Browsing by discipline "General Linguistics"

This master’s thesis treats native speakers’ attitudes to non-native speakers’ spoken vernacular and standard varieties. It examines which theoretical factors researchers have to pay special regard to when studying attitudes to non-native variation. Based on these factors, the thesis evaluates which methods of the language attitude paradigm suit the study of attitudes to non-native speakers’ varieties best. As theoretical background serves the Communication Accommodation Theory in its adapted form for intercultural communication. The thesis draws upon previous findings on relevant factors for the study of native varieties, upon previous findings on relevant factors for the study of non-native language and upon previous findings on the nature of non-native varieties. In order to gain further insights, a case study is conducted. The case study examines native Finnish speakers’ preference of non-native Finnish vernacular and standard varieties. As methods, it employs both a matched- and verbal-guise listening test and a direct question approach. Furthermore, it gathers the respondents’ justifications for their speaker choices in the listening test. The justifications allow an insight into the respondents’ attitudes to the varieties. A non-random sample of 101 native Finnish speaking students from the University of Helsinki is tested. The speaker choices in the listening test are analysed by statistical means (chi-square test). The answers to the direct question and the justifications for the speaker choices are classified into groups of similar answers. The results gained by the listening test and the results gained by the direct question are compared. The findings suggest that the students do not prefer either non-native variety per se. Their variety preference depends on the communication situation. The students do not prefer the same varieties in the case of native and of non-native speakers. While both non-native varieties may sound nice, enthusiastic, self-confident and clear, only vernacular speakers are seen as particularly natural, authentic, relaxed and close to native Finnish speakers. Only standard speakers are associated with professionality in a broad sense, but leave in some cases the impression of sounding foreigner-like or not natural. Differently than in earlier studies on non-native vernaculars, the non-native Finnish vernacular is thus seen as mainly positive. The results of the two different methods do not match. Either or both of them can thus not be fully reliable. This thesis shows that native speakers’ attitudes to non-native varieties are not necessarily the same as to native varieties. Attitudes to non-native varieties have to be studied in their own right, thus. A multitude of factors influences the formation of attitudes to non-native varieties. Non-native and native varieties differ from each other in their form, in the way they are learnt, used and perceived as well as in what they express. Non-native language not as objectively produced by the non-native speakers, but as subjectively perceived by the native interlocutors influences attitudes. Furthermore, attitudes to non-native varieties are likely even more prone to the social desirability bias than attitudes to native varieties. Methods that elicit the respondents’ attitudes directly should thus be avoided. The findings of the Finnish case study indicate that also matched-guise tests may suffer from the social desirability bias because of variety recognition. Furthermore, voice recognition is an increasing problem in the digital age. Most methods of the language attitude paradigm do not study natural language data in real-life communication situations. This thesis reveals the need for more innovative research designs. It suggests therefore several methods that researchers of attitudes to non-native variation may employ in future.

Tämä tutkielma tarkastelee termejä, joita evidentiaalisuuskategorioista on käytetty kieliopeissa ja muissa kielten kuvauksissa. Evidentiaalisuus on funktionaalinen domeeni, joka tarkoittaa tiedonlähteen tai tiedon saannin il-maisua: puhuja on voinut saada tietonsa esimerkiksi näkemällä tapahtuman, päättelemällä sen jäljelle jääneistä merkeistä tai kuulemalla siitä muilta. Kaikki kielet voivat ilmaista evidentiaalisuutta, mutta vain joissakin sen kieliopillistunut omaksi kategoriakseen. Tutkielma tarkastelee juuri kieliopillisia evidentiaalisuuskategorioita ja niistä käytettyjä termejä. Aihetta lähestytään niin kieltenvälisen vertailun kuin terminologian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa esitellään myös evidentiaalisuutta ilmiönä sekä sen tutkimushistoriaa: erityisesti keskitytään evidentiaalisuuden määrittelyn näkökulmiin ja ongelmiin. Kielten vertailuun vaikuttaa näkemys kategorioista. Universalistisen näkö-kulman mukaan kielten kategoriat ovat pohjimmiltaan samoja, mutta partikularistisen näkemyksen, jota tässä tutkielmassa noudatetaan, kielten kategoriat ovat aina erilaisia, mutta voivat olla samankaltaisia. Tällöin vertailu toteutetaan käyttämällä vertailukäsitteitä, jotka perustuvat semanttisiin ja funktionaalisiin ominaisuuksiin. Kiel-ten yksilölliset kategoriat, jotka on kuvattu ja määritelty kunkin kielen omilla ehdoilla, ovat sen sijaan kuvauska-tegorioita. Käytännön syistä olisi hyvä, jos vertailukäsitteistä ja kuvauskategorioista käytettäisiin samoja termejä, mutta toisaalta on toivottavaa, että kuvauskategorioiden termit kuvastaisivat juuri kyseistä kategoriaa. Lisäksi on yleisiä terminologisia ihanteita, kuten erottuvuus ja monosemia, eli termien tulisi erottua toisistaan ja kutakin käsitettä tulisi vastata yksi termi ja kutakin termiä yksi käsite. Tutkielma tarkastelee myös tällaisten kriteerien toteutumista evidentiaalisuuden terminologiassa. Tutkielman aineistona on 51 kielen evidentiaalisuusjärjestelmät, joiden tiedot on kerätty 57 eri kieliopista tai muusta kuvauksesta. Kieliopeista poimitaan evidentiaalisuuskategorioiden termit ja niiden määritelmiä verra-taan eri evidentiaalisuuskategorioiden vertailukäsittesiin, minkä jälkeen kuhunkin vertailukäsitteisiin sopivien kategorioiden termit kerätään yhteen ja niitä verrataan toisiinsa. Tutkielmassa selviää, että evidentiaalisuuskategorioista käytetty terminologia on runsasta ja vaihtelevaa. Polysemiaa ja etenkin synonymiaa esiintyy paljon, mikä haittaa termien ymmärrettävyyttä ja erottuvuutta. Ter-mien runsaus selittyy osittain evidentiaalisuuden lyhyehköllä tutkimushistorialla, jonka takia termit eivät ole ehti-neet vakiintua. On myös mahdollista, että evidentiaalisuus ilmiönä on edelleenkin heikommin tunnettu kuin jotkin toiset kieliopilliset ilmiöt, jolloin myös käsitteistön vakiintumattomuus synnyttää terminologista vaihtelua. Toi-saalta, kielten kategorioissa on eroja, minkä on syytä heijastua myös terminologiaan. Runsasta terminologista vaihtelua löytyykin ei-visuaalisen sensorisen evidentiaalisuuden sekä eri päättelytyyppien kategorioissa, jotka ovat semanttisesti monitahoisia. Tutkielman aineistosta löytyi myös yllättävän monta yleistiedon ja ego-evidentiaalisuuden kategoriaa, vaikka näitä kategorioita ei välttämättä ole otettu huomioon evidentiaalisuustypo-logioissa.

I min pro gradu-avhandling granskar jag fem regionala skriftsystem för det hittills ostandardiserade västgermanska språket lågsaxiska. De senaste årens utvecklingar, såsom gränsöverskridande kontakt i sociala medier och gränsöverskridande samarbete, har gjort frågan om överregional skriftlig kommunikation aktuell. Därför genomförs undersökningen av skillnaderna i de regionala skriftsystemen och tillhörande dialekterna särskilt ur synpunkten av överregional kommunikation och olika möjligheter för tillnärmning eller förening av skriftsystemen. Jämförelsen bygger på parametrar för att bedöma skriftsystemens optimala egenskaper, med speciell hänsyn till lågsaxiskans situation. Parametrarna omfattar representationens maximalitet och fonemens funktionella belastning, ortografiskt djup och hanteringen av vissa särutvecklingar samt sociala parametrar, såsom målgrupp och användningsändamål, hur identitetsfrågan sammanhänger med grafeminventariet samt frågan om inlärning och överförande av läs- och skrivkunnighet. Som material använder jag fem regionala skriftsystem och deras beskrivningar samt tillhörande dialekters fonemuppsättningar. Två skriftsystem kommer från den nederländska sidan, skriftsystemet för Groningen och Standaard Schriefwieze för Twente, och tre från den tyska sidan, skriftsystemen för Münsterland och Mecklenburg-Vorpommern samt SASS-skriftsystemet. Därav används fyra i gränsregioner, vilket gör dem intressanta ur synvinkeln av gränsöverskridande kommunikation i skrift. Analysen visar att skillnader uppträder i alla delområden som ingick i undersökningen. Majoritetsspråkets ortografi påverkar grafemvalet och allmänna aspekter, såsom markeringssättet för vokallängden och omljud, vilket leder till större skillnader i representationen än vad skiljaktigheterna på fonemnivå skulle förutsätta. Till följd av detta finns det en stor potential för överregional tillnärmning av skriftsystemen, om man skulle komma överens om gemensamma fonem-grafem-korrespondenser. Ett gemensamt skriftsystem för hela språkområdet skulle däremot kräva speciella lösningar för att hantera asymmetrin i dialekternas fonemsystem och andra regionala särutvecklingar.

Työ käsittelee aiemmin kuvaamattoman suurten järvien bantukielen (Lacustrine tai Great Lakes Bantu), isenjen, vokaalijärjestelmää kenttämateriaaliin perustuen. Kieltä puhutaan Maran alueella Pohjois-Tansaniassa. Isenje ja sen lähisukukielet ikoma ja nata luetaan tavallisesti yhden kielen (JE45) murteiksi. Kielissä on korkea leksikaalinen yhteneväisyys, mutta niiden välillä on kuitenkin merkittäviä, erityisesti fonologisia ja tonologisia, eroja. Ikoman ja natan vokaalijärjestelmät on aiemmin kuvattu, mutta isenjestä tällaista tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty. Työssä tarkastellaan ensin maailman vokaalijärjestelmien typologiaa. Kielissä yleisin järjestelmä on viiden vokaalin /i e a u o/ malli, jossa viisi perifeeristä vokaalia asettuu dispersioteorian mukaan vokaaliavaruuden ääripäihin maksimaalisen auditorisen erotettavuuden nimissä. Seuraavaksi yleisimmissä vokaalijärjestelmissä on kolme tai seitsemän vokaalia, ja seitsemän ja useamman vokaalin järjestelmissä on tavallisesti myös sisävokaaleja. Työssä käsitellään lisäksi maailman kielissä esiintyviä vokaaliharmoniajärjestelmiä, jotka ovat vokaalien esiintymistä rajoittavia fonotaktisia ilmiöitä. Vokaaliharmonia voi järjestyä eri piirteiden mukaan – esimerkiksi suomessa toimii palataali- eli etisyysharmonia, turkkilaisissa kielissä tavataan myös labiaaliharmoniaa, ja bantukielissä on usein vokaalien suppeuteen liittyviä harmonioita. Maran alueen kielten vokaalijärjestelmissä erityisen huomionarvoista on niin sanottujen ATR-vokaalien (advanced tongue root) olemassaolo. Näiden vokaalien ääntämisen aikana laajennetaan nieluonteloa kielen tyveä eteenpäin liikuttamalla ja kurkunpäätä laskemalla, ja tämä voi olla ainoa kahta vokaalia erottava kontrasti. ATR-vokaaleihin liittyy tyypillisesti monimuotoisia harmoniaprosesseja. Isenjessä on seitsemän vokaalifoneemia, /i e ɛ a u o ɔ /. Välisillä vokaaleilla on ATR-kontrasti: /e/ ja /o/ ovat [+ATR], /ɛ/ ja /ɔ/ [−ATR]. Monitavuisissa substantiivijuurissa ei vokaaliharmonian vaikutuksesta voi esiintyä vastakkaisten ATR-arvojen välisiä vokaaleja. Isenjessä on myös foneemisesti pitkiä vokaaleja sen lisäksi, että tietyissä ympäristöissä esiintyy ennustettavia, ehdollisia vokaalinpidennyksiä, jotka voidaan analysoida sijaispidennyksiksi. Isenjessä on vahvoja viitteitä samanlaisesta substantiiviprefiksiharmoniasta kuin sukukielissä ikomassa ja natassa. Näissä järjestelmissä juuren ensimmäisessa tavussa esiintyvä [−ATR]-vokaali laukaisee prefiksin vokaalin dissimilaation välisestä vokaalista suppeaksi. Isenjessä järjestelmä ei kuitenkaan toimi täysin johdonmukaisesti, vaan kielen harmonijärjestelmä on ilmeisesti hajoamassa kielenmuutoksen ja kontaktivaikutteiden johdosta. Myös alueen muissa kielissä on havaittavissa tällaista vokaali- ja toonijärjestelmien yksinkertaistumista.

Tutkielmani käsittelee Suomessa puhuttavien saamelaiskielten pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen kirjakieliin liittyviä käsityksiä ja näiden merkitystä uhanalaisten saamen kielten elvytykselle. Kirjakielen luomista eli kirjallistamista on pidetty keskeisenä kielen käyttöaloja laajentavana elvytyskeinona, mutta historiallisista syistä johtuen merkittävä osa saamelaisista ei ole oppinut lukemaan ja kirjoittamaan äidinkielellään. Tuoreet viranomaisselvitykset viittaavat siihen, että tämä heikentää myös saamelaisten muiden kielellisten oikeuksien toteutumista.Tässä tutkimuksessa selvitän, millaisia käsityksiä Suomessa puhuttavien saamelaiskielten kirjakieliin liittyy. Pohdin, mitä nämä käsitykset kertovat kirjakielten potentiaalista kielten elinvoimaisuuden vahvistamisessa, ja millaisilla kirjakieliä kehittävillä toimenpiteillä tätä potentiaalia voitaisiin lisätä. Tutkimusotteeni kysymysten selvittämisessä on empiirinen ja monimetodinen, ja tutkimuskysymysteni ohella pohdin työssäni sosiolingvistisen tutkimuksen metodologiaa. Tutkimus sijoittuu kirjoitusjärjestelmien sosiolingvistiikan alalle. Ilmiön käsittelyssä hyödynnän kielen elvytyksen, kirjallistamisen ja standardisoinnin tutkimuksen käsitteistöä. Kielen elvytyksen tarkastelussa viitekehyksenä korostuu kieliekologinen lähestymistapaa, jossa kielen elinvoimaisuutta tarkastellaan erilaisten käyttöalojen muodostamassa ekologiassa. Keskeisenä teoreettisena viitekehyksenäni toimivat kieli-ideologioiden ja kielen normien käsitteet, joiden kautta tarkastelen kirjoittamista sosiaalisena toimintana ja kirjoitusjärjestelmiä historiallisesti ja kulttuurisesti määräytyneinä sosiaalisina normeina. Tutkielman aineisto koostuu tätä tutkimusta varten keräämästäni 61 vastaajan kyselyaineistosta sekä 15 haastattelusta. Tutkimuksen osallistujat ovat pohjoissaamea, inarinsaamea tai kolttaa osaavia, käyttäviä tai kieleen samastuvia aikuisia. Analyysini pääpaino on haastattelujen ja laadullisen kyselyaineiston sisällönanalyysissä, jonka avulla tunnistan aineistosta kirjalliseen kieleen liittyviä käsityksiä. Lisäksi analysoin numeerista kyselyaineistoa kuvailevan kvantitatiivisen analyysin keinoin, jonka avulla esitän tuloksia vastaajien mielipiteiden jakautumisesta. Tulokseni edustavat uutta tietoa Suomen saamelaiskielten kirjallistumisen nykytilasta aikuisten kielenkäyttäjien kielikäsitysten näkökulmasta tarkasteltuna. Kirjakieleen liittyvät käsitykset ovat yleisellä tasolla positiivisia, mikä ei kuitenkaan vaikuta heijastuvan kielen kirjalliseen käyttöön. Kirjakieltä merkityksellistetään aineistossa kolmella tavalla: kielellisenä kompetenssina, viestien välittämisen välineenä sekä puhutun kielen ja kielenpuhujien representaationa. Kuhunkin käsitykseen kirjallisen kielen luonteesta kytkeytyy omanlaisiaan normeja ja arvioita siitä, millaiset tekijät näyttäytyvät kirjallisen kielen käytön kynnyksenä. Haasteina näyttäytyvät erityisesti kirjoitusjärjestelmän oppiminen, erikoismerkkien tuottaminen sekä kirjallisen standardin hyväksyntä kieliyhteisössä. Analyysin valossa kirjakielten vahvistamiseksi on kiinnitettävä erityistä huomiota kielenopetukseen, kirjoittamista tukeviin kieliteknologisiin ratkaisuihin sekä murrevariaation huomiointiin kirjallisen standardin kehittämisessä. Kieliekologinen lähestymistapa kielisuunnitteluun vaikuttaa tukevan näitä tavoitteita. Tutkimus tukee aiempaa teoreettista ymmärrystä kielikäsityksistä kirjallistumisen onnistumista määrittävänä tekijänä ja osoittaa, että erityisesti kielen normit ovat prosessien keskiössä. Tulokseni myös vahvistavat käsitystä kirjallistumisesta sekä kieleen että kielenpuhujiin vaikuttavana ilmiönä.

This thesis examines the problem of "meaning" from an evolutionary perspective. It seeks to understand how linguistic meaning arises and what is its prehistory by examining simpler, non-linguistic phenomena. The work takes a relatively wide, cognitive view on "meaning", where this phenomenon is interpreted as a continuum of "representations" of the world, created by organisms in the course of the actions in the world. In the end, these representations are seen more as functional postulates, the ontological status of which is not necessarily real, but rather that "meaning" is perceived from an "intentional stance", a term introduced by the philosopher Daniel Dennett. This thesis also discusses criticism directed at the notions of "representation" and "intentional stance". Various crucial theories concerning the evolution of meaning are discussed, from such linguists as Bickerton, Hurford and Jackendoff, as well as philosopher Dennett. In addition, the work considers computer and robot simulations that have been done in evolutionary linguistics, as well as empirical evidence from paleoanthropology and animal cognition studies.

Tutkielman tavoitteena on vertailla luoteisen Papua-Uuden-Guinean papualaisia kieliä. Papualaiset kielet on yleisnimitys Uuden-Guinean alueen niistä kielistä, joita ei ole konklusiivisesti luokiteltu Austronesialaisiksi kieliksi. Tämän tutkielman tutkimuksellinen viitekehys on mikrotypologinen, koska tutkimuskohteena on pieni, rajattu, korkean kielellisen diversiteetin omaava alue. Typologinen näkökulma on teoriaviitekehyksen kulmakiviä, sillä typologisten piirteiden vertailua pidetään uusiguinealaista kielikontekstia kuvaavissa aineistoissa alueen kielellisen kompleksisuuden valossa soveltuvimpana vertailumetodologiana. Alueen kielellinen kompleksisuus johtuu esimerkiksi kieliyhteisöjen monimutkaisista vuorovaikutus- ja kielikontaktiverkostoista, monikielisyydestä, kieliyhteisöjen pienestä koosta sekä eri kieliperheiden korkeasta lukumäärästä. Tutkielmassa vertaillaan kymmenen kielen kymmentä eri piirrettä. Valitut kielet sijaitsevat samalla pienellä alueella Papua-Uuden-Guinean luoteisosassa. Kukin kieli edustaa eri kieliperhettä ja kaksi kielistä on isolaatteja. Kieliyhteisöt ovat pieniä. Tutkielman parametreiksi valitut piirteet, sekä muu tarvittava aineisto koostuu WALS-tietokannan piirreluetteloista, lukuisista eri kielikohtaisista kieliopeista, uusiguinealaisiin kieliin ja lingvistiikkaan erikoistuneista teoksista sekä muista aineistoista, kuten esimerkiksi kielten konsonanttikartoista. Tutkimuksessa kielten kootut piirteet esitetään taulukoituna siten, että (+) esittää piirteen kyllä-arvoa ja (-) piirteen ei-arvoa. Kussakin taulukossa luetellaan kielet ja niiden piirrekohtaiset (+) tai (-) arvot. Tuloksia analysoidaan ensin piirrekohtaisesti, eli minkä verran kielten välillä näkyy samankaltaisuutta ja minkä verran erilaisuutta. Taipumuksia tiettyihin piirretyyppeihin kielten välillä verrataan myös niihin piirteisiin, joita pidetään tyypillisinä papualaisille kielille. Tutkielman tavoitteena on siis tutkia ja havainnollistaa valittujen papualaisten kielten samankaltaisuutta ja erilaisuutta konkreettisin keinoin, sekä tarkastella, missä piirteissä samankaltaisuus ja erilaisuus näkyvät selvimmin. Tutkielmassa arvioidaan piirretyyppien papualaisuusastetta, eli kuinka monet kielistä osoittavat typologisesti papualaisille kielille tyypillistä piirteistöä. Tulokset osoittavat valitun alueen kielissä typologista monipuolisuutta, eli papualaisille kielille tyypillinen piirteistö ei ole yhdenmukaisesti edustettuna. Tutkimuksen lopputulemana todetaan, että papualaisten kielten typologinen yhdenmukaisuus ei näin ollen ole todennäköistä myöskään laajemmassa kontekstissa.

Tutkielmani käsittelee spatiaalisten sijojen, adpositioiden ja relationaalisten substantiivien (joista käytän kattotermiä tilagrammit) muodostamia järjestelmiä ja niiden paradigmaattista symmetriaa ja asymmetriaa euraasialaisissa kielissä. Tarkastelen järjestelmiä kahden tärkeimmän merkitysosatekijän kannalta, nimittäin hakualueen ja suuntaisuuden. Aineistoa keräsin videolomakkeen avulla 20 euraasialaisen kielen äidinkielisiltä puhujilta. Aineiston pohjalta laadin jokaisesta kielestä profiilin, josta ilmenevät mahdolliset asymmetriailmiöt. Kahden olion välisiä spatiaalisia suhteita (tästä eteenpäin tilasuhteita) ilmaistaan maailman kielissä yleensä niin, että toisen, liikkuvamman olion eli muuttujan olinpaikkaa tai liikkeen suuntaa kuvaillaan suhteessa vähemmän liikkuvan eli kiintopisteen avulla. Tilasuhteessa ilmaistaan ensinnäkin hakualuetta, joka on kiintopisteen tai sen ympäristön alue, johon muuttuja sijoittuu. Lisäksi tilasuhteessa ilmaistaan myös suuntaisuutta, eli sitä, liikkuuko muuttuja hakualueelle (päämäärä) vai hakualueelta pois (lähde), vai onko se vain paikallaan hakualueellaan (sijainti). Euraasialaisten kielten tilagrammit sisältävät merkityksessään tietoa sekä hakualueesta, että suuntaisuudesta. Yksittäisen kielen tilagrammien välillä on tiettyjä semanttisia suhteita niin, että esimerkiksi suomen kielessä on tyypillisesti kolmen tilagrammin sarjoja, jotka tarkoittavat samaa hakualuetta, mutta kukin eri suuntaisuutta. Tilasuhteiden merkitysavaruuden jaottelu hakualue- ja suuntaisuuskategorioihin on kuitenkin kielikohtaista. Tilagrammijärjestelmässä on paradigmaattista asymmetriaa, jos esimerkiksi sijaintia kahdella eri hakualueella merkitään kahdella eri tilagrammilla, mutta näitä hakualueita merkitään yhdellä ja samalla tilagrammilla silloin, kun kiintopiste on lähteenä. Samaten paradigmaattista asymmetriaa esiintyy, jos yhtä hakualuetta varten on päämäärän ja sijainnin merkinnässä eri tilagrammeja, mutta toisen hakualueen sijainti- ja päämäärämerkintä tapahtuu saman tilagrammin avulla. Tutkimuksen päätavoite on selvittää, millaisia asymmetriatyyppejä Euroopan ja Aasian kielistä löytyy. Kieliotos koostuu 20 euraasialaisesta kielestä, joista suurin osa on Euroopassa puhuttuja. Kielet kuuluvat 8 eri kielikuntaan ja 17 kielihaaraan. Tutkimusmenetelmä on empiirinen eli olen kerännyt aineiston suoraan kielten äidinkielisiltä puhujilta videolomakkeen avulla. Videolomake koostuu 77 lyhyestä videosta, joissa kuvataan yksinkertaisia tilasuhteita. Vastaajat (yhteensä 110) ovat katsoneet videot ja kuvailleet jokaista niistä omalla kielellään. Videoissa on erilaisia hakualueiden ja suuntaisuuksien yhdistelmiä niin, että vastauksista käyvät ilmi kunkin kielen tilagrammien väliset semanttiset suhteet. Muutamaa kieltä vertailemalla voi huomata, että kolme yllä esitettyä yleistä suuntaisuuskategoriaa ei riitä aineiston kielten tilagrammijärjestelmien kuvailuun. Siksi ehdotan termin asettelu suuntaisuudelle, joka viittaa liikkeeseen kiintopisteen läheisyydestä saman kiintopisteen toiselle, läheisemmälle tai tarkemmalle hakualueelle. Tulokset osoittavat, että yli puolissa otoksen kielistä on erilaisia asymmetriailmiöitä. Yleisin asymmetriatyyppi on useamman hakualueen distinktion yhteenlankeaminen lähteen merkinnässä, kuten esimerkiksi latviassa, georgiassa tai kreikassa. Kuitenkin myös päämäärän merkinnässä on muutamassa kielessä yhteenlankeamista. Toisaalta aineistosta löytyy myös muutama hakualuedistinktio, joka tehdään vain päämäärässä. Suuntaisuuksien jaottelussa esiintyy vähemmän asymmetriaa, ja se yleensä liittyy asettelun yhteenlankeamisen vaihtelevasti päämäärän tai sijainnin kanssa, kuten puolassa.

Tutkielmani tavoite on kuvata suomen ei-finiittiset verbimuodot käyttäen kielitypologisia käsitteitä. Typologiassa ei-finiittiset verbimuodot luokitellaan kohtalaisen vakiintuneesti neljään luokkaan: infinitiiveiksi, konverbeiksi, partisiipeiksi ja teonnimiksi. Infinitiivi on pääsanassa komplementti ja konverbi adjunkti, kun taas partisiipit saavat ”uudeksi sanaluokakseen” adjektiivin ja teonnimet substantiivin. Tutkielmani teoreettinen tausta on siis funktionaalis-typologinen tutkimus ei-finiittisistä verbimuodoista ja peruskielioppiteoria eli kielitypologian soveltaminen yksittäiskielten kuvaukseen. Tutkielmani aineisto koostuu pääasiassa jo julkaistuista suomen kieliopeista ja syntaktisista tutkimuksista. Näin ollen tutkielmani on pääasiassa käsitteellinen. Suomen kielen tutkimuksen traditiossa suomen ei-finiittiset verbimuodot kuvataan historiallisten teonnimien sijamuotoina. Tämä ei vastaa niiden merkityksen kuvausta, joka tehdään vasta konstruktioiden tai lauseenvastikkeiden tasolla. Tutkielmani tavoite on kuvata suomen ei-finiittiset verbimuodot käyttäen em. typologisia käsitteitä antaen merkitys suoraan itse muodoille konstruktioiden pääsanoina. Tämä auttaa etenkin typologisesti suuntautunutta kielentutkijaa hahmottamaan suomen ei-finiittisten verbimuotojen systeemin. Analyysini mukaan suomen ei-finiittisten verbimuotojen järjestelmään kuuluvat: yleiset infinitiivit A ja MAAN, lopettamisen infinitiivi MASTA, sijainnin infinitiivi MASSA, passiivin infinitiivi TTAVAN ja referatiivi-infinitiivit VAN, NEEN ja TUN, teonnimi MINEN, ajan konverbit ESSA ja TUA, oheistoiminnan konverbi EN, keinon konverbi MALLA, tarkoituksen konverbi KSE, kielteinen konverbi MATTA sekä partisiipit VA, NUT, TTU, TTAVA, MA ja MATON. Lisäksi jaottelen ko. verbimuotoja typologisten distinktioiden kuten subjektireferenssin ja tempuksen mukaan. Teoreettisen tutkimukseni ohessa teen pienen empiirisen korpustutkimuksen KORP-tietokannasta. Siinä tutkin kielteisen konverbin MATTA suhdetta konverbiin MATTA + possessiivisuffiksi. Kun MATTA ilmaisee, että hallitsevan lauseen tapahtuma tapahtuu konverbin ilmaisemasta tapahtumasta huolimatta, MATTAAN ilmaisee, että hallitseva lause tapahtuu subjektin sitä tiedostamatta, haluamatta tai pyytämättä. Tutkielmani tuloksena on, että suomen ei-finiittiset verbimuodot voidaan jaotella varsin selkeästi em. neljään typologiseen kategoriaan. Kuitenkin kyse on vain niiden pääfunktioista, ja esimerkiksi monet konverbit esiintyvät myös komplementteina. Jaotteluni antaa kuitenkin ko. verbimuodoille funktionaalis-typologiset nimet, joista käsin tarkempia funktioita voidaan lähteä hahmottamaan.

Nikvh is a language isolate spoken in the Russian Far East. The language is severely endangered and it is no longer transmitted to children. Estimates on the current number of speakers vary from tens to hundreds. The study examines the alternation of initial consonants in Nivkh (Consonant Mutation, CM) and the variation occurring in it. Consonant Mutation takes place between homorganic plosives and fricatives, e.g. cus pəɲx ’meat soup’ but cʰo vəɲx ’fish soup’. In addition to the phonological environment, it also requires a certain morphosyntactic context. The aim of the study was to determine the regularity of CM in the speech of the current Nivkh speakers. My own fieldwork results had led me to suppose that the modern speakers would not exhibit CM as regularly as it has been traditionally described in the literature. Developments observed in similar alternations in obsolescent Celtic languages gave support to this hypothesis. It had also been documented that in Nivkh CM, variation is abundant in post-sonorant environments. My data consisted of eight volumes of the series Sound Materials of the Nivkh Language, published between 2002 and 2013. Altogether they contained about five and a half hours of conversations in Nivkh and their transcriptions. From these, more than 2 300 contexts of CM were retrieved and saved to a database for further analysis. The realization of CM was compared between speakers, in different syntactic structures, and for different alternating sounds. The study confirms the weak predictability of post-sonorant CM. In other cases, less than 7 % of forms were at odds with the traditional rules, and even some of these could be attributed to explaining factors such as lexical exceptions. Some anomalies were left unexplained, but their frequency was low enough to conclude that the natural variation occurring in a small language without a prestige norm is a more probable explanation than language attrition, even though the latter may contribute to the variation in case of the youngest speakers.