Browsing by discipline "Scandinavian Languages"

Syftet med studien är att undersöka sydfinlandssvenska högskolestuderandes kännedom om och inställning till ett urval finlandssvenska ord och uttryck samt till dessa ords allmänsvenska motsvarigheter. För att undersöka detta har jag gjort en enkätundersökning bland svenskspråkiga högskolestuderande i Helsingfors. Jag undersöker i vilken utsträckning informanterna använder finlandssvenska ord och uttryck och i vilken utsträckning allmänsvenska. Jag undersöker även vilka finlandssvenska ord och uttryck de använder mest och vilka minst, samt vilka allmänsvenska ord och uttryck de använder mest och vilka minst. Dessutom undersöker jag om informanternas språkliga bakgrund har ett samband med deras kännedom om och användning av finlandssvenska respektive allmänsvenska ord och uttryck. Avsikten med den här undersökningen är att öka kunskapen om hur unga finlandssvenskar förhåller sig till sin finlandssvenska varietet samt till den allmänsvenska varieteten som de i vuxen ålder förutsätts behärska åtminstone i någon mån. Idén till enkätundersökningen kommer från Margareta Södergårds och Sofie Tjärus studie Blivande barnträdgårdslärares syn på finlandismer (2008). Urvalet finlandismer kommer från en mindre undersökning Goda och onda finlandismer som Mikael Reuter (2004) har gjort bland en grupp finlandssvenska och sverigesvenska språkvårdare. Sammanlagt ingår 55 finlandismer av olika slag i enkäten. För varje finlandism finns det även en eller fler allmänsvenska motsvarigheter och sammanlagt ingår därför 122 ord och uttryck i enkäten. Mina informanter är 162 studerande vid två svenska högskolor i Helsingfors. För att få reda på relevanta bakgrundsfakta om informanterna har jag använt samma formulär som Therese Leinonen i Svenskan i Finland ett språk i kläm? (Leinonen & Tandefelt 2000). Jag har utgående från informanternas generella språkanvändning delat in dem i tre grupper. En grupp vars vardag är finskdominerad, en vars vardag är svenskdominerad och en vars vardag utspelar sig till ungefär lika stor del på svenska som på finska. Undersökningen är kvantitativ och för att behandla materialet har statistikprogrammet SPSS använts. Studien visar att informanterna förhåller sig rätt lika till finlandismerna och de allmänsvenska orden och uttrycken. De känner ungefär lika bra till de finlandssvenska och de allmänsvenska orden och uttrycken, men de prefererar ändå i viss mån finlandismerna framför de allmänsvenska orden och uttrycken. Mina informanter förefaller i viss mån vara mer accepterande mot finskpåverkade finlandismer än vad Reuters (2004) informanter är, och de förhåller sig mindre positiva till metaforiska uttryck än vad Reuters informanter gör. Informanter med en svenskspråkig vardag verkar använda allmänsvenska ord och uttryck i högre utsträckning än vad informanterna med en finskspråkig vardag gör. Resultaten tyder dessutom på att informanterna med en svenskspråkig vardag också känner till fler allmänsvenska ord och uttryck även om de inte alltid själva är beredda att använda dem. Studien visar även att informanter med en svenskspråkig vardag använder en del metaforiska uttryck mer än vad informanterna med en finskspråkig vardag gör. Det är överlag tydligt att undersökningens informanter, finlandssvenska högskolestuderande från södra Finland, varken har en speciellt stor kännedom om metaforiska uttryck eller en speciellt positiv inställning till dessa. Bristande behärskning av metaforiska uttryck, idiom och kollokationer kan ses som ett första steg mot språkförlust och sett ur den synvinkeln är resultatet oroväckande. Det stärker den rådande uppfattningen att allt inte står helt rätt till med den svenska språkbehärskningen bland unga finlandssvenskar.

Tutkielmassa tarkastellaan reseptiivisesti monikielisiä suomi-ruotsi keskusteluja Suomessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia yleispiirteitä keskusteluissa voidaan havaita olevan, minkälaisia kielellisiä resursseja keskustelijat käyttävät ja miten kommunikaatio onnistuu, kun osanottajat keskustelevat eri kielillä. Tutkimusmateriaalina on kaksi ryhmäkeskustelua, jotka on nauhoitettu ja videoitu Helsingin yliopistolla vuonna 2007 DYLAN-projektin yhteydessä. Ryhmissä on sekä suomen- että ruotsinkielisiä osanottajia ja keskustelujen moderaattori on rohkaissut heitä käyttämään keskustelussa omaa äidinkieltään. Reseptiivisellä monikielisyydellä tarkoitetaan sitä, että keskustelukumppanit käyttävät omia äidinkieliään, mutta omaavat tarpeeksi vähintään passiivisia taitoja keskustelukumppanin äidinkielessä pystyäkseen ymmärtämään sitä. Reseptiivisen monikielisyyden käyttö on tavallisempaa lähikielten välillä, jolloin ymmärrys perustuu usein omaan äidinkieleen. Kommunikointitapaa voidaan kuitenkin käyttää myös ei-lähikielten kanssa, kuten suomen ja ruotsin tapauksessa. Suomessa toisen kotimaisen kielen ymmärrystä ja osaamista voidaan kutsua opituksi reseptiiviseksi monikielisyydeksi, erona luontaiseen reseptiiviseen monikielisyyteen, jossa ymmärrys perustuu kielten samankaltaisuudelle. Tutkielmassa tarkastellaan reseptiivisesti monikielisen keskustelun piirteitä keskusteluanalyysin työkalujen avulla, erityisesti vuorojen, dialogipartikkeleiden ja koodinvaihtelun kautta. Huomiota on kiinnitetty myös siihen, miten johdonmukaisesti osanottajat käyttävät omaa äidinkieltään ja miten tasapainossa keskustelun kaksi kieltä ovat sekä siihen, miten osanottajat kommentoivat kielten käyttöä keskustelussa. Yleisesti ottaen osallistujat käyttävät omaa äidinkieltään, mutta kielenvaihtoa keskustelun kahden kielen välillä esiintyy myös. Ruotsinkieliset osallistujat tekevät suomenkielisiä puheenvuoroja huomattavasti enemmän kuin suomenkieliset ruotsinkielisiä, mutta myös suomenkielisiltä kuullaan muutamia ruotsinkielisiä vuoroja. Suomen- ja ruotsinkielisten puheenvuorojen määrät keskusteluissa ovat suhteellisen tasaiset ja keskustelujen kaksi kieltä ovat hyvässä tasapainossa joitakin pidempiä yksikielisiä sekvenssejä lukuun ottamatta. Tutkielmassa havaitaan, että dialogipartikkelit, eli minimipalautteet, vaikuttavat suuresti keskustelun sujuvaan etenemiseen. Dialogipartikkeleiden avulla keskustelijat voivat osoittaa senhetkiselle puhujalle kuuntelevansa, olevansa samaa tai eri mieltä tai haluavansa puhujan jatkavan. Kaikki osanottajat käyttävät dialogipartikkeleita ahkerasti ja monipuolisesti: keskusteluissa esiintyy tasaisesti sekä suomen- että ruotsinkielisiä dialogipartikkeleita ja niitä käytetään sekä saman että erikielisten puheenvuorojen yhteydessä. Keskustelujen käytetyin dialogipartikkeli heti erilaisten hyminä-äänien jälkeen on joo [jå:], joka on hyvin yleinen sekä suomessa että suomenruotsissa ja toimii näin ollen hyvin neutraalina ja kieleen kantaa ottamattomana minimipalautteena. Myös koodinvaihtelua englantiin esiintyy sekä suomen- että ruotsinkielisten osanottajien puheenvuoroissa. Englanninkieliset osiot ovat usein lyhyitä, muutaman sanan lausahduksia. Ne liittyvät usein jotenkin kaikkia osanottajia yhdistävään yliopistomaailmaan ja toimivat näin ollen nk. avainsanoina, jotka edistävät yhteisymmärrystä. Tutkielma osoittaa, että reseptiivisesti monikielinen suomi-ruotsi -keskustelua on mahdollista käydä sujuvasti ja että muutamat seikat edesauttavat kommunikaation onnistumista. Näitä ovat mm. yksilöiden ja kieliyhteisön tietoisuus kuvaillun kaltaisesta kommunikaatiomuodosta sekä kaikkien olemassa olevien - niin kielellisten kuin ei-kielellistenkin - resurssien käyttäminen. Reseptiivinen monikielisyys vaatii myös käyttäjiltään epämukavien tilanteiden sietokykyä sekä päättäväisyyttä pysytellä äidinkielessään vaikka keskustelupari käyttää toista kieltä. Reseptiivisesti monikieliset keskustelut syntyvät harvoin spontaanisti ja usein niiden taustalla on keskustelijoiden välinen sopimus yhteisestä kommunikointitavasta. Tutkielma ei ota kantaa Suomen medioissa käytyyn keskusteluun kotimaisten kielten tärkeydestä tai asemasta vaan osoittaa, että on olemassa myös erilaisia ja joustavia kielenkäyttötapoja, joilla yhä useampi ei-ruotsinkielinen pääsee kielen vaikutuksen alaiseksi ja ruotsin kieli vastaavasti voi saada useampia käyttöalueita.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella sekä sukupuolen vaikutusta keskusteluun että keskustelua sukupuolesta. Tutkimusaineistona käytetään viiden nuoren leiri-illan aikana nauhoittamaa 90 minuutin pituista äänitallennetta. Tutkittavat vuorovaikutukselliset ilmiöt ovat puhetilan jakautuminen, dialogipartikkelit (palautteet) ja nauru. Tutkimuksessa analysoidaan sekä ryhmätilanteita että kahden tytön ja kahden pojan kahdenkeskisiä keskusteluita. Tarkoituksena on selvittää, millaista tyttöjen ja poikien kielenkäyttö on eri tilanteissa. Tämän lisäksi analysoidaan keskusteluissa esiin tulevia sukupuoli- ja seksuaalikäsityksiä. Tutkielman teoriataustana on keskusteluntutkimus ja sosiolingvistiikka. Tutkimusmenetelmänä puolestaan on keskustelunanalyysi, jonka tukena käytetään kvantitatiivisia laskelmia puheenvuoroista, sanamääristä, dialogipartikkeleista ja naurusta. Tutkimus osoittaa, että näiden nuorten keskusteluissa ei ole havaittavissa toisen sukupuolen dominointia, mutta eroavaisuuksia löytyy. Kummatkin tytöt käyttävät ryhmäkeskusteluissa puhetilasta noin viidesosan ja sijoittuvat puhemäärällään ryhmän keskivaiheille. Pojat sijoittuvat puolestaan ääripäihin, yksi puhuu määrällisesti eniten, yksi vähiten, ja yhdellä on selkeästi muita pidemmät puheenvuorot. Kaikkien poikien vuorot ovat keskimäärin hieman pidempiä kuin tyttöjen. Tytöt nauravat ja käyttävät enemmän palautteita kuin pojat. Tyttöjen kahdenkeskinen keskustelu ei eroa merkittävästi ryhmäkeskusteluista. Puhetila jakaantuu suhteellisen tasaisesti ja keskustelu pysyy vaivatta käynnissä. He tukevat toisiaan palautteiden avulla ja nauruakin esiintyy, tosin ei yhtä paljon kuin ryhmäkeskusteluissa. Kahden pojan keskustelu on puolestaan tilanteena hyvin erilainen. Ryhmäkeskusteluissa eniten puhuva poika on tässä tilanteessa selkeästi hiljaisempi osapuoli, ja ryhmässä vähiten puhuva käyttää kaksi kolmasosaa puhetilasta. Keskustelu ei juurikaan sisällä palautteita tai naurua, tahti on verkkainen ja taukoja on paljon. Nuorten keskusteluissa esiintyy paljon heteronormatiivisia käsityksiä ja ajatuksia sukupuolesta ja seksuaalivähemmistöistä, mutta puhe ei ole yksinomaan sellaista. Sanoja bög ja transu käytetään paljon, etenkin kun puhutaan jollakin lailla erottuvista tai normista poikkeavista pojista/miehistä. Tällainen sukupuolisuuteen viittaava kielenkäyttö näyttäisi liittyvän myös ryhmänsisäiseen hierarkiaan.