuntaa, ja sen ratkaisemisella on kiire.

Tutkielma selvittää homonyymiparisten suomalaisten etunimien suosionvaihtelua eri aikoina eri alueilla. Tarkastelu rajoittuu ajanjaksoon 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980. Tarkoituksenani on kuvata myös sitä ympäristöä, jossa nimenantajat ovat valintansa tehneet. Nimen on hyväksytyksi tullakseen noudatettava yhteisön senhetkisiä nimimalleja. Kulttuurissa tapahtuvat muutokset heijastuvat henkilönnimistöön, esimerkiksi varsinaisista etunimistä voi puhua vasta sitten, kun nimijärjestelmään kuuluu lisäksi sukunimi tai säännöllisesti käytetty lisänimi. Homonyymiparisella etunimellä tarkoitan sellaista etunimenä käytettyä tai sellaiseksi tarkoitettua propria, jolla on Nykysuomen sanakirjan mukaan yleiskielessä sitä äänteellisesti vastaava ei-proprinen, merkityksellinen sana. Tätä kutsun proprin homonyymipariksi. Nimen rinnalla olevan homonyymin merkitys ei useinkaan sinänsä ole vakiinnuttanut nimeä, mutta on nimiryhmiä, joiden homonyymiparit muodostavat merkityskenttiä: Ilta (< Mathilda) on saanut tukea nimistä Aamu ja Päivä. (Huom. *Yö ei ole etunimi.) Ajanjaksojen homonyymipariset suosikkinimet muistuttavat toisiaan ja ovat rakenteeltaan toistensa ja samaan aikaan suosiossa olleiden muiden nimien kanssa samankaltaisia.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan alakoulun suomi toisena kielenä -harjoituskirjojen sanastotehtävien funktionaalisuutta. Tutkimuksessa selvitetään millaisia keinoja on opettaa sanastoa ja miten ne kytkeytyvät funktionaalisuuteen. Aineisto koostuu neljästä alakoulun suomi toisena kielenä -harjoituskirjasta. Harjoituskirjat on suunnattu eri-ikäisille oppilaille niin, että ne kattavat koko alakoulun vuosiluokat, vaikka suomi toisena kielenä – opetuksen lähtökohtana tulisi olla oppilaan kielitaitotaso eikä vuosiluokka, jolla hän opiskelee. Aineiston analyysi osoittaa, että sanaston opettamiseen ja oppilaan sanavaraston kartuttamiseen on runsaasti erilaisia keinoja ja menetelmiä, ja samoja keinoja voidaan käyttää eri-ikäisillä ja eri kielitaidon omaavilla oppilailla. Sanaston opettamisen keinoja ovat sanalistat, sanaperheet, synonyymit, vastakohtakohdat, johtamisen, yhdistämisen ja lainaamisen keinot sekä erilaiset keskustelu- ja pelitehtävät. Oppikirjoissa voidaan myös eksplisiittisesti selventää, miten oppilas voi tehostaa oman kielitaidon karttumista erilaisilla opiskelustrategioilla. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 suomi toisena kielenä -oppimäärän opetukselle on annettu lähtökohdaksi funktionaalisuus. Oppilasta rohkaistaan aktiiviseksi kielenkäyttäjäksi ja hän toimii vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kielen rakenteiden ja kielioppisääntöjen sijaan korostuu viestintä ja oppilaan tarve liittää opeteltava sanasto omiin kielenkäyttötilanteisiin. Tutkimuksessani tarkastelin, miten funktionaalisuus näkyy harjoituskirjojen sanastotehtävissä. Tutkimus osoittaa, että harjoituskirjojen sanastotehtävien välillä on runsaasti vaihtelua. Toiset tehtävistä ovat vahvasti funktionaalisia ja toiset irrallisia sanastotehtäviä ilman tiukempaa kytköstä funktionaalisuuteen ja sanavaraston tavoitteelliseen kartoittamiseen. Suomi toisena kielenä -opettajan rooli oppimateriaalin valitsemisessa korostuu, jotta oppimateriaali vastaa opetussuunnitelman perusteiden tavoitteita ja funktionaalista lähestymistapaa kielen oppimiseen.

Tutkielmassa tarkastellaan Annan nimiperhettä ja sen suosiota vuosina 2000–2016. Tavoitteena on selvittää, millaisia nimiä Annan nimiperheeseen nykyään kuuluu ja kuinka yleisiä ne ovat ensiniminä. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan, mitkä seikat ovat vaikuttaneet nimien suosionvaihteluun ja kuinka suosio tulee mahdollisesti myöhemmin muuttumaan. Tutkielman aineistona on Väestörekisterikeskuksen tilasto vuosina 2000–2016 äidinkieleltään suomenkielisille tytöille annetuista ensimmäisistä etunimistä. Aineistosta on poimittu kaikki an-alkuiset Annan variantit yhdysnimiä lukuun ottamatta. Vuosina 2000–2016 ensinimiksi on annettu kaikkiaan 50 Annan nimiperheeseen kuuluvaa nimeä. Niistä 14 on kalenterinimiä, 16 kalenterinimien vaihtoehtoisia nimimuotoja ja 20 muita nimiä. Muut nimet ovat joko vieraskielisiä nimiasuja tai suomenkielisiä lempinimiä. Koko Annan nimiperheen ylivoimaisesti suosituin jäsen on ollut Anni, jonka on saanut vuosien 2000–2016 aikana ensinimekseen hieman yli 5 500 lasta. Sen suosio on kuitenkin laskenut selvästi 2000-luvun edetessä. Myös monien 1900-luvun loppuvuosikymmeninä suosionhuippunsa kokeneiden kalenterinimien suosio on laskenut 2000-luvun aikana merkittävästi. Tätä selittää pitkälti se, että monet nykyiset nimenantajat ovat syntyneet 1900-luvun lopussa, eikä oman sukupolven suosikkinimiä yleensä suosita nimenvalinnassa. Useiden vaihtoehtoistenkin nimiasujen suosio on vähentynyt samaa tahtia kuin niiden nimipäiväkalenterissa olevien varianttien, ja suurin osa niistä on ollut hyvin harvinaisia koko 2000-luvun ajan. Kalenterinimistä ainoastaan Anja kasvatti suosiotaan tarkastelemanani ajankohtana, ja se saattaakin olla seuraava Annan nimiperheen suosikkinimi. Niistä Annan varianteista, jotka eivät ole kalenterinimiä tai niiden vaihtoehtoisia nimiasuja, yhtäkään ei ole annettu vuosittain ensinimeksi yli viittä kertaa. Suosituin nimistä, Annie, on saanut 2000-luvulla 40 uutta nimenkantajaa, suurin osa alle viisi. Kaikkiaan Annan varianttien suuri määrä kertoo siitä, että Annan nimiperheeseen kuuluvia nimiä halutaan edelleen antaa lapsille, mutta yksilöllisyyden tavoittelu on saanut nykyiset nimenantajat etsimään liian tavallisiksi käyneille kalenterinimille korvaavia, entistä persoonallisempia nimivaihtoehtoja. Viime vuosina harvinaistuneista nimistä etenkin jotkin kalenterinimet tulevat varmasti kasvattamaan suosiotaan uudestaan tulevaisuudessa, mutta tähän voi mennä vuosikymmeniä aikaa.

Englannin kielen vakiintunut asema tieteen kielenä ja käyttö kansainvälisessä asiantuntijoiden välisessä viestinnässä on johtanut lisääntyneen lainautumisen myötä latinan- ja kreikankielistä alkuperää olevien vierasperäisten prefiksien käytön kasvuun suomen kielessä. Vierasperäisellä prefiksillä tarkoitetaan vieraasta kielestä lainautunutta sananalkuista morfeemia. Tutkielmassa tarkastellaan vierasperäisiä prefiksejä ja sellaisia sisältävien termien ominaisuuksia suomen erikoiskielissä. Tutkimuksen aineisto koostuu Tieteen termipankin tietokannasta poimituista 11 eri vierasperäisen prefiksin sisältävistä termeistä. Prefiksit on valittu nimeämisen analogisuuden ja vierasperäisten prefiksien merkitysten vastakohtaisuuksien perusteella. Aineisto on jaettu kahteen osaan niihin termeihin, joilla on määritelmä Tieteen termipankissa ja kaikkiin niihin termeihin, joilta löytyy nimityssivu Tieteen termipankista. Näistä ensimmäinen aineisto toimii fokusaineistona tutkimuksessa ja toinen aineisto vertailuaineistona termien produktiivisuuden tarkastelussa. Fokusaineisto koostuu yhteensä 383 termistä, jotka ovat 26 tieteenalalta. Työn tavoitteena on erityisesti termein kompositionaalisuutta ja analysoituvuutta tarkastelemalla tutkia, millaisia vierasperäisen prefiksin sisältävät termit rakenteeltaan ovat ja analysoituuko vierasperäinen prefiksi itsenäiseksi, merkitystä rakentavaksi elementikseen termeissä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, millaisia merkityksiä vierasperäisillä prefikseillä suomen erikoiskielissä on sekä mitkä tekijät ovat vaikuttaneet vierasperäisen prefiksin sisältävien termien nimeämiseen eri tieteenalojen erikoissanastoissa. Tutkimuksessa hyödynnetään sosiokognitiivisen terminologiaopin teoriaa, kognitiivista kielioppia ja sanasemantiikka sekä sananmuodostusoppia termien tarkastelussa. Tutkimusmenetelmältä työ on kvantitatiivis-kvalitatiivinen. Ensisijaisesti tulokset esitetään määrällisessä muodossa, minkä lisäksi tuloksia perustellaan kvalitatiivisen tarkastelun avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat vierasperäisten prefiksin sisältävien termien muodostavan jo varsin laajan ja yhtenäisen ryhmän suomen erikoiskielissä. Termien rakenteeseen ja merkitykseen vaikuttaa vahvasti vierasperäisestä prefiksistä koostuva alkuosa. Sanaluokaltaan lähes kaikki aineistoon kuuluvat termit ovat erikoiskielille tyypilliseen tapaan olioita kuvaavia substantiiveja. Suurin osa termeistä jakautuu osiin, ja alkuosa sekä loppuosa analysoituivat omiksi, merkitystä luoviksi elementeikseen. Termien elementteihin jakautumiseen ja merkitysten yksiselitteisyyteen vaikuttaa sekä alkuosan merkitys että morfeemin tyyppi lainanantajakielessä. Käsitteiden nimityksiin on puolestaan vaikuttanut lainanantajakieli sekä käsitteen sijainti käsitejärjestelmässä. Myös tieteenaloilla ja niiden luonteella on nähtävissä vaikutusta termien merkityksen rakentumiseen sekä termien kuvauksen kohteeseen.

Tutkielma käsittelee ärsyttäviä sanoja ja sanontoja kieli-ideologioiden näkökulmasta. Aihe on rajattu kahden kieli-ideologian, standardi-ideologian ja purismin, tarkasteluun. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten standardi-ideologia ja purismi näkyvät ärsyttävistä sanoista ja sanonnoista puhuttaessa ja millaisia sosiaalisia merkityksiä standardi-ideologisiin ja puristisiin kommentteihin liittyy? Tutkielman lähtökohtana on konstruktiivinen kielikäsitys ja ymmärrys variaatiosta sosiaalisena toimintana. Tutkielman teoria ankkuroituu kieli-ideologiseen tutkimukseen. Kieli-ideologian lisäksi keskeisiä käsitteitä ovat kielen indeksisyys ja semioottiset prosessit. Tutkielman aineisto on osa vuonna 2013 kerättyä asennekyselyä. Kyselyyn vastattiin verkossa ja se tavoitti 1517 vastaajaa. Kyselyssä vastaajilta kysyttiin: ärsyttävätkö sanat tai sanonnat heitä, millaiset sanat ja sanonnat heitä ärsyttävät ja miksi? Tutkielmassa keskitytään analysoimaan kysymyksen perusteluosuutta, joka koostuu 374 kommentista. Aineiston lukutapa perustuu kriittisen diskurssianalyysin metodiin. Tutkielman lähtöoletuksena on, että sanoihin ja sanontoihin ärsyyntymisen taustalla on kieli-ideologinen konflikti. Ärsyttävä sana tai sanonta on jollain tavalla vastaajan jakaman kieli-ideologian vastainen. Analyysin perusteella voidaan todeta, että standardi-ideologiassa tällaiset sanat ja sanonnat ovat vastaajien mielestä kieliopin, suomen kielen tai kielitajun vastaisia. Ne voivat olla myös merkitykseltään vääriä tai ne ovat uusia, kieleen tulleita, sanoja. Standardi-ideologinen käsitys kielestä on ehdoton ja vahvan normatiivinen. Standardi-ideologian vastaisiin sanoihin ja sanontoihin liitetään puhujan yksinkertaisuutta, moraalittomuutta tai sosiaalista pyrkyryyttä ilmentäviä indeksisiä merkityksiä. Tutkielmassa purismi ymmärretään laajasti epämiellyttävinä koettujen kielimuotojen vastustamisena. Epämiellyttäviä kielimuotoja voivat olla kielen ulkoiset kielet eli vieraat kielet ja kielen sisäiset kielimuodot. Analyysin mukaan ulkoisen purismin mukaiset kommentit vastustavat englannista lainattuja sanoja. Ärsyttäviksi koetaan niin muodoltaan (sitaatti- ja erikoislainat) kuin merkitykseltään (käännöslainat) vierasperäiset sanat ja sanonnat. Vierasperäiset sanat indeksoivat laiskuutta ja pätemistä. Kielen sisäisistä kielimuodoista vastustetaan politiikan ja talouden kieltä, nuorison kieltä, hellimispuhetta sekä slangia ja murteita. Kielen sisäinen purismi rakentuu monenlaisen ideologisuuden varaan. Ideologisuutta selittävät muun muassa semioottiset prosessit, joiden avulla sosiaalinen merkitys on jäsentynyt. Tutkielmassa purismin laaja määritelmä osoittautuu liian väljäksi käsitteeksi analyysin tekemiselle. Tutkielmasta käy ilmi, että kieli-ideologiat rakentavat ja ylläpitävät monenlaisia sosiaalisia merkityksiä. Standardi-ideologia ja purismi ovat usein niin luonnollistuneita, että niiden sisältämät käsitykset näyttävät itsestään selvyyksiltä. Molemmat ideologiat usein myös limittäytyvät ja ovat läsnä yhtäaikaisesti. Semioottisten prosessien tutkimisen kannalta aineisto osoittautuu paikoitellen hieman ohueksi, ja moni standardi-ideologiaan ja purismiin liittyvä sosiaalinen merkityssuhde jää odottamaan syventäviä jatkotutkimuksia.

Saavutettavuusdirektiivi ja digipalvelulaki velvoittavat julkisen hallinnon organisaatioita ja osaa yksityisestä sektorista tekemään digitaaliset palvelunsa saavutettaviksi. Direktiivissä ja laissa säädetään saavutettavuuden vähimmäistasosta, mutta lainsäädäntö ei kuitenkaan tarkemmin ohjeista tai linjaa, miten verkkopalvelujen kielellisistä sisällöistä tehdään sellaisia, että ne palvelevat mahdollisimman useita eri käyttäjäryhmiä. Hyvä saavutettavuus on kokonaisuus, joka muodostuu teknisesti virheettömästä toteutuksesta, helppokäyttöisestä käyttöliittymästä ja ymmärrettävästä sisällöstä. Ilman selkeää ja ymmärrettävää sisältöä digitaalisen palvelun saavutettavuus ei voi toteutua. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on digitaalisiin palveluihin sisältöjä tuottavien henkilöiden käsitys saavutettavuudesta ja kielellisestä saavutettavuudesta sekä miten kielellistä saavutettavuutta voisi heidän mielestään edistää. Tutkielma kytkeytyy virkakielen tutkimuksen kenttään, ja erityisesti virkakielen verkkoviestinnän tutkimuksiin. Verkkopalvelujen tai muiden digitaalisten palvelujen kielellis-sisällöllistä tutkimusta on tehty aiemmin varsin vähän eikä kielellisen saavutettavuuden näkökulma ole juurikaan ollut esillä. Tutkielman aineistona ovat vastaukset verkkolomakekyselyyn, joka toteutettiin helmi–maaliskuussa 2020. Neljän viikon aikana kyselyyn kävi vastaamassa kaikkiaan 182 vastaajaa. Kyselyn kohderyhmänä ovat digitaalisten palvelujen sisällöntuottajat eli ne henkilöt, jotka kirjoittavat, muokkaavat ja ylläpitävät sisältöjä säännöllisesti verkkosivuille tai mobiilipalveluihin. Kyselyn avulla kartoitetaan, miten perehtyneitä vastaajat kokevat olevansa saavutettavuusasioihin sekä miten saavutettavuus on huomioitu ja vastuutettu vastaajien organisaatioissa. Tutkielmassa kartoitetaan myös vastaajien käsitystä kielellisestä saavutettavuudesta ja selvitetään, mitä keinoja vastaajat huomioivat kielellisesti saavutettavan tekstisisällön tuottamisessa. Tutkielma kartoittaa myös vastaajien näkemyksiä kielellisen saavutettavuuden yhteismitallisesta ohjeistamisesta. Aineiston analyysi on toteutettu pääosin määrällisen tutkimuksen menetelmin, ja avointen kysymysten analyysissä olen myös soveltanut laadullista sisällönanalyysiä. Analyysin perusteella sisällöntuottajien saavutettavuusosaaminen ja kyky tuottaa kielellisesti saavutettavaa sisältöä ovat varsin hyvällä tasolla. Sisällöntuottajilla on osaamista ja tietoa, ja saavutettavuusasioita on edistetty monissa organisaatioissa. Aineistosta nousee myös esille, että tekninen saavutettavuus saa käytännön tasolla enemmän huomiota kuin kielellinen saavutettavuus. Suurin osa vastanneista pitää digitaalisten palvelujen kielellistä saavutettavuutta tärkeänä ja ymmärtää, mitä kielellisellä saavutettavuudella tarkoitetaan ja miten sisällöstä tehdään kielellisesti saavutettavaa. Tästäkin huolimatta aineiston perusteella kielelliseen saavutettavuuteen ja selkokielen käyttämiseen olisi tarpeen saada yhteismitallisia ohjeita ja kriteerejä.