Browsing by discipline "Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit, viron kieli ja kulttuuri"
Now showing items 1-10 of 10
-
(2014)Homoseksuaalien parisuhteet ovat ajankohtainen teema Virossa. Pro gradu -työni tarkoituksena on tutkia, millainen kuva homoseksuaalisuudesta, homoseksuaalien parisuhteista ja heidän avioliitostaan luodaan kielellisin keinoin, ja mitä se kertoo virolaisesta yhteiskunnasta. Tutkimusmetodinani on kriittinen tekstintutkimus erityisesti systemaattis-funktionaalinen kielioppi. Tutkimuksessa keskeisiä käsitteitä ovat ideationaalinen ja interpersonaalinen funktio, ideaalilukija, polaarisuus, leksikaaliset valinnat, verbien prosessit ja konteksti, joiden avulla tutkin 14 mielipidekirjoitusta. Kaikki nämä tekstit ovat ilmestyneet vuonna 2013 virolaisessa Postimees-päivälehdessä. Ensin tarkastelen tekstien otsikoita ja niiden vastaavuutta tekstien sisältöön, sen jälkeen siirryn itse tekstien tutkimiseen. Teksteistä tarkastelen ensin pikaisesti yleistä kieltä, sitten keskityn homoseksuaalisuus-teemaan liittyvään sanastoon, jota analysoin sekä ilman kontekstia että kontekstin kanssa. Keskityn erityisesti selvittämään sitä, onko sanoilla positiivinen, negatiivinen vai neutraali merkitys. Lopuksi käsittelen lukijan ja kirjoittajan suhdetta: millaisen roolin kirjoittaja ottaa tekstissä ja millainen vaikutus sillä on lukijaan, kuinka kirjoittaja keskustelee lukijan kanssa ja millainen tekstin ideaalilukija on. Pyrin selvittämään kirjoittajan todellisen suhtautumisen teemaan. Tutkimuksessa selviää, että kontekstilla on suuri merkitys. Usein ensimmäinen vaikutelma positiivisesta/negatiivisesta suhtautumisesta ei ole totta sellaisenaan, vaan asia on moni- mutkaisempi kuin miltä se aluksi näyttää. Kaikki kirjoittajat suhtautuvat homoseksuaaleihin positiivisesti, mutta käsitteen avioliitto käyttäminen homoseksuaaleista puhuttaessa on osalle ongelma. Muita tärkeitä teemoja, joista teksteissä puhutaan, ovat kirkko ja sen rooli homoseksuaalien avioliitoissa, homofobia ja politiikka. Tekstien perusteella virolainen yhteiskunta ei suhtaudu homoseksuaaleihin yhtä suopeasti kuin tekstien kirjoittajat.
-
(2015)Perehdyn työssäni suomalaisnäyttelijä Hilma Rantasesta (1875-1943) kirjoitettujen lehtiarvostelujen sekä aihetta käsittelevän kirjallisuuden välityksellä suomalaisen ja virolaisen teatterin piirteisiin 1900-luvun alkupuolella sekä tarkastelen tätä kautta ilmentyvää Rantasen näyttelijäkuvaa Suomessa ja Virossa. Hilma Rantanen (myöh. Rantanen-Pylkkänen) työskenteli näyttelijänä ja ohjaajana 1910-luvulla Estonia-teatterissa Tallinnassa sekä Kansan Näyttämöllä Helsingissä. Tarkastelen myös Suomen ja Viron teatterin kehitystä ja koulutusta pohtien tätä taustaa vasten molempien maiden teatteritraditioon vaikuttaneita tekijöitä. Tutkimusaineistoni koostuu kirjallisuudesta, Rantasta koskevista teatteriarvosteluista Estonia-teatterin ja Kansan Näyttämön ajalta, verkkolähteistä sekä Rantasen henkilökohtaisista arkistoista löytyneistä materiaalista, muun muassa kirjeistä. Tutkimukseni on kvalitatiivista, mikrohistoriallista tutkimusta, missä perehdyn yksittäisen ihmisen toimintaan pienehkössä yhteisössä. Lehtiarvostelujen analysoimisessa käytän diskurssi- ja sisällönanalyysia. Suomalaisen ja virolaisen teatterin merkittävin ero 1900-luvun alkupuolella näyttää olevan suomalainen paatoksellisuus, jonka esiintyminen oli vähäisempää virolaisessa teatterissa. Molempien maiden tavoitteena oli kehittää yhteisnäyttelemistä ja pyrkiä luonnollisempaan ilmaisuun. Tutkimukseni osoittaa, että saksalaisen teatterin vaikutus molempien maiden teatteriin oli voimakas. Teatterintekemistä leimasi tähtinäyttelijäperinne, joka kumpusi saksalaisesta teatterikulttuurista. Siitä alettiin pyrkiä 1900-luvun alkupuolella eroon niin Suomessa kuin Virossakin. Molemmissa maissa alettiin pitää esikuvana Moskovan Taiteellista Teatteria ja siellä toimineen Konstantin Stanislavskin kehittämää tunnemuistiin perustuvaa näyttelemistyyliä. Virossa näitä vaikutteita oli havaittavissa aiemmin ja enemmän kuin Suomessa. Vuosisadan alussa virolaisten teatterintekijöiden keskuudessa oppia haettiin Länsi-Euroopan ohessa myös Venäjältä, kun taas suomalaisten opintomatkat suuntautuivat enimmäkseen länteen. Hilma Rantanen oli suurten naisroolien esittäjä sekä Suomessa että Virossa. Hän oli tragedienne ja näyttämön diiva, joka eli kulta-aikaansa 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Hän sai osakseen huomiota ja arvostusta niin näyttelijänä kuin ohjaajanakin. Rantanen toimi Suomessa Kaarle Halmeen ohella merkittävänä teatterin kielellisen ilmaisun uudistajana. Lehtiarvostelut Kansan Näyttämöllä olivat pääosin erittäin myönteisiä, kun taas Virossa kielteistä kritiikkiä alettiin alun innostuneen vastaanoton jälkeen antaa enemmän. Aluksi häntä pidettiin persoonallisena taiteilijana ja oivana pääroolien esittäjänä ja hänen näyttelemistään viron kielellä ihasteltiin. Myöhemmin kritiikki kohdistui nimenomaan Rantasen teennäiseltä tuntuvaan kielenkäyttöön. 1920-luvulle tultaessa hänen näyttelemistyyliään alettiin pitää vanhanaikaisena.
-
(2011)Pro gradu -tutkielmani käsittelee virolaisten maahanmuuttajien käsityksiä sinuttelu- ja teitittelykulttuureista Suomessa ja Virossa. Olen pyrkinyt selvittämään, millaisia kokemuksia virolaisilla maahanmuuttajilla on suomalaisesta puhuttelukulttuurista ja millä tavoin puhuttelutavan valinta heidän mielestään eroaa Suomessa ja Virossa. Kiinnostuksen kohteenani ovat olleet ne tekijät, jotka vaikuttavat joko sinuttelevan tai teitittelevän puhuttelutavan valintaan. Tutkimukseni pohjautuu Brownin ja Levinsonin kohteliaisuustutkimukseen ja heidän käsitteisiinsä kasvoista sekä positiivisesta ja negatiivisesta kohteliaisuudesta. Kasvot kuvaavat heidän mukaansa ihmisen julkista minäkuvaa, jota suojellaan positiivisen ja negatiivisen kohteliaisuuden avulla. Positiivisella eli lähikohteliaisuudella osoitetaan mm. hyväksyntää ja sillä lisätään yhteenkuuluvuutta. Negatiivisella eli etäkohteliaisuudella osoitetaan mm. kunnioitusta. Teitittely on yksi etäkohteliaisuuden ilmenemismuodoista. Tutkimukseni on laadullisen tutkimuksen piiriin kuuluvaa narratiivista tutkimusta. Olen työtäni varten haastatellut yhdeksää virolaista Päijät-Hämeen alueella asuvaa maahanmuuttajaa vuosien 2010 ja 2011 aikana. Nuorin haastateltavista oli 23-vuotias ja vanhin 55-vuotias. He olivat haastatteluhetkellä asuneet Suomessa 8 kuukaudesta 20 vuoteen. Haastatteluista seitsemän tehtiin viroksi ja kaksi suomeksi. Odotuksenmukaisesti tutkielmastani selviää, että haastateltavien mielestä Suomessa sinutellaan huomattavasti enemmän kuin Virossa. He kertovat sinuttelevaan puhuttelukulttuuriin siirtymisen vaatineen tietoista opettelua. Aineistostani käy ilmi, että heidän mielestään vieraita ihmisiä tulee viroksi teititellä. Teitittely valitaan puhuttelutavaksi myös silloin, kun ikäero keskustelukumppaniin on suuri. Koulussa teitittely on haastattelujen perusteella vallitseva puhuttelutapa Virossa. Korkeammassa asemassa, esimerkiksi työnsä puolesta, olevia henkilöitä viroksi teititellään myös. Sinuttelun puhuttelutavakseen valitsevat nuorimmat haastateltavat itsensä ikäisessä seurassa. Läheisiä ystäviä sinutellaan myös. Osassa haastatteluja ilmenee perheen ja suvun sisäistä teitittelyä, mutta suurin osa haastateltavista kertoo sinuttelun olevan luonteva puhuttelutapa suvun kesken. Teitittelyllä haastateltavat kertovat osoittavansa mm. arvostusta ja pitävänsä etäisyyttä keskustelukumppaniin. Sinuttelulla taas osoitetaan heidän mukaansa läheisyyttä. Teitittely mainitaan usein neuvostoajalta peräisin olevana tapana, sinuttelu puolestaan nähdään yhtenä Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeisenä muutoksena.
-
(2017)Pro gradu -tutkielmani tutkimuskohteena on metafora. Analysoin 156:ta erilaista metaforista ilmaisua. Kaikki metaforat olen kerännyt Fjodor Dostojevskin alkuteoksesta ”Valkeat yöt”. Tutkimuksessani käytän alkuteoksen kahta eri käännöstä: toinen on Eila Salmisen vuonna 1981 tekemä suomennos, ja toinen on Aleksander Raidin vironnos vuodelta 1971. Työn tavoitteena on selvittää, millä tavalla suomennetaan ja vironnetaan venäläisiä metaforisia ilmaisuja, minkäläiset yhtäläisyydet ja erot esiintyvät kummassakin käännöksessä ja kumpi käännös on täydellisempää. Tutkimukseni osoittaa, että metaforaa voidaan kääntää eri käänntämismetodeilla, kuten reproduktiolla, substituutiolla, kuin-vertauksella, parafraasilla ja poistolla. Keskityn työssäni pikemminkin deskriptiiviseen käännöstutkimukseen eli vertailen lähdetekstiä tämän suomennoksen ja vironnoksen kanssa, sekä toin esille käännöskulttuurien ja -traditioiden kiinnostavimpia havaintoja. Käytän monikielistä lähestymistapaa (Shuttleworth 2011) eli analysoin saman lähdetekstin useiden eri käännösten välillä. Hypoteesini ovat seuraavat: 1) vironnos on suomennosta paljon sananmukaisempaa eli vironnoksella on paljon yhteistä alkutekstin kanssa, 2) kummassakin käännöksissä ei esiinny yhtääkään poistoa eli kaikki metaforat on käännetty muiden kääntämismetodien avulla; 3) suomennos ja vironnos eroavat toisistaan kokonaan. Aineistoni tukee ensimmäistä hypoteesia, jonka mukaan vironnokset suhteessa suomennoksiin ovat paljon sananmukaisempia, kun taas suomennoksia muokataan useammin kuin vironnoksia. Tulokset eivät tue toista hypoteesiani. Niin virontajien kuin suomentajien tekemissä käännöksissä esiintyy muutamia poistoja. Lopputulokset eivät tue myöskään kolmatta hypoteesiani. Vaikka tutkimuksesta selviää, että suomennos ja vironnos eroavat toisistaan hyvinkin huomattavasti, niistä löytyy kuitenkin myös muutamia yhtäläisyyksiä.
-
(2014)Tutkielmani on osaelämäkerta, jossa tarkastelen virolaisen kirjailijan Valev Uibopuun henkilökohtaisia kokemuksia pakolaisuudesta Ruotsissa. Pääasiallinen aineisto koostuu Uibopuun ensimmäiselle aviopuolisolleen Tuuli Reijoselle kirjoittamista kirjeistä ja korteista, joita on yhteensä reilusti yli tuhat vuodesta 1944 vuoteen 1993. Tutkielmani teoreettinen viitekehys muodostuu sen tärkeimmistä käsitteistä eli pakolaisuudesta, kokemuksesta ja identiteetistä. Tutkin pakolaisuuden tuomaa elämänmuutosta kansallisen, etnisen ja kulttuurisen identiteetin muutoksen kautta. Aineistoanalyysissä olen soveltanut niin narratiivisen elämäkertatutkimuksen analyysiä kuin yleisempää historiantutkimuksen analyysiä. Etsin tutkielmassani uutta tietoa Uibopuun elämästä maanpaossa ja tarkastelen sitä kautta pakolaisuutta myös laajempana ilmiönä. Tarkastelen pakolaisuuden vaikutusta Uibopuun elämän eri osa-alueilla ja sitä, miten pakolaisuus määrittyy Uibopuun kirjeissä. Lisäksi tutkin Uibopuun käyttämiä selviytymiskeinoja pakolaisuudessa sekä hänen käsitystään pakolaisuudesta ja sen muutosta ajan kuluessa. Tutkimukseni osoittaa, että pakolaisuuden myötä entiset identiteetin osat eivät katoa, vaan identiteetistä tulee yhä moniulotteisempi ja risteytyneempi. Uibopuu sai Ruotsin kansalaisuuden myötä Ruotsin kansalaisen identiteetin, johon kuului työ, koti ja elämä uudessa kotimaassa. Samalla hänen lapsuudenkotinsa, perheensä ja muistonsa olivat Virossa. Hän edusti kulttuuria, jonka lähtökohdat olivat vanhassa, Viron tasavallan aikaisessa kulttuurissa, mutta samalla myös uutta, pakolaiskulttuuria, joka perustui virolaisten pakolaisten yhteiseen pakolaisidentiteettiin. Selviytymisessä pakolaisuuden rankoista kokemuksista auttoi erityisesti kirjeenvaihto Reijosen kanssa sekä virolaisen yhteisön tuki. Kirjeistä ilmi tulleet pakolaisuuden keskeisimmät piirteet ovat koti-ikävä, masennus, epävarmuus, sattumanvaraisuus, yhteisöllisyys, mutta myös yksinäisyys. Oman kansallisen ja etnisen kulttuurin piirteistä korostui ennen kaikkea kieli. Myös instituutioiden, ideologian ja politiikan merkitys korostuivat pakolaisuuden myötä. Uibopuu yritti pitkään uskoa mahdollisuuteen palata Viroon. Ajan kuluessa energia Viron puolesta taistelemisessa kuitenkin hiipui, ja hänen suhtautumisensa muuttui hiljalleen pessimistisemmäksi. Viron uudelleen itsenäistymisen jälkeen Uibopuulla ei ollut yhtään paikkaa, johon identifioitua kunnolla. Uudelleen itsenäistynyt Viro oli käynyt hänelle liian vieraaksi ja ruotsalaista identiteettiä hän ei taas ollut halunnut omaksua.
-
(2011)Pro gradu -tutkielmassani tutkin Olde Hansa -ravintolan suomen- ja vironkielisten ruokalistojen kieltä sekä niiden objektiivista ja kokemuksellista autenttisuutta. Tutkimukseni keskittyy objektiiviseen ja kokemukselliseen autenttisuuteen. Tarkoitukseni on selvittää onko ruokalistan kieli lavastettua autenttisuutta, eli epäaitoa vanhana esitettävää kieltä, joka kuitenkin avautuu lukijalle autenttisena vanhana kielenä. Käyttämäni teoria pohjautuu autenttisuuden tutkimukseen erityisesti matkailun piirissä. Käsittelen autenttisuutta MacCannellin, Gilmoren ja Pinen sekä Wangin teorioihin nojaten. Tärkeässä asemassa tutkielmassani on MacCannellin esittelemä teoria lavastetusta autenttisuudesta sekä autenttisuuden kolme eri lajia: objektiivinen, symbolinen ja kokemuksellinen autenttisuus. Objektiivinen autenttisuus tarkoittaa aitoa ja alkuperäistä. Se on kohteen ominaisuus, joka on tieteellisesti todistettavissa. Tutkin ruokalistan kielen objektiivista autenttisuutta vertaamalla ruokalistojen tekstejä sekä vanhan kirjaviron ja kirjasuomen ortografiaa ja sijapäätteitä. Näitä kielen piirteitä on tutkittu niin Suomessa kuin Virossakin vanhimpien säilyneiden tekstien avulla. Peilaan ruokalistan kieltä siis 1500-luvun kirjakieleen ja etsin niistä yhtäläisyyksiä sekä eroja. Mikäli näissä piirteissä on ruokalistojen teksteissä ja vanhoissa kirjakielissä eroja, ei kyse ole objektiivisesti autenttisesta vanhasta kirjakielestä. Kokemuksellista autenttisuutta taas ei voi objektiivisesti mitata, koska se syntyy ihmisessä itsessään. Tutkimukseni kokemuksellisen autenttisuuden materiaalin muodostaakin 20 teemahaastattelua, joiden kautta selvitän ihmisten kokemuksia ruokalistan kielestä kokevatko he sen autenttiseksi vai eivät. Lopuksi yhdistän objektiivisen ja kokemuksellisen autenttisuuden tutkimusten tulokset ja selvitän onko ruokalistan teksti lavastettua autenttisuutta. Matkailija voi nimittäin mielestään saavuttaa kokemuksen autenttisuudesta, vaikka kohde itse asiassa olisikin epäautenttinen. Tällöin on kyse lavastetusta autenttisuudesta. Kummankaan Olde Hansan ruokalistan, ei suomalaisen eikä virolaisen, kieli mukaile vanhaa kirjakieltä. Tekstit eivät siis ole objektiivisesti autenttisia. Kokemuksellisesti autenttisia ne sen sijaan ovat. Lukijoille tarjotaan epäautenttista kieltä, joka esitetään autenttisena vanhana kirjakielenä. Kielessä on käytetty erikoisia piirteitä, jotka aiheuttavat lukijassa autenttisuuden tunteen. Näiden piirteiden käyttöä voidaan kutsua lavastetuksi autenttisuudeksi. Tarkoitus on epäautenttisten kielellisten piirteiden kautta synnyttää lukijassa kokemus autenttisuudesta. Mielenkiintoista tutkimuksen tuloksissa on erityisesti se, että suomenkielisessä ruokalistassa mukaillaan enemmän vanhaa kirjakieltä kuin vironkielisessä, mutta objektiivisesti autenttiset piirteet ärsyttävät suomalaisia informantteja. Matkailun autenttisuuden teoriaan liittyy käsitys, että matkailijat eivät ole valmiita ottamaan vastaan liian autenttisia asioita, vaan heille tulee tarjota sovellettua autenttisuutta. Tätä teoriaa tukee myös suomalaisten informanttien haastattelujen tulos.
-
(2017)Tutkielma käsittelee ruokablogien nimiä ja kuuluu nimistöntutkimuksen alaan. Blogien nimet on verrattain uusi nimikategoria, jota on ehditty tutkia vasta rajallisesti. Suomalaisten ja virolaisten ruokablogien nimiä tarkastellaan kieliyhteisön näkökulmasta, jota tutkija itse edustaa. Tavoitteena on selvittää, esiintyykö blogien nimissä norminvastaisuutta, minkälainen on nimien rakenne, mitä kieltä ne ovat, millaisia erilaisia merkityssuhteita on nimien ja blogien välillä sekä millaisia funktioita nimet sosiaalisessa kontekstissa täyttävät. Tutkielmassa myös verrataan suomalaisia ja virolaisia ruokablogien nimiä keskenään ja selvitetään, poikkeavatko ne ryhminä toisistaan. Aineistona on 257 suomalaisen ja 72 virolaisen ruokablogin nimet, jotka on kerätty top100ruokablogit.com -sivustolta. Aineisto analysoidaan funktionaalis-semanttisen näkökulman avulla, jonka Paula Sjöblom loi tarkastelleessaan suomalaisia yritysnimiä väitöskirjassaan Toiminimen toimenkuva 2006. Blogien nimiä verrataan käytännössä yritysten nimiin. Analyysissä hyödynnetään myös muiden opinnäytetöissään käyttämiä funktionaalis-semanttisen näkökulman sovelluksia ja niiden pohjalta syntyneitä huomioita. Tutkimus osoittaa, että blogien nimet ovat usein norminvastaisia ja että kirjoitusasussa esiintyy suurta horjuntaa. Käy myös ilmi, että yritysnimien rakenteen pohjalta luotu näkökulma käy vain osin blogien nimien analysointiin. Metodia soveltamalla kuitenkin osoittautuu, että valtaosa sekä suomalaisista että virolaisista bloginnimistä viittaa siihen, että blogin aiheena on ruoka. Tutkimuksesta selviää, että suurin osa suomalaisesta nimistöstä on suomenkielistä, virolaisesta nimistöstä vironkielistä ja että seuraavaksi suosituin kielivalinta on englanti. Suomalaisessa aineistossa esiintyy useampia eri kieliä kuin virolaisessa. Merkityssuhteita tarkasteltaessa käy ilmi, että suomalaisten blogien nimien yhteys blogiin perustuu suurimmaksi osaksi metaforiseen tai metonyymiseen assosiaatioon ja vain kuudesosa informatiivisia. Virolaisista nimistä yli kolmasosa on informatiivisia sekä konkreettisen kuvailevia ja suurin osa muista nimistä on assosiatiivisia. Erityisen monimutkaiset merkityssuhteet ja kielellä leikittely ovat tavallisempia suomalaisten nimien joukossa. Sosiaalisessa kontekstissa blogien nimillä on informatiivisia, houkuttelevia, käytännöllisiä, yhteenkuuluvuutta osoittavia ja tarkoitettaan inhimillistäviä funktioita. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että merkittävimmät erot suomalaisten ja virolaisten ruokablogien nimien välillä löytyvät merkityssuhteista ja että yritysnimien pohjalta luotu näkökulma soveltuu myös blogien nimien analysoimiseen.
-
(2017)Työni tarkoitus on kyselyn avulla selvittää, onko suomalaisten ja virolaisten mahdollista ymmärtää toistensa onomatopoeettisia eli ääniä kuvaavia sanoja äidinkielensä äännesymboliikan perusteella. Hypoteesini mukaan vastaus ei ole itsestään selvä kielten lähisukulaisuudesta ja äännesymboliikan samankaltaisuudesta huolimatta. Äännesymboliikka tarkoittaa ekspressiivisissä sanoissa käytettyjen äänteiden ja äänneyhdistelmien kytkeytymistä kuvattavan sanan luonteeseen, kuten ääneen tai muotoon. Aihepiirin termit kuten onomatopoeettisuus ja deskriptiivisyys eivät ole vakiintuneita vaan niitä käytetään usein päällekkäin. Työssäni käytän Eve Mikosen kirjan Deskriptiiviset sanat – määritelmät, muoto ja merkitys (2002) määritelmiä. Kysely koostuu 17 onomatopoeettisesta verbistä, joiden kuvaaman äänen voimakkuus arvioidaan asteikolla 1–4 ja joille valitaan vaihtoehdoista sopiva äänilähde. Teetin kyselyn äidinkielisille suomalaisille viron onomatopoeettisista verbeistä ja virolaisille suomen vastaavista verbeistä. Kummankaan ryhmän vastaajat eivät osanneet kyseistä vierasta kieltä. Kysely on laajennettu versio kandidaatintyössäni (2011) käyttämästäni kyselystä. Suomen onomatopoeettiset verbit aiheuttivat virolaisinformanteille selvästi enemmän ongelmia kuin niiden viron vastineet suomalaisille. Suomalaiset saivat suurimmasta osasta viron verbejä onomatopoeettisen mielikuvan myös silloin, kun ne olivat äännesymboliikaltaan suomalaisiin nähden poikkeavat tai niiden merkitys tulkittiin väärin, kun taas virolaisinformanttien vastausten hajanaisuudesta voi päätellä, ettei monia suomen verbeistä välttämättä pidetty lainkaan onomatopoeettisina. Kyselyn perusteella näyttää siltä, että äännesymboliikan tulkinta onnistuu paremmin virosta suomeen kuin suomesta viroon. Jotkin viron onomatopoeettiset sanat saattavat näin ollen olla ilmaisuvoimaisempia kuin suomen.
-
(2017)Pro gradu -tutkielmani käsittelee virolaisten opettajien asemaa kaksikielistä suomi-viro -opetusta tarjoavassa suomalaisessa peruskoulussa. Tutkielmassa hahmotellaan kuva opettajien viestinnästä tyypillisen työpäivän aikana, käydään läpi opettajien kokemuksia toisen kielen puhujina ja maahanmuuttajataustaisina työntekijöinä suomalaisessa kouluyhteisössä sekä tarkastellaan opettajien suhteita esimieheen ja työtovereihinsa. Tarkastelun kohteena on myös viron kielen asema kaksikielisessä opetuksessa ja koulussa yleisemminkin. Tutkielman perusaineistona on 4 virolaisen opettajan haastattelut vuodelta 2013. Täydentävä aineisto, johon kuuluu 1 haastattelu ja 2 sähköpostitse tehtyä kyselyä, kerättiin samoja informantteja käyttäen keväällä 2017. Kaikki haastattelut on tehty informanttien äidinkielellä, äänitetty ja litteroitu. Tutkimukseen osallistuneet opettajat kokevat asemansa työyhteisössä eri tavoin. Kaikki pitävät koulun yleistä ilmapiiriä ystävällisenä, mutta kolme neljästä kertoo kokevansa tai kokeneensa itsensä ulkopuoliseksi. Lopuksi pohditaan, olisiko virolaisten opettajien – ja kaikkien virolaisten – kouluyhteisöön integroitumisen kannalta parempi, jos koulun toimintakulttuuria ohjaisi perinteisen, kieliä erillään pitävän ajattelumallin sijaan translanguaging -ideologia, joka näkee kielet kokonaisuutena ja korostaa kaikkien kielten tasa-arvoista asemaa ja käyttöarvoa. Translanguaging -mallin todetaan sopivan hyvin vuonna 2016 käyttöön otetun uuden opetussuunnitelman henkeen ja sillä nähdään potentiaalia sekä oppimistuloksia parantavana pedagogisena mallina, että vähemmistökielten puhujien integroitumista edistävänä ideologiana.
-
(2012)Tutkimus tarkastelee viron rantamurteen länsiryhmän sanastoa leksikologian ja etymologian välinein. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nimenomaan tälle murteelle ominaisen sanaston alkuperä ja sitä kautta tarkentaa kuvaa murteen kehityksestä sekä virolaisten ja suomalaisten välisistä kontakteista uudella ajalla aina 1900-luvun alkuvuosikymmeniin asti. Etymologiset esitykset pyrkivät läpinäkyvyyteen ja suhteuttavat mahdollisia aiempia näkemyksiä uuden analyysin tuloksiin; samalla selvitetään sanaston suhdetta itämerensuomalaisten kielten murteiden jatkumoon. Analyysi kiinnittää huomiota myös tarkasteltavalle murteelle ominaisiin morfofonologisiin piirteisiin ja siihen, kuinka vieraan kielen sanat lainattaessa mukautetaan lainansaajamurteen rakenteeseen sopiviksi. Sanasemantiikan keinot sekä kulttuurihistoriallinen ja kansatieteellinen tieto valottavat Viron pohjoisrantalaisten maailmaa sanojen takana. Aineisto koostuu 225 sanasta, jotka esiintyvät viron rantamurteen länsiryhmän pitäjistä (Jõelähtme, Kuusalu, Haljala) kahdessa tai niissä kaikissa kolmessa. Sana-aineisto on peräisin viron murresanakirjaa varten kerätystä aineistosta ja materiaalia on koottu lisäksi suomen ja viron murteiden sana-arkistoista Helsingissä ja Tallinnassa. Työ esittää yhteensä 41 kokonaan uutta lainaetymologiaa, 11 parannettua etymologiaa sekä kolme lainautumisalueensa osalta tarkennettua etymologiaa. Nämä lainat on saatu suomen kielestä lukuunottamatta yhdeksää ruotsalaista lainaa. Tutkitusta sana-aineistosta huomattavan paljon, n. 38 %, on lainaa suomesta, eikä aiemmassa tutkimuksessa ole käsitelty aineistoa, jossa suomalaislainojen osuus olisi näin suuri. Kaikkiaan yli puolet sana-aineistosta on lainasanoja. Lähes kaikki muiden kielten lainasanat käsittelevät merta, merenkulkua ja kalastusta, mutta suomalaislainojen aihepiiri on yhtä laaja kuin rantamurteen omaperäisen sanaston. Lisäksi suomalaislainoja on kaikista sanaluokista, ja deskriptiiviverbien, adjektiivien ja adverbien lainautuminen kertoo läheisistä kosketuksista. Lähes kaikki suomen kielestä lainatut sanat tunnetaan Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa; neljänneksellä sanoista on levikki vain näillä alueilla tai niistä toisella. Ruotsin kielen lainalähteistä osa esiintyy vain Itä-Uudenmaan murteissa. Tutkimus tukee käsitystä virolaisten ja suomalaisten kontaktien tiiviiydestä. Tutkimus osoittaa, että rantamurteen länsiryhmän alueen virolaiset ovat olleet tekemisissä erityisesti suomen Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan murteiden puhujien kanssa. Käsitellyn aineiston perusteella aiemmin esitettyä hypoteesiä virolaisten kontakteista hämäläisten kanssa ei kuitenkaan voi pitää mitenkään ensisijaisena.
Now showing items 1-10 of 10