Browsing by discipline "Religionsvetenskap"

Tutkielmani tarkastelee niitä tapoja, joilla elokuvat Rosemaryn painajainen (1968) ja Manaaja (1973) esittävät uskonnollisia ilmiöitä ja tämän suhdetta elokuvien ilmestymisajankohdan yhteiskunnalliseen tilanteeseen Yhdysvalloissa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Tavoitteenani on selvittää, miten elokuvissa esitetyssä audiovisuaalisessa materiaalissa näkyvät aikansa keskeiset ilmiöt: uskonnollisen elämän muutos, sukupuolikysymykset ja nuorisokulttuurin nousuun liittynyt sukupolvien välinen yhteentörmäys. Hypoteesini on, että elokuvat kertovat kuvastonsa ja teemojensa kautta julkaisunsa ajankohdan keskeisimmistä yhteiskunnallisista ilmiöistä ja tapahtumista, koska ne kertovat yleisönsä ajankohtaisista peloista. Tutkimusajankohtana Yhdysvallat oli suurten kulttuuristen muutosten kourissa, jolloin elokuvat käsittelevät tuolloin esiin nousevia kysymyksiä. Tutkimus keskittyy kahteen elokuvaan, joiden tutkimuksessa hyödynnän sisällönanalyysia: selvitän niistä välittyvää sanomaa ja uskonnollisuuden eri muotoja niiden esittämän kuvaston ja äänimaailman kautta. Ideologisen lähestymistavan avulla tutkin, miten tämä heijastelee niiden ilmestymisvuosina vallitsevia amerikkalaisen yhteiskunnan olosuhteita ja sosiaalista todellisuutta. Aineistoni koostuu noista elokuvista ja niiden katsomisen yhteydessä tekemistäni muistiinpanoista. Näiden perusteella luon kuvaa kohde-elokuvien teemoista. Tutkimukseni perusteella Rosemaryn painajaisen keskeisinä teemoina ovat Yhdysvalloissa herännyt kiinnostus vaihtoehtoisiin uskontoihin kristinuskon rinnalla sekä uskonnon rooli sukupuolten asemassa. Uskonto esitetään pääosin negatiivisessa valossa naisten alistajana ja vanhojen asenteiden säilyttäjänä. Manaajan teemoina ovat uskonnon asema yhteiskunnan tukirakenteiden säilyttäjänä nuoren sukupolven uhmatessa perinteitä sekä uskonnon aseman tarkastelu sankarimyytin kautta. Uskonto on pelastajan roolissa perinteiset arvot kyseenalaistavassa yhteiskunnassa, mutta myös pidättelijä, pyrkiessään torjumaan murrosikään liittyvän toiminnan ja kyseenalaistaessaan modernin, miehen vallasta itsenäistyvän naisen aseman. Yksityiskohtaisella kuvauksellaan elokuvat antavat katsojalleen tietoa käsittelemistään uskonnollisista rituaaleista ja uskomuksista ja antavat samalla mahdollisuuden eläytyä esittämäänsä kokemukseen. Johtopäätökseni on, että uskonnon kuvaamisen kautta demonielokuvissa käsitellään murrosvaiheen yhteiskuntaa, jossa uskonto on kaksijakoisessa roolissa: sekä kritiikin kohde, että ympäristön muutosten käsittelyssä auttava väline. Demonisia voimia kuvastavissa elokuvissa yhteiskunnallinen kuohunta saa vertauskuvallisen muotonsa. Tutkimuskohteissani käsitellään toistuvasti perheeseen ja yhteiskunnan traditioihin liittyviä rakenteita, mikä tekee niiden tuottamasta kauhun tunteesta suurempaa. Katsojalle välitetään allegorinen kuva tapahtuvasta muutoksesta ja tilanteista, jossa uskonnollisia aiheita käytetään kuvaamaan synkkää ja sekavaa ilmapiiriä ja aikansa ihmisten reaktiota siihen.

This study examines Finns experiences and perceptions of angels and their relationship with angels as they were seen in the Angels in Finland survey. Furthermore it covers other features of respondents spirituality and religiosity and their use of services related to spirituality. The survey is part of Terhi Utriainen s research on angel practices in contemporary Finland. The work belongs to the field of sociology of religion and describes the transformation of religion in everyday life while aiming to understand the belief in angels and the role of angels in modern spirituality. The data was collected through questionnaires in Lorna Byrne's lecture organized in Helsinki in 2011. 263 participants of the event answered: 248 women and 15 men. The small share of male respondents shows that women are more interested in angel spirituality than men. The survey method worked well in the data collection in an event which was well attended (N1100). Nearly one quarter of the participants answered and told about their angel experiences and spirituality. Respondents believed more in angels than Finns on average. They described their relationship with angels to be active and positive; angels delivered information, messages and responses, supported in making difficult decisions and helped in daily situations. The relationship with angel was seen as ordinary and commonplace. Respondents had various ways in describing the angel experience; the traditional angel images as well as the new spirituality s way to build individual spirituality were present. More than one third of the respondents identified themselves as spiritual individuals, one fifth as Christians and a little more than ten percent considered themselves to be humanist or religious individuals. Their religious affiliation was close to Finns in general, and surprisingly they were active users of services provided by the Lutheran Church. A little more than one fifth was active in Church, one fifth participated in events of alternative religiousness or spirituality, and almost ten per cent attended both. The respondents had used between one to five different kinds of spiritual services. More than half had consulted clairvoyant and used meditation and reiki. More than one third had consulted healers and angel therapy was used by almost 27 per cent. Among least used services were Aura and Regression Therapies. Those not belonging to religious communities used slightly more services, but the differences between members and non-members were surprisingly small. Byrne s personality and the sense of community had drawn the respondents to attend the lecture. Media had aroused interest in participation; the participants came together with friends or relatives, and they were delighted to see a good turnout in the event. The sense of community, easiness of participation and new rituals such as Byrne s meditation, blessing and hugs attracted participants. The results indicate that the persons who participated in the event felt that they needed a new perspective to religiousness and/or spirituality. Byrne s positive message that embraces everyone resembles Lynch's progressive spirituality as well as the benevolence of the guardian angel. One reason behind Byrnes popularity may be her modesty and ordinary way of dressing and talking; there is no room for any manifesto or ecstasy.

Pro gradu -tutkielman aiheena on ”Ateistinen retoriikka Ilkka Pyysiäisen teoksessa Jumalaa ei ole”. Kyseinen teos toimii tutkielman lähdeaineistona. Retoriikka ymmärretään työssä laajasti siten, että se käsittää retoristen keinojen käytön lisäksi asia-argumentaation. Käytetyt menetelmät jakautuvat siten kahtaalle, toisaalta argumentaatioanalyysiin, toisaalta retoristen keinojen analyysiin. Käytettyjen menetelmien osalta argumentaatioanalyysi sisältää formaalin ja sisällöllisen aspektin: samalla kun tarkastellaan argumenttien rakennetta, päästään tutustumaan siihen teoksen sisällölliseen kontekstiin, jossa argumentaatio tapahtuu. Retoristen keinojen osalta esitellään niitä keinoja, joita teoksen kirjoittaja käyttää saavuttaakseen lukijan vakuuttamiseen tähtäävät tavoitteet. Teoksen argumentaatiota koskeva yleishavainto on, että argumenttien kirjo on melko suppea. Niiden pääasiallinen tavoite on osoittaa kristinuskon mukaiset uskomukset vääriksi vedoten moderniin tieteeseen, jonka piirissä Jumalasta ei ole tehty havaintoja ja joka ei tarvitse Jumalaa teorioidensa ja selitystensä rakenneosana tai perustana. Teoksen retoristen käyttö on sen argumentaatiota rikkaampaa, mikä sopii hyvin teoksen poleemiseen pamflettiluonteeseen. Käytetyt retoriset keinot kytkeytyvät usein toisiinsa, minkä ansiosta teksti on retorisesti tiheää. Läpikäyvänä juonteena on erityisesti komiikan käyttö retorisena keinona. Tutkielmassa tarkastellaan myös ateismin käsitettä ja historiaa erityisesti viimeaikaisen ateismikeskustelun kohdalla pyrkien sijoittamaan tarkasteltava teos ateismin kontekstiin. Läpi teoksen toistuva argumentti, jonka mukaan tiede kumoaa uskonnon, ankkuroi teoksen perusasennoitumiseltaan skientistiseksi. Skientistinen asenne yhdistää teosta viime vuosina voimakkaasti esiin nousseen uusateismin tunnetuimpien angloamerikkalaisten edustajien kirjoituksiin. Retoriikan osalta teos sijoittuu kärkevyydessä johtavien uusateistien ääripäiden välimaastoon. Viimeaikaisessa ateismin ilmiökentässä on havaittavissa myös merkitykseltään yhä kasvava ilmiö, jossa ateismi ja henkisyyden harjoittaminen pyritään yhdistämään toisiinsa. On esimerkiksi perustettu yhteisöjä, jotka lainaavat uskonnoista niiden parhaat puolet. Samalla kuitenkin pidetään kiinni ateistisesta vakaumuksesta. Pyysiäisen kirjassa ei tämäntapaista myötämielistä suhtautumista uskontoon ole, kuten ei myöskään pyrkimystä löytää yhteistä kieltä tai käydä dialogia uskonnon edustajien kanssa.

Tämän pro gradun keskiössä on luostarilaitos ja sen merkitys nykypäivänä ihmisille. Luostarilaitos mielletään helposti keskiajalle kuuluvaksi ilmiöksi mutta sen juuret juontavat paljon kauemmaksi menneisyyteen ja sen merkitys yhteiskunnalle ja ihmisille ulottuu tähän päivään saakka. Tutkielma ottaa tarkasteltavakseen modernin maailmanajan tunnusmerkit länsimaissa ja analysoi esimerkiksi sekularisaation vaikutusta luostarilaitokseen ja miten se on joutunut mukautumaan muutoksiin vuosisatojen kuluessa. Tutkielman teoreettinen pohja perustuu kolmeen tutkijaan: Georg Simmelin sosiologiseen viitekehykseen, Charles Taylorin sekularisaation määritelmään ja Jean Séguyn teoriaan luostarilaitoksen roolista utopiana maan päällä. Tutkimuksen keskiössä on Heinävedellä sijaitseva Valamon luostari, joka toimii esimerkkitapauksena luostarista, joka on säilyttänyt asemansa vetovoimaisena kohteena vierailjoille sekä tärkeänä ortodoksisuuden keskuksena Suomessa. Tutkielma lähestyy Valamoa uskontososiologisesta näkökulmasta ja sen tutkimuskysymys tarkastelee mikä on Valamon luostarin funktio 2000-luvulla vierailijoiden silmissä. Tutkimuskysymys valikoitui aikaisemman luostarilaitosta käsittelevän kirjallisuuden perusteella, joissa kentältä mainittiin puuttuvan muun muassa nykyaikaan, historian sijasta, keskittyvää tutkimusta, muiden kuin luostarin asukkaiden tekemää tutkimusta, ja empiiristä tutkimusta. Tutkimus toteutettiin kyselykaavakkeiden avulla, jotka kartoittivat avoimien kysymyksien kautta vierailijoiden kokemuksia ja suhdetta Valamoon. Aineiston lopullinen koko oli 88 kyselyvastausta. Tutkielman analyysin perusteella Valamon funktion vierailijoille voi hahmottaa kolmen kategorian – hengellisen, sosiaalisen, ja kulttuurillisen – kautta. Hengellisen kategoriaan sisältyivät ajatukset Valamosta uskonnollisena keskuksena, paikkana, josta löytää tilaa omille ajatuksille ja spiritualiteetille yleisesti, ja paikkana levähtää kiireisen yhteiskunnan ulkopuolella. Sosiaalisessa kategoriassa korostuivat perheen, suvun ja ystävyyssuhteiden merkitys Valamossa vierailtaessa. Erityisesti talkoolaiset pitivät tärkeänä talkoolaisyhteisön henkeä ja myös ystävyyssuhteet munkkeihin ja muihin vierailijoihin korostuivat. Kulttuurillisessa kategoriassa taas mainittiin Valamon rooli sivistäjänä, näyttelyjen ja kurssien järjestäjänä ja historiallisesti merkittävänä paikkana. Kategorioiden lomassa myös hahmottui ajatus Valamosta vaihtoehtoisena elämäntapana ja yhteisönä, eräänlaisena utopiana, vaikka vierailijat eivät varsinaisesti koskaan liittyneet tähän utopistiseen yhteisöön täysin, vaan vain piipahtivat siellä säännöllisin väliajoin. Siitä huolimatta näille vierailijoille Valamo oli hyvin kiinteä osa elämää ja merkittävä monella eri tasolla, erityisesti kontrastina hektiselle modernille ajalle.

Tutkielma on retorinen analyysi The Guardian -lehden tyttöjen ympärileikkauksen vastaisesta mediakampanjasta. Tutkielmassa paneudutaan tapoihin, joilla tuoreessa kampanjoinnissa kuvataan ympärileikkauksia, niiden uskonnollista ja kulttuurista merkitystä sekä ympärileikattuja naisia. Tavoitteena on selvittää, miten Guardianin kampanja asennoituu ja reagoi tyttöjen ympärileikkauksia ympäröiviin ristiriitoihin länsimaisessa mediakeskustelussa, erityisesti kysymyksiin ympärileikattujen naisten uhriuttamisesta, universaaleista ihmisoikeuksista ja vähemmistöryhmien kulttuurin ja uskonnon kunnioittamisesta. Tutkielma nojaa postkolonialistiseen teoriaan ja diskursiiviseen uskontotieteeseen, ja sen taustaoletus on konstruktionistinen. Lisäksi tutkielma kytkeytyy joukkoon tuoreita tutkimuksia ja teorioita, joissa paneudutaan länsimaissa käytyyn keskusteluun ja kampanjointiin ihmisoikeusloukkauksiksi mielletyistä kulttuurisista perinteistä. Näissä keskusteluissa ja kampanjoissa on nähty jäänteitä siirtomaa-aikaisista asenteista ja valta-asetelmista. Tutkielman aineistona on Guardianin kampanjan internet-sivuilta löytyvä 96-sivuinen tekstimateriaali, joka koostuu uutisartikkeleista, haastatteluista, kolumneista ja pääkirjoituksista. Menetelmänä käytetään retorista analyysiä. Analyysi on jaettu neljään osaan. Ensimmäinen osa keskittyy ympärileikkauksen nimeämiseen ja luokitteluun. Toisessa osassa käsitellään toimijuuden ja uhriuttamisen dynamiikkaa aineistossa. Kolmas osa keskittyy argumentaatioon, jota lähestytään oletettujen vasta-argumenttien kautta. Neljännessä osassa analysoidaan uskonnon, kulttuurin ja tradition käsitteiden käyttöä ja niiden kautta sitä, millaiseksi ympärileikkausten kulttuurinen ja uskonnollinen merkitys aineistossa rakentuu. Kampanjateksteistä välittyy voimakas universalistinen taustaoletus. Ympärileikkauksen moraalinen tuomittavuus kuvataan faktana, ja kampanjoijilla katsotaan olevan velvollisuus levittää paitsi tietoa, myös moraalista totuutta. Samalla Guardianin kampanjan tekijät vastaavat sekä suoraan että epäsuorasti ympärileikkauksen vastaiseen kampanjointiin kohdistettuun kritiikkiin. Kulttuurisensitiivisyyteen vetoaminen ympärileikkauskeskustelussa tuomitaan rasismina ja välinpitämättömyytenä. Tämän lisäksi kampanjaa johtaa kaksi nuorta naista, jotka kuuluvat ympärileikkauksia perinteisesti harjoittaviin yhteisöihin. Heidät esitetään kampanjateksteissä sankariroolissa. Samanaikaisesti enemmistö ympärileikatuista naisista kuvataan kuitenkin alistuvina uhreina, joilla ei ole omaa toimijuutta tai ääntä. Samalla tavoin kampanja pyrkii kirjoittamaan ymmärtävästi myös ympärileikkaajista ja ympärileikkauksen puolustajista, mutta kuvaa ympärileikkauksia brutaaleina väkivallantekoina. Ympärileikkaus rakentuu aineistossa lähes ainoastaan seksuaalisuuteen ja sen kontrolloimiseen liittyvänä toimenpiteenä. Sen uskonnollinen merkitys kuvataan uskonnon väärintulkintana, ja siihen kytkeytyvät poliittiset ja taloudelliset rakenteet sivuutetaan lähes täysin. Näin Guardianin kampanja samanaikaisesti pyrkii välttämään ympärileikkauskeskustelun vanhoja ongelmia ja retoriikan tasolla toistaa niitä tavoissa, joilla se kuvaa ympärileikattuja naisia ja heidän yhteisöjään ja kulttuureitaan.

Tutkielmani aiheena ovat kolttasaamelaiset, jotka ovat Kuolan niemimaan alkuperäiskansaa. Kuolan niemimaan lisäksi heidän perinteinen asuinalueensa käsittää myös Suomen ja Norjan Lapin koillisosat. Vuoden 1920 Tarton rauhassa kolttien asuinalue jakautui kahtia, osan jäädessä silloisen Neuvostoliiton puolelle ja osan Suomen puolelle. Toisen maailmansodan jälkeen, Suomen menetettyä Petsamon alueen, koltat saivat valita kummalle puolelle rajaa he halusivat asettua. Valinta tehtiin pääasiassa vanhojen sukumaiden perusteella. Suomen valinneet koltat sijoitettiin lopulta Inarin kunnan alueelle, Sevettijärven, Nellimin ja Keväjärven kyliin. Koltat ovat perinteisesti kuuluneet ortodoksiseen kirkkoon, ja tämä tekee heistä uskonnollisen vähemmistön suhteessa enemmistösuomalaisiin, mutta myös suhteessa muihin saamelaisiin. Ortodoksisuus on myös nähty vahvana osana kolttasaamelaisten itäsaamelaista kulttuuriperinnettä, joka näkyy niin pukeutumisessa, käsitöissä, musiikissa, juhlissa kuin ruokakulttuurissakin. Tämä asetelma on toiminut lähtökohtana tutkimukselleni. Pro gradu -työssäni tarkastelen, millainen rooli ortodoksisuudella on kolttasaamelaisten identiteetin muotoutumisessa sekä miten rooli on muotoutunut ja millaisia eroja suhtautumisessa ortodoksikirkkoon on eri kolttasukupolvien välillä. Saamelaisten uskontoa ja uskonnollisuutta, etenkin uskonnon esikristillistä aikakautta, on tutkittu jo monien vuosikymmenten ajan. Kolttasaamelaisten nykyuskonnollisuuden osuus tästä tutkimuksesta on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle, mikä tarkoittaa, että tutkimus on tältä osin paikoin vanhentunutta. Tutkimukseni merkitys nousee juuri tästä vajeesta tutkimushistoriassa, ja tutkimukseni pyrkiikin tarkastelemaan myös viimeisten vuosikymmenten suurten sosiaalisten muutosten vaikutusta kolttasaamelaisten uskonnollisuuteen. Tämän vuoksi tutkielmani nojaa vahvasti uskontososiologisiin teorioihin ja tarjoaa myös tältä osin tuoreehkon näkökulman kolttasaamelaisen uskonnollisuuden tutkimukseen. Aineistoni koostuu kymmenestä teemahaastattelusta, jotka tein kahdella kenttätyömatkalla vuonna 2013 Inarin kunnan alueella. Suurin osa haastateltavistani oli ortodoksisia kolttasaamelaisia, mutta joukossa oli myös etnisiä suomalaisia. Olen soveltanut aineistooni laadullista sisällönanalyysia. Tarkastellessani aineistoa olen koonnut yhteen, mitä informantit ovat haastatteluteemoista sanoneet. Analyysin temaattinen fokus keskittyy kollektiivisen muistin käsitteen ympärille. Tapa, jolla informantit käsittelivät ortodoksisuutta, muistutti hyvin vahvasti ylisukupolvisen muistin käsitettä, ja täten voikin sanoa, että teoria nousi hyvin luonnollisesti aineiston pohjalta. Analyysiin liittyy vahvasti myös etnisyyden käsite. Kollektiivinen muisti osaltaan vahvistaa etnistä identiteettiä, ja tarkastelenkin tutkimuksessani myös kollektiivisen muistin ja etnisen identiteetin suhdetta ortodoksisuuden näkökulmasta. Analyysissani ortodoksisuuden rooli kolttasaamelaisten kollektiivisen muistin osana rakentuu seuraavien teemojen pohjalle: symbolit, rituaalit ja narratiivit, paikallisuuden ja kuuluvuuden tunne sekä kolttasaamelaisten monitasoinen vähemmistöasema suhteessa ympäröiviin ryhmittymiin. Läpileikkaavana teemana tutkielmassani on myös sukupolvien välinen kehitys. Tutkielmani osoittaa, kuinka esimerkiksi ortodoksisuuden kollektiivinen muisti linkittyy symboleiden kautta etnisyyteen kahdella tavalla: etniset elementit toisaalta linkittyvät (esimerkiksi kolttasaamelaisten puvun ja kielen käyttö liturgioissa) uskonnolliseen ympäristöön ja toisaalta alkujaan uskonnolliset elementit voivat myös saada vahvoja etnisiä vivahteita (esimerkiksi hautajaisrituaalit ja pyhimystarinat). Paikallisuus ja kuuluvuuden tunne alueeseen oli se sitten laajemmin koko saamelaisalue tai oma kotikylä - vahvistavat myös osaltaan ortodoksisuuden roolia kolttasaamelaisten kollektiivisessa muistissa. Uskonto koetaan vahvemmin omalla kotialueella, ja toisaalta kolttakylien väliset eroavaisuudet korostavat myös kollektiivisen muistin värikkyyttä. Materiaalini antaa myös viitteitä siitä, että ortodoksisuus voi toimia kolttasaamelaista identiteettiä vahvistavana tekijänä saamelaisalueen ulkopuolella asuville. Kolttasaamelaisten ainutlaatuinen asema monitasoisena vähemmistöryhmänä heijastuu myös kollektiiviseen muistiin. Koltat ovat vähemmistönä niin ortodoksikirkon sisällä, suhteessa luterilaisiin suomalaisiin, kuin myös suhteessa muihin saamelaisiin. Muiden ryhmien suhtautuminen kolttien ortodoksisuuteen ja toisaalta myös se, miten koltat ovat itse suhtautuneet muihin tahoihin, on vaikuttanut siihen, miten ortodoksisuuden rooli kollektiivisen muistin osana on rakentunut. Tutkielmani myös osoittaa, että suhtautumisessa ortodoksiseen kirkkoon on sukupolvien välisiä eroja. Tähän ovat osaltaan vaikuttaneet ympäröivän yhteiskunnan muutos, modernisaatio ja sekularisaatio, mutta myös kolttasaamelaisten vähemmistöroolin muotoutuminen suhteessa ympäröiviin yhteisöihin.

Muutokset suomalaisten uskonnollisuudessa ja kirkon jäsenyyteen sitoutumisessa haastavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hakemaan uudenlaisia tapoja toimia ja perustella olemassaolonsa. Pro gradu - tutkielmani käsittelee tätä paikantamisprosessia. Lähestyn aihetta Helsingin seurakuntien nuorille aikuisille suunnatun Usko toivo rakkaus -mainoskampanjan avulla. Kampanjan tavoitteena oli luoda kuvaa Helsingin seurakunnista kiinnostavana ja merkityksellisenä yhteisönä, innostaa osallistumaan seurakunnan toimintaan sekä pohtimaan uskon kysymyksiä. Aineistoni koostuu 19 printtimainoksesta, jotka ovat ilmestyneet lehdissä vuosina 2007-2009. Sovellan työssäni Norman Fairclough'n diskurssianalyyttista kehystä, jonka tarkoituksena on liittää yhteen tekstin, sen tuottamisen, levittämisen ja kuluttamisen käytäntöjen, sekä sosiokulttuuristen käytäntöjen analyysi. Asemoin UTR -mainoskampanjan osaksi kirkollisia ja yhteiskunnallisia kielenkäytön tapoja olettaen diskurssianalyyttisen näkökulman mukaisesti näiden aspektien olevan vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. Tarkastelen mainontaa uudenlaisena kirkollisen viestin välittämisen muotona ja kysyn, mitä tämä muutos viestinnän käytänteissä kertoo kirkon muuttuvista suhteista jäseniinsä ja laajemmin yhteiskuntaan. Analyysissäni selvitän tapoja kuvata kirkkoa ja sen sanomaa, ja pyrin paikantamaan ne osaksi laajempia tulkintakokonaisuuksia, joita kutsun diskursseiksi. Esitän, että UTR -mainoskampanjan määräävänä jäsennyksenä toimii kirkossa vaikuttavan psykouskonnollisen kulttuurin tulkintarakenne oikeanlaisesta uskosta ja uskonyhteisön merkityksestä. Tämä ajatuskokonaisuus sovittaa yhteen viestin kohdeyleisön oletetun yksilöllisesti muodostuvan uskonnollisuuden, sen muodostamisen ja ilmentämisen tavat, sekä kirkon uskonyhteisöön jäsentymisen. Mainokselle ominaisen suostuttelevan kielen ja sanoman kohderyhmälähtöisen muokkaamisen voi tulkita passiiviseksi reaktioksi kirkon aseman heikentymiseen. Toisaalta kirkko on lähtenyt muutokseen omista lähtökohdistaan ja monipuolisesta perinteestään käsin. Usko toivo rakkaus on aktiivista toimintaa, jolla kansankirkko jäsentää paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Postsekulaareihin uskontoihin kuuluvassa uuspakanuudessa korostuu voimakkaasti henkilökohtainen auktoriteetti sekä kehon ja seksuaalisuuden hyväksyntä. Tästä ja uuspakanuuden historiasta, kuten feministisen liikkeen voimakkaasta vaikutuksesta johtuen uuspakanuudessa naiset ovat tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin ei suhtauduta tuomitsevasti ja näkemykset seksuaalisuudesta ja seksistä ovat positiivista. Uuspakanuudessa seksi voi myös olla osa uskonnonharjoitusta. Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on selvittää, miten suomalaiset uuspakananaiset määrittelevät ja kokevat seksuaalisuuden elämässään, osana uuspakanuutta ja omaa uskonnonharjoitustaan sekä millaisena he näkevät valtakulttuurin suhtautumisen seksuaalisuuteen ja seksiin. Tutkimuskysymykseni on: Miten uuspakananaiset suhtautuvat seksuaalisuuteen ja seksiin erityisesti suhteessa uskontoonsa? Aineisto koostuu neljän uuspakananaisen haastattelusta. Analysoin aineiston hyödyntäen sisällönanalyysin menetelmiä sekä teoreettista viitekehystä. Teoreettinen viitekehykseni pohjaa uuspakanoiden seksuaalisuutta käsittelevään aiempaan tutkimukseen. Viitekehys jakautuu kolmeen osaan: 1) seksuaalisuus luonnollisena ja myönteisenä osana elämää, 2) seksuaalisuus osana uuspakanuutta ja 3) seksuaalikäsitykset valtakulttuurista erottavana tekijänä. Tutkimustulosten perusteella muodostamani teoreettisen viitekehyksen avulla voi kuvata uuspakanaisten suhdetta seksuaalisuuteen ja seksiin. Aiempaan uuspakanoiden seksuaalisuutta käsittelevään tutkimukseen verrattuna merkittävin ero on seksin ja uskonnon yhdistämisessä, mitä tapahtuu suomalaisilla uuspakanoilla melko vähän. Uskonnon ja seksin yhdistäminen nähdään kuitenkin hyväksyttävänä.

Tutkielmassa tarkastellaan Manaaja-elokuvan (The Exorcist, vuodelta 1973) eksorsisminarratiivin prototyypin pohjalta kauhuelokuvien kerronnan muutosta. Työn hypoteesi uskonpelko on kasvanut 1970 luvun Manaaja- elokuvan jälkeen kauhuelokuvassa osoittautuu tutkielmassa perustelluksi. Uskonpelko määritellään intuitiivisen ja intuitionvastaisen tietotason jännitteen problematisoinniksi. Nykyuskonnollisuus koostuu monelta eri elämänalueelta ammennetulta merkitykseltä ja sisällöltä. Elokuva median merkittävänä osana peilaa nykyuskonnollisuutta. Uskontotieteellinen tutkimus elokuvien uskonnollisia sisältöjä toisintavana kanavana on kasvava tutkimussuunta. Kauhuelokuvat ovat kiehtova uskontotieteellinen kohde, sillä ne esittävät pelon kehyksessä syviä eksistentiaalisia ja katsomuksellisia aiheita. Kauhuelokuvat eivät ole yhdentekeviä mielikuvien synnyttäjiä. Tutkielman analysissa käytetään kognitiivisen uskontotieteen käsitteistöä sekä tutkimuskehystä. Eksorsismi on elokuvissa ilmenevän tarinan lisäksi monen etnografisen tutkimuksen kohteena. Kognitiivisen poetiikan kehystä sovelletaan analyysin narratiivin universaalien tarinankerrontaperinteiden määrittämisessä. Elokuvaeksorsismin narratiivi ilmentää uhrinarratiivia, joka tarjoaa katsojalle yhtäläisiä samaistumiskohteita. Kognitiivisesti samaistumiskohteet ovat tärkeitä narratiivin jatkuvuutta ja vaikuttavuutta edistäviä piirteitä. Tutkielman perusteella kauhuelokuvien suosio perustuu narratiivien kykyyn takertua mielen tarpeisiin yksilöllisesti ja yhteisöllisesti. Muutoksen vertailuaineistona toimii kaksitoista eksorsismielokuvaa, joita tarkastellaan temaattisen narratiivisen analyysin kautta. Narratiivi on jaettu demonisoinnin, possession ja eksorsismin teemojen perusteella. Manaaja ilmentää perinteistä paradigmaa maskuliinisen sankaritarinan, institutionaaliseen uskontoon pitäytymisen ja elämäntyylien rappeutumisen pohjalta. Vertailuelokuvat edustavat uuden paradigman eksorsismielokuvia hahmovalintojen, kirkollisen sekularisaation ja synkretismin perusteella. Analyysin mukaan elokuvien eksorsismi narratiivisena teemana nousee uskon merkiksi. Uskon menettäminen demonisoidaan, jonka tähden demoninen possessio uhkaa. Eksorsismin toimenpide osoittaa uskon todellisuuden ja siten kehotuksen katsomuksellisuuteen. Elokuvat keskustelevat intuitionvastaisen tietotason hyväksymisen ja uskomisen puolesta. Eksorsismielokuvien viestimä pelon emootio asettaa uskon kehotuksen pelottavaksi. Uskolle esitetään haaste, sillä usko persoonalliseen hyvään merkitsee uskoa persoonalliseen pahaan. Uskon hinta merkitsee uskonpelkoa. Kauhuelokuvat ja eksorsismielokuvat ovat universaalien narratiivisisältöjen ajattelupakkeja. Näistä katsojat poimivat itselleen sopivat kohdat ja ainekset omalle eksistentiaaliselle ajattelulle.

Tutkimuksessa tarkastelen sitä, mitä tehtäviä uskonnollisen kuvan sisältävät vaatteet saavat pukeutujien symbolisessa toiminnassa. Tutkimuksen aineisto koostuu internetsivustoilta kerätyistä keskusteluista ja niistä valikoiduista kommenteista, joissa pukeutujat ilmaisevat, vaatevalintansa taustalla olevia syitä. Olen koonnut aineiston 36 eri verkkosivulta tai -keskustelusta ja tutkimuskysymyksen kannalta relevantteja kommentteja valikoitui aineistoon yhteensä 147 kappaletta. Lähestyn tutkimuksessa uskonnollisen kuvan sisältävää vaatetta symbolina, joka pystyy siihen liittyvien merkitysten välityksellä herättämään ja aktivoimaan käyttäjässään ja katsojassaan konnotaatioita eli erilaisia elämyksellisiä prosesseja kuten mielikuvia, merkityksiä, muistoja ja tunteita. Teoreettisissa taustaluvuissa rakennan ymmärrystä uskonnollisen kuvan sisältävästä vaatteesta ensin uskonnolliseen kuvaan nivoutuvan symbolisen toiminnan kautta; osana ihmisten elettyjä uskontoa ja osana kulttuureja, joissa sekulaarit toimijat liittävät kuviin uusia merkityksiä. Uskonnollista kuvaa käsittelevien lukujen jälkeen tuon mukaan symbolisen vuorovaikutuksen näkökulman, joka kuvaa vaatteen välityksellä tapahtuvaa inhimillistä symbolista toimintaa. Symbolisessa vuorovaikutuksessa pukeutujat liittävät itseensä merkityksiä ja asemoituvat suhteessa kulttuurisiin ja henkilökohtaisiin ambivalensseihin, ilmaisevat itseään, hallinnoivat minään liitettäviä mielikuvia ja toimivat suhteessa itseensä ylläpitääkseen eheää minäkäsitystä. Olen eritellyt aineistosta on teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin kaksi symbolisen toiminnan muotoa, joissa uskonnollista kuvastoa sisältävien vaatteiden käyttöä voidaan ymmärtää. Vaatteet ovat toisaalta välineitä symbolisen vuorovaikutuksen prosesseissa, joissa pukeutujat hallinnoivat minäänsä ja siihen liitettäviä mielikuvia uskontojen, muotien ja populaarikulttuurien sekä alakulttuurien ja tyylien merkitysverkostoissa. Toisaalta vaatteet asettuvat osaksi symbolista toimintaa, jossa keskeistä on vuorovaikutuksen sijaan ne elämykselliset prosessit, joita pukeutujat voivat vaatteen välityksellä tavoittaa. Uskonnollisen kuvan sisältävä vaate voi olla paitsi toiminnan väline, se voi herättämiensä konnotaatioiden kautta toimia suhteessa pukeutujaan liikuttamalla tunteita, suuntaamalla ajatuksia kohti sekä tekemällä läsnä olevaksi pukeutujan elämäntarinan, minäkuvan ja todellisuuden jäsentämisen kannalta keskeisiä kertomuksia kuten suhteita, ideoita, uskomuksia tai muistoja.