Browsing by discipline "Ortopedia ja traumatologia"

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kirjallisuuskatsauksella selvittää julkaistujen rinta- ja lannerangan murtumien hoitoalgoritmien sisältö ja näytön aste, sekä se miten niitä on julkaisuhetkellä ja sen jälkeen validoitu. Hoitoalgoritmeja käsitellään kahta: TLICS ja TL AOSIS. Lisäksi Deniksen selkärankamurtumien kolmipilarimalli esitellään sen historiallisen arvon vuoksi vaikka se ei varsinainen hoitoalgoritmi olekaan. TLICS on julkaistu vuonna 2005 ja sillä on maailmanlaajuisesti melko vakiintunut asema kliinikoiden keskuudessa. Se on tarkoitettu ohjaamaan selkärankatraumojen hoitoa kolmimuuttujamalliin perustuvan pisteytyksen avulla. Muuttujina järjestelmässä ovat kuvantamistutkimuksiin perustuva murtuman morfologia, kliininen neurologinen status sekä selkärangan posteriorisen ligamenttikompleksin eheys. TL AOSIS on tuore, vuonna 2016 ilmestynyt hoitoalgoritmi. Se on myös pisteytysjärjestelmä, joka perustuu tietokonetomografialla kuvannettuun murtumamorfologiaan, kliiniseen neurologian arvioon ja potilaskohtaiseen lisämuuttujaan. TLICS on algoritmeista kattavammin tutkittu ja sen luotettavuus ja toistettavuus vaikuttavat olevan kliinikoiden käytössä kohtalaisia, joskin posteriorisen ligamenttikompleksin arviointi on haastavaa. Prospektiivisia tutkimuksia löytyi vain yksi, jonka valossa se näyttää olevan neurologisen toipumisen kannalta turvallinen. TL AOSIS vaikuttaa myös alustavien tutkimusten valossa luotettavalta ja toistettavalta tutkijoiden välillä. Prospektiiviset tutkimukset TL AOSIS-järjestelmästä puuttuvat. Molemmissa hoitoalgoritmeissa on sama pääkirjoittaja ja molempien luomisprosessi koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja kansainvälisen asiantuntijaryhmän yhteistyöstä. Hoitosuositukset algoritmeissa ovat käytännössä moniin asiantuntijamielipiteisiin pohjautuvia, joten vaikka niiden luotettavuus kliinikoiden käytössä on hyvä, tarvitaan prospektiivisia tutkimuksia niiden käytöstä niiden validoimiseksi potilastyössä.

This study was executed to measure the effect of laterality on patient reported outcome measure (PROM) scores after distal radius fractures (DRFs). To investigate this, we sent Patient-Rated Wrist Evaluation (PRWE) and short version of Disabilities of the Arm, Shoulder and Hand (QuickDASH) questionnaires 6-8 weeks and 3-4 months after the fracture to 336 DRF patients, of which 119 were included to the study. The patients were divided into dominant and non-dominant side groups based on the side of the fracture, and the scores of the questionnaires were compared. At 6-8 weeks, the dominant group scored higher than non-dominant group in QuickDASH, which was in line with our hypothesis (p=0,04). A similar trend was noted in PRWE (p=0,12). When comparing only intra-articular fractures, a statistically significant difference between dominant and non-dominant groups at 6-8 weeks was noted in both PRWE (p=0,044) and QuickDASH (p=0,046). Similar trend was seen at 3-4 months even though our study was not designed to have sufficient power at this time point. Our results suggest that laterality should always be taken into account when studying DRFs by using PRWE or QuickDASH as an outcome measure due to its effect on the scores of these questionnaires.

Rustovaurion hoitona voidaan käyttää AMIC- ja ACI-leikkausmenetelmiä. Tutkimus vertailee näillä menetelmillä Jorvin sairaalassa vuosina 2010-2013 hoidettuja potilaita ja heidän hoitotuloksiaan. AMIC-menetelmässä suoritetaan yksi leikkaus, jossa nivelen vaurioalue puhdistetaan ja sen alaiseen luuhun porataan reikiä. Näiden kautta mesenkymaaliset kantasolut ja kasvutekijät pääsevät kulkemaan luuytimestä vaurioalueelle parantumisprosessin aikana. Vaurioalue peitetään kollageeni-kalvolla (Chondro-Gide), joka muodostaa hyvän kasvualustan uudelle rustolle. ACI-menetelmä suoritetaan kahdessa vaiheessa. Ensin potilaan nivel tähystetään, rustovaurion laajuus arvioidaan ja potilaasta eristetään rustosoluja. Solujen annetaan kasvaa maljalla laboratorio-olosuhteissa. Hoidon toisessa vaiheessa suoritetaan avoleikkaus. Vaurioalue puhdistetaan ja kasvatetut solut siirretään vauriopaikalle luukalvon alle. ACI-menetelmä on suotuisista tutkimustuloksista huolimatta kalliimpi kuin AMIC, minkä lisäksi siihen kuuluvat kaksi leikkausta suurentavat komplikaatioiden riskiä. Tutkimuksessa selvitettiin, saadaanko ACI-menetelmällä parempia hoitotuloksia, kuin AMIC-menetelmällä. Tutkimusaineisto koostui 16 potilaasta, joilla oli todettu nilkan rustovaurio. 6 potilaista hoidettiin AMIC-menetelmällä ja 10 ACI-menetelmällä. Tutkimus suoritettiin tarkastelemalla potilaiden sairaskertomuksia. Sekä ACI- että AMIC-menetelmällä leikatuista potilaista suurin osa hyötyi leikkauksesta. Yhdenkään potilaan nilkan tilanne ei huonontunut leikkauksen jälkeen. Koska kalliimmalla ACI-leikkauksella ei saatu huomattavasti parempia hoitotuloksia, voitaisiin tutkimuksen perusteella päätellä, että on kustannustehokkaampaa käyttää AMIC-menetelmää rustovaurioiden hoidossa. Potilasmateriaali on kuitenkin pieni, joten tarvitaan lisätutkimuksia.

Distaaliset värttinäluun murtumat, ns. rannemurtumat, ovat aikuisten yleisimpiä murtumia ja yhdessä kyynärvarren murtumien kanssa ne muodostavat suuren potilasryhmän Suomessa operatiivisen toiminnan kannalta. Leikkausten jälkeen nämä potilaat käyvät Töölön sairaalassa kahden ja viiden viikon kohdalla polikliinisissä kontrolleissa, joita on vuositasolla n. 1400kpl. Tutkimuksen hypoteesina on, että ensimmäinen ns. kahden viikon kontrolli on turha levytettyjen ranne- ja kyynärvarren murtumien jälkeen, koska merkittäviä hoitolinjan muutoksia tapahtuu alle 10%:ssa käynneistä. Merkittävinä hoitolinjan muutoksina pidetään uusintaleikkausta tai antibiootin aloitusta haavainfektioon. Ensimmäisen polikliinisen kontrollin poistamisesta koituisi merkittäviä ajallisia ja rahallisia säästöjä operatiivisille tulosyksiköille ottaen huomioon esimerkiksi röntgentutkimuksiin ja vastaanottoaikoihin kuluvat kustannukset ja ajankäytön. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tehdäänkö volaarisella lukkolevytyksellä leikattujen rannemurtuma- ja levykiinnitettyjen kyynärvarren murtumapotilaiden hoitoon merkittäviä muutoksia ensimmäisen tai toisen polikliinisen kontrollikäynnin yhteydessä. Lisäksi selvitimme syitä, jotka johtivat kontrollikäyntien yhteydessä uusintaleikkaukseen. Tutkimuksen päätuloksena voidaan pitää, että distaalisten rannemurtumien osalta ainoastaan 2,1%:lle ja kyynärvarrenmurtumien osalta 3,5%:lle potilaista tehtiin ensimmäisen kontrollin yhteydessä valittujen kriteereiden perusteella muutos leikkauksen yhteydessä määriteltyyn hoitolinjaan. Vastaavat luvut toisen polikliinisen kontrollikäynnin osalta (5vk) olivat distaalisille rannemurtumille 4,4% ja kyynärvarrenmurtumille 2,0%. Päätulosten lisäksi havaittiin, että uusintaleikatut potilaat eivät olleet distaalisten rannemurtumien osalta nuoria, keski-ikä 59,7, ja suurin osa uusintaleikkauspäätöksistä tehtiin toisen polikliinisen kontrollikäynnin yhteydessä. Kyynärvarren murtumien osalta päädyttiin uusintaleikkaukseen vain kolmen potilaan kohdalla. 76%:ssa uusintaleikkauksista syy oli ruuvi nivelontelossa tai fiksaatiomateriaalien puutteellinen kiinnitys. Tutkimuksessa hoitomuutosten määrät ensimmäisen polikliinisen kontrollin yhteydessä jäivät alhaisiksi. Tarvittavat hoitomuutokset voisi olla mahdollista hoitaa huolellisen potilasohjauksen ja fysioterapiakäyntien avulla, jolloin ensimmäinen poliklinikkakontrolli voitaisiin unohtaa. Tällöin vastaanottoajan ollessa 20min koituisi vuosittain n. 100h:n ajalliset säästöt. Suurin osa uusintaleikkauksista tulisi olla vältettävissä paremman leikkaustekniikan ja leikkauksen aikaisen läpivalokuvantamisen avulla.