Browsing by discipline "Spanish Philology"

Tutkielmassa tarkastellaan suullisia harjoituksia aikuisille suunnatuissa suomalaisissa espanjan oppikirjoissa. Tutkielman tavoite on kuvata kattavasti, millaisia suullisia harjoituksia oppikirjat sisältävät, miten harjoitukset heijastavat viestinnällisen kieltenopetuksen ihanteita ja miten eri kirjasarjat ja eri taitotasoille suunnatut oppikirjat vertautuvat toisiinsa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on viestinnällinen kieltenopetus sekä viestinnälliseen tehtävään perustuva kieltenopetus. Viestinnällisen kieltenopetuksen tavoite on kehittää opiskelijoiden viestinnällistä kielitaitoa, ja katsotaankin, että kielenoppimista edistävät sellaiset harjoitukset, joissa opiskelija käyttää kieltä aitoon viestintään. Viestinnälliseksi tehtäväksi määritellään sellainen tehtävä, joka keskittyy muodon sijasta ensisijaisesti merkitykseen, rakentuu jonkinlaisen informaatioaukon ympärille, antaa opiskelijan käyttää valitsemiaan kielellisiä ja ei-kielellisiä keinoja ja asettaa jonkin tavoitteen, joka opiskelijoiden tulee viestinnällään saavuttaa. Viestinnälliseen tehtävään perustuvassa kieltenopetuksessa nähdään, että tällaiset tehtävät tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuksia vastaanottaa ja tuottaa kieltä ja osallistua merkitysneuvotteluun, ja näiden prosessien puolestaan katsotaan edistävän kielenoppimista. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta oppikirjasarjasta (Ventana, Buenas Migas ja ¡Perfecto!) sekä yhdestä yksittäisestä oppikirjasta (¡Avanzamos!). Tutkimus toteutettiin laadullisia ja määrällisiä menetelmiä yhdistävänä sisältöanalyysinä. Tutkimuksessa selvitettiin suullisten harjoitusten määrä ja prosenttiosuus analysoiduissa oppikirjoissa, minkä jälkeen tehtävät luokiteltiin viiteen kategoriaan. Luokittelun toisessa ääripäässä ovat mekaaniset rakenneharjoitukset ja toisessa ääripäässä puolestaan viestinnällisen tehtävän kriteerit täyttävät harjoitukset. Väliin jääviin kategorioihin luokiteltiin sellaiset harjoitukset, jotka täyttävät vain osan viestinnällisen tehtävän kriteereistä. Luokittelu paljasti, että kontrolloidut, johonkin tiettyyn muotoon keskittyvät harjoitukset ovat yleisiä erityisesti alkeistason oppikirjoissa. Suurin osa näistä kontrolloiduista harjoituksista ei kuitenkaan ole täysin mekaanisia vaan vaatii myös merkityksen ymmärtämistä. Luokittelu paljasti myös, että informaatioaukon ympärille rakentuvien tehtävien osuus on suurempi edistyneemmille suunnatuissa oppikirjoissa kuin alkeistason oppikirjoissa. Alkeistason oppikirjoissa suurin osa informaatioaukon sisältävistä tehtävistä keskittyy jonkin tietyn muodon harjoitteluun, kun taas edistyneemmille suunnatuissa oppikirjoissa on enemmän sellaisia informaatioaukkotehtäviä, joissa opiskelijat saavat itse valita käyttämänsä kielimuodot. Viestinnällisen tehtävän kriteerit täyttäviä tehtäviä on analysoiduissa oppikirjoissa vähän, sillä vain harvat tehtävät asettavat viestinnälle jonkin eksplisiittisen tavoitteen. Tulosten perusteella Ventana-sarjassa on enemmän merkitykseen keskittyviä tehtäviä ja enemmän informaatioaukkotehtäviä kuin sarjoissa Buenas Migas ja ¡Perfecto!. Muita analysoituja oppikirjoja edistyneemmälle taitotasolle suunnatussa oppikirjassa ¡Avanzamos! viestinnällisen kieltenopetuksen ihanteiden mukaisten harjoitusten prosenttiosuus on kaikkein korkein. Viestinnällisten tehtävien määrä ja prosenttiosuus suullisista tehtävistä on huomattavasti korkeampi Ventana-sarjassa ja ¡Avanzamos!-oppikirjassa kuin sarjoissa Buenas Migas ja ¡Perfecto!. Tutkimuksessa selvitettiin myös, kuinka suuressa osaa tehtävistä informaation vaihto on pakollinen edellytys tehtävän loppuun saattamiseksi. Tulokset osoittavat, että tällaiset tehtävät edustavat vain pientä prosenttiosuutta suullisista tehtävistä kaikissa analysoiduissa oppikirjoissa ja erityisesti Buenas Migas- ja ¡Perfecto!-sarjoissa. Lopuksi selvitettiin, kuinka suuri osa suullisista tehtävistä täyttää viestinnällisen tehtävän kriteerit ja lisäksi edellyttää pakollista informaation vaihtoa, sillä tällaisten tehtävien katsotaan olevan potentiaalisimpia aiheuttamaan merkitysneuvottelua. Vain hyvin pieni määrä analysoitujen oppikirjojen tehtävistä täyttää nämä kriteerit.

The aim of this Master thesis is to provide a detailed analysis of the Spanish preposition hacia from a cognitive perspective and to establish its equivalents in Finnish language. In this sense, my purpose is to demonstrate the suitability of both cognitive perspectives and Contrastive Linguistics for semantic analysis. This thesis is divided into five chapters. The first chapter includes a presentation and a critical review of the monolingual lexical processing and semantic analysis of the Spanish preposition hacia in major reference works. Through this chapter it is possible to see both the inadequacies and omissions that are present in all the given definitions. In this sense, this chapter shows that these problems are not but the upper stage of an ontological (and therefore methodological) problem in the treatment of prepositions. The second chapter covers the presentation of the methodological and theoretical perspective adopted for this thesis for the monolingual analysis and definition of the Spanish preposition hacia, following mainly the guidelines established by G. Lakoff (1987) and R. Langacker (2008) in his Cognitive grammar. Taken together, and within the same paradigm, recent analytical and methodological contributions are discussed critically for the treatment of polysemy in language (cf. Tyler ja Evans 2003). In the third chapter, and in accordance with the requirements regarding the use of empirical data from corpora, is my aim to set out a monolingual original analysis of the Spanish preposition hacia in observance of the principles and the methodology spelled out in the second chapter. The main objective of this chapter is to build a full fledged semantic representation of the polysemy of this preposition in order to understand and articulate its meanings with Finnish language (and other possible languages). The fourth chapter, in accordance with the results of chapter 3, examines and describes and establishes the corresponding equivalents in Finnish for this preposition. The results obtained in this chapter are also contrasted with the current bilingual lexicographical definitions found in the most important dictionaries and grammars. Finally, in the fifth chapter of this thesis, the results of this work are discussed critically. In this way, some observations are given regarding both the ontological and theoretical assumptions as well regarding the methodological perspective adopted. I also present some notes for the construction of a general methodology for the semantic analysis of Spanish prepositions to be carried out in further investigations.

Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka argentiinalaiset käyttävät sanaa boludo (suom. tyhmä, typerys) argentiinalaisten arkielämässä. Se on yksi käytetyimmistä sanoista Argentiinan espanjan puhekielessä ja erottaa argentiinalaiset heti muista espanjankielisistä ihmisistä sekä identifioi koko Argentiinan. Sanan boludo merkitys riippuu paljon puhujan intonaatiosta, äänensävystä ja kontekstista. Sitä käytetään usein vokatiivina eli puhuttelusanana. Tutkielmassa määritellään, minkälaisia vokatiiveja ja puhuttelusanoja käytetään Argentiinan ja Buenos Airesin espanjassa. Tutkielman perustana käytetään työtä, jonka ovat tehneet Ramírez Gelbes ja Estrada vokatiivista boludo. Aineistona tutkimuksessa käytetään argentiinalaisia, jotka vastaavat kyselylomakkeeseen. Sen avulla selvitetään, kuinka argentiinalaiset käyttävät sanaa boludo ja mitä mieltä ovat kyseisen sanan käytöstä. Tutkimusmetodina käytetään siis kyselomaketta, joka lähetetään argentiinalaisille. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisissa konteksteissa ja tilanteissa käytetään sanaa boludo, kenen kanssa ja mistä puhuessa, ovatko puhujat nuoria, iäkkäitä, miehiä vai naisia. Tulokset osoittavat, että vokatiivia boludo käytetään hellittelynimenä erityisesti nuorten välillä melkein missä tahansa kontekstissa tai tilanteessa, joissa henkilöt tuntevat toisensa hyvin. Tutkimustulosten perusteella havaitaan, että on tärkeää tuntea henkilö, jota kutsuu vokatiivilla boludo, sillä sitä käytetään myös haukkumasanana ja loukkauksena. Sen käyttö voi olla loukkaavaa varsinkin, jos puhuteltava on tuntematon. Tulosten mukaan vokatiivin boludo käyttö on hyvin yleistä nuorten kesken ja sekä miehet että naiset käyttävät sitä keskusteltaessa arkisista ja tavallisista nuorten asioista. Vanhemmille ihmisille vokatiivin boludo merkitys voi edelleen olla haukkumasana tai loukkaus. Tutkielmassa tarkastellaan myös, ovatko yli 40-vuotiaat haastateltavat käyttäneet sanaa boludo nuoruudessaan ja tulokset osoittavat, että sitä on käytetty myös jo silloin yleisenä puhuttelusanana.

Tutkielman aihe on espanjan kielen preteritin ja imperfektin välisen eron opettaminen suomalaisissa oppikirjoissa. Tutkielman aineisto koostuu neljästä oppikirjasta, jotka on julkaistu 2010-luvulla: ¡Acción! 2, ¡Dime! 3, ¡Nos vemos! 5 ja Acierto. Näistä ¡Acción! 2 on harjoituskirja ja Acierto on kielioppikirja. Kaikki oppikirjat on suunnattu sekä lukion B3-espanjan kurssille että aikuisopetukseen ja vastaavat eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen A2-tasoa. Tässä tutkielmassa tavoitteeni on selvittää laadullista tutkimusmetodia käyttäen, kuinka espanjan kielen preteritin ja imperfektin ero esitetään oppikirjoissa. Tutkielman teoreettinen osio koostuu Langackerin (1991, 2013) kognitiivisesta kieliopista, jonka lähtökohta on kognitiivinen lingvistiikka, sekä Ruiz Campillon (1998) kognitiivisen kieliopin pohjalta kehittämästä operatiivisesta kieliopista. Näiden lisäksi esittelen tempuksen eli aikamuodon kielioppikontekstissa erotellen kronologisen ja kieliopillisen ajan sekä morfologisen aspektin, jonka pohjalta tarkastelen espanjan kielen preteritin ja imperfektin aspektuaalisia eroja. Tuon myös esille imperfektin modaalisen käytön esimerkiksi kohteliaisuuden osoituksessa tai kuvitteellisten tilanteiden kertomisessa. Koska suomen kielessä on vain yksi aikamuoto, imperfekti, joka vastaa espanjan preteritiä ja imperfektiä, tämä aspektuaalinen ero aiheuttaa vaikeuksia suomalaisille opiskelijoille. Tutkielman empiirisessä osassa tarkastelen teoriaosassa esiteltyjen käsitteiden avulla, kuinka imperfektin ja preteritin ero selitetään suomalaisissa oppikirjoissa. Tulokset osoittavat, että kaikissa oppikirjoissa, Aciertoa lukuun ottamatta, espanjan preteriti ja imperfekti esitetään stereotyyppisten selitysten perusteella. Esimerkkejä tällaisista selityksistä ovat ”Imperfektillä puhutaan mitä oli tapana tehdä; kuvaillaan tilanteita” tai ”Preteritillä ilmaistaan yksittäisiä tapauksia”, mutta näitä käyttöeroja ei perustella aspektuaalisella erolla eivätkä aikamuotojen kuvailut eivät riitä selittämään niiden merkitystä. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että oppikirjoissa ei mainita imperfektin modaalista käyttöä ollenkaan.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen 23 suomalaisen espanjaa B3-kielenä opiskelevan abiturientin espanjaksi esittämien pyyntöjen kohteliaisuutta. Tavoitteenani on selvittää, mitä eri kohteliaisuuden keinoja oppilaat hyödyntävät espanjaa käyttäessään pehmentääkseen pyyntöjänsä eri tilanteissa ja rekistereissä. Lisäksi pyrin selvittämään, ovatko opiskelijoiden pyynnöt espanjan kielen kohteliaisuuskonventioiden mukaisia, vai soveltavatko he suomen kielelle ominaisia pragmaattisia normeja pyytäessään espanjaksi. Tarkastelen myös, miten opiskelijat puhuttelevat vastaanottajaansa, sekä onko käytetty puhuttelumuoto linjassa käytettyjen kohteliaisuuskeinojen ja sosiaalisen etäisyyden kanssa. Tutkimukseni taustalla ovat muun muassa Brownin ja Levinsonin (1987[1978]) ja Haverkaten (1994) kohteliaisuusteoriat sekä Blum-Kulkan (1987) pragmalingvistiset tutkimukset pyynnöistä. Hypoteesini on, että opiskelijat osaavat käyttää espanjan kielen perustavimpia kohteliaisuuskeinoja, kuten teititellä vanhempia henkilöitä, käyttää por favor -ilmaisua pyynnön jälkeen sekä pehmentää pyyntöä esimerkiksi kohteliasta konditionaalia käyttäen. Kandidaatin tutkielmani tulosten perusteella kuitenkin oletan, että he käyttävät puhuttelumuotoja ristiriidassa sosiaaliseen etäisyyteen. Lisäksi oletan, että opiskelijat siirtävät suomen kielen pragmalingvistisiä normeja espanjaan. Keräsin aineiston kyselylomakkeella, joka sisältää kahdeksan suomeksi kuvailtua tilannetta, joihin oppilas kirjoitti espanjaksi pyyntönsä. Jokaisen pyynnön jälkeen oppilas merkitsi mielipiteensä pyynnön vakavuudesta tai vaativuudesta sekä hypoteettisesta sosiaalisesta etäisyydestä vastaanottajaan. Tutkimustuloksistani ilmenee, että vastaajat osaavat pääosin olla kohteliaita pyytäessään espanjaksi, mutta valittujen kohteliaisuusstrategioiden ja vastaanottajan puhuttelun välillä on havaittavissa epäjohdonmukaisuuksia. Näin ollen hypoteesini pitää osittain paikkansa. Suomen kielen pragmalingvistisen normien siirtämistä ei kuitenkaan ilmene oppilaiden pyynnöissä kovinkaan paljoa, joten siltä osin hypoteesini ei pidä paikkaansa. Tuloksista ilmenevistä kohteliaisuusstrategioiden epäjohdonmukaisuuksista voi päätellä, että kohdekulttuurin pragmaattisten normien sekä kohteliaisuuskäyttäytymisen osaamisessa voi olla puutteita. Vieraan kielen opetuksessa tulisikin käsitellä kohdekulttuurin kohteliaisuusnormeja sekä harjoitella esimerkiksi kohteliaita pyyntöjä.

Tutkielman lähtökohtana on tutkia espanjalaisten nuorten kirjoittamia, populaarimusiikin genreen kuuluvia laulunsanoja ajanjaksona, jolloin Espanja siirtyi diktatuurista demokratiaan (1975-1982). Samalla aikakaudella Espanjaan luotiin myös sensuurista vapaa nuorisokulttuuri. Tavoitteena on tutkia, minkälaisia asenteita ja huolenaiheita nuorison siirtymäkauden diskurssi laulunsanojen valossa välittää. Kiinnostuin aiheesta havaittuani laulunsanoissa yhtäläisyyksiä Espanjan nykynuorten asenteiden kanssa. Tällä hetkellä Espanjan nuorisotyöttömyys on korkeampi kuin koskaan ja nuoria syytetään laiskoiksi, paheellisiksi ja välinpitämättömiksi aivan kuten tutkielmassa käsittelemälläni aikakaudella. Pyrinkin selvittämään, minkälaisessa asenneilmapiirissä maan nuorisokulttuuri syntyi. Tutkielmassa kerrotaan aluksi lyhyesti Espanjan demokratiaan siirtymisen poliittisesta ja yhteiskunnallisesta taustasta sekä aikakauden suosituimmista populaarimusiikin suuntauksista. Yhteiskunnallisen murroskauden ajalla vaikuttaneista musiikillisista suuntauksista käsitellään katalonialaista folk-protestilaululiikettä (Nova Cançó), madridilaista kulttuuriliikehdintää (Movida madrileña) sekä andalusialaista ja katalonialaista rock-musiikkia. Aineistona tutkimuksessa käytetään 60 laulun sanoituksia niin, että kultakin maantieteelliseltä alueelta (Kataloniasta, Andalusiasta ja Madridista) on valittu 20 sanoitusta. Kappaleet on julkaistu aikavälillä 1975-1985. Tutkimusmetodina käytetään laadullisen tutkimuksen pariin kuuluvaa diskurssianalyysin muotoa, strukturaalista sisältöanalyysiä, jota sosiologi José Hugo Suárez on kehitellyt viime vuosina A. J. Greimasin strukturaalisen semantiikan pohjalta. Tutkimuksessa havaitaan, että andalusialaiset ja katalonialaiset laulunsanat välittävät sanomaa, jonka mukaan nuoret haaveilivat diktatuurin aikana rajoitettujen perusvapauksien saavuttamisesta, alueellisen sorron loppumisesta, kansan yhtenäisyydestä ja rauhasta. Kaikille maantieteellisille alueille yhteinen piirre oli eksistentialistinen hämmennys omasta paikasta yhteiskunnassa ja epäluottamus maan johtoa kohtaan. Etenkin madridilaiset sanoitukset kertovat nuorten välinpitämättömyydestä, itsenäisyydestä ja itseriittoisuudesta. Kaikkien sanoitusten diskurssissa puhutaan työelämän ulkopuolella elämisestä, runsaasta päihteiden käytöstä ja suoranaisesta itsetuhoisuudesta. Tutkimuksessa selviää, että nuorten siirtymäkauden diskurssi kertoo monista peloista ja ahdistuksen aiheista, joista tärkeimpiä olivat yhteiskunnallisen syrjäytymisen ja eristäytymisen pelko, tulevaisuuden uhat kuten kuoleman, ydinsodan, luonnonkatastrofien, teknistymisen ja kaupallistumisen pelko. Toisaalta sanoitukset heijastavat nuorten odottaneen muutosta, toisaalta he olivat huolissaan sen tuomista uhista tai pelkäsivät, ettei poliittinen siirtymä lopulta toisikaan parannusta vallitseviin oloihin. Tutkielman keskeisin johtopäätös on, että yhteiskunnalliset murroskaudet vaikuttavat syvästi nuorten elämään, asenteisiin ja itseilmaisuun. Tutkielman lopussa esitetään rinnastuksia Espanjan demokratiaan siirtymisen kauden ja nykyisen taloudellisen kriisikauden asenteiden välillä ja ehdotetaan mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita. Nykynuorten asenteiden tutkimuksessa aineistona voisi käyttää sosiaalisen median ja blogien tekstejä ja tutkimukseen voisi yhdistää sosiolingvistiikan ja kulttuurintutkimuksen lisäksi tulevaisuudentutkimusta, sillä nykynuorten asenteet vaikuttavat osaltaan tulevaisuuden henkisen ilmapiirin rakentumiseen, aivan kuten diktatuurin jälkeisen murroskauden asenteet vaikuttivat Espanjan nykyiseen ilmapiiriin.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan espanjankielisten idiomaattisten ilmausten vaikutusta sanojen oppimiseen. Tutkimuskysymys on, voiko kielikuva olla tehokkaampi keino idiomaattisessa ilmauksessa esiintyvän sanan kirjallisen merkityksen muistamisessa kuin saman sanan oppiminen kontekstista, jossa se esiintyy vain kirjallisessa merkityksessään. Tutkimukseen osallistui kolme espanjaa opiskelevaa ryhmää. Ryhmät olivat Helsingin työväenopistosta, Helsingin yliopiston kielikeskuksesta ja Suomi–Espanja-seurasta. Koehenkilöiden keski-ikä oli 44,5 vuotta ja heillä oli noin kolmen vuoden kokemus espanjan opinnoista. Empiirinen tutkimus toteutettiin kahdessa osassa: ensimmäisessä koehenkilöitä oli 37 ja toisessa 22. Ensimmäisellä kerralla luokka jaettiin sattumanvaraisesti koeryhmään ja verrokkiryhmään. Aluksi kaikki tekivät lähtötasokokeen, jossa testattiin 13 espanjankielisen sanan kääntämistä suomeksi. Seuraavaksi molemmat ryhmät lukivat tekstit, joissa nämä sanat esiintyivät eri konteksteissa. Verrokkiryhmän tekstissä sanat esiintyivät kirjallisissa merkityksissään, kun taas koeryhmän tekstissä sanat olivat osana idiomaattista ilmausta. Tekstien jälkeen luetun ymmärtäminen testattiin kysymyksillä, joissa varmistettiin, että oikein vastaamalla lukija on ymmärtänyt sanan kontekstuaalisen merkityksen. Kokeen palautettuaan koehenkilöitä pyydettiin vielä kääntämään samat 13 sanaa uudestaan. Kahden viikon jälkeen sanojen merkitysten muistaminen testattiin vielä kerran. Tutkimuksen hypoteesi oletti, että koeryhmä muistaisi sanojen kirjalliset merkitykset kahden viikon kuluttua verrokkiryhmää paremmin, jolloin kielikuvien avulla sanojen prossesoiminen osoittautuisi tehokkaammaksi kuin sanojen kirjallinen prosessoiminen. Tutkimuksen tulokset kuitenkin osoittavat, että tilastollisesti merkittävää eroa ryhmien välillä sanojen muistamisessa ei ollut. Mielenkiintoiseksi osoittautui se, että verrokkiryhmä muisti ensimmäisessä testissä lähtötasoonsa nähden enemmän uusia sanoja (keskimäärin 7,07) kuin koeryhmä (keskimäärin 3,88), mutta kahden viikon kuluttua tehdyssä testissä ero oli huomattavasti pienempi: verrokkiryhmä muisti 4,0 uutta sanaa ja koeryhmä 3,66. Tätä tulosta pohdittaessa ehdotetaan, että sanojen unohtaminen voisi olla yhteydessä hypoteesin käsitykseen sanojen syvällisestä prosessoimisesta, joka perustuu Craig ja Lockhartin (1972) teoriaan prosessoimisen tasoista. Koeryhmä mahdollisesti unohti vähemmän sanoja, sillä sanojen prosessoiminen tapahtui useammalla semanttis-kognitiivisella tasolla. Tutkielman rakenteen muodostaa johdanto, teoriaosa, empiriaosa ja johtopäätökset. Tutkimusaiheen valinta perustuu aiempaan tutkimukseemme (Kupiainen 2018), jonka mukaan idiomaattisia ilmauksia ei hyödynnettäisi riittävästi suomalaisissa espanjankielen oppikirjoissa. Tärkein syy tutkimusaiheen muodostumisen kannalta on kuitenkin usko idiomaattisten ilmausten positiivisesta vaikutuksesta vieraan kielen oppimisessa ja havainto siitä, että tätä vaikutusta ei ole tutkittu riittävästi. Työn teoreettinen viitekehys jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä perehdytään fraseologian termistöön esittelemällä eri tutkijoiden määritelmiä fraseologisten ilmausten ominaisuuksista ja niiden kategorisoimisesta. Toisessa osassa käsitellään idiomaattisten ilmausten sisällyttämistä vieraan kielen opettamiseen. Tätä tutkimusalaa kutsutaan fraseodidaktiikaksi. Lopuksi pyritään perustelemaan tutkimuksen hypoteesia erilaisten idiomaattisten ilmausten prosessointimallien avulla, jonka jälkeen vieraan kielen oppimiseen liittyviä teorioita esitellään leksikaalisen lähestymistavan valossa. Empiriaosa alkaa metodologian esittelyllä, jossa erityistä huomiota kiinnitetään tutkimuksen luotettavuuden kannalta olennaisiin kriteereihin, joiden mukaan kaksi erilaista, mutta mahdollisimman samantasoista, koetekstiä luotiin. Empirian toisessa kappaleessa esitellään itse tutkimustulokset ja vastataan tutkimuskysymyksiin pohtien vaikuttaako em. tulosten lisäksi sanojen oppimiseen muut tekijät, kuten opiskelukokemusvuodet, kokelaan ikä tai kokeeseen käytetty aika. Näistä mielenkiintoisin tulos osoitti, että verrokkiryhmässä ikä korreloi tilastollisesti merkittävästi sanojen muistamisen ja kokeeseen käytetyn ajan kanssa. Koeryhmässä vastaavasti merkittävää korrelaatiota ei ollut. Työn loppupäätelmissä pohditaan saatuja tuloksia ja ehdotetaan mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita.

Pro gradu -opinnäytetyöni käsittelee argentiinalaisen kirjailijan Jorge Luis Borgesin (1899–1986) tuotannon poliittista ideologiaa. Tarkoituksena on ottaa osaa akateemiseen keskusteluun, jossa suuren latinalaisamerikkalaisen kirjailijan pahamaineisten poliittisten kannanottojen ja hänen poetiikkansa välistä näennäistä ristiriitaa on pyritty sovittamaan. Esityksen keskiössä on novelli ”La lotería en Babilonia” kokoelmasta Ficciones (1944). Argumentoin sen puolesta, että kertomusta voi tulkita poliittisena allegoriana. Toiseksi pureudun sen ideologisiin rakennuspalikoihin. Kolmanneksi osoitan, että novellin maailmankuva on yhtenäinen koko kirjailijan kultakauden taideproosan ja esseistiikan kanssa, ja että sen sisältämää poliittista ideologiaa voi näin ollen laajentaa koskemaan koko borgesilaista poetiikkaa. Viimeiseksi pyrin etsimään kertomuksen intertekstin kautta Borgesille paikkaa poliittisideologisessa kirjallisessa traditiossa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on kauttaaltaan narratologinen. Tukeudun erityisesti Luz Aurora Pimentelin yleisesitykseen narratologian teoriasta sekä Gerard Genetten käsityksiin narratiivien vaietusta ideologiasta. Novellin vertauskuvallisuutta luodatessani tärkeässä osassa on myös Angus Fletcherin allegoriaa fryelaisena ”moodina” käsittelevä monografia Allegory (1964). Työn tulokset maalaavat Borgesista kuvaa, jossa hänen yhteiskunnallisten mielipiteidensä antipoliittisuus toistuu hänen poetiikassaan. Totean Borgesin tuotannon poetisoivan determinististä maailmankuvaa, josta seuraa fatalistinen elämänasenne ja kristillistä poliittista skeptisismiä muistuttava antipoliittinen näkökanta, joka korostaa etiikkaa politiikan kustannuksella.

Tutkielma vertaa espanjan ja suomen aistiverbien polysemiaa kognitiivisen kielitieteen näkökulmasta. Yleisenä pyrkimyksenä on osoittaa George Lakoffin ja Mark Johnsonin käsitemetaforan selitysvoima polyseemisen sanan eri merkityksiä yhdistävänä tekijänä. Tarkemmin tavoitteena on osoittaa fyysisten aistien käsitemetaforinen yhteys kognitiivisiin käsitteisiin. Taustaoletuksena hypoteettiselle merkityksiä yhdistävälle käsitemetaforalle on funktionaalinen käsitys kielen semantiikasta. Tätä hypoteesia tukisi samanlaisten käsitemetaforien esiintyminen verrattavissa käyttöyhteyksissä, keskenään erilaisissa kielissä. Tarkasteltavaksi valikoitui yhteensä 10 verbiä, 5 kustakin kielestä (esp. – suom.), kaksi kutakin aistia kohti: ver – nähdä, oír – kuulla, oler – haistaa, saber – maistaa, sekä sentir – tuntea. Verbien merkitykset eritellään kahdeksan yksikielisen sanakirjan selitysten perusteella (Diccionario de la lengua española, el Diccionario CLAVE, el Diccionario Salamanca, Diccionario de uso del español, Diccionario del español actual, Kielitoimiston sanakirja, Nykysuomen sanakirja ja Nykysuomen keskeinen sanasto). Merkitykset puretaan käsitteellisiin osiin ja niiden väliltä pyritään löytämään etymologiseen merkitykseen suoraan tai välillisesti viittaava yhteys. Analyysin perusteella kunkin sanan sisäinen merkitysrakenne jäsentyy semanttiseen riippuvuustaulukkoon. Merkitysanalyysin ja riippuvuustaulukon paljastamien pragmaattiseen merkitykseen perustuvien mielleyhtymien perusteella muotoillaan kutakin aistia vastaava hypoteettinen käsitemetafora, joka selittäisi kunkin aistiverbin käytön laajenemisen sanakirjoista löydettyihin abstrakteihin merkityksiin. Tutkimus osoittaa, että verbien merkitykset laajenevat odotusten mukaisesti konkreettisista merkityksistä kognitiivisiin merkityksiin siten, että abstraktiot ovat johdettavissa kunkin verbin ilmaiseman aistin funktionaalisesta merkityksestä. Lisäksi suomessa ja espanjassa on nähtävissä yhteneväisiä metaforisia mielleyhtymiä merkitysten välillä. Merkitysanalyysissa löydetyt aistiverbien semanttiset taipumukset näyttävät viittaavan kielirajat ylittäviin käsitemetaforiin, jotka yhdistävät näön ja objektiivisen tiedon, kuulon ja kielellisen kommunikaation, hajun ja intuition, maun ja arvottamisen/mieltymykset sekä tunnon ja tunteet. Kaikki yksittäiset merkityslaajennukset eivät kuitenkaan ole selitettävissä puhtaasti metaforalla, vaan osassa suhde on selvästi esim. metonyyminen. Kielten välillä on myös odotetusti eroavaisuuksia, joista osa tosin liittyy lähinnä kielten välisiin rakenteellisiin eroihin. Tärkein eroavuus kielten välillä liittyy maku- ja tuntoaistia edustavien verbien ilmaisuvoimaan.

Tutkielmani käsittelee espanjalaisia lastenloruja, joita lapset rallattelevat leikkiessään taputus-, piiri- ja palloleikkejä, hyppiessään narua ja twistiä ja arpoessaan vuoroa. Tutkimukseni tarkoitus on analysoida kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta lastenlorujen rakennetta ja erityisesti niissä esiintyviä foneettisia, morfologisia ja syntaktisia toistoja. Suoritan ensiksi kvantitatiivisen analyysin, jossa identifioin ja luokittelen toistot Plettin ja Mayoralin teoreettisanalyyttisen mallin mukaan. Sen jälkeen tutkin, minkä tyyppisiä funktioita niillä on. Tukeudun analyysissäni venäläisten formalistien käsitykseen siitä, että kielen rakenne on runoudessa yhtä tärkeää kuin sanat ja merkitykset. Tutkimusaineistoni koostuu 68 lorusta, jotka olen kerännyt omasta muististani, siskontyttäriltäni ja luokanopettajan välityksellä cádizilaisen alakoulun oppilailta. Tutkimuksessani löydän neljän tyyppistä foneettista, kahdeksan tyyppistä morfologista ja kahden tyyppistä syntaktista toistoa. Teknisesti yksinkertaisimmat toistot esiintyvät useimmin, kuten alku- ja loppusointu, samat morfologiset päätteet ja syntaktisen rakenteen parallelismi. Toistoilla on rakenteellisia, esteettisiä, muistiteknisiä, melodisia, dramaattisia ja leikillisiä funktioita. Käytännössä nämä funktiot palvelevat lasten leikkitarpeita, lorut jäsentävät ja ohjaavat leikkiä. Funktiot myös tukevat lorujen suullista välittämistä lapselta toiselle. Tutkimuksessa selviää toistojen tarpeellisuus ja tärkeys tutkittujen lastenlorujen rakenteellisena materiaalina: lorut rakentuvat toistoista yhtä lailla kuin sanoista ja niiden merkityksistä. Toistot nousevat korostettuun rooliin loruissa, joissa esiintyy nonsenseä.