Browsing by discipline "folkloristik"

Tutkielmassani lähestyn opiskelijoiden tekemää seksityötä tarkastellen siihen liittyvän salailun ulottuvuuksia subjektipositioiden kautta sekä analysoiden naiseuteen ja seksuaalisuuteen kytkeytynyttä myyttistä kuvastoa. Tavoitteenani on selvittää, miten seksityötä tekevät opiskelijat erittelevät siviilielämän ja seksityön positioita ja miten he suhteuttavat seksityötä yhteisön asenteisiin ja kulttuurisiin merkityksiin. Tämän yhteydessä selvitän stigman ja tabun merkityksiä aineistoni seksityöntekijöiden kokemuksissa. Kartoitan lisäksi seksityöhön liittyviä naiseuden ja seksuaalisuuden myyttisiä kuvastoja pohtien, millainen on myyttisen tiedon seksityöntekijä ja millaisena huonon naisen myytti näyttäytyy seksityön puitteissa. Tutkielmani kaksiosaisen aineiston ensimmäinen osa koostuu viidestä kevään 2015 aikana toteutetusta seksityötä tekevän opiskelijan puolistrukturoidusta haastattelusta. Toinen osa puolestaan sisältää seksityötä tekevien opiskelijoiden viisi blogia, joita on julkaistu aikavälillä 2012–2018. Tutkielmani teoriatausta on painottunut sekä seksityötutkimukseen että myyttitutkimukseen, joiden rinnalla sovellan myös seksuaalisuutta, naiseutta, stigmaa ja tabua käsitteleviä tutkimuksia. Tutkielmani metodipohja puolestaan on diskurssianalyysissa ja Mary Douglasin symboliantropologiassa. Seksityötä tutkiessa olen valottanut yhteisössä vallitsevia kulttuurisia merkityksiä ja yleistä (seksuaali-)asenneilmapiiriä. Kaikki seksin ja seksuaalisen toiminnan muodot eivät suinkaan ole tasavertaisia, vaikka seksuaaliasenteet ovatkin nykypäivänä entistä vapaamielisempiä. Seksityöhön ja seksityöntekijöihin suhtaudutaan monilta osin kielteisesti ja ennakkoluuloisesti ylläpitäen vahingollisia stereotypioita. Erityisesti seksityötä tekeviin äiteihin kohdistuu moraalisesti latautuneita odotuksia, eikä äitiyden ja seksityön nähdä sopivan saman kategorian sisälle. Samanlaisia mielikuvia koetaan kuuluvan käsityksiin opiskelijasta ja seksityöstä. Seksityöntekijät eivät kuitenkaan itse suurilta osin häpeä seksityötä tai koe sitä saastuttavana, vaan ongelma nähdään olevan yhteisön asenneilmapiirissä. Aineistossa ilmenee, miten uhriuden, tautisuuden ja rikollisuuden diskurssit määrittävät julkisessa keskustelussa esitettyjä kuvia seksityöntekijästä. Näitä diskursseja kuitenkin pyritään kyseenalaistamaan seksityöntekijöiden keskuudessa. Samalla kritisoidaan kaupallisen seksin toimijoiden näkemistä yhtenäisenä ja homogeenisenä joukkona. Analyysini perusteella seksityö on ilmiönä varsin moninainen, ja paikoitellen aineistoni seksityöntekijöillä on yhteistä lähinnä se, että jokainen heistä työskentelee opintojen ohella kaupallisen seksin alalla. Monin paikoin heille on yhteistä myös seksityön keskiluokkaisuus, työhön suhtautuminen siviilielämän ehdoilla ja halu estää seksityön tuleminen julki laajassa mittakaavassa. Salailulla ja stigmalla koetaan tässä mielessä olevan jatkumoa nykyhetken lisäksi myös tulevaisuudessa, jopa seksityön lopettamisen jälkeisessä ajassa. Ajallisten ulottuvuuksien lisäksi salailu ja stigma ulottuvat työminän alueelta siviilielämän puolelle, ja näitä eri positioita pyritäänkin pitämään erillään. Erityisesti äidin positio rajataan tiukasti erilleen seksityöpositiosta. Työminään sisältyy olennaisesti myös esittämisen ja esiintymisen ulottuvuuksia, jolloin asiakastilanteisiin kuuluu nautinnon ja läheisyyden esittäminen. Näistä piirteistä huolimatta seksityötä rinnastetaan ensisijaisesti muihin töihin, ei siviilielämän suhteisiin, jolloin työssä korostuu ammatillisuuden ja asiakaspalveluasenteen esiin tuominen. Tutkielmassani esitän naiseuden myyttisen kuvaston ilmenevän seksuaalista käyttäytymistä ja naiseuden kaksijakoisuutta koskevissa odotuksissa ja merkityksissä. Seksityöntekijöihinkin liitettävä huonon naisen kuvasto pitää sisällään käsityksiä sopimattomasta seksuaalisuudesta ja siveettömyydestä, jolloin seksityön alaisuuteen on vaikea mieltää kuvia tavoiteltavasta ja sopivasta naiseudesta ja seksuaalisuudesta. Myyttisen kuvaston tutkimisella on seksityön kohdalla yhteiskunnallista ja kulttuurista painoarvoa, sillä myyteillä on kulttuuristen merkitysten, arkipäivän käsitysten ja seksuaaliasenteiden kautta vaikutusta laajimmillaan jopa siihen, miten viranomaiset, poliittiset päättäjät ja laaja yleisö suhtautuvat seksityöhön ja seksityöntekijöihin.

Pro gradu -tutkielmassani esitän, että moderneja salaliittoteorioita, jotka ovat merkittävä tekijä nykyisessä informaatiopainotteisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, on mahdollista tutkia tieteellisen myyttitutkimuksen metodein ja käsittein. Tämän jälkeen osoitan rinnastuksen toimivuuden soveltaen myyttitutkimuksen työkaluja keräämääni verkkoaineistoon, joka koostuu viime vuosina kirjoitetuista salaliittoteoreettisista teksteistä. Tutkielmani ensimmäisessä osassa määrittelen ensin käsitteen “moderni” kiinnittäen huomiota eräisiin modernin piirteisiin, jotka osaltaan selittävät salaliittoteorioita. Tämän jälkeen esittelen sekä historiallisia että nykyisiä tieteellisiä näkemyksiä salaliittoteorioiden ominaispiirteistä, rakenteista ja funktioista. Huomioni keskittyy ensisijaisesti niin kutsuttuun Uuden maailmanjärjestyksen salaliittoteoriaan, joka kuvaa salaisen tahon toteuttamaa laajamittaista suunnitelmaa diktatuurisen maailmanvaltion perustamiseksi. Seuraavaksi muotoilen käsitykseni myyteistä suhteessa vanhempaan ja uudempaan myyttien tutkimukseen ja käyn läpi ne nykypäivän myyttitutkimuksen käsitteet, jotka ovat tutkielmani kannalta oleellisia. Lopuksi yhdistän edellä mainitut teoriataustat perustellakseni sen, että salaliittoteoriat muistuttavat myyttejä ominaisuuksiltaan, rakenteiltaan ja funktioiltaan ja että ne ovat tutkittavissa samoista teoreettisista lähtökohdista kuin myytit. Esitän, että niitä voi nimittää salaliittomyyteiksi. Näen salaliittomyyttien tutkimuksessa erityisen hyödylliseksi “myyttisen diskurssin” käsitteen. Sen avulla on mahdollista etsiä salaliittoteoreettisuuden myyttisiä piirteitä laajemminkin kaikenlaisesta symbolisesta viestinnästä ja kielenkäytöstä. Tutkielman toisessa osassa analysoin seitsemän suomalaisen verkkosivun kirjoituksista koostuvan aineistoni myyttisiä diskursseja, joita kirjoittajat hyödyntävät Uutta maailmanjärjestystä kuvatessaan. Aineisto sisältää niin äärioikeiston poliittisia tekstejä kuin new age -piirien uushenkisiä kirjoituksiakin. Analyysin tuloksena aineistosta nousee esiin neljään kategoriaan sijoittuvia diskursseja: ensimmäinen kuvaa jatkuvaa epäluuloa “pintaan” eli siihen, mikä on välittömästi nähtävissä, ja painottaa totuuden löytyvän syvemmältä; toinen esittää salaliittomyyttisen vastustajan äärimmäisenä pahana, joka on hyvin voimakas mutta silti voitettavissa; kolmas hahmottelee tämän vastustajan historiallisesti jättimäistä suunnitelmaa, jonka tavoite on monien alistaminen yhdeksi; neljäs kategoria koostuu keinoista, joita salaliittoteoreetikot esittävät mainitun suunnitelman vastustamiseksi. Johtopäätöksenä totean, että salaliittoteoriat ovat niihin uskoville tärkeitä maailman käsitteellistämisen tapoja sekä myyttistä, arkilogiikan ylittävää kieltä, minkä vuoksi niiden kumoaminen esimerkiksi tieteellisistä lähtökohdista usein epäonnistuu. Salaliittoteoriat muodostavat pikemminkin oman, laaja-alaisen uskomusjärjestelmänsä. Siinä tapauksessa kriittinen myyttitutkimus, joka tutkii analyyttisesti salaliittoteorioiden merkityksiä ja funktioita, on hyödyllisempi kuin niiden totuusarvoja punnitseva lähestymistapa.

Tutkimukseni käsittelee espoolaislähiö Olarin räppäreiden kotiseutuun kytkemiä ajatuksia ja identiteettejä. Aineistona ovat kuuden räppärin haastattelut sekä olariräpin kappaleiden sanoituksia, jotka kertovat kotiseudusta tai Olarista. Haastattelut toteutin teemahaastatteluina vuosina 2017 ja 2018. Haastattelut on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmiin. Pro gradu -työni teoreettisen lähtökohdan muodostavat performanssitutkimus ja John Miles Foleyn luoma esitysareena -käsite. Esitysareena on tulkintakehys, jonka kautta esiintyjä ja kuulija luovat tilan yhteiselle ymmärrykselle ja arjesta poikkeaville tulkinnoille. Esitysareenalla toimivat tilannesidonnaiset rekisterit, jotka sekä areenalle osallistuvat että esiintyjät voivat tunnistaa. Onnistuneeseen tulkintaan tarvitaan rekistereiden aktivoituminen esitysareenan sisällä. Tarkastelen teoreettisen viitekehyksen kautta räppäreiden tuottamia performansseja muun muassa Olarista, olarilaisuudesta ja suomiräpistä. Tutkimuskysymykseni käsittelevät olarilaista kotiseutua: miten olarilaiset kuvaavat kotiseutuaan, miltä olarilainen kotiseutuidentiteetti näyttää räppäreiden ja räpin näkökulmasta esitysareenalla sekä millaisena kotiseutu näyttäytyy alueelle kiinnittymisen kautta? Millaisia rekistereitä olarilaisella esitysareenalla aktivoituu? Käsittelen haastatteluja ja kappaleita performanssin kautta ja nostan esiin kolme suomiräpin yleistä narratiivia: päihteet, huumorin ja seksuaalisuuden. Lisäksi hahmottelen suomiräpin intertekstuaalisuutta ja sen merkitystä olariräpin viittauksiin sekä lokaalisti että globaalisti. Moderni kotiseutu, lähiö, luo lähtökohdan kotiseutuidentiteetin tutkimukselle Olarissa ja pohdin lähiön merkitystä olariräpin kotiseudun muodostumiseen. Olariräpin kotiseudun eri puolet tulevat tutkimuksessani näkyviksi ajan, paikan, sosiaalisten suhteiden ja nostalgian kautta. Kotiseudun käsitys on muodostunut räppäreille omien kokemusten, paikan sekä yhteisöjen risteämissä. Paikat saavat merkityksensä sosiaalisten suhteiden ja tapahtumien kautta ja syventävät merkityksiään kappaleiden sanoituksissa. Paikallistarinat, paikalliset ihmiset ja paikkaan kuulumisen tunteet kirjoitetaan sanoituksiin, joiden tasot aukeavat paikallistuntemusta omaaville, avaten oven esitysareenalle. Kotiseutu, oma yhteisö ja olariräp ovat räppäreille tärkeitä identiteetin elementtejä, joiden merkitystä he eivät kuitenkaan pohdi aktiivisesti arjessa. Kotiseudun edustaminen kytkeytyy räpin globaaliin narratiiviin, jonka kautta aitoudesta ja alueen edustamisesta on tullut tärkeitä elementtejä performanssin näkökulmasta. Räpin avulla kerrotaan keitä ollaan ja mitä edustetaan, sekä luodaan samalla tiettyyn paikkaan ja yhteisöön kuulumista.

Nuorten lukemisessa on tapahtunut suuri muutos 2000-luvulla uudenlaisten tekstimuotojen vallatessa vapaa-ajan käytöstä yhä suuremman osan. Perinteisen kirjallisuuden lukeminen on vähentynyt ja nuorten lukutaidoissa on tapahtunut heikentymistä viime vuosina. Tutkielmassa tarkastellaan nuorten lukuhalun ilmentymisiä ja nuorten lukemisen kulttuureja muistitietoaineiston kirjoitusten pohjalta. Työn lähtökohtana on oletus siitä, että lukuhalu ja lukukokemukset ovat kollektiivisia kokemuksia, joiden kautta voidaan ymmärtää ja säilyttää tämän aikakauden nuorten lukemiseen kulttuureita. Tutkielmassa käsitellään ensinnäkin sitä, mitä muutoksia lukemisen kulttuureissa on nähtävissä nuorten kirjoitusten pohjalta. Toiseksi tarkastellaan sitä, miten vapaa-ajallaan lukevien nuorten muistitietokirjoituksissa kirjoituksissa näkyy lukuhalua selittäviä tekijöitä ja mitä nämä tekijät ovat. Kolmanneksi kysytään sitä, mikä nuorten lukuhalun ilmentymissä on yhteistä ja jaettua, mutta myös tuodaan esiin vaihtelu vastausten välillä. Tutkielma sijoittuu muistitietotutkimuksen, lukuhalun tutkimuksen sekä nuorisotutkimuksen alueille. Tutkimusaineisto koostuu lahtelaisen koulun oppilaiden kirjoituksistä Elämää lukijana -muistitietokeruuseen, joka järjestettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Kirjahistoriallisen Seuran toimesta vuonna 2014. Keruukutsussa ohjeistettiin vastaajia kertomaan kokemuksistaan lukemisesta taitona, harrastuksena, elämänkaaren osana sekä sosiaalisena toimintana. Kokonaisaineistossa on 546 vastaajaa, joista 270 on lahtelaiselta koululta. Koulun aineistosta tässä tutkielmassa on tarkasteltu 83 oppilaan kirjoituksia. Lisäaineistona on käytetty saman koulun nuorten kirjoituksia tärkeimmistä lukukokemuksista. Tutkielman lähtökohdat ovat fenomenologis-hermeneuttisessa perinteessä, jossa tutkimuksen ytimessä ovat kokemus, merkitys ja yhteisöllisyys. Tutkimusmenetelminä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysia, lähilukua sekä teema-analyysia. Aineiston perusteella on nähtävissä muutoksia lukemisen kulttuureissa. Nuoret lukevat vähemmän perinteistä kirjallisuutta kuin ennen, mutta lukeminen suuntautuu yhä monipuolisempiin tekstimuotoihin. Kirjoitusten perusteella lukuhalua ilmensi viisi teemaa. Nämä teemat ovat ajanviete, itsesäätely, tiedonkeruu, eskapismi sekä olemisen tapa. Lukuhalun ilmentymät jakaantuvat eri teemojen alle hyvin tasaisesti, ja vain tiedonkeruuteeman alla on muita hieman vähemmän kirjoituksia. Ajanvieteteeman alle kuuluvat kaikki lukukokemuskertomukset, joissa lukemista kuvataan suhteellisen neutraaleilla sanoilla. Nuoret kirjoittavat lukevansa, kun ei ole muutakaan tekemistä, on tylsää tai kun vain tuntuu siltä. Itsesäätelyteemaan kuuluvat kaikki kirjoitukset, jossa lukemista määritellään ennen kaikkea mielialan säätelyn kautta. Nuoret kertovat tietoisesti lukevansa silloin, kun ahdistaa tai masentaa. Myös lukeminen itsensä rentouttamiseksi ennen nukkumaanmenoa kuuluu tähän ryhmään. Tiedonkeruuteemaan kuuluvat kaikki kirjoitukset, joissa lukuhalu ilmeni ensisijaisesti tiedonkeruun kautta. Eskapismiteemaan kuuluvat kuvaukset uppoutuvasta ja koukuttavasta lukemisesta sekä ne kirjoitukset, joissa lukeminen kohdistuu yksinomaan fantasiaan ja/tai romantiikkaan. Olemisen tapa -teemalla kuvataan viimeistä ryhmää, johon kuuluvat aineiston paljon ja monipuolisesti lukevat nuoret. Tässä teemassa lukeminen on oleellinen osa kirjoittajien elämää ja eikä se suuntaudu mihinkään tiettyyn kirjallisuudenlajiin. Aineiston perusteella on nähtävissä, että nuorten lukeminen on jakautunut voimakkaasti paljon lukeviin ja niihin, jotka eivät lue juuri lainkaan. Perinteisen kirjallisuuden lukemisesta on tullut yksi harrastus muiden joukossa, joka kiinnostaa pientä osaa nuorista.

Työssäni tarkastelen turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevien vapaaehtoisten muistitietokerrontaa vuoden 2015 tilanteessa. Tutkielman aineisto on kerätty vuonna 2017 Helsingin yliopiston folkloristiikan oppiaineen kenttätyökurssilla, joka käsitteli turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevien vapaaehtoistyötekijöiden kokemuksia. Tämä pilottitutkimus toteutettiin osana Helsingin yliopiston ERA.Net RUS Plus –muistitietohanketta: LIVINGMEMORIES – Living together with difficult memories and diverse identities 2015–2017. Aineisto on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Tutkielman aineistona on näistä haastatteluista kaksi, jotka ovat molemmat pariskuntien yhteishaastatteluita. Tarkastelen aineistoani kerronnallisesti Michael Bambergin positiointianalyysin avulla. Positiointianalyysilla on mahdollista tarkastella sitä, millä tavoin vuorovaikutustilanteen osallistujat tuottavat yhteistoiminnallisesti identiteettejä, positioimalla itseään ja toisiaan useilla kerronnan tasoilla. Bamberg jakaa kerronnan kolmeen tasoon kertomusmaailman, kerronnan ja diskurssien tasoon. Tarkastelen myös vapaaehtoisten positioitumista intersubjektiivisesta näkökulmasta, jonka perustan Katherine Borlandin teoretisoinnille yhteiskerronnan intersubjektiivisuudesta. Työssä kysyn millä tavalla turvapaikanhakijoiden kanssa toimivat vapaaehtoiset merkityksellistävät omaa toimintaansa vapaaehtoistyötä tekevien pariskuntien yhteiskerronnassa. Kysyn miten haastatellut pariskunnat positioivat itseään suhteessa vapaaehtoisuuteen, tai siihen kytkeytyviin muihin positioihin. Toisekseen kysyn myös millä tavalla nämä positiot ovat intersubjektiivisessa suhteessa muihin toimijoihin, kuten heidän puolisoonsa, turvapaikanhakijoihin, muihin vapaaehtoisiin tai maahanmuuttoviranomaisiin. Kolmanneksi kysyn, miten nämä yhdessä vapaaehtoistyötä tekevät pariskunnat kertovat siitä yhdessä. Kertomusmaailman tasolla olen löytänyt erilaisia vapaaehtoisuuden positioista, kuten vapaaehtoistyöntekijän/tukihenkilön villin vaparin/aktivistin, elämätapa-auttajan, ystävän/perheenjäsenen ja asianajajan. Kertomusmaailman positiot liittyivät vahvasti vapaaehtoistoiminnan tilanteisuuteen. Erilaiset toiminnan muodot ja vaiheet kutsuivat kerronnasta esiin erilaisia positioita. Nämä kaikissa positioissa näkyi keskenään erilainen intersubjektiivinen suhde muihin kerronnassa mainittuihin henkilöihin, esimerkiksi kertojan puolisoon, turvapaikanhakijoihin, muihin vapaaehtoisiin tai viranomaisiin. Aineistosta löytyi erilaisia tapoja hahmottaa intersubjektiivisuutta. Näitä olivat rajattu, sidosteinen, yhteistoiminnallinen, verkottunut ja välitteinen intersubjektiivisuus. Nämä erilaiset intersubjektiivisuuden muodot liittyivätkin kertojilla tiettyihin kertomusmaailman positioihin. Kerronnan tasolla haastateltavilla oli myös erilaisia yhteiskerronnan positioita, joilla he joko tuottivat yhdessä kerrontaa. Pääasiassa kerronta eteni dialogisesti ja myötäilevästi, mutta vaati ajoittain myös kertojien keskinäistä neuvottelua. Myös haastattelijoilla oli oma roolinsa kerronnan muotoutumisessa. Diskurssien tasolla kerronnasta merkittävimmiksi kommentoineiksi diskursseiksi hahmottuivat toiseen ihmiseen luottamisen -diskurssi ja yksilön ja yhteiskunnan vastuun diskurssi. Näiden diskurssien avulla kertojat rakensivat toiminnalleen intersubjektiivisia merkityksiä. Jatkossa vapaaehtoisten muistitietokerrontaa olisi tärkeä tutkia lisää ja se voisi avata paitsi teoreettisesti muistitietoprosessin rakentumista, myös auttaa ymmärtämään turvapaikanhakijoiden kanssa toimivien vapaaehtoisten liikettä ympäri Eurooppaa.

Käsittelen tutkielmassani Suomen itäisiltä perinnealueilta 1880- ja 1890-luvuilla kerättyjä kansansatuja, joiden yhdistävänä teemana toimii sadussa tapahtuva naishahmon ristiinpukeutuminen. Tutkin satujen sisältöä keskittyen naishahmojen rooliin. Tarkastelen naishahmoja suhteessa satujen muihin henkilöhahmoihin sekä aikaisempaan kansansaduista tehtyyn tutkimukseen. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisiksi itäiseltä perinnealueelta 1880- ja 1890-luvuilla kerättyjen kansansatujen ristiinpukeutuvat naissankarit kuvataan? Millainen on sadun kertomusmaailman ja taustakulttuurin suhde? Tutkimusaineistoni koostuu viidestä kansansadusta, jotka olen etsinyt ja valinnut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinteen ja nykykulttuurin kokoelman satukortistosta. Sadut valikoituivat niissä tapahtuvan naishahmon ristiinpukeutumisen perusteella, minkä lisäksi rajasin satujen keruuajan 1880- ja 1890-luvuille sekä keruupaikan Suomen itäisille perinnealueille. Toteutan analyysissäni samankaltaista satujen sisällön ja taustakulttuurin vertailua kuin Satu Apo väitöskirjassaan Ihmesadun rakenne (1986). Etsin aineistostani toistuvia kaavoja ja käsityksiä, minkä jälkeen suhteutan niitä satujen kertojien, tai heitä lähellä olevaan, aikaan ja kulttuuriin, näiden piirteisiin ja naisiin sekä naisten rooleihin kohdistuviin käsityksiin ja asenteisiin. Apon väitöskirja toimii tutkielman ensisijaisena teoriataustana kansansatuihin ja niiden hahmoihin liittyvissä kysymyksissä. Naisten roolia talonpoikaiskulttuurissa selvittäessäni hyödynnän suomalaista talonpoikaiskulttuuria käsittelevää tutkimusta (esim. Löfström, 1999). Käsitellessäni 1800-luvun naisten ristiinpukeutumista käytän apunani historiallisista henkilöistä ja ristiinpukeutuvista naisista kertovia tutkimuksia (Bolich 2007 & Wheelwright 1990). Lisäksi olen 1800-luvun suomalaisesta ristiinpukeutumisesta tehdyn tutkimuksen puutteen vuoksi käyttänyt hyväkseni Kansalliskirjaston digiarkistosta (https://digi.kansalliskirjasto.fi) hakusanalla “nainen miehen vaatteissa” löytyneitä lehdistölähteitä, sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston paikallistarinakortistoa. Analyysin myötä käy ilmi, että satujen naissankarit kuvataan kansansaduille tyypillisten ihanteiden mukaan hyveellisinä ja puolisoilleen tai puolisoehdokkailleen uskollisina. Poikkeuksen tähän tekee satu Kuninkaan vävy. Tämän lisäksi satujen naisankareita voi kuvailla omatoimisiksi, älykkäiksi sekä rohkeiksi. Kansansatujen tyypillisestä naishahmosta satujen päähenkilöt eroavat korkealla yhteiskunnallisella asemallaan. Satujen sisäinen maailma ja talonpoikaiskulttuurin arkitodellisuus näyttäytyvät yhtäläisinä naisen roolin sekä avioliiton kuvauksissa. Saduissa ilmenevät syyt ristiinpukeutumiselle myötäilevät 1800-luvun naisten ristiinpukeutumisen syitä.

Pro gradussani tutkin synnytyskertomuksia henkilökohtaisena kokemuskerrontana. Tutkin, mistä asioista synnytyskertomuksissa kerrotaan ja miten, sekä millaisesta perinteenlajista on kysymys. Lähestyn aihetta analysoimalla kerronnan keinoja ja synnytyskertomusten yhteisöllistä aspektia. Paneudun myös synnytyskeskusteluun liittyviin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin diskursseihin ja normeihin, ja tarkastelen, miten nämä näkyvät synnytyskertomuksissa. Tutkielmani aineistona on seitsemän vuonna 2015 tekemääni haastattelua, joihin sisältyy jokaisen haastatellun suullisesti kertoma synnytyskertomus. Analysoin niitä narratiivisen analyysin keinoin. Tarkastelen synnytyskertomusten rakennetta, kertomussisältöjä sekä kerronnan keinoja, kuten repliikkejä ja dialogeja, henkilöhahmoja, aikamuodonvaihteluita sekä fokalisaatiota. Näiden kautta selvitän, mikä synnytyskertomuksissa on niiden viesti ja funktio. Analysoin synnytyskertomuksia myös jaettuna perinteenä. Tutkin, mikä on niiden yhteisöllinen puoli – kenelle niitä kerrotaan ja kenelle ei, ja miksi. Analysoidessani kerrontaa tutkin synnytyskertomuksia myös vastakertomuksina. Aineistoni perusteella synnytyskertomusten sisällöt ja funktiot vaihtelevat paljon. Jotkut ovat informatiivisia kuvauksia tapahtumien kulusta ja omista kokemuksista, jotkut taas tarinallisempia sisältäen dramatisoituja kohtauksia. Kerronta voi olla nykyhetkestä käsin muistelevaa, tai sitten kertoja voi eläytyä synnytyshetken kokemukseen käyttäen esimerkiksi fokalisaation vaihdoksia. Kertomuksen kannalta olennaisimpia kohtia tehostetaan repliikeillä ja joskus myös aikamuodonvaihdoksilla. Dramatisoiduissa kohtauksissa voidaan kuvata myös tilanteita muiden henkilöiden (kuten puolison tai hoitohenkilökunnan) kanssa. Vauvan syntymä tai keholliset tuntemukset (kuten kivun kuvailu) jäävät synnytyskertomuksissa vähemmälle. Joskus niitä ei kuvata ollenkaan. Sen sijaan joskus keskiöön nousee oma toimijuus. Synnytyskertomukset voivat myös sisältää henkilöiden omia näkemyksiä ja mielipiteitä synnytyskäytännöistä ja synnytyksen diskursseista. Tutkielmassani nousee esiin se, että synnytys on kertomuksissa usein pikemminkin tapahtumien areena, jonka kautta kuulijalle viestitään muita asioita kuin kerrotaan vain synnytyksen vaiheista. Synnytyskertomus voi olla informatiivinen tai muisteleva kuvaus synnytyskokemuksesta, tai se voi myös kertoa itsestä ja omasta toimijuudesta, jolloin se voi olla selviytymistarina tai haltuunottotarina. Synnytyskertomuksissa esiintyy myös vastakertomuksia niin itse tarinan viestin kuin näkökulman osalta. Aineistostani käy ilmi se, että synnytykseen liittyvät normit ja diskurssit vaikuttavat ihmisten ajatteluun. Vastakertomuksena synnytyskertomus on tapa ottaa oma kokemus haltuun ja kommunikoida synnyttämiseen liittyvien kulttuuristen käsitysten kanssa. Tutkielmastani käy ilmi myös se, että vaikka synnytyskertomusten jakaminen on synnyttäneitä naisia yhdistävä perinne, tämä toteutuu todennäköisemmin silloin, kun kokemukset ja näkemykset ovat samankaltaisia.

Tässä työssä tarkastellaan huhuja verkkokeskusteluissa. Huhuista tämän työn keskiöön on nostettu kaksi tapaustutkimusta. Toinen huhuista koskee kotitalousjätteiden kierrättämisen oletettua turhuutta ja toinen maahanmuuttajien sosiaalituen suuruutta. Työn tavoite on vastata seuraaviin kysymyksiin: Mikä on huhujen sisältö tämän tutkielman aineistossa ja mitä näitä huhuja levittämällä argumentoidaan? Tunnistetaanko huhupuhe genrenä ja puhetyylinä keskustelijoiden joukossa? Kuinka huhupuheeseen suhtaudutaan ja miten genren nimeämistä käytetään retorisena välineenä? Minkälaisia motiiveja huhun kommentoimiselle ilmenee? Lopuksi selvitetään minkälaisia stereotyyppisiä kuvauksia huhut rakentavat kohteistaan? Minkälaisia nämä tapaustutkimuksiin kytkeytyvät kuvaukset ovat muualla aineistossa, tapaustutkimuksia laajemmassa kontekstissa? Tapaustutkimusten aineistona toimivat keskustelut käydään pääosin aiheisiin liittyvien verkkouutisten alla, mutta niitä kommentoidaan myös muilla verkkoalustoilla. Tapaustutkimuksissa ilmenevät stereotyyppiset kuvaukset eivät ole yleisiä vain tämän työn tapaustutkimusten parissa, vaan ne kytkeytyvät laajemmin aineistossa esiintyviin diskursseihin. Näin ollen aineisto on laajempi ja sitä rajaavat tapaustutkimusten yhteydessä esiin nousseet diskurssit. Aineistosta nousee esiin kaksi huhua: 1) Maahanmuuttajilla on kalliimmat lastenvaunut, koska he saavat paljon suurempaa sosiaalitukea kuin suomalaiset. 2) Jätteiden syntypaikkalajittelu on turhaa, koska jätteet sekoitetaan myöhemmässä vaiheessa prosessia takaisin yhteen. Lähilukemisen, diskurssianalyysin ja argumentaatioanalyysin avulla aineistosta ilmenee, että huhuja levittämällä ja niitä kommentoimalla argumentoidaan eri motiivein monenlaisia yhteiskunnallisia asioita. Genren nimeämistä käytetään eri tavoin retorisena välineenä, useimmiten pyrkien heikentämään huhupuheiden sisältämien väitteiden totuusarvoa. Huhupuheet tunnistetaan aineistossa melko hyvin, mutta niiden tarkempi nimeäminen vaihtelee. Tapaustutkimuksista nousee esiin joitakin selkeitä stereotyyppisiä kuvauksia, kuten vaatimattomat suomalaiset, ahneet maahanmuuttajat ja selvemmin poliittisena konstruktiona epärationaalinen vihervasemmisto. Nämä stereotyyppiset kuvaukset kytkeytyvät laajempaan yhteiskunnalliseen verkkokeskusteluaineistoon ja niitä konstruoidaan monipuolisesti erilaisia nimityksiä käyttämällä ja ajallisesti laajalti eri aikoina, monissa eri yhteyksissä. Tämä työ osoittaa, kuinka kansanperinteen genret toimivat keskustelussa asenteiden ilmaisijoina ja perinteistä tietoa voidaan käyttää sosiaalisen todellisuuden muokkaajana sekä vakuuttelun keinona.