Browsing by discipline "Germaaninen filologia"

Oppimisympäristöt ovat muuttuneet viime vuosien aikana ja erilaiset mobiililaitteet ovat kasvavassa määrin tulleet osaksi opetuksen välineistöä. Myös tablettien ja älypuhelinten tarjoamia sovelluksia on alettu hyödyntää eri oppiaineiden oppitunneilla. Tässä pro gradu-tutkielmassa tutkin lukion saksan opettajien ja heidän oppilaidensa asenteita ja kokemuksia liittyen erilaisiin sovelluksiin ja niiden käyttöön osana lukion saksan opetusta. Selvitän tutkimuksessa myös, mihin kielitaidon sisältöihin sovelluksia käytetään sekä millaisissa tilanteissa sovelluksia erityisesti hyödynnetään. Tutkimusaineistoni koostuu viidestä lukion saksan opettajan haastattelusta. Kyseisistä opettajista kolme hyödyntää opetuksessaan erilaisia sovelluksia. Kaksi opettajista puolestaan ei käytä opetuksessaan sovelluksia. Haastattelut ovat suoritettu opettajien kouluilla keväällä 2016. Toisen osan tutkimusaineistostani muodostavat kolmen tutkimukseeni osallistuneen opettajan oppilasryhmien antamat vastaukset kyselylomakkeisiini. Oppilasryhmien vastauksia on yhteensä 33. Tutkimuksen tulosten mukaan asenteet sovelluksia ja niiden käyttöä kohtaan vaihtelevat sekä opettajien että oppilaiden välillä. Kolmella opettajista on erittäin positiivinen asenne sovelluksia ja niiden käyttöä kohtaan. Yhdellä opettajalla puolestaan on neutraali asenne ja yhdellä erittäin skeptinen. Oppilasryhmistä löytyy sekä positiivisesti että negatiivisesti sovelluksiin suhtautuvia oppilaita. Osa oppilaista pitää sovelluksia hyvänä opetusvälineenä, kun taas osa kokee, ettei niitä käyttämällä opi. Jotkut oppilaat ovat myös sitä mieltä, että sovelluksia käytetään välillä turhaan. Sovellusten käyttöä oppitunneilla tulisikin harkita tarkasti. Sovelluksia käytetään erityisesti sanaston harjoitteluun ja kertaamiseen. Myös kieliopin harjoitteluun erilaisia sovelluksia hyödynnetään paljon. Opettajat käyttävät sovelluksia erityisesti motivoidakseen ja aktivoidakseen oppilaitaan. Kaikkia mobiililaitteiden ja niiden sisältämien sovellusten tarjoamia uusia mahdollisuuksia, esim. vieraan kielen puhumisen osalta, ei hyödynnetä opetuksessa useinkaan. Sovellukset voidaan kuitenkin nähdä osana monipuolista saksan opetusta. Ne voivat osaltaan auttaa saavuttamaan opetussuunnitelmissa esitettyjä tavoitteita liittyen tieto-ja viestintätekniikan monipuoliseen käyttöön oppitunneilla.

Pro gradu-tutkielmani tavoitteena oli vertailla eri aikakausien suomalaisissa saksan kielen oppikirjoissa esiintyviä tehtävätyyppejä. Vanhin oppikirja oli vuodelta 1949 ja uusin 2010-luvulta. Koin tärkeänä kirjoittaa tutkimukseni aiheesta, joka käsittelee saksan kielen asemaa Suomessa, sillä se on heikentynyt. Koin myös oppikirjojen tutkimisen hyödylliseksi, jotta saksan kielen opetusta kouluissa voitaisiin kehittää. Tehtävätyyppien lisäksi tutkielman oli tarkoituksena myös kuvata ja analysoida (oppikoulun ja peruskoulun) opetussuunnitelmien kehitystä sekä oppikirjojen tehtävätyyppien yhteyttä niihin. Tutkin myös oppikirjojen jakautumista kielen eri osataitojen välillä. Analysoin oppikirjojen tehtävätyyppejä kontrastiivisesti. Tehtävätyyppien jaottelussa käytin apunani Häussermannin ja Piephon käsikirjaa. Jaoin kirjojen tehtävät myös kielen osataitojen perusteella. Laskin sekä tehtävätyypeistä että kielen osataidoista prosentuaaliset osuudet. Tutkimukseni on siis laadullinen, mutta hyödynsin siinä määrällistä menetelmää. Tulosten perusteella oppikirjojen tehtävätyypeissä on suuria eroja, joihin ovat vaikuttaneet sekä opetussuunnitelmat että kulloinkin vallinneet opetusmenetelmät. Myös kielen osataitojen painotusalueet ovat muuttuneet vuosien myötä; kirjoittamisen merkitys on vähentynyt ja puhumisen (sekä joissakin määrin kuullunymmärtämisen) lisääntynyt. Kahdessa vanhimmassa oppikirjassa painottui kielioppi-käännös-menetelmässä suositut kielioppi- ja käännöstehtävät, joiden suosio pienentyi selvästi myöhemmissä oppikirjoissa. Ylipäänsä tehtävätyypit monipuolis- tuivat uudemmissa oppikirjoissa. Myös tehtävätyyppien sisällä tapahtui muutoksia; vanhimmissa oppikirjoissa käytettiin mm. paljon kielioppitermejä, joiden määrä vähentyi huomattavasti myöhemmissä kirjoissa. Myös kieliopin opettelu muuttui induktiiviseen suuntaan. Jotta saksan kielen asemaa saataisiin parannettua Suomessa, tulisi koulujen tarjota sitä enemmän jo mielellään alakouluissa A-kielenä. Tarvitaan myös lisää kielten opiskelua tukevia projekteja sekä taloudellista panostusta vieraiden kielten opiskeluun. On myös toivottavaa, että saksan kielen asemaan liittyviä tutkimuksia tehdään lisää. Myös oppikirjojen laatuun on panostettava.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Kalevalan saksannosten paratekstien tarkoituksia ja tehtäviä. Paratekstejä ovat kaikki ne tekstit, jotka ovat teoksessa varsinaisen kaunokirjallisen osuuden lisäksi, kuten esi- ja jälkipuheet, omistuskirjoitukset sekä erilaiset viitteet ja hakemistot samoin kuin myös mahdolliset teoksen esittelytekstit. Tutkielmassa käsitellään Kalevalan runomuotoisten saksannosten paratekstejä. Yhtä lukuun ottamatta saksannokset koskevat Lönnrotin vuoden 1849 Kalevalaa kokonaisuutena. Useammassa käsiteltävässä saksannoksessa on hyödynnetty aiemman saksantajan käännöstä. Käsiteltävien teosten saksantajina tai aiempien saksannosten muokkaajina ovat toimineet Anton Schiefner (1852), Hermann Paul (1885−1886), Martin Buber (1914), Dagmar Welding (1948), Hans Fromm (1967), Wolfgang Steinitz (1968) ja Gisbert Jänicke (2004). Anton Schiefnerin saksannos julkaistiin vain kolme vuotta Lönnrotin alkuperäisteoksen jälkeen. Se oli samalla ylipäätään ensimmäinen Kalevalan käännös. Viimeisin, Gisbert Jänicken käsialaa oleva saksannos on vuodelta 2004. Kaikissa käsiteltävissä teoksissa kääntäjä itse on kirjoittanut esi- tai jälkipuheen. Paratekstin käsitettä tarkastellaan etupäässä Gérard Genetten Paratexte-teoksen teorian kautta (alkuperäisteos on ilmestynyt ranskaksi nimellä Seuils vuonna 1987). Michael Schreiber ja Harald Kittel ovat käsitelleet erityisesti käännösten paratekstejä, ja myös heidän teoreettisia näkemyksiään hyödynnetään tutkielmassa. Tutkimuksen kohteena on paratekstien tarkoitus ja tehtävät eri saksannoksissa. Tutkielmassa käsitellään, millä tavoin kääntäjä valmistelee ja ohjaa saksankielistä lukijaansa kulttuurisesti, kielellisesti ja ajallisesti vieraan teoksen vastaanottamiseen. Mitä seikkoja paratekstin laatija pitää keskiössä, kun hänellä on mahdollisuus esitellä ja suositella teosta lukijalle? Onko paratekstillä muitakin tarkoitusperiä kuin vain teoksen esitteleminen? Mitä paratekstit kertovat laatijastaan ja teoksen kohdeyleisöstä? Mihin kontekstiin paratekstin laatija eepoksen asettaa, eli miten hän käsittelee Kalevalan kansallista ja kansainvälistä merkitystä? Entä miten kääntäjä arvioi teoksen kaunokirjallista arvoa ja Kalevalan asemaa maailmankirjallisuudessa? Tutkimuksen kohteena on myös, miten kääntäjät kommentoivat Kalevalan kieltä ja kääntämisen haasteita, sekä miten he ottavat kantaa edeltäjiinsä ja perustelevat uuden käännöksensä tarpeellisuuden. Tutkielmassa verrataan saksannosten esipuheita suomenkielisten Kalevalan laitosten esipuheisiin. Nämä esipuheet osoittautuivat hyvin erilaisiksi, mikä juontaa juurensa saksan- ja suomenkielisten lukijoiden erilaisiin lähtökohtiin. Saksannosten esipuheet ovat lukijalleen usein ensimmäinen tietolähde Kalevalaan, kun taas suomalainen lukija omaa jo koulusivistyksensä kautta tietoa kansalliseepoksesta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevalan laitoksissa Lönnrotin esipuhe vuodelta 1849 on vielä 2000-luvullakin validi esipuhe, joka ei kaipaa lisäyksiä. Saksannosten esi- ja jälkipuheet kommentoivat Kalevalaa. Vaikka paratekstit ovat keskenään hyvin erilaisia, niitä yhdistää pyrkimys toimia kulttuurisina siltoina teoksen ja lukijan välillä. Saksannosten esi- ja jälkipuheet ovat hyvin tekijänsä näköisiä ja poikkeavat merkittävästi toisistaan. Kääntäjien henkilökohtaiset lähestymistavat Kalevalaan ja heille henkilökohtaisesti tärkeät painotukset tulevat parateksteissä selkeästi ilmi. Juutalaisen hasidismin ja Rudolf Steinerin ajattelun vaikutukset näkyvät eräiden saksantajien parateksteissä. Toisilla saksantajilla pääpaino on alkuperäisteoksen mahdollisimman uskollisessa ja tarkassa toisintamisessa, kun taas toisille saksantajille keskeisintä on edesauttaa saksankielisen lukijan lukukokemusta mahdollisimman paljon.

Tutkielmani käsittelee lukion uutta suullista kurssia “Puhu ja ymmärrä paremmin” saksan kielen opetuksessa. Opetushallituksen määräyksen (2009) myötä toinen vieraiden kielten A- ja B1-oppimäärien vapaaehtoisista syventävistä kursseista muutettiin vuonna 2010 suullisen kielitaidon kurssiksi, ja osana kurssia otettiin käyttöön suullisen kielitaidon koe. Opetussuunnitelman perusteissa suullisen kurssin sisältökuvaus on kuitenkin hyvin yleispiirteinen ja epämääräinen, eikä kurssia varten ole ainakaan saksan opetuksessa tarjolla oppikirjaa tai muuta valmista materiaalia. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suullisen kurssin osallistujia, toimeenpanoa sekä osallistujien ja opettajien suhtautumista kurssiin kolmessa helsinkiläisessä lukiossa. Tutkimuskysymyksiä on neljä: Ensinnäkin tarkastellaan, minkälaiset oppilaat ottavat osaa suulliselle kurssille (esim. eritasoiset oppilaat vai ainoastaan sellaiset, jotka ovat jo valmiiksi hyviä saksassa). Toiseksi tutkitaan, miten kurssin sisältökuvaus on tulkittu kussakin lukiossa ja miten kurssi käytännössä toteutetaan (esim. millaisia opetus-materiaaleja ja työmuotoja kurssilla käytetään, missä suhteessa kurssilla käytetään kohde- ja äidinkieltä). Kolmanneksi selvitetään, miten suullisen kurssin osallistujat ja opettajat suhtautuvat kurssiin (esim. miten tarpeellisena he pitävät kurssia ja tulisiko sen olla yksi pakollisista kursseista). Viimeisenä tarkastellaan, saavuttavatko suullisen kurssin osallistujat kurssin päätteeksi opetus-suunnitelman perusteisiin kirjatun tavoitetason (B1.1) puhumisessa. Tämän kysymyksen käsittelyn yhteydessä annetaan myös esimerkkejä osallistujien suullisen kielitaidon tasosta. Voidakseni vastata tutkimuskysymyksiin observoin suullisen kurssin opetusta kolmessa helsinkiläisessä lukiossa, toteutin kurssin oppilaille ja opettajille kirjallisen kyselyn sekä tallensin oppilaiden suulliset loppukokeet ääni- tai videonauhalle. Tutkielman johdannon jälkeen esitetään toisessa luvussa uusinta tilastotietoa lukion kielivalinnoista ja erityisesti saksan kielen asemasta. Kolmannessa luvussa määritellään käsitettä suullinen kielitaito osana laajempaa kielitaidon käsitettä. Neljäs luku on lyhyt historiallinen katsaus suullisen kielitaidon asemasta eri opetusmetodien valtakausina, ja luvun lopussa esitellään, millaisia tavoitteita Lukion opetussuunnitelman perusteissa asetetaan suulliselle kielitaidolle. Tutkimusaineistoni koostuu oppituntiobservointien (yht. 20 x 75 min) muistiinpanoista, 16 oppilaan ja 3 opettajan kirjallisten kyselyiden vastauksista sekä suullisten kokeiden tallenteista. Tallennetuista kokeista osa valittiin ja litterointiin tarkempaa analyysia ja vertailua varten. Tutkimuksen metodit ovat näin ollen oppituntiobservointi, kyselylomaketutkimus sekä suullisten kokeiden eksemplaarinen analyysi opetussuunnitelman perusteiden kielitaidon tasojen kuvausasteikkoa hyödyntäen. Tutkittavien ryhmien pienestä koosta johtuen tutkimustulokset pätevät vain näihin ryhmiin, eikä niiden pohjalta voi esittää yleistyksiä. Tutkimuksessa havaittiin, että kaikissa kolmessa koulussa suullisen kurssin tyypillinen osallistuja oli oppilas, joka hallitsee kielen jo valmiiksi hyvin ja joka on tekemisissä kielen kanssa myös vapaa-ajallaan. Kurssin osallistujien korkeasta tasosta kertovat myös suullisen loppukokeen tulokset: kaikki oppilaat saavuttivat vähintään opetussuunnitelman perusteissa asetetun tavoitetason B1.1 (arvosana 8), ja kolme neljäsosaa ylsi arvosanaan 9 tai 10. Olisi tärkeää pohtia, miten kurssia tulisi muuttaa, jotta se olisi houkuttelevampi myös heikommille oppilaille. Kaikissa kolmessa koulussa kurssi toteutettiin pääasiassa opettajan työstämän ja tuottaman materiaalin avulla. Tutkimuksen kolme kokenutta opettajaa eivät pitäneet oppikirjan ja muun valmiin materiaalin puutetta ongelmallisena, mutta tulevan opettajan näkökulmasta tilanne saattaa vaikuttaa huolestuttavalta. Kurssilla eniten käytetyt työmuodot olivat pari- ja ryhmäkeskustelut, ja yhdessäkään koulussa ei juurikaan annettu kotitehtäviä, sillä kurssin vapaaehtoisuuden vuoksi opettajat eivät halunneet enempää rasittaa jo muutenkin suuren työtaakan alla olevia abiturientteja. Tuntikeskustelujen pohjina käytettäviin vaativiin teksteihin tutustuminen jo kotona saattaisi kuitenkin tehdä keskusteluista syvällisempiä ja kielellisesti haastavampia, eikä tekstien kääntäminen veisi aikaa itse puhumiselta. Kurssin opettajat käyttivät tunneilla lähes koko ajan saksaa, kun taas oppilaat turvautuivat suomeen mm. kysyessään neuvoa opettajalta tai toisiltaan. Koska koulun jälkeisessä elämässä tarvitaan enemmän suullista kuin kirjallista kielitaitoa, oppilaat pitivät erillistä suullisen kielitaidon kurssia ”hyödyllisenä” ja opettajat ”erittäin hyödyllisenä”. Myös kurssin ajoitusta pidettiin onnistuneena, sillä vasta tällä tasolla kielen hallinta on tarpeeksi hyvää, jotta sen avulla pystyy keskustelemaan. Sekä oppilaiden että opettajien mielestä kurssin tulisi kuitenkin säilyä vapaaehtoisena, sillä pakollisia kursseja on jo muutenkin tarpeeksi eikä heidän mielestään ketään voi pakottaa puhumaan. Kurssin pakollisuutta voisi kuitenkin perustella sillä, että niin kauan kuin suullista kielitaitoa ei mitata ylioppilas-kirjoituksissa, kielen muiden osa-alueiden harjoittelu menee aina suullisen harjoittelun edelle.

Tämän Pro-Gradun tarkoituksena oli tutkia Saksan lukiotason historian oppikirjoja ja sitä, miten niissä on esitetty ajanjakso Saksan demokraattisen tasavallan päättymisestä Saksojen jälleenyhdistymiseen (”die Wende”, 1989-1990). Tutkimuksessa käytetyt neljä historian oppikirjaa valittiin niin, että kaksi niistä on ilmestynyt 1990-luvulla ja kaksi 2000-luvulla. Oppikirjojen Wende-ajanjaksoa käsitteleviä kappaleita tarkasteltiin kolmesta eri näkökulmasta: a) Kappaleiden ulkoasu: tekstin muotoilu ja asettelu, visuaaliset elementit suhteessa tekstiin b) Kappaleiden kielelliset valinnat: millaisia ilmauksia käytetään ja miten niiden käyttö vaikuttaa tekstin sävyyn c) Mitä Wende-ajanjakson tapahtumia kirjojen kappaleissa painotetaan Teoriaosuudessa on tarkasteltu oppikirjan yleisiä ominaisuuksia, oppimateriaalitutkimusta, kielen ja kuvien merkitystä oppimateriaaleissa sekä historiaa oppiaineena. Tutkimus toteutettiin käyttäen kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Oppikirjoja tarkasteltiin ensin yksittäin induktiivisen lähestymistavan avulla ja lopuksi kirjoja vertailtiin keskenään ja suhteessa teoriaan. Tutkimuksessa havaittiin, että kaikkien oppikirjojen sisältö on hyvin yhtenäinen ja niiden eroavaisuudet ovat pieniä. Kappaleiden kielellisten valintojen analyysissä huomattiin sävyeroja ja tapahtumien kulun painotuksissa kirjat erosivat toisistaan jossain määrin. Lopuksi todetaan, että kyseessä on kuitenkin neljä erilaista Wende-ajanjakson kuvausta.

Tutkielma edustaa nimistöntutkimusta ja sen aiheena ovat lehmien erisnimet Suomessa ja Saksassa. Tutkimuksessa selviää, millaisia nimiä lehmille annetaan sekä mitkä ovat tärkeimmät nimenantoperiaatteet. Tutkimuksessa käytetään sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Teoriaosassa esitellään nimistöntutkimusta. Lisäksi perehdytään nimikategorioihin ja tutkimusalan tärkeimpiin käsitteisiin. Tutkimuksen varsinaista aihetta eli eläinten nimiä tarkastellaan hieman laajemmin ja esitellään lisäksi nautojen nimenannon historiallista kehitystä sekä nautojen lukumäärää Suomessa ja Saksassa. Lisäksi teoriaosassa esitellään Johann Kirchingerin tutkimus liittyen lehmännimiin Saksan Baijerissa. Tutkimusaineiston ensimmäinen osa koostuu 600 suomalaisesta ja 600 saksalaisesta lehmännimestä. Suomalaiset nimet ovat peräisin ProAgria Maatalouden Laskentakeskuksen tilastosta. Saksalaiset nimet puolestaan ovat peräisin saksalaisesta maataloustietokannasta. Lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu toisena osana kolmen suomalaisen ja yhden saksalaisen maatilan lehmien nimet. Tutkimuksessa lehmien nimet luokitellaan ensin neljään nimikategoriaan sen perusteella, muodostuuko nimi etunimestä, yleisnimestä, jostain muusta merkityksen omaavasta, kuten adjektiivista tai syntagmasta vai onko nimi täysin keksitty eli sellainen, joka ei selkeästi tarkoita mitään. Sen jälkeen tarkastellaan sitä, millainen osuus kullakin nimiryhmällä on tutkimusaineistossa. Lisäksi tutkimuksen analyysiosioon kuuluu tilan pitäjien haastattelut, jotka on suoritettu puhelimen välityksellä. Haastatteluissa on kysytty muun muassa millaisia nimenantoperiaatteita tiloilla on käytössä ja kuka osallistuu nimenantoon. Suomalaisessa 600 nimen aineistossa suurimman nimikategorian muodostaa erisnimet (48,5 prosenttia). Toiseksi suurin ryhmä, yleisnimiin pohjautuvat nimet, ei jää kuitenkaan paljon pienemmäksi (41,5 prosenttia). Pienimmän ryhmän puolestaan muodostaa vailla merkitystä olevat nimet (1,8 prosenttia). Saksalaisessa aineistossa puolestaan erisnimiin pohjautuvilla nimillä on huomattavan suuri osuus (83,5 prosenttia) koko aineistosta. Pienimmän osuuden muodostaa vailla merkitystä olevat nimet (0,7 prosenttia). Suomalaisilla maatiloilla lehmien nimet jakatuvat samantapaisesti. Kaikilla tiloilla suurimman ryhmän muodostaa yleisnimet ja toiseksi suurimman ryhmän taas erisnimet. Lisäksi tiloilla noudatetaan lehmien nimenannossa Suomessa yleisesti käytössä olevaa tapaa, jolloin vasikoille annettavat nimet alkavat tietyllä kirjaimella ja kirjaimet kiertävät käytössä vuosittain aakkosjärjestyksessä. Kaikilla tiloilla nimenantoon osallistuu tilanomistajapariskunta ja useissa tapauksissa myös muut perheenjäsenet, kuten lapset. Saksalaisella tilalla puolestaan kaikki lehmien nimet ovat yhtä lukuunottamatta naisten etunimiä. Tila ei ole maitotila, vaan lehmien vanhainkoti, jonne tulevilla lehmillä on useimmiten jo nimi annettuna ja sitä ei muuteta. Jollei näin ole, lehmälle mietitään jokin sopiva nimi yhdessä henkilökunnan kesken. Haastatteluista käy ilmi, että nimenantoa pidetään maatiloilla tärkeänä ja nimenantoon halutaan paneutua kunnolla. Kovin suuria yleistyksiä nimenannosta ei voi kuitenkaan aineiston pienuuden vuoksi tehdä. Myöskään suurta vertailua saksalaisten ja suomalaisten nimenantoperiaatteiden välillä ei voi tehdä, koska saksalaisia tiloja on tutkimuksessa vain yksi.

Pro gradu-tutkielmani tavoitteena oli selvittää ja tutkia kahden teoksen samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Leyla- romaanin ilmestyminen aiheutti kuohuntaa kirjallisissa piireissä, ja kirjailijaa syytettiin plagioinnista. Tavoitteenani oli selvittää plagiointiväitteiden todenperäisyyttä. Tutkin ja vertailin myös teosten yhteiskunnallista ja historiallista kuvaa. Tavoitteenani oli tutkia teosten erilaisia ulottuvuuksia. Vertailin tutkimuksessani myös teosten tyylilajeja. Pääasiallisena tutkimusmateriaalinani käytin Emine Sevgi Özdamarin Das Leben ist eine Karawanserei hat zwei Türen aus einer kam ich rein aus der anderen ging ich raus ja Feridun Zaimoglun Leyla romaaneja. Tutkimuksessa vertailin edellä mainittuja teoksia. Itse teosten lisäksi käytin tutkimusmateriaalina kirjallisuuskriitikkojen julkaisuja aiheesta, sekä Tom Cheesmanin ja Karin Emine Yeşiladan vuonna 2012 ilmestynyttä kirjaa Feridun Zaimoglu. Vertailin ja analysoin kirjallisuuskriitikkojen kritiikkejä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että osa kirjallisuuskritiikeistä oli asiattomalla pohjalla. Vanhoja orientaaliseen perinteeseen ja uskontoon liittyviä asioita oli tulkittu plagioinniksi. Kun kyseessä on kaksi samankaltaisesta yhteiskunnasta kertovaa teosta on selvää, että paralleelisuuksia syntyy helposti. Ei kuitenkaan voida tietää, että onko Zaimoglu plagioinut osia Özdamarin teoksesta. Analyysini mukaan teokset ovat kirjoitettu täysin erilaisilla tyyleillä. Teokset eroavat toisistaan myös rakenteellisesti.

Tavoitteet. Tämän kirjallisuustieteellisen tutkielman tavoitteena oli tarkastella saksalaisen Bernhard Schlinkin romaanin Lukija vastaanottoa Suomessa. Teos käsittelee Saksan sodanjälkeisen sukupolven suhdetta vanhempiinsa ja holokaustia, ja se luetaan aikamme merkittävimpiin saksalaisromaaneihin. Kansainvälinen vastaanotto on ollut ristiriitainen: yhtäältä romaania ylistetään, toisaalta parjataan. Katharina Hall on jakanut Lukijan kansainvälisen vastaanoton niin kutsuttuihin aaltoihin, mutta Suomea ei ollut aiemmin tutkittu kattavasti. Pietrzycka-Isid sivuaa aihetta vuoden 2006 artikkelissaan, mutta hän tarkastelee vain yhtä suomalaista arvostelua. Romaani on saanut Suomessa paljon huomiota ja voittanut Eeva Joenpelto -kirjallisuuspalkinnon. Suomen osalta vastaanotosta teki erityisen Saksan ja Suomen välinen suhde toisessa maailmansodassa. Schlinkin käsittelemät kysymykset syyllisyydestä sotarikoksiin eivät sodanaikaisen liittolaisuuden takia ole merkityksettömiä Suomelle. Tutkimuksessa kysytään, mihin Stefan Neuhausin määrittämiin arvostelutyyppeihin suomalaiset tekstit kuuluvat, millaisia ne ovat sisällöltään ja miten ja miksi sisällöt eroavat Lukijan saksan- ja englanninkielisestä vastaanotosta. Lisäksi tarkastellaan, viitataanko arvosteluissa Suomen ja Saksan yhteiseen historiaan. Menetelmät. Tutkimusaineisto rajoitettiin Lukijan suomalaisiin sanoma- ja aikakauslehtiarvosteluihin, koska niitä pidettiin merkittävimpinä mielipiteenmuodostuksessa. Rajaukseen vaikuttivat myös tilasyyt. Arvosteluita etsittiin ARTO-tietokannasta, sanomalehtien arkistoista ja Google-hauilla. Suomenruotsalaiset arvostelut haettiin Brages Pressarkivista. Hakumenetelmillä löydettiin 13 Lukijaa ja Schlinkiä käsittelevää artikkelia. Aineistolle tehtiin aluksi karkea tekstilingvistinen, muodollinen analyysi, jonka perusteella artikkelit jaettiin Stefan Neuhausin määrittämiin arvostelutyyppeihin. Sisällöllinen analyysi tehtiin soveltamalla aineistoon kunkin arvostelutyypin ominaisuuksista johdettuja kysymyksiä. Tulokset ja johtopäätökset. Tekstilingvistisessä jaottelussa todettiin, ettei yksi artikkeli täyttänyt kirjallisuuskritiikin edellytyksiä, joten sisällölliseen analyysiin päätyi 12 artikkelia. Analyysi osoitti, että Lukijan vastaanotto Suomessa on pääosin hillityn positiivinen ja että suomalaiset tulkitsevat teoksen aiheita kansainväliseen tapaan. Sekä romaanin kirjallista laatua, teemoja että teemojen käsittelyä arvostetaan. Vain yksi suomalaisartikkeli moittii teemojen käsittelyä, vaikka kansainvälinen kritiikki kohdistuu juuri siihen. Suomen ja Saksan yhteiseen historiaan ei viitata. Tästä pääteltiin, että suomalaiset arvostelijat ovat liian etäällä kritisoidakseen Schlinkin teemoja: kirja on suunnattu saksalaisyleisölle. Hallin havaitsemia vastaanottoaaltoja on Suomessa vain yksi, positiivinen, mutta ainoa Lukijaa moittiva arvostelu sopisi niin ajallisesti kuin sisällöllisesti toiseen, kriittisempään aaltoon. Jatkotutkimusta varten tarvittaisiin lisää arvosteluja. Niitä voisi löytyä ennen muuta internetistä, ja romaanin vastaanottoa voisi myös verrata romaanin filmatisoinnin vastaanottoon.

Tutkielma käsittelee saksankielistä muotialan nettimainontaa niin rakenteellisesti kuin kielellisesti ja pohtii sen mahdollisia kehityssuuntia. Tavoitteena on tarkastella, millaisista elementeistä muotialan nettimainokset rakentuvat, mikä on niissä esiintyvien neologismien merkitys sekä mitä kehittymismahdollisuuksia nettimainonnalla on tulevaisuudessa, etenkin sosiaalisessa mediassa ja mobiilikanavissa. Tutkimuksen taustalla tarkastellaan tieteellisinä lähestymistapoina medialingvistiikkaa ja viestintätiedettä sekä luodaan kirjallisuuspohjainen katsaus nettimainonnan menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuden näkymiin. Tutkielma-aineisto koostuu 21 mainoksesta ja yhdestä mainosvideosta kuuden saksalaisen ja itävaltaisen muotitavaratalon ja/tai nettikaupan internetsivuilla. Aineisto kerättiin syyskuun loppupuolella vuonna 2015. Aineistosta tarkasteltiin nettimainosten rakennetta ja mainoksista löytyviä neologismeja. Mainokset valittiin pääosin tavaratalojen ja/tai nettikauppojen etusivulta. Aineistossa jokainen sana, joka ensi silmäyksellä vaikutti neologismilta, varmistettiin eri lähteistä ja analysoitiin niiden pohjalta. Lähteisiin lukeutuu sekä tavallisia että digitaalisia sanakirjoja ja ajankohtaista listaa neologismeista päivittävä internet-sivusto. Tutkimus osoittaa, että ainestoon valikoituneet mainokset noudattavat lähes poikkeuksetta samaa rakennetta, ja että mainokset ovat suotuisia konteksteja neologismeille. Tutkimuksessa todetaan lisäksi, että mainonta, myös internetmainonta, on osa toimivaa kokonaismarkkinointia. Tutkimusaineisto kattaa vain osan saksalaisista ja itävaltalaisista muotitavarataloista ja -nettikaupoista, joten mielekkäitä yleistyksiä aineiston mainosten pohjalta ei voida tehdä. Huomattavaa on yritysten mahdollisuus kohdentaa mainontaansa sellaisille internetsivustoille, joista heidän potentiaalisia asiakkaitaan on helppo houkutella yrityksen omille sivuille. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että sosiaalisen median ja mobiilikanavien sekä internetin tarjoamien mahdollisuuksien, esimerkiksi blogien ja hakukonenäkyvyyden huomioiminen ja ymmärtäminen markkinoinnissa on tärkeää.

Tutkimukseni kohde on Rolf Hochhuthin näytelmän Der Stellvertreter (suom. Sijainen) tapahtumiin pohjautuva Constantin Costa-Gavrasin ohjaama elokuva Der Stellvertreter (suom. Amen – lopullinen ratkaisu). Etsin vastausta kysymyksiin, millainen elokuva on Der Stellvertreter? Vertaan elokuvan tapahtumia draaman tapahtumiin Freytagin draaman kaari -mallia ja Olssonin mallia käyttäen. Vertaan myös keskeisiä henkilöhahmoja ja heidän toimintaansa molemmissa teoksissa. Analysoin, miten elokuvan keinoin tuodaan esille tapahtumat, henkilöt ja heidän toimintansa motiivit. Tutkimusmenetelmäni on pohtiva, hermeneuttinen. Lukemalla draaman ja katsomalla elokuvan yhä uudelleen pyrin ymmärtämään, mitä elokuvalla halutaan sanoa. Draama ja elokuva kertovat natsien hirmuteoista ja siitä, miten roomalaiskatolinen kirkko, erityisesti paavi Pius XII sen johtajana, epäsivät tukensa juutalaisilta. Elokuvan päähenkilöitä ovat SS-upseeri Kurt Gerstein ja roomalaiskatolinen pappi Riccardo Fontana. Kun Gersteinille selviävät keskitysleirien tapahtumat, hän informoi eri tahoja pyytäen heitä toimimaan hirmutekojen estämiseksi. Elokuvassa hänen oma evankelis-luterilainen kirkkonsa näkee tehtävän mahdottomaksi. Hänen avukseen tulee Riccardo, joka uskoo paavin reagoivan juutalaisten puolesta. Molempien toiminta jää tuloksettomaksi. Elokuvassa päähenkilöiden tunteet – avuttomuus ja voimattomuus suurten ”koneistojen” ylivallan edessä, ulkopuolisuus omiensa joukossa, pettymys ja turhautuneisuus – kasvavat sellaisiin mittoihin, että niistä tulee elokuvaa eteenpäin vieviä voimia, motiiveja, joita tuodaan esille elokuvan monipuolisin keinoin. Joiltakin osin elokuva seuraa draamaa, mutta paljon on eroja sekä tapahtumien kulussa että henkilöhahmoissa. Draama keskittyy enemmän Riccardon ja katolisen kirkon väliseen kamppailuun. Elokuva avaa laajempia näkymiä saksalaiseen yhteiskuntaan ja maailman tilanteeseen tuomalla esille Gersteinin perhettä ja hänen uskontonsa kautta evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa sekä ottamalla mukaan Ruotsin ja Yhdysvaltojen suurlähettiläät. Vuosikymmenten mittaan tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset antavat leimansa niin filmin alkuteoksesta poikkeavan toteutukseen kuin katsojien reseptiokontekstiinkin.