Browsing by discipline "Yleinen valtio-oppi, hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linja"

Under 2000-talet har det genomförts två stycken större arbetspensionsreformer i Finland. I Finland förhandlar man traditionellt om arbetspensionsreformer på trepartsbas. De tre parterna som förhandlar om arbetspensionsreformerna är de centrala arbetsmarknadsorganisationerna för löntagarna och arbetsgivarna samt staten. Studier visar dock att arbetspensionsreformprocesserna sköts i princip på tvåpartsbas av löntagarna och arbetsgivarna. Statens roll har huvudsakligen endast varit att ge breda riktlinjer och mandat åt förhandlarna. Denna tradition kan ses ha rubbats under de senaste arbetspensionsreformförhandlingarna. Staten har tagit en allt aktivare roll och förflyttat sig från åskådare till en aktivare förhandlingspart. I denna studie beskrivs finländska arbetspensionsreformprocessen och förändringen i denna förklaras med diskursiv institutionella medel. Vanligtvis studeras pensionsreformer från ett historisk institutionellt perspektiv, men eftersom dess förklarningselement är otillräckliga för denna studie måste nya medel, i detta fall diskursiv institutionalism, införas. Meningen är att ge en djupare förståelse av själva reformprocesstrukturen samt att förklara förändringarna och utvecklingen i förhandlingsprocessen. I studien diskuteras också hur denna förhandlingsutveckling och strukturförändring påverkar arbetspensionspolitiken samt möjliga framtida arbetspensionsreformprocesser. Som centrala materialet för studien fungerar intervjuer av aktörer som deltagit direkt och indirekt i arbetspensionsreformprocesserna. Intervjuerna ger en djup bild av reformprocesserna, vilket bidrar till en förståelse av förhandlingsstrukturen och dess förändring. Förhandlingsstrukturförändringar förklaras med hjälp av diskursiv institutionalistiska förklarningar som är huvudsakligen framställt av Vivian Schmidt. Studien kommer fram till att de finländska arbetspensionsförhandlingarna har förändrats. Denna förändring kan förklaras med de lyckade diskursiv kommunikativa och koordinativa handlingarna staten utfört angående hållbarhetunderskottsfrågan. Det centrala fyndet är att staten fått en allt aktivare roll. Detta kan man se bland annat i hurdan roll hållbarhetsunderskottet fått i den senaste reformen. Traditionellt tillhör inte offentliga ekonomis hantering direkt till arbetspensionssystemets uppgifter, men i den senaste arbetspensionsreformen hade denna aspekt en dominerande roll. I studien diskuteras hur denna utveckling påverkar framtiden och de möjliga framtida arbetspensionsförhandlingarna. De senaste arbetspensionsreformerna har även innehållit beslut om en del automatiska stabilitetsmekanismer som påverkar framtida arbetspensionssystemstrukturer. Detta innebär att pensionspolitiken och förhandlingarna kommer att inneha diverse nya element. Denna studie visar att arbetspensionspolitiken och -förhandlingarna har levt turbulenta tider under 2000-talet. En era dominerad av arbetsmarknadsorganisationerna kan ses ha tagit två steg bakåt och statens kontroll över pensionspolitiken ökat. Arbetsmarknadsorganisationerna kvarhåller dock en position i den framtida arbetspensionspolitiken genom att få en lagstadgad rätt att kontrollera automatiska stabilitetsmekanismerna. Framgångsrika diskursiv institutionella angrepp av staten har visat att traditionella förfaringssätt i arbetspensionspolitiken möjligtvis är i förändring.

Tutkimuksessa tarkastellaan vastuullisuutta työntekijöiden rutiineissa instituutioteorian viitekehyksessä. Tutkielman tavoitteena on selittää yritystasoisten vastuiden tulemista työntekijöiden arkipäivään, eli mitä yrityksen vastuuteemat tarkoittavat työn käytännöissä. Case-yritys on S-ryhmään kuuluva Osuuskauppa Suur-Savo. Tutkielman pääkysymys on, millä tavoin vastuu näkyy työntekijöiden rutiineissa. Pääkysymystä täydentävät kysymykset ovat, millaisia muutoksia vastuun rutiineissa on tapahtunut ja kuinka toimintaa voidaan työntekijänäkökulmasta kehittää, sekä mistä vastuut tulevat työntekijöiden rutiineihin. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, joka pyrkii kuvailevaan tutkimusotteeseen. Keskeisen osan tutkimusaineistoa muodostaa 24 työntekijöiden teemahaastattelua. Lisäksi tutkimusaineistona on käytetty Osuuskauppa Suur-Savon ja S-ryhmän vuosiraportteja, verkkosivuja ja vastuullisuuskatsausta. Ennen varsinaisten haastattelujen suorittamista, tutkimusta varten on tehty neljä taustahaastattelua. Aineiston analysoinnissa hyödynnettiin teemoittelua. Yleisesti vastuu ja vastuullisuus näkyvät työntekijöiden rutiineissa ensisijaisesti vastuuna omasta työstä ja siinä erityisesti asiakkaisiin liittyvänä vastuuna. Osuuskauppa Suur-Savon arvoihin perustuvat vastuullisuusperiaatteet näyttävät olevan jokainen läsnä työntekijöiden arjessa. Asiakaslähtöisyys nousee selkeästi keskeisimpänä työntekijöiden rutiineissa ja muodostaa lähes kaikkea toimintaa ohjaavan ajatuksen ja periaatteen. Tuloksellisuus on myös tiivis osa työn arkea, ja sen arvioimiseen liittyy selkeästi määriteltyjä tavoitteita ja mittareita. Vastuu ihmisistä liittyy työntekijänäkökulmasta ensisijaisesti asiakkaisiin ja henkilöstöön. Vastuu ympäristöstä näkyy erityisesti kierrätykseen ja lajitteluun liittyvinä käytäntöinä. Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä ei muodosta työntekijöiden arjessa yhtä selkeää käytäntöjä ja rutiineja ohjaavaa periaatetta, kuin asiakaslähtöisyys ja tuloksellisuus. Työn arjessa koettuja muutoksia vastuuteemoihin liittyen ovat ympäristöasioiden merkityksen kasvu ja työnantajavastuuseen liittyvien käytäntöjen kehittyminen. Toisaalta osa työntekijöistä kokee, ettei muutoksia vastuuasioissa ole työn arjessa tapahtunut. Vastuuteemat tulevat työntekijöiden rutiineihin vahvasti yksilön oman arvopohdinnan kautta ja työkokemuksen vahvistamana. Osuuskauppa Suur-Savon puolelta vastuuteemat tulevat erityisesti perehdytyksestä, mutta myös esimerkiksi koulutusten ja palaverien kautta. Vastuu henkilöstöstä on selkeästi yksi vahvimmista osa-alueista Osuuskauppa Suur-Savon toimintaa vastuullisuusnäkökulmasta tarkasteltuna. Arvot muodostavat keskeisen lähtökohdan Osuuskauppa Suur-Savon vastuullisuustoiminnalle ja arvojen sisäistäminen nähdään edellytyksenä vastuulliselle toiminnalle työn arjessa.

Puolan asevoimissa ja puolustusjärjestelmässä on suoritettu reilun 20 vuoden aikana useita organisaatiomuutoksia. Asevoimien koko on pienentynyt tänä aikana lähes 300 000 sotilaalla. Yleiseen asevelvollisuuteen perustunut armeija lakkautettiin 1. tammikuuta 2010, minkä jälkeen Puolan puolustuksesta on vastannut ammattiarmeija. Asevoimien ammatillistaminen on tuonut mukanaan paineita eri ideologian mukaan toimivan ammattiarmeijan komentorakenteen uudistamiselle. Tässä tapaustutkimuksessa tutkitaan vuoden 2014 alusta voimaan astuvaa uutta Puolan asevoimien uutta komentorakennetta, sen syntymisen lähtökohtia, suunnitteluvaihetta ja sitä, miten juuri tämänkaltaiseen komentorakenteeseen päädyttiin. Teoreettinen viitekehyksen muodostavat asevoimien organisaatiomuutosteoriat. Tutkimuksessa keskeisessä osassa ovat asevoimien muutosvaikuttimet, jotka on jaettu kolmeen pääkategoriaan: sisäiset vaikuttimet, ulkoiset vaikuttimet sekä liittoutuneisuus muutoksen vaikuttimena. Sisäinen muutos pitää sisällään asevoimien tai valtion sisällä havaituista ongelmista käynnistyvän organisaatiomuutoksen, ulkoisen uhan muodostaman reorganisaatiotarpeen tai siviilihallinnon muutosvaatimuksen. Ulkoisella vaikuttimella käsitetään erityisesti edistyneempien asevoimien esimerkin vaikutuksesta syntyvän muutoksen tai normien diffuusion muista valtioista tai asevoimista. Liittoutumisella asevoimien muutoksen vaikuttimena tarkoitetaan liittoutumisen mukanaan tuomien vaikuttimien sekä yhteistoiminnan tehostamisen tarpeesta syntyvän organisaatiomuutostarpeen. (Terriff ym. 2010; Posen 1984). Puolan asevoimien organisaatiomuutoksen tutkimuksessa käytetään hyväksi kolmea erikaltaista aineistokokonaisuutta. Ensimmäinen kokonaisuus koostuu aikaisemmista, muita Naton jäsenvaltioita ja niiden organisaatiomuutosta käsittelevistä tutkimuksista, sotateorioiden parissa kehittyneistä asevoimien organisaatioteorioista Toinen aineistokokonaisuus koostuu Puolan puolustusministeriön, Puolan asevoimien, sekä Puolan turvallisuusviraston virallisista asiakirjoista. Kolmas aineistokokonaisuus pitää sisällään poliitikkojen, sotilaiden sekä virkamiesten eri julkaisuille antamat haastattelut sekä muiden instituutioiden aineistot. Tutkimuksen metodologiana käytetään deskriptiivistä (kuvailevaa) tutkimusmenetelmää sekä tapaustutkimuksen metodeja. Tässä tapaustutkimuksessa deskriptiivisen menetelmän avulla pyritään selittämään, miksi havaittu tapaus on sellainen kuin on (Routio 2007). Tutkimus perustuu kvalitatiiviseen kuvailevaan analyysiin, joka toteutetaan kerättyä aineistoa ja kirjallisuutta hyväksikäyttäen. Aineiston perusteella todettuja tosiasioita analysoidaan tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen kautta, minkä avulla kyetään havaitsemaan, mitkä vaikuttimet ovat kuhunkin komentorakenneuudistusprosessin vaiheeseen vaikuttaneet. Analyysin perusteella luodaan Puolan asevoimien komentorakenneuudistusta ja sen vaikuttimia hahmottava malli, jota verrataan edelleen teoreettisen viitekehyksen malleihin. Analyysin tuloksista voidaan havaita, että Puolan aikaisemmat asevoimien organisaatiomuutokset ovat johtaneet asevoimien hallinnon tehottomuuden korostumiseen. Keskeistä on ollut päällekkäisten funktioiden purkaminen. Muutos on käynnistynyt sisäisistä tekijöistä. Komentorakenteen suunnitteluvaiheessa katse on tutkimustuloksen mukaan selkeästi kääntynyt ulkomaille ja erityisesti Natoon yhteensopiva rakenne muodostui tavoitteeksi. Puola on erittäin voimakkaasti sitoutunut Natoon ja pitää sitä myös oma turvallisuuden tärkeimpänä takaajana. Erityisen suuri vaikutus Puolan asevoimien komentorakenneuudistuksen käynnistämiselle on ollut yhteistoimintaa haittaavilla rakenteilla, jotka heikensivät operatiivista tehokkuutta lisääntyvissä kansainvälisissä operaatioissa. Tulokset paljastavat, että Puolan asevoimien uusi komentorakenne on muodostettu Naton komentorakenteiden periaatteelle, tarkoituksenaan taata mahdollisimman tehokas yhteistoimintakyky sotilasliiton kanssa. Tutkimustuloksien perusteella erityisesti puolustushaarojen lakkauttaminen ja niiden siirtäminen yhden 'joint' -esikunnan alaisuuteen viestii Naton suuresta vaikutuksesta Puolan uuteen komentorakennemalliin. Myös operatiivisen esikunnan vastuu- ja toimialueen laajentaminen on merkki liittoutumisen vaikuttimen vaikutuksesta uudistuksen lopputulokseen. (BBN 2.2.2013; MoN 2012; Terriff ym. 2010).

Paperittomien henkilöiden oikeus terveyspalveluihin on herättänyt laajaa keskustelua Suomessa viime vuosina. Huolena ovat terveysongelmat ja se, kuinka terveyspalvelut tulisi rajata luvattomasti maassa oleskeleville. Väestöryhmän terveyspalveluiden puutteisiin on vastattu perustamalla vuonna 2011 vapaaehtoisvoimin ylläpidetty maanalainen klinikka, joka tarjoaa maksutonta terveydenhoitoa paperittomille ja muille Suomen julkisen terveydenhuollon ulkopuolelle jääville ryhmille. Tutkimuksen tavoitteena on käsitteellistää piilotetun klinikan arkea ja sen vapaaehtoisuuteen perustuvaa asiantuntijatyötä, joka todentuu työntekijöiden välisissä tilanteissa ja potilaiden kohtaamisissa. Tarkastelussa painotetaan työntekijän näkökulmaa: millaisia kohtaamistilanteita arkityöhön liittyy ja miten näitä tilanteita tulkitaan? Tutkimuksen teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä sovelletaan Erving Goffmanin (1974) kehysanalyyttistä lähestymistapaa, jonka avulla tarkastellaan klinikan toimintaa ja työntekijöiden kohtaamisista tulkittuja merkitysrakenteita. Ensisijaisena aineistona hyödynnetään havainnointi- ja haastatteluaineistoa, joka on kerätty Helsingin alueella sijaitsevalta paperittomien klinikalta. Tukevana aineistona hyödynnetään klinikan tapahtumaraportointia tutkimuskontekstin suppean ajantasaisen tutkimuksen vuoksi. Kehysanalyysin avulla analysoidaan niitä keinoja ja käytäntöjä, joita hoitohenkilökunta käyttää eri tilanteissa. Tutkimus osoittaa klinikkatyöhön liittyvien toimintojen sijoittuvan neljään toimintakokonaisuuteen tai kehykseen: käytännölliseen, henkilökohtaiseen, professionaaliseen ja arkihallinnan kehykseen. Jokainen kehys välittää oman merkitysrakenteensa ja selittää ne velvollisuudet ja oikeudet, joita vuorovaikutustilanteessa läsnä olevat arvioivat itsellään ja muilla olevan. Käytännöllisessä kehyksessä työ määrittyy ihmisten, ympäristön ja ajan päivittäisenä organisointina. Henkilökohtaisessa kehyksessä työntekijä asettuu tuntevaksi ja kokevaksi subjektiksi, joka seuraa haavoittuvassa asemassa olevien kärsimystä. Professionaalisessa kehyksessä työn keskiössä on ruumiillisten tapahtumien arviointi ja hoito lääketieteellisen tiedon, käsitteistön ja instrumenttien avulla. Arkihallinnan kehyksessä työ määrittyy järjestyksen ylläpitämisenä ja kaaoksen välttämisenä. Työ klinikalla on ensisijaisesti lääketieteellistä työtä, mutta sen rinnalla toimii muita kehyksiä, joissa toiminta näyttäytyy lääketieteellisestä perspektiivistä poikkeavalla tavalla kullekin kehykselle ominaisten piirteiden mukaisesti. Tutkimus mahdollistaa päättäjien ja muiden tahojen perehtymisen paperittomien klinikan arkielämään, joka on suljetun luonteensa vuoksi osittain arkiymmärryksen ulkopuolella. Paperittomien terveyspalveluita tuottavat työyhteisöt voivat hyödyntää tutkimusta oman työnsä arvioinnissa. Sen tuloksia voidaan soveltaa esimerkiksi hoitotyön -ja vapaaehtoistyön täydennys -ja peruskoulutuksissa.

Concerning immigration and refugee issues, in politics, media and research, often the focus seems to be from an administrational point of view only the asylum process. However, especially in administration, refugee reception does not end in asylum decisions. This study examines organizational decision-making and public policy formation in the case of Finnish refugee reception, after granted residence permits. Instead of political decision-making, the focus is on how the issue is dealt with before authoritative politics, on the ministry level. The particular interest is municipal refugee resettlement, complemented with questions of ministry division of labor and connections between administrational and political levels, which emerged during the analysis. The time perspective is from the 1970s, the start of modern refugee reception, until today. The theoretical background is in the bounded rationality paradigm of organizational decision-making theories. The framework is more specifically a combination of the garbage can theory by Cohen, March and Olsen, and the agendas and alternatives approach to policy formation processes by Kingdon. The study analyses general development and 11 decision situations more closely. The ministry level documents of these situations are analyzed through interpretive content analysis, with coding and a strive to thick analysis. Based on the theories, load, effectivity, access structure, participation, agenda and the problems and solutions are looked at. After reflecting the streams and structures of this considered organized anarchy, it is concluded, that the long-term development path of refugee reception administration can not be seen as a classically rational and efficient progress, but more of a coincidental, chaotic and stalled process. Changes either go back and forth, like the responsible ministry, or stay very still, like the municipal resettlement compensation system. Even though solutions claimed to address problems and despite decisions, many problems persisted and resurfaced often. Decision-making is not only an activity of solving problems, but a collection of separate streams. There were problems looking for solutions and decision situations, but also decision situations looking for problems and solutions, and solutions looking for situations and problems. According to this analysis the process and outcomes are affected by features, such as context, load and structures. The theoretical background provided suitable concepts and definitions to examine this type of ambiguous policy field, with multiple actors, problems and solutions, and complex relations to politics. The strength of this framework is especially in distinguishing elements.

Det finns ett ständigt tryck på kommunerna, så väl som på hela den offentliga förvaltningen, att utvecklas för att upprätthålla sin legitimitet. Utmaningar som sjunkande valdeltagande och växande klyftor mellan grupper i samhället har satt statens legitimitet på prövning. Olika lösningar på problemen har diskuterats. Ett förslag är att i allt högre grad utnyttja informations- och kommunikationsteknologi (IKT). Ett begrepp som använts för att beskriva detta är elektronisk förvaltning (e-förvaltning). Under detta paraplybegrepp har det etablerats begrepp som elektroniska tjänster (e-tjänster) och elektroniskt deltagande (e-deltagande) samt elektronisk demokrati (e-demokrati). E-förvaltning har förväntats öka förvaltningens effektivitet och produktivitet, främja demokrati samt förbättra kvaliteten på de offentliga tjänsterna. I den här avhandlingen studeras vad demokratisk e-förvaltning är samt hur e-förvaltning kan främja demokrati. Demokratisk e-förvaltning definieras enligt dess mål samt enligt vilka medel det finns för att uppnå demokratisk e-förvaltning. Målen med demokratisk e-förvaltning kan sammanfattas som ökat förtroende, ökad legitimitet och förståelse, ökad tillfredsställelse bland invånarna och bättre service, ökad tillgänglighet och jämlikhet, bättre representativitet och bättre beslut, ökad medborgarinsats i beslutsprocessen samt mer engagerade medborgare. Medel för att uppnå demokratisk e-förvaltning kan vara relevant information, kommunikation och interaktion, deltagande i planering och beredning, folkomröstningar och höranden, gruppbaserad deliberation och diskussion, brukardemokrati och delaktighet i implementeringen samt fungerande e-tjänster. Dessa medel erbjuds främst via offentliga webbplatser. Strukturella faktorer som kan påverka servicenivån diskuteras också. I denna avhandling beaktas bakgrundsfaktorerna kommunstorlek (invånarantal), stad/glesbygd, ekonomiska faktorer och språkförhållanden. Den empiriska undersökningens material samlades in från 40 kommuners webbplatser. Tio e-tjänster och fyra former av e-deltagande utvärderades. Ur det kvantitativa materialet sammanställdes ett index som kallas e-poäng. Åtta kommuner i urvalet var tvåspråkiga, med finska och svenska som officiella språk. I dessa kommuner utvärderades både den finska och den svenska versionen av webbplatsen samt skillnaderna mellan dessa. Materialet analyserades främst med hjälp av kvantitativa analysmetoder, såsom variansanalys och regressionsanalys. Olika former av e-deltagande analyserades kvalitativt. I analysen av materialet kom det fram att det fanns stora skillnader mellan kommunerna i nivån på e-tjänsterna och e-deltagande. Analysen visade att kommunstorlek samt skatteintäkter per invånare hade en stor inverkan på e-poängen. E-deltagande på kommunernas webbplatser var rätt så outvecklat. Denna studie kunde inte visa att demokratin skulle ha förbättrats i kommunerna tack vare e-förvaltning. Däremot pekar studien på stor ojämlikhet då det gäller e-tjänster och e-deltagande. Små kommuner har inte tillräckliga resurser för att erbjuda e-tjänster och möjligheter till e-deltagande för sina invånare, eftersom initialkostnaderna är så stora. För att utveckla e-förvaltningen behövs både ekonomiska resurser och aktiva aktörer.

Digitalisaatio on megatrendi, joka asettaa paineet myös julkisen sektorin organisaatioille ottaa käyttöön modernimpia työskentelytapoja ja -välineitä. Tutkielman tutkimuskohteena oleva Verohallinto on yksi julkisen sektorin edelläkävijöistä digitalisaation saralla, sillä he ovat sähköistäneet palveluitaan jo 1990-luvulta asti. Verohallinto päätti toteuttaa historiansa suurimman hankkeen korvatessaan kaikki sähköiset järjestelmänsä yhdellä uudella valmisohjelmistolla. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tavoin Verohallinto mittaa ja arvioi tästä valmisohjelmistohankkeesta saamiaan hyötyjä. Lisäksi tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia valmisohjelmistohankkeesta saadut hyödyt ovat, asettaako lainsäädäntö vaatimuksia hyötyjen mittaamiselle ja arvioinnille sekä onko Verohallinnolla suunnitelmissa parantaa hyötyjen mittaamista ja arviointia tulevaisuudessa. Tutkimuksen aineistona on tutkimusta varten kerätyt asiantuntijahaastattelut, jotka kerättiin teemahaastatteluina Verohallinnon ja valtiovarainministeriön edustajilta. Haastatteluaineiston lisäksi tukena käytetään Verohallinnolta ja valtiovarainministeriöltä saatuja virallisia valmisohjelmistohankkeen dokumentteja. Haastatteluaineisto analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin ja teoreettiseen viitekehykseen tukeutuen. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii yhdistelmä eri tutkijoiden näkemyksiä suoritusmittausteorioista. Näistä tutkielman kannalta merkittävin on Wouter Van Doorenin, Geert Bouckaertin ja John Halliganin viiden askeleen suoritusmittausprosessi. Tutkielman keskeisimpänä tuloksena on havainto siitä, että Verohallinto mittaa ja arvioi valmisohjelmistohankkeesta saamiaan hyötyjä laajemmin kuin viitekehyksenä käytetty viiden askeleen suoritusmittausprosessi ohjeistaa. Näiden viiden askeleen, jotka ovat mitattavien hyötyjen priorisointi, mittausindikaattorien valinta, datan keräys, analyysi ja raportointi, lisäksi Verohallinnon mittausprosessissa korostuu mittaaminen hankkeen elinkaaren eri vaiheissa hyvin organisoidusti. Toinen keskeinen havainto tutkielmassa on, että Verohallinto määritti mitattavat hyödyt erinomaisesti jo hanketta asetettaessa, mutta tämän jälkeen se ei ota kantaa ennakoimattomiin hyötyihin tai sellaisiin hyötyihin, jotka eivät ole mitattavissa. Kolmantena havaintona tutkielmassa todetaan, että kaikki haastateltavat ovat hyvin tyytyväisiä Verohallinnon toimintaan hyötyjen mittaamiseksi ja arvioimiseksi, eivätkä he aktiivisesti koe tarvetta toiminnan kehittämiselle. Tutkielma tarjoaa perusteelliset vastaukset kaikkiin asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Se tarjoaa myös hyvän pohjan mahdolliselle jatkotutkimukselle. Tutkielmassa todetaan, että tarve jatkotutkimukselle digitalisaation hyötyjen mittaamisesta on suuri, sillä tieteellisiä viitekehyksiä ei ole kehitetty viime vuosina, vaikka tämä olisi digitalisaation nopea kehitys huomioon ottaen tärkeää. Tutkielman tulokset eivät ole sellaisenaan yleistettävissä laajemmin yhteiskuntaan, sillä tutkimuskohteena on vain yksi rajattu hanke. Tutkimukseen liittyy myös jonkin verran rajoitteita haastattelujen suhteen, mutta nämä eivät todennäköisesti vaikuttaneet merkittävästi tutkimustuloksiin.

Tutkielma syventyy poliittisten identiteettien muodostumisen logiikkaan. Spesifiksi kohteeksi on valikoitunut Donald Trumpin vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanja sekä sitä seuraava ajanjakso, johon tutkielman analyysi tulee pureutumaan populismin kontekstissa. Tutkielman tarve perustuu populistisen politiikan lisääntyneeseen määrään ja tästä kumpuavaan aiheen paremman ymmärryksen lisäämiseen. Populistiset prosessit ja toimintamallit ovat lähtökohtaisesti kompleksisia sekä emootioita herättäviä käytäntöjä, joten tutkielma pyrkii objektiivisella sekä tieteellisellä lähestymistavalla edellä mainittujen sosiaalisten tapahtumaketjujen yksityiskohtaiseen purkamiseen. Käytännössä tutkielma koostuu Donald Trumpin puheiden analysoinnista. Valitun materiaalin prosessoinnin metodikäytännöksi eli työkaluksi on valittu Ernesto Laclaun diskurssianalyyttinen lähestymistapa. Valittu metodi on hyödyllinen väline analysoitaessa abstraktia sekä vaikeasti lähestyttävää populistisen kansan identiteetin muodostumista. Laclaun metodikäytännön tieteenfilosofinen perusta voidaan sijoittaa postmarxilaiseen, antiessentialistiseen sekä jälkistrukturalistiseen ajattelutapaan. Nämä lähtökohdat yhdistettynä metodin käytännössä tarjoamaan analyysitapaan tekevät siitä relevantin lähtökohdan yhteiskunnallisen poliittisen instanssin tarkasteluun. Aineiston pohjalta valitaan neljä diskurssia tai teemaa, joiden perusteella Donald Trumpiin keskittyneen kansanliikkeen poliittisen identiteetin muodostuminen puretaan osiin. Laclaun metodikäytäntö paljastaa kansanliikkeen koostuvan suuresta määrästä yksittäisiä vaatimuksia, jotka yhdistyvät tutkielman populistisen määrittelyn mukaisesti heterogeeniseksi ryhmittymäksi. Tätä näennäisesti yhtenäistä kansan identiteettiä yhdistää ja pitää koossa yhteinen tyytymättömyys nykyistä valtaa pitävää eliittiä kohtaan sekä dominoivan statuksen omaavat merkitsijät, jotka edustavat koko pluralistista vaatimusten järjestelmää. Kansanliikkeen poliittisen identiteetin mallintamisen jälkeen Donald Trumpin populismia verrataan tutkielmassa aikaisemmin esiteltyyn yhdysvaltalaisen populismin perinteeseen. Vertailu osoittaa populistisen perinteen jatkuvan Trumpin luoman poliittisen identiteetin muodossa. Lisäksi huomataan vastaavanlaisen populististen identiteettien muodostumisen olleen osa yhdysvaltalaista poliittista historiaa.

Pro gradu tutkielmassani tutkin sitä, miten kansallisen ihmisoikeusinstituution perustamista voidaan selittää Alasuutarin, Rautalinin ja Syväterän kehittämällä episteemisen pääoman teorialla. Tarkastelen tutkielmassani Ihmisoikeuskeskuksen, oikeusasiamiehen ja eduskunnan julkaisuja sekä Helsingin Sanomissa julkaistuja artikkeleita teoriaohjautuvan teemoittelun keinoin. Episteemisen pääoman teorian mukaan instituutioiden levittämiseen liittyy neljän tyyppistä auktoriteettia: ontologista, moraalista, kapasiteettiperusteista ja karismaattista auktoriteettia. Globaalien instituutioiden diffuusion tutkimuksessa promoottorien rooli ja vallan kerääntyminen jäävät tyypillisesti vähälle huomiolle. Aikaisemmassa instituutioiden leviämistä käsittelevässä tutkimuksessa on tarkasteltu laajalti valtioiden syitä instituutioiden omaksumiseen. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, ketkä instituution perustamista edistävät ja mitkä heidän motiivinsa ovat. Ontologisella auktoriteetilla tarkoitetaan asiantuntijavaltaa: asiantuntijoina koetut henkilöt puoltavat instituution perustamista. Asiantuntijat voivat episteemisen pääoman teorian mukaan määritellä jossain määrin instituution ympärillä olevaa todellisuutta ja siten oikeuttaa instituution luomisen. Suomen kansallisen ihmisoikeusinstituution luomisessa asiantuntijoiden kommentit instituution perustamisen puolesta olivat merkittävässä roolissa. Kaikki instituution perustamista kommentoineet esiintyivät jonkinlaisina asiantuntijoina. Ihmisoikeusinstituutio ei kuitenkaan ole vielä saavuttanut keskeistä roolia suomalaisena ihmisoikeuksien asiantuntijana. Moraaliseen auktoriteettiin vedotaan yhteisten arvojen tai normien kautta. Ihmisoikeusinstituution perustamista edeltäneissä keskusteluissa ja kannanotoissa vedottiin yllättävän vähän moraalisiin syihin. Koko kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää voidaan kuitenkin pitää moraalisen auktoriteetin ilmentymänä. Ihmisoikeudet ovat samat kaikkialla ja niiden tunnustamatta jättäminen voi asettaa kansallisvaltion haastavaan asemaan. Ihmisoikeusinstituution perustamista perusteltiin eniten nimenomaan kapasiteettiperusteisen auktoriteetin näkökulmasta. Kapasiteettiperusteista auktoriteettia luotiin Ihmisoikeuskeskuksen perustamisen yhteydessä useasta näkökulmasta. Toisaalta viitattiin ulkoisiin auktoriteetteihin ja niiden resursseihin, eniten YK:n vaatimuksiin ja potentiaalisiin uhkiin, jos instituutio jätetään perustamatta. Toisaalta tukeuduttiin instituution tuleviin resursseihin: siihen, miten ihmisoikeusinstituutio kokoaa hajanaisen kentän toimijat yhteen ja tehostaa resurssien käyttöä ja miten ihmisoikeustyö kaipaa lisää resursseja, jotta ongelmiin voidaan tehokkaasti puuttua. Episteemisen pääoman teorian mukaan karismaattista auktoriteettia voi olla joko henkilöllä tai organisaatiolla. Organisaatiossa tai instituutiossa tulisi kuitenkin olla jotain vetovoimaista, jotain erityisen vaikuttavaa. Tutkielmani aineistossa ei ilmennyt selkeitä karismaattisen auktoriteetin piirteitä. Tämä voi kertoa joko tapauksen poikkeuksellisuudesta tai episteemisen pääoman teorian heikosta selitysvoimasta. Episteemisen pääoman teorian avulla voidaan selittää Suomen kansallisen ihmisoikeusinstituution perustamista. Teorian selitysvoima ei kuitenkaan ole täydellinen, sillä teoria ei esimerkiksi tarjoa välineitä instituution perustamisen vastustamisen analyysiin.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee korruptiolle ja korruption vastaiselle toiminnalle annettuja poliittisia merkityksiä. Lähden liikkeelle kysymyksestä, miten korruption ja korruption vastaisen toimnnan diskursseja artikuloidaan erilaisissa yhteyksissä ja ovatko jotkut artikulaatiot hegemonisempia kuin toiset. Korruption määritelmien kautta siirryn tarkastelemaan lähemmin Euroopan Unionin korruption vastaisen toiminnan diskurssia ja vertaan sitä, tutkijoiden, journalistien ja aktivistien muodostaman ei-valtiollisen ERCAS-organisaation tuottamaan diskurssiin korruption vastaisesta toiminnasta. Tavoitteenani on analysoida näitä kahdesta erilaisesta lähtökohdasta nousevaa diskurssia ja tutkia niitä yhteiskunnallisia merkityksiä, mitä niiden avulla tuotetaan. Tutkielman teoriana ja menetelmänä käytän jälkistrukturalistista diskurssiteoriaa, jonka synty henkilöityy pitkälle Ernesto Laclauhun ja Chantal Mouffeen. Diskurssiteorian valitsin tutkimusmenetelmäksi siksi, että diskurssiteoria tutkii merkityksien tuottamista diskurssien avulla. Diskurssiteorian näkökulmasta korruptiopuheen tuottamat merkityksenannot nähdään suoraan yhteiskunnallisena todellisuutena. Korruptiota on laajasti tutkittu hallinnon tutkimuksen ja muiden yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden piirissä. Diskurssiteoriaa sen sijaan on korruption tutkimuksessa tai korruption vastaisen toiminnan tutkimuksessa sovellettu vähän. Tarkasteluni osoitti, että yleisemmin niin akateemisessa tutkimuksessa kuin poliittisestikin korruption on määritelty olevan toimintaa jossa virkamies virantoimituksessa ottaa vastaan lahjuksen tai palveluksen, josta hän itse tai hänen viiteryhmänsä hyötyvät. Kriittinen akateeminen tutkimus on syyttänyt valtavirran korruptiotutkimusta liiallisesta kiinnittymisestä uusliberalismin diskurssiin ja anti-valtio ajattelusta. Tuon tätä kritiikki esiin tutkielmassani. Analyysini osoittaa, että EU:n ja ERCAS:n voidaan nähdä tuottavan vastakkaisia korruption vastaisen toiminnan diskursseja. EU:n korruption vastaisen toiminnan diskurssi on vahvasti kiinnittynyt uusliberalistiseen hyvän hallintotavan diskurssiin. ERCAS ottaa myös korruption vastaisen toiminnan lähtökohdakseen hyvän hallintotavan, mutta korruptiopuheessaan tuottaa erilaista merkitystä hyvästä hallintotavasta kuin EU. Näin ollen ERCAS laajentaa hyvän hallintotavan käsitettä. Tutkielmani osoittaa, että yhtäältä EU:n korruption vastaisen toiminnan diskurssi on muuttunut n. 10 vuoden aikana ja tullut lähemmäksi sitä diskurssia, mitä ERCAS tällä hetkellä tuottaa. Toisaalta taas vahvasti sitoutumalla uusliberalistiseen talous- ja yhteiskuntadiskurssiin se tekee rajaa suhteessa ERCAS:n vastadiskurssiin. Tutkielmani osoittaa että sekä EU että ERCAS toiminnassaan pyrkivät universaalin hyvän hallintotavan diskurssiin. Toisaalta osoitan, että ERCAS:n korruption vastaisen toiminnan tavoitteet ovat tältä osin sisäisesti jossain määrin ristiriitaiset.