Browsing by discipline "Husdjursnäring"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2009)Tämän maisterin tutkielman tavoitteena oli selvittää ensimmäistä kertaa poikineiden lehmien (ensikko) syönti- ja lypsykäyttäytymistä automaattisen lypsyjärjestelmän (AMS) pihatossa, jossa lehmillä oli vapaa liikenne. Tavoitteena oli tutkia erityisesti, kuinka ensikoiden säilörehun syöntikäyttäytyminen poikkeaa vanhemmista lehmistä ja kohdistuuko niihin enemmän häirintää syönnin aikana. Kokeessa tarkasteltiin ensikoiden ja vanhempien lehmien syönti- ja lypsykäyttäytymistä, toimintojen ajoittumista ja syönnin keskeyttävää häirintää. Koe tehtiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa, jossa oli säilörehun syöntiä, syöntiaikaa ja syönnin ajoittumista mittaavat vaakakupit sekä vapaaseen lehmäliikenteeseen perustuva lypsyrobotti. Pihatossa oli kokeen aikana 44 - 49 lehmää. Lehmien määrä oli noin kaksinkertainen syöntipaikkojen määrään verrattuna. Koe jakaantui kahteen osaan. Ensimmäiseen osioon valittiin 13 ensikkoa ja 13 vanhempaa lehmää poikimisaikojen perusteella. Lehmät jaettiin ikäryhmien sisällä kahteen ryhmään tuotosvaiheen mukaan eli alle tai yli 100 päivää poikimisesta kokeen alussa. Koe tehtiin jatkuvana ryhmäkokeena, jolloin valitut lehmät olivat jatkuvassa seurannassa syönnin ja maitotuotoksen osalta. Toinen osio koostui kahdesta tarkkailujaksosta, jolloin tarkkailtiin kaikkien pihatossa olleiden lehmien syöntikäyttäytymistä ja säilörehun syöntiin liittyvää häirintää. Lehmistä 29 - 27 oli ensikoita ja 18 - 19 vanhempia. Lehmät saivat säilörehua vapaasti ja se jaettiin kuusi kertaa vuorokaudessa. Väkirehun osuus ruokinnasta oli noin 50 % kuivaaineesta. Väkirehusta noin puolet annettiin väkirehukioskilta ja puolet lypsyrobotilta. Ensikot söivät hieman vähemmän säilörehua, mutta ne käyttivät syömiseen merkitsevästi vanhempia lehmiä enemmän aikaa. Ensikot kävivät syömässä useammin ja ne söivät kerralla pidempään, mutta annoskoko oli pienempi. Molemmilla ikäryhmillä syöntikertoja oli eniten päiväaikaan klo 14 - 22, jolloin ensikot kävivät syömässä keskimäärin seitsemän kertaa ja vanhemmat noin kaksi kertaa vähemmän. Päiväaikaan molempien ikäryhmien syödyn rehun osuus oli 47 % kokonaissyönnistä ja yöllä (klo 22 - 06) 23 %. Yöaikaan molemmat ikäryhmät käyttivät syöntiin vähiten aikaa. Kokonaisuutena ensikot söivät vanhoja lehmiä hitaammin (54 vs. 78 g ka /min), mihin saattoi osaltaan vaikuttaa säilörehun heikohko sulavuus. Molemmat ikäryhmät söivät nopeimmin päiväaikaan ja hitaimmin yöaikaan. Syönti oli merkitsevästi nopeampaa tuotoskauden myöhäisemmässä vaiheessa olleilla eläimillä. Eläimet söivät kupeista noin 30 % käytettävissä olevasta ajasta. Vanhemmat lehmät kävivät lypsyllä keskimäärin 3,3 ja ensikot 2,7 kertaa vuorokaudessa. Eniten lypsykertoja oli yöaikaan, mutta lähes yhtä paljon käyntejä robotilla oli päiväaikaan klo 14 - 22. Suurimmillaan lypsykäyntien erot ikäryhmien välillä oli päiväaikaan, jolloin vanhemmilla oli 0,25 käyntiä enemmän kuin ensikoilla. Säilörehun syönnin keskeytymiseen johtavia häirintöjä ilmeni eniten iltapäivällä sekä illalla. Kokonaisuudessa ensikoita häirittiin enemmän verrattuna vanhempiin lehmiin, mutta ne itse aiheuttivat eniten syönnin keskeytyksiä toisilleen. Ensikot aiheuttivat eniten häirintöjä yöaikaan ja päivällä, kun vanhemmat lehmät häiritsivät eniten klo 16 - 20. Ensikot joutuivat useimmiten häirinnän kohteeksi klo 16 - 22. Tutkimus osoitti, että ensikoiden ja vanhempien lehmien syöntikäyttäytymisessä on eroja. Tähän saattoi vaikuttaa säilörehun laatu, ensikoiden pienempi elopaino vanhempiin lehmiin verrattuna sekä eläinten itsensä aiheuttama häirintä.
-
(2007)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli määrittää ammoniumtypen, säilörehun liukoisen ja säilörehun liukenemattoman valkuaisen metaboloitumista pötsissä sekä kuvata ammmoniumtypen sekä säilörehun liukoisen ja liukenemattoman fraktion virtauskinetiikkaa alempaan ruoansulatuskanavaan. Koska typen metaboliaa märehtijän elimistössä on tutkittu paljon ja siitä on vakiintuneita käsityksiä, tässä tutkimuksessa keskityttiin metaboliareittien suuruuden arviointiin sekä typen virtausnopeuden estimointiin WinSAAM -ohjelmistolla rakennetun dynaamisen mallin avulla. Koe suoritettiin ajanjaksolla 2.3.-26.4.2002 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Jokioisilla, kotieläintuotannon tutkimusosaston koe-eläintallilla. Koemallina oli 4 x 4 latinalainen neliö, jossa oli neljä eläintä, neljä jaksoa ja neljä koekäsittelyä. Koe-eläiminä olivat neljä usean kerran poikinutta ayrshire-lypsylehmää. Lehmien poikimisesta oli kulunut keskimäärin 68 pv. (± 27 pv). Lehmät saivat 10 kg/pv väkirehuseosta ja hapolla (AIV 2000, 5,4 l/tn) säilöttyä esikuivattua säilörehua vapaasti siten, että jätettä jäi 5-10 %. Typellisten yhdisteiden metaboliareittejä mallinnettaessa havaintoaineistona käytettiin pötsin ammoniumtypen, bakteeritypen, alkueläintypen, liukenemattoman typen ja valkuaisen C-fraktion 15N-rikastumisen perusteella laskettua taustarikastumisen ylittävää poolikokoa. Havaintoaineiston perusteella rakennettiin ammoniumtypen (Malli 1), säilörehun liukoisen ei-ammoniumtypen (SNAN) (Malli 2) ja säilörehun liukenemattoman typen (Malli 3) metaboliareittejä kuvaavat mallit. Malli 1 estimoi ammoniumtypen imeytymisen, ulosvirtauksen ja synteesin bakteeritypeksi erinomaisesti. Alkueläintypen metabolian parametriarvoissa oli enemmän hajontaa kuin ammoniumtypen tai bakteeritypen metabolian parametriarvoissa. Mallin 1 mukaan 38 % ammoniumtypestä imeytyi suoraan pötsin seinämän läpi, 35 % syntetisoitui bakteeritypeksi ja 9 % alkueläintypeksi. Loppuosa (18 %) ammoniumtypestä virtasi nestefaasin mukana satakertaan. Malli 2 estimoi säilörehun SNAN:n metaboitumisen ammonium- ja bakteeritypeksi erinomaisesti. Myös ammoniumtypen metabolia ja bakteeritypen ulosvirtauksen estimointi onnistui erinomaisesti. Malli 2 ei antanut kovin luotettavaa estimaattia alkueläintypen metaboliasta. Mallin 2 mukaan 29 % säilörehun SNAN:stä imeytyi ammoniumtyppenä pötsin seinämän läpi, 10 % virtasi ulos pötsistä ammoniumtypen muodossa, 42 % syntetisoitui bakteeritypeksi ja 7 % alkueläintypeksi. Lisäksi 13 % SNAN:stä ohitti pötsin hajoamatta. Malli 3 estimoi typen metaboliareiteille erittäin tarkat parametriarvot. Tässä mallissa myös alkueläinten metabolialle saatiin luotettavat parametriarvot. Mallin 3 mukaan 57 % säilörehun liukenemattomasta typestä ohitti pötsin hajoamatta, 24 % syntetisoitui bakteeritypeksi ja 18 % alkueläintypeksi. Nurmisäilörehuun perustuvalla dieetillä hyvin suuri osuus satakertaan virtaavasta mikrobivalkuaisesta on peräisin ei-ammoniumtyppi -lähteistä, eli liukenemattomasta rehuvalkuaisesta, aminohapoista ja peptideistä. Koska lyhyt- ja pitkäketjuisten peptidien osuus SNAN fraktiosta on suuri ja koska jopa 13 % säilörehun SNAN fraktiosta voi ohittaa pötsin hajoamatta, on liukoisten typpifraktioiden ja varsinkin peptidien rooli pötsin typpimetaboliassa hyvin merkittävä.
-
Ontumisen vaikutus lypsylehmän syöntiaikaan ja lypsyllä käyntiin automaattisessa lypsyjärjestelmässä (2009)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ontuman vaikutusta lehmien ja ensikoiden karkearehun syöntikäyttäytymiseen, maitotuotokseen ja lypsyrobotilla käyntiin automaattisessa lypsyjärjestelmässä sekä ontuman ja laktaatiokauden vaiheen välistä yhteyttä. Lisäksi tarkasteltiin tutkimuksen aikaisia sorkkahoitojen tuloksia. Sorkkasairaudet ovat lisääntyneet merkittäväksi ongelmaksi, mutta varsinkin ontuman esiintymisen ja laktaatiokauden vaiheen välistä yhteyttä on varsin vähän tutkittu. Tämän ontumatarkkailututkimuksen tarkoituksena oli myös testata ontumatarkkailututkimusmenetelmää ja tuoda samalla esiin sen ongelmakohdat. Koe suoritettiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan pihatossa ajanjaksolla 12.8.2008 – 11.11.2008. Pihaton lypsyjärjestelmä oli automaattinen käsittäen yhden lypsyrobotin ja liikenne oli vapaa. Eläimet saivat säilörehua vapaasti syöntiä mittaavista vaakakupeista, joiden tiedoista laskettiin syöntiaika, - jakson pituus ja -jaksojen lukumäärä. Tutkimus ajoittui sisäruokintakauden alkuun kalenteriviikoille 33 – 46, mutta tilastollisista analyyseistä rajattiin pois koejakson alussa olleet laidunkauden tarkkailuviikot (kalenteriviikot 33 – 37). Tilastollisessa testauksessa oli mukana 53 eri eläintä poikimakerroittain (1 – 4) 26 – 18 – 5 - 4 kpl. Ontumakäyttäytymistä arvioitiin seitsemän kertaa kahden viikon välein Wincklerin ym. (2001) ontumaasteikolla 1 – 5, missä ontuvaksi tulkittiin ontumapisteen >3 saanut eläin. Laktaatiokausi jaettiin alku-, (laktaatiokuukaudet 1 – 3), keski- (laktaatiokuukaudet 4 – 6) ja loppuvaiheeseen (laktaatiokuukaudet >6). Sorkkahoito lehmille suoritettiin koejakson alkupuolella 11. – 12.9.2008 ja toisen kerran 22. – 23.1.2009. Ontuviksi (>3) arvioitiin 53,9 %:a eläinten viikkohavainnoista ja eläimistä 34 %:a sekä pahiten ontuviksi (ontumaluokat 4 – 5) eläinhavainnoista 28,4 % ja eläimistä 3,8 %:a. Lehmistä ontuviksi arvioitiin 40,7 % ontumapisteiden viikoittaisen keskiarvon ollessa 2,9 ja ensikoista ontuviksi arvioitiin 26,9 % ontumapisteiden keskiarvolla 2,5. Sekä lehmien että ensikoiden ontuma-arvot pienenivät loppulaktaatiokautta kohden, mutta suurenivat poikimakertojen lisääntyessä. Ontuman paheneminen lyhensi karkearehun kokonaissyöntiaikaa, joka johtui pääasiassa syöntikertojen määrän vähenemisestä. Laktaatiokauden keskivaiheessa ontumaluokka 4 ja laktaatiokauden lopussa ontumaluokat 3 ja 4 lyhensivät syöntiaikaa. Laktaatiokauden keskivaiheessa ontumaluokan 4 syöntijakso oli muita luokkia lyhyempi, mutta muuten jakson pituudessa ei ollut eroja. Ontuman vaikutus oli samanlainen ensikoiden ja vanhempien lehmien syöntikäyttäytymiseen. Mahdollisia syöntimäärän ja syöntinopeuden muutoksia ei voitu määrittää teknisten ongelmien vuoksi. Ontuma ei vaikuttanut maitotuotokseen eikä lypsyrobotilla käyntikertojen määrään. On kuitenkin otettava huomioon, että lehmät haettiin lypsylle lypsyvälin ylittäessä 12 tuntia. Sekä ensikoiden että lehmien syöntiaika pidentyi laktaatiokauden edetessä. Lehmät söivät laktaatiokauden alussa kauemmin, mutta keski- ja loppuvaiheessa vähemmän aikaa kuin ensikot. Ensikoiden syöntijakson pituus oli lyhyempi kuin lehmien. Ensikot kävivät syömässä jokaisessa laktaatiokauden vaiheessa useammin kuin lehmät ja niiden syöntikertojen määrä lisääntyi laktaatiokauden edetessä. Sen sijaan lehmät söivät laktaatiokauden keskivaiheessa harvemmin kuin laktaatiokauden alussa ja lopussa. Sorkkahoitotulosten perusteella sisäruokintakauden alussa (syyskuu 2008) sorkkasairauksia esiintyi 37,9 %:lla koko karjan eläimistä, mutta niiden osuus oli tammikuussa 2009 jo 72,1 %:a sorkkahoidosta huolimatta. Eniten sorkkasairauksista esiintyi kantasyöpymää ja anturavertymää eli piilevää sorkkakuumetta. Tulosten perusteella ontuma vaikuttaa lehmän karkearehun syöntikäyttäytymiseen.
-
(2008)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää väkirehumäärän vaikutuksia lypsylehmien säilörehun syöntiin ja syöntikäyttäytymiseen sekä tuotokseen lypsykauden alussa. Väkirehun määrän vaikutuksia on tutkittu paljon niukemmalla väkirehustuksella. Tilojen väkirehun osuus rehustuksessa saattaa ylittää jopa 60 %, joten on tärkeää selvittää väkevän rehustuksen vaikutusta lehmiin. Tutkimustietoa väkirehun määrän vaikutuksista säilörehupohjaisella ruokinnalla lypsykauden alussa on myös suhteellisen vähän. Koe suoritettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Jokioisissa Minkiön koenavetassa 20.9.2005 - 25.4.2006 välisenä aikana. Koe tehtiin pihaton osastossa, jossa oli säilörehun syöntiä mittaavat vaakakupit. Koe tehtiin jatkuvana ryhmäkokeena satunnaistetun koemallin mukaisesti. Koe-eläiminä oli 30 Ayshire-lehmää, joista 12 oli ensikoita ja 18 vanhempaa lehmää. Eläimet otettiin kokeeseen poikimisen jälkeen ja ne olivat mukana kokeessa 100 ensimmäisen lypsypäivän ajan. Kokeessa oli kaksi ryhmää eli matalan väkirehutason eläimet (MVR) sekä korkean väkirehutason eläimet (KVR). Vähemmän väkirehua saaneet eläimet saivat väkirehua 10 kg (ensikot) tai 13 kg (vanhemmat lehmät) päivässä. Väkevämmän ruokinnan ryhmässä vastaavat väkirehumäärät olivat 15 kg (ensikot) ja 18 kg (vanhemmat lehmät). Herutuksen kesto oli MVR-ryhmässä 11 vuorokautta ja KVR-ryhmässä 17 vuorokautta. Väkirehun määrän lisääminen vähensi säilörehun syöntiä, mutta lisäsi syönnin kokonaismäärää. Toteutuneet väkirehun osuudet kuiva-aineen syönnin kokonaismäärästä olivat 64 % (KVR) ja 52 % (MVR). Syönnin kokonaismäärä oli KVR-ryhmässä keskimäärin 2,1 kg kuiva-ainetta suurempi kuin MVR-ryhmässä. Säilörehun syönti oli MVR-ryhmässä keskimäärin 9,4 kg ka ja KVR-ryhmässä 7,9 kg ka. Korvaussuhde oli 0,41 kg ka säilörehua / kg ka väkirehua. Säilörehun syönnissä oli havaittavissa neljä syöntihuippua, eikä syönnin rytmittyminen poikennut juuri ryhmien välillä. Syöntihuiput tapahtuivat rehunjaon ja lypsyn jälkeen. Lisäksi keskiyöllä oli havaittavissa pienempi syöntihuippu. Enemmän väkirehua saaneet lehmät söivät säilörehua yhtä monta kertaa päivässä, mutta söivät numeerisesti nopeammin. Niiden yksittäinen syöntikerta oli lyhyempi ja sen aikana syöntimäärä oli pienempi kuin MVR-ryhmän eläimillä. Säilörehun syöntimäärä lisääntyi poikimisen jälkeen molemmissa ryhmissä, mutta määrän lisääntyminen tapahtui nopeammin vähemmän väkirehua saaneiden ryhmässä. Syöntimäärän lisääntyminen on selitettävissä kokonaissyöntiajan lisääntymisellä, sekä syöntiajan lisääntymisellä syöntikertaa kohden. Sitävastoin syöntinopeus hidastui lypsykauden edetessä. Tässä kokeessa ei saavutettu tuotosvastetta väkirehun määrää lisäämällä, vaikka rehun kokonaissyönti lisääntyi selvästi. Tuotosvaste oli vain 0,027 kg/kg ka väkirehua. Energiakorjattuna maitona ilmaistuna tuotosvaste oli negatiivinen eli - 0,22 EKM/kg ka. Huono tuotosvaste voi johtua tässä kokeessa väkirehun suuresta määrästä ja koostumuksesta. Suurempi kuiva-aineen syönti näytti kerryttävän KVR-ryhmän eläinten elopainoa maidontuotannon sijaan. Maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksissa ei havaittu merkitseviä eroja ryhmien välillä, mutta pitoisuudet olivat pienempiä KVR-ryhmässä MVR-ryhmään verrattuna.
Now showing items 1-6 of 6