Browsing by discipline "Smådjurssjukdomar"

Ihmisillä amputaatioleikkausten jälkeinen aavekipu on hyvin yleistä ja se heikentää merkittävästi elämän laatua. Koirille ja kissoille tehdään runsaasti raaja-amputaatioita ympäri maailman useimmiten trauman tai luukasvaimen vuoksi. Kuitenkaan aavekivun esiintyvyydestä koirilla ja kissoilla ei tiedetä mitään. Kroonisen kivun synnyssä on mukana nosiseptiivisten hermoratojen kipua vahvistavien järjestelmien voimistuminen tai kipua hillitsevien järjestelmien vaimeneminen. Selkäytimen takasarvessa sijaitsevat NMDA-reseptorit ovat keskeisessä asemassa keskushermoston herkistymisessä ja kroonisen kivun kehittymisessä. Aavekivulla tarkoitetaan kivun tunnetta amputoidussa ruumiinosassa. Aavekipu alkaa ihmisillä useimmiten heti ensimmäisellä viikolla amputaation jälkeen. Osalla potilaista aavekivun intensiteetti laskee ajan kanssa ja jopa häviää kokonaan, kun taas osalla aavekipu voi jopa pahentua ajan myötä. Suurin osa amputoiduista kokee kärsivänsä kivusta kohtalaisesti tai enemmän. Amputoidut kokevat yleisesti myös kivuttomia aavetuntemuksia, tynkäkipua ja teleskooppi-ilmiön amputoidussa raajassaan. Aavekipu on neuropaattista kipua, jonka syntymekanismi on edelleen osittain tuntematon, mutta siinä tiedetään olevan mukana sekä keskus- että ääreishermoston mekanismeja. Aavekivusta kärsivillä amputoiduilla potilailla on tapahtunut muutoksia kipua välittävissä ääreishermoissa, selkäytimen takasarvessa, talamuksessa ja aivokuorella. Myös autonomisen hermoston aktiivisuudella ja psykologisilla tekijöillä on yhteys aavekivun kokemiseen. Aavekivun mekanismia selittämään on kehitetty erilaisia teorioita kuten kipumuistiteoria. Aavekivulle altistavia riskitekijöitä on yritetty selvittää useissa tutkimuksissa kuitenkin melko huonoin tuloksin. Aavekipu on ihmisillä erittäin vaikeasti ehkäistävissä eikä tehokasta hoitokeinoa ole löydetty. Aavekipua hoidetaan ihmisillä yleisesti samoilla lääkeaineilla kuin muitakin neuropaattisia kiputiloja, vaikka näitä ei ole todettu tutkimuksissa tehokkaiksi aavekivun hoitoon. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tämän hetkinen tutkimustieto aavekivun esiintyvyydestä, syntymekanismeista, riskitekijöistä ja hoitomenetelmistä ihmisillä, jotta voimme soveltaa tätä tietoa koiriin ja kissoihin tutkimusten vielä puuttuessa eläinten aavekivusta.

OCD (obsessive-compulsive disorder) eli pakko-oireinen häiriö on ihmisen psykiatrinen häiriö, joka ilmenee potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä rituaalinomaisia tehtäviä. Vastaavanlaista käytöstä on raportoitu myös eläimillä. Tällaista stereotyyppistä käytöstä on esimerkiksi koiran hännänjahtaus, nuoleminen, liiallinen juominen ja näkymättömien "kärpästen" jahtaaminen. Hännänjahtausta esiintyy enemmän tietyillä roduilla, (bullterrierit, staffordshirenbullterrierit, saksanpaimenkoira), joten geneettinen predispositio on todennäköistä. Tutkimusten mukaan ihmisten pakko-oireista häiriötä on hoidettu menestyksellisesti lisäravinteilla. Tiiran ym. vuonna 2012 julkaiseman tutkimuksen mukaan tästä olisi viitteitä myös koiran hännänjahtauksessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tarkemmin ravintoaineiden vaikutusta hännänjahtaukseen koirilla. Hypoteesi on, että häntäänsä jahtaavat koirat saavat vähemmän lisäravinteita. Tutkimusaineisto saatiin professori Hannes Lohen tutkimusryhmältä, jossa tutkitaan hännänjahtaukseen ja muihin pakko-oireisiin vaikuttavia ympäristötekijöitä sekä geneettistä taustaa. Tutkimusaineisto oli kerätty kyselylomakkeella koirien omistajilta samalla tavalla kuin edellinen aineisto, jossa havainto vitamiinien mahdollisesta yhteydestä stereotyyppiseen käyttäytymiseen tehtiin. Minun tutkimukseeni sisällytettiin ne koirat, jotka saivat lisäravinteita. Aineisto koostui bullterriereistä (6), saksanpaimenkoirista (17) staffordshirenbullterriereistä (101) ja amerikanstaffordshirenbullterriereistä (32). Yhteensä koiria oli 156 kpl. Lohen tutkimusryhmän kyselykaavakkeessa kysyttiin mm. koiran hännänjahtauksesta ja lisäravinteiden saannista. Pääkysymykseni oli selvittää, eroaako annettujen lisäravinteiden määrä stereotyyppisesti käyttäytyvien koirien ja kontrollikoirien välillä. Analysoin lisäravinne-luokkien mahdolliset erot jokaisen stereotypiakategorian (hännänjahtaus, nuoleminen, "fly snapping", ja liiallinen juominen) suhteen erikseen, ja lisäksi stereotypia-yhteismuuttujan suhteen Chi-square -testillä. Mikäli stereotyyppisesti käyttäytyvien ja kontrollikoirien välillä jokin lisäaineryhmä erosi merkitsevästi, analysoitiin lisäravinneryhmä vielä tarkemmin Fisherin eksaktilla testillä. Tällä saatiin selville, minkä stereotypian kanssa mikroravinne assosioi. Ainoa lisäravinneryhmä, jolla oli merkitsevä assosiaatio hännänjahtauksen kanssa, oli nivelapuaineet (p = 0,0240). Vitamiineilla (p = 0,078), rasvahapoilla (p = 0,080) ja öljyillä (p = 0,078) näytti olevan ei-merkitsevä assosiaatio nuolemiseen. Millään lisäravinneryhmällä ei näyttänyt olevan tilastollista merkitsevyyttä kärpästen jahtaamisen tai juomisen kanssa. Koirat, joilla ylipäätään oli stereotypioita, saivat enemmän rasvahappoja (p = 0,037) ja öljyjä (p = 0,045) ja vähemmän nivelapuaineita (p = 0,046). Nämä tulokset ovat tilastollisesti merkitsevä. Tässä tutkimuksessa ei löydetty assosiaatiota vitamiinien / mineraalien ja hännänjahtauksen välillä. Tulokset eroavat Tiiran tutkimuksesta. Kuitenkin Tiiran aineisto koostui pääasiassa bullterriereistä, kun taas minun aineistossani suurin osa koirista oli staffeja. Hännänjahtaaja-ryhmä oli kontrolliryhmää nuorempi, mikä voi selittää sitä, että ne saivat vähemmän nivelapuaineita. Koirat, jotka nuolevat, saattavat kärsiä sen seurauksena iho-ongelmista, jolloin omistajat antavat niille öljyjä. Tässä tutkimuksessa ei tiedetä tarkkaa mikroravinnemäärää, mikä saattaa vääristää tuloksia.

Pieneläinten lääketieteellisen hoidon ja erilaisten toimenpiteiden kehittyessä myös eläinfysioterapian osaamiselle ja tutkitulle tiedolle on kasvava tarve. Etenkin ortopedisten leikkausten jälkeinen postoperatiivinen kuntoutus on tärkeässä osassa eläimen toiminnallisuuden palauttamisessa. Fysioterapian tavoitteena postoperatiivisessa kuntoutuksessa on muun muassa kivun lieventäminen, lihasmassan ja lihasten toiminnan ylläpitäminen ja edistäminen, nivelen liikkuvuuden ja stabiliteetin ylläpitäminen, tasapainon ja koordinaation harjoittaminen, nopea normaaliin toiminnallisuuteen palauttaminen, nivelrikon ennaltaehkäiseminen sekä sydän- ja verenkiertoelimistön kestävyyden palauttaminen. Fysioterapia hyödyntää eläimille pitkälti samankaltaisia menetelmiä kuin ihmisille. Menetelmät voidaan jakaa muun muassa aktiivisiin ja passiiviin terapeuttisiin harjoituksiin, liikuntaharjoituksiin ja erilaisiin fysikaalisiin hoitoihin, kuten kylmä- ja lämpöhoitoon sekä laser-, ultraääni- ja sähköterapiaan. Fysioterapian avulla kuntoutetaan muun muassa polvisairauksista kärsiviä koiria. Yleisiä koirien polvisairauksia ovat ristisidevauriot, patellaluksaatio ja nivelrikko. Eturistisiteen repeämä on yleisin ontuman aiheuttaja koiralla. Tutkimustietoa fysioterapian vaikuttavuudesta eturistisideleikattujen koirien kuntoutumiseen on olemassa kohtalaisesti, mutta tarkempaa, objektiivista tietoa eri fysioterapiamenetelmien vertailusta tarvitaan, jotta voidaan keskittyä hyödyllisimpiin kuntoutusmenetelmiin. Aiemmissa tutkimuksissa fysioterapian vaikuttavuutta polven toimintakykyyn on arvioitu mittaamalla yksittäisiä ominaisuuksia, kuten polvinivelen liikelaajuutta ja reiden ympärysmittaa, mutta useita arviointimenetelmiä yhdistävällä testipatteristolla saataisiin laajempi käsitys polven toiminnallisuudesta. Finnish Canine Stifle Index, FCSI, on ensimmäinen koiran polven toiminnallisuutta mittaava testipatteristo. FCSI koostuu kahdeksasta fysioterapeuttisesta arviointimenetelmästä ja sen avulla polven toiminnallinen suoritustaso määritetään numeeriselle skaalalle välille 0-263. Pienempi testitulos tarkoittaa parempaa polven toimintakykyä. Tässä retrospektiivisen tutkimuksen sisältävässä tutkielmassa tarkasteltiin 26 polvisairaan koiran fysioterapiakäyntien tietoja ajalta, jolloin ne olivat osallistuneet FCSI:n kehittämiseen liittyvään tutkimukseen. Koirille oli suoritettu kolme FCSI-mittausta keskimäärin 5 ja 10 viikkoa ensimmäisestä mittauksesta, Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella eri terapiamenetelmien vaikuttavuutta koiran polven kuntoutumiseen FCSI-pisteillä mitattuna. Provet-potilasohjelmistosta koottiin tiedot koirien iästä, painosta, sukupuolesta, mahdollisesta vastakkaisen takajalan aiemmasta vammasta, terapiajakson kestosta, fysioterapiakäyntien määrästä sekä eri terapiamenetelmistä ja määristä. Näiden vaikutusta FCSI-pisteiden muutokseen arvioitiin SPSS-ohjelmassa multivariantin lineaarisen regressioanalyysin avulla. Hypoteesina oli, että eri terapiamuotojen vaikuttavuudessa havaittaisiin eroja, ja että fysioterapiakäyntien määrä korreloisi FCSI-pisteiden muutoksen kanssa. Fysioterapiamenetelmistä kylmähoidolla todettiin pisteiden muutosta parantava vaikutus. Osa fysioterapeuttisista menetelmistä oli yhteydessä huonompaan pisteiden paranemiseen, mutta lukuisat taustatekijät, joita ei ollut mahdollista ottaa tässä tutkielmassa huomioon, ovat voineet vaikuttaa tulokseen. Kokonaisuutena pisteet kuitenkin paranivat enemmistöllä koirista (n=21) tutkittavalla ajanjaksolla. Tutkimuksen perusteella voidaan suositella fysioterapiaa polvisairaille koirille sekä FCSI-testipatteriston käyttöä polven kuntoutumisen ja fysioterapian vaikuttavuuden seurantaan.

Koirien atooppinen dermatiitti on ihmisten atooppista ihottumaa muistuttava ihosairaus. Se määritellään perinteisesti kutisevaksi, tulehdukselliseksi, allergiseksi ihosairaudeksi, johon liittyy geneettinen alttius tuottaa IgE-vasta-aineita erityisesti ympäristövälitteisiä allergeeneja kohtaan. Perinteisen IgE-vasta-aineiden välittämän yliherkkyysreaktion rinnalle on nykyisin nostettu myös muita näkökohtia, kuten ihon läpäisyesteessä ilmeneviä puutteita. Ihmisillä on useiden tutkimusten perusteella osoitettu TEWL:n eli transepidermaalisen veden haihtumisen mittauksen olevan luotettava työkalu näiden ihon läpäisyesteen puutteiden havaitsemiseen. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka hyvin TEWL-arvot ja ihon kliininen kunto korreloivat keskenään atooppista dermatiittia sairastavilla koirilla. Hypoteesina oli kohtalainen positiivinen korrelaatio TEWL-arvojen ja ihon kliinistä kuntoa mittaavien kokonais-CADESI-4 (canine atopic dermatitis extent and severity index) -arvojen välillä. Tutkimuspopulaatio koostui 45 yksityisesti omistetusta, yli vuoden ikäisestä staffordshirenbullterrieristä. Tutkimukseen osallistuneet koirat kerättiin retrospektiivisesti DOGRISK-projektiin kuuluneesta kliinisestä ruokintatutkimuksesta (www.dogrisk.com). Atooppinen dermatiitti -ryhmään (31 koiraa) kuuluivat koirat, jotka täyttivät viisi kahdeksasta ns. Favrotin kliinisestä kriteeristä. Lisäksi aineistoon sisältyi kuusi koiraa, joilla oli lievä tulehduksellinen ihosairaus ja seitsemän tervettä kontrollia. Atooppinen dermatiitti -ryhmän koirista tehtiin myös 18 koiran osa-aineisto, josta oli poissuljettu koirat, joiden TEWL-mittauksissa oli epäselvyyksiä, historiassa kortisonilääkityksiä tai joilla oli todettu muita sairauksia loppukäynnin yhteydessä. Mikrobi-infektioita ei kontrolloitu TEWL-mittausten suorittamisen yhteydessä. TEWL-mittaukset tehtiin ruokintatutkimuksen loppukäynnillä ns. suljetun kammion menetelmää hyödyntävän TEWL-mittauslaitteen (Vapometer) avulla kolmelta eri ihoalueelta (korvanlehden sisäpinta, kyynärtaive, inguinaalialue) ilman karvojen ajelua. Kaikkien koirien ihon kliinisen kunnon arvioi sama tutkija CADESI-4-menetelmän avulla. Saatujen CADESI-4- ja TEWL-arvojen välistä korrelaatiota analysoitiin kahden eri ei-parametrisen testin, Kendallin taun ja Spearmanin rhon, avulla kaikilla atooppisen dermatiitin ryhmään kuuluvilla koirilla ja osa-aineiston koirilla. Tutkimustuloksissa havaittiin asetetun hypoteesin mukaisesti CADESI-4- ja TEWL-arvojen välillä kohtalaista korrelaatiota, mutta vain osa-aineistossa, josta oli poistettu mittauksiin liittyvät epävarmuustekijät sekä mittauksiin mahdollisesti vaikuttavat muut sairaudet ja lääkitykset. Osa-aineistossa kokonais-TEWL ja kokonais-CADESI-4 korreloivat heikosti sekä inguinaali-TEWL ja kokonais-CADESI-4 heikosti/kohtalaisesti keskenään. Tarvitaan lisää tutkimusta riittävän isolla aineistolla, että voitaisiin selvittää TEWL-mittausten luotettavuus ihon läpäisyesteen arviointiin atooppista dermatiittia sairastavilla koirilla. Mikäli TEWL-mittaukset todetaan luotettaviksi, voisi niistä koirilla olla hyötyä muun muassa erilaisten ihon läpäisyesteen vahvistamiseen tähtäävien hoitomuotojen arvioinnissa. Ne voisivat myös osaltaan edistää mahdollisimman varhaisen diagnoosin saamista atooppista dermatiittia sairastavilla koirilla.

Maitorauhaskasvaimet ovat yleinen vaiva vanhemmilla narttukoirilla. Noin puolet kasvaimista on pahanlaatuisia. Koiran ikä, rotu ja geneettiset tekijät, hormonaalinen tila, ruokavalio ja kuntoluokka ovat esimerkkejä tekijöistä, jotka nykyisen tutkimustiedon valossa vaikuttavat kasvainten esiintymiseen. Kasvaimen pahanlaatuisuuteen viittavia tekijöitä ovat kasvaimen suuri koko, ympäröiviin kudoksiin tunkeutuva kasvutapa, nopea kasvu, kasvaimen haavautuminen sekä etäpesäkkeet. Kasvaimet hoidetaan poistamalla ne leikkauksella. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa maitorauhaskasvainten esiintymiseen ja leikkauksen jälkeiseen ennusteeseen liityviä tekijöitä. Alkuoletuksena oli, että maitorauhaskasvainten tyyppi, koko ja koiran ikä vaikuttavat koiran ennusteeseen leikkauksen jälkeen. Aikaisemmilla valeraskauksilla ei odotettu olevan vaikutusta kasvainten esiintymiseen. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä tutkimuksena, joka sisälsi myös omistajille lähetetyn kyselyosion. Potilasmateriaali koostui Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuosina 2008-2011 maitorauhaskasvainpoistoleikkauksen läpi käyneistä koirista. Potilastietojärjestelmää ja omistajille lähetettävää kyselykaavaketta apuna käyttäen leikkauksesta, kasvaimista, mahdollisista uusista kasvaimista sekä koiran tilasta seuranta-ajan lopussa (elossa/kuollut, kuolinsyy) kerättiin tietoja. Potilasmateriaalista valikoitui tutkimukseen 66 koiraa, joiden omistajista 34 (51,5 %) vastasi kyselykaavakkeeseen. Tutkimustulosten perusteella koirat olivat kasvainten poistohetkellä keskimäärin 10-vuotiaita. Valeraskaudet eivät olleet yhteydessä kasvainten esiintymiseen tai niiden laatuun. Noin puolella koirista (53,0 %) oli ainakin yksi pahanlaatuinen kasvain. Suurin osa kasvaimista keskittyi kahden takimmaisen nisälohkon alueelle. Yli puolessa tapauksista (64,0 %) kasvain poistettiin ennen kuin sen havaitsemisesta oli kulunut yli puoli vuotta. Yli puolella koirista (60,6 %:lla) kasvaimia oli enemmän kuin yksi. 60,1 %:lla koirista kasvaimet levittäytyivät useamman kuin yhden lohkon alueelle. Vanhemmilla koirilla oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän kasvaimia (p=0,004), kasvaimet olivat suurempia (p=0,004, r=0,356), marginaalit olivat useammin likaiset (p=0,042) ja imusolmukelöydöksiä esiintyi enemmän (p=0,015) kuin nuoremmilla koirilla. Pahanlaatuiset kasvaimet olivat tilastollisesti merkitsevästi suurempia kuin hyvänlaatuiset kasvaimet (p=0,003). Kasvainten pienempi koko oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä koiran elossa säilymiseen (p=0,008). Kasvaimen hyvän-/pahanlaatuisuus ei kuitenkaan vaikuttanut tässä aineistossa tilastollisesti merkitsevästi siihen, oliko koira elossa vai menehtynyt seuranta-ajan lopussa, eikä koiran iällä ja kasvainten hyvän-/pahanlaatuisuudella ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Edellistä lukuun ottamatta tutkimuksen tulokset mukailevat pääpiirteissään aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vanhempien koirien huonompi leikkauksen jälkeinen ennuste ei johdu pelkästään lyhyemmästä jäljellä olevasta elinajasta, vaan myös kasvaimiin itsessään liittyvistä ennustetta huonontavista tekijöistä.

Bakteerien aiheuttamat virtsatietulehdukset ovat virtsarakon yleisin tulehduksellinen vaiva koirilla. Koirien ruokinnan vaikutuksista erilaisten tulehdusten syntyyn on todettu viitteitä jo aiemmissa tutkimuksissa. Virtsatietulehdusten ja ruokinnan välisistä yhteyksistä ei kuitenkaan löydy selkeää tietoa. Tämän työn tavoitteena oli selvittää, onko jonkin ruoka-aineen syömisellä yhteyttä virtsatietulehduksen sairastamiseen. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiran virtsatietulehdusta. Siinä käydään lyhyesti läpi virtsatietulehduksen etiologia ja patogeneesi, isännän puolustusmekanismeja, virtsatietulehduksen eri muotoja ja niiden kliinisiä ominaisuuksia sekä virtsatietulehduksen hoitoa. Tämän lisäksi kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiralle tarpeellisia ravintoaineita ja ruokintaa yleisesti. Tutkimusosuudessa pyrittiin selvittämään virtsatietulehdusten ja ruokinnan välistä yhteyttä. Työhypoteesina oli, että joillakin ruoka-aineilla voisi olla vaikutusta koiran virtsatietulehdukseen sairastumiseen. Tutkimuksen aineistona oli DOGRISK-kyselytutkimuksesta saatu materiaali. Kyselytutkimuksessa on kysymyksiä laajasti muun muassa koiran ruokinnasta pentuaikana, nuorena koirana ja aikuisena, kysymyksiä koiran emosta, koiran elinympäristöstä ja olosuhteista sekä koiran sairauksista. Tässä työssä käytettiin vain pientä osaa näistä kysymyksistä. Tämä työ on toteutettu tapaus-verrokkitutkimuksena. Työhön valittiin mukaan 2994 koiran ryhmä, joista 349 oli sairastanut virtsatietulehduksen. Valintakriteerinä käytettiin vastaamista koiran ikää, sukupuolta ja virtsatietulehduksen sairastamista koskeviin kysymyksiin. Merkittävin löydös tutkimuksessa oli juuston altistava vaikutus virtsatietulehdukselle. Muiden ruoka-aineiden suhteen suojaavana tekijänä maininnan arvoinen on tuoreruoka, josta erityisesti esille nousivat raa'at sisäelimet. Narttukoirat olivat tutkimuksen mukaan myös alttiimpia virtsatietulehdukselle. Tulokset on saatu tutkimalla ruoka-aineiden frekvenssien sekä sairastuvuuden välistä yhteyttä. Tilastollisen merkitsevyyden osoittamiseksi on käytetty Spearmanin järjestyskorrelaatioiden parvoja. Menetelmänä tämä on melko yksinkertainen, mutta suuren aineiston ansiosta tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina. Tulokset tukevat myös työhypoteesia ja aineistosta olisikin mielenkiintoista tehdä lisätutkimuksia kuten tutkia alustavia tuloksia logistisella regressioanalyysilla.