Browsing by discipline "Pieneläinten sisätautioppi"
Now showing items 1-8 of 8
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Koirien hengitystieinfektiot ovat melko yleisiä. Ne ovat usein monitekijäisiä sairauksia, ja niiden diagnosointi ja hoito voi olla haastavaa vaihtelevien oireiden ja aiheuttajaorganismien laajan kirjon vuoksi. Vaikka koiran hengitystiet ovat alttiita monenlaisille, tyypillisimmin virusten tai bakteerien aiheuttamille infektioille, tavallisen terveen koiran alttius sairastua hengitystieinfektioon näyttäisi riippuvan pitkälti hengitysteiden puolustusmekanismien toiminnasta. Nämä puolustusmekanismit ovat varsin tehokkaita ja estävät yleensä infektioiden kehittymisen. Jotkin patogeenit kykenevät kuitenkin heikentämään hengitysteiden puolustusmekanismien toimintaa suoraan, tai vaikuttamalla niihin epäsuorasti heikentämällä ensin eläimen immuniteettivastetta. Nämä voivat johtaa infektion kehittymiseen hengitysteissä. Bakteeriperäinen keuhkokuume on kohtalaisen yleinen koirilla esiintyvä bakteeri-infektion aiheuttama alempien hengitysteiden sairaus, ja sitä voi esiintyä kaiken ikäisillä ja rotuisilla koirilla. Keuhkokuumeen vaikeusaste vaihtelee lievästä vakavaan, mutta tarkkaa tietoa sairauden esiintyvyydestä tai kuolleisuudesta ei ole. Tyypillisimmin koirien bakteeriperäinen keuhkokuume on sekundaarien patogeenien aiheuttama, mutta koirilla voi esiintyä myös primaarien patogeenien aiheuttamia infektioita. Primaareja hengitystieinfektioita aiheuttavia bakteereita esiintyy koirilla kuitenkin vain muutama. Bakteeriperäiselle keuhkokuumeelle altistavia tekijöitä on lukuisia, mutta on havaittu, että koiranpennut sairastuvat tyypillisimmin primaarien patogeenien, kuten Bordetella bronchiseptican, aiheuttamiin infektioihin, kun taas metsästys- ja urheilukoirilla hengitysteiden vierasesineen aiheuttamia infektioita esiintyy muita rotuja useammin. Iäkkäät koirat sairastuvat keuhkokuumeeseen usein heikentyneen immuunipuolustuksen tai aspiraation seurauksena. Immuunipuolustusta voi heikentää jokin tulehduksellinen tai synnynnäinen hengitystiesairaus, kun taas hengitysteiden rakenteelliset poikkeavuudet vaikuttavat usein merkittävästi hengitysteiden puolustusmekanismien toimintaan. Keuhkokuumeen hoito koirilla perustuu oireisiin ja kliinisen tilan arviointiin, jonka pohjalta arvioidaan hengitystienäytteenoton tarve ja aloitetaan antibioottihoito. Empiiriseen antibioottihoitoon päädytään usein silloin, kun kyseessä on lieväoireinen koira, tai jos keuhkokuume on diagnosoitu ensimmäistä kertaa. Vakavaoireisille potilaille ja potilaille, joilla kyseessä on uusiutunut ongelma, suositellaan bakteerinäytteenottoa hengitysteistä sekä antibioottiherkkyysmääritystä näytteissä mahdollisesti kasvaville bakteereille. Hoidon onnistumisen kannalta erilaisilla tukihoitomuodoilla, kuten happilisällä ja suonensisäisellä nesteytyksellä, on tärkeä merkitys, minkä lisäksi hyvällä seurannalla pyritään varmistamaan potilaan toipuminen ja estämään taudin mahdollinen uusiutuminen. Tulevaisuudessa bakteeriperäisen keuhkokuumeen diagnostiikassa ja hoidon seurannassa tulehduksellisten biomarkkereiden ja PCR-menetelmien käyttö saattaa lisääntyä. Tällä hetkellä koirien hoidossa suositellaan kohtuullisen pitkiä antibioottikuureja, ja seuranta perustuu oireisiin, valkosoluarvoihin ja röntgenkuviin. Pitkien antibioottikuurien käyttö voisi tulevaisuudessa lyhentyä merkittävästi, ja hoitokustannukset keuhkokuumeen seurannassa saattaisivat pienentyä, mikäli uusien tulehduksellisten biomarkkereiden seuranta osoittautuu hyödylliseksi. PCR-menetelmien avulla keuhkokuumeen aiheuttajapatogeeneistä voidaan saada nopeasti tietoa, mutta menetelmien liiallinen herkkyys voi johtaa virhepositiivisiin tuloksiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Tutkielman tavoitteena oli kerätä tietoa bedlingtoninterrierillä tavattavista sairauksista ja kartoittaa kyselytutkimuksen avulla rodun tämän hetkistä terveydentilaa Suomessa. Bedlingtoniterrierille ei ole aiemmin toteutettu Suomessa kattavaa terveyskyselyä, jonka tulokset olisi julkaistu, vaikka rotu kuuluu Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan, ja rodun jalostuksen tavoiteohjelman tulisi sisältää tietoa populaation terveydentilasta. Olettamus oli, että suomalaisen bedlingtoninterrieripopulaation terveystilanne ei olennaisesti poikkea ulkomaihin nähden ja että rodussa ei tällä hetkellä ole yksittäistä laajan mittakaavan terveysongelmaa. Kyselyyn saivat osallistua kaikki Suomessa asuvat vuosina 2003–2011 syntyneet bedlingtoninterrierit, joita on KoiraNet-jalostustietojärjestelmän mukaan yhteensä 233. Kysely toteutettiin pääasiallisesti sähköisen kyselylomakkeen avulla. Vastausaikaa oli syksyllä 2014 3,5 kuukautta, jonka aikana tutkimukseen lähetettiin 135 koiran tiedot. Tutkimuksen tuloksissa bedlingtoninterrierillä jo perinnöllisiksi todetuista sairauksista silmäsairaudet, esimerkiksi puuttuva kyynelkanavan aukko, ylimääräiset ripset (distichiasis) ja kaihi, olivat tavallisimpia yhteensä 17 %:n osuudella. Rodulla historiallisesti tärkeitä silmäsairauksia, eli verkkokalvon dysplasiaa ja etenevää verkkokalvon rappeumaa, ei kuitenkaan raportoitu yhdelläkään koiralla. Kuparitoksikoosi oli todettu yhdellä kyselyyn osallistuneella koiralla, joka oli ollut geenitestin mukaan vapaa sairaudesta. Muista sairauksista yleisimpiä olivat korvatulehdukset (45,9 %), sydämen sivuäänet (15,3 %), kasvaimet (6,7 %), hammaspuutokset (5,2 %), purentaviat (3,7 %) ja lisämunuaiskuoren liikatoiminta (3,7 %). Eläinlääkärin toteamia allergisia ihosairauksia oli yhteensä 6 %:lla, mutta kokonaisuutena ihoon liittyneiden kysymysten vastausten perusteella eritasoisia allergisia ihosairauksia saattoi olla jopa noin joka neljännellä tutkimukseen osallistuneista koirista. Kyselytutkimuksen tulokset olivat hyvin linjassa kirjallisuuskatsauksen sisällön kanssa. Selkein poikkeama oli tässä tutkimuksessa raportoitu korvatulehdusten korkea yleisyys. Kaikkiaan bedlingtoninterrierillä ei kuitenkaan vaikuta olevan tällä hetkellä mitään yksittäistä sairautta, joka olisi rodussa laajalle levinnyt ja vaikuttaisi merkittävästi koirien elämänlaatuun, kuten kuparitoksikoosi aikoinaan oli. Rodun terveydentilaa tulee kuitenkin seurata jatkossakin, ja tehokkaasti tarkkailtujen kuparitoksikoosin ja silmäsairauksien lisäksi huomiota tulisi kiinnittää erityisesti allergisiin ihosairauksiin. Lisämunuaiskuoren liikatoiminta ja munuaisten vajaatoiminta ovat sairauksia, joiden ilmaantuvuudet ovat aiheuttaneet huolta ulkomailla, ja niiden esiintyvyyksiä tulisi seurata myös meillä Suomessa. Tutkimuksen tulokset olivat pääpiirteissään hypoteesin mukaisia, ja ne tarjoavat suuntaa-antavaa tietoa bedlingtoninterrierin tämän hetkisestä terveydentilasta Suomessa. Tutkimus ja sen tulokset ovat myös hyvä pohja tulevaisuudessa toteutettaville bedlingtoninterrierin terveyttä kartoittaville tutkimuksille. Tutkielma on kokonaisuudessaan kattava tietopaketti rodulla tavattavista sairauksista ja niiden yleisyyksistä ja on hyödyllinen erityisesti rodun kasvattajille, mutta myös kaikille muille asiasta kiinnostuneille.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Bronkoskopia eli keuhkotähystys on yleistyvä menetelmä koirien alempien hengitysteiden sairauksien diagnosoinnissa. Menetelmän yleistyessä on kohdattu myös uusia haasteita, kuten keuhkotähystyslöydösten tulkinnanvaraisuus eri tähystäjästä riippuen sekä ongelmat tähystysmuutosten yksiselitteisessä kirjaamisessa. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään hengitystiesairauksien aiheuttamiin muutoksiin keuhkojen ilmateissä koirilla. Tämän perusteella tutkimusosiossa kehitetään neliportainen asteikko viiden eri tähystyksessä tavallisimmin havaitun muutoksen arvioimiseksi. Tässä tutkielmassa arvioidut tähystysmuutokset ovat: 1. limaisuus, 2. limakalvon epätasaisuus, 3. bronkomalasia, 4. bronkiektasia ja 5. hyperemia. Koeasetelmassa kokenut tähystäjä ja eläinlääketieteen kandidaatti arvioivat itsenäisesti tutkimuksessa esitetyn asteikon mukaisesti edellä mainitut viisi muuttujaa yhteensä 84 keuhkotähystyskuvasta, minkä jälkeen arvioiden yhteneväisyyttä verrataan. Jokaista muuttujaa arvioidaan itsenäisenä ja muista muuttujista riippumattomana. Tutkimuksessa käytetty tähystyskuvamateriaali on eläinlääkäri Minna Rajamäen 30 eri potilaastaan keräämää videokuvaa keuhkotähystyksistä Yliopistollisesta eläinsairaalasta vuosilta 2011-2014. Tutkimuksessa käytetyt 84 muutoskuvaa ovat kuvankaappauksia videomateriaalista. Koeasetelmalla pyritään alustavasti testaamaan tutkimuksessa esiteltyä pisteytysmenetelmää ja sen soveltuvuutta hyvin eritasoisten arvioijien tarpeisiin. Kahden arvioijan antamia pisteitä verrattiin kunkin muuttujan osalta ja laskettiin muuttujakohtainen korrelaatiokerroin Cohenin kappa-analyysillä. Kappa-analyysi osoitti arvioijien arvioiden korrelaation olevan välillä 42,2% - 64,8% muuttujasta riippuen. Tämä merkitsee kappa-analyysin mukaan kohtalaisia korrelaatioita, mutta kliinisissä käyttötarkoituksissa terveydenhuollon piirissä tavoitellaan yleensä yli 80% korrelaatiota, sillä joidenkin terveydenhuollossa käytettävien menetelmien kohdalla mahdollisen virheen seuraukset voivat olla potilasturvallisuuden kannalta vakavia. Korrelaatioita ei siis voida pitää vielä riittävinä, mutta pienillä koeasetelman parannuksilla, kuten arvioijien ouluttamisella arviointimenetelmän käyttöön voitaisiin päästä jo riittäviin tuloksiin. Tämä voisi mahdollistaa tutkimuksessa esitellyn luokittelumenetelmän laajemman käytön keuhkotähystysten arvioinnissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Kissan injektiosarkooma, yleisimmin fibrosarkooma, on suhteellisen uusi ja harvinainen kasvainsairaus. Injektiosarkooman esiintyvyyden arvioidaan vaihtelevan välillä 0,32-3,6 : 10 000 jokaista rokotettu kissaa kohti. Patologi MJ Hendrick alkoi kiinnittää vuonna 1991 Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa huomiota kissoilla tyypillisten rokotuskohtien alueella todettuihin sarkoomiin. Myöhemmin injektiosarkoomien määrän todella todettiin kasvaneen Pennsylvaniassa ja sen epäiltiin liittyvän lainsäädännön muutokseen joka teki kissojen rokottamisen rabiesta vastaan pakolliseksi. Aluksi injektiosarkoomien epäiltiin johtuvan rokotteiden sisältämästä alumiinista jota löydettiin injektiosarkoomista histologisissa tutkimuksissa. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet että yksittäistä aiheuttajaa ei ole voitu nimetä. Injektiosarkooman käsite on myös laajentunut lisätutkimusten ansiosta, sillä muidenkin injektioiden on todettu voivan aiheuttaa injektiosarkoomaa, ei pelkästään rokotteiden. Yhteistä injektiosarkoomille on tulehdusreaktio pistokohdassa. Nykyään uskotaankin tulehdusreaktion aiheuttavan tuumorigeneesiä pistokohdassa. Tuumorigeneesin tarkkaa patogeneesiä ei vieläkään tiedetä ja aihetta tutkitaan edelleen. Sairastuneet kissat ovat tyypillisesti keski-ikäisiä. Riskiryhmiä sukupuolen, rodun tai maantieteellisen sijainnin suhteen ei ole voitu osoittaa. Koska injektiosarkoomat ovat tyypiltään invasiivisia ja ennuste elinajan odote injektiosarkoomaan sairastuneelle kissalle on enimmillään muutama vuosi hoidettunakin, on omistajan ja eläinlääkäreiden ohjeistaminen hyvin tärkeää jotta sairastunut eläin pääsee nopeasti hoitoon. Yhdysvalloissa perustettu The Vaccine-Associated Feline Sarcoma Task Force on tehnyt merkittävää työtä injektiosarkooman tutkimuksen ja tiedon keräämisen eteen. Järjestö on mm. tehnyt uudet rokotussuositukset joissa ohjeistetaan mihin kohtaan tietyt rokotukset tulee antaa. Esimerkiksi niskaan ei suositella enää laitettavan mitään rokotteita. Ohjeistuksen tavoitteena on saada kerättyä enemmän tietoa eri rokotteiden aiheuttamista reaktioista. Toinen tavoite on mahdollisen muodostuvan injektiosarkooman helpompi poistaminen (niska vs. raaja). Injektiosarkooman hoidossa tehokkaimmaksi menetelmäksi on osoittautunut suurin marginaalein tehtävä kirurginen poisto. Kirurgian yhdistäminen sädehoitoon on parantanut hoitotulosta entisestään. Kemoterapiaakin on käytetty hoidossa mutta sen rooli on hoidon kannalta epäselvä, sillä se ei pysty parantamaan yksinään eläintä mutta yhdistettynä muihin hoitoihin sillä on saatu positiivisia tuloksia. Suomessa injektiosarkoomien hoidossa ainoat vaihtoehdot ovat valitettavasti vain kirurgia ja kemoterapia. Tutkimustyö injektiosarkooman kohdalla jatkuu edelleen ja uusia keinoja minimoida sairastumisen riski etsitään.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Kardiomyopatiat ovat parantumattomia, sydänlihaksen ei-synnynnäisiä sairauksia. Kissoilla on tunnistettu neljä primaarista kardiomyopatiaa: hypertrofinen kardiomyopatia, restriktiivinen kardiomyopatia, dilatoiva kardiomyopatia ja oikean kammion arytmogeeninen kardiomyopatia. Näistä hypertrofinen kardiomyopatia on yleisin. Se on myös yleisin kissoilla esiintyvä sydänsairaus. Hypertrofisen kardiomyopatian esiintyvyydeksi eri kissaroduissa on arvioitu 2,9-26,2 %. Restriktiivistä kardiomyopatiaa tavataan kissoilla satunnaisesti, kun taas dilatoiva ja oikean kammion arytmogeeninen kardiomyopatia ovat harvinaisia kissoilla. Kardiomyopatioiden erottaminen toisistaan on tärkeää erilaisen hoidon ja ennusteen takia. Kardiomyopatioiden etiologia tunnetaan huonosti. Hypertrofinen kardiomyopatia on osoitettu perinnölliseksi maine coonilla ja ragdollilla. Lisäksi näillä roduilla sairauden syntyyn vaikuttavat mutaatiot on tunnistettu. Myös muilla roduilla hypertrofisen kardiomyopatian perinnöllisyydestä on saatu viitteitä. Periytyvyys on kuitenkin epätäydellistä eikä välttämättä yksin selitä kissan sairastumista. Muita kardiomyopatian kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä ei tiedetä. Kardiomyopatia muuttaa sydämen rakennetta sekä toimintaa ja voi johtaa sydämen vajaatoiminnan kehittymiseen. Kardiomyopatian etenemisnopeus vaihtelee eikä kissalle välttämättä kehity sydämen vajaatoiminnan oireita sen elinaikana. Kardiomyopatia voidaankin jakaa etenemisen suhteen oireettomaan ja oireilevaan vaiheeseen. Sydämen vajaatoiminta aiheuttaa sairaudelle tyypilliset oireet, kuten suorituskyvyn alentumisen ja hengitysvaikeuden. Oireeton kardiomyopatia havaitaan tavallisesti sivuäänilöydöksen perusteella tehtyjen jatkotutkimusten avulla. Kardiomyopatia on yleisin syy valtimoveritulpan kehittymiseen kissoilla, ja joskus valtimoveritulpan aiheuttamat oireet on ensimmäinen merkki kardiomyopatiasta. Kardiomyopatian varma diagnosointi edellyttää sydämen ultraäänitutkimusta. Käytössä on myös ensivaiheen diagnostiikkaan tarkoitettuja biomarkkereihin perustuvia pikatestejä, mutta niiden tulokset ovat vain suuntaa-antavia. Kardiomyopatiaan ei ole parantavaa hoitoa. Minkään lääkityksen ei ole osoitettu vaikuttavan kissan elinajanennusteeseen tai sairauden etenemiseen oireettomassa vaiheessa. Oireilevassa vaiheessa oireita pyritään vähentämään nesteenpoistolääkityksellä ja angiotensiiniä muuttavan entsyymin estäjillä, jotka vähentävät sydämen vajaatoiminnasta johtuvaa neurohumoraalisen järjestelmän aktivaatiota. Tarvittaessa käytetään myös rytmihäiriölääkitystä ja sydämen supistuvuutta parantavaa lääkitystä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen ajantasainen tutkimustieto kissan primaarisista kardiomyopatioista tietopaketiksi niin eläinlääkäreille kuin lemmikinomistajille.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta, jonka tavoitteena oli selvittää Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuosina 2006-2015 käyneiden koirien rodun ja ylipainon merkitystä sairastua diabetes mellitukseen. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin lisäksi sairauden etiologiaa, patogeneesiä ja hoitoa. Tutkimus suoritettiin retrospektiivisenä, deskriptiivisenä kohorttitutkimuksena. Koirien diabetes mellitus on yleinen endokrinologinen sairaus. Koiran diabetes muistuttaa ihmisen tyypin 1 diabetestä. Lisäksi on havaittu insuliiniresistenssistä johtuvaa diabetestä sekä narttukoirilla jälkikiiman tai tiineyden aiheuttamaa diabetestä. Kirjallisuuskatsauksessa havaittiin rotualttiuden vaihtelevan eri maissa tehtyjen tutkimusten perusteella. Rotualttius on havaittu esimerkiksi australianterriereillä, samojedinkoirilla, cavalier kingcharlesinspanielilla, pohjoisilla pystykorvaroduilla, kuten suomenpystykorvalla ja jämtlanninpystykorvilla, sekä villakoirilla. Näiden lisäksi oli useita muita rotuja mainittu tutkimuksissa. Matalan riskin rotuja puolestaan ovat esimerkiksi saksanpaimenkoira, kultainennoutaja sekä bokseri. Lihavuuden aiheuttamaa insuliiniresistenssiä ja siitä aiheutuvaa diabetes mellitusta on todettu kissalla ja ihmisellä. Lihavuuden on todettu aiheuttavan insuliiniresistenssiä koirilla, mutta se ei kuitenkaan johda tyypin 2 diabetekseen. Tutkimusosan aineistossa sairastuneita koiria oli kaikkiaan 145 kappaletta, jotka edustivat 50 eri rotua. Rodun ja kuntoluokan ohella tutkimuksessa huomioitiin useita eri tekijöitä kuten ikä ja samanaikaiset sairaudet. Rotujen riskejä sairastua arvioitiin käyttämällä suhteellista riskiä (RR). Tutkimuksessa todettiin 7 rotua, joiden riski sairastua oli tilastollisesti merkitsevä. Nämä olivat australianterrieri, bichon frisé, suomenlapinkoira, kääpiösnautseri, valkoinen länsiylämaanterrieri, cavalier kingcharlesinspanieli sekä sekarotuiset koirat. Suurimman riskin rotu oli australianterrieri 23,6-kertaisella riskillä sairastua diabetes mellitukseen muihin rotuihin nähden. Bichon friséllä riski sairastua oli 4,7-kertainen ja suomenlapinkoiralla 3,4-kertainen muihin rotuihin nähden. Muiden tutkimuksessa huomioitujen rotujen riskit sairastua olivat 2–3-kertaiset. Kuntoluokan ja ylipainon vaikutusta diabetes mellituksen syntyyn ei voitu tarkastella puutteellisen dokumentaation sekä potilasohjelman rajallisuuden vuoksi. Yliopistollisen eläinsairaalan potilastietojen dokumentaatiota tulisi yhtenäistää ja potilasohjelmaa kehittää siten, että se palvelisi jatkossa tutkimusten suorittamista. Tulevaisuudessa ehdottaisin jatkotutkimusena australianterriereillä tehtyä prospektiivista tutkimusta, jonka hypoteesina olisi, että australianterriereillä esiintyy merkitsevästi enemmän diabetes mellitusta kuin muilla roduilla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Lisensiaattitutkielman tarkoituksena oli koota informatiivinen tietopaketti tämän hetkisestä tautitilanteesta Euroopassa niistä koirien sairauksista, joita ei endeemisenä Suomessa ole vielä tavattu mutta joille Euroopassa matkusteleva koira altistuu. Kirjallisuuskatsaus tehtiin keskittyen sairauksien esiintymisalueisiin, kliinisiin oireisiin ja hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn. Yhteenvetoa tehdessä sairaudet jaettiin bakteeri-, virus- sekä loissairauksiin, mutta pääpainopiste oli niin kutsutuissa vektorivälitteisissä sairauksissa. Työn tekoon käytettiin tiedon lähteinä kirallisuuden ja julkaisujen lisäksi virallisia sekä erilaisten järjestöjen ylläpitämiä eläintautien vastustussivustoja kuten ESCCAP (European Scientific Counsel Companion Animal Parasites), OIE sekä Evira. Lisääntyvän matkustuksen seurauksena koirat matkustavat usein omistajiensa mukana esimerkiksi lomalle tai näyttelyyn maihin, joissa esiintyy endeemisenä sairauksia, joita ei löydy Suomessa. Näistä maista tuodaan jatkuvasti koiria Suomeen pelastusmielessä tai maahanmuuton yhteydessä. CVBDs eli Canine Vector-Borne Diseases on maailmanlaajuisesti nopeasti levinnyt ryhmä taudinaiheuttajia, jotka välittyvät eri vektoreiden kautta. Nämä eläinlääkinnällisesti tärkeät taudit aiheuttavat usein myös ihmisille zoonoosivaaran, ja siksi näiden ennaltaehkäisy ja rajoittaminen on myös ihmisten terveyden kannalta ehdottoman tärkeää. Merkittävin tekijä leviämisessä on mahdollisen vektoriniveljalkaisen läsnäolo. Epidemiologian ja tautien leviämisen kannalta ongelmallista on useiden vektorivälitteisten tautien pitkä inkubaatioaika ja nonkliininen vaihe, joka vaihtelee eläimen immuunipuolustuksen aktivoitumisesta johtuen. Leishmania spp, E.canis ja Babesia spp. -tartunnan saaneet voivat olla pitkään kliinisesti oireettomia. Lisäksi serologiaan perustuva diagnostiikka menetelmänä ei ole paras mahdollinen infektion todentamisessa koiran maahantuontiaikeissa, sillä vasta-aineiden tuotanto ei infektiosta huolimatta välttämättä ole lähtenyt vielä käyntiin. Esimerkkinä tästä L. infantum-infektio. Serologia sopii paremmin epidemiologisiin tutkimuksiin, joissa halutaan selvittää endeemisen alueen seropositivisuus käytettäessä muita varmistustestejä kuten PCR:ää apuna. Monivaiheisen elämänkierron omaavat sairaudet leviävät erityisesti alueilla, joilla matkustaminen on helppoa ja suhteellisen vapaata endeemisten ja ei -endeemisten alueiden välillä. Myös sopivien väli-isäntien esiintyminen ja sairauden kehitystä tukeva ilmasto ovat edellytyksiä sairauden leviämiselle. Ilmaston lämpenemisen uskotaan olevan yksi tärkeimmistä tekijöistä lisääntyvän matkustuksen lisäksi sairauksien leviämiseen. Vektorivälitteiset sairaudet ovat vakava uhka myös suomalaiselle Eurooppaan matkustavalle koiralle, ja vaativat suomalaisten eläinlääkäreiden huomiota, jotta tautien leviämistä voitaisiin estää kaikin eläinlääkinnällisesti mahdollisin tavoin. Samoin tietoisuutta Suomen tautitilanteesta tulisi parantaa ja tehostaa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Only little data is available on seroprevalence of tick borne diseases in Finnish dogs. Worldwide these diseases, anaplasmosis being one of them, are relatively widely studied. In some European countries the disease has become more common than earlier and it has spread more towards North just in the last few years. The aim of this study was to investigate the seroprevalence of Anaplasma phagocytophilum –bacterium in Finnish dogs, the PCR-positivity in relation with seropositivity and the risk factors for exposure to a vector borne pathogen. The hypotheseis were that Anaplasma phagocytophilum is underdiagnosed in Finland, there are more Anaplasma phagocytophilum -infections and seropositive dogs in the southern parts of Finland and that hunting dogs are more susceptible for Anaplasma phagocytophilum -seropositivity compared to pet dogs. For material, 390 canine blood samples (serum, EDTA) were collected all around Finland. Of these samples, 50 were from hunting dogs. DNA was extracted from the EDTA-samples and with real-time -PCR the PCR-positive, bacteremic dogs, were spotted. Seropositivity was tested from the serum samples by using commercial SNAP 4Dx-test. The seroprevalence of anaplasmosis in Finnish dogs was 4,6% (18/390) and in hunting dogs 4,0% (2/50). Regionally in Åland there were more seropositive dogs than elsewhere in Finland. In Åland the seropositivity was 45% (9/20). Small dogs were more often seropositive than large dogs. Only two Finnish dogs were PCR-positive (2/390), meaning they had Anaplasma phagocytophilum -infection. These two dogs were seronegative. This study suggests that canine anaplasmosis is an important tick borne disease in Finnish dogs. The results show that dogs are commonly exposed to anaplasmosis especially in Åland islands and small dogs may be more susceptible to infection than large. It is unclear at this point if the prevalence of Anaplasma phagocytophilum -exposure will increase in other parts of the country due to the climate change and the northern spread of Ixodes ticks. The prevalence of actual infection is low. Because of this low number of Anaplasma phagocytophilum -positive dogs, no risk factors for infection could be identified in our study. Therefore, future studies with larger number of infected dogs are necessary to better understand the risk factors associated with Anaplasma phagocytophilum -infections in dogs and in people.
Now showing items 1-8 of 8