Browsing by discipline "Sosiologia"

The 2022 World Cup in Qatar has already generated extensive media attention prior to the event. Migrant workers at construction sites connected to the staging of the football championship are at the center of this attention: various actors criticize the working conditions of migrant workers and call for more rights for labor migrants. This discourse represents a global problem, depicting the vulnerable situations for many migrants in the country of destination. The host countries often neglect rights of migrant workers, while the country of origin has only limited power to protect their workers abroad. But how and by whom, then, are migrant workers protected if neither by the residing country nor by the country of origin? Based on the discourse about the rights of migrant workers in Qatar ahead of the 2022 World Cup, this study analyzes how different actors negotiate the rights of migrant workers in times where there are yet no clearly institutionalized frameworks that adequately protect migrants. In order to reveal the discourse participants and subsequent analyze their claims, this research applies a unique combination of media analysis and document analysis. Through the theoretical framework of Sassen’s concept of studying globalization (2003) and Fraser’s theory of abnormal justice disputes (2008), the research analyzes ten reports of various state and non-state, national and international actors that engage in the discourse about rights of migrant workers. As the results show, the discourse participants identify Qatar’s legislations as the most powerful framework to protect migrant workers. While too weak to actually enforce rights, the international human and labor rights system nevertheless acts as a guideline for national legislations. Moreover, beyond the national governance (in form of a government) and the international governance (in form international organizations and NGOs), the discourse as such provides an abstract form of governance. Aside from these results, the study furthermore contributes to the methodological discussion about how to frame and scrutinize a discourse about a complex and divers topics, such as rights of migrant workers, and further develops the theoretical debate about justice claims in a globalized world.

Tutkielmassa tarkastellaan lasten kotihoidon tukea korkeakoulutettujen naisten tapana yhdistää työ- ja perhe-elämää. Työn tavoitteena on selvittää, miten lastaan vähintään kaksivuotiaaksi kotona hoitaneet korkeakoulutetut naiset perustelevat jäämistään lasten kotihoidon tuelle. Sen lisäksi kiinnostus kohdistetaan niihin diskursiivisiin välineisiin, joihin naiset tukeutuvat puhuessaan työn ja perheen yhteensovittamisesta suhteessa sukupuoleen, vanhemmuuteen ja sukupuolten tasa-arvoon. Lisäksi tutkielman lopussa hahmotellaan haastattelupuheessa rakentuvaa kuvaa tilapäisen kotiäitiyden sukupuolisopimuksesta. Tutkielman tekoa on motivoinut ristiriita, joka vallitsee Suomessa työn ja perheen yhteensovittamisen ihanteen ja käytännön välillä. Sukupuolineutraali perhepolitiikka antaa ymmärtää äidin ja isän olevan yhtä kykeneviä antamaan lapselleen hoivaa, mutta silti lapsia hoitaa kotona lähes poikkeuksetta näiden äiti. Tämä ilmiö on ristiriidassa suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevan sukupuolten tasa-arvon ihanteen kanssa. Tutkielmassa tarkastellaan erilaisia rakenteellisia, moraalisia ja ideologisia tekijöitä, jotka vaikuttavat työ- ja perhe-elämän yhdistämisen käytäntöihin. Tutkielmaa kehystää Yvonne Hirdmanin (1990) teoria sukupuolijärjestelmästä, joka tarkastelee yhteiskunnassa vallitsevia sukupuolisuhteita miehiin liitetyn ansiotyön ja naisiin liitetyn uusintamistyön kautta. Aineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Haastateltavat on rekrytoitu lumipallotekniikalla, ja heidän koulutustaustansa vaihtelevat ammattikorkeakoulun käyneestä maistereihin ja tohtoriin. Kerättyä aineistoa on tulkittu diskurssianalyyttisesti keskittyen siihen, miten haastateltavat käyttävät eri puheen keinoja hyväkseen ja mitä he puheellaan tekevät. Analyysissä keskeistä on ollut myös haastattelutilanteen vuorovaikutuksellisuuden pohtiminen aineiston muodostumisen kannalta. Haastatteluaineistosta on erotettu kolme vallitsevaa repertuaaria eli puhetapaa, joiden avulla lasten kotihoidon tuen käyttöä haastatteluissa merkityksellistettiin. Naisellisen hoivan repertuaarissa tilapäinen kotiäitiys näyttäytyy äidin hedonistisena haluna toteuttaa itseään, työhön vertautuvana toimintana ja osana naisten normaalibiografiaa. Hyvän vanhemmuuden repertuaarissa korostuvat kotihoito lapsen etuna, isän osallisuus sekä äidin yksilöllisyys perheen yhteisenä etuna. Rationaalisen valinnan repertuaarissa perhe rakentuu toimijaksi, joka ajaa yhteistä etua niin lasten- ja taloudenhoidon, ansiotyön kuin taloudenkin alueella. Aineiston analyysi osoittaa, kuinka monella eri tavalla haastattelutilanteissa käydään neuvotteluja merkityksistä erilaisten diskursiivisten keinojen avulla. Sukupuolesta puhuttaessa sen merkitystä pyritään kontekstista riippuen joko korostamaan tai häivyttämään. Sama pätee sukupuolten tasa-arvoon. Tutkimuksessa esitetäänkin, että tietoisuus suomalaisen yhteiskunnan vallitsevasta sukupuolten tasa-arvon ihanteesta kehystää haastattelupuhetta. Samoin haastattelutilanteen konteksti on vaikuttanut siihen, minkälaiseksi aineisto on muodostunut. Haastattelupuheesta hahmottuva sukupuolisopimus tilapäisestä kotiäitiydestä rakentuu viidestä pilarista, jotka ovat äidinhoivan ensisijaisuus, lapsen psyykkisen kehityksen turvaaminen, perhe ja työ naisen erillisinä urina, isän rooli äidin yksilöllisyyden mahdollistajana sekä isän ja yhteiskunnan rooli perheen elättäjinä. Vanhemmuus näyttäytyy haastatteluaineistossa sukupuolittuneena, mikä merkitsee biologiaan palautuvaa äidin hoiva- ja isän ansiovelvollisuuksien korostamista. Kotiäitiys on kuitenkin naisille vain yksi elämänvaihe, jota seuraa äidin paluu työelämään. Tätä silmällä pitäen isän roolina hoitovapaan aikana on perheen elättämisen ohella vapauttaa äiti säännöllisesti lastenhoidosta, jotta äiti voi esimerkiksi opiskella tai tehdä väitöskirjaa. Sukupuolisopimus tilapäisestä kotiäitiydestä solmitaan äidin, isän ja yhteiskunnan välille, sillä maksamalla äidille korvausta lasten kotihoidosta osallistuu myös yhteiskunta isän rinnalla perheen elättämiseen.

Denna avhandling utgår från akademiskt arbetande kvinnor som anser sig ha en arbetarklassbakgrund och hur de skapar, upprätthåller och utmanar klass. Intresset för kvinnornas klassupplevelser begränsas inte enbart till deras förhållande till det akademiska och sin egen utbildningskarriär, utan innehåller alla livsområden kvinnorna själva uppfattar att deras klassbakgrund och genus påverkar. Klass undersöks som som en livsomständighet och upplevelse. Kategorier som genus och klass konstrueras socialt och uppstår därmed i förhållanden och relationer. Dessa relationer är strukturer som existerar sida vid sida och tillsammans skapar de sociala hierarkier (Faber, 2008). Centralt i betydelsen av klass eller genus idag är att betrakta dem ur ett intersektionellt perspektiv: hur dessa kategorier fungerar tillsammans och hur de bildar olika mönster. Kathy Davis (2008) menar att det för tillfället är otänkbart att genusstudier skulle beakta endast genus. Det samma gäller klass. Forskningen genomförs som återkommande gruppdiskussioner som arbetar både utifrån minnen samt upplevelsen av nuet. Minnesarbetsmetoden är en feministisk forskningsmetod som utgår från att upplevelser, minnen och känslor är värdefulla informationskällor eftersom de påverkar hur vi bygger upp våra liv och betydelser. Diskussionsgruppen har fem deltagare. Intersektioner mellan klass och kön och kvinnor med en arbetarklassbakgrund ligger i fokus. Begrepp som respektabilitet, disidentifikation och att passera som medelklass redogörs för och används i presentationen av hur kvinnor förhåller sig till en arbetarklassbakgrund då de själv utvecklat ett medelklasshabitus i och med en akademisk karriär.

Rahapelitutkimuksissa rahapelaamisen motivaatioista ollaan yhtä mieltä mutta motivaatioiden sisältö jää miltei aina tarkastelematta. Yleensä rahapelaamisesta puhuttaessa pelaaminen nähdään joko ongelmapelaamisena tai ei-ongelmapelaamisena. Normaali pelaaminen on sitä, mitä ongelmapelaaminen ei ole. Miten aktiiviset pelaajat itse merkityksellistävät aktiivisen pelaamisen ja miten se eroaa aloittelijoiden ja addiktoituneiden pelaajien pelaamisesta? Keräsin tutkimusaineiston RAGI-metodilla (Reception Analytical Group Interview), jossa käytin kuutta valitsemaani kansainvälistä elokuvakohtausta ryhmäkeskustelun virikkeenä. RAGI:n etu on, että osallistujat saavat itse omin sanoin puhua niistä mielikuvista ja merkityksistä, joita elokuvakohtaukset heissä herättävät, ilman että tutkija kysymyksillään ja kysymyksenasetteluillaan vaikuttaisi tutkittaviin. Aineistoni koostuu kahdeksasta ryhmähaastattelusta, joihin osallistui yhteensä 26 rahapelaajaa. Otos perustuu sattumaan, toisin sanoen siihen, ketkä näkivät rekrytointi-ilmoituksen, kokivat pelaavansa aktiivisesti ja halusivat osallistua ryhmähaastatteluun. Rahapeleistä keskityn kasinopelejä pelaaviin, kuten rahapeliautomaatteihin ja rulettiin sekä pokerin pelaajiin. Tarkastelen pelaamiselle annettuja merkityksiä pragmaattisten modaalisuuksien, etenkin halun ja kompetenssin kautta. Teoria perustuu pääosin Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen toimittamaan teokseen (1997) Semioottisen sosiologian näkökulmia - sosiaalisen todellisuuden rakentuminen ja ymmärrettävyys. Sovellan pragmaattisia modaalisuuksia Clauden Lévi-Straussin käsityksiin luonnon ja kulttuurin erosta sekä progressioon ja regressioon, joita tarkastelen Lévi-Straussin ruokakolmion avulla. Tutkimustulokseni osoittavat, että yksi tärkein pelaamista motivoiva tekijä suomalaisille aktiivisille rahapelaajille on halu oppia itse peliä ja pelaamista. Pelin oppiminen sisältää pelin logiikan ja strategian ymmärtämisen, kun taas pelaamisen oppiminen koostuu itsekontrollin opettelemisesta ja pelihimon hallitsemisesta. Muita motivaatioita olivat aiempien pelitutkimusten mukaisesti viihde, sosiaalisuus ja raha. Aineistoni mukaan aktiiviset pelaajat erottautuvat halulla oppia sekä aloittelijoista että addiktoituneista pelaajista. Aktiiviset pelaajat kokevat olevansa Lévi-Straussin kolmiota soveltaen kolmion kärjessä, pelikulttuurin huipulla. Huipulla olo vaatii taistelua pelihimoa vastaan, jota varten pelaajien tulee luoda ja opetella itselleen strategia, jonka avulla he välttävät regerssoitumisen addiktoituneeksi pelaajaksi. Pro gradu -tutkielmani on tehty Pekka Sulkusen johtaman projektin 'Images and Theories of Addiction' puitteissa, jota rahoittaa Suomen Akatemia. Toimin projektissa tutkimusavustaja ja toimenkuvaani kuului osallistuminen projektin aineistojen hankintaan ja analysointiin.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sosiaalisten liikkeiden visuaalista vasta- ja valtajulkisuutta vertailemalla aktivistien omia Internet-sivustoja ja Helsingin Sanomia. Tutkimukseni tarkoituksena on tuoda uutta tietoa vastademokraattisen toiminnan ja toimijuuden muotoutumisesta vasta- ja valtajulkisuuksissa ja näiden julkisuuksien välisestä suhteesta paikallistasolla Suomessa. Tutkin, minkälaista vastademokraattista toimintaa sosiaaliset liikkeet tuovat esiin kuvissa omilla Internet-sivustoillaan. Näitä kuvia vertaan samoista tapahtumista julkaistuihin Helsingin Sanomien – valtajulkisuuden – kuviin. Analysoin, minkälaista toimintaa tuodaan esiin ja miten toiminnan esittäminen eroaa aineistojen välillä. Lopuksi tarkastelen vastademokraattisen toimijuuden visuaalisia representaatioita sukupuolen ja iän näkökulmista. Tutkielmani aineistona on kolme aktivistien ylläpitämää uutissivustoa, yksi kansalaisjärjestöjen kuvapankki ja vertailuaineistona Helsingin Sanomat. Aineistossani on kuvia yhteensä 443 ja ne on julkaistu vuosina 2000–2010. Kaikissa kuvissa tapahtumapaikkana on Helsinki. Tutkimusmenetelmänä käytän Eeva Luhtakallion soveltamaa Erving Goffmanin kehysanalyysiä, jossa pyritään etsimään aineistolähtöisesti kuvissa esitettyä toimintaa määrittäviä kehyksiä. Teoreettisen lähtökohdan tutkimukselleni muodostavat Pierre Rosanvallonin teoria vastademokratiasta ja Nancy Fraserin määritelmä useasta julkisuudesta. Kuvissa representoidun toiminnan kautta muodostuu kahdeksan eri määräävää kehystä: mielenosoitus, karnevaali, merkintä, valtaus, konflikti, kontrolli, sisäinen toiminta ja tiedotus. Määräävät kehykset kuvaavat aktivistien harjoittamaa vastademokraattista toimintaa ja muiden toimijoiden reaktioita siihen. Mielenosoitus, merkintä, valtaus ja karnevaali kuvaavat erilaisia kollektiivisen protestin muotoja, kontrolli ja konflikti taas tuovat esiin tämän toiminnan seurausta ja eri toimijoiden kohtaamista. Kuvissa näyttäytyy myös liikkeen sisäistä toimintaa ja liikkeestä tiedottamista sinällään ilman varsinaista protestia. Iän kannalta kuvien vastademokraattisesta toiminnasta muotoutui nuorten ja nuorten aikuisten toimintaa. Sukupuolen kannalta toiminta taas osoittautui yllättävän sukupuolittuneeksi: mikäli toimija oli erikseen nostettu valokuvassa esiin, oli tämä useimmiten mies. Miehet olivat toimijoina etenkin liikkeen johdossa ja konfliktin määräävässä kehyksessä. Naisia taas representoitiin vastajulkisuudessa yllättävästi äitiyden kautta. Aktivistiaineistossa ja lehtiaineistossa suhtauduttiin osittain eri tavalla aktivistien toimintaan vaikka kuvat visuaalisesti muistuttivat toisiaan. Tämä ilmeni kuvia ympäröivissä otsikoissa ja kuvateksteissä, jotka vaikuttivat kuvista syntyviin tulkintoihin. Kuvien virittämisessä tekstein liikuttiin hyväksynnästä neutraaliin uutisointiin, siitä taas kohti epäilyttävää toimintaa, josta siirryttiin lopulta toiminnan tuomitsemiseen. Kuvateksteissä välittyi kamppailua vastademokraattisen toiminnan oikeutuksesta: onko kyseessä demokratiaan kuuluvaa kansalaisaktivismia vai yhteiskuntajärjestyksen rikkomista rettelöimällä. Julkisuuksista muodostui visuaalisen kamppailun kenttä, jolla eri toimijat pyrkivät muovaamaan sosiaalisista liikkeistä syntyviä käsityksiä. Sosiaaliset liikkeet ja tiedotusvälineet eivät olekaan tutkielmani perusteella pelkästään toisiaan täydentäviä vastademokraattisia toimijoita, vaan eri julkisuuksien ja vastademokraattisten toimijoiden välillä on sekä legitimiteettikonflikti että määrittelykamppailu: kuka voi esittää kenet ja mistä näkökulmasta.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee sitä, millä tavoin esimiehet vastaavat alaisten valituksiin kehityskeskusteluissa. Kehityskeskusteluilla on aiemman kirjallisuuden mukaan potentiaalia parantaa alaisen ja esimiehen yhteistoiminnan sujuvuutta ja lisätä työntekijöiden vaikutus- ja kehittymismahdollisuuksia. Keskustelunanalyyttisten tutkimusten mukaan ammattilaisosapuolten vastausmahdollisuudet ongelmista kertomiseen ovat eri institutionaalisissa konteksteissa vaihtelevia: tietyissä ympäristöissä painottuu neutraali ongelmanratkaisu, tietyissä ymmärtäminen. Tutkimuksessa selvitetään, miten esimiesten vastauksissa alaisten henkilökohtaisesti merkittäviin valituksiin ilmentyvät ammatillinen neutraalisuus, alaisen kokemuksen huomioiminen tai toisaalta ratkaisuorientaatio. Tutkimusmenetelmä on keskustelunanalyyttinen. Kehityskeskustelua tarkastellaan institutionaalisena vuorovaikutuksena, jonka osanottajat orientoituvat keskustelun ammatilliseen kontekstiin ja rooleihinsa monin vuorovaikutuksessa, myös responsiivisessa toiminnassa ilmenevin tavoin. Tutkimuksen aineistona on viisi vuonna 2008 videoitua kehityskeskustelua kolmesta eri organisaatiosta. Valituista videoista on poimittu tutkimuksen aineistoksi kaikki alaisen valitukset eli kuvaukset työpaikan ongelmallisista, henkilökohtaisesti merkittävistä asioista. Kokoelmana on kaikkiaan 38 valituskohtaa. Aikaisemmissa kehityskeskusteluiden tutkimuksissa tutkimusmenetelmä on useimmiten ollut osallistujien haastatteluiden tai mielipidemittaustulosten analysointi. Tämä tutkimus puolestaan valottaa itse vuorovaikutuksen rakentumista ja kehityskeskusteluiden tosiasiallisia tapahtumia niitä havainnoimalla, kytkeytyen siten kehityskeskusteluiden tutkimuskentässä vasta 2000-luvulla fokukseen nousseeseen vuorovaikutusaspektiin. Tutkimuksen esimiehillä on kehityskeskusteluissa erilaisia vastausmahdollisuuksia alaisten valituksiin. Valitukset kirvoittavat lähes aina alaisen kokemukseen fokusoivan toiminnon kuten samanmielisen vahvistuksen, formulaation tai tunteeseen fokusoivan kysymyksen. Ymmärtämiselle on vahva odotuksenmukaisuus, sillä aineistossa ilmenee jopa joissakin ammatillisessa ympäristössä harvinaisia toisia tarinoita eli esimiesten kertomuksia omista vastaavista kokemuksistaan. Yleensä esimiehet myöntävät ja vahvistavat alaisten esittämät ongelmat ja suhtautuvat niihin vastuuta kantaen neutraalin kuittauksen sijaan. Toisaalta lähes poikkeuksetta valitus kirvoittaa myös ongelmaan fokusoivan toiminnon: selvittelevän kysymyksen, formulaation, ongelman ylöskirjauksen, ratkaisuyrityksen tai kyseenalaistuksen. Esimiehet orientoituivat omaan vastuuseensa myös ongelmakeskeisissä toiminnoissa. Kuitenkin myös valituksen kirjaaminen papereihin ja suoraan seuraavaan aiheeseen siirtyminen esiintyy mahdollisena vastausvaihtoehtona. Huomionarvoista on, että vuorovaikutuksessa ongelmallisimpana responssina näyttää esiintyvän neutraalisuus ja minimipalautteissa pitäytyminen. Kuten aiemmassa institutionaalisessa emootiotutkimuksessa on havaittu, samanmielisyyden osoituksin aihe on mahdollista saattaa loppuunkäsitellyksi tai siirtyä sujuvasti ongelman konkreettisten puolten käsittelyyn. Emootion osoituksilla voi kehityskeskusteluissa näin olla funktionsa myös keskustelun laajemman institutionaalisen tehtävän sujuvuuden varmistajana.

Laajoissa tutkimuksissa on havaittu, miten alhainen syntymäpaino on yhteydessä moniin kroonisena kansantautina tunnettuihin sairauksiin kuten sepelvaltimotautiin, tyypin 2 diabetekseen ja verenpainetautiin. Mekanismin arvellaan liittyen elimistön ohjelmoimisena tunnettuun tapahtumaan, jossa raskauden kriittisessä vaiheessa tapahtunut ulkoinen ärsyke sotkee elimistön elimen kyvyn säädellä elimistön toimintoja. Tämä näkyy kohonneena sairausriskinä myöhemmällä iällä. Tutkimus keskosia kohtaan on lisääntynyt tasaisesti samaan aikaan, kun heidän henkiinjäämistodennäköisyys on parantunut keskoskaappien teknologisen kehityksen ansiosta. Vastaavasti alhaisen syntymäpainon tiedetään olevan riskitekijä myös ADHD:lle. ADHD:n kehityskulku noudattelee usein ongelmien kasaantuvaa kehitystä siten, että varhaisessa vaiheessa alkanut häiriö vaikuttaa henkilön koulunkäyntimenestykseen ja myöhempiin työuriin. ADHD:llä on voimakas perinnöllinen tausta ja se todetaan useammin pojilla kuin tytöillä. Huolimatta ADHD:n korkeasta periytyvyydestä sosiaalinen ympäristö on tärkeässä osassa siinä, ilmeneekö jokin periytyvä häiriö ja miten voimakkaasti tämä häiriö ilmenee. Tutkimuksessa pyritään kiinnittämään erityinen huomio sukupuolten välisiin eroihin ja sosioekonomisiin tekijöihin alhaisen syntymäpainon ja ADHD:n välillä. Tutkimuksessa tarkastellaan tarkemmin kompensatorisina tekijöinä äidin koulutustaustaa, perheen tuloja, perhetyyppiä ja maahanmuuttajataustaa. Tutkimuksen aineistona käytettiin Tilastokeskuksen ja Helsingin yliopiston sosiologian oppiaineen ylläpitämää EKSY014-rekisteriaineistoa. Aineisto sisältää 20 prosentin satunnaisotoksen kaikista Suomen kotitalouksista, joissa asui vuoden 2000 lopussa 0-14-vuotiaita lapsia (n = 415 000). Rekisterin pohjana toimivat Tilastokeskuksen, THL:n, Kelan sekä ETK:n rekisteritiedot,joiden väliset tiedot voidaan yhdistää keskenään. Lapsien syntymäpainotiedot on haettu THL:n ylläpitämästä syntymärekisteristä ja ADHD-oireiden tunnistamiseen käytettiin Kelan tietoja reseptilääkeostoista sekä THL:n hoitoilmoitusrekisterin sisältämiä tietoja. Varsinaiseen tutkimusotokseen kuului yhteensä 168 286 henkilöä. Tutkimuksen pääasiallisena menetelmänä käytettiin elinaikamallinnukseen kuuluvaa Coxin suhteellisten vaarojen menetelmää, jonka avulla eri syntymäpainoluokkien ja ADHD:n välistä suhteellisia vaaroja voitiin vertailla keskenään. Analyysin pohjalta havaittiin, miten lapsen alhainen syntymäpaino oli yhteydessä ADHD:hen siten, että riski kasvoi mitä kevyempiin syntymäpainoluokkiin tarkastelussa siirryttiin. Sukupuolten väliltä ei löydetty tilastollisesti merkitsevää eroa. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin taustamuuttujien vakioimattomia yhteyksiä. Analyysin avulla kävi ilmi, että äidin alhainen koulutusaste, perheen matala tulotaso ja yksinhuoltajuus kasvattivat kaikki itsessään lapsen ADHD-riskiä. Tytöillä alle kilonpainoisten keskosten vakioimaton yhteys ADHD:n oli 5,27-kertainen ja pojilla 3,5-kertainen. Kun näiden ja useiden muiden sekoittavien tekijöiden vaikutusta tarkasteltiin alhaisen syntymäpainon ja ADHD:n välillä vakioimalla, säilyi alhaisen syntymäpainon kasvattava riski erittäin korkeana. Alle kilon painoisten tyttöjen kohdalla vakiointi nosti hieman yhteyden riskiä (5,36) ja pojilla yhteys hieman laski noin 2,5-kertaiseksi Tutkimuksen pohjalta ei havaittu sellaisia tekijöitä, joilla olisi ADHD:ltä suojaavaa tai altistavaa ulottuvuutta. Kun tupakointia ja alhaista syntymäpainoa tarkasteltiin yhteisinä riskitekijöinä, näyttäisi siltä, että näiden vaikutuksissa on selvästi päällekkäisyyttä ADHD-riskin suhteen. Tutkimuksessa havaittiin, miten tärkeässä osassa raskaudenaikaiset tekijät ja kriittiset kasvuvaiheet ovat myöhemmin ilmenevän terveyden kannalta. Tämän lisäksi tutkimuksessa havaittiin riskien kasaantumiseen liittyviä elämänkaariepidemiologisia prosesseja, joissa ADHD:n diagnoosiriski kasvoi pojilla lähes kolminkertaiseksi ja tytöillä 3,5-kertaiseksi, jos alhaisen syntymäpainon lasten äiti oli tupakoinut raskauden aikana On hyvin mahdollista, että yhteys selittyy osittain raskaudenaikaisella terveyskäyttäytymisellä ja terveyskäyttäytymiseen vaikuttaminen voi olla yksi mahdollisuus ennaltaehkäistä ADHD:n kehittymistä. Tutkimuksen valossa ADHD:n ennaltaehkäisy olisi hyödyllisintä ajoittaa syntymää tai kouluikää edeltäneeseen aikaan, ennen kuin ADHD:stä johtuvat varsinaiset ongelmat alkavat kasaantua.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkimuskohteena on älykodin tuottaman ajantasaisen kulutustiedon vaikutus asukkaiden arkisiin käytäntöihin. Tutkielmaa varten on haastateltu kolmeatoista kotitaloutta Kalasataman alueella sijaitsevasta kahdesta älykodista. Älykoteihin liittyy painotus asumisen ympäristövaikutusten vähentämisestä. Toistaiseksi älykotien kasvihuonepäästöjä pienentävä vaikutus nojaa kuitenkin voimakkaasti asukkaan aktiiviseen rooliin. Tämän tutkielman älykoteihin on asennettu kulutuksesta lähes ajantasaista tietoa antava internetissä toimiva palvelu sekä mahdollisuus sammuttaa etäohjaustoiminnon avulla sähkövirrat asunnon eri pistorasioista. Älykodin tuottaman kulutustiedon avulla kannustetaan asukkaita vähentämään sähkönkulutusta sekä ajoittamaan paljon sähköä kuluttavia toimintoja halvemman sähkön hinnan ajankohdille. Aikaisemman tutkimuksen perusteella asukkaat eivät kuitenkaan ole aina halukkaita muuttamaan toimintatapojaan vähemmän energiaa kuluttaviksi älykodin tuottaman kulutustiedon avulla. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on käytäntöjen teorian käsitys toiminnasta ja toiminnan muutokseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkielmassa nojaudutaan erityisesti Elizabeth Shoven, Mika Pantzarin ja Matt Watsonin teoriaan, jonka mukaan toimintamallit syntyvät, pysyvät ennallaan ja muuttuvat, kun toimintaan liittyvien merkitysten, toiminnan harjoittajan kompetenssin sekä toimintaan liittyvien materiaalisten elementtien suhteet muuttuvat. Tutkielmassa analysoidaan asukkaiden haastatteluja tarkastelemalla niitä Shoven, Pantzarin ja Watsonin määrittelemän toiminnan kehikon avulla. Tutkimuskysymykset ovat: Miten tekninen osaaminen sekä älykodin teknologialle annetut merkitykset ovat yhteydessä siihen, että asukas käyttää kulutustiedoista informoivaa ja etäohjauksen mahdollistavaa älykodin nettisovellusta? Miten sähköä säästäviin käytäntöihin liittyvä osaaminen ja säästäville käytännöille annetut merkitykset ovat yhteydessä siihen, että asukas muokkaa kodin sähköä kuluttavia arkisia toimintojaan (kuten ruoanlaittoa, saunomista ja pyykinpesua) säästävämmiksi älykodin tuottaman kulutustiedon avulla? Miten edellä esitetyt tekijät ovat yhteydessä siihen, että asukas ei muokkaa energiaa kuluttavia arkisia toimintojaan älykodin tuottaman kulutustiedon pohjalta? Ensimmäinen keskeinen tulos liittyy asukkaan teknologisen osaamisen ja älykodin teknologiaan linkittyneiden viihteellisyyden merkitysten suhteeseen. Analyysin perusteella vaikuttaa siltä, että erityisen paljon informaatioteknologian parissa aikaa viettävät asukkaat kokevat älykodin teknologian käytön mielekkäänä ja käyttävät sovellusta suhteessa enemmän kuin vähemmän teknisesti orientoituneet asukkaat. Vastaajat, joilla on vähemmän teknologista kompetenssia saattavat yhdistää älykodin teknologiaan vaivalloisuuden merkityksiä, mikä voi vaikeuttaa älykodin internetsovelluksen käyttöä asumisen sähkönkulutuksen pienentämisen tukena. Toinen keskeinen tulos liittyy asukkaiden sähköä säästäviin käytäntöihin liittämiin merkityksiin. Sellaiset vastaajat, jotka eivät ole muokanneet arkisia toimintojaan säästävämmiksi älykodin kulutustietojen avulla liittävät tämän aineiston perusteella myös säästäviin arkisiin käytäntöihin vaivalloisuuden ja jonkinlaisen epänormaaliuden merkityksiä. Sellaiset vastaajat, jotka toimivat älykodissa sähköä säästäen ovat tyypillisesti toimineet säästäväisesti myös ennen älykotiin muuttoa. Tutkielman analyysissa ehdotetaan, että useat sähköä säästäviä toimintoja harjoittavista vastaajista kokevat toimintansa merkityksen liittyvän yksinkertaisesti mahdollisuuteen säätää omaa toimintaansa asumisesta kertyneen tiedon avulla. Yksi pariskunta eroaa muusta tutkimusaineistosta erityisen monipuolisesti arkea läpileikkaavilla säästävillä käytännöillään. Pariskunnalla on muihin vastaajiin nähden laajempi osaaminen toimia älykodin teknologian parissa. Lisäksi he ovat aineiston ainoita vastaajia, jotka liittävät harjoittamiinsa energiaa säästäviin käytäntöihin ympäristönsuojeluun liittyviä merkityksiä.

Tämä on tutkimus helsinkiläisistä ammattikouluttamattomista työttömistä nuorista, jotka osallistuivat Jääkiekon MM-kilpailut 2012 -työllistämishankkeeseen. Tutkimus on puheenvuoro nuorisotyöttömyyttä koskevaan ajankohtaiseen keskusteluun, jossa nuorten työttömien kokemuksia on käsitelty laadullisin menetelmin edelleen varsin vähän. Tutkimuksessa esitetään näkökulmia työllistämishankkeessa keskeyttämisen syihin ja vertaillaan hankkeessa keskeyttäneiden ja hankkeen loppuun asti suorittaneiden nuorten kokemuksia. Samalla kartoitetaan nuorten ajatuksia työttömyydestä ja työstä sekä selvitetään nuorten kokemuksia aktivoivasta työvoimapolitiikasta. Analyysiin kohteena on myös nuorten mielestä ihanteellinen työ ja nuorten odotukset työelämältä ja omalta tulevaisuudeltaan. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmestatoista teemahaastattelusta, joista kahdeksan on työllistämishankkeessa keskeyttäneitä nuoria ja viisi hankkeen loppuun asti suorittaneita nuoria. Teemahaastattelu on puolistrukturoitu haastattelu, jossa edetään keskeisten, etukäteen valittujen teemojen ja niihin liittyvien tarkentavien kysymysten varassa. Tutkimuksessa nähdään nuoret subjekteina, aktiivisina valintoja tekevinä toimijoina, jotka antavat toiminnalleen erilaisia merkityksiä. Tutkimuksen nuoret ovat eräänlaisia nuorisotyöttömyyden asiantuntijoita, joilla on ensikäden tietoa omista kokemuksistaan. Tutkimuksen aihe on osittain entuudestaan kartoittamaton tutkimusalue, jota on analysoitu sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen tarkoituksena onkin teorian testaamisen sijaan etsiä uusia ajatusmalleja. Tutkimuksen nuoret jakautuivat karkeasti ottaen kahteen ryhmään: lukion käyneisiin nuoriin, jotka etsivät parhaillaan omaa alaa ja viettivät välivuosia ja sellaisiin nuoriin, jotka eivät ole peruskoulun jälkeen kiinnittyneet minnekään ja joilla on taustalla usein myös aikaisempia keskeyttämisiä. Tutkimus vahvistaa yleisen käsityksen siitä, että helsinkiläiset nuoret haluavat pysyä pääkaupunkiseudulla, vaikka eivät löytäisikään täältä työtä tai opiskelupaikkaa. Työllistämishankkeen keskeyttämisen syyt voidaan jakaa kahteen kategoriaan: nuorten itse esiin ottamiin syihin ja taustatekijöihin. Nuorten itse esille nostamista syistä keskeisimmät liittyivät työtehtäviin ja työharjoittelupaikkaan. Keskeyttäneitä nuoria yhdistäviä taustatekijöitä tutkimuksen aineistosta löytyy neljä: aikaisemmat keskeyttämiset, työläistaustaiset vanhemmat, jääkiekon MM-kilpailut motivaation kohteena ja työharjoitteluun liittyneet tarkat odotukset. Tutkimuksen nuoria kuvaa pikemminkin aktiivisuus kuin passiivisuus ja he kokevat, että voivat itse vaikuttaa tulevaisuuden suunnitelmiensa toteutumiseen. Kaikkia tutkimuksen nuoria yhdistää motivaatio työhön ja halu tehdä jotain muuta kuin olla kotona. Tutkimuksen nuorille ihannetyö on sellainen, jossa viihtyy ja josta saa riittävän toimeentulon. Positiivinen työilmapiiri ja mahdollisuus joustavaan itsenäiseen työskentelyyn ovat myös nuorille tärkeää. Tutkimuksen nuorten kyky suunnitella tulevaisuuttaan on vaihtelevaa. Osalla on selkeitä suunnitelmia tai tarkkoja toiveita oman tulevaisuuden suhteen ja osa taas tuntui olevan melko hukassa. Hukassa oleminen näkyi aineistossa siten, että nuori ei kyennyt näkemään itseään missään kahden tai viiden vuoden kuluttua. Eniten näitä nuoria, joilla ei ollut suunnitelmia tulevaisuuden suhteen löytyi keskeyttäneiden joukosta. Kaiken kaikkiaan nuorten tulevaisuuden suunnitelmat, toiveet ja haaveet vaikuttivat kovin tavallisilta ja varsin realistisilta. Nuoret haaveilevat onnellisuudesta, terveenä olemisesta, opiskelupaikan löytymisestä, riittävästä toimeentulosta, vakituisesta työpaikasta, itsenäistymisestä, omaan kotiin muuttamisesta, oman perheen perustamisesta, matkustelemisesta ja maailman näkemisestä, sekä velkojen poismaksamisesta. Ylipäätänsä nuoret toivoivat tulevaisuudelta varmuutta. Varmuutta nuorille edustaa pysyvyys, jonka voi saavuttaa pitkäaikaisen opiskelupaikan tai pysyvän työpaikan kautta. Parhaimmillaan työllistämishanke oli nuorille mahdollisuus suunnan muutokseen tai "oman jutun löytymiseen". Tutkimuksen nuoret kokivat työharjoittelun hyvänä ja helppona tapana tutustua työelämään. Työharjoittelusta nuoret saivat rytmiä arkeen ja tarvitsemaansa työkokemusta. Samalla hankkeeseen osallistuminen lisäsi nuoren itseluottamusta ja kokemusta siitä, että kelpaa jonnekin. Koulutettujen vanhempien lapset näyttäisivät selviytyvän työttömyysjaksosta kouluttamattomien lapsia paremmin, ainakin jos selviytymistä mitataan työllistämishankkeen kautta yhteiskuntaan kiinnittymisellä. Tulevaisuuden suunnittelemattomuus tai hetkessä eläminen voidaan nähdä yhtenä nuorten selviytymisstrategiana. Myös väärien valintojen ja epäonnistumisen pelko ja oman alan löytämisen vaikeus näkyivät tutkimuksen nuorten kertomuksissa. Erityisesti aikaisemmat keskeyttämiset oppilaitoksissa lisäävät nuorten pelkoa epäonnistumisesta. Joillakin tutkimuksen nuorista esiintyy selvää kouluallergiaa, eli negatiivista suhtautumista kouluttautumiseen. Nämä nuoret eivät kyenneet näkemään itseään 'koulun penkillä' ja ovat ylipäätänsä orientoituneet erilaisten töiden kokeilemiseen ja sitä kautta oman alan löytymiseen.

Since begging East European Roma became a common view in the streets of larger Nordic cities, vivid discussions about their presence and activities have been carried out in the mass media. This thesis examines the public debates in Finland and Norway through a discursive analysis and comparison of press content from the two countries. The aim of the study is firstly to identify the prominent discourses which construct certain images of the beggars, as well as the elements and internal logics that these discourses are constructed around. But in addition to scrutinizing representations of the Roma, also an opposite perspective is applied. In accordance with the theoretical concept of ‘othering’, debates about ‘them’ are assumed to simultaneously reveal something significant about ‘us’. The second research question is thus what kind of images of the ideal Finnish and Norwegian societies are reflected in the data, and which societal values are salient in these images. The analysis comprises 79 texts printed in the main Finnish and Norwegian quality newspapers; Helsingin Sanomat and Aftenposten. The data consists of news articles, editorials, columns and letters to the editor from a three-month period in the summer of 2010. The analysis was carried out within the theoretical and methodological framework of critical discourse analysis as outlined by Norman Fairclough. A customized nine-step coding scheme was developed in order to reach the most central dimensions of the texts. Seven main discourses were identified; the Deprivation-solidarity, Human rights, Order, Crime, Space and majority reactions, Authority control, and Authority critique discourse. These were grouped into two competing normative stances on what an ideal society looks like; the exclusionary and the inclusionary stance. While the exclusionary stance places the begging Roma within a frame of crime, illegitimate use of public space and threat to the social order, the other advocates an attitude of solidarity and humanitarian values. The analysis points to a dominance of the former, although it is challenged by the latter. The Roma are 'individualized' by quoting and/or presenting them by name in a fair part of the Finnish news articles. In Norway, the opposite is true; there the beggars are dominantly presented as anonymous and passive. Overall, the begging Roma are subjected to a double bind as they are faced with simultaneous expectations of activity and passivity. Theories relating to moral panics and ‘the good enemy’ provide for a deepened understanding of the intensity of the debates. Helsingin Sanomat, Aftenposten, Norman Fairclough