Browsing by discipline "Veterinärmedicinska farmakologi och toxikologi"

Aktiivisuusmittari on kiihtyvyyden mittaamiseen perustuva laite, jonka avulla voidaan mitata myös koirien liikkumisaktiivisuutta. Liikkumisaktiivisuuden kartoittaminen tarjoaa uutta tietoa siitä, miten lemmikkikoiramme elävät. Ihmistutkimuksista tiedetään liikunnalla olevan positiivisia vaikutuksia fyysisen terveyden lisäksi myös henkiseen hyvinvointiin, mutta koirilla liikunnan yhteyttä hyvinvointiin on tutkittu toistaiseksi vähän. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää aktiivisuusmittareiden tutkimuskäyttöä lemmikkikoirilla sekä selvittää onko aktiivisuudella yhteyttä elinympäristöön, käyttäytymispiirteisiin tai kognitiivisen vinouman testillä mitattuun tunnetilaan. Ihmisillä tehtyjen tutkimusten pohjalta hypoteesina on, että korkeampi aktiivisuus on koirilla yhteydessä vähäisempään pelkoihin ja ahdistukseen liittyvien käyttäytymisongelmien määrään sekä positiivisempaan mielialaan. Lisäksi odotettiin, että omistajan tarjoamilla aktiviteeteilla ja ulkoilumahdollisuuksilla on yhteys aktiivisuuden määrään. Kokeellisessa osassa terveiden lemmikkikoirien (n=26) aktiivisuutta mitattiin 14 vuorokauden ajan kaupallisella aktiivisuusmittarilla. Aktiivisuusmittauksen avulla mitattiin kunkin koiran keskimääräinen kokonaisaktiivisuus sekä kolmessa aktiivisuusluokassa (lepo, kevyt aktiivisuus ja voimakas aktiivisuus) keskimäärin vietetty aika. Ennen aktiivisuusmittausta omistajat täyttivät taustatietolomakkeen, jossa kartoitettiin perustietojen ohella koiran elinympäristöä ja koiraharrastuksiin osallistumista. Omistajat täyttivät myös C-BARQ -käyttäytymiskyselyn, jonka avulla selvitettiin koiran käyttäytymispiirteitä ja ongelmakäytösten esiintymistä. Lisäksi osalle koirista (n=17) tehtiin tunnetilaa mittaava cognitive bias -testi, jossa koira joutuu tulkitsemaan monitulkintaisia ärsykkeitä, arvioimaan niiden yhteyttä palkkioihin ja valitsemaan toimintansa sen mukaan. Aktiivisuudessa oli runsasta koirayksilöiden välistä vaihtelua. Suurimman osan ajasta koirat viettivät paikoillaan (56%) voimakkaan aktiivisuuden osuuden ollessa pieni (8%). Elinympäristöllä, ulkoilutottumuksilla tai harrastuksilla ei ollut yhteyttä mitattuun aktiivisuuteen. Ikä korreloi positiivisesti lepoon käytetyn ajan kanssa (r=0.601, p=0.001). Steriloidut ja kastroidut koirat lepäsivät enemmän kuin leikkaamattomat koirat (p=0.024). C-BARQ:lla määritetyistä käyttäytymispiirteistä erityisesti taipumus kiihtymiseen oli yhteydessä aktiivisuusmittarilla mitattuun aktiivisuuteen: kiihtymiseen taipuvaisilla koirilla oli enemmän kokonaisaktiivisuutta (r=0.457 p=0.019) ja voimakasta aktiivisuutta (r=0.504 p=0.009) kuin vähemmän kiihtyvillä koirilla. Korkea kiintymys omistajaan oli yhteydessä suurempaan levon määrään (r=0.478, p=0.014) ja alhaisempaan kevyen aktiivisuuden määrään (r=-0.403, p=0.041). Koiran kiihtyminen, koulutettavuus sekä kiintymys ja huomionhakuisuus selittivät noin 60% kokonaisaktiivisuuden vaihtelusta. Aktiivisuudella ei havaittu yhteyksiä cognitive bias -testin tuloksiin. Aktiivisuudella ei tässä tutkielmassa havaittu hypoteesin mukaisia yhteyksiä hyvinvointiin, mutta aktiivisuusmittauksen luotettavuutta heikentää tutkimuksessa se, ettei käytettyä mittaria ole validoitu koirille. Lemmikkikoirilla aktiivisuusmittarilla mitattu kokonaisaktiivisuus tai aktiivisuusluokat eivät välttämättä mittaa yksinomaan sellaista liikuntaa, jolla olisi myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin. Muilla tekijöillä saattaa olla suurempi vaikutus käyttäytymisongelmiin ja cognitive bias -testiin. Tässä tutkimuksessa osoitettiin kuitenkin ensimmäistä kertaa tiettyjen käyttäytymispiirteiden, erityisesti kiihtymisen, yhteys aktiivisuuteen. Käyttäytymispiirteiden selitysarvo kokonaisaktiivisuuden osalta oli odotettua suurempi.

Suomessa alfa-2-agonisteja käytetään kissoilla rauhoitukseen ja kivunlievitykseen. Toivottujen vaikutusten lisäksi alfa-2-agonisteilla on myös ei-toivottuja vaikutuksia, jotka kohdistuvat mm. sydän- ja verenkiertoelimistöön sekä hengityselimistöön. Alfa-2-agonistit aiheuttavat sydämen syketiheyden laskua, johtumiskatkoksia ja minuuttitilavuuden vähentymistä sekä lisääntynyttä verenkierron vastusta. Ne alentavat ohimenevästi hengitystiheyttä. Kissojen hengitys lamaantuu merkitsevästi, kun alfa-2-agonisteja annetaan yhdessä muiden anesteettien kanssa. Alfa-2-agonistit vaikuttavat myös mm. ruuansulatuskanavan toimintaan sekä veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksiin. Vaikutuksia voidaan kumota spesifisillä alfa-2-antagonisteilla (esim. atipametsoli). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää alfa-2-agonistien kissoille aiheuttamien haittavaikutusten yleisyys ja luonne Suomessa. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli kartoittaa uusimmat tiedot alfa-2-agonistien haittavaikutuksista kissoille. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin myös ketamiinin ja alfa-2-agonistien yhteisvaikutuksia sekä keuhkoödeeman yleistä patofysiologiaa ja sen yhteyttä lääkeaineisiin. Tutkimuksen aineisto koostui Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukseen (Fimea) lähtetyistä, alfa-2-agonistien käyttöön liittyvistä, kissoja koskevista haittavaikutusilmoituksia 11 vuoden ajalta, vuosilta 2003–2013. Aineiston kriteerit täyttäviä haittavaikutusilmoituksia oli 11 vuoden aikana lähetetty yhteensä 89 kappaletta. Niistä yli puolet käsitteli hengityselimistöön kohdistuneita oireita. Kissojen ikä vaihteli 1-16 vuoden välillä ja ne painoivat 2-7 kilogrammaa. Keuhkoödeemaan viittaavista oireista kärsi 61 kissaa. Keuhkoödeemadiagnoosi määriteltiin varmana 39 kissalle ja epävarmana 22 kissalle. Käytettyjen kriteerien mukaisesti kanyylin voitiin olettaa olleen 44:lla keuhkoödeemasta kärsineellä kissalla. Näistä 19:n oireet kuitenkin alkoivat kanyloinnin yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen. Kanyyli todennäköisesti puuttui käytettyjen kriteerien mukaan seitsemältä potilaalta. Kymmenestä tapauksesta ei voitu saatavilla olleiden tietojen perusteella päätellä kanyylin olemassaoloa. Lääkkeen annon ja oireiden alkamisen välinen aika pystyttiin arvioimaan 44 tapauksessa, ja se vaihteli yhdestä minuutista 1440 minuuttiin, mediaani oli 15 minuuttia. Keuhkoödeeman esiintyminen ei selity ainoastaan kissojen ylinesteytyksellä, koska useissa tapauksissa kissoja ei ollut kanyloitu tai oireet alkoivat kanyloinnin yhteydessä. Keuhkoödeeman esiintyvyyteen saattaa olla myös lääkeaineista riippumattomia syitä. Esimerkiksi oireettomat sydänlihassairaudet saattavat vaikuttaa keuhkoödeeman suurehkoon esiintyvyyteen. Kissoja ei tulisi jättää rauhoittumaan ilman valvontaa, sillä oireet saattavat alkaa nopeasti lääkkeen annon jälkeen. Yhdentoista vuoden ajanjaksolla haittavaikutusilmoituksia oli tehty melko vähän. Siksi on tärkeää painottaa suomalaisille eläinlääkäreille haittavaikutusten raportoinnin merkitystä. Lisäksi on olennaista, että haittavaikutusilmoitus täytetään huolellisesti.

Anestesian aiheuttama verenpaineen lasku heikentää verenkiertoa munuaisissa ja aiheuttaa niissä hapenpuutetta, mikä altistaa munuaisvaurioille. Leikattavat hevoset saavat myös kipulääkkeitä, jotka altistavat munuaisvaurion syntymiselle. Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla anestesian mahdollisesti aiheuttamaa munuais- ja maksatoksisuutta kliinisesti terveiden, kastroitavien hevosten ja ähkyn vuoksi leikattavien, mahdollisesti endotokseemisten hevosten välillä. Työssä verrattiin anestesian aiheuttamia muutoksia virtsasta ja seerumista määritettävissä parametreissä näiden kahden ryhmän välillä. Tarkoituksena oli selvittää onko anestesia mahdollisesti suurempi riski sairaille ja mahdollisesti endotokseemisille hevosille laukaisemaan akuutin munuaisvaurion syntymisen sekä selvittää mitkä entsyymiaktiivisuudet olisivat mahdollisesti käyttökelpoisia jatkotutkimuksissa mittaamaan hevosilla anestesian munuaisvaikutuksia. Aineistona käytettiin Yliopistolliseen hevossairaalaan leikattavaksi tulleita hevospotilaita. Jokaiselta hevoselta otettiin virtsa- ja verinäytteet ennen anestesiaa sekä tunnin välein anestesian aikana. Virtsanäytteistä määritettiin kreatiniini, proteiini, AFOS ja GGT. Seerumista määritettiin edellä mainittujen lisäksi urea, albumiini, SDH ja ASAT. Tutkimuksessa saatiin tilastollisesti merkitsevä ero näiden kahden ryhmän välille vain seerumin kreatiniinipitoisuudessa, joka ähkyn vuoksi leikatuilla hevosilla oli korkeampi. Ähkyä sairastavat hevoset ovat usein dehydroituneita, mikä johtaa munuaisten verenkierron heikentymiseen ja tätä kautta kreatiniinin heikentyneeseen poistumiseen elimistöstä. Vertailtaessa eri parametreja ryhmien sisällä toisiinsa havaittiin tilastollisesti merkitsevä entsyymiaktiivisuuden nousu kastroitavien hevosten virtsan GGT/kreatiniini –suhteessa anestesian aikana. Tutkimuksemme ei pystynyt osoittamaan anestesian olevan suurempi riski ähkyn vuoksi leikattaville, mahdollisesti endotoksemiasta kärsiville hevosille munuais- tai maksavaurioiden syntymisen suhteen. Otoskoon pienuuden huomioon ottaen ei varmoja johtopäätöksiä ilman jatkotutkimuksia kuitenkaan voida tehdä.

Antibiootit kuuluvat koirilla yleisimmin käytettyihin lääkeaineisiin Suomessa. Valitettavasti näillä tehokkailla lääkeaineilla on hyödyllisten vaikutustensa lisäksi myös haittoja. Pahimmillaan antibioottien aiheuttamat haittavaikutukset voivat johtaa potilaan kuolemaan. Haittavaikutukset voidaan kuitenkin usein ennakoida, ja niiden välttämiseksi eläinlääkäreiden tulisikin tuntea käyttämiensä lääkeaineiden farmakologiset ominaisuudet sekä potilaan sairauden aiheuttamat muutokset esimerkiksi lääkeaineen kinetiikassa. Työn kirjallisen osuuden tarkoituksena on helpottaa haittojen tunnistamista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään Suomessa systeemisesti käytettyjen antibioottiryhmien (beetalaktaamit, potentoidut sulfonamidit, tetrasykliinit, kinolonit, linkosamidit, makrolidit, aminoglykosidit, peptidiantibiootit ja nitroimidatsolit) yleisiä farmakologisia ominaisuuksia sekä niiden aiheuttamia haittavaikutuksia koiralla. Työn kokeellisen osuuden aineisto kerättiin Lääkelaitoksen ylläpitämästä eläinlääkkeiden haittavaikutusrekisteristä. Mukaan otettiin koirilla aikavälillä kesäkuu 2002 - kesäkuu 2006 raportoidut antibiootteihin liittyvät haittavaikutukset. Aineistossa oli ilmoitettu jokaisen haitan yhteydessä koiran rotu, ikä, sukupuoli, epäilty lääkevalmiste, muu samanaikainen lääke, oireet, eläimen toipuminen sekä haitan luokittelu. Yhteensä raportoituja tapauksia oli 47. Lääkeaineiden aiheuttamien haittavaikutusten tunnistaminen ja haitoista raportointi on erittäin tärkeää lääkevalmisteiden hyöty-riskisuhteen sekä haittavaikutusten taajuuden arvioinnissa. Antibioottien sekä muiden lääkeaineiden aiheuttamien haittavaikutusten todellista määrää eläimillä ei kuitenkaan valitettavasti tiedetä, koska usein haittavaikutuksia ei raportoida Lääkelaitokselle. Suomalaiset eläinlääkärit raportoivat haittoja potentoitujen sulfonamidien, beetalaktaamien, enrofloksasiinin, linkosamidien, polymyksiini B:n, metronidatsolin sekä tylosiinin käytön yhteydessä. Eniten haittavaikutuksia raportoitiin sulfadiatsiinin ja trimetopriimin yhdistelmälle ja toiseksi eniten amoksisilliinin ja klavulaanihapon yhdistelmälle. Yleisin raportoitu haittavaikutus oli pahoinvointi ja oksentaminen. Muita usein raportoituja haittavaikutuksia olivat iho-oireet, polyartropatia, kudosärsytys, apaattisuus ja väsymys, KCS (keratoconjunctivitis sicca), neurologiset oireet sekä anoreksia. Tuloksista nähdään, että tarkastellulla aikavälillä koirilla haittoja aiheuttaneet antibiootit ovat Suomessa tällä eläinlajilla yleisimmin käytettyjä mikrobilääkkeitä. Tuloksia voidaan pitää olemassa olevan kirjallisuuden perusteella odotettuina.

Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Ärsyttävän lääkevalmisteen annostelu lihakseen on ongelmallista etiikan, farmakokinetiikan ja elintarvikehygienian kannalta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lääkeruiskeiden aiheuttaman kudosärsytyksen tutkimusmenetelmiä ja lääkkeiden ärsyttävyyteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa käytettiin 9 antibioottivalmistetta ja fysiologista suolaliuosta, joita annosteltiin naudoille ruiskeena lihakseen. Ruiskeiden aiheuttamaa kudosärsytystä seurattiin kliinisten oireiden ja seerumin kreatiinikinaasi (CK) aktiivisuuden muutosten perusteella. CK on lihasspesifinen entsyymi, joka vapautuu verenkiertoon lihassolujen vaurioituessa. Kutakin valmistetta injisoitiin 4:11e eläimelle ja CK-aktiivisuus määritettiin ennen injektiota sekä 2, 4, 8, 12, 24, 32 ja 48 h sen jälkeen. Prokaiinipenisilliini- ja NaCl-ruiskeiden jälkeen CK-arvot pysyivät normaalirajoissa. Enrofloksasiini-ruiskeen jälkeen CK-arvot kohosivat yli 15-kertaisiksi lähtöarvoihin verrattuna. Tylosiinidikloksasilliini- ja trimetopriimisulfadoksiini -valmisteet olivat myös voimakkaasti ärsyttäviä. Kliinisten oireiden perusteella ei voitu havaita selviä eroja eri valmisteiden ärsyttävyydessä.

Beetalaktaamiantibiootteja käytetään paljon koirilla ja kissoilla Suomessa. Beetalaktaameihin kuuluvia aminopenisilliinejä ja ensimmäisen polven kefalosporiineja suositellaan moneen infektiosairauteen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mikrobilääkesuosituksissa. Beetalaktaameilla on vähän sivuvaikutuksia ja niiden turvallisuusmarginaali on leveä. Suomessa koirilla ja kissoilla käytetään etenkin aminopenisilliinejä, amoksisilliini-klavulaanihapon yhdistelmää ja kefaleksiinia. Saatavilla on myös kolmannen polven kefalosporiineihin kuuluva kefovesiini, jota saa käyttää vain valmisteyhteenvedossa mainittuihin käyttöaiheisiin. Beetalaktamaasit estävät bakteerien soluseinän rakentumisen. Vaikutus on bakterisidinen. Beetalaktaamit ovat aikariippuvaisia eli parhaimman tehon saamiseksi niiden pitoisuuden tulee pysyä riittävän korkealla koko annostelu ajan. Beetalaktaameihin kuuluvat myös beetalaktamaasin estäjät. Beetalaktamaasit ovat bakteerien tuottamia beetalaktaamiantibiootteja hajottavia entsyymejä. Uusien beetalaktamaasien ilmeneminen ja beetalaktamaasigeenien leviäminen bakteerien joukossa on johtanut beetalaktaamiresistenssin leviämiseen. Metisilliiniresistenteillä stafylokokeilla beetalaktaamien sitoutuminen vaikutuskohteeseen on vähentynyt ja ne ovat resistenttejä kaikille beetalaktaameille. Fluorokinolonit häiritsevät bakteerien solun jakautumista, proteiinisynteesiä ja DNA:n virheiden korjaamista sitoutumalla DNAgyraasi ja topoisomeraasi IV entsyymeihin. Niiden vaikutus on bakterisidinen. Fluorokinolonit ovat konsentraatioriippuvaisia eli niitä annosteltaessa pyritään saavuttamaan suuri pitoisuus mutta annosten välillä pitoisuus voi laskea pieneksi. Suomessa koirilla ja kissoilla käytetään fluorokinoloneista enrofloksasiinia, marbofloksasiinia ja pradofloksasiinia. Fluorokinolonit ovat laajakirjoisia mikrobilääkkeitä ja niitä käytetään etenkin gramnegatiivisten bakteerien aiheuttamien infektioiden hoitoon. Fluorokinoloneja tulisi käyttää vain bakteeriviljelyn ja herkkyysmäärityksen perusteella. Uusilla fluorokinoloneilla, kuten pradofloksasiinilla, on hyvä teho myös grampositiivisia ja anaerobeja bakteereita vastaan. Myös fluorokinoloneja pidetään turvallisina mikrobilääkkeinä. Niiden käyttöön on kuitenkin todettu liittyvän rustovaurioita kasvavilla koirilla, ja enrofloksasiinin käyttö korkeilla annoksilla on aiheuttanut kissoilla sokeutumiseen johtavaa verkkokalvon rappeumaa. Resistenssi fluorokinoloneita vastaan voi kehittyä nopeasti. Bakteerien resistenssimekanismeja on muun muassa DNA-gyraasin tai topoisomeraasin IV:n muuntelu, jolloin fluorokinolonien sitoutuminen niihin heikkenee. Resistenssin kehittyminen yhdelle fluorokinolonille voi johtaa resistenssiin kaikkia fluorokinoloneita vastaan. Tässä tutkielmassa on keskitytty siihen mitä patogeenejä on yleisimmissä infektiosairauksissa, joihin beetalaktaameja ja fluorokinoloneita suositellaan tai käytetään, sekä mitä kliinisiä tutkimuksia näiden mikrobilääkkeiden käytöstä on. Kirjallisuudessa yleisesti suositeltuja hoitoaikoja ja annoksia on myös mainittu. Kliiniset tutkimukset beetalaktaamien ja fluorokinolonien käytössä ovat yleensä tutkimuksia, joissa verrataan kahden tai useamman mikrobilääkkeen tehoa jonkin infektiosairauden hoidossa. Usein mikrobilääkkeiden tehoa verrataan amoksisilliini-klavulaanihapon tehoon, sillä se on hyvin yleisesti käytetty mikrobilääke koirien ja kissojen infektioissa.

Eksoottisten lemmikkieläinten määrä eläinlääkärin potilaina on lisääntynyt viime vuosina. Nämä lemmikit eivät välttämättä ole käsiteltävissä tai tutkittavissa ilman rauhoitusta. Lisäksi monet eksoottisten lemmikkieläinten sairauksista vaativat leikkaushoitoa. Muidenkin kuin eksoottisten lemmikkien hoitoon perehtyneiden eläinlääkäreiden olisi näin ollen hyödyllistä kyetä rauhoittamaan tai nukuttamaan eksoottinen potilas. Lintujen ja matelijoiden metabolia poikkeaa huomattavasti nisäkkäiden metaboliasta, eikä niille välttämättä voida käyttää samoja anesteetteja tai anestesiaprotokollia kuin nisäkkäille. Myös frettien metaboliassa on eroja verrattuna tavallisimpiin lemmikkieläimiin, kissaan ja koiraan. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on ollut luoda kokonaiskuva kyseisten lajien anestesiasta olemassa olevasta tutkimustiedosta ja kliinisestä kokemuksesta. Linnut on suuri eläinluokka, jonka eri lajien välillä on huomattavia eroja mm. lääkeaineiden metaboliassa. Tutkielmassa on käsitelty lemmikkilintuina pidettävien papukaijojen, kyyhkysten ja peippojen anestesiaa. Lintujen anestesiaa suunniteltaessa on erityisen tärkeää ymmärtää lintujen hengityselimistön toimintaa. Linnuille ehdottomasti sopivin anestesiamuoto on inhalaatioanestesia. Esilääkityksen hyödyistä käydään keskustelua. Eri kipulääkkeiden metaboliasta ja vaikutuksista linnuilla on vain niukasti tutkimustietoa, mutta niiden kliinistä vaikutusta pidetään selvänä. Linnuille suositellaan kipulääkitykseksi butorfanolia tai tulehduskipulääkkeitä mahdollisesti kivuliaiden toimenpiteiden yhteydessä. Matelijat jaetaan lahkoihin, joista tässä on käsitelty suomumatelijoita (käärmeitä ja liskoja) sekä kilpikonnia. Matelijat poikkeavat nisäkkäistä ja linnuista ennen kaikkea vaihtolämpöisyytensä kautta. Niiden metabolia on rippuvainen ympäristön lämpötilasta. Kullekin lajille ihanteellisen ruumiinlämmön ylläpitäminen anestesian alusta heräämiseen onkin ensiarvoisen tärkeää. Matelijoille suositellaan inhalaatioanestesiaa, sillä injektioanesteetteihin liittyy usein pitkittynyt herääminen. Matelija on yleensä tarpeen intuboida inhalaatioanestesiaa varten inhalaatioanesteettien aiheuttaman hengityslaman vuoksi. Niille esilääkitys esimerkiksi ketamiinilla ja/tai medetomidiinilla on suositeltavaa. Matelijoiden kiputuntemuksesta on vain vähän tutkimustietoa. Myöskään eri kipulääkkeiden metaboliasta tai vaikutuksita matelijoilla ei ole juurikaan tutkimustietoa. Asianmukaisen kipulääkityksen tarpeellisuudesta ei kuitenkaan ole epäselvyyttä. Mateljoille voidaan käyttää paikallispuudutusta pienempiä kirurgisia toimenpiteitä varten. Frettien anestesiaan liittyvät oleellisesti niillä tavalliset sairaudet, jotka saattavat vaikeuttaa anestesiaa huomattavasti. Suunniteltaessa fretin anestesiaa veri- ja virtsanäytteiden tutkiminen huolellisen kliinisen tutkimuksen lisäksi on erityisen hyödyllistä. Esilääkityksen käyttäminen frettien anestesiassa on erityisen suositeltavaa. Ne voidaan rauhoittaa tai esilääkitä midatsolaamilla tai etomidaatilla, jotka kummatkin aiheuttavat luotettavan sedaation. Freteille voidaan lyhyitä toimenpiteitä varten käyttää myös injektioanestesiaa. Pidempiin toimenpiteisiin suositellaan inhalaatioanestesiaa. Tulehduskipulääkkeiden metaboliasta freteillä ei ole juurikaan tutkimustietoa ja niitä käytettäessä tulisi noudattaa varovaisuutta glukuronidaatioreitin puuttumisen vuoksi. Opioideista freteille on käytetty butorfanolia. Puudutteita voidaan paikallispuudutuksen lisäksi käyttää epiduraalipuudutukseen.

Genetiikan tutkimusmenetelmien kehittymisen myötä 2000-luvulla on löydetty useita geneettisiä, lääkeaineiden tehoon ja turvallisuuteen vaikuttavia eroja eläinlajien ja -yksilöiden välillä. Tietoa näistä eroista ei ole aiemmin koottu yhteen suomen kielellä. Kirjallisuuskatsaus keskittyy farmakogeneettisiin eroihin farmakokinetiikassa. Farmakodynaamiset erot ja lääkeaineiden väliset yhteisvaikutukset on rajattu tutkielman aiheen ulkopuolelle. Kuljetinproteiinit kuljettavat aktiivisesti muun muassa lääkeaineita solukalvojen yli soluun sisään tai solusta ulos. Kuljetinproteiineja ilmennetään muun muassa suolistossa, maksassa, munuaisissa, veri-aivoesteessä ja veri-verkkokalvoesteessä ja niillä on merkitys lääkeaineiden jakautumisessa elimistöön. Eläimillä tutkituin kuljetinproteiini on p-glykoproteiini, jonka tehtävä on poistaa lääke- ja vierasaineita esimerkiksi veri-aivoesteessä keskushermostosta. P-glykoproteiinia koodaa ABCB1-geeni (aiemmin MDR1-geeni), jossa useilla koiraroduilla (kuten colliet ja collie-sukuiset rodut) esiintyvä mutaatio aiheuttaa puutteellisen proteiinin muodostumisen ja sitä kautta altistaa tiettyjen lääkeaineiden, kuten ivermektiinin, hermostotoksisille haittavaikutuksille. ABCG2-geeni koodaa ABCG2-kuljetinproteiinia, joka estää lääke- ja vierasaineiden pääsyä esimerkiksi verkkokalvolle veri-verkkokalvoesteessä. Kissalla ABCG2-proteiini on puutteellinen, mikä altistaa kissan esimerkiksi fluorokinolonien aiheuttamalle retinatoksisuudelle ja toisaalta saattaa myötävaikuttaa kissan parasetamoliherkkyyteen. CYP450-entsyymijärjestelmä käsittelee lääkeaineita elimistössä helpommin eritettävään muotoon. CYP-entsyymejä ilmennetään muun muassa maksassa, munuaisissa ja suolistossa ja niiden aktiivisuudessa esiintyy vaihtelua eläinlajien ja -yksilöiden välillä. Vaihtelu entsyymien aktiivisuudessa saattaa johtaa lääkeaineiden tehon puutteeseen, yllättäviin haittavaikutuksiin tai esimerkiksi riittämättömään varoaikaan. Monet rauhoittavina aineina tai anestesiassa käytettävät lääkeaineet metaboloituvat CYP450-entsyymijärjestelmän kautta ja vaihtelu entsyymien aktiivisuudessa saattaa johtaa suurempaan tai pienempään annostarpeeseen eri koiraroduilla. Koiralla ja kissalla esiintyy lajinsisäistä vaihtelua tiopuriinimetyylitransferaasientsyymin (TPMT) aktiivisuudessa. Tämä vaihtelu voi johtaa esimerkiksi atsatiopriinin tehon puutteeseen tai yllättäviin haittavaikutuksiin. Koiralta puuttuvat N-asetyylitransferaasientsyymejä (NAT1 ja NAT2) koodaavat geenit ja kissalta puuttuvat NAT2-entsyymiä koodaavat geenit, millä voi olla vaikutusta esimerkiksi näiden lajien herkkyyteen sulfonamideille ja parasetamolille. Kissalta puuttuu myös UDP-glukuronosyylitransferaasientsyymi (UGT), mikä johtaa puutteelliseen parasetamolin metaboliaan ja aiheuttaa parasetamolitoksisuutta kissalle jo pienillä annoksilla. Kirjallisuuskatsausta voidaan hyödyntää eläinlääkärien käytännön työssä suunniteltaessa lääkehoitoja. Farmakokineettisten erojen tunteminen auttaa arvioimaan sopivaa lääkeannosta esimerkiksi valmisteyhteenvedosta poikkeavassa käytössä. Tutkielman tarkoitus on tuoda eläinlääkärien tietoisuuteen muitakin kuin tutkituimpia geneettisen vaihtelun aiheuttajia. Kirjallisuuskatsaus toimii myös tukena apteekkien farmaseuttisessa työssä valittaessa eläimelle sopivaa itsehoitoon tarkoitettua eläinlääkettä. Lisää tutkimustietoa tarvitaan geneettisten erojen kliinisestä merkityksestä.

Ihmisten käyttämien eläimille potentiaalisesti haitallisten aineiden käyttö lisääntyy jatkuvasti, ja hyvänmakuisia eläimille ja ihmisille tarkoitettuja lääkevalmisteita on helposti saatavilla. Eläimen alkaessa oireilla ei usein pystytä varmistumaan mahdollisen myrkytyksen aiheuttajasta. Tällöin on ensisijaisen tärkeää potilaan tilan stabilointi, elintoimintojen tukeminen ja oireenmukainen hoito. Dekontaminaatiolla pyritään samaan myrkyllinen aine pois elimistöstä nopeasti, aiheuttamatta kuitenkaan potilaalle lisäharmia. Sen tehokkuus riippuu suuresti niellystä myrkystä ja kuluvasta ajasta. On siis tärkeää tunnistaa myrkytyksen ensimmäiset oireet ja osata reagoida niihin oikealla tavalla. Gastrointestinaaliseen dekontaminaatioon voidaan käyttää esimerkiksi oksennuttamista, mahahuuhtelua, laksatiiveja ja lääkehiiltä. Tutkielmaan on valittu spesifiset myrkytyksen aiheuttajat mahdollisen vasta-aineen olemassaolon perusteella tai miten yleisiä ne vaikuttavat olevan YES:in potilasaineistossa. Kaakaota sisältävien tuotteiden, esimerkiksi suklaan, toksisia yhdisteitä ovat metyyliksantiinit teobromiini ja kofeiini. Metyyliksantiinit stimuloivat keskushermostoa ja sydänlihasta, relaksoivat sileätä lihasta ja aiheuttavat diureesia. Hoito on indikoitua, kun nielty metyyliksantiiniannos lähenee 20 mg/kg. Spesifistä vasta-ainetta ei ole, joten hoito on tukihoitoa. Antikoagulanttirotanmyrkyt aiheuttavat hyytymishäiriöitä estämällä hyytymistekijöiden tuottoa maksassa. Spesifisenä vasta-aineena käytetään K1-vitamiinia. Antikoagulanttirotanmyrkyt konsentroituvat maksaan ja voivat jäädä enterohepaattiseen kiertoon aiheuttaen täten pitkäaikaisen Kvitamiiniterapian tarpeen. Ksylitoli on tyypillinen makeuttaja purukumissa ja makeisissa. Koirilla ksylitoli aiheuttaa nopean veren insuliinipitoisuuden nousun ja siten veren glukoosin nopean laskun. Ksylitolimyrkytyksen oireita ovat pitkäkestoinen hypoglykemia, maksaentsyymien aktiivisuuden nousu ja mahdollinen maksanekroosi. Hoitona käytetään glukoosi-infuusiota sekä maksaa tukevia aineita. Etyleeniglykolia käytetään esimerkiksi jäänestoaineissa. Se aiheuttaa eläimelle akuutin munuaisvaurion, keskushermosto-oireita ja vakavan metabolisen asidoosin. Etyleeniglykolimyrkytyksen vastaaineena suositaan fomepitsolia. Fomepitsolilla hoidettujen eläinten toipumisesta on saatu hyviä tuloksia. Tulehduskipulääkkeiden myrkyllisyys perustuu useimmissa tapauksissa syklo-oksygenaasin (COX) toiminnan estoon ja siten sen kudoksia suojaavan toiminnan heikentymiseen. Tulehduskipulääkkeet jäävät koirilla helposti enterohepaattiseen kiertoon. Yleisin haittavaikutus on mahasuolikanavan ärsytys. Ibuprofeenilla on koirilla matala terapeuttinen marginaali. Sen ei ole todettu aiheuttavan maksavauriota, mutta sen sijaan niitä on raportoitu karprofeenin käytön yhteydessä. Lääkehoidon pääasiallinen tavoite on pitää yllä mahan suojamekanismeja. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää esimerkiksi H2- reseptorin antagonisteja, protonipumpun salpaajia, sukralfaattia ja misoprostolia. Parasetamolilla niin ikään on matala terapeuttinen marginaali. Se aiheuttaa pääasiassa hepatosellulaarisia vaurioita ja maksanekroosia. Korkeimmilla annoksilla havaitaan methemoglobinemiaa. Parasetamolimyrkytys johtuu maksan glutationivarastojen ehtymisestä. Asetyylikysteiini on glutationin prekursori ja sitä käytetään vasta-aineena parasetamolimyrkytyksessä.

Hevosten suorituskykyyn vaikuttaminen on kielletty eläinsuojelulain nojalla. Lisäksi Hippoksen kilpailusäännöt kieltävät kaikenlaisen vaikuttamisen hevosen kilpailusuoritukseen. Hippoksella on myös dopingin käytön suhteen nollatoleranssi, jonka mukaan hevosen dopingnäytteistä ei saa löytyä lääkeainejäämiä. Hevosurheilussa dopingtarkoituksessa käytettyjen aineiden mahdollisia vaikutuksia eläimen suorituskykyyn ei ole koottu yksien kansien väliin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan aineita, joita on käytetty tarkoituksena parantaa hevosen suorituskykyä, sekä pohditaan tutkimuksiin perustuen kyseisten aineiden todellista vaikutusta. Furosemidi on diureetti, jota käytetään nesteenpoistolääkkeenä esimerkiksi kongestiivisen sydänvian hoidossa. Hevosilla sen tavallisin käyttötarkoitus on EIPH:n (exercise-induced pulmonary hemorrhage) hoito. Furosemidin on todettu joissakin tapauksissa pienentävän EIPH:n vakavuusastetta, mutta se ei ole täysin pystynyt ehkäisemään verenvuotoa. Furosemidin mahdollisen suorituskykyä parantavan vaikutuksen oletetaan perustuvan sen aiheuttamaan diureesiin, jolloin hevosen ruumiinpaino alenee ja eläin pystyy juoksemaan nopeammin. Tieteellisissä tutkimuksissa furosemidin ei kuitenkaan ole todettu merkittävästi parantavan hevosten suorituskykyä. On mahdollista, että furosemidi häiritsee muiden samanaikaisesti käytettyjen lääkeaineiden näkymistä veri- ja virtsanäytteissä. Klenbuteroli on β2-agonisti, joka laajentaa keuhkoputkia rentouttamalla niiden sileitä lihaksia. Sitä onkin käytetty hevosilla hengitystiesairauksien hoidossa. Tämän vaikutuksen vuoksi sitä on käytetty myös dopingaineena. Klenbuterolilla voi myös olla haitallisia vaikutuksia hevosen sydänlihaksen toimintaan ja palautumiskykyyn urheilusuorituksen jälkeen. Kofeiini on keskushermostoa stimuloiva aine, jonka piristävä vaikutus perustuu sen kykyyn estää keskushermostoa lamaavan adenosiinin toimintaa. Kofeiini myös kiihdyttää sykettä ja stimuloi hengitystä. Kofeiinia on luonnollisesti esimerkiksi kahvissa, teessä ja suklaassa, joten ympäristökontaminaation seurauksena hevoseen joutuvat pienet kofeiinimäärät ovat mahdollisia. Hevosissa kofeiini voi aiheuttaa kiihtyneisyyttä ja lisätä liikkumisaktiivisuutta. Tulehduskipulääkkeillä voidaan lievittää esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten kipua ja poistaa ontuminen, jolloin hevonen on näennäisesti kilpailukunnossa. Natriumbikarbonaatin ("milkshake") käytön tarkoituksena on lisätä hevosen kestävyyttä. Bikarbonaatti puskuroi lihaksissa muodostuvaa maitohappoa. Natriumbikarbonaatilla ei kuitenkaan ole todettu olevan vaikutusta hevosen suorituskykyyn. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta vaikuttaisi siltä, ettei olisi dopingvalvonnallisesti perusteltua testata muita kuin sellaisia aineita, joiden vaikutuksesta urheilusuoritukseen on kiistaton näyttö. Eläinsuojelullisesti on perusteltua testata myös muita aineita.