Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by discipline "Ryska språket och litteraturen, ryska som främmande språk"

Sort by: Order: Results:

  • Karjalainen, Emilia (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan ilmiötä, joka tunnetaan muun muassa nimillä ”harmsinki” ja ”pseudo-Harms”. Termeillä viitataan anekdootteihin, jotka muistuttavat tyyliltään ja sisällöltään Daniil Harmsin tuotantoa, ja joiden tekijät mainitsevat esikuvakseen Harmsin. Tarkoitus on selvittää ilmiön kulttuurista ja yhteiskunnallista kontekstia sekä sen yhteyksiä anekdoottiperinteeseen ja Daniil Harmsin tuotantoon. Ilmiötä tutkitaan erityisesti 1970-80 –luvuilla kirjoitettujen anekdoottisarjojen ”Veselye rebjata” (Dobrohotova-Majkova & Pjatnickij) ja ”Leningradskij rok-klub” (Demidov) kautta. ”Veselye rebjata” on anekdoottisarja, jonka päähenkilöitä ovat venäläisen kirjallisuushistorian tärkeimmät nimet: Puškin, Gogol’, Dostoevskij ja Tolstoj. ”Leningradskij rok-klub” on sarja anekdootteja leningradilaisista rock-muusikoista, jotka muodostavat oman kulttuurisen kaanoninsa. Anekdoottien päähenkilöitä ovat muun muassa yhtyeiden Akvarium ja Kino jäsenet. Anekdoottisarjojen analyysi on tehty filologisen kommentaarin muotoon. Tutkielman ensimmäisessä osassa tarkastellaan pysähtyneisyyden ajan anekdoottikulttuurin käsitteistöä; huomion kohteena ovat pääasiassa anekdoottilajit literaturnij anekdot ja folklornij anekdot, epävirallisen ja virallisen kulttuurin käsitteet sekä kuusikymmentä- ja seitsemänkymmentälukulaisten sukupolvet. Tässä osassa käsitellään myös samizdatin historiaa ja sen merkitystä anekdoottikulttuurille ja epäviralliselle kulttuurille. Tutkielman toisessa osassa käsitellään anekdoottien julkaisemiseen liittyviä kulttuurillisia ja yhteiskunnallisia taustoja sekä virallisten ja epävirallisten anekdoottien kerrontaan liittyviä piirteitä. Esimerkkien avulla tarkastellaan myös virallisesti Neuvostoliitossa julkaistuja anekdootteja. Kolmannessa osassa tarkastelun kohteena ovat anekdoottisarjat ”Veselye rebjata” ja ”Leningradskij rok-klub”. Aineistosta nousi esille neljä kategoriaa, joihin analyysi jakautuu. Ensimmäisessä osiossa käsitellään anekdoottien intertekstuaalisia viittauksia kanonisoituneisiin biografioihin sekä päähenkilöiden tuotantoon. Toisessa osiossa analysoidaan historiallisten henkilöhahmojen muuttumista karikatyyreiksi. Kolmannessa osiossa tarkastellaan sitä, miten anekdooteissa ilmaistaan klassikkokirjailijoiden ja -muusikoiden dekanonisaatiota. Neljännessä osiossa kiinnitetään huomiota anekdoottien absurdiin, harmsilaiseen tyyliin. Tutkielman perusteella voidaan todeta pysähtyneisyyden ajan kulttuurisen ja yhteiskunnallisen ilmapiirin vaikuttaneen vahvan epävirallisen kulttuurin syntymiseen, mikä osaltaan vaikutti anekdoottikulttuurin vahvistumiseen. Daniil Harmsin tekstien leviäminen samizdatissa 1960-80 -luvuilla niin ikään vaikutti tutkielman kohteena olevien anekdoottien syntymiseen. Analyysi osoitti, että intertekstuaalisuuden rooli anekdoottien ymmärtämisessä on suuri. Intertekstuaalisuus mahdollistaa myös muita kategorioita, kuten dekanonisoinnin. Myös dekanonisaatio on merkittävä yhdistävä tekijä anekdoottisarjojen välillä; anekdoottisarjojen huomattava piirre on perinteisen kulttuurihistorian kaanonin merkityksen kyseenalaistaminen.
  • Haimakka, Veera (2020)
    Työssä tutkitaan venäjänkielisiä vakiintuneita ilmauksia ja niiden yhteyttä venäläiseen kulttuuriperintöön. Huomiota on kiinnitetty erityisesti sananlaskuihin, sananparsiin, kommunikeemoihin ja lentäviin lauseisiin. Tutkimuksessa on tarkasteltu oppilaiden venäläisen kulttuurin tuntemusta ja sen vaikutusta vakiintuneiden ilmausten ymmärtämiseen ja oikeaan käyttöön eri tilanteissa. Työssä esitetään kulttuurin määritelmiä, tarkastellaan kulttuurin ja kielen yhteyttä ja niiden vaikutusta maailmankuvan omaksumiseen ja annetaan myös konkreettisten esimerkkien syntymiseen johtavia lähteitä. Työ käsittelee venäjän kielen ja kulttuurin opetukseen liittyviä kysymyksiä Suomessa ja Suomalais-venäläisessä koulussa (SVK) sekä tarkastelee sen yhteydessä SVK:n opetussuunnitelmaa. Työ koostuu teoriaosuudesta ja kirjallisten tehtävien tulosten analyysistä. Aineisto muodostuu Suomalais-venäläisen lukion ja vertailuryhmänä toimivien pietarilaisten oppilaiden suorittamista tehtävistä. Analyysi keskittyy kyseisten ryhmien suoritustulosten erojen tarkasteluun. Ensimmäisen tehtävän suoritti 11 venäjää äidinkielenä ja 11 venäjää vieraana kielenä opiskelevaa SVK:n lukiolaista sekä 13 kymmenesluokkalaista natiivipuhujaa Pietarista. Tehtävässä piti yhdistää tilanteet ja niihin sopivat vakiintuneet ilmaukset. Pietarilaisten opiskelijoiden oikeiden vastauksien määrä on 91%. SVK:n venäjää äidinkielenä opiskelevien lukiolaisten oikeiden vastauksien määrä on 97% ja venäjää vieraana kielenä opiskelevien 34%. Oppilaiden antamien vastauksien analyysi osoittaa, että venäjää äidinkielenä opiskelevat lukiolaiset pärjäävät jopa natiivipuhujia paremmin, kun taas venäjää vieraana kielenä opiskelevat kokivat vaikeuksia. Vaikeuksien vähentämiseksi/poistamiseksi tähän kielen alueeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota ja varattava enemmän aikaa. Toisessa tehtävässä SVK:n lukiolaiset selittivät eniten natiivipuhujien käyttämiä vakiintuneita ilmauksia. Venäjää äidinkielenä opiskelevien oikeiden vastauksien osuus on 84% ja venäjää vieraana kielenä opiskelevien 24%. Tulokset osoittavat, että kaikki natiivipuhujien käyttämät ilmaukset eivät ole lukiolaisille tuttuja. Tällaisia ilmauksia kannattaa käydä läpi opetuksessa. Kolmannessa tehtävässä, jossa piti täydentää viisi sananpartta ja antaa esimerkkejä niiden käytöstä tai selittää niiden merkitys, osallistui SVK:n lukiolaisten lisäksi 9 pietarilaista kasiluokkalaista, eli 9 natiivipuhujaa. Natiivipuhujat täydensivät oikein 97% ja selittivät/antoivat esimerkkejä käytöstä 70%. Venäjää äidinkielenä opiskelevat lukiolaiset vastaavasti 84% ja 39%, ja venäjää vieraana kielenä opiskelevat 11% ja 4,5%. Tulokset osoittavat, että lukiolaiset osasivat täydentää paremmin, kuin selittää tai antaa esimerkkejä. Se tarkoittaa sitä, että sanaparret ovat heille tuttuja, niiden ymmärtäminen ja käyttö kuitenkin vaativat lisää harjoitusta ja aikaa. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että SVK:n venäjää äidinkielenä opiskelevat lukiolaiset ovat tutkimustehtävissä melkein natiivipuhujien tasolla, mikä kertoo SVK:n antaman kulttuurin opetuksen korkeasta laadusta. Venäjää vieraana kielenä opiskelevien tulokset puolestaan näyttävät, että kulttuuriin liittyvät vakiintuneet ilmaukset ovat erittäin vaikeita, minkä vuoksi venäläisen kulttuurin opettamiseen on syytä kiinnittää enemmän huomiota ja aikaa. Tutkimukseen osallistujien pienen määrän vuoksi tuloksia ei voi yleistää, ne antavat kuitenkin käsityksen osallistujien kulttuurin tuntemuksesta. Jotta kulttuuria ymmärrettäisiin paremmin, kulttuurin opetuksen mahdollisuuksia pitäisi laajentaa. Miten sitä kannattaa opettaa voi olla seuraavan gradun aihe.
  • Saari, Katja (2017)
    Monet selvitykset ovat osoittaneet, että venäjän kielen taitoa arvostetaan Suomessa ja että sillä on suuri kysyntä työelämässä, mutta tästä huolimatta venäjän opiskelu on edelleenkin huomattavan vähäistä. Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia oppilaiden asenteita ja orientoitumista venäjän kielen opiskeluun ja selvittää syitä venäjän kielen opiskelun vähäiseen kiinnostavuuteen. Kahden oppilasryhmän välisen vertailun avulla pyrin selvittämään, miten instrumentaalinen ja integratiivinen orientaatio kielenopiskeluun vaikuttaa B3-kielen valintaan. Tutkimuksessa kartoitettiin asenteita, mielikuvia ja stereotypioita Venäjää ja venäläisiä kohtaan sekä selvitettiin, onko olemassa oppilasryhmien välisiä, kielenvalintaa selittäviä eroavaisuuksia. Tuloksia tarkasteltiin lisäksi sukupuolierojen näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytin kvantitatiivista kyselytutkimusta, jonka toteutin verkkokyselynä Digium-tiedonkeruuohjelmaa käyttäen. Tutkimukseen osallistui yhteensä 124 henkilöä seitsemästä eri lukiosta eri puolilta Suomea. Vastaajat muodostavat kaksi oppilasryhmää: B3-venäjää opiskelevat (n=72) ja B3-saksaa, ranskaa tai espanjaa opiskelevat (n=52). Venäjän kielen opiskelijoiden mielikuvat olivat verrokkiryhmää positiivisemmat lähes kaikilla osa-alueilla. Asenteita kuvaavat tutkimustulokset osoittavat venäjän opiskelijoiden positiivisempaa suhtautumista mm. venäjän kieltä ja kulttuuria, venäläistä yhteiskuntaa sekä venäläisiä kohtaan. Venäjän kielen opiskelun vähyyttä on usein selitetty raskailla vaiheilla Suomen ja Venäjän välisessä historiassa. Tutkimustulosten mukaan historian tapahtumilla ei ole tutkittavan sukupolven oppilaille enää suurta merkitystä. Negatiivisella suhtautumisella kohdemaata, -kieltä ja sitä ympäröivää kulttuuria kohtaan voi olla vaikutusta kielen kiinnostavuuteen ja kielen valintaan. Suomen asenneilmasto koettiin kummassakin oppilasryhmässä Venäjä-vastaiseksi, ja verrokkiryhmän oppilaat kokivat yleisen asenneilmapiirin olevan venäjän opiskelijoiden arviota negatiivisemman. Yleisillä asenteilla venäjän kieltä kohtaan voi nähdä olevan vaikutusta kielen valintaan. Tutkimustulokset osoittavat verrokkiryhmän selvästi negatiivisempaa suhtautumista venäjän kielen opiskelua kohtaan: yli puolet verrokkiryhmän vastaajista ei ole kiinnostunut venäjän kielen opiskelusta, yli kolmannes ei uskoisi tarvitsevansa sitä tulevaisuudessa ja 40,4% vastaajista pitää venäjän kieltä vaikeana. Kummankin tutkimusryhmän opiskelijoilla kielen valintaan liittyvät syyt olivat ensisijaisesti instrumentaaliseen orientaatioon liittyviä eli kielen valintaan on vaikuttanut kielen osaamisesta saatava hyöty tulevaisuudessa. Oppilasryhmien välillä on kuitenkin nähtävissä eroavaisuuksia niin orientaatioiden painotuksissa kuin yksittäisissä kielen valintaan johtaneissa syissä. Tulosten mukaan venäjän kieltä ohjautuvat opiskelemaan opiskelijat, joilla on positiivisemmat mielikuvat Venäjästä ja jotka pitävät erityisen tärkeänä venäjän kielen taidon tuomaa hyötyä tulevaisuudessa. Tytöt ja pojat pitävät eri asioita merkityksellisinä kielenvalintatilanteessa. Kielen valintaan liittyvät seikat ovat tutkimustulosten mukaan eri sukupuolilla kielikohtaista. Venäjän kielen opiskelijoiden keskuudessa tytöillä painotus instrumentaaliseen orientaatioon oli poikia voimakkaampaa. Verrokkiryhmän pojat arvioivat instrumentaalista orientaatiota kuvaavien syiden olleen heille merkityksellisemmät, kun taas verrokkiryhmän tyttöjen vastaukset jakautuivat tasaisemmin integratiivista ja instrumentaalista orientaatiota kuvaavien syiden välille. Verrokkiryhmän tytöillä negatiiviset mielikuvat Venäjästä ja venäläisistä vaikuttavat vähentävästi kiinnostukseen opiskella venäjän kieltä, pojilla vastaavanlaista vaikutusta ei ollut. Verrokkiryhmän pojilla, jotka olivat valinneet kielen instrumentaalisen orientaation perusteella, mielikuvat Venäjästä ja venäläisistä olivat negatiivisemmat kuin integratiivisesti orientoituneilla. Jotta saataisiin tarkkaa tietoa kielivalintaan liittyvistä syistä, olisi tärkeää keskittää tutkimukset mm. alueellisesti tarkasteltaviksi, sukupuolten välistä tarkastelua unohtamatta. Mielikuvien muutosta sekä sen vaikutusta kielenvalintaan olisi tärkeää selvittää seurantatutkimuksen avulla.
  • Pölönen, Anita (2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan pelillisyyttä ja pelien käyttöä kouluopetuksessa sekä luodaan konkreettinen pedagoginen tuote, digitaalinen oppimispeli venäjän kielen liikeverbien opiskelua varten. Oppimispelissä matkustetaan junalla Moskovasta Vladivostokiin ja matkan varrella pysähdytään eri kaupungeissa tekemään liikeverbitehtäviä. Oppimispeli löytyy osoitteesta transsiperia.uraanikaivos.com. Työn teoreettisessa osassa käsitellään työn kannalta tärkeimpiä käsitteitä kuten pelillisyyttä, peliä, oppimispeliä ja liikeverbejä sekä selvitetään pelien käytön hyötyjä ja haasteita ja kuvataan pelien luomiseen liittyviä peruselementtejä. Tutkielman empiirisessä osassa kuvaillaan työtä varten luodun oppimispelin osa-alueet ja pelintekoprosessi sekä analysoidaan testipelaajilta saatu palaute. Peliä testattiin kolmessa ryhmässä. Pilotointivaiheen testiryhmänä toimivat venäjän kielen yliopisto-opiskelijat ja varsinaisina testiryhminä peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset oppilaat, jotka opiskelevat venäjää A-kielenä. Pilotointivaiheen tarkoituksena oli korjata pelissä mahdollisesti ilmenevät puutteet ja varmistaa, että varsinaisessa testauksessa peli toimisi siten, että pelisuorituksia ja pelistä saatavaa palautetta voisi käyttää tutkimuksen aineistona. Keskeisimpänä tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselytutkimusta, joka toteutettiin palautelomakkeen muodossa. Palautteet analysoitiin kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti. Palautelomakkeen Likert-asteikolla annettuja vastauksia verrattiin sekä kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten että tyttöjen ja poikien kesken. Avointen kysymysten vastaukset analysoitiin yhtenä kokonaisuutena. Eniten positiivista palautetta saivat pelin grafiikka ja animaatiot, mielenkiintoinen teema ja tarina sekä mahdollisuus oppia venäjän liikeverbejä pelin avulla. Pelin grafiikkaan toivottiin myös joitakin parannuksia ja lisäksi muutamalla testaajalla esiintyi teknisiä ongelmia mm. kosketusnäytön toimivuudessa. Huomattavimmat erot kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten välillä liittyivät tehtävien vaikeustasoon ja mielenkiinnon ylläpitämiseen joissakin pelin vaiheissa. Kahdeksasluokkalaiset kokivat tehtävät selvästi vaikeammiksi kuin yhdeksäsluokkalaiset ja vaikeudet tehtävistä suoriutumisessa alkoivat aiemmin kuin yhdeksäsluokkalaisilla, mikä osaltaan on voinut vaikuttaa mielenkiinnon ja keskittymisen heikkenemiseen. Pojat pitivät tehtäviä hieman helpompina kuin tytöt, kun taas tytöt arvioivat pelin graafista toteutusta myönteisemmin kuin pojat. Sekä tytöt että pojat kokivat, että peli auttoi heitä ymmärtämään paremmin venäjän liikeverbien käyttöä. Kouluarvosana-asteikolla mitattuna pelin keskiarvoksi muodostui 8,3
  • Leskinen, Elise (2016)
    Tutkielman tutkimuskohteena on mordvankielen puhujat ja mordvalaiskielten säilyminen sekä niiden revitalisaatio. Mordvan tasavallassa on kaksi vähemmistökieltä: ersä ja mokša, jotka kuuluvat suomalais-ugrilaisiin kieliin. Tutkimuksessani selvitin äidinkielenään mordvaa puhuvien lastentarhanopettajien valmiutta kaksikieliseen opetukseen, jonka tarkoituksena on nostaa mordvalaiskielten arvostusta ja lisätä niiden käyttöä yhteiskunnassa. Tutkielmassani kartoitin vastaajien suhdetta omaan äidinkieleensä ja venäjän kieleen sekä sitä, millaisena vastaajat näkevät tulevaisuuden kielitilanteen oman tasavaltansa alueella. Suomessa ollaan kiinnostuneita sukukielten tutkimuksesta ja sen takia on mielenkiintoista selvittää, millainen on suomalais-ugrilaisten kielten asema maassa, jossa koko väestö käyttää venäjää virallisena kielenä. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana tasavallan kielitilanteessa ja kielipolitiikassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia ja niillä on suora vaikutus kaksikielisyyden säilymiseen. Tutkimusta varten käytin lakitekstejä ja tieteellisiä julkaisuja ja keräsin uutta tietoa kyselytutkimuksen avulla. Tutkimus on osa Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa projektia Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit varhaiskasvatuksessa, jossa ovat mukana kaikki suomalais-ugrilaisten ja samojedikielten pääpuhuma-alueet. Kyselytutkimus toteutettiin Mordvan tasavallan pääkaupungissa Saranskissa Suomi-Venäjä-seuran avustuksella. Tutkimuksen aihe on ajankohtainen, sillä tutkimusta mordvalaiskielten hallinnasta, käytöstä ja niihin suhtautumisesta ei ole aikaisemmin tehty. Nuorempi sukupolvi ei enää hallitse mordvalaiskieliä yhtä luonnollisesti kuin vanhempi sukupolvi, mistä johtuen on tärkeää kiinnittää huomiota kielten säilymiseen. Kielitilanne on Mordvan tasavallassa vahvasti venäläistynyt, mutta mordvalaiskielten puhujat haluavat kuitenkin säilyttää äidinkielensä ja aktivoida sen käyttöä. Tämän tavoitteen saavuttaminen on kuitenkin osoittautunut hankalaksi. Puhujien kielenkäyttö on rajallista ja mordvalaiskielillä on enemmänkin symbolinen asema yhteiskunnassa. Mordvan kieli on yhteisnimitys kahdelle suomalais-ugrilaiselle kielelle, ersälle ja mokšalle, jotka eroavat toisistaan merkittävästi. Mordvalaiskielillä on virallisen kielen asema tasavallassa, mutta hallinnon ja yhteiskunnan kieli on pääasiassa venäjä. Esimerkiksi virallisia julkaisuja ei julkaista alkuperäiskansojen kielillä. Mordvan kielilaissa taataan mahdollisuus tarjota venäjän- ja muun kielistä opetusta ja vanhemmat saavat valita kasvatuksen kielen. Myös mordvankielistä korkeakouluopetusta tarjotaan kieliin erikoistuville. Virallisia papereita voidaan tarpeen vaatiessa kääntää mordvalaiskielille. Yleisesti ottaen kielilakien tarkkuus vaihtelee suuresti suomalais-ugrilaisissa tasavalloissa. Mordvalaiskielillä on tasavallassa ensisijaisesti symbolinen asema. Kieli yhdistää etnistä ryhmää monikansallisessa valtiossa. Opetuksen tarjoaminen omalla äidinkielellä lisää huomattavasti pienten kielten ja kulttuurien säilymistä. Oikeus opetukseen omalla äidinkielellä on myös määritelty Venäjän lainsäädännössä. Kuitenkin vain muutamissa venäjän 83 yksiköistä tämä toteutuu, ja vaikka opetus omalla äidinkielellä olisikin tarjolla, suurin osa käy koulunsa venäjäksi. Opetuksen muodostumisen epäonnistumista perustellaan usein osanottajien vähyydellä. Kouluopetuksesta poiketen varhaiskasvatuksessa ei ole kuitenkaan pakollista käyttää venäjän kieltä paikallisen kielen rinnalla. Mordvalaiskieliä opetetaan ylimääräisenä aineena kaksi tuntia viikossa niissä alakouluissa, joissa opetus on mahdollista järjestää. Kaikki vastaajat olivat naisia ja kaikki tekevät töitä varhaiskasvatuksen parissa. Tutkimustulokset eivät heijasta koko tasavallan kielitilannetta, mutta vastaajat työskentelevät paikallisen mordvan kielen säilymisen kannalta hyvin tärkeässä asemassa. Vastaajien mielestä kielipolitiikka on muuttunut, mutta ei ole varmaa onko sen muuttumisesta parempaan suuntaan mitään apua. Suurin osa vastaajista aikoo opettaa tai opettaa jo parhaillaan mordvan kieltä lapsilleen. Monet vastaajat hallitsevat puhutun mordvan kielen paljon paremmin kuin kirjakielen. Vastauksista näkyy, kuinka tärkeä osa omaa kulttuuria ja historiaa mordvan kieli vastaajille on. Vastaajista suurin osa ei pidä venäjän kieltä kilpailevana kielenä äidinkielensä rinnalla. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että jos 20 vuoden päästä mordvalaiset eivät enää puhu omaa äidinkieltään, kadottavat he yhteyden omiin juuriinsa ja kulttuuriinsa.
  • Jahkola, Anna (2020)
    1930-luvulla oli selvää, että Neuvostoliitto oli jäänyt taloudellisessa kehityksessä lännestä jälkeen ja maa lähti kuromaan eroa umpeen kiivaan teollistamisen avulla. Teollistumisen vauhdittamiseksi myös maan pohjoisosien luonnonvarat haluttiin käyttöön, mikä edellytti arktisen alueen aiempaa systemaattisempaa tutkimusta ja kartoittamista. Rationaalista suunnittelua korostavassa teknokraattisessa Neuvostoliitossa tieteen merkitys yleisesti kasvoi, vaikka samanaikaisesti tieteentekijöiden vapautta kavennettiin ja tiedon vapaata liikkuvuutta rajoitettiin. Arktisen valloituksessa erityinen painoarvo annettiin Koillisväylän käytettävyyden edistämiselle niin logistisista kuin strategisista syistä. Tarkastelen tutkielmassani kahta neuvostoliittolaisen luonnontieteilijän Vladimir Vizen kirjoittamaa matkakertomusta nimenomaan Koillisväylästä. Jäänmurtaja Sibirjakovin matkaa Arkangelista itään kuvaa Na ”Sibirjakove” v Tihij okean (1934) ja jäänmurtaja Litken matkaa Vladivostokista Murmanskiin puolestaan Vladivostok – Murmansk na ”Litke” (1936). Molemmat teokset on julkaissut Neuvostoliiton arktisen alueen kehittämisestä ja tutkimuksesta vastannut hallinto-organisaatio Glavnoe upravlenie Severnogo morskogo puti (Glavsevmorput). Vize itse oli Glavsevmorputin alaisuudessa toimineen Arktisen instituutin varajohtaja. Vaikka Glavsevmorput vastasi arktisen alueen tutkimuksesta, oli sen ensisijaisena tavoitteena nopeassa tahdissa muuttaa arktinen alue taloudellisesti tuottavaksi osaksi Neuvostoliittoa. Tarkastelen tutkielmassani sitä, miten Vize matkakertomuksissaan kuvaa arktisen muutosta sekä sitä, minkälainen arktinen ja erityisesti arktinen luonto Vizen teksteissä rakentuu. Lähestyn Vizen kertomuksia 1930-luvun Neuvostoliiton yhteiskunnallisesta kontekstista ja aikansa matkakirjallisuudelle tyypillisistä piirteistä käsin, mutta lisäksi katson niiden asettuvan osaksi yleisempää kolonialistisen ja tieteellisen matkakertomuksen traditiota. 1930-luvun Neuvostoliitossa julistettu sota luontoa vastaan, pyrkimys luonnon täydelliseen kontrollointiin sekä arktisen valloituksen ympärille ajan mediassa ja kirjallisuudessa muotoutunut mytologia asettivat omat reunaehtonsa sille, miten Vizen tuli kuvata Sibirjakovin ja Litken matkoja. Tämä näkyy kertomuksissa ajan hegemoniselle luontodiskurssille tyypillisinä ilmauksina, arktisen personifiointina ja sotametaforien viljelemisenä. Taistelu esitetään kuitenkin alusten ja jään välisenä taisteluna, ei ihmiskehon ja arktisen kylmyyden välisenä kamppailuna – ennemminkin kylmyys ja siinä piilevä kuolemanvaara sivuutetaan. Tällöin neuvostosankari näyttää sijaitsevan luonnon yläpuolella, vapaana sen rajoituksista. 1930-luvun Neuvostoliiton reunaehtojen lisäksi Vizen matkakertomuksissa näkyy kuitenkin myös yleismaailmallinen tieteen, teknologian ja kolonisaation yhteenkietoutuneisuus. Tieteen tehtävä on tuottaa imperiumin keskuksille tietoa kolonialisoidun alueen tehokkaan hyödyntämisen edistämiseksi ja Vizen tapauksessa hänen tehtävänsä on ennen kaikkea muuttaa pohjoiset olosuhteet ennustettaviksi ja siten hallittavammiksi. Tiedettä harjoittamalla Vize siis osallistuu pohjoisen luonnon kolonisaatioon ja Vizen tekstissä näkyy tieteelliselle matkakirjallisuudelle tyypillinen luonnon luokittelu, tilastointi ja selittäminen. Luonto näyttäytyy siis passiivisena tutkimuskohteena. Yhtä lailla Vizen kertomuksissa näkyy imperialistiselle matkakertomukselle tyypillinen piirre täyttää kolonialisoitu maisema imperiumin keskuksesta muistuttavilla merkeillä: tässä tapauksessa jäänmurtajilla, tutkimusasemilla ja neuvostovallasta muistuttavilla paikannimillä. Arktisten alueiden kolonisaation yhteydessä ”toisena” esitetään useimmiten luonto, näin myös Vizen kertomuksissa. Vaikka arktiset ilmiöt, erityisesti jää, esitetään tarkastelluissa kertomuksissa vihamielisinä vastustajina, rakentuu Vizen teksteissä luonnon ja erityisesti eläinten kuvauksen välityksellä myös toinen, aitoutta, vapautta ja kaupunkielämän vastakohtaa edustava arktinen, jonka kuvaus asettaa kyseenalaiseksi Vizen horjumattoman omistautumisen arktisen muuttamiselle. Tätä toista arktista ei esitetä vihollisena, vaan erityisesti arktisten eläinten kuvauksessa hahmottuu ajatus siitä, että arktisella alueella on myös oikeuksia. Eläinten representaatiot ajan matkakirjallisuudessa ansaitsisivatkin ehdottomasti lisätutkimusta.
  • Holappa, Taina (2020)
    Työssä tarkastellaan, miten HIV/AIDS-epidemiaa käsitellään venäläisissä sanomalehdissä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia diskursseja teksteissä esiintyy ja ketkä osallistuvat julkiseen keskusteluun sekä tutkia retorisia keinoja, joilla argumentaatiota pyritään saamaan vakuuttavaksi. Tämän lisäksi aineistoa peilataan sosiaalisten ongelmien määrittelyprosessimalliin, jonka avulla tarkastellaan, miten HIV/AIDS-ongelman julkinen määrittely muotoutuu. Koska kiinnostuksen kohteena on myös se, näkyykö kahden eri vuosikymmenen välillä muutoksia, kahden ajanjakson, 1.1.1998–31.12.2001 ja 1.1.2016–31.12.2019, aineistoa vertaillaan toisiinsa. Tutkimusmenetelmänä käytetään diskurssianalyysin (Foucault, Fairclough) ja retorisen analyysin (Perelman, Kakkuri-Knuuttila) yhdistelmää, joiden teoreettinen viitekehys pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin – todellisuus rakentuu sosiaalisen vuorovaikutuksen ja ennen kaikkea siihen liittyvän kielenkäytön kautta. Aineisto sisältää 23 dokumenttia neljästä eri sanomalehdestä: Parlamentskaja gazeta, Komsomol’skaja pravda, Rossijskaja gazeta ja Sovetskaja Rossija. Lopullinen analyysi sisältää 17 dokumenttia, joista on poimittu 61 tekstiotetta. Analyysissä päädiskursseiksi hahmottuvat 4 diskurssia: uhkadiskurssi, syyllisyysdiskurssi, vastuudiskurssi ja ratkaisudiskurssi. Ajallisessa vertailussa uhkadiskurssi lisääntyy hieman jälkimmäisellä jaksolla, muut esiintyvät hieman harvemmin tai saman verran. Diskurssien temaattiset sisällöt ovat hyvin samankaltaisia molemmilla ajanjaksoilla, mutta erityisen selkeästi toistuu Venäjän ja länsimaiden välinen ideologinen vastakkainasettelu. Erilaisten asiantuntijoiden ja viranomaisten rooli on vahvasti dominoiva ajanjaksosta riippumatta. Samanaikaisesti tavallisen kansalaisen ääni aineistossa jää varsin marginaaliseksi. Retoriset keinot on jaoteltu älyyn ja järkeen vetoaviin (6) sekä tunteisiin vetoaviin (5) keinoihin. Näiden käytön top-5 on molemmilla ajanjaksoilla sama ja myös samassa järjestyksessä ja niissä näkyy järkeen vetoavien keinojen hallitsevuus: kvantifikaatio, auktoriteettiin vetoaminen, sanojen konnotaatio, esimerkki ja syy-seuraussuhde. Määrälliset erot näiden käytössä eri ajanjaksoilla ovat vähäisiä. Tunteisiin vetoavien keinojen top-3 on myös sama ajanjaksosta riippumatta: sanojen konnotaatio, kategorisaatio sekä ironia ja metafora. Niiden käytössä näkyy muutos – toisella ajanjaksolla kolmen viimeksi mainitun käyttö on vähäisempää. Suhteessa sosiaalisen ongelman 6-vaiheiseen määrittelyprosessiin, eri vaiheet ja painotukset sekä ajallinen syklisyys näkyvät molemmilla ajanjaksoilla. Selkeä poikkeus on vaihe kolme – aineistossa ei näy suuren yleisön reaktioita HIV-epidemian käsittelystä. HIV-epidemia on jo lähes 40 vuotta ollut globaalisti iso haaste ja Venäjän hiv-tartunnat ovat 2010-luvulla yhä lisääntyneet. Medialla on suuri merkitys asianmukaisen tiedon jakamiseen ja käytäntöjen kehittämiseen. Positiivista kehityssuuntaa osoittavat keskustelun siirtyminen asiantuntijalehdistä yleisluonteisiin sanomalehtiin, argumentit dissidenttitoiminnan lainsäädännöstä ja HIV-testauksen laajenemisesta sekä järkeen vetoavien retoristen keinojen yleisyys. Toisaalta julkista keskustelua hallitseva kaksijakoisuus tuottaa kansalaisille ristiriitaista tietoa HIV:istä. Haasteina näkyvät myös puutteet hoidon resursseissa sekä argumentit, joilla HIV:iin liittyvää stigmaa ylläpidetään – näiden taustalla vaikuttaa konservatiivinen yhteiskunnallinen ilmapiiri. Aineisto tukee aiempien tutkimusten näkemyksiä siitä, että median vaikutusmahdollisuudet ovat selkeästi sidoksissa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Tarve moniäänisempään ja johdonmukaisempaan HIV-epidemian julkiseen käsittelyyn Venäjällä on yhä ajankohtainen.
  • Troskova, Maria (2020)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia lyhenteitä venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa esiintyy, mitä keinoja käytetään niiden muodostamiseen ja mitkä venäjänkielisen internetkommunikaation ominaisuudet vaikuttavat lyhenteiden käyttöön. Tutkimusaineisto koostuu 3000 kommentista, jotka on kerätty aikavälillä 17.8.2020–20.8.2020 kolmen eri tubettajan (A4, Alena Venom ja Sasha Spillberg) videoiden alle jätetyistä kommenteista. Kerätyistä kommenteista 311 sisältää jonkinlaisen lyhenteen. Tutkielmassa tarkastellaan kvalitatiivisin metodein nuorisoslangin, englannin kielen sekä puhekielen vaikutusta lyhenteiden muodostamiseen ja käyttöön venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa. Tutkimusaineistossa esiintyviä lyhenteitä verrataan jo olemassa oleviin venäjän kielen kieliopissa esiintyviin tapoihin muodostaa lyhenteitä esimerkiksi erilaisten kirjainlyhenteiden muodostamisen tapoihin. Yllämainittujen tarkastelussa otetaan huomioon kielen ekonomia, jonka mukaan kielenkäytössä tulee pyrkiä muun muassa ajan sekä fyysisen ja älyllisen toiminnan minimoimiseen. Kielen ekonomian mukaisesti venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa pyritään jakamaan mahdollisimman paljon informaatiota käyttäen siihen mahdollisimman vähän aikaa ja nähden sen eteen mahdollisimman vähän vaivaa. Tämä tavoite näkyy venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa erilaisten lyhenteiden käytön lisäksi esimerkiksi kommenteissa esiintyvien kielioppivirheiden runsaassa määrässä sekä englanninkielisten sanojen ja lyhenteiden kirjoittamisessa kyrillisillä aakkosilla. Tutkimustulokset osoittavat, että venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa esiintyy muun muassa kirjainlyhenteitä sekä katkaisu- ja sisälyhenteitä. Kirjainlyhenteistä yleisimmät ovat sanojen ensimmäisten kirjainten mukaan lyhennetyt sanat kuten LOL ’laughing out loud’. Muista tutkimusaineistossa esiintyvistä lyhenteistä selkeästi yleisimmät ovat katkaisulyhenteet, jotka muodostetaan katkaisemalla sanan loppuosa. Tutkimusaineistossa esiintyvät sisälyhenteet muodostetaan puolestaan lyhentämällä sanan keskiosaa tai jättämällä sanan keskiosasta pois yksittäisiä kirjaimia. Useimmiten sanan keskiosasta jätetään pois vokaaleja, minkä johdosta venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa esiintyy paljon pelkistä konsonanteista muodostuvia lyhenteitä. Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että venäjänkielisen internetkommunikaation ominaisuuksista puhekielisyys näkyy lyhenteiden kirjoitustavassa, jolla pyritään lähentämään sanan kirjallista muotoa puheessa esiintyvään ääntämismuotoon. Nuorisoslangin vaikutus puolestaan näkyy slangisanoista muodostettujen lyhenteiden käytön lisäksi englannin kielen ja englanninkielisten lyhenteiden käyttämisessä venäjänkielisen kommunikaation osana. Slangin ja englannin kielen käytön avulla venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa voidaan myös ilmaista kuulumista johonkin tiettyyn sosiaaliseen ryhmään tai hyödyntää slangia ja englannin kieltä itseilmaisun keinona.
  • Öhman, Mia (2016)
    Opinnäytetyön aihe on Andrej Tarkovskijn (1932–1986) elokuvan Peili (1974) synty ja vastaanotto. Vastaanottona käsitellään sekä tekijän taiteellisen prosessin vastaanottoa tuotantosysteemissä, että valmiin elokuvan vastaanottoa Neuvostoliitossa ja Suomessa. Tutkimuskysymyksenä on: Miten elokuva Peili syntyi, ja miten se otettiin vastaan kotimaassa ja Suomessa. Tutkimus kuuluu elokuvahistorian alaan. Työ perustuu pääosin venäjänkieliseen kirjalliseen materiaaliin (muistelmat, haastattelut, tieteelliset artikkelit, lehtiartikkelit, stenogrammat) sekä elokuviin, dokumentteihin ja tehtyihin haastatteluihin. Peilin ympärille on pyritty rakentamaan ymmärrettävä kertomus sen syntyhistoriasta keskitetyssä, puoluejohtoisessa elokuvatuotantosysteemissä aikana, jolloin Neuvostoliitossa määriteltiin taiteen tehtäväksi esittää kansalle sosialistisen realismin keinoin elämän totuuksia positiivisessa valossa. Tutkimuksesta selviää, että Tarkovskijn vuosia kypsynyt omaelämäkerrallinen, omasta perheestä kertova elokuva oli Neuvostoliitossa jo lähtökohtaisesti vääränlainen, ja muotoutui tekoprosessin aikana täysin päättäjille käsittämättömäksi. Keskeinen toimija tuotantomyllyssä oli Goskinon ylin johtaja Filipp Ermaš, joka yritti toisaalta toteuttaa Keskuskomiteasta annettuja määräyksiä, toisaalta keksiä luovia ratkaisuja mahdollisuuksien puitteissa. Tapahtumaketju vaikuttaa mielivaltaiselta, mutta Peili kuitenkin päätyi valkokankaalle, mikä on ilmeisesti luettava Ermašin ansioksi. Elokuvasta kirjoitetun perusteella Peilin katsojat jakautuivat karkeasti kolmeen ryhmään: niihin, jotka eivät ymmärtäneet elokuvaa ja joille sen katsominen oli tuskallista, niihin, jotka pitivät kauniista kuvista mutta eivät ymmärtäneet, miten ne liittyvät toisiinsa ja niihin, jotka elivät elokuvan mukana. Tämä asetelma kertautuu läpi tuotantoprosessin ja elokuvan vastaanotossa kotimaassa ja Suomessa. Tarkovskijn luomaa elokuvakieltä pidettiin kryptisenä, yritettiin tulkita ja sanallistaa. Peilin kuvat ovat kuitenkin taiteilijan intuition tuottamia tiivistymiä, kuvarunoja, joihin ei ole olemassa tyhjentäviä selityksiä. Jokainen katsoja kokee Peilin omalla tavallaan.
  • Jokipii, Sinikka (2016)
    Tutkielman tarkoituksena on perehtyä venäläisten ekonomistien argumentointiin ja retoriikkaan talouskysymyksissä. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia argumentteja ekonomistit esittävät ja miten ekonomistit käyttävät argumentteja vakuuttaakseen lukijansa. Työssä ei pyritä selvittämään argumentin rakennetta vaan se, mitä argumentilla tehdään: mitkä ovat argumentin esittäjän tehtävät ja päämäärät sekä mitä argumentointitekniikkaa hän käyttää. Tutkimus haluaa saada vastauksia myös siihen, kuinka paljon ekonomistit käyttävät tunteisiin vetoavia retorisia keinoja. Tutkimustehtävänä on myös selvittää, miten ekonomistit perustelevat ja hakevat hyväksyntää pääväitteelleen. Argumentille on luotava riittävä todistusvoima, jotta se voidaan saada legitimoiduksi siten, että argumentin vastaanottaja vakuuttuu väitteen oikeellisuudesta ja on tarvittaessa valmis myös toimimaan. Todistusvoima voi olla rakennettu niin, että sen voidaan arvioida perustuvan subjektiiviseen tai objektiiiviseen tietolähteeseen. Työ hakee vastauksia kysymyksiin, kuinka paljon ekonomistit vetoavat omaan auktoriteettiinsa ja miten he hyödyntävät arvovaltaansa talousasiantuntijoina saavuttaakseen päämääränsä sekä millaisesta retoriikasta ekonomistit hyötyvät kommunikaatiossa.Tutkimusmenetelmäksi on valittu diskurssianalyysiin kuuluva retorinen analyysi. Analyysin teoreettinen viitekehys perustuu argumentointia ja logosta painottavaan retoriikkaan, jonka juuret ovat Aristoteleen ja Quintilianin teorioissa. Metodologiset menetelmät perustuvat C. Perelmanin ja L. Olbrechts-Tytecan luoman ”uuden retoriiikan” tulkitsijoiden kuten Hellspongin, Warwickin ja Perelmanin työn tuloksiin sekä A. Volkovin ja V. Smolenenkovan tutkimuksiin. Legitimoinnin teoria on lähtöisin C. Hartin, van Dijkin ja heidän kognitiivisen lingvistiikan koulukunnan tutkimuksista. Retoristen keinojen osalta tutkielma hyödyntää J. Fahnestockin ja C. Perelmanin teorioita. Materiaali on kerätty neljän venäläisen ekonomistin blogeista ja kirjoituksista heidän omilla koti- tai asiantuntijasivuillaan.Tekstit käsittelevät sanktioita, vastasanktioita ja tuonnin korvaamista seurauksena Venäjän toimista Krimillä ja Itä-Ukrainassa helmikuusta 2014 kesäkuun loppuun 2015. Tutkimuksen ulkopuolelle on rajattu lukijoiden kommentit. Materiaali on analysoitu luvussa 3 siten, että kaikki neljä ekonomistia on analysoitu kukin kerrallaan ja analyysin tulokset on esitetty välittömästi analyysin jälkeen. Tekstinäytteistä on kerätty ja luokiteltu argumenttityypit, argumentointitekniikat, argumentoinnin tapa esittää tehtävä (teesi), arvio tietolähteen legitimoinnista, henkilöön ja auktoriteettiin vetoavat keinot sekä retoriset keinot. Analyysin yhteydessä arvioidaan myös sitä, miten ekonomistit vetoavat omaan auktoriteettiinsa. Luvussa 3.7 käsitellään kysymystä, millaisesta retoriikasta argumentin esittäjä voi saada hyötyä kommunikaatiossa ja luvussa 3.8 verrataan yhteenvedon omaisesti ekonomistien argumentointia. Luvussa 3.9 arvioidaan ekonomistien retoriikan resurssien (logos, ethos, pathos) käyttöä. Tutkimusaineisto osoittaa, että ekonomisteilla on tiedot, taidot ja kyky esittää tehokasta argumentointia, mutta he päätyvät hyviin tuloksiin käyttämällä toisistaan huomattavasti poikkeavaa argumentointia ja erilaisia retoriikan keinoja.Yksi argumentin esittäjä perustaa argumenttinsa subjektiivisiin arvopäämääriin, jolloin retoriset argumentit eivät perustu väitteen tosiasiaperusteluihin, vaan perusteluina käytetään eristisiin päämääriin perustuvia voimakkaita tunteita herättäviä arvoja. Esittäjän edustama ”puhujakategoria” legitimoi argumentin esittäjän väitteen. Keinoja ovat mm. kyky muuttaa käsitteen tai ilmiön tulkinnallinen viitekehys (frame) toiseksi tai hyödyntää manipulaation ja demagogian keinoja ja tekniikoita. Toinen argumentin esittäjä puolestaan käyttää lukuihin, tilastoihin, esimerkkeihin ja talouden toimintamalleihin perustuvia logos-argumentteja, joiden tietolähteet lukija voi tarkistaa. Hän käyttää talousdiskurssille tyypillisesti metaforia ja fraseologiaa. Esittäjä vetoaa henkilöihin, mutta ei vetoa omaan auktoriteettiinsa vaan ”samaistaa” itsensä lukijoihin. Joukossa on myös talouspolitiikkaan erikoistunut ekonomisti, joka käyttää taloustermejä ja vetoaa auktoriteettiin sekä ekonomisti, joka käyttää argumenteissa taitavasti metaforia vedoten henkilöön. Tutkimuksen johtopäätöksenä voi esittää, että heikonkin argumentin voima riippuu sen esittäjästä ja esittämistaidosta. Suora auktoriteettiin vetoaminen ei välttämättä tuo parhaita tuloksia. Auktoriteettiin vetoaminen vaatii myös rinnalleen muiden retoristen keinojen käyttöä. Retoriikan tutkimus voisi tarjota työkaluja reaaliaikaiseen tiedon analysointiin ja ei-totuudenmukaiselta tiedolta suojautumiseen. Tulkinnan kannalta oleellista on ymmärtää konteksti, tilannekonteksti ja käsitteiden viitekehykset, koska diskursseja voidaan muokata ja niistä voi syntyä narratiiveja, joista puolestaan yllättävästikin muodostuu legitiimejä käsityksiä yhteiskunnan hegemonisten diskurssien valtavirrassa.
  • Manner, Viivi (2019)
    Tämä työ tarkastelee teorioita kielen ja kieliopin opetuksesta ja analysoi sitä, kuinka hyvin eurooppalaisen viitekehyksen pyrkimys kommunikatiivisen kielitaidon saavuttamiseen näkyy suomalaisissa oppikirjoissa. Tarkasteltavaksi valittiin genetiivitehtävät kahdessa kirjasarjassa: Mozno ja Ateljee. Analysoitavana on yhteensä 49 genetiiviharjoitustehtävää, joista 31 kpl Moznossa ja 19 kpl Ateljeessa. Luokitellun pohjana käytettiin Arto Mustajoen kielioppiharjoitusten taksonomiaa, joista tähän työhön valittiin mukaan seuraavat luokat: tehtävän ulkoinen muoto, tehtävän sisältö, oikean vastauksen ennakoitavuus, tietoisuuden aste ja motivaatiotekijät. Tutkimuksen tavoite oli tutkia, kuinka hyvin opetus oppikirjoissa pyrkii kommunikatiivisen kielitaidon saavuttamiseen ja onko kirjasarjojen välillä eroja siinä, kummassa on enemmän kommunikatiiviseen kielitaitoon tähtääviä tehtäviä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin myös sitä, kuinka hyvin Mustajoen taksonomia toimii harjoitustehtävien luokittelussa. Tutkimuksen perusteella havaittiin, että opetus oppikirjoissa keskittyy vielä melko paljon formaalin kieliopin hallintaan eikä niinkään kommunikatiiviseen kielen hallintaan. Tyypillisin tehtävätyyppi on Mozno-kirjasarjassa täydennys tekstiin, joka tehdään kirjallisesti ja yksin ilman motivaatiotekijöitä. Tehtävä vaatii oikean muodon valinnan ja vastaus annetaan perusmuodossa. Ateljeessa tyypillisin tehtävätyyppi on täydennys tekstiin, joka tehdään suullisesti ja yksin ilman motivaatiotekijöitä. Tehtävä vaatii oikean muodon valinnan ja vastaus annetaan perusmuodossa. Kun kirjasarjoja verrataan keskenään, havaitaan, että Ateljeessa on jonkin verran enemmän kommunikatiiviseen kielitaitoon tähtääviä tehtäviä. Täytyy kuitenkin muistaa, että oppikirjat ovat vain osa opetusta ja usein kommunikatiivista kielenopetusta toteutetaan muilla tavoilla kuin oppikirjoissa, jotka ovat perinteisesti keskittyneet kieliopin hallintaan ja ylioppilaskirjoituksiin valmistautumiseen. Lisäksi, jotta kommunikatiiviseen kielitaitoon päästään, on alussa omaksuttava perustiedot kielestä ja kieliopista juuri kieliopin ja sen vahvistamiseen keskittyvien tehtävien kautta. Mustajoen taksonomia sopii melko hyvin harjoitustehtävien luokitteluun. Tosin tiettyjen luokkien osalta luokan yksityiskohtaisempi kuvaus ja useammat esimerkiksi olisivat jättäneet vähemmän tilaa tutkijan omalle tulkinnalle ja subjektiivisuudelle. Lisäksi luokan ”Oikean vastauksen ennakoitavuus” kohdalla havaittiin, että luokittelua olisi hyvä täydentää vaihtoehdolla ”vastaus annetaan oppilaan äidinkielellä”.
  • Koistinen, Olga (2020)
    Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella kriisiviestinnän keinoja venäläisessä lehdistössä. Tutkimuk- sen tavoitteena on selvittää vaikuttaako kriisitilanteen syy siihen, millaisia retorisia keinoja siitä uutisoitaessa käytetään sekä voiko löytää retoristen tai muiden tyyliseikkojen yhtäläisyyksiä eri kriisitilanteista uutisoitaessa. Tutkimusmateriaalina on ”Moskovskii komsomolez” -lehti ja siinä oleva uutisointi kahdesta Venäjän lähihis- torian aikana tapahtuneesta kriisitilanteesta. Nämä kriisitilanteet ovat 7.4.2017 Pietarin metrossa tapahtunut terrori-isku ja 25.3.-26.3.2018 Kemerovon ostoskeskuksessa sattunut tulipalo. Terrori-iskun syy on luonteel- taan poliittinen ja tulipalo on luokiteltu tahattomaksi onnettomuudeksi. Tutkimuksen hypoteesina on se, että poliittinen kriisi saa enemmän näkyvyyttä lehdistössä ja siitä uutisoitaessa käytetään erilaisia retorisia keinoja, kuin onnettomuudesta uutisoitaessa. Tutkimusaineisto koostuu molempien tapahtumien osalta noin viikon ajanjaksosta tapahtuneen kriisin jälkeen. Tutkimus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tutkimusaineistosta poimittiin 48 esimerkkiä, jotka analysoitiin retorisen analyysin avulla. Tarkastelu keskittyy viiteen eri retoriseen keinoon; joita ovat metafora, analogia, rinnastus, retorinen kysymys sekä henkilökohtainen kokemus. Tutkimuksen tarkoituksena on selvit- tää, missä yhteydessä ja millä tavoin näitä keinoja on käytetty sekä verrata käyttöä kahden erilaisen kriisitilan- teen välillä. Tutkimuksen toinen osa keskittyy tarkastelemaan kriisiuutisen kokonaisvaltaisempaa uutisointia sen koko elinkaaren aikana. Tämän tutkimuksen teoreettisena pohjana on kriisiviestinnän teoria ja se, että krii- siuutisointi rakentuu neljälle eri kirjallisuuslajin käytölle. Nämä lajit ovat esiintymisjärjestyksessä: eeppinen, dramaattinen, lyyrinen sekä didaktinen. Tutkimuksen toinen osa tehtiin tarkastelemalla aineistoa ja poimimalla siitä esimerkkejä kustakin kirjallisuuslajista. Osana näitä lajeja pidetään myös valokuvia ja esimerkkinä kustakin lajista tutkimusaineistosta poimittiin 4 valokuvaa tarkempaan analyysiin. Tutkimus näyttää, että kriisiviestinnässä on eroja riippuen kriisin syyn taustatekijöistä. Eroavaisuudet näkyvät kuitenkin enemmän uutisten teemoissa, diskursseissa sekä kehyksissä eikä niinkään yksittäisissä retorisissa kei- noissa. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tehdyn retorisen analyysin avulla ei pystynyt osoittamaan konkreet- tisia eroja kriisiviestinnän keinoissa. Toisen osan analyysi keskittyi tarkastelemaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa kriisiuutisen rakentamisessa ja sen perusteella voidaan todeta, että kriisiuutisen elinkaari noudattaa samaa kaavaa kriisin syystä riippumatta. Tutkimuksen johtopäätös on se, että retorinen analyysi tarvitsee rinnalleen toisen tutkimusmetodin, jonka avulla tutkimuskysymystä voi tarkastella kokonaisvaltaisemmin, ot- taen huomioon myös yhteiskunnalliset, kulttuuriset sekä poliittiset tekijät kriisin syyn ja seurausten käsittelyssä. Tällainen rinnakkainen metodi voi olla kehysanalyysi, joka on tämän tutkimuksen seuraava askel.
  • Kähkönen, Katriina (2018)
    Tämä tutkielma on kirjoitettu osana Helsingin yliopiston kielenopetuksen digitalisointihanketta. Tutkielma esittelee tapaustuloksia venäjän kielen opiskelusta verkkomateriaalin avulla. Suomessa kielenopetusta tuetaan tällä hetkellä valtioneuvoston kärkihankkeella keskittyen alueellisen kielenopetuksen monipuolistamiseen ja tasa-arvoistamiseen. Kaikilla Suomen kunnilla tulisi olla samat mahdollisuudet tarjota kielenopetusta. Tasapuolisuutta ja monipuolistamista tukee kielenopetuksen digitalisointi osana lähiopetusta. Koulu saa käyttöönsä opetusresursseja sijainnistaan riippumatta. Valtionneuvoston kärkihanke yhdessä opetuksen tieto- ja viestintäteknologiaa painottavan uuden perusopetuksen opetussuunitelman kanssa on innoittanut myös muita yhteisöjä tutkimaan kielenopetuksen digitalisointia: Miten kielenopetus toimii verkkoympäristössä ja millaista opetusmateriaalin siellä tulisi olla. Suuri konkreettinen muutos vieraan kielen opetuksen digitalisoinnissa on ollut ylioppilaskokeiden muuttuminen sähköisiksi. Venäjän kielen opiskelijoille tämä on tarkoittanut muihin kieliin verraten suurempaa muutosta, sillä oppilaan on täytynyt harjoitella kirjoittamaan koevastauksensa kyrillisellä näppäimistöllä. Sähköinen opetusmateriaali on auttanut harjoittelemaan kyrillisellä näppäimistöllä kirjoittamista, mutta opettajien palautteen mukaan tähän mennessä venäjän kielen harjoitusmateriaalia on ollut sähköisessä muodossa verrattain vähän saatavilla. Lisäksi kielenopetuksen siirtäminen verkkoympäristöön ei ole helppo tehtävä. Ajatus kielenopetuksesta verkkoympäristössä ilman opetuskontaktia on ristiriidassa viestintää ja vuorovaikutustaitoja korostavan kommunikatiivisen kielenopetuksen kanssa. Tämän tutkielman osana tuotettiin lukion lyhyen venäjän kielen opiskelijoille kurssi, jonka avulla opiskelijat saattoivat kerrata kielioppiasioita tulevaan ylioppilaskokeeseen. Kurssille osallistui opiskelijoita anonyymisti lukioista ympäri Suomen. Kurssi toteutettiin verkkoympäristö ViLLEssä, joka on Turun yliopiston hallinnoima, monipuolinen ja käyttäjilleen täysin ilmainen työkalu opiskeluun ja opetukseen. Kurssiin kuului noin sata tehtävää, jotka käsittelivät laajasti eri kielioppiasioita sekä luetun ymmärtämisen tehtäviä. Kurssi keräsi automaattisesti tallentuvaa tietoa opiskelijoiden tehtävien suorittamisesta kurssin aikana. Kerätyllä taustatiedolla haluttiin selvittää, mitkä tehtävät soveltuvat parhaiten venäjän kielen opiskeluun verkkoympäristössä. Lisäksi haluttiin selvittää, miten opiskelijat motivoituvat itsenäiseen opiskeluun verkkoympäristössä. Tämän tutkielman teoriaosuus kertoo, millaista laadukkaan verkko-opetusmateriaalin tulisi olla. Tutkielman tuloksia on tarkasteltu alussa esitetyn teoriaosuuden avulla. Tutkielmassa todetaan, että tutkielman kurssin tehtävämateriaalin laadukkuutta verkko-opetusmateriaalina on hankala arvioida. Tämä johtuu siitä, että tutkielman kurssin toteutustapa on itsenäinen harjoittelu ilman opettajaa. Tutkielman aikana käy ilmi, että opetusmateriaalin ja opiskelun onnistumisen kulmakiveksi nousee verkossa tapahtuvan opetuksen pedagoginen malli. Verkkomateriaalin ja opetuksen laadukkuutta ei juurikaan voida arvioida, mikäli oppimisprosessia ei tueta pedagogisesti myös verkkoympäristössä tapahtuvassa opetuksessa. Näin ollen tämä tutkielma tarjoaa tietoa ensisijaisesti venäjän kielen opiskelijoiden kokemuksista sähköisten tehtävien parissa sekä kielen harjoittelemisesta itsenäisesti verkossa. Tutkielman osana koostettu sähköinen venäjän kielen tehtävämateriaali jää opettajille avoimeen käyttöön, mikä osaltaan paikkaa tarvetta kielenopiskelun sähköisistä materiaaleista. Kurssi ja sen tehtävämateriaalin käytöstä saatu tieto ja palaute opiskelijoilta antavat opettajille hyödyllistä tietoa venäjän kielen tehtävämateriaalin käytöstä verkkoympäristössä.
  • Pörrö, Tanja (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan Aleksandr Miljukovin matkamuistiinpanoja Suomesta vuosilta 1851 ja 1852. Muistiinpanot on jaettu kahteen osaan: ensimmäiseen ja toiseen matkaan. Miljukovin matkamuistiinpanot Suomesta ovat ajankohtaisia, sillä ne on vastikään suomennettu Segei Pogreboffin toimesta. Tutkielmassa analysoidaan matkan suuntaa, matkan lähtökohtia sekä maisema- ja suomalaiskuvaa transnationalismiin pohjautuvan tulkinnallisen linssin kautta. Lisäksi analyysissä pyritään selvittämään, näkyykö ensimmäisen ja toisen matkan kuvauksissa eroja. Miljukovin matkateoksen analyysin apuna tukeudutaan hänen aikalaisensa Jakov Grotin matkakirjaan Suomesta. Grotin matkakirja sopii vertailukohdaksi hyvin, sillä hän matkusti Suomessa hieman ennen Miljukovia eli vuonna 1846. Tutkimuksen tavoitteena on laajentaa matkakirjallisuuden deskriptiivistä tulkintaa tuomalla siihen ylirajaista analyyttisyyttä. Transnationalismi valikoitui tutkielman teoriapohjaksi, sillä siinä on ennen kaikkea kyse rajoista ja niihin väistämättä liittyvästä vuorovaikutuksen ideasta. Transnationalismin lisäksi tutkielman analyysin tukena käsitellään matkakirjallisuuden erityispiirteitä sekä Miljukovin muistiinpanoihin liittyvää historiallista taustaa. Tutkielman keskeisiä kysymyksiä ovat: miten ja millä tavoin Miljukov kuvasi Suomea? Löytyykö ensimmäisen ja toisen matkan kuvauksista eroja? Voidaanko Miljukovin muistiinpanoissa havaita toiseuttavia rajoja? Jos voidaan, niin millä tavoin ne ilmentyvät tekstissä? Tutkielman analyysiosio on jaettu neljään päätemaan: matkan lähtökohtiin, matkan suuntaan, maisemakuvaan sekä kuvaan suomalaista. MIljukovin matkan lähtökohtien tulkinta luo pohjan muille osioille. Kyseisessä kappaleessa käsitellään kirjailijan mahdollisia ennakkokäsityksiä Suomesta sekä matkaan kohdistuvia odotuksia. Suuntana Suomi –kappaleessa pohditaan käsiteparia periferia-keskusta sekä kuvausten luomaa mentaalista rajaa. Maisema- ja ihmiskuvien tulkinnassa keskitytään tekstissä heijastuvaan kirjailijan mielikuvituksellisuuden ja realistisuuden päällekkäiskuvaan sekä ympäristöstä vieraantumiseen. Tutkimus osoittaa, että transnationalismiin pohjautuvan tulkinnallisen linssin kautta Miljukovin matkamuistiinopanoista voidaan erottaa mentaalinen raja, jonka kirjailija ylitti seilatessaan höyrylaivalla Suomen ja Venäjän maantieteellisen rajan yli, ja joka heijastuu hänen ennakkokäsityksistään Suomesta sekä matkan suunnasta. Tämä näkyi tekstissä maisemakuvan muuttuessa yhtäkkiä suomalaiseksi. Lisäksi todettiin, että mentaalinen raja oli niin sanotusti matalampi toisella matkalla, johtuen nähtävästi siitä, että Suomi ei ollut enää niin tuntematon matkakohde kirjailijalle. Analyysin pohjalta voidaan myös todeta, että Miljukovin mentaalisen rajan ylitys, ennakkokäsitykset sekä hänen taustansa vaikuttivat hänen kuvailuunsa suomalaisesta luonnosta, suomalaisista tai Suomen kaupungeista. Miljukovin mentaalisen rajanylityksen kokemuksen ja ennakkokäsityksen Suomessa vallitsevasta hiljaisuudesta johtuen maisemasta katoavat linnut. Vertailu Grotin matkakirjaan osoitti, että tämä kuvailee tekstissään lintujen laulua, kun taas Miljukov puolestaan korosti linnuttomuudella hiljaisuutta ja sitä, että maantieteellistä rajaa ylittäessään hänen maisemakuvansa muuttui äkillisesti suomalaiseksi. Tutkimus myös osoitti, että matkailijan ennakkokäsitykset ja tiedot matkakohteesta vaikuttavat häneen näkemäänsä kuvaan.
  • Rintanen, Kristiina (2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan imaginismia, yhtä venäläisen avantgarden suuntausta, taidekoulukuntana erityisesti taiteilija Georgi Jakulovin tuotannon kautta. Tutkielman aineisto muodostuu imaginistien tuotannosta ja muistelmista, muiden aikalaisten muistelmista, lehtiartikkeleista sekä aiemmasta imaginismin- ja taiteentutkimuksesta. Tavallisesti imaginismin tutkimuksessa keskitytään pääasiassa imaginismirunouteen ja -runoilijoihin, ja tässä tutkielmassa pyritään osoittamaan, että suuntausta voi perustellusti tarkastella myös laajemmassa kontekstissa. Tutkielmassa käydään ensin läpi imaginismin teorioita etenkin siitä näkökulmasta, miten niissä näkyvät muut taiteenalat kuin runous, ja imaginisteja yhdistäviä teemoja puolestaan siitä näkökulmasta, mitkä teemat toistuvat myös imaginistisessa kuvataiteessa. Tämän lisäksi tarkastellaan kaikkea imaginistien runouden ulkopuolista toimintaa – kuten kustantamoja, kirjallisuuskahviloita, teatteria ja korostetun huomiota herättävää ja teatraalista käytöstä ja pukeutumista – sen hahmottamiseksi, mitä kaikkea imaginismiin sisältyy. Valitun näkökulman havainnollistamiseksi kaikkia näitä seikkoja tarkastellaan osana imaginistina tunnetun taiteilijan Georgi Jakulovin uraa ja tuotantoa. Jakulov työskenteli monipuolisen uransa aikana niin kuvataiteen, teatterin kuin arkkitehtuurin parissa, ja hänen tuotannossaan näkyy vaikutteita niin kubismista, konstruktivismista kuin Kaukoidän taideperinteestä. Jakulov jalosti omia ajatuksiaan valon ympärille keskittyvästä taidesuuntauksesta, simultaneismista, läpi uransa ja teoksissaan toteutti simultaneismin periaatteita eri taiteenaloilla. Olen kiinnostunut erityisesti siitä, kuinka simultaneismin ja imaginismin periaatteet sopivat yhteen ja millainen rooli Jakulovilla imaginistien joukossa oli. Tutkielman lopputuloksena voidaan sanoa, että imaginismin kutsuminen kokonaisvaltaiseksi taidekoulukunnaksi on perusteltavissa. Kuitenkaan ei voida kiistää sitä, että runoudella on kaikkein suurin ja tärkein rooli siinä, millaisena suuntaus ymmärretään. Jakulovin simultaneistinen tyyli sopii todella monilta osin yhteen imaginistien teoreettisten teesien kanssa, vaikkakin tämän suhteen on huomioitava, että suuntauksen teoriat keskittyvät pitkälti runouteen eikä esimerkiksi kuvataiteelle anneta niissä yhtä paljon huomiota.
  • Timonen, Jukka (2017)
    Tutkielmani käsittelee montaasitekniikalla tehtyjä venäläisiä kirjailijaelämänkertoja. Montaasitekniikalla tarkoitan sitä, että teokset koostetaan yhdistelemällä eri lähteistä leikattuja eli fragmentoituja tekstejä. Teosten lähteinä on käytetty mitä moninaisimpia dokumentteja koulutodistuksista oikeuden pöytäkirjoihin. Useimmin käytettyjä ovat kirjeet, päiväkirjat ja muistelmat. Kutsun genreä faktomontaasiksi, kysymyshän on faktojen montaasista, erilaisten tiedonpalojen yhdistämisestä; alkuaikoina 1920- ja 30-luvuilla puhuttiin kirjallisista montaaseista. Tavoitteenani on selvittää, miten teokset täyttävät elämänkerran tehtävän. Genren aloitti vuonna 1926 V. V. Veresaevin Puškin v žizni -teos, joka on tutkielmani tärkein lähde. Teos sai seuraajia ja klassikon aseman. Teoksesta löytyy eniten tutkimusta, ja se on useimmin uudelleen julkaistu, melko vaihtelevan sisältöisenä. Teoksen kohdalla huomioni kiinnittyy erityisesti faktomontaasiin mahdollisena keinona välttää sensuuri sekä teoksen saamaan kritiikkiin anekdoottimaisuudesta. 1920-luvun lopussa julkaistiin useita faktomontaasiteoksia, joista tarkemmin käsittelen teoksia Leonid Grossmanin Dostoevskij na žiznennom puti (1928) ja Val. Fejderin A. P. Čehov: Literaturnyj byt i tvorčestvo po memuarnym materialam (1928). Vertaan teoksia uudempiin samoja kirjailijoita käsitteleviin, Igor Volginin Rodit’sja v Rossii. Dostoevskij i sovremenniki: žizn’ v dokumentah (1989) ja Igor Suhihin Čehov v žizni: sjužety dlja nebol’šogo romana (2011), teoksiin. Tutkin genren kehitystä 85 vuoden ajanjaksolla. Faktomontaasiteoksia on julkaistu yhteensä parikymmentä laskentatavasta riippuen. Saatavilla olevista olen tehnyt havaintoja erityisesti niiden rakenteesta ja tekotavasta. Tarkastelen faktomontaasin historiallista taustaa ja 1920-luvun kulttuuriteorioiden ja kirjallisuusryhmittymien vaikutusta genren syntyyn. Suorat yhteydet 1920-luvun kirjallisuusteoreetikkojen ja -teorioiden sekä faktomontaasin tekijöiden välillä olivat vähäisiä, mutta esimerkiksi LEF-ryhmä käsitteli termien literatura fakta ja faktografia avulla samoja tiedonvälityksen ja tosiasioihin perustuvan kirjallisuuden kysymyksiä. Formalistit Juri Tynjanov, Boris Tomaševski ja Boris Ejhenbaum pohtivat kirjallisuushistoriallisen materiaalin tulkintaa ja kirjailijaelämänkerran olemusta. Totean elokuvan montaasiteoriat käyttökelpoisiksi helpottamaan faktomontaasin toimintamekanismin ymmärtämistä. Pohdin tekstifragmentin ominaisuuksia yksin ja vuorovaikutuksessa toisten fragmenttien kanssa. Faktomontaasin tekoprosessi on kiinnostukseni kohteena. Tärkeimpänä tiedonlähteenä aiheesta ovat teosten esipuheet. Luokittelen erilaisia lähdetyyppejä. Erityistä huomiota osoitan kaunokirjallisille lähteille, kuten runoille, joiden käyttö elämänkerrallisena materiaalina on kiistanalaista. Fragmentin rajaus on oleellista: mitä otetaan mukaan, mikä osa alkuperäisestä lähdetekstistä jää ulkopuolelle. Puntaroin faktomontaasin asemaa kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden rajalla. Arvioin faktomontaasin luotettavuutta ja tehokkuutta tiedonvälittäjänä, mitä käsiteltiin myös aikalaiskritiikissä. Tärkeää uskottavuuden kannalta ovat lähteen merkinnät, joiden laajuus vaihtelee huomattavasti. Fragmenttien liitokset lähdemerkintöineen tekevät lukemisesta katkonaista. Ratkaisevassa roolissa on tekijän suorittama lähdekritiikki. Tekijä ei voi muokata tekstiä tai kirjoittaa auki johtopäätöksiään. Hän voi vain hylätä tai hyväksyä lähteen ja rajata tekstin. Fragmentin analysointi jää lukijalle. Vaikka tekijä ei itse kirjoitakaan varsinaista montaasitekstiä, moniin teoksiin on liitetty tekijän esipuhe, kommentaari tai muita lisämateriaaleja, kuten elämänkertatietoja. Faktomontaasin arvostelu tiukkeni 1930-luvulla. Samalla genren elinvoima hiipui kunnes 1980-luvulla jälleen julkaistiin uusia teoksia ja vanhoista otettiin uusintapainoksia. Uusien faktomontaasi-teosten myötä kiinnostus genreen on Venäjällä jälleen herännyt. Etenkin Igor Suhih on pyrkinyt uudistamaan faktomontaasin ilmaisua rikkomalla perinteisen kronologisen rakenteen ja lisäämällä oman kommentaarinsa suoraan tekstiin. Teosten uskottavuutta ja luotettavuutta tietokirjallisuutena on pyritty parantamaan. Tutkielmani pyrkii olemaan genren yleiskatsaus, ja voi toimia lähtökohtana vähän tutkitun aiheen syvemmälle tutkimukselle.
  • Häkkinen, Elina Eveliina (2020)
    Tavoitteet. Jokaisella suomalaisella on jonkinlainen mielikuva naapurimaastaan Venäjästä, sen kielestä sekä kansalaisista. Nämä mielikuvat voivat olla peräisin esimerkiksi uutisista, historian oppitunneilta tai Venäjällä käyneiden ystävien kertomuksista. Tämänkaltaista arkielämän tietoa ja sen muodostumista tutkitaan sosiaalipsykologiassa sosiaalisten representaatioiden käsitteen avulla. Suomen sekä muiden maiden suhdetta Venäjään, sen kieleen ja kansalaisiin on tutkittu yleisemmin asenteiden, stereotypioiden ja ennakkoluulojen viitekehyksestä. Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on kuvata, analysoida ja tulkita rajavartijaopiskelijoiden Venäjään liittämiä mielikuvia eli sosiaalisia representaatioita. Tämän lisäksi tavoitteena on havainnollistaa, minkälaisia mielikuvia rajavartijaopiskelijat liittävät venäläisiin ja venäjän kieleen. Suomalaisten rajavartijaopiskelijoiden suhdetta Venäjään ei olla aikaisemmin tutkittu, minkä vuoksi tutkielma tuo uutta tietoa tältä aihealueelta. Menetelmät. Pro gradu –tutkielman aineisto on kerätty venäjän kielen alkeiskurssia aloittavilta rajavartijaopiskelijoilta. Tutkielma toteutettiin empiirisenä assosiaatio- eli mielikuvatutkimuksena, joka pohjautuu sosiaalisten representaatioiden teoriaan. Tutkimusasetelmana oli tapaustutkimus. Aineisto kerättiin Webropolin kyselylomakkeella Imatran Raja- ja merivartiokoulussa syyskuussa 2018. Pilottitutkimukseen osallistui 28 henkilöä ja itse tutkimukseen 68 henkilöä, eli yli puolet vuosikurssin 122:sta rajavartijaopiskelijasta. Tutkielman tutkimusstrategiana toimi mixed method -menetelmä, jossa aineiston analyysi pohjautui monimenetelmällisyyteen. Ensinnäkin aineisto kuvattiin taulukoiden, sanakarttojen ja sanapilvien avulla. Toiseksi aineistoon käytettiin kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Tulokset ja johtopäätökset. Rajavartijaopiskelijoiden mielikuvat olivat monitulkintaisia ja ne vaihtelivat positiivista negatiivisiin. Mielikuvat Venäjästä ja venäläisistä olivat jossakin määrin yhteneväisiä. Mielikuvat sanasta ’venäläinen’ liittyivät tiiviisti venäläisiin tuotteisiin, kuten vodkaan ja Ladaan, tai venäläisiin persoonallisuuspiirteisiin. Mielikuvat venäjän kielestä osoittivat, että rajavartijaopiskelijoilla oli jonkinlaista ennakkotietoa venäjän kielen aakkosista, mutta samalla myös ennakkoluuloja liittyen sen kuviteltuun vaikeuteen. Mielikuvat Venäjästä olivat kaikista monipuolisimpia. Tulokset osoittivat, että rajavartijaopiskelijat assosioivat Venäjään turvallisuuspolitiikkaan, historiaan ja ympäristöön liittyviä mielikuvia. Tämä aihealue vaatii lisätutkimusta, mikäli haluamme tietää muidenkin kuin rajavartijoiden mielikuvia Venäjästä.
  • Laine, Janna (2016)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Pietarin suomalaisen koulun kaksikieliset oppilaat hallitsevat venäjän ja suomen kieltä. Tutkimuksen kohteena ovat kaksikieliset oppilaat, joiden äidinkielinä ovat suomi ja venäjä, jotka asuvat Pietarissa ja käyvät Pietarin suomalaista koulua luokilla 1–9. Tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen. Tutkielma on toteutettu empiirisin menetelmin käyttämällä kyselykaavakkeita ja testaamalla oppilaiden kielitaitoa koetilanteessa annettujen tehtävien ja kysymysten avulla. Tutkimusaineisto on kerätty kahden päivän aikana Pietarin suomalaisessa koulussa. Ennen varsinaista tutkimusaineiston keräämistä kaksikielisten oppilaiden vanhemmat täyttivät taustatietolomakkeen internetissä. Ensimmäisenä päivänä myös oppilaat täyttivät taustatietolomakkeen. Taustatietolomakkeiden tarkoitus on antaa kattava kuva oppilaan taustoista sekä siitä, milloin oppilaat ovat alkaneet käyttää äidinkieliään. Tutkielmassa vertaillaan lapsen ja hänen vanhempiensa vastauksia, jotka koskevat esimerkiksi sitä, miten lapsi ja vanhemmat näkevät ja tulkitsevat lapsen äidinkielen. Taustatietolomakkeen täyttämisen jälkeen oppilaat katsoivat katkelman Pingu-animaatiosarjasta, kirjoittivat näkemästään lyhyen kertomuksen venäjän kielellä ja vastasivat konkreettisiin kysymyksiin koskien animaatiota. Seuraavana päivänä oppilaille näytettiin eri katkelma Pingusta, minkä jälkeen he kirjoittivat sen pohjalta kertomuksen ja vastasivat kysymyksiin suomen kielellä. Oppilailta saadut kirjalliset tuotokset on analysoitu kahdella eri tavalla: sanaston rikkautta on tutkittu sanastoanalyysin avulla ja kirjoitelmien poikkeamia kirjakielen normeista virheanalyysin avulla. Sanastoanalyysin merkittävimpänä tuloksena voi pitää sitä, että oppilaiden tekstien pituus ja sanastollinen rikkaus on lähes yhtä suuri venäjän ja suomen kielessä. Luokkien 1–4 oppilaiden kirjoitelmat ovat suhteellisen lyhyitä verrattuna 5. ja 6. luokan oppilaiden selvästi pitempiin kirjoitelmiin. Yläluokkien oppilaat kirjoittivat lyhyempiä tekstejä kuin 5.–6. luokkien oppilaat, mutta sanaston rikkaus TTT-asteikolla mitattuna on lähes yhtä laaja. Virheanalyysissä korostuu venäjän kielen interferenssi suomenkielisissä kertomuksissa. Myös rektioon liittyvät puutteet oli yksi esille nousseista virhetyypeistä. Suomenkielisissä kertomuksissa näkyy laajalti myös puhekielisiä ilmauksia. Venäjänkielisissä kertomuksissa rektio on niin ikään yksi keskeisimmistä virhetyypeistä, mutta suurin virheryhmä on painottomien vokaalien oikeinkirjoitus. Suomenkielisistä kertomuksista poiketen venäjänkielisissä kertomuksissa ei ole havaittavissa paljoakaan puhekielisiä ilmauksia. Analyysiosion lopuksi on koottu yhteenveto sanasto- ja virheanalyysistä, jonka tehtävänä on selvittää, miten kirjoitelmien pituus ja niissä esiintyvät virheet korreloivat keskenään. Voidaan todeta, että virheiden suhteellinen määrä on oppilailla jokseenkin sama. Toisin sanoen vaikka osa oppilaista on kirjoittanut pidempiä kirjoitelmia, ei virheiden määrä suhteutettuna tekstin pituuteen juurikaan kasva. Tutkimuksen tulokset siis osoittavat, että Pietarin suomalaisen koulun kaksikielisten oppilaiden venäjän ja suomen kielen hallinnassa ei ole suurtakaan eroa virheiden määrässä tai sanaston rikkaudessa vaan oppilaat hallitsevat ikäänsä nähden hyvin sekä suomen että venäjän kielen.
  • Huttunen, Kristian (2016)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee venäjänkielisiä sopimuksia ja niiden kielellisiä erityispiirteitä korpuslingvistiikan menetelmiä käyttäen. Sopimustekstien tutkiminen korpuslingvistisin menetelmin ei ole kovin yleistä, mistä johtuen suoraan verrannollista aikaisempaa tutkimusta, johon tutkimustuloksia voisi verrata, ei ole saatavilla. Monet sopimusten erikoispiirteistä ovat myös virallisen asiatyylin erikoispiirteitä. Tutkielman lähtökohtana onkin hypoteesi, jonka mukaan sopimukset ovat virallisen asiatyylin alalaji. Tutkielmassa etsitään korpuslingvistisin menetelmin sellaisia venäjänkielisten sopimusten erikoispiirteitä, jotka voisivat tukea hypoteesia. Lisäksi esitellään myös muita sopimusten erikoispiirteitä ja muotoseikkoja. AntConc-ohjelman avulla etsitään sopimusten kaikkein käytetyimmät lekseemit ja N-grammit, joista voidaan tehdä johtopäätöksiä sopimusten ominaispiirteistä ja niiden esiintymisestä. Tutkimustulokset ovat pääosin kvantitatiivisia ja tutkielman kvalitatiiviset tulokset on johdettu niistä. Tutkimusaineistona käytetään mallisopimuksia, joista on muodostettu oma sopimuskorpus, Korpus dogovorov. Mallisopimukset toimivat oikeiden sopimusten pohjina, joten niissä on samoja erikoispiirteitä, kuin oikeissakin sopimuksissa. Lisäksi mallisopimukset ovat helpommin saatavilla, mikä mahdollistaa suuremman aineiston keruun ja kattavampien tutkimustulosten saamisen. Mallisopimukset eivät myöskään sisällä mitään oikeussubjektien salaisia tai henkilökohtaisia tietoja. Aineisto koostuu 735:stä mallisopimuksesta, jotka jakautuvat eri sopimustyyppeihin, kuten kauppasopimuksiin, edustussopimuksiin, vuokrasopimuksiin, työsopimuksiin jne. Aineistoon on pyritty keräämään mahdollisimman laaja kirjo eri sopimustyyppejä. Tutkielmassa perehdytään virallisen asiatyylin erikoispiirteisiin, erityisesti tyylillisiin piirteisiin. Tyylillisiä piirteitä ovat imperatiivisuus, tarkkuus, persoonan häivyttäminen eli persoonattomuus ja standardisoinnin korkea taso. Lisäksi perehdytään lähdekirjallisuudesta löytyviin sopimusten erikoispiirteisiin ja muotoseikkoihin. Tutkimusmetodeina käytetään korpuslingvistisien menetelmien tuottamia tilastollisia lukuja, joista keskeisimmät tässä tutkielmassa ovat absoluuttinen frekvenssi ja yhteisinformaatio MI (mutual information), joka mittaa kollokaatioiden osien todennäköisyyttä esiintyä yhdessä. Näitä menetelmiä hyödyntäen on koottu korpusten hallintaohjelmaa hyväksi käyttäen sopimusten käytetyimmät lekseemit ja N-grammit, jotka koostuvat 2-6:sta sanasta. 2-grammit on lajiteltu ryhmiin, mm. pääsanan ja määreen muodollisten suhteiden mukaan. Käytetyimpiä lekseemejä ja N-grammeja analysoimalla on tultu johtopäätökseen, että sopimukset ovat virallisen asiatyylin alalaji. Virallisen asiatyylin tyylilliset piirteet esiintyvät laajalti tutkimustuloksissa, mikä todistaa hypoteesin paikkansapitävyyden. Tutkimustulokset havainnollistavat myös muita sopimusten erikoispiirteitä, esimerkiksi verbien frekvenssi verrattuna substantiiveihin on normaalia pienempi. Tutkimustuloksista voidaan myös havaita, miten verbit korvataan lauseissa. Myös monet muut virallisen asiatyylin tyylillisten piirteiden ilmaisukeinot, samoin kuin muutkin virallisen asiatyylin ja sopimusten erikoispiirteet, esiintyvät tutkimusaineistossa, mutta niiden esiintyminen ei ole tarpeeksi toistuvaa, jotta ne näkyisivät käytetyimpien lekseemien ja N-grammien joukossa. Esimerkkinä voidaan mainita sopimusten leksikaaliset ja kieliopilliset poikkeamat kirjakielen normeista, joita esiintyy aineistossa. Tämän tutkielman merkittävin tuotos ovat massiiviset lekseemi- ja N-grammilistat, jotka itsessään kertovat paljon sopimusten erikoispiirteistä ja tarjoavat vastauksen kysymykseen, mitä lekseemejä ja kiinteitä sanaliittoja sopimuksissa esiintyy.