Browsing by discipline "Social Work"

Tavoitteena tällä tutkielmalla on tuottaa ja lisätä tietoa adoptoitujen lasten päätymisestä lastensuojelun asiakkaiksi. Tarkoituksena on tarkastella ja analysoida, mitkä psyko-sosiaaliset tekijät adoptoitujen lasten elämässä ovat johtaneet lastensuojelun asiakkuuteen. Tutkimuksen taustalla on Pelastakaa Lapset ry:ssä tehty havainto adoptoitujen lasten lastensuojelun asiakkuuksien lisääntymisestä. Etsin tutkielmalla vastauksia siihen miten lastensuojelun asiakkuus on alkanut ja millaisina adoptoitujen lasten lastensuojelun asiakkuuden alkamisen syyt näyttäytyvät. Teoreettisena viitekehyksenä on psykososiaalinen ja kiintymyssuhteeseen liittyvä tarkastelu, joka kohdistuu adoptoitujen lasten sosiaalisiin suhteisiin ja psyykkiseen kokemiseen. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat Pelastakaa Lapset ry:n sosiaalityöntekijät, joilla on ollut työn tai aiemman kokemuksen kautta tullutta tietoa näistä lapsista. Aineisto on kerätty viitenä ryhmähaastatteluna ja tulososuudessa on kyseessä sosiaalityöntekijöiden kollektiivinen näkemys asiasta. Analyysimenetelmänä on ollut aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimusaineistossa asiakkuudet ovat alkaneet monin eri tavoin; vanhempien oman, lastensuojelun ja ympäristöltä tulevan huolen perusteella. Lastensuojelun asiakkuuden alkaminen on monimuotoista. Joissakin tapauksissa huoli lapsesta ja perheestä on ilmaantunut melko nopeasti lapsen Suomeen tulon jälkeen. Joidenkin lasten kohdalla puolestaan koulunkäynnin aloitus ja murrosikä näyttävät liittyvän myös lastensuojelullisen huolen ajoittumiseen. Adoptoitujen lasten lastensuojeluprosesseissa on neljä keskeistä osa-aluetta, jotka näyttävät vaikuttavan osaltaan tutkimusaineistossa esiintyvien lasten lastensuojelun asiakkuuden syntyyn: 1) perheyhteisön vuorovaikutuksessa esiintyvät ongelmat 2) lapsen käytös- ja mielenterveysongelmat 3) adoptiovanhemman päihde- ja mielenterveysongelmat ja 4) adoptiovanhemman tai -vanhempien uupuminen ja pulassa oleminen. Adoptoitujen lasten lastensuojelun asiakkuuteen vaikuttavia psyko-sosiaalisia ongelmia ovat perheyhteisön vuorovaikutuksessa olevat ongelmat, jotka ensisijaisesti liittyivät adoptiovanhemmuuteen ja adoptiovanhempien kykyyn ymmärtää ja vastata lapsen tarpeisiin. Lastensuojelun asiakkaaksi tulleilla perheillä oli osittain alentunut kyky vastata lapsen tarpeisiin tunne- ja vuorovaikutustasolla. Adoptiovanhemmilla saattoi olla myös päihde- ja mielenterveysongelmia, jotka luonnollisesti heikensivät myös kykyä vastata lapsen tarpeisiin. Lastensuojelun asiakkuuteen päätyneillä adoptiolapsilla saattaa olla käytös- ja mielenterveysongelmia, jotka johtuvat yleensä adoptiolapsen menneisyydestä ja koetuista traumoista. Keskeistä näyttää olevan miten adoptiovanhempi pystyy hyväksymään menneisyyden osana lasta, puhumaan siitä lapsen kanssa ja hyväksymään ja näkemään lapsen oireilevan käyttäytymisen osana menneisyyden traumaa. Jos vanhempi ei kykene tähän ja saa riittävää tukea voi heillä olla suurempi riski uupua lapsen kanssa ja se voi johtaa haluun irtautua kokonaan lapsesta. Adoptiovanhemman myönteinen, avoin ja sensitiivinen suhtautuminen ja vuorovaikutus lapsen kanssa, voi siten ennustaa vahvempaa kiinnittymistä ja sitoutumista lapseen tulevaisuudessa.

Tämä tutkielma käsittelee kunnallisen aikuissosiaalityön työikäisten asiakkaiden kokemuksia ja toiveita sosiaalityön tuesta ja avusta ja yhteistyöstä sosiaalityöntekijän kanssa. Tutkimus on laadullinen. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla yksilöhaastatteluna Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sosiaaliaseman asiakkaita, jotka olivat sosiaalityöntekijän asiakkaina sosiaalityöntekijöiden työn painottuessa muuhun kuin toimeentulotukityöhön. Lähestymistapa on kuvaileva ja tulkitseva. Keskeisiä lähteitä ovat esimerkiksi Kirsi Juhilan teos Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina (v. 2006) ja Kaarina Mönkkösen tutkimus Dialogisuus kommunikaationa ja suhteena (v. 2002) ja teos Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö (v. 2007). Asiakkaiden kokemukset tuesta ja avusta jäsentyivät neljäksi eri merkityskokonaisuudeksi, tuen muodoksi. Tuki näyttäytyi arjen sujumisen ja jäsentymisen tukemisena ja päihteettömän elämän tukemisena. Tuki oli myös aktivointia työn ja koulutuksen suuntaan sekä muuhun yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Tuki näyttäytyi myös asianajona ja moniammatillisena tukena. Sosiaalityön toiminnallisilla ryhmillä sosiaalityöntekijän käyttäminä työmenetelminä oli merkitystä niin arjessa selviytymisen, päihteettömän elämän kuin yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen osallisuuden tukemisessa. Asiakkaan ja sosiaalityöntekijän yhteistyö, asiakkaan kohtelu ja kokemukset saadusta tuesta ja avusta näyttäytyivät myönteisinä viime vuosien aikana. Asiakaslähtöinen, asiakkaan tilanteesta ja tarpeista lähtevä, asiakkaan omat näkemykset huomioiva, palvelu näytti hyvin pitkälle toteutuneen. Sosiaalityöntekijä nähtiin yleensä auttamishaluisena ja asiakasta ymmärtävänä ja sosiaalityöntekijältä myös toivottiin näitä asioita, samoin kuin asiakkaan puolella olemista, myötätuntoista asennetta ja yksilöllistä kohtelua. Asiakkaat kokivat sosiaalityöntekijän yleensä kuuntelevan heitä ja huomioivan heidän näkemyksensä omasta tilanteestaan. Asiakkaan kuuntelemista myös toivottiin. Asiakkaan ja työntekijän suhde näyttäytyi dialogisena suhteena. Sosiaalityöntekijää pidettiin rinnalla kulkijana, auttajana, asiakkaan palvelijana ja toivon ylläpitäjänä. Asiakassuhteen luottamuksellisuutta pidettiin tärkeänä. Sosiaalityö näyttäytyi lähes kaikilla suunnitelmallisena ja tavoitteellisena elämäntilanteen muutokseen tähtäävänä työskentelynä. Osalla työn painotus oli huolenpitotyössä. Yhteistyön onnistumista ja tuen saamista koettiin rajoittavan asiakkaasta itsestään johtuvat syyt ja juridishallinnollinen järjestelmä lakeineen ja ohjeineen. Asiakkaat näyttivät harjoittavan itsekontrollia eli yleensä hakivat sellaista tukea, etenkin taloudellista tukea, jota olettivat saavansa. Sosiaalityöntekijän toivottiin ottavan kantaa asioihin ja tuovan oman näkökulmansa keskusteluun, eli odotettiin dialogia ja työntekijän asiantuntemusta, jopa neuvoja. Toivottiin kokonaisvaltaista kohtaamista, missä näkyi tunnetason huomioimisen tärkeys asiatason lisäksi. Asiakkaan todellinen kyky muutokseen nousi esille asiana, joka sosiaalityössä tulisi huomioida. Asiakkaan tilanteen ymmärtämiseksi juuri tarvitaan yhteistyötä. Asiakkaan tukeminen toteutui asiakkaan ja sosiaalityöntekijän tapaamisissa ja muissa kohtaamisissa, mukaan lukien etuuksien myöntäminen. Tukeminen toteutui myös toiminnallisten ryhmien kautta ja moniammatillisena tukena.

Tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalialan ammattilaisten toimitilaa ja harkinnan käyttöä. Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa siitä, miten sosiaalialan ammattilaiset käyttävät harkintavaltaansa arvioidessaan asiakkaidensa palveluntarpeita ja miten sosiaalialan ammattilaiset tulkitsevat toimitilaansa harkinnan suhteen. Kyseessä on laadullinen tutkimus. Tutkimus toteutettiin yhdessä Helsingin kaupungin aikuissosiaalityön toimipisteessä. Tutkimukseen osallistui kaksi aikuissosiaalityön tiimiä (joissa työskentelee yhteensä 21 sosiaalialan ammattilaista), jotka työskentelevät yli 30 vuotiaiden asiakkaiden kanssa. Tutkimuksen aineisto koostuu sosiaalialan ammattilaisten (sosiaaliohjaajat ja sosiaalityöntekijät) asiakkailleen tekemistä kirjallisista tilannearvioinneista sekä kahdesta fokusryhmähaastattelusta. Tilannearvioineissa sosiaalialan ammattilaiset määrittelevät asiakkaiden sosiaalihuoltolain mukaiset palveluntarpeet. Tilannearvioinnit analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Kirjallisissa tilannearvioinneissa sosiaalialan ammattilaisten käyttämä harkinta on aineiston perusteella jaettavissa neljään luokkaan: hoitokontakteihin, asumiseen, työllistymiseen ja taloudelliseen tukemiseen liittyvään harkintaan. Fokusryhmähaastattelujen pohjustukseksi tilannearviointien analyysin tulokset esiteltiin haastatteluihin osallistuneille sosiaalialan ammattilaisille. Fokusryhmähaastattelut analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkimuksessa käytetty teoreettinen analyysimalli kostuu neljästä erilaisesta sosiaalityön toimintamallista, diagnostisoivasta, sanktioivasta, byrokraattisesta sekä osallistavasta sosiaalityön toimintamallista. Teoriaohjaavan analyysin perusteella aineistosta muodostuu viisi erilaista sosiaalityön toimintamallia, joiden puitteissa sosiaalialan ammattilaiset työskentelevät ja käyttävät harkintaa. Nämä viisi luokkaa ovat byrokraattinen sosiaalityön toimintamalli, osallistava sosiaalityön toimintamalli, sanktioiva sosiaalityön toimintamalli, huolenpito sosiaalityön toimintamallina sekä hiljainen vastarinta sosiaalityön toimintamallina. Tutkimusten tuloksista ilmenee sosiaalialan ammattilaisten omaksuvan eri asiakasryhmien kanssa erilaisia sosiaalityön toimintamalleja. Syrjäytyneiksi arvioitujen asiakkaiden kanssa sosiaalialan ammattilaiset työskentelevät ja käyttävät harkintaa kahdella eri tavalla. Osallistavassa sosiaalityön toimintamallissa työskentelyn ja harkinnan käytön tavoite on saada asiakas osalliseksi yhteiskuntaan. Hiljaisen vastarinnan sosiaalityön toimintamallissa työskentelyn ja harkinnan käytön tavoite on suojella asiakasta yhteiskunnan tarjoamilta aktivointitoimenpiteiltä ja kuntoutukselta. Sosiaalialan ammattilaiset käyttävät harkintaa byrokraattisen sosiaalityön toimintamallin mukaisesti työskennellessään kriisimajoitusta tarvitsevien asiakkaiden parissa. Byrokraattisen sosiaalityön toimintamallin elementit toteutuvat myös niiden asiakkaiden parissa, joiden ei arvioitu tarvitsevan lisäpalvelua. Asunnottomien asiakkaiden kanssa sosiaalialan ammattilaiset omaksuvat huolenpitoon perustuvan sosiaalityön toimintamallin. Työskentelyn tavoitteeksi muodostui asiakkaan ensisijaisen ongelman, eli asunnottomuuden hoitaminen sekä asiakkaasta huolehtiminen. Asumiseen liittyvissä kysymyksissä työskentely ja harkinnan käyttö on tulosten perusteella luonteeltaan sanktioivaa. Työskentelyn tavoitteena oli saada asiakkaat toimimaan yhteiskunnan normien mukaisesti, eli turvamaan oma asumisensa. Lapsiperheiden osalta tuloksista ilmenee, että sosiaalialan ammattilaiset kokevat lapsiperheiden olevan tietoisia siitä, että lainsäädäntö velvoittaa turvamaan lapsiperheen asumisen Tutkimuksen tulokset osoittavat sosiaalialan ammattilaisten käyttävän suhteellisen laajaa toimitilaa harkinnan suhteen. Toimitila harkintavallan suhteen ei kuitenkaan näyttäydy kaikissa tilanteissa yhtä suureena. Kun organisaatio edellytti sääntöjen tiukkaa noudattamista, kavensi se toimitilaa harkinnan suhteen. Yhteiskunnallisen ilmapiiri, ja ammatillinen status laajensivat sosiaalialan ammattilaisten toimitilaa. Toimitilaa supisti organisaation odotukset, vallan puute sekä epäselvä työnjako aikuissosiaalityön ja muiden toimijoiden välillä. Kustannustehokkuuden osalta tutkimuksen tulokset olivat ristiriitaisia. Kustannustehokkaalla toiminnalla oli sekä toimitilaa laajentavia, että kaventavia vaikutuksia.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan äitiyden kategorioita ja normeja suomalaisissa äitiysblogeissa arvojen ja normien viitekehyksessä. Median vaikutus äitiyden määrittelyssä on suuri. Äitiysblogit ovat verkossa olevia äitien pitämiä blogeja, joissa puhutaan äitiydestä mahdollisesti muiden aiheiden ohella. Tutkimuksen tarkoitus on saada selville, minkälaista äitiyden kuvaa äitiysblogeissa tuotetaan. Tämä auttaa ymmärtämään, minkälaista on olla äiti nykyaikana. Laadullisen tutkimukseni aineisto koostuu 31:stä äitiysblogien äitiyttä käsittelevästä kirjoituksesta, jotka on poimittu eri blogeista. Kirjoitukset on haettu internetistä Google-hakukoneen kautta hakusanoilla ”hyvä äiti” ja ”huono äiti”. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty kategoria-analyyysiä. Äitiysblogeista jäsentyi täydellisen äitiyden, riittävän äitiyden ja huonon äitiyden kategoriat. Kirjoittajat kokivat normiristiriitoja ja vaikeuksia tietää oikeaa tapaa. Täydellisen äitiyden odotukset kuvattiin blogeissa täydellisesti toimimisena. Blogeissa pyrittiin itse tuottamaan täydellinen äitiys äitiyden tunteiden ja toiminnan tasapainona. Riittävän hyvän äitiyden ulkopuolelta koetuissa odotuksissa äidin odotettiin olevan normaali, keskiverto. Kirjoittajien itse tuottivat normeja, joiden mukaan riittävän hyvä äitiys on järkevää valikointia eri tavoista ja äidin tunteita, etenkin rakkautta. Lisäksi äitiys kuvattiin lapsesta erillisenä ja apua tarvitsevana. Huono äitiys oli kuvattujen ulkoisten normien mukaan väärin toimimista. Itse tuotettujen normien mukaan huonous voi olla hetkellistä ja ei-haitallista, tai oikeaa huonoutta joka on haitallista. Hetkellinen huonous liitettiin tilanteisiin, joissa äiti on väsynyt tai haluaa ehkäistä väsymystä. Oikeasti huonoon äitiyteen liitettiin päihteiden käyttö, väkivalta ja lastensuojelun asiakkuus. Äitiyden kuva osoittautui monitahoiseksi ja monitasoiseksi. Äitiys esitettiin osin perinteisenä, osin modernina. Äitiyteen liittyy normi- ja arvoristiriitoja, mikä osittain aiheuttaa äideille paineita ja huonommuuden tunteita. Blogit aineistona antavat osittain siloitellun, osittain kärjistetyn kuvan äitiydestä ja äitien arjesta. Tutkielma tuottaa tietoa sosiaalityölle kulttuurisista käsityksistä ja arvoista, jotka vaikuttavat siihen miten äidit kokevat oman äitiytensä, sekä siihen miten sosiaalityön ammattilaiset voivat äidin ja perheen ongelmat kohdata ja määrittää.

The objective of my Master’s thesis was to examine how the Paltamo full employment trial, the Paltamo model, implemented in the years 2009–2013 affected the well-being of the employed. Another goal was to highlight the need for social work among the employed as well as the role of social work within the model, outlining the need for encouraging social work with the unemployed. My thesis is based on the contradiction between the starting point of the model and its implementation. This contradiction became clear to me during my internship at the National Institute for Health and Welfare (THL) in 2011. I participated in the assessment study into the Paltamo model and was able to observe the Paltamo model and the comprehensive and versatile assessment study closely. The objective of the Paltamo model was to employ all unemployed job seekers in the Paltamo municipality in the intermediate labour market. The model aimed to achieve wage contracts and rehabilitation as well as the prevention of marginalization. The purpose of the model was to offer the employed all labour, health and social services in one place, the Paltamo Työvoimatalo (the Paltamo labour building). The framework for my thesis is activation policy, in which social work has been given a significant role. Social work is closely bound to the activating system for the unemployed through legislation. Municipal social work and labour policy have been combined through active social and labour policy. My research questions were as follows: 1. How did the Paltamo model affect the well-being of the employed? 2. What kind of social work needs did the people employed in the Paltamo model have? 3. What was the significance of social work in the Paltamo model? My thesis is a qualitative study based on six themed interviews with a clerical employee with the Paltamo model and a social work professional working in the social welfare services of the Paltamo municipality. I analysed the material using content analysis. I used the Having, Loving and Being classification introduced by Erik Allardt to analyse the factors affecting well-being. According to my study, the Paltamo model affected the well-being of the unemployed both positively and negatively. The core factors that increased well-being in the model included employment, health care, communality and relationships. The well-being of the unemployed was diminished by the absence of meaningful work, the attitudes of the executive manager and the clerical staff at the beginning of the project as well as the lack of social welfare expertise and skills. The most important social work needs of the employed were proven to be procedures aimed at motivating and encouraging employees, especially for the young, as well as procedures aimed at solving complex, cumulative problems. Social work skills and expertise were not utilised in the implementation of the model, but social work was seen as external to the model, designed to repair the gaps in the model. Social work expertise is required in activating the unemployed in terms of motivating people, in creating social change. The motivation for the unemployed to be employed and make changes in their lives must come from within the unemployed themselves, and this requires social work expertise. Maintaining the capacity for work and rehabilitation among the unemployed are the central goals of the intermediate labour market. The intermediate labour market is supposed to be a temporary solution during the transition from unemployment to employment. However, being employed in the open market is not feasible for some of the unemployed people outside the labour market. They need different work opportunities outside the open labour market, which would allow for them to maintain and improve their well-being and enjoy an active life.

Tutkielma käsittelee suomalaista aktivointipolitiikkaa ja vuonna 2001 voimaantullutta lakia kuntouttavasta työtoiminnasta (189/2001). Tavoitteena on muodostaa kuva aktivointipolitiikan taustalla vaikuttaneista ideologioista, arvoista ja kansainvälisestä keskustelusta. Lisäksi tavoitteena on yhteisöreaktion teorian kautta tarjota aktivointipolitiikan historialliseen tarkasteluun uudenlainen näkökulma ja lopulta löytää vastaus siihen, minkälaisena yhteisöreaktiona aktivointipolitiikka voidaan ymmärtää. Tutkielma on teoreettinen tutkimus, joka perustuu tutkimuskohteeseen perehtymiseen olemassa olevan tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tutkielman tarkastelu perustuu Michael Foucaultn historiallis-genealogiseen viitekehykseen. Edwin M. Lemertin yhteisöreaktion teoria (1967) toimii tutkielmassa 'ikkunana' aktivointipolitiikan tarkastelulle ja tutkielma rakentuu teorian käsitteiden mukaisesti. Tarkastelen, miten työttömän ja yhteiskunnan välinen suhde muodostuu ja mitä pidetään työikäisen kansalaisen normina. Analysoin, minkälainen muutos suomalaisessa kontrolli-ilmapiirissä tapahtui 1990-luvulla ja miten tämä muutos näyttäytyy suhteessa kansainväliseen hyvinvointireformin aatteeseen. Analyysin yhteydessä tulevat näkyviksi 2000-luvun vaihteessa vallalla olleet käsitykset työttömistä ja työttömyyden syistä. Lopuksi tarkastelen aktivointipolitiikkaa sosiaalityön työkäytäntönä kontrollin käsitteen näkökulmasta. Suomalaisessa yhteiskunnassa 1990-luvulla tapahtuneet kansantaloudelliset, poliittiset, kulttuuriset ja ideologiset muutokset vaikuttivat suoraan tai välillisesti siihen, miten työttömyyteen suhtauduttiin. Lama loi perusteen ja poliittisen tilan, joiden myötä suuntana on ollut 'sosiaaliturvalta töihin' -ajattelu ja keinoina etuuksien niukentaminen ja työhön aktivointi. Aktivointipolitiikka perustuu ajatukseen aktiivisesta kansalaisesta ja uskosta siihen, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Taustalla vaikuttavat niin New Public Management -reformin mukaiset ajatukset kuin keskustelu sosiaaliturvan kannustavuudesta, kannustinloukuista ja työttömän työmoraalista. Aktivointipolitiikan kehityksen voi tiivistäen kuvailla Lemertin yhteisöreaktion prosessin mukaisesti; ensin sosiaalinen ongelma (työttömyys) tiedostettiin, minkä jälkeen se herätti yhä voimakkaampia reaktioita, aluksi julkisena keskusteluna ja loppujen lopuksi lakina kuntouttavasta työtoiminnasta. Tutkielmassa 1990-luvun poliittinen murros näyttäytyy ennen kaikkea ideologisena ja poliittisena käänteenä, joka saattoi alkuun yhä käynnissä olevan prosessin, jolle on luonteenomaista yksilön ja valtion välisen suhteen uudenlainen määrittely. Aktivointipolitiikka ei ole onnistunut ratkaisemaan työttömyysongelmaa. Sitkeä rakenteellinen työttömyys on jäänyt jäljelle, vaikka uusia työpaikkoja on syntynyt runsaasti. Aktivointitoimien ongelmana on ollut, että suuri osuus kuntouttavasta työtoiminnasta on toteutettu tehtävissä, joihin henkilöä ei ole mahdollista palkata ja jotka eivät valmenna avoimille työmarkkinoille. Niin kauan kuin todellinen työpaikka puuttuu, aktivointi on turhaa ja pahimmassa tapauksessa suorastaan vahingollista. Vaarana on, että aktivointipolitiikan mukainen sosiaalityö johtaa kierteeseen, joka leimaa asiakkaan vajaakuntoiseksi, pahentaa taloudellisia vaikeuksia ja lisää asiakkaan ahdinkoa entisestään.

Många äldre är med om en förändring i deras hemmiljö. Ofta sker denna förändring då den äldre inte klarar av att bo hemma längre. Jag är intresserad av hur äldre upplever denna förändring och om flytten påverkar känslan av att anpassa sig till ett nytt hem. Jag är också intresserad av att undersöka vad den omgivande miljön betyder för den äldre och om hurudana känslor ett miljöombyte väcker hos den äldre. Jag har undersökt detta genom att hålla en diskussionsgrupp för äldre som bor på det finskspråkiga, kommunala servicehuset i Östra centrum. Diskussionsgruppen träffades en gång i veckan under en tidsperiod på två månader. Fyra äldre deltog aktivt i diskussionsgruppen. Som forskningsmetod har jag använt mig av narrativa livsberättelser. Jag bad de äldre i diskussionsgruppen om skrivna livsberättelser. Som forskningsmaterial användes dessutom de äldres skrivna dikter och tankar, både nya men också gamla texter. Jag använde mig av narrativ analys enligt det paradigmatiska tänkandet. Jag fann sex olika huvudteman i mitt material: hemmets betydelse, miljöns betydelse, upplevelsen av att flytta till ett servicehus, sociala samverkan, vården och upplevelsen av ålderdom. De äldre i min undersökning uppgav att miljöns betydelse hade ökat för dem efter att de flyttade till servicehuset. De äldre uppskattade särskilt känslan av lugn och stillhet då de vistades ute i naturen. Hemmets betydelse hade däremot sjunkit totalt. Ingen av de äldre uppgav lägenheten på servicehuset vara ett hem för dem, utan främst använde de ordet rum. Upplevelsen av att flytta till servicehuset hade för dem flesta i diskussionsgruppen varit positiv. Det som de äldre uppgav att de längtade mest efter på servicehuset handlade förutom små konkreta saker främst om dagliga hemsysslor. De äldre kände sig också ensamma och en orsak till detta var att den sociala samverkan uppgavs vara mycket fattig på servicehuset. De viktigaste källorna som jag har använt i denna undersökning är doktorsavhandlingarna av Anni Vilkko, Omaelämänkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta (1997) och Annukka Klemola, Omasta kodista hoitokotiin. Etnografia keskipohjalaisten vanhusten siirtymävaiheesta (2006). Jag har också utgått från Sinikka Hakonens Kirjoittaminen merkityksellistää elämää (2003).

I denna avhandling studeras de äldres talesätt kring alkoholkonsumtion på diskussionsspalt. Det som studeras är hur de äldre diskuterar alkoholkonsumtion bland äldre, när alkoholkonsumtion upplevs som ett problem, samt huruvida historiskt bundna förhållningssätt på alkohol förekommer. Som analysmetod används diskursanalys och som teoretisk utgångspunkt socialkonstruktivism. I studien analyseras diskussionskedjor från nätverksportalen Suomi24:s diskussionsspalter 60+, 70+, 80+ samt finlandssvenskar. Sammanlagt kunde sex olika diskurser spåras inom diskussionerna; hälsodiskurs, liberala alkoholkonsumtionens diskurs, kontrollkritisk diskurs, måttliga konsumtionens diskurs, samhällsdiskurs samt skamdiskurs. Alkoholkonsumtion upplevdes bland de äldre både som varje individs ensak men även som en fråga om moral, skam, samhällskostnader och hälsa. Inom diskurserna fans inte en klart starkare (ideologisk) diskurs, men bland de mest förekommande diskurserna var liberala alkoholkonsumtionens diskurs, kontrollkritiska diskursen, hälsodiskursen och skamdiskursen. Detta antyder att synen på alkoholkonsumtion fortfarande är motstridig bland de äldre.

I föreliggande avhandling studeras om och hur det sociala arvet haft en roll i hur fyra arbetslösa ungdomars liv har utformat sig. Avhandlingen bygger på narrativa intervjuer med arbetslösa ungdomar och deras föräldrar i syfte att hitta eventuella spår av ett negativt och/eller av ett positivt socialt arv. Avhandlingens forskningsfrågor är följande; 1. Finns det likheter mellan ungdomarnas och föräldrarnas liv? Hur berättar de om sina liv? Kan man se spår av ett negativt och/eller av ett positivt socialt arv? 2. Hur ser de unga själva på sin situation? Vilka hinder ser de för en etablering på den öppna arbetsmarknaden; är det individuella eller strukturella orsaker? 3. Kan man upptäcka gemensamma bakgrundsfaktorer i ungdomarnas liv som kunde förklara deras nuvarande situation som arbetslös? Avhandlingens teoretiska referensram består i teorin om det sociala arvet och teorin om de sociala domänerna med särskild fokus på den psykobiografiska domänen. Avhandlingens metod består av ett kvalitativt tillvägagångssätt med speciell fokus på narrativ metod och analys. Materialet består av nio narrativa intervjuer eller livsberättelser som har analyserats genom en narrativ analys enligt ett läsningssätt som fokuserar på helhet-innehåll i enlighet med Lieblich, Tuval-Masciach och Zilber (1998). I avhandlingen konstateras att det positiva sociala arvet har varit framträdande i alla intervjupersoners liv medan det negativa sociala arvet inte haft en så synlig andel i hur intervjupersonernas liv har utformat sig. Ett förvånande forskningsresultat är att ingen av de fyra ungdomarnas arbetslöshet kan sägas vara ett resultat av ett negativt socialt arv utan det ligger andra orsaker bakom deras arbetslöshet. Ett annat forskningsresultat ger vid handen att en yrkesexamen inte är någon garanti för en etablering på den öppna arbetsmarknaden utan här behövs det vidare forskning om hur man kunde få ungdomarna och arbetsmarknaden närmare varandra. Forskningsresultaten ger vid handen att för de fyra ungdomarna utgjorde det största hindret för att få arbete i det faktum att det inte fanns arbete som motsvarade deras utbildning i den stad där de bodde. De hade med andra ord 'fel' utbildning. Om man ser till forskningsresultaten borde man i allt större grad fokusera på och lyfta fram det positiva sociala arvet och koncentrera sig på de goda långtgående effekterna av denna aspekt av det sociala arvet och inte enbart fokusera på det negativa sociala arvet. Genom att lyfta fram de goda sidorna i en persons liv och förstärka dessa får detta långtgående positiva effekter som kan överföras från en generation till en annan.

Seksityöntekijät kohtaavat väkivaltaa ja syrjintää kaikkialla maailmassa. Viime vuosina älypuhelimien ja internetin käyttö on yleistynyt nopeasti seksityöntekijöiden keskuudessa, mikä mahdollistaa erilaisten turvasovellusten kehittämisen heidän tarpeisiin soveltuviksi. Parhaimmillaan teknologian avulla on mahdollista edistää ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta globaalisti. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan seksityöntekijöille suunnatun mobiililaitteella toimivan turvasovelluksen kehittämisprosessia. Tutkimustehtävänä on analysoida, millaisia erityispiirteitä seksityöntekijöille suunnattuun turvasovelluksen kehittämiseen liittyy. Tutkimus on toteutettu Sosiaaliasema X:n alaisuudessa toimivan Artemiksen sateenvarjo -hankkeen yhteydessä. Sovellusprojektin tavoitteena on kehittää vertaisuuteen pohjautuva turvasovellus seksityöntekijöille. Sen suunnitteluun ja kehittämiseen on osallistunut Sosiaaliasema X:n lisäksi teknologia- ja sosiaalialan asiantuntijoita sekä seksityöntekijöitä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys kiinnittyy teknologian sosiaalisen muotoutumisen viitekehykseen, seksityön tutkimukseen sekä sellaiseen sosiaalityön tutkimukseen, jossa tarkastellaan teknologian kehittämistä sosiaalialalla. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa hyödynnetään etnografista tutkimusotetta. Tutkimuksen aineisto on tuotettu Artemiksen sateenvarjo -hankkeen yhteydessä vuosina 2017–2018. Hanke ja aineiston tuottaminen ulottuvat maantieteellisesti Suomeen ja Intiaan. Tutkimuksessa hyödynnetään aineistotriangulaatiota, jossa yhdistyvät teemahaastattelut, havainnointi, kyselylomakeaineisto sekä muu projektin ohessa tuotettu materiaali. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Ainutlaatuisen aineiston kautta etsitään vastauksia siihen, millaisia erityispiirteitä seksityöntekijöiden teknologian kehittämisprosessiin liittyy ja miten nämä erityispiirteet on huomioitu sovelluksen toteutuksessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että seksityöntekijöiden turvasovelluksen kehittämisprosessiin liittyvät erityispiirteet kytkeytyvät yhteistoiminnalliseen kehittämisprosessiin, seksityön toimintaympäristöön ja sovelluksen kansainväliseen käytettävyyteen sekä käyttäjäryhmään liittyviin erityispiirteisiin. Yhteistoiminnallisessa kehittämisprosessissa korostuvat sidosryhmien välinen yhteistoiminta, aktivismi ja vapaaehtoistoiminta sekä vuorovaikutteinen oppiminen. Seksityön toimintaympäristöön ja sovelluksen kansainväliseen käytettävyyteen liittyvät erityispiirteet nousevat esiin sovelluksen turvaratkaisussa, tietoturvassa ja anonymiteetissa, laitekantaan ja verkkoyhteyksiin liittyvissä kysymyksissä sekä vertaisturvassa. Käyttäjäryhmään liittyvät erityispiirteet kytkeytyivät käyttäjien kielitaitoon, luku- ja kirjoitustaidottomuuteen sekä mobiiliteknologian käyttötaitoihin.