Browsing by discipline "Päihdelääketiede"
Now showing items 1-1 of 1
-
(2018)Tutkimuksen tarkoitus: Etanolin ensimmäinen metaboliatuote, asetaldehydi, on todettu ensimmäisen luokan karsinogeeniksi kansainvälisen syöpäjärjestön IARC:n luokituksessa. Asetaldehydi altistaa etenkin ruoansulatuskanavan yläosan syöville. Suuri osa näistä syövistä voitaisiin ennaltaehkäistä alkoholinkulutusta ja tupakointia vähentämällä. In vitro -kokeissa ksylitolin on todettu inhiboivan alkoholimetaboliaa ja täten asetaldehydin muodostumista. Tässä kokeessa tutkittiin asetaldehydin muodostumista alkoholin nauttimisen yhteydessä ja ksylitolin vaikutusta tuottoon. Materiaalit ja menetelmät: Tutkimukseen rekrytoitiin kahdeksan tervettä aikuista, jotka olivat keski-iältään 26-vuotiaita. Koehenkilöt kävivät tutkimuksessa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla koehenkilöt joivat 1.0 g etanolia painokiloa kohden veteen sekoitettuna liuoksena. Veren alkoholipitoisuutta mitattiin alkometrillä ja kun pitoisuus oli noussut yhteen promilleen koehenkilöiltä alettiin kerätä sylkinäytteitä viiden minuutin välein 30 minuutin ajan. Tänä aikana koehenkilöt imeskelivät parafiinipurukumia. Sylkinäytteistä analysoitiin etanoli- ja asetaldehydipitoisuudet kaasukromatografilla. Toisella käynnillä parafiinipurukumit vaihdettiin täysksylitolitabletteihin. Muilta osin koeasetelma toistettiin samanlaisena. Tulokset: Jokaisen koehenkilön sylkinäytteistä löytyi vaihtelevia määriä asetaldehydiä ja etanolia. Asetaldehydipitoisuudet vaihtelivat 1.42–151.68 μM välillä, keskiarvon ollessa 58.77 μM. Ensimmäisessä koejärjestelyssä asetaldehydin keskiarvopitoisuudet olivat 51.68 μM ja toisessa 65.12 μM. Johtopäätökset: Tutkimuksen hypoteesi, että ksylitoli inhiboi asetaldehydin muodostumista suuontelossa alkoholin nauttimisen yhteydessä, ei toteutunut yksittäisiä mittauspisteitä lukuun ottamatta. Koeasetelmassa oli useita sekoittavia tekijöitä, jotka häiritsivät tuloksia ja etenkin eri koekäyntien vertailukykyä toisiinsa. Täten tulokset eivät poissulje ksylitolin mahdollisuutta toimia asetaldehydin tuottoa inhiboivana tekijänä. Lisätutkimukset koeasetelmaa muuttamalla voisivat valottaa asiaa. Suuontelosta löytyy satoja eri mikrobeja. Vain muutaman lajin osalta on tutkittu asetaldehydin tuottoa ja ksylitolin vaikutusta. Jokaisen mikrobin tutkiminen erikseen ei ole mielekästä. Onkin mahdollista, että ksylitolin inhiboiva vaikutus ei toimi kaikilla mikrobeilla, ainoastaan Candida-lajeilla. Tällöin tutkimustuloksemme voivat olla oikeita ja ksylitolilla ei ole kliinistä merkitystä asetaldehydin tuoton estämisessä suuontelossa. Joka tapauksessa helpoin tapa vähentää ruoansulatuskanavien syöpiä on tupakoinnin ja alkoholin käytön vähentäminen.
Now showing items 1-1 of 1