Browsing by discipline "Uskontotiede"

Tutkielmani tarkastelee niitä tapoja, joilla elokuvat Rosemaryn painajainen (1968) ja Manaaja (1973) esittävät uskonnollisia ilmiöitä ja tämän suhdetta elokuvien ilmestymisajankohdan yhteiskunnalliseen tilanteeseen Yhdysvalloissa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Tavoitteenani on selvittää, miten elokuvissa esitetyssä audiovisuaalisessa materiaalissa näkyvät aikansa keskeiset ilmiöt: uskonnollisen elämän muutos, sukupuolikysymykset ja nuorisokulttuurin nousuun liittynyt sukupolvien välinen yhteentörmäys. Hypoteesini on, että elokuvat kertovat kuvastonsa ja teemojensa kautta julkaisunsa ajankohdan keskeisimmistä yhteiskunnallisista ilmiöistä ja tapahtumista, koska ne kertovat yleisönsä ajankohtaisista peloista. Tutkimusajankohtana Yhdysvallat oli suurten kulttuuristen muutosten kourissa, jolloin elokuvat käsittelevät tuolloin esiin nousevia kysymyksiä. Tutkimus keskittyy kahteen elokuvaan, joiden tutkimuksessa hyödynnän sisällönanalyysia: selvitän niistä välittyvää sanomaa ja uskonnollisuuden eri muotoja niiden esittämän kuvaston ja äänimaailman kautta. Ideologisen lähestymistavan avulla tutkin, miten tämä heijastelee niiden ilmestymisvuosina vallitsevia amerikkalaisen yhteiskunnan olosuhteita ja sosiaalista todellisuutta. Aineistoni koostuu noista elokuvista ja niiden katsomisen yhteydessä tekemistäni muistiinpanoista. Näiden perusteella luon kuvaa kohde-elokuvien teemoista. Tutkimukseni perusteella Rosemaryn painajaisen keskeisinä teemoina ovat Yhdysvalloissa herännyt kiinnostus vaihtoehtoisiin uskontoihin kristinuskon rinnalla sekä uskonnon rooli sukupuolten asemassa. Uskonto esitetään pääosin negatiivisessa valossa naisten alistajana ja vanhojen asenteiden säilyttäjänä. Manaajan teemoina ovat uskonnon asema yhteiskunnan tukirakenteiden säilyttäjänä nuoren sukupolven uhmatessa perinteitä sekä uskonnon aseman tarkastelu sankarimyytin kautta. Uskonto on pelastajan roolissa perinteiset arvot kyseenalaistavassa yhteiskunnassa, mutta myös pidättelijä, pyrkiessään torjumaan murrosikään liittyvän toiminnan ja kyseenalaistaessaan modernin, miehen vallasta itsenäistyvän naisen aseman. Yksityiskohtaisella kuvauksellaan elokuvat antavat katsojalleen tietoa käsittelemistään uskonnollisista rituaaleista ja uskomuksista ja antavat samalla mahdollisuuden eläytyä esittämäänsä kokemukseen. Johtopäätökseni on, että uskonnon kuvaamisen kautta demonielokuvissa käsitellään murrosvaiheen yhteiskuntaa, jossa uskonto on kaksijakoisessa roolissa: sekä kritiikin kohde, että ympäristön muutosten käsittelyssä auttava väline. Demonisia voimia kuvastavissa elokuvissa yhteiskunnallinen kuohunta saa vertauskuvallisen muotonsa. Tutkimuskohteissani käsitellään toistuvasti perheeseen ja yhteiskunnan traditioihin liittyviä rakenteita, mikä tekee niiden tuottamasta kauhun tunteesta suurempaa. Katsojalle välitetään allegorinen kuva tapahtuvasta muutoksesta ja tilanteista, jossa uskonnollisia aiheita käytetään kuvaamaan synkkää ja sekavaa ilmapiiriä ja aikansa ihmisten reaktiota siihen.

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten vapaa-ajattelijoiden sosiaalinen identiteetti rakentuu ja miten sitä retorisesti rakennetaan vapaa-ajattelijoiden omissa teksteissä. Työn aineisto koostuu Suomen vapaa-ajattelijoiden julkaiseman Vapaa-ajattelija-lehden ja Helsingin vapaa-ajattelijoiden toimittaman Uskomaton-lehden vuosina 2011–2017 ilmestyneistä numeroista. Aineisto rakentuu ensisijaisesti lehtien pääkirjoituksista, kolumneista ja erilaisista mielipidekirjoituksista. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii sosiaalisen identiteetin teoria. Sosiaalinen identiteetti viittaa niihin yksilön ominaisuuksiin ja puoliin, jotka määrittyvät nimenomaan hänen ryhmäjäsenyyksiensä kautta. Työssä tutkimuskysymystä lähestytään kahden tarkemmin rajatun näkökulman kautta. Ensinnäkin tarkastellaan sitä, miten identiteetin rakentaminen ja rakentuminen toteutuvat erilaisten vastakkaisasettelujen kautta. Tarkastelun metodisina työkaluina ovat retorisen analyysin piiristä tutut Kenneth Burken identifikaation ja erottautumisen käsitteet. Toinen tutkimuksen tarkastelunäkökulma rajautuu siihen, miten sosiaalista identiteettiä muokataan ja vahvistetaan kirjoittajien teksteissä erilaisten puhetyyppien ja niihin kytkeytyvien retoristen keinojen kautta. Tämän näkökulman käsittelyn metodisina apuneuvoina toimivat retorisen analyysin piiristä Chaïm Perelmanin erityisyleisön ja universaaliyleisön käsitteet. Puhetyyppien tarkastelun yhteydessä hahmotetaan myös lyhyesti sitä, miten puhetyypit ja niiden sisältämät retoriset keinot paikantuvat suhteessa Aristoteleen klassiseen kolmijakoon; ethokseen, pathokseen ja logokseen. Analyysin kautta käy ilmi, että identifikaation ja erottautumisen prosessit ovat teksteissä vahvasti läsnä. Sosiaalisen identiteetin teorialle tyypillisesti oma sisäryhmä nähdään lähtökohtaisesti myönteisessä valossa ja ulkoryhmää kuvaillaan hyvin negatiivisin määrein. Omaan sisäryhmään liitetään lähtökohtaisesti positiivisia ominaisuuksia kuten rationaalisuus, oikeudenmukaisuus, edistyksellisyys ja rohkeus. Vapaa-ajattelijoiden sosiaalinen identiteetti peilautuu vahvan erottautumisen kautta jännitteisessä suhteessa uskontoihin ja uskonnollisiin ihmisiin. Kirjoituksista paikantuvia sosiaalista identiteettiä rakentavia puhetyyppejä ovat ateismin määritelmää ja vapaa-ajattelijoiden omaa maailmankatsomusta reflektoiva määrittelypuhe, sisäryhmän yhtenäisyyttä ja jäsenten aktivoimista tavoitteleva motivaatio- ja opastuspuhe sekä ulkoryhmälle ja laajemmalle erityisyleisölle, erityisesti ns. tapaluterilaisille suunnattu logosta heijasteleva vakuuttamispuhe. Toistuvia kirjoittajien käyttämiä retorisia keinoja ovat puheen ethokseen kytkeytyvä auktoriteettitaktiikka ja pathoksesta ammentava tunteisiin vetoaminen sekä kärjistäminen ja liioittelu. Erityisesti tarinallisuus ja henkilökohtaiset kertomukset olivat tyypillisiä tapoja vedota lukijan tunteisiin.

Tutkielmani tavoitteena on valottaa naisen oikeudellista asemaa islamissa ja erityisesti Iranin islamilaisessa tasavallassa. Tutkin naisen oikeudellista asemaa avioeron kautta. Varsinainen tutkimustehtäväni on selvittää, millainen naisen asema Iranin islamilaisen tasavallan perheoikeuden valossa on sekä millaisia toimintamahdollisuuksia iranilaisilla naisilla on avioero-oikeudenkäynneissä. Selvitän, millä perusteilla islamilainen ja iranilainen perheoikeus sallivat naiselle avioeron ja millaiset mahdollisuudet naisilla on saada avioero Iranissa. Kysyn, tietävätkö avioeroa hakevat naiset oikeuksistaan ja edelleen, kuinka iranilaiset naiset käyttävät hyväkseen tuntemiaan itselleen edullisia lainkohtia avioero-oikeudenkäynneissään. Tavoitteeni on selvittää, millainen naisten oikeudellinen asema on ollut Iranissa ennen vallankumousta ja islamilaisen tasavallan aikana. Lisäksi selvitän, miten iranilaiset naiset ovat pyrkineet parantamaan asemaansa. Tutkielmani aineistona toimivat 1980- ja 1990-luvuilta peräisin olevien avioero-oikeudenkäyntien kirjalliset ja videoidut dokumentit. Tutkielmani menetelmänä käytän aineistolähtöistä, teemoitteluun perustuvaa sisällönanalyysia. Analyysissä nousee esiin kolme avioero-oikeudenkäyntien keskeistä teemaa: perusteet, joilla avioero on mahdollista saada, morsiusrahaan liittyvät kysymykset sekä lasten huoltajuuteen liittyvät kiistat. Tutkielmani vahvistaa yleisen käsityksen naisen ja miehen välisestä epätasa-arvosta suhteessa avioeronsaantiin islamissa ja Iranissa. Miehen on huomattavasti naista helpompaa saada avioero sekä islamilaisen lain että iranilaisen perheoikeuden mukaan. Iranilaiset naiset ovat aineistoni perusteella melko hyvin tietoisia niistä perusteista, joiden avulla heidän on mahdollista saada avioero. He käyttävät tätä tietoa hyväkseen avioeroa hakiessaan. Monet naiset käyttävät vahvaa retoriikka ja syyttävät miehiään kyseenalaisin perustein tuomioistuimessa saadakseen avioeron. Morsiusraha näyttäytyy tutkielmassani naisen vahvana neuvotteluvälineenä iranilaisissa avioero-oikeudenkäynneissä. Naiset ovat tietoisia oikeudestaan morsiusrahaan ja kiristävät sen avulla miehiä suostumaan avioeroon tai luopumaan lasten huoltajuudesta. Naiset ja miehet ovat islamilaisen perheoikeuden valossa hyvin epätasa-arvoisessa asemassa suhteessa lasten huoltajuuteen. Aivan pieniä lapsia lukuun ottamatta huoltajuus kuuluu isälle, joka tosin usein suostuu siihen, että lapset jäävät asumaan äitinsä luokse. Sitä tosiasiaa, että isä saisi lapset luokseen koska tahansa niin halutessaan ja että isä säilyy lasten asuinpaikasta riippumatta heidän laillisena holhoojanaan ja käytännössä voi päättää kaikesta lasta koskevasta, käytäntö ei kuitenkaan muuta. Iranilaiset naiset ovat koko 1900-luvun ajan toimineet aktiivisesti oikeuksiensa parantamiseksi. Mielikuva alistetusta musliminaisesta ei saa vahvistusta tutkielmani pohjalta. Naiset näyttäytyvät itsellisinä, aktiivisina ja vahvoina toimijoina, jotka tuntevat oikeutensa ja kykenevät toimimaan niiden hyväksi. Silloin kun laki ei anna naiselle riittäviä perusteita avioeronsaannille, morsiusrahan maksamiselle ja lasten huoltajuuden saamiselle ovat naiset valmiita kiertämään lakia ja käyttämään kyseenalaisiakin keinoja saavuttaakseen tavoitteensa.

Tutkielmani aiheena ovat kolttasaamelaiset, jotka ovat Kuolan niemimaan alkuperäiskansaa. Kuolan niemimaan lisäksi heidän perinteinen asuinalueensa käsittää myös Suomen ja Norjan Lapin koillisosat. Vuoden 1920 Tarton rauhassa kolttien asuinalue jakautui kahtia, osan jäädessä silloisen Neuvostoliiton puolelle ja osan Suomen puolelle. Toisen maailmansodan jälkeen, Suomen menetettyä Petsamon alueen, koltat saivat valita kummalle puolelle rajaa he halusivat asettua. Valinta tehtiin pääasiassa vanhojen sukumaiden perusteella. Suomen valinneet koltat sijoitettiin lopulta Inarin kunnan alueelle, Sevettijärven, Nellimin ja Keväjärven kyliin. Koltat ovat perinteisesti kuuluneet ortodoksiseen kirkkoon, ja tämä tekee heistä uskonnollisen vähemmistön suhteessa enemmistösuomalaisiin, mutta myös suhteessa muihin saamelaisiin. Ortodoksisuus on myös nähty vahvana osana kolttasaamelaisten itäsaamelaista kulttuuriperinnettä, joka näkyy niin pukeutumisessa, käsitöissä, musiikissa, juhlissa kuin ruokakulttuurissakin. Tämä asetelma on toiminut lähtökohtana tutkimukselleni. Pro gradu -työssäni tarkastelen, millainen rooli ortodoksisuudella on kolttasaamelaisten identiteetin muotoutumisessa sekä miten rooli on muotoutunut ja millaisia eroja suhtautumisessa ortodoksikirkkoon on eri kolttasukupolvien välillä. Saamelaisten uskontoa ja uskonnollisuutta, etenkin uskonnon esikristillistä aikakautta, on tutkittu jo monien vuosikymmenten ajan. Kolttasaamelaisten nykyuskonnollisuuden osuus tästä tutkimuksesta on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle, mikä tarkoittaa, että tutkimus on tältä osin paikoin vanhentunutta. Tutkimukseni merkitys nousee juuri tästä vajeesta tutkimushistoriassa, ja tutkimukseni pyrkiikin tarkastelemaan myös viimeisten vuosikymmenten suurten sosiaalisten muutosten vaikutusta kolttasaamelaisten uskonnollisuuteen. Tämän vuoksi tutkielmani nojaa vahvasti uskontososiologisiin teorioihin ja tarjoaa myös tältä osin tuoreehkon näkökulman kolttasaamelaisen uskonnollisuuden tutkimukseen. Aineistoni koostuu kymmenestä teemahaastattelusta, jotka tein kahdella kenttätyömatkalla vuonna 2013 Inarin kunnan alueella. Suurin osa haastateltavistani oli ortodoksisia kolttasaamelaisia, mutta joukossa oli myös etnisiä suomalaisia. Olen soveltanut aineistooni laadullista sisällönanalyysia. Tarkastellessani aineistoa olen koonnut yhteen, mitä informantit ovat haastatteluteemoista sanoneet. Analyysin temaattinen fokus keskittyy kollektiivisen muistin käsitteen ympärille. Tapa, jolla informantit käsittelivät ortodoksisuutta, muistutti hyvin vahvasti ylisukupolvisen muistin käsitettä, ja täten voikin sanoa, että teoria nousi hyvin luonnollisesti aineiston pohjalta. Analyysiin liittyy vahvasti myös etnisyyden käsite. Kollektiivinen muisti osaltaan vahvistaa etnistä identiteettiä, ja tarkastelenkin tutkimuksessani myös kollektiivisen muistin ja etnisen identiteetin suhdetta ortodoksisuuden näkökulmasta. Analyysissani ortodoksisuuden rooli kolttasaamelaisten kollektiivisen muistin osana rakentuu seuraavien teemojen pohjalle: symbolit, rituaalit ja narratiivit, paikallisuuden ja kuuluvuuden tunne sekä kolttasaamelaisten monitasoinen vähemmistöasema suhteessa ympäröiviin ryhmittymiin. Läpileikkaavana teemana tutkielmassani on myös sukupolvien välinen kehitys. Tutkielmani osoittaa, kuinka esimerkiksi ortodoksisuuden kollektiivinen muisti linkittyy symboleiden kautta etnisyyteen kahdella tavalla: etniset elementit toisaalta linkittyvät (esimerkiksi kolttasaamelaisten puvun ja kielen käyttö liturgioissa) uskonnolliseen ympäristöön ja toisaalta alkujaan uskonnolliset elementit voivat myös saada vahvoja etnisiä vivahteita (esimerkiksi hautajaisrituaalit ja pyhimystarinat). Paikallisuus ja kuuluvuuden tunne alueeseen oli se sitten laajemmin koko saamelaisalue tai oma kotikylä - vahvistavat myös osaltaan ortodoksisuuden roolia kolttasaamelaisten kollektiivisessa muistissa. Uskonto koetaan vahvemmin omalla kotialueella, ja toisaalta kolttakylien väliset eroavaisuudet korostavat myös kollektiivisen muistin värikkyyttä. Materiaalini antaa myös viitteitä siitä, että ortodoksisuus voi toimia kolttasaamelaista identiteettiä vahvistavana tekijänä saamelaisalueen ulkopuolella asuville. Kolttasaamelaisten ainutlaatuinen asema monitasoisena vähemmistöryhmänä heijastuu myös kollektiiviseen muistiin. Koltat ovat vähemmistönä niin ortodoksikirkon sisällä, suhteessa luterilaisiin suomalaisiin, kuin myös suhteessa muihin saamelaisiin. Muiden ryhmien suhtautuminen kolttien ortodoksisuuteen ja toisaalta myös se, miten koltat ovat itse suhtautuneet muihin tahoihin, on vaikuttanut siihen, miten ortodoksisuuden rooli kollektiivisen muistin osana on rakentunut. Tutkielmani myös osoittaa, että suhtautumisessa ortodoksiseen kirkkoon on sukupolvien välisiä eroja. Tähän ovat osaltaan vaikuttaneet ympäröivän yhteiskunnan muutos, modernisaatio ja sekularisaatio, mutta myös kolttasaamelaisten vähemmistöroolin muotoutuminen suhteessa ympäröiviin yhteisöihin.

The subject of this study is the transmission of religious ecstasy as a cultural model in the devotional Vaiṣṇava religion of South India. Representations of religious ecstasy are found underlying the practices, doctrine and rituals of the Gauḍīya Vaiṣṇava religion. The religious tradition is extant present day. The primary object of this study is to delineate the method of transmission by which ecstasy has been transmitted from one religious tradition to another in South Indian Vaiṣṇavism. The secondary object of this study is to define ecstasy in the theoretical framework of the psychology of religion and to examine its application in the modern Gauḍīya Vaiṣṇava religion as devotional music. The modern object of this thesis is ISKCON or International Society for Krishna Consciousness which belongs to the Gauḍīya Vaiṣṇava religious tradition. I will concentrate on the musical induction of religious ecstasy in ISKCON. A method of content analysis has been applied for the thesis in order to find out how ecstasy is manifested in a body of literature of each examined tradition. The literature consists of devotional texts, most originating from 16th century. Some of the sources originate from the end of the first millenium, and at least one has been created before the turn of the first millenium. Many modern devotional songs were studied in order to find out whether consistent elements could be found. Results were examined against the background of earlier studies, which have concentrated on psychological research. Results show that the religious tradition of the worship of Viṣṇu in South India has had an active element of religious ecstasy since seventh century CE. The religious ecstasy remained a cultural model during the medieval age and is still prevalent in the tradition present day. Results show that devotional music plays a role in inducing ecstatic states as the primary method of cultural transmission. The doctrinal foundation reveals application of the medieval aesthetic theory to devotional religion. Modern application involves musically induced religious ecstasy that can be studied with methods of psychology and physiology. My thesis statement is that ecstasy is transmitted with devotional music, which functions as a form of conducted communial ecstasy. The ecstasy is a cultural model supported by beliefs and ritual practices. It can be understood in terms of the attachment theory of religion as proximity behaviour in relation to God as the primary attachment figure. Thus, musically induced ecstasy functions as the primary vehicle in the transmission of Vaiṣṇava bhakti devotional religion.

Tutkielmassa tarkastellaan Manaaja-elokuvan (The Exorcist, vuodelta 1973) eksorsisminarratiivin prototyypin pohjalta kauhuelokuvien kerronnan muutosta. Työn hypoteesi uskonpelko on kasvanut 1970 luvun Manaaja- elokuvan jälkeen kauhuelokuvassa osoittautuu tutkielmassa perustelluksi. Uskonpelko määritellään intuitiivisen ja intuitionvastaisen tietotason jännitteen problematisoinniksi. Nykyuskonnollisuus koostuu monelta eri elämänalueelta ammennetulta merkitykseltä ja sisällöltä. Elokuva median merkittävänä osana peilaa nykyuskonnollisuutta. Uskontotieteellinen tutkimus elokuvien uskonnollisia sisältöjä toisintavana kanavana on kasvava tutkimussuunta. Kauhuelokuvat ovat kiehtova uskontotieteellinen kohde, sillä ne esittävät pelon kehyksessä syviä eksistentiaalisia ja katsomuksellisia aiheita. Kauhuelokuvat eivät ole yhdentekeviä mielikuvien synnyttäjiä. Tutkielman analysissa käytetään kognitiivisen uskontotieteen käsitteistöä sekä tutkimuskehystä. Eksorsismi on elokuvissa ilmenevän tarinan lisäksi monen etnografisen tutkimuksen kohteena. Kognitiivisen poetiikan kehystä sovelletaan analyysin narratiivin universaalien tarinankerrontaperinteiden määrittämisessä. Elokuvaeksorsismin narratiivi ilmentää uhrinarratiivia, joka tarjoaa katsojalle yhtäläisiä samaistumiskohteita. Kognitiivisesti samaistumiskohteet ovat tärkeitä narratiivin jatkuvuutta ja vaikuttavuutta edistäviä piirteitä. Tutkielman perusteella kauhuelokuvien suosio perustuu narratiivien kykyyn takertua mielen tarpeisiin yksilöllisesti ja yhteisöllisesti. Muutoksen vertailuaineistona toimii kaksitoista eksorsismielokuvaa, joita tarkastellaan temaattisen narratiivisen analyysin kautta. Narratiivi on jaettu demonisoinnin, possession ja eksorsismin teemojen perusteella. Manaaja ilmentää perinteistä paradigmaa maskuliinisen sankaritarinan, institutionaaliseen uskontoon pitäytymisen ja elämäntyylien rappeutumisen pohjalta. Vertailuelokuvat edustavat uuden paradigman eksorsismielokuvia hahmovalintojen, kirkollisen sekularisaation ja synkretismin perusteella. Analyysin mukaan elokuvien eksorsismi narratiivisena teemana nousee uskon merkiksi. Uskon menettäminen demonisoidaan, jonka tähden demoninen possessio uhkaa. Eksorsismin toimenpide osoittaa uskon todellisuuden ja siten kehotuksen katsomuksellisuuteen. Elokuvat keskustelevat intuitionvastaisen tietotason hyväksymisen ja uskomisen puolesta. Eksorsismielokuvien viestimä pelon emootio asettaa uskon kehotuksen pelottavaksi. Uskolle esitetään haaste, sillä usko persoonalliseen hyvään merkitsee uskoa persoonalliseen pahaan. Uskon hinta merkitsee uskonpelkoa. Kauhuelokuvat ja eksorsismielokuvat ovat universaalien narratiivisisältöjen ajattelupakkeja. Näistä katsojat poimivat itselleen sopivat kohdat ja ainekset omalle eksistentiaaliselle ajattelulle.

Tutkielmassa tarkastellaan Pohjois-Amerikan tasankoalueen Sioux-alkuperäiskansan läntiseen Teton-haaraan kuuluvien lakota-intiaanien harjoittamia rituaaleja. Rituaalien kuvauksen ensisijaisena aineistona toimii Joseph Epes Brownin tallentama ja kirjan muotoon toimittama haastattelumateriaali, joka pohjautuu vuosina 1863–1950 eläneen lakotojen pyhien miesten joukkoon lukeutuvan Mustan Hirven (Hehaka Sapa) perinnetietoon kansansa seitsemästä pyhästä seremoniasta. Rituaalien analysointi on toteutettu kognitiivisen uskontotieteen piiriin kuuluvan, E. Thomas Lawsonin ja Robert N. McCauleyn kehittämän kompetenssiteorian avulla. Kompetenssiteorian näkökulmasta tavanomaisista kognitiivisista järjestelmistä muodostuvat mielensisäiset toiminnan representaatiot sisältävät uskonnollisten rituaalien kohdalla muusta toiminnasta poikkeavia elementtejä. Teorian hypoteesi olettaa uskonnollisten rituaalien osanottajilla olevan mielessään erityinen rituaalisen toiminnan rakenteellisen kuvauksen synnyttävä representaation järjestelmä, jolla he arvioivat kunkin rituaalin pätevää suorittamista. Koska lakotojen rituaalit ovat moniosaisia ja toteutukseltaan varioituneita toimituksia, tutkielman tarkoituksena on hahmottaa seitsemän rituaalin rakenteellinen ydin: kuka on rituaalin toimija, kenelle rituaali tehdään ja mitä erityisiä instrumentteja rituaaliin tarvitaan. Tämän lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään mihin toiminnalliseen tehtävään rituaalien taustalla vaikuttava, mytologiaan kytkeytyvä intuitionvastainen agentti lähtökohtaisesti asettuu. Seremonioiden oikeaoppinen toteutus on vahvasti kytköksissä intuitionvastaisen agentin toimintaan. Kompetenssiteoria jakaa uskonnolliset rituaalit kahteen rituaaliprofiiliin niiden toistuvuuden, peruutettavuuden ja korvattavuuden ominaispiirteiden perusteella. Näitä ominaispiirteitä tarkastelemalla on mahdollista osoittaa onko lakotojen uskomusperinteen intuitionvastainen agentti Wakhan Thanka ensisijaisesti rituaalin agentin eli toimijan, patientin eli toiminnan vastaanottajan, vai instrumentin ja sitä kautta itse toiminnan roolissa. Lakotojen seitsemän pyhää seremoniaa jakaantuvat rituaaliprofiileihin seuraavasti: hanblecheyapi – näyn tavoittelu on erityisagenttirituaali; wanagi yuhapi – sielun säilyttäminen ja ishnala awichalowanpi – tytön valmistaminen naiseuteen ovat erityispatienttirituaaleja; inipi – puhdistautuminen, wiwanyang wachipi kin – aurinkotanssi, hunkayapi – sukulaisten luominen ja thapa wankayapi – pallon heittäminen ovat erityisinstrumenttirituaaleja. Tutkielmassa käy ilmi, että kaikissa seitsemässä rituaalissa toiminnan vaikutusten vastaanottajana voidaan katsoa olevan lakotakansa.

This study set out to examine and analyse Finnish military chaplains’ and commanders’ conceptions and experiences concerning the utilisation of Finnish military chaplains as religious experts – i.e. advising personnel on religion and culture and engaging local religious leaders and communities – in international military operations, with the focus on deployments to Lebanon and Afghanistan from 2010 to 2018. Simultaneously the study intended to contribute to the broader discussion on religious approaches and actors in conflict resolution, especially in the framework of comprehensive crisis management (CCM). This was done by conducting a qualitative content analysis on ten semi-structured interviews. The interviews were studied through a framework of religious approaches to conflict resolution, particularly the concepts of Religious Area Analysis (RAA) and Religious Leader Engagement (RLE) by Dr. Steve K. Moore and Religious Advicement (RA) and Religious Leader Engagement/Religious Leader Liaison (RLL) by Dr. Eric Patterson. It was found that Finnish military chaplains’ RAA/RA and RLE/RLL endeavours in the two countries have been similar to their international counterparts’ contributions in various operational environments, with the exception of no known successes of mediation, facilitation, or reconciliation between estranged local religious actors or communities – only some attempts in Lebanon. Although in the interviewees’ cases RAA/RA and RLE/RLL efforts seem to have been limited mainly by external factors such as the level of willingness of locals, the security situation at hand, and the mandate and nature of each operation, the effect of individual and organisational issues was evident: to some extent, lack of full awareness and vision, insufficient policy and doctrine, limited training and instructions, inadequate planning and preparations, non-existent organisational frameworks, short rotations, and biased attitudes of personnel all have influenced Finnish chaplains’ chances to serve their contingents in terms of local religious conditions and actors. In other words, these activities have not been conducted in a fully organised manner. The irregular state of RAA/RA and RLE/RLL in the Finnish Defence Forces has implications to the comprehensiveness of the organisation’s conflict resolution efforts: if relevant expertise is not systematically used, opportunities will likely be missed and unnecessary mistakes made. Moreover, in light of theoretical understanding it may be stated that without a broader vision, longer-term planning, and increased commitment with respect to the approaches it will be very difficult, if not impossible, to connect the Finnish Defence Forces’ international operations to any peacebuilding initiatives through local religious and traditional leaders – a strategy which has proven to be highly useful for Finnish peace mediation efforts.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten yrityksen henkilöstön sisäinen monimuotoisuus ja erityisesti henkilöstön kulttuurinen monimuotoisuus on huomioitu suomalaisissa teknologia-alan yrityksissä. Globalisaation myötä henkilöstön monimuotoisuuden huomioimisesta aiheena on tullut ajankohtainen ja tärkeä. Henkilöstön monimuotoisuuden huomioimisen merkityksen lisääntynyt kasvu on ollut erityisen selkeästi huomattavissa teknologia-alalla, jossa kilpailu osaavasta työvoimasta on ilmeinen. Monimuotoisuuden huomioimisen kautta yritykset voivat vaikuttaa työntekijöidensä työhyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Monimuotoisuustyöskentelystä voikin tulevaisuudessa muodostua kilpailutekijä teknologia-alalla. Tämän lisäksi monimuotoisuustyöskentelyn voidaan katsoa kuuluvan osaksi yrityksen yritysvastuullisuustoimintaa, erityisesti yrityksen sosiaalisen vastuullisuustyön näkökulmasta. Koska henkilöstön monimuotoisuuden huomioiminen on osa yritysten vastuullisuustoimintaa, on sitä aiemmin tutkittu erityisesti yritysvastuullisuuden näkökulmasta. Myös tässä tutkielmassa aihetta lähestytään yritysvastuullisuuden kautta. Läpi tutkielman kantavana hypoteesina on, että monimuotoisuuden lisääntyessä globalisaation ja teknologian kehityksen myötä, myös monimuotoisuuden huomioimisen merkitys yritysten henkilöstöjohtamistyössä tulee kasvamaan. Aiheen tarkastelussa käytetään tutkielmaa varten kerättyä aineistoa ja lisäksi aiheesta tehtyä aiempaa tutkimusta. Aineisto muodostuu kymmenen teknologia-alan yrityksen henkilöstöasioista vastaavan työntekijän haastattelusta. Yhteistä kohdeyrityksille on, että ne kaikki toimivat teknologia-alalla ja ovat yritysvastuullisuusyhteisö Finnish Business & Society (FIBS) ry:n jäseniä. Haastattelut ovat muodoltaan teemahaastatteluja, joista saatu aineisto on teemoiteltu tutkielman kannalta keskeisimpien teemojen mukaisesti. Analyysissä keskitytään tarkastelemaan kohdeyritysten henkilöstöjohtamistyötä ja henkilöstön monimuotoisuuden kehittämistä osana yritysten sosiaalista vastuullisuutta. Koska monimuotoisuuden kehittämiseen liittyvä työskentely on monin tavoin sidoksissa muihin yritystoiminnan kannalta olennaisiin teemoihin, analyysissa tarkastellaan myös monimuotoisuustyöskentelyn kytköksiä yrityksen arvoihin, yrityskulttuuriin ja työhyvinvointiin. Tarkastelussa aineistoa verrataan yllä esitetyistä teemoista aiemmin tehtyyn tutkimukseen ja alan kirjallisuuteen. Erityisesti teemoittelun kautta saatuja havaintoja verrataan Finnish Business & Society (FIBS) ry:n teettämiin yritysvastuullisuustutkimuksiin vuosilta 2016 – 2019. Tärkeinä aineiston tarkastelun kautta saatuina tuloksina voidaan pitää ensinnäkin sitä, että hypoteesin mukaisesti kohdeyrityksissä tunnistetaan henkilöstön monimuotoisuuden huomioimisen tärkeyden kasvavan tulevaisuudessa. Se miten monimuotoisuutta oli tähän mennessä huomioitu, vaihteli kohdeyritysten välillä suuresti. Suurissa, kansainvälistä liiketoimintaa tekevissä yrityksissä henkilöstön monimuotoisuuteen liittyvä henkilöstöjohtamistyöskentely oli otettu kiinteämmin osaksi henkilöstötyöskentelyä, kuin niissä yrityksissä, joiden sidosryhmät eivät vielä sisältäneet samoissa määrin monimuotoisuutta. Lisäksi tärkeänä huomiona voidaan pitää sitä, että vaikka kohdeyritykset haluaisivat henkilöstöönsä enemmän monimuotoisuutta, kuitenkin monien asioiden kuten suomen kielen taidon vaatimuksen katsotaan muodostuvan esteeksi monimuotoisemman henkilöstön rekrytoimiselle.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Voi hyvin -lehden muutosta lehden ensimmäisen ja nykyisen päätoimittajan silmin. Tutkielman näkökulmaa rajaa kolme kysymystä, joihin työ pyrkii ehdottamaan vastauksia. Mitä henkisyys ja hyvinvointi ovat? Miten henkisyys ja hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa? Miksi henkisyydestä ja hyvinvoinnista on tärkeää kirjoittaa juuri nyt? Tutkimusta varten on haastateltu Marika Borgia, joka toimi Voi hyvin -lehden päätoimittajana vuosina 1986-1997, ja Riitta Nykästä, joka on luotsannut Voi hyvin -lehteä vuodesta 2018 lähtien. Tutkimuksen lähtökohta on fenomenologis-hermeneuttinen. Sen mukaan haastateltavien kokemukset ja niiden merkitykset pyritään tavoittamaan mahdollisimman autenttisina. Haastatteluaineiston keräämisessä käytetään menetelmänä teemahaastattelua ja materiaalin käsittelyssä temaattista analyysia. Teoreettisessa osassa perehdytään uushenkisyyden nousuun Suomessa ja maailmalla, henkisyyden ja uskonnon käsitteisiin, holistiseen hyvinvointiin, naistenlehtien markkinoihin ja henkisyyden sekä kaupallisuuden suhteeseen. Läpi tutkimuksen kulkevia teemoja ovat henkisyyden ja hyvinvoinnin käsitteet, holistinen näkemys hyvinvointiin ja henkisyyden ja kaupallisuuden suhde. Taustateorioina käytetään muun muassa Paul Heelasin holistisen henkisyyden teoriaa ja Wouter J. Hanegraaffin uushenkisyyden luonnehdintaa. Tutkielman tuloksista selviää, että henkisyys ja hyvinvointi kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän – ja että ne kietoutuvat tiiviisti toisiinsa. Holistinen eli kokonaisvaltainen hyvinvointi tarjoaa vastapainoa kiireiselle arjelle ja materialismille. Toisaalta henkisyys ja hyvinvointi ovat kasvava bisnes joogastudioineen ja vaihtoehtoisine hoitomuotoineen. Henkisyydestä ja hyvinvoinnista on tärkeää kirjoittaa nyt, koska moni voi huonosti. Kokonaisvaltaisen – fyysisen, psyykkisen ja henkisen – hyvinvoinnin trendin uskotaan kasvavan tulevaisuudessa. Samalla suorittamisen ajan arvellaan olevan ohi, ja armollisuuden nousevan trendiksi. Ihmiset kaipaavat myös ripauksen lumoa ja mystiikkaa elämäänsä. Kiinnostus henkisyyttä ja hyvinvointia kohtaan tekee alasta myös kasvavan bisneksen. Tutkimus piirtää kuvaa Voi hyvin -lehden muutoksesta sen yli 30-vuotisen taipaleen ajalta. Lehden arvot ja aihepiirit ovat pysyneet vuosien varrella melko samoina. Lehti rohkaisee ihmisiä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja henkiseen kasvuun, aivan kuten se teki lehden alkuaikoina 1980-luvulla. Eniten muutosta on tapahtunut Voi hyvin -lehden toimitusprosessissa, joka on ammattimaistunut ja tullut toimintatavoiltaan lähemmäksi muita suuria aikakauslehtiä. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti yksittäisten Voi hyvin -lehden päätoimittajien käsityksiä, tutkielma osallistuu myös laajempaan keskusteluun henkisyyden noususta ja uskonnollisuuden merkityksen vähenemisestä länsimaissa.