Browsing by discipline "Ryska språket och litteraturen, ryska som främmande språk"

Työssä tutkitaan venäjänkielisiä vakiintuneita ilmauksia ja niiden yhteyttä venäläiseen kulttuuriperintöön. Huomiota on kiinnitetty erityisesti sananlaskuihin, sananparsiin, kommunikeemoihin ja lentäviin lauseisiin. Tutkimuksessa on tarkasteltu oppilaiden venäläisen kulttuurin tuntemusta ja sen vaikutusta vakiintuneiden ilmausten ymmärtämiseen ja oikeaan käyttöön eri tilanteissa. Työssä esitetään kulttuurin määritelmiä, tarkastellaan kulttuurin ja kielen yhteyttä ja niiden vaikutusta maailmankuvan omaksumiseen ja annetaan myös konkreettisten esimerkkien syntymiseen johtavia lähteitä. Työ käsittelee venäjän kielen ja kulttuurin opetukseen liittyviä kysymyksiä Suomessa ja Suomalais-venäläisessä koulussa (SVK) sekä tarkastelee sen yhteydessä SVK:n opetussuunnitelmaa. Työ koostuu teoriaosuudesta ja kirjallisten tehtävien tulosten analyysistä. Aineisto muodostuu Suomalais-venäläisen lukion ja vertailuryhmänä toimivien pietarilaisten oppilaiden suorittamista tehtävistä. Analyysi keskittyy kyseisten ryhmien suoritustulosten erojen tarkasteluun. Ensimmäisen tehtävän suoritti 11 venäjää äidinkielenä ja 11 venäjää vieraana kielenä opiskelevaa SVK:n lukiolaista sekä 13 kymmenesluokkalaista natiivipuhujaa Pietarista. Tehtävässä piti yhdistää tilanteet ja niihin sopivat vakiintuneet ilmaukset. Pietarilaisten opiskelijoiden oikeiden vastauksien määrä on 91%. SVK:n venäjää äidinkielenä opiskelevien lukiolaisten oikeiden vastauksien määrä on 97% ja venäjää vieraana kielenä opiskelevien 34%. Oppilaiden antamien vastauksien analyysi osoittaa, että venäjää äidinkielenä opiskelevat lukiolaiset pärjäävät jopa natiivipuhujia paremmin, kun taas venäjää vieraana kielenä opiskelevat kokivat vaikeuksia. Vaikeuksien vähentämiseksi/poistamiseksi tähän kielen alueeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota ja varattava enemmän aikaa. Toisessa tehtävässä SVK:n lukiolaiset selittivät eniten natiivipuhujien käyttämiä vakiintuneita ilmauksia. Venäjää äidinkielenä opiskelevien oikeiden vastauksien osuus on 84% ja venäjää vieraana kielenä opiskelevien 24%. Tulokset osoittavat, että kaikki natiivipuhujien käyttämät ilmaukset eivät ole lukiolaisille tuttuja. Tällaisia ilmauksia kannattaa käydä läpi opetuksessa. Kolmannessa tehtävässä, jossa piti täydentää viisi sananpartta ja antaa esimerkkejä niiden käytöstä tai selittää niiden merkitys, osallistui SVK:n lukiolaisten lisäksi 9 pietarilaista kasiluokkalaista, eli 9 natiivipuhujaa. Natiivipuhujat täydensivät oikein 97% ja selittivät/antoivat esimerkkejä käytöstä 70%. Venäjää äidinkielenä opiskelevat lukiolaiset vastaavasti 84% ja 39%, ja venäjää vieraana kielenä opiskelevat 11% ja 4,5%. Tulokset osoittavat, että lukiolaiset osasivat täydentää paremmin, kuin selittää tai antaa esimerkkejä. Se tarkoittaa sitä, että sanaparret ovat heille tuttuja, niiden ymmärtäminen ja käyttö kuitenkin vaativat lisää harjoitusta ja aikaa. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että SVK:n venäjää äidinkielenä opiskelevat lukiolaiset ovat tutkimustehtävissä melkein natiivipuhujien tasolla, mikä kertoo SVK:n antaman kulttuurin opetuksen korkeasta laadusta. Venäjää vieraana kielenä opiskelevien tulokset puolestaan näyttävät, että kulttuuriin liittyvät vakiintuneet ilmaukset ovat erittäin vaikeita, minkä vuoksi venäläisen kulttuurin opettamiseen on syytä kiinnittää enemmän huomiota ja aikaa. Tutkimukseen osallistujien pienen määrän vuoksi tuloksia ei voi yleistää, ne antavat kuitenkin käsityksen osallistujien kulttuurin tuntemuksesta. Jotta kulttuuria ymmärrettäisiin paremmin, kulttuurin opetuksen mahdollisuuksia pitäisi laajentaa. Miten sitä kannattaa opettaa voi olla seuraavan gradun aihe.

Tutkielmassa tarkastellaan pelillisyyttä ja pelien käyttöä kouluopetuksessa sekä luodaan konkreettinen pedagoginen tuote, digitaalinen oppimispeli venäjän kielen liikeverbien opiskelua varten. Oppimispelissä matkustetaan junalla Moskovasta Vladivostokiin ja matkan varrella pysähdytään eri kaupungeissa tekemään liikeverbitehtäviä. Oppimispeli löytyy osoitteesta transsiperia.uraanikaivos.com. Työn teoreettisessa osassa käsitellään työn kannalta tärkeimpiä käsitteitä kuten pelillisyyttä, peliä, oppimispeliä ja liikeverbejä sekä selvitetään pelien käytön hyötyjä ja haasteita ja kuvataan pelien luomiseen liittyviä peruselementtejä. Tutkielman empiirisessä osassa kuvaillaan työtä varten luodun oppimispelin osa-alueet ja pelintekoprosessi sekä analysoidaan testipelaajilta saatu palaute. Peliä testattiin kolmessa ryhmässä. Pilotointivaiheen testiryhmänä toimivat venäjän kielen yliopisto-opiskelijat ja varsinaisina testiryhminä peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset oppilaat, jotka opiskelevat venäjää A-kielenä. Pilotointivaiheen tarkoituksena oli korjata pelissä mahdollisesti ilmenevät puutteet ja varmistaa, että varsinaisessa testauksessa peli toimisi siten, että pelisuorituksia ja pelistä saatavaa palautetta voisi käyttää tutkimuksen aineistona. Keskeisimpänä tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselytutkimusta, joka toteutettiin palautelomakkeen muodossa. Palautteet analysoitiin kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti. Palautelomakkeen Likert-asteikolla annettuja vastauksia verrattiin sekä kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten että tyttöjen ja poikien kesken. Avointen kysymysten vastaukset analysoitiin yhtenä kokonaisuutena. Eniten positiivista palautetta saivat pelin grafiikka ja animaatiot, mielenkiintoinen teema ja tarina sekä mahdollisuus oppia venäjän liikeverbejä pelin avulla. Pelin grafiikkaan toivottiin myös joitakin parannuksia ja lisäksi muutamalla testaajalla esiintyi teknisiä ongelmia mm. kosketusnäytön toimivuudessa. Huomattavimmat erot kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten välillä liittyivät tehtävien vaikeustasoon ja mielenkiinnon ylläpitämiseen joissakin pelin vaiheissa. Kahdeksasluokkalaiset kokivat tehtävät selvästi vaikeammiksi kuin yhdeksäsluokkalaiset ja vaikeudet tehtävistä suoriutumisessa alkoivat aiemmin kuin yhdeksäsluokkalaisilla, mikä osaltaan on voinut vaikuttaa mielenkiinnon ja keskittymisen heikkenemiseen. Pojat pitivät tehtäviä hieman helpompina kuin tytöt, kun taas tytöt arvioivat pelin graafista toteutusta myönteisemmin kuin pojat. Sekä tytöt että pojat kokivat, että peli auttoi heitä ymmärtämään paremmin venäjän liikeverbien käyttöä. Kouluarvosana-asteikolla mitattuna pelin keskiarvoksi muodostui 8,3

1930-luvulla oli selvää, että Neuvostoliitto oli jäänyt taloudellisessa kehityksessä lännestä jälkeen ja maa lähti kuromaan eroa umpeen kiivaan teollistamisen avulla. Teollistumisen vauhdittamiseksi myös maan pohjoisosien luonnonvarat haluttiin käyttöön, mikä edellytti arktisen alueen aiempaa systemaattisempaa tutkimusta ja kartoittamista. Rationaalista suunnittelua korostavassa teknokraattisessa Neuvostoliitossa tieteen merkitys yleisesti kasvoi, vaikka samanaikaisesti tieteentekijöiden vapautta kavennettiin ja tiedon vapaata liikkuvuutta rajoitettiin. Arktisen valloituksessa erityinen painoarvo annettiin Koillisväylän käytettävyyden edistämiselle niin logistisista kuin strategisista syistä. Tarkastelen tutkielmassani kahta neuvostoliittolaisen luonnontieteilijän Vladimir Vizen kirjoittamaa matkakertomusta nimenomaan Koillisväylästä. Jäänmurtaja Sibirjakovin matkaa Arkangelista itään kuvaa Na ”Sibirjakove” v Tihij okean (1934) ja jäänmurtaja Litken matkaa Vladivostokista Murmanskiin puolestaan Vladivostok – Murmansk na ”Litke” (1936). Molemmat teokset on julkaissut Neuvostoliiton arktisen alueen kehittämisestä ja tutkimuksesta vastannut hallinto-organisaatio Glavnoe upravlenie Severnogo morskogo puti (Glavsevmorput). Vize itse oli Glavsevmorputin alaisuudessa toimineen Arktisen instituutin varajohtaja. Vaikka Glavsevmorput vastasi arktisen alueen tutkimuksesta, oli sen ensisijaisena tavoitteena nopeassa tahdissa muuttaa arktinen alue taloudellisesti tuottavaksi osaksi Neuvostoliittoa. Tarkastelen tutkielmassani sitä, miten Vize matkakertomuksissaan kuvaa arktisen muutosta sekä sitä, minkälainen arktinen ja erityisesti arktinen luonto Vizen teksteissä rakentuu. Lähestyn Vizen kertomuksia 1930-luvun Neuvostoliiton yhteiskunnallisesta kontekstista ja aikansa matkakirjallisuudelle tyypillisistä piirteistä käsin, mutta lisäksi katson niiden asettuvan osaksi yleisempää kolonialistisen ja tieteellisen matkakertomuksen traditiota. 1930-luvun Neuvostoliitossa julistettu sota luontoa vastaan, pyrkimys luonnon täydelliseen kontrollointiin sekä arktisen valloituksen ympärille ajan mediassa ja kirjallisuudessa muotoutunut mytologia asettivat omat reunaehtonsa sille, miten Vizen tuli kuvata Sibirjakovin ja Litken matkoja. Tämä näkyy kertomuksissa ajan hegemoniselle luontodiskurssille tyypillisinä ilmauksina, arktisen personifiointina ja sotametaforien viljelemisenä. Taistelu esitetään kuitenkin alusten ja jään välisenä taisteluna, ei ihmiskehon ja arktisen kylmyyden välisenä kamppailuna – ennemminkin kylmyys ja siinä piilevä kuolemanvaara sivuutetaan. Tällöin neuvostosankari näyttää sijaitsevan luonnon yläpuolella, vapaana sen rajoituksista. 1930-luvun Neuvostoliiton reunaehtojen lisäksi Vizen matkakertomuksissa näkyy kuitenkin myös yleismaailmallinen tieteen, teknologian ja kolonisaation yhteenkietoutuneisuus. Tieteen tehtävä on tuottaa imperiumin keskuksille tietoa kolonialisoidun alueen tehokkaan hyödyntämisen edistämiseksi ja Vizen tapauksessa hänen tehtävänsä on ennen kaikkea muuttaa pohjoiset olosuhteet ennustettaviksi ja siten hallittavammiksi. Tiedettä harjoittamalla Vize siis osallistuu pohjoisen luonnon kolonisaatioon ja Vizen tekstissä näkyy tieteelliselle matkakirjallisuudelle tyypillinen luonnon luokittelu, tilastointi ja selittäminen. Luonto näyttäytyy siis passiivisena tutkimuskohteena. Yhtä lailla Vizen kertomuksissa näkyy imperialistiselle matkakertomukselle tyypillinen piirre täyttää kolonialisoitu maisema imperiumin keskuksesta muistuttavilla merkeillä: tässä tapauksessa jäänmurtajilla, tutkimusasemilla ja neuvostovallasta muistuttavilla paikannimillä. Arktisten alueiden kolonisaation yhteydessä ”toisena” esitetään useimmiten luonto, näin myös Vizen kertomuksissa. Vaikka arktiset ilmiöt, erityisesti jää, esitetään tarkastelluissa kertomuksissa vihamielisinä vastustajina, rakentuu Vizen teksteissä luonnon ja erityisesti eläinten kuvauksen välityksellä myös toinen, aitoutta, vapautta ja kaupunkielämän vastakohtaa edustava arktinen, jonka kuvaus asettaa kyseenalaiseksi Vizen horjumattoman omistautumisen arktisen muuttamiselle. Tätä toista arktista ei esitetä vihollisena, vaan erityisesti arktisten eläinten kuvauksessa hahmottuu ajatus siitä, että arktisella alueella on myös oikeuksia. Eläinten representaatiot ajan matkakirjallisuudessa ansaitsisivatkin ehdottomasti lisätutkimusta.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia lyhenteitä venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa esiintyy, mitä keinoja käytetään niiden muodostamiseen ja mitkä venäjänkielisen internetkommunikaation ominaisuudet vaikuttavat lyhenteiden käyttöön. Tutkimusaineisto koostuu 3000 kommentista, jotka on kerätty aikavälillä 17.8.2020–20.8.2020 kolmen eri tubettajan (A4, Alena Venom ja Sasha Spillberg) videoiden alle jätetyistä kommenteista. Kerätyistä kommenteista 311 sisältää jonkinlaisen lyhenteen. Tutkielmassa tarkastellaan kvalitatiivisin metodein nuorisoslangin, englannin kielen sekä puhekielen vaikutusta lyhenteiden muodostamiseen ja käyttöön venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa. Tutkimusaineistossa esiintyviä lyhenteitä verrataan jo olemassa oleviin venäjän kielen kieliopissa esiintyviin tapoihin muodostaa lyhenteitä esimerkiksi erilaisten kirjainlyhenteiden muodostamisen tapoihin. Yllämainittujen tarkastelussa otetaan huomioon kielen ekonomia, jonka mukaan kielenkäytössä tulee pyrkiä muun muassa ajan sekä fyysisen ja älyllisen toiminnan minimoimiseen. Kielen ekonomian mukaisesti venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa pyritään jakamaan mahdollisimman paljon informaatiota käyttäen siihen mahdollisimman vähän aikaa ja nähden sen eteen mahdollisimman vähän vaivaa. Tämä tavoite näkyy venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa erilaisten lyhenteiden käytön lisäksi esimerkiksi kommenteissa esiintyvien kielioppivirheiden runsaassa määrässä sekä englanninkielisten sanojen ja lyhenteiden kirjoittamisessa kyrillisillä aakkosilla. Tutkimustulokset osoittavat, että venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa esiintyy muun muassa kirjainlyhenteitä sekä katkaisu- ja sisälyhenteitä. Kirjainlyhenteistä yleisimmät ovat sanojen ensimmäisten kirjainten mukaan lyhennetyt sanat kuten LOL ’laughing out loud’. Muista tutkimusaineistossa esiintyvistä lyhenteistä selkeästi yleisimmät ovat katkaisulyhenteet, jotka muodostetaan katkaisemalla sanan loppuosa. Tutkimusaineistossa esiintyvät sisälyhenteet muodostetaan puolestaan lyhentämällä sanan keskiosaa tai jättämällä sanan keskiosasta pois yksittäisiä kirjaimia. Useimmiten sanan keskiosasta jätetään pois vokaaleja, minkä johdosta venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa esiintyy paljon pelkistä konsonanteista muodostuvia lyhenteitä. Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että venäjänkielisen internetkommunikaation ominaisuuksista puhekielisyys näkyy lyhenteiden kirjoitustavassa, jolla pyritään lähentämään sanan kirjallista muotoa puheessa esiintyvään ääntämismuotoon. Nuorisoslangin vaikutus puolestaan näkyy slangisanoista muodostettujen lyhenteiden käytön lisäksi englannin kielen ja englanninkielisten lyhenteiden käyttämisessä venäjänkielisen kommunikaation osana. Slangin ja englannin kielen käytön avulla venäjänkielisessä internetkommunikaatiossa voidaan myös ilmaista kuulumista johonkin tiettyyn sosiaaliseen ryhmään tai hyödyntää slangia ja englannin kieltä itseilmaisun keinona.

Tutkielman tarkoituksena on perehtyä venäläisten ekonomistien argumentointiin ja retoriikkaan talouskysymyksissä. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia argumentteja ekonomistit esittävät ja miten ekonomistit käyttävät argumentteja vakuuttaakseen lukijansa. Työssä ei pyritä selvittämään argumentin rakennetta vaan se, mitä argumentilla tehdään: mitkä ovat argumentin esittäjän tehtävät ja päämäärät sekä mitä argumentointitekniikkaa hän käyttää. Tutkimus haluaa saada vastauksia myös siihen, kuinka paljon ekonomistit käyttävät tunteisiin vetoavia retorisia keinoja. Tutkimustehtävänä on myös selvittää, miten ekonomistit perustelevat ja hakevat hyväksyntää pääväitteelleen. Argumentille on luotava riittävä todistusvoima, jotta se voidaan saada legitimoiduksi siten, että argumentin vastaanottaja vakuuttuu väitteen oikeellisuudesta ja on tarvittaessa valmis myös toimimaan. Todistusvoima voi olla rakennettu niin, että sen voidaan arvioida perustuvan subjektiiviseen tai objektiiiviseen tietolähteeseen. Työ hakee vastauksia kysymyksiin, kuinka paljon ekonomistit vetoavat omaan auktoriteettiinsa ja miten he hyödyntävät arvovaltaansa talousasiantuntijoina saavuttaakseen päämääränsä sekä millaisesta retoriikasta ekonomistit hyötyvät kommunikaatiossa.Tutkimusmenetelmäksi on valittu diskurssianalyysiin kuuluva retorinen analyysi. Analyysin teoreettinen viitekehys perustuu argumentointia ja logosta painottavaan retoriikkaan, jonka juuret ovat Aristoteleen ja Quintilianin teorioissa. Metodologiset menetelmät perustuvat C. Perelmanin ja L. Olbrechts-Tytecan luoman ”uuden retoriiikan” tulkitsijoiden kuten Hellspongin, Warwickin ja Perelmanin työn tuloksiin sekä A. Volkovin ja V. Smolenenkovan tutkimuksiin. Legitimoinnin teoria on lähtöisin C. Hartin, van Dijkin ja heidän kognitiivisen lingvistiikan koulukunnan tutkimuksista. Retoristen keinojen osalta tutkielma hyödyntää J. Fahnestockin ja C. Perelmanin teorioita. Materiaali on kerätty neljän venäläisen ekonomistin blogeista ja kirjoituksista heidän omilla koti- tai asiantuntijasivuillaan.Tekstit käsittelevät sanktioita, vastasanktioita ja tuonnin korvaamista seurauksena Venäjän toimista Krimillä ja Itä-Ukrainassa helmikuusta 2014 kesäkuun loppuun 2015. Tutkimuksen ulkopuolelle on rajattu lukijoiden kommentit. Materiaali on analysoitu luvussa 3 siten, että kaikki neljä ekonomistia on analysoitu kukin kerrallaan ja analyysin tulokset on esitetty välittömästi analyysin jälkeen. Tekstinäytteistä on kerätty ja luokiteltu argumenttityypit, argumentointitekniikat, argumentoinnin tapa esittää tehtävä (teesi), arvio tietolähteen legitimoinnista, henkilöön ja auktoriteettiin vetoavat keinot sekä retoriset keinot. Analyysin yhteydessä arvioidaan myös sitä, miten ekonomistit vetoavat omaan auktoriteettiinsa. Luvussa 3.7 käsitellään kysymystä, millaisesta retoriikasta argumentin esittäjä voi saada hyötyä kommunikaatiossa ja luvussa 3.8 verrataan yhteenvedon omaisesti ekonomistien argumentointia. Luvussa 3.9 arvioidaan ekonomistien retoriikan resurssien (logos, ethos, pathos) käyttöä. Tutkimusaineisto osoittaa, että ekonomisteilla on tiedot, taidot ja kyky esittää tehokasta argumentointia, mutta he päätyvät hyviin tuloksiin käyttämällä toisistaan huomattavasti poikkeavaa argumentointia ja erilaisia retoriikan keinoja.Yksi argumentin esittäjä perustaa argumenttinsa subjektiivisiin arvopäämääriin, jolloin retoriset argumentit eivät perustu väitteen tosiasiaperusteluihin, vaan perusteluina käytetään eristisiin päämääriin perustuvia voimakkaita tunteita herättäviä arvoja. Esittäjän edustama ”puhujakategoria” legitimoi argumentin esittäjän väitteen. Keinoja ovat mm. kyky muuttaa käsitteen tai ilmiön tulkinnallinen viitekehys (frame) toiseksi tai hyödyntää manipulaation ja demagogian keinoja ja tekniikoita. Toinen argumentin esittäjä puolestaan käyttää lukuihin, tilastoihin, esimerkkeihin ja talouden toimintamalleihin perustuvia logos-argumentteja, joiden tietolähteet lukija voi tarkistaa. Hän käyttää talousdiskurssille tyypillisesti metaforia ja fraseologiaa. Esittäjä vetoaa henkilöihin, mutta ei vetoa omaan auktoriteettiinsa vaan ”samaistaa” itsensä lukijoihin. Joukossa on myös talouspolitiikkaan erikoistunut ekonomisti, joka käyttää taloustermejä ja vetoaa auktoriteettiin sekä ekonomisti, joka käyttää argumenteissa taitavasti metaforia vedoten henkilöön. Tutkimuksen johtopäätöksenä voi esittää, että heikonkin argumentin voima riippuu sen esittäjästä ja esittämistaidosta. Suora auktoriteettiin vetoaminen ei välttämättä tuo parhaita tuloksia. Auktoriteettiin vetoaminen vaatii myös rinnalleen muiden retoristen keinojen käyttöä. Retoriikan tutkimus voisi tarjota työkaluja reaaliaikaiseen tiedon analysointiin ja ei-totuudenmukaiselta tiedolta suojautumiseen. Tulkinnan kannalta oleellista on ymmärtää konteksti, tilannekonteksti ja käsitteiden viitekehykset, koska diskursseja voidaan muokata ja niistä voi syntyä narratiiveja, joista puolestaan yllättävästikin muodostuu legitiimejä käsityksiä yhteiskunnan hegemonisten diskurssien valtavirrassa.

Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella kriisiviestinnän keinoja venäläisessä lehdistössä. Tutkimuk- sen tavoitteena on selvittää vaikuttaako kriisitilanteen syy siihen, millaisia retorisia keinoja siitä uutisoitaessa käytetään sekä voiko löytää retoristen tai muiden tyyliseikkojen yhtäläisyyksiä eri kriisitilanteista uutisoitaessa. Tutkimusmateriaalina on ”Moskovskii komsomolez” -lehti ja siinä oleva uutisointi kahdesta Venäjän lähihis- torian aikana tapahtuneesta kriisitilanteesta. Nämä kriisitilanteet ovat 7.4.2017 Pietarin metrossa tapahtunut terrori-isku ja 25.3.-26.3.2018 Kemerovon ostoskeskuksessa sattunut tulipalo. Terrori-iskun syy on luonteel- taan poliittinen ja tulipalo on luokiteltu tahattomaksi onnettomuudeksi. Tutkimuksen hypoteesina on se, että poliittinen kriisi saa enemmän näkyvyyttä lehdistössä ja siitä uutisoitaessa käytetään erilaisia retorisia keinoja, kuin onnettomuudesta uutisoitaessa. Tutkimusaineisto koostuu molempien tapahtumien osalta noin viikon ajanjaksosta tapahtuneen kriisin jälkeen. Tutkimus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tutkimusaineistosta poimittiin 48 esimerkkiä, jotka analysoitiin retorisen analyysin avulla. Tarkastelu keskittyy viiteen eri retoriseen keinoon; joita ovat metafora, analogia, rinnastus, retorinen kysymys sekä henkilökohtainen kokemus. Tutkimuksen tarkoituksena on selvit- tää, missä yhteydessä ja millä tavoin näitä keinoja on käytetty sekä verrata käyttöä kahden erilaisen kriisitilan- teen välillä. Tutkimuksen toinen osa keskittyy tarkastelemaan kriisiuutisen kokonaisvaltaisempaa uutisointia sen koko elinkaaren aikana. Tämän tutkimuksen teoreettisena pohjana on kriisiviestinnän teoria ja se, että krii- siuutisointi rakentuu neljälle eri kirjallisuuslajin käytölle. Nämä lajit ovat esiintymisjärjestyksessä: eeppinen, dramaattinen, lyyrinen sekä didaktinen. Tutkimuksen toinen osa tehtiin tarkastelemalla aineistoa ja poimimalla siitä esimerkkejä kustakin kirjallisuuslajista. Osana näitä lajeja pidetään myös valokuvia ja esimerkkinä kustakin lajista tutkimusaineistosta poimittiin 4 valokuvaa tarkempaan analyysiin. Tutkimus näyttää, että kriisiviestinnässä on eroja riippuen kriisin syyn taustatekijöistä. Eroavaisuudet näkyvät kuitenkin enemmän uutisten teemoissa, diskursseissa sekä kehyksissä eikä niinkään yksittäisissä retorisissa kei- noissa. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tehdyn retorisen analyysin avulla ei pystynyt osoittamaan konkreet- tisia eroja kriisiviestinnän keinoissa. Toisen osan analyysi keskittyi tarkastelemaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa kriisiuutisen rakentamisessa ja sen perusteella voidaan todeta, että kriisiuutisen elinkaari noudattaa samaa kaavaa kriisin syystä riippumatta. Tutkimuksen johtopäätös on se, että retorinen analyysi tarvitsee rinnalleen toisen tutkimusmetodin, jonka avulla tutkimuskysymystä voi tarkastella kokonaisvaltaisemmin, ot- taen huomioon myös yhteiskunnalliset, kulttuuriset sekä poliittiset tekijät kriisin syyn ja seurausten käsittelyssä. Tällainen rinnakkainen metodi voi olla kehysanalyysi, joka on tämän tutkimuksen seuraava askel.

Tutkielmassa tarkastellaan Aleksandr Miljukovin matkamuistiinpanoja Suomesta vuosilta 1851 ja 1852. Muistiinpanot on jaettu kahteen osaan: ensimmäiseen ja toiseen matkaan. Miljukovin matkamuistiinpanot Suomesta ovat ajankohtaisia, sillä ne on vastikään suomennettu Segei Pogreboffin toimesta. Tutkielmassa analysoidaan matkan suuntaa, matkan lähtökohtia sekä maisema- ja suomalaiskuvaa transnationalismiin pohjautuvan tulkinnallisen linssin kautta. Lisäksi analyysissä pyritään selvittämään, näkyykö ensimmäisen ja toisen matkan kuvauksissa eroja. Miljukovin matkateoksen analyysin apuna tukeudutaan hänen aikalaisensa Jakov Grotin matkakirjaan Suomesta. Grotin matkakirja sopii vertailukohdaksi hyvin, sillä hän matkusti Suomessa hieman ennen Miljukovia eli vuonna 1846. Tutkimuksen tavoitteena on laajentaa matkakirjallisuuden deskriptiivistä tulkintaa tuomalla siihen ylirajaista analyyttisyyttä. Transnationalismi valikoitui tutkielman teoriapohjaksi, sillä siinä on ennen kaikkea kyse rajoista ja niihin väistämättä liittyvästä vuorovaikutuksen ideasta. Transnationalismin lisäksi tutkielman analyysin tukena käsitellään matkakirjallisuuden erityispiirteitä sekä Miljukovin muistiinpanoihin liittyvää historiallista taustaa. Tutkielman keskeisiä kysymyksiä ovat: miten ja millä tavoin Miljukov kuvasi Suomea? Löytyykö ensimmäisen ja toisen matkan kuvauksista eroja? Voidaanko Miljukovin muistiinpanoissa havaita toiseuttavia rajoja? Jos voidaan, niin millä tavoin ne ilmentyvät tekstissä? Tutkielman analyysiosio on jaettu neljään päätemaan: matkan lähtökohtiin, matkan suuntaan, maisemakuvaan sekä kuvaan suomalaista. MIljukovin matkan lähtökohtien tulkinta luo pohjan muille osioille. Kyseisessä kappaleessa käsitellään kirjailijan mahdollisia ennakkokäsityksiä Suomesta sekä matkaan kohdistuvia odotuksia. Suuntana Suomi –kappaleessa pohditaan käsiteparia periferia-keskusta sekä kuvausten luomaa mentaalista rajaa. Maisema- ja ihmiskuvien tulkinnassa keskitytään tekstissä heijastuvaan kirjailijan mielikuvituksellisuuden ja realistisuuden päällekkäiskuvaan sekä ympäristöstä vieraantumiseen. Tutkimus osoittaa, että transnationalismiin pohjautuvan tulkinnallisen linssin kautta Miljukovin matkamuistiinopanoista voidaan erottaa mentaalinen raja, jonka kirjailija ylitti seilatessaan höyrylaivalla Suomen ja Venäjän maantieteellisen rajan yli, ja joka heijastuu hänen ennakkokäsityksistään Suomesta sekä matkan suunnasta. Tämä näkyi tekstissä maisemakuvan muuttuessa yhtäkkiä suomalaiseksi. Lisäksi todettiin, että mentaalinen raja oli niin sanotusti matalampi toisella matkalla, johtuen nähtävästi siitä, että Suomi ei ollut enää niin tuntematon matkakohde kirjailijalle. Analyysin pohjalta voidaan myös todeta, että Miljukovin mentaalisen rajan ylitys, ennakkokäsitykset sekä hänen taustansa vaikuttivat hänen kuvailuunsa suomalaisesta luonnosta, suomalaisista tai Suomen kaupungeista. Miljukovin mentaalisen rajanylityksen kokemuksen ja ennakkokäsityksen Suomessa vallitsevasta hiljaisuudesta johtuen maisemasta katoavat linnut. Vertailu Grotin matkakirjaan osoitti, että tämä kuvailee tekstissään lintujen laulua, kun taas Miljukov puolestaan korosti linnuttomuudella hiljaisuutta ja sitä, että maantieteellistä rajaa ylittäessään hänen maisemakuvansa muuttui äkillisesti suomalaiseksi. Tutkimus myös osoitti, että matkailijan ennakkokäsitykset ja tiedot matkakohteesta vaikuttavat häneen näkemäänsä kuvaan.

Tutkielmani käsittelee montaasitekniikalla tehtyjä venäläisiä kirjailijaelämänkertoja. Montaasitekniikalla tarkoitan sitä, että teokset koostetaan yhdistelemällä eri lähteistä leikattuja eli fragmentoituja tekstejä. Teosten lähteinä on käytetty mitä moninaisimpia dokumentteja koulutodistuksista oikeuden pöytäkirjoihin. Useimmin käytettyjä ovat kirjeet, päiväkirjat ja muistelmat. Kutsun genreä faktomontaasiksi, kysymyshän on faktojen montaasista, erilaisten tiedonpalojen yhdistämisestä; alkuaikoina 1920- ja 30-luvuilla puhuttiin kirjallisista montaaseista. Tavoitteenani on selvittää, miten teokset täyttävät elämänkerran tehtävän. Genren aloitti vuonna 1926 V. V. Veresaevin Puškin v žizni -teos, joka on tutkielmani tärkein lähde. Teos sai seuraajia ja klassikon aseman. Teoksesta löytyy eniten tutkimusta, ja se on useimmin uudelleen julkaistu, melko vaihtelevan sisältöisenä. Teoksen kohdalla huomioni kiinnittyy erityisesti faktomontaasiin mahdollisena keinona välttää sensuuri sekä teoksen saamaan kritiikkiin anekdoottimaisuudesta. 1920-luvun lopussa julkaistiin useita faktomontaasiteoksia, joista tarkemmin käsittelen teoksia Leonid Grossmanin Dostoevskij na žiznennom puti (1928) ja Val. Fejderin A. P. Čehov: Literaturnyj byt i tvorčestvo po memuarnym materialam (1928). Vertaan teoksia uudempiin samoja kirjailijoita käsitteleviin, Igor Volginin Rodit’sja v Rossii. Dostoevskij i sovremenniki: žizn’ v dokumentah (1989) ja Igor Suhihin Čehov v žizni: sjužety dlja nebol’šogo romana (2011), teoksiin. Tutkin genren kehitystä 85 vuoden ajanjaksolla. Faktomontaasiteoksia on julkaistu yhteensä parikymmentä laskentatavasta riippuen. Saatavilla olevista olen tehnyt havaintoja erityisesti niiden rakenteesta ja tekotavasta. Tarkastelen faktomontaasin historiallista taustaa ja 1920-luvun kulttuuriteorioiden ja kirjallisuusryhmittymien vaikutusta genren syntyyn. Suorat yhteydet 1920-luvun kirjallisuusteoreetikkojen ja -teorioiden sekä faktomontaasin tekijöiden välillä olivat vähäisiä, mutta esimerkiksi LEF-ryhmä käsitteli termien literatura fakta ja faktografia avulla samoja tiedonvälityksen ja tosiasioihin perustuvan kirjallisuuden kysymyksiä. Formalistit Juri Tynjanov, Boris Tomaševski ja Boris Ejhenbaum pohtivat kirjallisuushistoriallisen materiaalin tulkintaa ja kirjailijaelämänkerran olemusta. Totean elokuvan montaasiteoriat käyttökelpoisiksi helpottamaan faktomontaasin toimintamekanismin ymmärtämistä. Pohdin tekstifragmentin ominaisuuksia yksin ja vuorovaikutuksessa toisten fragmenttien kanssa. Faktomontaasin tekoprosessi on kiinnostukseni kohteena. Tärkeimpänä tiedonlähteenä aiheesta ovat teosten esipuheet. Luokittelen erilaisia lähdetyyppejä. Erityistä huomiota osoitan kaunokirjallisille lähteille, kuten runoille, joiden käyttö elämänkerrallisena materiaalina on kiistanalaista. Fragmentin rajaus on oleellista: mitä otetaan mukaan, mikä osa alkuperäisestä lähdetekstistä jää ulkopuolelle. Puntaroin faktomontaasin asemaa kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden rajalla. Arvioin faktomontaasin luotettavuutta ja tehokkuutta tiedonvälittäjänä, mitä käsiteltiin myös aikalaiskritiikissä. Tärkeää uskottavuuden kannalta ovat lähteen merkinnät, joiden laajuus vaihtelee huomattavasti. Fragmenttien liitokset lähdemerkintöineen tekevät lukemisesta katkonaista. Ratkaisevassa roolissa on tekijän suorittama lähdekritiikki. Tekijä ei voi muokata tekstiä tai kirjoittaa auki johtopäätöksiään. Hän voi vain hylätä tai hyväksyä lähteen ja rajata tekstin. Fragmentin analysointi jää lukijalle. Vaikka tekijä ei itse kirjoitakaan varsinaista montaasitekstiä, moniin teoksiin on liitetty tekijän esipuhe, kommentaari tai muita lisämateriaaleja, kuten elämänkertatietoja. Faktomontaasin arvostelu tiukkeni 1930-luvulla. Samalla genren elinvoima hiipui kunnes 1980-luvulla jälleen julkaistiin uusia teoksia ja vanhoista otettiin uusintapainoksia. Uusien faktomontaasi-teosten myötä kiinnostus genreen on Venäjällä jälleen herännyt. Etenkin Igor Suhih on pyrkinyt uudistamaan faktomontaasin ilmaisua rikkomalla perinteisen kronologisen rakenteen ja lisäämällä oman kommentaarinsa suoraan tekstiin. Teosten uskottavuutta ja luotettavuutta tietokirjallisuutena on pyritty parantamaan. Tutkielmani pyrkii olemaan genren yleiskatsaus, ja voi toimia lähtökohtana vähän tutkitun aiheen syvemmälle tutkimukselle.

Tavoitteet. Jokaisella suomalaisella on jonkinlainen mielikuva naapurimaastaan Venäjästä, sen kielestä sekä kansalaisista. Nämä mielikuvat voivat olla peräisin esimerkiksi uutisista, historian oppitunneilta tai Venäjällä käyneiden ystävien kertomuksista. Tämänkaltaista arkielämän tietoa ja sen muodostumista tutkitaan sosiaalipsykologiassa sosiaalisten representaatioiden käsitteen avulla. Suomen sekä muiden maiden suhdetta Venäjään, sen kieleen ja kansalaisiin on tutkittu yleisemmin asenteiden, stereotypioiden ja ennakkoluulojen viitekehyksestä. Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on kuvata, analysoida ja tulkita rajavartijaopiskelijoiden Venäjään liittämiä mielikuvia eli sosiaalisia representaatioita. Tämän lisäksi tavoitteena on havainnollistaa, minkälaisia mielikuvia rajavartijaopiskelijat liittävät venäläisiin ja venäjän kieleen. Suomalaisten rajavartijaopiskelijoiden suhdetta Venäjään ei olla aikaisemmin tutkittu, minkä vuoksi tutkielma tuo uutta tietoa tältä aihealueelta. Menetelmät. Pro gradu –tutkielman aineisto on kerätty venäjän kielen alkeiskurssia aloittavilta rajavartijaopiskelijoilta. Tutkielma toteutettiin empiirisenä assosiaatio- eli mielikuvatutkimuksena, joka pohjautuu sosiaalisten representaatioiden teoriaan. Tutkimusasetelmana oli tapaustutkimus. Aineisto kerättiin Webropolin kyselylomakkeella Imatran Raja- ja merivartiokoulussa syyskuussa 2018. Pilottitutkimukseen osallistui 28 henkilöä ja itse tutkimukseen 68 henkilöä, eli yli puolet vuosikurssin 122:sta rajavartijaopiskelijasta. Tutkielman tutkimusstrategiana toimi mixed method -menetelmä, jossa aineiston analyysi pohjautui monimenetelmällisyyteen. Ensinnäkin aineisto kuvattiin taulukoiden, sanakarttojen ja sanapilvien avulla. Toiseksi aineistoon käytettiin kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Tulokset ja johtopäätökset. Rajavartijaopiskelijoiden mielikuvat olivat monitulkintaisia ja ne vaihtelivat positiivista negatiivisiin. Mielikuvat Venäjästä ja venäläisistä olivat jossakin määrin yhteneväisiä. Mielikuvat sanasta ’venäläinen’ liittyivät tiiviisti venäläisiin tuotteisiin, kuten vodkaan ja Ladaan, tai venäläisiin persoonallisuuspiirteisiin. Mielikuvat venäjän kielestä osoittivat, että rajavartijaopiskelijoilla oli jonkinlaista ennakkotietoa venäjän kielen aakkosista, mutta samalla myös ennakkoluuloja liittyen sen kuviteltuun vaikeuteen. Mielikuvat Venäjästä olivat kaikista monipuolisimpia. Tulokset osoittivat, että rajavartijaopiskelijat assosioivat Venäjään turvallisuuspolitiikkaan, historiaan ja ympäristöön liittyviä mielikuvia. Tämä aihealue vaatii lisätutkimusta, mikäli haluamme tietää muidenkin kuin rajavartijoiden mielikuvia Venäjästä.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee venäjänkielisiä sopimuksia ja niiden kielellisiä erityispiirteitä korpuslingvistiikan menetelmiä käyttäen. Sopimustekstien tutkiminen korpuslingvistisin menetelmin ei ole kovin yleistä, mistä johtuen suoraan verrannollista aikaisempaa tutkimusta, johon tutkimustuloksia voisi verrata, ei ole saatavilla. Monet sopimusten erikoispiirteistä ovat myös virallisen asiatyylin erikoispiirteitä. Tutkielman lähtökohtana onkin hypoteesi, jonka mukaan sopimukset ovat virallisen asiatyylin alalaji. Tutkielmassa etsitään korpuslingvistisin menetelmin sellaisia venäjänkielisten sopimusten erikoispiirteitä, jotka voisivat tukea hypoteesia. Lisäksi esitellään myös muita sopimusten erikoispiirteitä ja muotoseikkoja. AntConc-ohjelman avulla etsitään sopimusten kaikkein käytetyimmät lekseemit ja N-grammit, joista voidaan tehdä johtopäätöksiä sopimusten ominaispiirteistä ja niiden esiintymisestä. Tutkimustulokset ovat pääosin kvantitatiivisia ja tutkielman kvalitatiiviset tulokset on johdettu niistä. Tutkimusaineistona käytetään mallisopimuksia, joista on muodostettu oma sopimuskorpus, Korpus dogovorov. Mallisopimukset toimivat oikeiden sopimusten pohjina, joten niissä on samoja erikoispiirteitä, kuin oikeissakin sopimuksissa. Lisäksi mallisopimukset ovat helpommin saatavilla, mikä mahdollistaa suuremman aineiston keruun ja kattavampien tutkimustulosten saamisen. Mallisopimukset eivät myöskään sisällä mitään oikeussubjektien salaisia tai henkilökohtaisia tietoja. Aineisto koostuu 735:stä mallisopimuksesta, jotka jakautuvat eri sopimustyyppeihin, kuten kauppasopimuksiin, edustussopimuksiin, vuokrasopimuksiin, työsopimuksiin jne. Aineistoon on pyritty keräämään mahdollisimman laaja kirjo eri sopimustyyppejä. Tutkielmassa perehdytään virallisen asiatyylin erikoispiirteisiin, erityisesti tyylillisiin piirteisiin. Tyylillisiä piirteitä ovat imperatiivisuus, tarkkuus, persoonan häivyttäminen eli persoonattomuus ja standardisoinnin korkea taso. Lisäksi perehdytään lähdekirjallisuudesta löytyviin sopimusten erikoispiirteisiin ja muotoseikkoihin. Tutkimusmetodeina käytetään korpuslingvistisien menetelmien tuottamia tilastollisia lukuja, joista keskeisimmät tässä tutkielmassa ovat absoluuttinen frekvenssi ja yhteisinformaatio MI (mutual information), joka mittaa kollokaatioiden osien todennäköisyyttä esiintyä yhdessä. Näitä menetelmiä hyödyntäen on koottu korpusten hallintaohjelmaa hyväksi käyttäen sopimusten käytetyimmät lekseemit ja N-grammit, jotka koostuvat 2-6:sta sanasta. 2-grammit on lajiteltu ryhmiin, mm. pääsanan ja määreen muodollisten suhteiden mukaan. Käytetyimpiä lekseemejä ja N-grammeja analysoimalla on tultu johtopäätökseen, että sopimukset ovat virallisen asiatyylin alalaji. Virallisen asiatyylin tyylilliset piirteet esiintyvät laajalti tutkimustuloksissa, mikä todistaa hypoteesin paikkansapitävyyden. Tutkimustulokset havainnollistavat myös muita sopimusten erikoispiirteitä, esimerkiksi verbien frekvenssi verrattuna substantiiveihin on normaalia pienempi. Tutkimustuloksista voidaan myös havaita, miten verbit korvataan lauseissa. Myös monet muut virallisen asiatyylin tyylillisten piirteiden ilmaisukeinot, samoin kuin muutkin virallisen asiatyylin ja sopimusten erikoispiirteet, esiintyvät tutkimusaineistossa, mutta niiden esiintyminen ei ole tarpeeksi toistuvaa, jotta ne näkyisivät käytetyimpien lekseemien ja N-grammien joukossa. Esimerkkinä voidaan mainita sopimusten leksikaaliset ja kieliopilliset poikkeamat kirjakielen normeista, joita esiintyy aineistossa. Tämän tutkielman merkittävin tuotos ovat massiiviset lekseemi- ja N-grammilistat, jotka itsessään kertovat paljon sopimusten erikoispiirteistä ja tarjoavat vastauksen kysymykseen, mitä lekseemejä ja kiinteitä sanaliittoja sopimuksissa esiintyy.