Browsing by discipline "Uuden testamentin eksegetiikka"

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoitus on selvittää, mainitseeko Paavali Roomalaiskirjeensä 16. luvun 7. jakeessa naispuolisen apostolin. Tässä on Room. 16:7 jae kreikan- ja suomenkielisenä: ἀσπάσασθε Ἀνδρόνικον καὶ Ἰουνιαν τοὺς συγγενεῖς µου καὶ συναιχµαλώτους µου, οἵτινές εἰσιν ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις, οἳ καὶ πρὸ ἐµοῦ γέγοναν ἐν Χριστῷ. Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankitovereilleni, jotka ovat arvossapidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksessa jo ennen minua. Saadakseni selville, puhuuko Paavali tässä naispuolisesta apostolista, perehdyn työssäni yksityiskohtaisesti alkuperäiseen tekstiin ja ilmaisuun. Mitä kreikankieliset ilmaisut tarkoittavat? Mitä käsikirjoituksissa lukee? Miten tulkinta- ja tutkimushistoriassa – pitäen sisällään myös nykytutkimuksen – tämä asia on ymmärretty? Kuinka asian ymmärsivät ensimmäisen tuhannen vuoden oppineet ja koulutetut kreikan- ja latinantaitoiset kirkkoisät? Luvussa 1 "Johdanto", esittelen tarkemmin tutkimuskysymyksiä sekä aiheeseen liittyvää problematiikkaa. Luvussa 2 "Tulkintahistoriallinen katsaus", käyn lyhyesti läpi tutkijoiden ja kommentaattorien näkemyksiä koskien päätutkimuskysymyksiäni. Miten tutkijat ja kommentaattorit ovat nähneet tämän henkilön, oliko hän mies vai nainen ja oliko hän apostoli vai ei. Noin 2000-vuotisen tulkintahistoriansa aikana tämä aihe on saanut erittäin mielenkiintoisia käänteitä, joita tarkastellaan tässä luvussa. Luvussa 3 "Oliko hän mies vai nainen?", selvitän perusteellisesti henkilön sukupuolta kielen, nimien ja nimistöjen, kieliopin, tehtyjen varhaisten käännösten sekä käsikirjoitusten perusteella. Luvussa 4 "Mitä tarkoittaa ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις?", tarkastelen sitä, tarkoittaako tämä ilmaus, että kyseinen henkilö on apostoli, kuten tulkintahistoriassa on yleisesti nähty, vai tarkoittaako ilmaus, että hän on arvostettu apostolien silmissä, mutta ei itse ole apostoli. Tarkastelen asiaa yleisen konsensuksen haastavan näkemyksen näkökulmasta, ja selvitän, onko se perustellumpi kuin vallitseva tulkinta, jonka mukaan ilmaus tarkoittaa henkilön kuuluvan apostoleihin. Luvussa 5 "Mitä kirkkoisät sanoivat?", tuon esiin, mitä Paavalin Roomalaiskirjeen varhaisimmat kommentaattorit eli kirkkoisät ensimmäisen tuhannen vuoden ajalta ovat kyseisen henkilön sukupuolesta ja apostoliudesta sanoneet. Nämä kirkkoisät olivat aikansa oppineita ja koulutettuja henkilöitä, ja heidän käsityksensä asiasta on merkittävän tärkeä asian selvittämiseksi. Asiaan perehtyminen tässä työssä osoitti mielenkiintoisia käänteitä tulkintahistoriassa. Käsikirjoitusevidenssi, varhaiset käännökset, perehtyminen laajemmin ja yksityiskohtaisesti kreikan kieleen ja kielioppiin sekä ensimmäisen tuhannen vuoden kirkkoisien tulkintahistoriaan osoittivat, että varhaiset tulkitsijat ymmärsivät ensimmäiset 1200 vuotta henkilön naispuoliseksi apostoliksi. Ongelmalliseksi naispuolinen apostoli muuttui vasta sydänkeskiajalla. Ensimmäisen kristillisen sukupolven joukossa evankeliumin työtä tekemässä oli merkittävä naispuolinen apostoli nimeltään Junia.

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia kaikkein varhaisimpia Uuden testamentin kanonisia ja apokryfisia käsikirjoituksia sekä niiden kirjureita. Huomion keskipisteenä ovat kyseisten käsikirjoitusten ulkoiset piirteet, kuten esimerkiksi kirjoitusmateriaali, muoto, koko ja käsiala. Näiden avulla vertaan kanonisia käsikirjoituksia apokryfisiin ja pyrin selvittämään, erosivatko näiden kopiointimenetelmät toisistaan. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on se, voidaanko ulkoisten piirteiden avulla päätellä jotain käsikirjoitusten asemasta ja arvostuksesta. Tutkimuksen aluksi esittelen tutkimusaineistoni käsikirjoitukset ja tekstit. Päädyin vertaamaan kanonisia evankeliumeita kaikkiin 100- ja 200-luvuilta löydettyihin apokryfisiin käsikirjoituksiin, joihin sisältyy esimerkiksi Tuomaan ja Pietarin evankeliumit sekä Hermaan paimen. Kaikki tämän ajanjakson kristilliset käsikirjoitukset ovat löytyneet Egyptistä, minkä vuoksi tutkimukseni keskittyy Egyptiin ja sen kirjureihin. Ennen varsinaista käsikirjoitusten analyysiä käsittelen käsikirjoitusten löytöpaikkoja, kaanonin sekä antiikin kirjureiden historiaa. Ensimmäiseksi käsittelen käsikirjoitusten materiaalia, eli papyrusta ja pergamenttia. Tässä suhteessa kanoniset käsikirjoitukset eivät eroa apokryfisista, vaan aineistot ovat tämän suhteen identtisiä. Tämän jälkeen huomio kiinnittyy käsikirjoitusten muotoon, eli siihen kirjoitettiinko käsikirjoitukset koodeksiin vai kääröön. Analyysin edetessä paljastuu, että apokryfisissa käsikirjoituksissa käytettiin useammin käärömuoto kuin kanonisissa käsikirjoituksissa. Voidaan esittää, että kristityt kirjoittivat koodeksiin kaikkein arvostetuimmat tekstit, joten käärömuoto voi kertoa käsikirjoituksen sisältävän tekstin alemmasta arvostuksesta. Tutkimuksen seuraavissa osioissa käsitellään koodeksien kokoa, marginaaleja, palstoja sekä käsialan kokoa. Lukujen perusteella voidaan sanoa, että kanoniset koodeksit muodostavat hieman yhtenäisemmän linjan kuin apokryfiset koodeksit. Kanonisten koodeksien kirjureiden toimintatavat ovat siis olleet hieman yhtenäisempiä. Käsikirjoitusten käsialan tarkempi analyysi paljastaa kuitenkin, että niin kanoniset kuin apokryfiset käsikirjoitukset kirjoitettiin suhteellisen hyvällä käsialalla. Tutkimuksen viimeisessä luvussa käy ilmi, että apokryfisten koodeksien epäyhtenäisyys johtuu osittain niiden erilaisista käyttötarkoituksista. Apokryfisia koodekseja valmistettiin enemmän kristittyjen henkilökohtaiseen käyttöön verrattuna kanonisiin koodekseihin. Tästä huolimatta suurin osa käsikirjoituksista oli seurakuntien liturgisessa käytössä. Toisin sanoen niin kanonisia evankeliumeita kuin apokryfisia tekstejä luettiin ääneen seurakuntien kokoontumisissa, mikä kertoo niiden arvosta.

John Dominic Crossan on tuonut 1990-luvulla Uuden testamentin tutkimukseen sosiaalista kerrostuneisuutta ja talonpoikaisvastarintaa selittävän sosiologisen mallin, joka perustuu sosiologi Gerhard Lenskin ja yhteiskuntatieteilijä John Kautskyn luomiin malleihin, jotka Crossan yhdistää Lenski–Kautsky-malliksi, ja soveltaa sitä ajanlaskun ajan Palestiinaan ja erityisesti Galileaan. Lenski–Kautsky-mallissa maatalousyhteiskunnassa ihmisiä vajoaa alempiin yhteiskuntaluokkiin, kun yhteiskunnassa tapahtuu samanaikaisesti kaupungistumista (urbanization), rahatalouden kehitystä (monetization) ja kirjallisen kulttuurin kasvua (scribalization) (Lenski), ja kaupallistuneessa yhteiskunnassa eliitti vie talonpojilta maat, mikä aiheuttaa heissä merkittävää vastustusta ja kapinahenkeä (Kautsky). Vertailen Crossanin Lenski–Kautsky-mallin lähtökohtia, kaupungistumista, rahatalouden kehitystä, kirjallisen kulttuurin kasvua, kaupallistumista, talonpojan aseman huononemista ja vastarintaa, tekstien ja arkeologian antamiin näkökulmiin. Käytän pro gradu -tutkielmassani kirjallisina lähteinä Josefuksen Juutalaissodan historiaa (Bellum Judaicum) ja Juutalaisten muinaisaikoja (Antiquitates Judaicae) sekä synoptisia evankeliumeita ja Q-lähdettä. Pro gradu -tutkielmani tulokset ovat seuraavat: arkeologian ja tekstien valossa Lenski– Kautsky-malli on sovellettavissa Herodes Antipaan ajan Galileaan osittain. Tekstit ja arkeologia tukevat mallin oletusta sosiaalisesta eriarvoisuudesta kaupungistumisen, rahatalouden kasvun ja kirjallisen kulttuurin kasvun esiintyessä yhteiskunnassa samanaikaisesti. Tekstit ja arkeologia eivät kuitenkaan tue oletusta ihmisten vajoamisesta yhteiskuntaluokissa alemmas. Vastarinnasta ja kapinahengestä ei myöskään ole viitteitä lähdeaineistossa. Arkipäivän hiljaista vastarintaa Galilean maaseutuväestössä todennäköisesti ilmeni, sillä verorahat veivät galilealaisilta osan tuloista. Rahaa oli niukasti, mutta galilealaiset talonpojat saivat toimeentulonsa viljelemästään maasta. Vakaa poliittinen ilmapiiri oli talonpojille tärkeämpää kuin kapinaliikkeiden muodostaminen. Lenski–Kautsky-mallin analyysi tuotti merkittäviä näkökulmia sosiologisten mallien käytöstä Galilea-tutkimuksessa.

Tutkimus käsittelee Jaakobin protoevankeliumin ja Pseudo-Matteuksen evankeliumin naishahmoja. Nämä evankeliumit ovat kertomuksia Neitsyt Marian lapsuudesta, nuoruudesta ja Jeesuksen syntymästä. Pseudo-Matteuksen evankeliumin kuvaukset Jeesuksen lapsuudesta ovat kuitenkin jätetty tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Toiselle vuosisadalle jKr. ajoittuvan Jaakobin protoevankeliumin teksti on selkeästi kuudennelle vuosisadalle jKr. sijoittuvan Pseudo-Matteuksen evankeliumin pohja. Tämä mahdollistaa tekstien vertailun ja naishahmojen sekä naiskuvan kehittymisen tutkimisen. Neitsyt Marian lisäksi molemmissa evankeliumeissa on pääosin samat naishahmot. Evankeliumien naishahmoja vertaillaan myös varhaiskristilliseen ja myöhäisantiikin naiskuvaan. Tutkimuksen metodologia ammentaa narraatiokritiikistä, intertekstuaalisuudesta ja eksegeettisestä syväluvusta. Erityisinä tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Millaisina toimijoina naiset evankeliumeissa esitetään? 2) Onko tekstien naiskuvissa tapahtunut vuosisatojen aikana muutoksia? 3) Miten tekstien naishahmot heijastavat aikansa moraalia ja seksuaalietiikkaa? Tutkimuksen toinen luku käsittelee naisten asemaa myöhäisantiikissa ja varhaisessa kristinuskossa. Naisilla ei ollut määräysvaltaa omaan elämäänsä vaan he olivat miesten vallan alla. Kristinuskon ja kehittyvän luostarilaitoksen vaikutuksesta naisille tarjoutui mahdollisuus kieltäytyä avioliitosta. Tutkimuksen kolmannessa luvussa vertaillaan Jaakobin protoevankeliumin ja Pseudo-Matteuksen evankeliumin naishahmoja. Neitsyt Marian asema jumalansynnyttäjänä vahvistuu Pseudo-Matteuksen evankeliumissa suhteessa Jaakobin protoevankeliumiin. Muiden naishahmojen merkitys vähenee Neitsyt Marian korostuessa. Tutkimuksen neljäs luku vastaa tutkimuskysymyksiin. Tutkittavissa teksteissä naiset esitetään pääosin passiivisina toimijoina. Jaakobin protoevankeliumissa naishahmot ovat itsenäisempiä kuin Pseudo-Matteuksen evankeliumissa. Neitsyt Marian hahmon kuvauksessa tapahtuu suurin muutos. Hänestä tulee Pseudo-Matteuksen evankeliumissa entistä aktiivisempi toimija. Muuten naishahmojen muutokset eivät ole merkittäviä. Molemmissa evankeliumeissa naiset vahtivat toistensa seksuaalista puhtautta ja erityisesti neitsyyttä. Pseudo-Matteuksen evankeliumissa neitsyys nähdään myös jumalanpalvelemisen muotona.

Tutkielma käsittelee Markuksen evankeliumissa esiintyvien Ihmisen Pojan kärsimysennustusten historiallisuutta. Pääkysymyksenä on: puhuiko Jeesus Ihmisen Pojan tulevasta kärsimyksestä ja kuolemasta Markuksen evankeliumin tekstikatkelmien (Mark. 8:31- 33; Mark.9:9- 13; Mark.9:30- 32 sekä Mark.10:32- 34) valossa? Ensimmäisessä pääluvussa (luku kaksi) käsittelen ilmaisua ihmisen poika juutalaisuudessa. Tarkastelussa havaittiin, että ilmaisu ”ihmisen pojan kaltainen” esiintyy ennen Jeesusta ainoastaan Danielin kirjassa. Myöhemmissä juutalaisissa teksteissä tätä Danielin kirjan mainintaa tulkittiin eri tavoin. Pääasialliset tulkintavaihtoehdot olivat messiaaninen hahmo tai kuvaus Israelista. Tästä syystä on perusteltua sanoa, ettei Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa ollut vain yhdenlaista mallia ihmisen pojasta. Toisena keskeisenä kysymyksenä tässä luvussa on Jeesuksen ja Ihmisen Pojan välinen suhde. On selvää, että Jeesus käytti ilmaisua itsestään. Vaikeampi kysymys liittyy siihen, nousiko ilmaisu puhtaasti arameankielestä vai onko taustalla tuo Danielin kirjan maininta. Jeesus omaksui todennäköisesti ilmaisun Danielin kirjan pohjalta. Jeesus ei kuitenkaan käyttänyt ilmaisua tittelimäisesti, sillä juutalaisuudessa ilmaisua ei ymmärretty tällä tavalla. Arameankielisen vaihtoehdon mukaan ilmaisu tarkoitti yleisesti ”ihmistä”. Tämän teorian suurin ongelma on väitettä tukevien Jeesuksen aikaisten arameankielisten tekstilöydösten puute. Toisessa pääluvussa käsittelen Markuksen evankeliumissa esiintyviä Ihmisen Pojan kärsimysennustuksia. Tarkastelen tutkijoiden esittämiä argumentteja katkelmien historiallisuudesta ja teen näiden pohjalta oman johtopäätöksen katkelmien aitoudesta. Katkelmissa esiintyy merkkejä muokkauksesta eikä kaikkia käsiteltäviä katkelmia ole perusteltua pitää historiallisina. Tästä huolimatta jakeet Mark. 8:31- 33 sekä Mark.9:30- 32, palautuvat todennäköisimmin Jeesuksen sanomiksi. Tähän johtopäätökseen vaikuttaa kaksi seikkaa. Ensinnäkin useiden aitouskriteerien toteutuminen näiden jakeiden kohdalla puoltaa katkelmien historiallisuutta. Toiseksi tutkijoiden argumenteista ei noussut esille mitään sellaista, joka viittaisi selkeästi Markuksen luoneen kyseiset katkelmat. Katkelmissa on päinvastoin materiaalia, jota on vaikea selittää Markuksen luomaksi. Kolmas pääluku käsittelee syitä, joiden tutkijat ajattelevat vaikuttaneen Jeesuksen puheeseen Ihmisen Pojan lähenevästä kuolemasta. Näitä syitä ovat: Johannes Kastajan kohtalo, juutalaisuuden profeetta- ja marttyyritekstien kuvaukset, Jesajan kärsivä palvelija sekä Danielin kirjan kuvaukset ihmisen pojan kaltaisesta ja Korkeimman pyhien kärsimyksistä. Luvussa neljä esitetyt tekijät ovat useilla tutkijoilla osana argumentaatiota, kun he päätyvät pitämään osaa kärsimysennustuksista historiallisina. Johtopäätösluvussa tuon yhteen edellä käsitellyt teemat ja vastaan tutkielman pääkysymykseen. Pidän itse todennäköisenä, että Johannes Kastajan kohtalo, juutalainen profeetta- ja marttyyritraditio sekä Daniel 7, mahdollistivat Jeesuksen puheen lähenevästä Ihmisen Pojan kärsimyksestä ja kuolemasta.

Tuomaan lapsuusevankeliumi on noin 150−500-luvuille ajoitettava kreikankielisen väestön keskuudessa syntynyt ja muokkaantunut kertomus 5−12-vuotiaan Jeesuksen lapsuudesta. Lapsuusevankeliumi on todennäköisesti syntynyt yksittäisistä alun perin suullisista ja myöhemmin kirjallisista lapsuuskertomuksista tai kohtauksista Jeesuksen lapsuudesta. Jeesuksen lapsuudesta on haluttu tietää Uuden testamentin evankeliumien kertomusten lisäksi lisää, mutta sen muotoutumiseen on todennäköisesti vaikuttanut myös myöhäisantiikin kirjallisuudelle tyypillinen sankarin lapsuuden ja sen poikkeuksellisuuden korostaminen. Tuomaan lapsuusevankeliumin Jeesus näyttäytyy näsäviisaana ja arvaamattomana lapsena, jolla on yliluonnollisia voimia sekä voimakas kokemus ja varmuus omasta poikkeuksellisuudestaan. Kertomuksen henkilöt palvelevat lähinnä Tuomaan lapsuusevankeliumin todennäköistä motiivia eli ihmettelevät Jeesuksen poikkeuksellisuutta ja palvovat häntä. Lapsuusevankeliumissa onkin nähtävissä muutos Jeesuksen käyttäytymisessä sekä muiden kyläläisten, vanhempien ja lasten suhtautumisessa häneen. Jeesus äkäilee ja temppuilee, kunnes muut ymmärtävät, että hän on Jumalan lähettämä. Tuomaan lapsuusevankeliumissa Jeesus kuvataan toisaalta epätavallisena, mutta toisaalta tavallisena lapsena. Tutkin, mitä Tuomaan lapsuusevankeliumin kasvatukseen ja koulutukseen liittyvät yksityiskohdat ja teemat kertovat lapsuusevankeliumin syntyajasta ja -paikasta. Sivuutan piirteet, jotka todennäköisesti ilmentävät lapsuusevankeliumin kerronnallista tai kristologista motiivia. Kiinnitän huomioni kasvatuksen ja koulutuksen piirteisiin, joita kreikkankieliset kirjoittajat ja kokoajat ovat tahattomasti tai tarkoituksella sisällyttäneet Tuomaan lapsuusevankeliumiin ja sen ajanlaskun alun juutalaiseen miljööseen. Oletukseni on, että Tuomaan lapsuusevankeliumin kirjoittajat ja kokoajat ovat samalla kertoneet jotain omasta kasvatus- ja koulutusmaailmastaan, kun ovat sijoittaneet Jeesus-lapsen käymään koulua ajanlaskun alun Nasaretissa. Mitä uutta Tuomaan lapsuusevankeliumi tuo siihen, mitä tiedämme myöhäisantiikin kreikkalaisroomalaisesta kasvatuksesta ja koulutuksesta? Tuomaan lapsuusevankeliumin kasvatuksen teemoja ovat lasten arvostus, joka näkyy esimerkiksi lasten menetyksen suremisena, lasten ja vanhempien vuorovaikutus, kodin ja naapuruston merkitys lasten kasvatuksessa ja huolenpidossa sekä lasten leikit ja ikätoverien seura. Koulutuksen teemoja ovat koulutukseen osallistuvat lapset, opettajat, kirjainten opettelu ja lukemaan oppiminen, moraaliopetus, fyysinen kuri koulussa sekä oppimisen paikat. Muun muassa Tuomaan lapsuusevankeliumin lasten arvostaminen sekä vanhempien ja muiden lasten kanssa tapahtuva vuorovaikutus vahvistavat nykyisen antiikin lapsuustutkimuksen näkökulmaa, jonka mukaan lapsuus ei ollutkaan niin synkkää kuin aiempi tutkimus on väittänyt. Ottaen huomioon kertomuksen kristologiset ja kerronnalliset motiivit sekä tutkimukseen liittyvät muut haasteet, kaikki edellä mainitut kasvatuksen ja koulutuksen piirteet ovat yhteneviä sen kanssa, mitä myöhäisantiikin lapsuudesta tiedetään. Haasteet huomioon ottaen Tuomaan lapsuusevankeliumia voikin käyttää lähteenä antiikin lapsuuden tutkimukseen, siinä missä monia muitakin antiikin tekstejä.

Pro gradu -tutkielmani kohteena on ollut historiallinen Jeesus. Olen valinnut kaksi vertausta Itsestään kasvava vilja -vertaus (Mk 4:26–29) ja Sinapinsiemen-vertaus (Mk 4:30–32). Vertauksien pohjalta olen muodostanut käsityksen mahdollisista Jeesukseen palautuvista osista, elementeistä ja teemoista. Menetelmäni on ollut historian tutkimukseen painottuva eksegetiikka. Materiaalin analysoimisessa olen käyttänyt historiallisen uskottavuuden kriteeriä (”criterion of historical plausibility” Gerd Theissen ja Dagmar Winter). Aluksi olen esitellyt lyhyesti Jeesus-tutkimuksen historiaa. Seuraavaksi olen käsitellyt vertauksia (Mk 4:26–29 ja 4:30–32) vertaus kerrallaan ja niihin läheisesti sopivia Raamatunkohtia. Järjestys on ollut Vanha testamentti, käsitelty vertaus ja huomion arvoista vertauksen kannalta. Seuraavaksi olen analysoinut vertauksen käyttämällä historiallisen uskottavuuden kriteeriä. Lopuksi olen arvioinut vertauksien tuloksia ja ottanut lyhyesti kantaa metodologiseen keskusteluun. Itsestään kasvava vilja -vertaus (Mk 4:26–29) sekä Sinapinsiemen-vertaus (4:30–32) ovat kertoneet Jumalan valtakunnasta. Vertauksissa Jumalan valtakunnan luonne on ymmärretty jo Jeesuksessa läsnä olevana ja tulevana. Näkökulma on saanut vaikutteita juutalaisesta eskatologiasta, vahvasta redaktionaalisesta kädenjäljestä sekä varhaiskristillisistä ja pakanallisista tulkinnoista. Jeesukseen asti on palautunut vertauksen teema Jumalan valtakunnasta, mahdollisesti myös kuvaukset taivaan linnuista, kylvämisestä, siemenestä ja kasvusta. Tulkintaani ovat vaikeuttaneet varhaiskristillisten lähteiden vähäisyys ja redaktion mahdollisuus.

Tutkielma käsittelee Markuksen evankeliumissa esiintyvää Jumala Poika -arvonimen merkitystä. Evankelista Markus käyttää useissa yhteyksissä Jeesuksesta Jumalan Poika -tunnustusformelia. Mitä hän sillä tarkoittaa? Oliko Markus ensimmäinen kirjoittaja, joka käytti tätä arvonimeä? Kuinka evankeliumissa esiintyvät kohdat selittyvät lukijalle? Miten Jeesuksesta tuli Jumalan Poika, ja mitä tuolloin kyseisellä termillä ylipäätään tarkoitettiin? Näihin kysymyksiin etsitään tässä tutkimuksessa vastauksia. Johdannossa käsitellään Jumalan poika -arvonimen syntykontekstia, Markuksen evankeliumin syntyä sekä messiassalaisuuden teemaa. Wreden työn pohjalta syntynyttä messiassalaisuuden ongelmaa käsitellään melko laajasti, koska redaktiokritiikin kannalta sen tulokset ovat hyvin merkittäviä. Analyysiosiossa tarkastellaan yksityiskohtaisesti kymmentä Markuksen mainintaa Jeesuksesta Jumalan Poikana. Näissä maininnoissaan evankelista käyttää apuna eri osapuolia, jotka vakuuttavasti antavat tunnustuksensa Jumalan Pojasta. Evankelista antaa itse oman henkilökohtaisen tunnustuksensa heti evankeliumin alussa kohdassa Mk. 1:1. Tunnustusten ketju jatkuu Jumalan tunnustuksilla kohdissa Mk. 1:1-9 ja 9:2-7. Saastaiset henget tunnustavat myös Jeesuksen Jumalan Pojaksi kohdissa Mk. 3:11 ja 5:1-13. Metafyysisen maailman lisäksi myös näkyvän maailman luonnonvoimat tunnustavat Jeesuksen jumalallisen käskyvallan kohdassa Mk. 6:45-52, jossa Jeesus murtaa fysiikan lait kävelemällä veden päällä. Traditioon kuulunut paralleelikohta on Jeesuksen myrskyn tyynnyttäminen kohdassa Mk. 4:35-41. Tähän tutkimukseen on valittu ainoastaan ensimmäinen. Jeesuksen opetuslapsijoukosta Pietari tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi kohdassa Mk. 8:27-30. Jeesus itse tunnustaa ylimmäisen papin edessä oman olemuksensa kohdassa Mk. 14:50-62 ja kertomalla vertauksen viinitarhan vuokraajista kohdassa Mk. 12:1-12. Evankeliumin tunnustusten sarjan päättää roomalainen upseeri Jeesuksen ristin äärellä kohdassa Mk. 15:39. Tunnustusten näkökulmasta tämä merkitsee täydellistä loppua Markuksen kirjalliselle työlle. Johtopäätöksissä pohditaan mm. sitä, miten historiallisesta Jeesus Nasaretilaisesta tuli Jumalan Poika? Miksi kastekertomus on tässä niin keskeinen? Yhtenä taustatekijänä lienee Lähi-idän alueella vuosisatoja vaikuttaneet Mesopotamian aikaiset uskonnolliset traditiot. Jumalan Pojan terminologista sisältöä päätellään kahden kysymyksen avulla. Millä perusteella Markus esittää Jeesuksen Jumalan Pojaksi, ja toiseksi missä merkityksessä Jeesus on Jumalan Poika? Vastauksena on, että Jeesus on Jumalan Poika, koska Jumala asetti hänet kasteen yhteydessä messiaaniseen tehtäväänsä. Toiseksi Jeesus on Jumala Poika siinä merkityksessä, että hän toteutti Jumalan antamaa tehtävää oikeana kärsivänä Jumalan Poikana, joka apostoli Paavalin käyttämän tradition mukaan asetettiin kuoleman jälkeen asemaan, jossa hänellä on valta (Rm. 1:4). Johtopäätöksenä on, että tradition tasolla Jeesus oli saarnaaja, ihmeiden tekijä ja parantaja, jolla oli erityisen läheinen suhde Jumalaan. Markuksen redaktion tasolla Jeesus oli metafyysinen Jumalan Poika. Evankeliumisssa punoutuvat yhteen Jeesuksesta kertova traditio ja Markuksen redaktio.

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoidaan Matteuksen evankeliumissa (Matt.19:12) mainittuja eunukkeja queer-teoreettisesta viitekehyksestä käsin. Tutkimusmateriaalin avulla pyritään muodostamaan näkemys siitä, millaiseksi jakeessa mainittujen eunukkien sukupuoli tulkittiin siinä kontekstissa, jossa Matteuksen evankeliumi on tuotettu kirjalliseen muotoonsa. Tutkielman tarkoituksena on ottaa kantaa myös siihen, millaisena näiden eunukkien sukupuoli on mahdollista tulkita tänä päivänä. Teologisesta näkökulmasta se ottaa kantaa sukupuolen moninaisuuteen nykypäivän kristillisessä kontekstissa. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan niiden kulttuurien näkökulmasta, joiden vaikutusta Matteuksen evankeliumin kirjoittajaan voidaan pitää merkittävimpinä. Näitä ovat varhainen juutalaisuus, antiikin kreikkalainen kulttuuri sekä antiikin Rooman kulttuuri. Lisäksi tutkielmassa käydään läpi jakeen varhaisinta kristillistä tulkintahistoriaa. Queer-teoreettisesta viitekehyksestä käsin tarkasteltuna eunukkien sukupuoli näyttäytyy lähdetekstien kuvauksissa ambivalenttina, normeja rikkovana ja binääriset sukupuolikategoriat kyseenalaistavana. He eivät näytä mahtuneen sen enempää naisen kuin miehenkään määritelmään. Näin heitä voidaan perustellusti luonnehtia termillä ”queer”. Myös antiikissa vallinneet käsitykset sukupuolesta paljastuvat lähdeaineiston perusteella oletettua moninaisemmiksi ja muuntuvammiksi. Kulttuuriin sidonnaisina antiikin sukupuolirakennelmat erosivat merkittävästi muun muassa länsimaisessa kulttuurissa yhä tänä päivänä vallalla olevasta dikotomisesta, heteronormatiivisesta binääristä sukupuolijärjestelmästä. Antiikin kulttuureissa eunukit näyttäytyivät kummajaisina, joiden sukupuoli edusti jonkinlaista kolmatta kategoriaa. Etenkin Roomalaisessa kontekstissa he edustivat runsaslukuisena vähemmistönä eksoottista, mutta yhteisön sisällä olevaa toiseutta. Heitä halveksittiin ja säälittiin, mutta heidän olemassaoloaan ei kyseenalaistettu. Tällaisina hahmoina eunukit olivat osa Matteuksen evankeliumissa kuvattua taivasten valtakuntaa, jossa väheksytyt ja parjatut saavat viimein ansaitsemansa arvon. Mallina näille eunukeille toimivat erityisesti Kybelen kulttiin kuuluneet gallit, jotka kastroivat itsensä vapaaehtoisesti uskonnollisista syistä.

Paavalin Roomalaiskirje 1:26–27 otetaan usein esiin, kun puhutaan homoseksuaalisuudesta Raamatussa. Tässä Paavali puhuu niin naisista kuin miehistäkin, jotka ovat vaihtaneet luonnollisen käytöksen luonnottomaan. Syynä tällaiselle käytökselle nähtiin epäjumalanpalvonta, jonka seurauksena Jumala rankaisi ihmisiä hyläten heidät häpeällisten himojen valtaan. Se, mitä tämä luonnonvastainen käytös sekä häpeälliset himot pitävät sisällään, on jakanut mielipiteitä. Näiden kahden jakeen sisälle mahtuu paljon tulkinnallisesti haastavia termejä ja sanoja. Paavali on 1. Korinttolaiskirjeessä sekä 1. Timoteuksen kirjeessä puhunut miesten kanssa makaavista miehistä. Hän on käyttänyt termejä arsenokoitesja malakoi, joiden enemmistö tutkijoista katsoo viittaavan homoseksuaalisuuteen. Paavali ei kuitenkaan ole käyttänyt näitä termejä Roomalaiskirjeessä. Tavoitteena on ollut selvittää, millä tavalla mahdollisesti suhtauduttiin homoseksuaalisuuteen. Antiikin aikana ei ollut omaa termiä homoseksuaalisuudelle, joka määriteltiin vasta 1800-luvulla. Tutkielmassa selvitetään, millä tavalla antiikin aikaiset kirkkoisät ovat käsitelleet homoseksuaalisuutta ja Roomalaiskirjeen kohtaa. Tutkimusmetodeja on käytetty monipuolisesti saaden mahdollisimman laaja-alainen ja monipuolinen käsitys kirjeen taustoista että vaikutuksesta muihin kirjoittajiin. Tutkielmassa on tekijän oma käännös kreikankielisestä alkutekstistä. Käännösvaihtoehtoja on verrattu useisiin suomenkielisiin käännöksiin sekä englanninkielisiin käännöksiin. Apuna on käytetty Uuden testamentin eksegetiikan sanakirjoja. Varhaisten kirjoittajien kohdalla on käytetty lähteinä heidän omia tekstejä. Paavalin aikaan elämä oli hyvin sukupuolittunutta. Elämään vaikutti sukupuoliroolit, jotka luokittelivat niin miehille kuin naisille oman sukupuolen edellyttämät käytöstavat. Näistä poikkeavaa käytöstä pidettiin luonnonvastaisena. Myös seksuaalisuus luokiteltiin naisille ja miehille omanlaisekseen. Miehille kuului aktiivinen rooli ja naisille passiivinen rooli. Roolien sekoittamista ei katsottu hyvällä. Kreikkalaiseen kulttuuriin kuului pederastia eli niin sanottu poikarakkaus. Kyseessä oli vanhemman miehen ja nuoremman pojan välinen suhde. Roomalaisessa kulttuurissa ilmeni prostituutiota, johon kuului myös miesprostituoituja. Miesten välistä seksuaalista kanssakäymistä käytettiin myös valtasuhteissa, kuten isännän ja orjan välillä. Taustaa tälle löytyy Vanhan testamentin puolelta niin sanotusta Sodoma-kertomuksesta, jossa sodomalaiset miehet haluavat raiskata Lootin luokse tulleet vieraat. Luonnonvastaiselle ja mahdolliselle homoseksuaaliselle käytökselle kirkkoisien kirjoituksissa esiin nousi luonnollinen laki, epäjumalanpalvonta sekä Jumalan asettama rangaistus. Ihmiset olivat hyljänneet tuntemansa Jumalan, jonka takia Jumala suuttui ja langetti rangaistukseksi luonnottoman käytöksen. Luonnottoman käytöksen kriteereiksi vahvemmin nousi jälkeläisten saaminen. Tällainen seksuaalinen käytös, josta ei seurannut jälkeläisiä, pidettiin luonnonvastaisena. Luonnonvastaista voi siis olla saman sukupuolten välisessä kanssakäymisessä tai yhtälailla miehen ja naisen välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä. Paavalin ongelmana Roomalaiskirjeessä ei kuitenkaan ole ollut homoseksuaalinen käytös. Paavalin pääaihe on ollut pakanoiden syntisyys, joka ilmeni epäjumalanpalvonnassa. Paavali käytti kirjeissänsä oman aikansa tapaa laatia hyve- ja paheluetteloita. Nämä toimivat retorisina keinoina, kun haluttiin painottaa itse pääasiaa. Roomalaiskirjeessä tämä myös tulee esiin, jossa luonnonvastainen käytös on yhtenä paheena muiden joukossa. Paavali varoittaa epäjumalanpalvonnasta ihmisiä ja näin haluaa osoittaa oikeaa suuntaa elämässä.