Browsing by discipline "Lantbruksekonomi (lantbrukets företagsekonomi)"

För att driva ett lantbruksföretag framgångsrikt har tillgången till aktuell information stor betydelse. Det är viktigt att det finns bra informationskällor som kan utnyttjas då lantbrukarna t.ex. planerar att göra investeringar på gården som kanske kräver extern finansiering. Olika företag inom finansbranschen bör känna till vilken sorts information som lantbrukarna är i behov av samt vilka olika källor som företagarna använder för att skaffa information om olika finansieringsmöjligheter. Målsättningen med denna undersökning är att studera lantbruksföretagarnas användning av informationskällot. Problemfrågorna är: Vilka informationskällot använder lantbrukarna mest som hjälp för sitt yrkesutövande och inverkar bakgrundsfaktorer på användningen av informationskällor då man gör beslut? Vilken sorts information anser sig lantbrukarna behöva mest då de är i behov av extern finansiering? Forskningsmaterialet består av gårdar i Östra Nyland, Nyland, Åboland och Österbotten. Materialet samlades in via en enkätundersökning som utfördes våren 2009. Enkäten skickades ut åt 500 jordbrukare som var under 65 år. På enkäten svarade 165 jordbrukare dvs svarsprocenten var 33 %. Lantbruksföretagarna använder flere olika informationskällot är bara en för att klara av sin verksamhet på gården. De mest använda informationskällorna är tidningarna Landsbygdens Folk och Maaseudun Tulevaisuus samt övriga tidskrifter, lokaltidningar och kontakt med andra odlare. Internet används också ofta eller mycket ofta av närmare 56 % av lantbruksföretagarna vid yrkesutövande men har mycket mindre betydelse då man är mitt i en beslutsprocess. Internet används oftare av mera yngre personer. Över 80 % av lantbrukarna bedömer att de är i behov av finansieringsrådgivning inom närmaste framtid. I huvudsak vill lantbrukarna ha rådgivning om vanliga banklån men man vill även ha hjälp med investeringsstöd, räntestödslån och frågor kring generationsväxling. Undersökningens resultat visar också att bakgrundsfaktorer såsom ålder, utbildning och företagsstorlek styr valet av vilka informationskällor som lantbruksföretagarna använder sig mest av då de gör beslut på sina gårdar.

Maisterin tutkielman tavoitteena oli kartoittaa kevätviljojen siemenviljelyn edellytyksiä Kmaatalouden sopimusviljelytiloilla. Erityisesti oltiin kiinnostuneita kansallisen siementuotantotuen poistumisen vaikutuksesta viljeltävien lajikkeiden lukumäärään ja viljelyaloihin. Tutkielman teoriaosassa tarkasteltiin viljojen siemenviljelyä, sen erityispiirteitä Suomessa ja siihen liittyvää lainsäädäntöä, asetuksia ja maatalouspolitiikkaa. Siemenviljelyä tarkasteltiin paitsi huoltovarmuuden näkökulmasta myös viljelyn taloudellisuuden näkökulmasta. Lisäksi esitettiin sertifioidun ja tilan oman siemenen käyttöön ja laajuuteen vaikuttavia tekijöitä ja siemenen sertifiointiprosessi. Tutkimuksen aineisto perustui maaliskuussa 2010 tehtyyn lomakekyselyyn, joka lähetettiin 119 K-maatalouden sopimussiemenviljelijälle. Kyselyyn vastasi 71 viljelijää, jolloin vastausprosentiksi muodostui 60. Tutkimusmenetelminä aineiston analysoinnissa käytettiin frekvenssijakaumia, keskiarvotestejä ja Kruskall-Wallisin testiä. Tutkimustulosten mukaan kansallisen siementuotannon tuen poistuminen vuoden 2011 alussa ei näyttänyt vaikuttavan siemenviljelyn jatkuvuuteen tai jatkohalukkuuteen. Siementuotannon tukea pidettiin varsin alhaisena, joten sen vaikutus viljelyyn osoittautui vähäiseksi. Huomattavasti enemmän siemenviljelyyn näytti vaikuttavan yleinen maatalouden ja etenkin viljanviljelyn alhainen kannattavuus. Siemenviljelijät katsoivat, etteivät esimerkiksi siementuotannon tuki tai tuen poistuminen korvaa riittävästi tuotannosta aiheutunutta lisätyötä. Toisaalta harva siemenviljelijä aikoi lopettaa tuotannon, vaikka pitivät viljanviljelyä huonosti kannattavana. Tällaiseen näkemykseen saattoi olla syynä se, että viljelijöillä oli siemententuotantoon soveltuva kalusto, ammattitaito ja rutiini tuotantoon. Tutkimukseen osallistuneet viljelijät katsoivat lisäksi, että oma maatila soveltui erittäin hyvin siemententuotantoon. Suurimpana uhkana siementuotannolle kyselyyn vastanneet viljelijät pitivät hukkakauraa omilla tai naapureidensa pelloilla.

Tutkielman tavoitteena oli kehittää maatilojen sukupolvenvaihdosneuvontaa ja siihen läheisesti liittyvää Likwi- laskelmaa ProAgria Hämeen alueella. Myös alueen sukupolvenvaihdostilojen ominaispiirteistä ja niiden investoinneista oltiin kiinnostuneita. Tutkielman teoriaosiossa tarkasteltiin ensiksi maatilan sukupolvenvaihdoksiin liittyviä lakeja, säädöksiä, avustuksia sekä toteuttamistapoja. Tämän jälkeen tarkasteltiin sukupolvenvaihdosta investointina, erityisesti sukupolvenvaihdoskauppaa. Lisäksi lueteltiin lyhyesti investointeihin liittyvät riskit. Lopuksi teoriaosiossa käsiteltiin neuvonnan roolia ja sen tarjoamia palveluita sukupolvenvaihdoksen tukena. Tutkimusaineistona käytettiin viljelijöille kesäkuussa 2011 lähetettyjä kyselylomakkeita. Lomake lähetettiin kaikille ProAgria Hämeen toimialueella nuoren viljelijän aloitustukea vuosien 2003 – 2007 välisenä aikana hakeneille viljelijöille. Aloitustukea hakeneita tiloja oli ajanjaksolla yhteensä 436, joista kyselyyn vastasi yhteensä 77. Vastausprosentti oli siten 17,6 %. Todellisuudessa vastausprosentti on korkeampi, koska kaikki tilat eivät olleet tehneet sukupolvenvaihdosta. Todellinen vastausprosentti vaihtelee luultavasti 20 – 40 %:n välillä. Tutkimustulosten mukaan sukupolvenvaihdosneuvonta oli asiantuntevaa ja vastasi asiakkaiden tarpeita ProAgria Hämeen alueella. Neuvoja valittiin yleisimmin, koska hänet tunnettiin entuudestaan ja tiedettiin luotettavaksi. Parasta neuvonnassa viljelijöiden mielestä oli neuvojan ammattitaito ja suurimpana heikkoutena liika kaavamaisuus. Likwi- laskelma oli viljelijöiden mielestä kohtalaisen hyvä apuväline päätöksiä tehtäessä. Sen käyttö kuitenkin väheni sitä mukaa kun sukupolven-vaihdoksesta kuluu aikaa. Viljelijät kokivat laskelman vain välttämättömäksi tarvittavien tukien ja avustusten saamiseksi. Eniten kehittämistä viljelijöiden mielestä laskelmassa oli luotettavuudessa, käyttökelpoisuudessa ja päivitettävyydessä. Sukupolvenvaihdoskaupoissa tilojen keskimääräinen kauppahinta oli ProAgria Hämeen alueella 178 000 €. Yleisin tapa toteuttaa kauppa oli yhdellä kertaa yhdelle jatkajalle lahjanluontoisella kaupalla. Lähes kaikki nuoret viljelijät myös investoivat tiloillaan sukupolvenvaihdoksen jälkeisinä vuosina. Merkittävimmät investointikohteet olivat koneet ja kalusto sekä tuotantorakennukset. Uusi traktori oli yleisin yksittäinen investointikohde tiloilla. Investointihalukkuus säilyi sukupolven-vaihdoksen jälkeen, koska lähes kaikki aloittaneet viljelijät suunnittelevat tekevänsä lisää investointeja lähivuosien aikana. Myös lähes 50 % sukupolvenvaihdoksen tehneistä oli kiinnostunut itsensä kouluttamisesta jatkossa.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin säilörehun korjuuajan vaikutusta maitotilan talouteen lyhyellä aikavälillä. Tutkimuksessa vertailtiin maitotilan vuosittaisia ylijäämiä neljän eri säilörehun korjuuaikastrategian välillä. Tutkimusongelman ratkaisua varten rakennettiin lineaarinen op-timointimalli, jonka tavoitefunktio oli maitotilan ylijäämän maksimointifunktio. Tarkastelussa oli mukana kaksi vakioitua maitotuotostasoa, 9 000 kg ja 10 000 kg. Työssä käytetyt maidon-tuotantotulokset perustuivat MTT Maaningan Karjatilan kannattava peltoviljely (KARPE) –hankkeessa tehtyihin kolmeen erilliseen ruokintakokeeseen sekä neljään aiempaan ruokinta-kokeeseen, jotka oli selvitetty kirjallisuuden perusteella. Säilörehun satotiedot perustuivat MTT Maaningan ja MTT Siikajoen säilörehukokeisiin. Aikaisin korjattu säilörehu, jonka satojen painotettu D-arvo oli 691 g/kg ka, oli taloudellisesti paras lypsylehmien ruokintavaihtoehto lyhyellä aikavälillä lähtöoletusten vallitessa. Suhteelli-set erot maidontuotannon ylijäämissä säilörehun korjuuaikastrategioiden välillä olivat kuiten-kin hyvin pienet, sillä säilörehun sadot kompensoivat toisiaan määrän ja laadun suhteen. Kol-men niiton säilörehunkorjuu osoittautui selkeästi kalliimmaksi vaihtoehdoksi mm. lisääntynei-den työ- ja konekustannusten takia. Tulokset olivat samansuuntaisia molemmilla maitotuotos-tasoilla. Tämän tutkimuksen perusteella säilörehun korjaaminen suositeltua hieman myöhem-min on lyhyellä aikavälillä lähes yhtä hyvä vaihtoehto kuin suositusten mukainen aikainen korjuu. Korkeaa maitotuotostasoa tavoiteltaessa erittäin myöhään korjatun säilörehun syöttä-minen on kyseenalaista, sillä se vaatisi ruokintaan hyvin korkean väkirehumäärän ja siten al-tistaa lehmän erilaisille sairauksille. Rehuohran hinnan noustessa ylijäämä laski aikaisen niiton strategialla suhteessa enemmän kuin muissa vaihtoehdoissa, kun tilalla oli pinta-alaa käytettävissä vähän. Aikaisessa korjuu-aikastrategiassa maitotilalle jouduttiin ostamaan enemmän viljaa karjan käyttöön kuin muissa strategioissa, joiden pinta-alasta riitti enemmän hehtaareja oman rehuviljan tuotantoon. Tällöin eri korjuuajoilla saavutetut ylijäämät lähenivät toisiaan. Myöhäisellä korjuulla saavutettiin paras ylijäämä, kun rehuohran hinta nousi 1,25-kertaiseksi tai enemmän 9 000 kg:n maito-tuotostasolla. Kolme niittoa osoittautui parhaimmaksi vaihtoehdoksi pienen väkirehuprosentin myötä vasta silloin, kun rehuohran hinta nousi 2,5-kertaiseksi lähtötilanteeseen verrattuna. Säilörehun korjuuaikastrategia on valittava tilakohtaisesti, jolloin koko kasvukauden aikana kertyneet nurmisadot ovat ratkaisevia karjan ruokinnassa. Lyhyellä aikavälillä korjuuajan va-linnalla maitotilan ylijäämään voi vaikuttaa vain vähän. Siksi pitkän aikavälin toimiin säilöre-hun satotasojen parantamiseksi on kiinnitettävä tilatasolla entistä enemmän huomiota.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia Suomessa 2000-luvulla tehtyjen peltotilusjärjestelyiden avulla saavutettuja hyötyjä ja syitä hankkeiden toteutuskustannuksien ja saavutettujen hyötyjen eroihin. Tutkimuksessa laadittiin aluksi katsaus tilusjärjestelyiden historiaan ja maatalouden tyypilliseen rakenteeseen Suomessa. Erityisesti tarkasteltiin maantieteellisiä ja historiallisia tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet nykyisten tilusjärjestelyjen toteutumiseen. Tämän jälkeen tutkimuksessa selvitettiin alan kirjallisuutta hyödyntäen tilusrakenteen parantamiseksi käytettävissä olevia keinoja, eli minkälaisilla erilaisilla keinoilla on mahdollista edesauttaa tilusjärjestelyiden toteutumista ja järjestelyistä saatavia hyötyjä. Tutkimuksen teoreettisessa taustoituksessa perehdyttiin suurtuotannonetujen ja kustannushyötyjen tavoittelun tarkasteluun. Tutkimuksen empiirisessä osiossa tutkimusaineistosta laadittiin sisällönanalyysi ja nelikenttäanalyysi. Tutkimusaineistona käytettiin maanmittauslaitoksen suunnittelemia ja toteuttamia tilusjärjestelyitä 2000-luvulla. Toteutuneita peltotilusjärjestelyitä 2000-luvulta oli saatavilla yhteensä 35 kappaletta. Tutkimuksessa todettiin tilusjärjestelyjen suunniteltujen ja toteutuneiden kustannusten eron olevan ilmeinen. Tämän lisäksi toteuttamiskustannukset ja tästä seuraavat kustannushyödyt eivät ole yksiselitteisiä. Suomessa maantieteellisenä haasteena vallitsee pieni lohkokoko ja vaikeat lohkon muodot. Näitä tekijöitä tulisi saada parannettua. Suurimmat tilusjärjestelyhyödyt maatiloille syntyivät lohkokoon kasvun ja muodon paranemisesta. Seuraavaksi suurin vaikutus oli salaojituksella eli kuivatuksen nykyaikaistamisella. Kolmanneksi suurimmat hyödyt saavutettiin peltolohkojen ja tilakeskuksen etäisyyden pienenemisestä. Tilusjärjestelyt osoittautuivat tämän tutkielman mukaan tärkeiksi tekijöiksi viljelykustannuksien pienentämisen tavoittelussa ja maatalouden kannattavuuden tukemisessa. Lähes jokaisessa tilusjärjestelyssä lopulliset saavutetut hyödyt olivat toteutuneita kustannuksia suuremmat eli tilusjärjestelyt osoittautuivat varsin hyödyllisiksi.

Maatalousyrittäjä toimii muuttuvassa toimintaympäristössä, jonka muutokset asettavat yrittäjälle ja yritykselle haasteita ja vaatimuksia. Tuotantoteorian mukaisesti maatalousyrittäjän oletetaan maksimoivan voittoa ja/tai minimoimaan kustannuksia. Tavoitteen saavuttamiseksi yrittäjä sopeuttaa tuotosmääriään ja panoskäyttöään vallitsevien olosuhteiden mukaan. Tuotantoteknologialla voidaan puolestaan vaikuttaa siihen, millaisia panoksia tuotoksen aikaansaamiseksi tarvitaan. Maidontuotannossa lypsyjärjestelmä on yksi keskeinen teknologiavalinta. Kannattavuus on Suomessa kriittinen tekijä maataloustuotannon kilpailukykyä ja pitkän ajan toimintaedellytyksiä ajatellen. Yhtenä merkittävänä tuotantokustannuksiin vaikuttavana tekijänä maidontuotannossa voidaan pitää keskimäärin korkeaa työkustannusta tuoteyksikköä kohden. Rakennekehityksellä tavoitellaan suurtuotannon etuja ja yksikkökustannusten alentamista. Yrityskoon kasvattamisen yhteyteen liittyy usein uuden tuotantoteknologian käyttöönotto. Uudella teknologialla ja siihen sijoitetulla pääomalla korvataan yhä kallistuvaa työpanosta. Uutta teknologiaa edustavat mm. automaattinen lypsyjärjestelmä. Keskeisintä kehityksessä on, että viljelijöiden on ollut mahdollista vähentää työn määrää tuotettua yksikköä kohti. Tämä on helpottanut tilakoon kasvua ja samalla on ollut mahdollista kasvattaa työmenekin silti olennaisesti kasvamatta. Ensimmäiset automaattilypsyjärjestelmät otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2000 ja vuoden 2009 lopussa niitä oli jo 563 laitetta yhteensä 465 maidontuotantotilalla. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia asema- ja automaattilypsyä käyttävien tilojen tuottavuus- ja kannattavuuseroja ja miten investoinneilla pystytään korvaamaan työtä. Aineistona käytettiin maatalouden kannattavuuskirjanpitoaineistoa vuosilta 2005- 2008. Tutkimusaineistossa olivat mukana kaikki tilat, joilla tutkimusjakson alussa oli automaattinen lypsyjärjestelmä tai jotka siirtyivät siihen ajanjakson aikana. Automaattilypsytilojen vertailuryhmänä olivat maidontuotantoon keskittyneet samaan kokoluokkaan kuuluvat asemalypsytilat. Lypsyjärjestelmän valinnan maidontuottaja tekee omista lähtökohdistaan. Tässä tutkimuksessa tehty lypsyjärjestelmän taloudellinen valintaperusteiden tarkastelu osoittaa, että uuden teknologian käyttöönotto on haasteellista. Valinnan taustalla olevat odotukset eivät välttämättä toteudu ainakaan heti investoinnin jälkeisinä vuosina. Työn tuottavuus, määriteltynä työtuntia kohden tuotettuina maitokiloina, oli automaattilypsytiloilla parempi kuin asematiloilla. Pääoman tuottavuus, määriteltynä lypsykarjatalouden pääomaa (1000 €) kohti tuotettuina maitokiloina oli puolestaan asemalypsytiloilla parempi kuin automaattilypsytiloilla. Asemalypsytiloilla nettotuottavuus, työn sekä pääoman nettotuottavuudet olivat parempia kuin automaattitiloilla. Automaattitilojen kokonaistuottavuuden muutos oli 7,49 %, kun asematiloilla se oli vain 2,30 % tutkimusajanjakson aikana. Lehmää kohti työkustannukset pienenivät ja maksettujen korkojen määrät kasvoivat kummallakin lypsytavalla. Verrattaessa työkustannusten ja maksettujen korkomenojen muutosta voitiin havaita, että työkustannukset eivät automaattilypsytiloilla kuitenkaan pienentyneet niin paljon, että ne olisivat kattaneet maksettujen korkomenojen lisäyksen. Kannattavuuskertoimen perusteella kumpikaan tilaryhmä ei saavuttanut asettamiaan tavoitteita oman työn palkkavaatimuksen eikä oman pääoman korkovaatimuksen suhteen. Asemalypsytiloilla kannattavuus oli parempi ja yrittäjäntappio oli alhaisempi kuin automaattitiloilla.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää maatalousyrittäjyyden profiilit OP–Pohjola–ryhmän suurilla maito–, nauta– ja sikatiloilla sekä onko yrittäjäprofiilin ja taloudellisen menestyksen välillä yhteyttä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat OP–Pohjola–ryhmän suurimmat asiakasmaatilat, joiden velka oli yli 200 000 euroa vuosina 2004–2006. Aineisto hankittiin postikyselyllä ja vastauksia saatiin kaikkiaan 214 tilalta. Aineiston analysoinnissa käytettiin faktorianalyysia ja tilastollisessa testaamisessa t–testiä. Maatalousyrittäjää, maatalousyrittäjyyden ominaispiirteitä ja maatalousyrittäjän yrittäjäidentiteettiä on tärkeä tutkia, koska jo pelkästään maaseudun elinvoimaisuuden kannalta maatalousyrittäjyys ja sen kehitys ovat keskeisessä asemassa. Maatalousyrittäjäprofiililla tarkoitetaan yrittäjän persoonallisuuden piirteiden, arvojen, asenteiden, yrittäjätekijöiden ja toiminnan perusteella muodostettuja kategorioita. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään yrittäjyyden– ja yrityksen teoriaa sekä yrityksen taloudellisten tunnuslukujen laskentaa. Tutkimuksen tuloksena päädyttiin neljän faktorin ratkaisuun. Ensimmäisen profiilin viljelijät nimettiin sukutilan jatkajiksi. Näille viljelijöille oli tärkeää suvun perinteiden ja vanhempien työn jatkuminen. Viljelijöiden mukaan ulkoinen toimintaympäristö vaikuttaa paljon maatalousyrittäjänä menestymiseen. Profiilin 1 viljelijät olivat halukkaita lisäämään peltoalaa mutta ei kotieläinten määrää. Profiilin 2 viljelijät nimettiin laajentaviksi viljelijöiksi. Heille tyypillistä olivat muita yrittäjiä korkeampi halukkuus tuotannon laajentamiseen ja uuden työvoiman palkkaamiseen. Laajentavat viljelijät suosivat uutta modernia ja tehokasta teknologiaa ja heillä oli profiileista suurin peltoala, lehmien lukumäärä ja ulkopuolisen työvoiman käyttö. Laajentavat viljelijät olivat eniten tuotannon kehittämisvaiheessa ja he olivat halukkaita lisäämään sekä kotieläinpaikkojen määrää että peltoalaa. Profiilin 3 viljelijät nimettiin korkeaa teknologiaa ja työtä korostaviksi viljelijöiksi. Profiilille oli tyypillistä pyrkiä suosimaan maatilan tuotannossa teknologiaa, joka on modernia, uutta ja tehokasta. Maatalousyrittäjänä menestyminen riippuu profiilin 3 mukaan sekä tehdystä työn määrästä että yhteistyöstä muiden ihmisten kanssa. Käyttökateprosentti ja nettotulosprosentti olivat profiililla 3 kaikista paras. Profiilin 4 viljelijät nimettiin ulkopuolista tunnustusta hakeviksi viljelijöiksi. Heille oli tärkeää saada tunnustusta työstä ja mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Profiilin 4 viljelijät käyttivät urakointipalveluja kaikista profiileista eniten ja lisäksi heillä oli myös eniten aikomusta sukupolvenvaihdokseen. Tulevaisuuden suhteen profiilin 4 viljelijät olivat kaikista luottavaisimpia.