Browsing by discipline "ranskalainen filologia, kääntäjälinja"

Tämä tutkielma käsittelee laululyriikoiden kääntämistä ja selvittää, miten eri käännösteoriat määrittelevät laululyriikoiden kääntämisen. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa selvitetään vertailevan tutkimuksen keinoin, millaisia käännösstrategioita laululyriikoiden kääntämisessä käytetään ja millaiset erityispiirteet vaikuttavat käännösstrategioiden valintaan. Tutkielmassa perehdytään siihen, miten sekä ranskaa että suomea osaava laulaja on kääntänyt suomalaisia laululyriikoita ranskaksi ja millaisia käännösstrategioita hyödyntäen hän on ratkaissut kielelliset ja kulttuurilliset erot näiden kieliversioiden välillä. Tutkielman aineisto koostuu 11 suomenkielisestä kappaleesta, jotka on käännetty ranskaksi. Kyseessä on suomalaisen näyttelijä-laulaja Irina Björklundin albumi La vie est une fête, johon hän on kääntänyt suomalaisen iskelmän ja popin eri aikakausien klassikoita ja hittejä. Tutkielma pohjautuu Andrew Chestermanin (1997) käännösstrategioihin ja Peter Low’n (2005) pentathlon-periaatteeseen. Aineisto on jaoteltu ensisijaisesti Chestermanin käännösstrategioiden mukaan syntaktisiin, semanttisiin ja pragmaattisiin strategioihin. Jokainen pääkategoria jakautuu kymmeneen alaluokkaan. Näiden strategioiden käyttöä selitetään Peter Low’n laululyriikoiden kääntämiseen tarkoitetun viisijakoisen pentathlon-periaatteen avulla (laulettavuus, merkitys, luonnollisuus, rytmi ja riimi). Lisäksi teoriataustana käytetään muita laululyriikoiden kääntämiseen liittyviä tutkimuksia (Palmgren 1986; Salo 2006; Franzon 2008; Savonen 2008). Koska käännösstrategioiden valintaan vaikuttaa vahvasti käännöksen skopos, myös skoposteoria (Reiss & Vermeer 1986) esitellään tutkimuksessa lyhyesti. Tutkielman aineisto osoittaa, että Björklund on käyttänyt laululyriikoiden käännöksissä syntaktisia ja semanttisia käännösstrategioita huomattavasti pragmaattisia strategioita enemmän. Aineiston 556 strategiasta 41,5 % on syntaktisia käännösstrategioita, 41 % semanttisia käännösstrategioita ja 17,5 % pragmaattisia käännösstrategioita. Analyysistä käy ilmi, että syntaktisia käännösstrategioita käytetään usein muiden käännösstrategioiden (semanttisten ja pragmaattisten) kanssa rinnakkain, mikä selittää osaltaan niiden laajan käytön. Syntaktiset käännösstrategiat liittyvät kielen rakenteellisiin muutoksiin, ja aineistosta selviää, että näiden käytön taustalla on tavoite säilyttää lähdetekstin rytmiikka sekä luonnollinen ja kielioppia mukaileva tapa käyttää kieltä. Semanttisten käännösstrategioiden käytön taustalla on kääntäjän halu säilyttää käännöksen merkitys mahdollisimman muuttumattomana. Merkityksen lisäksi semanttisia käännösstrategioita käytetään myös rytmiikan säilyttämiseksi ja käännöksen laulettavuuden parantamiseksi. Pragmaattisten käännösstrategioiden käytön taustalla on myös tavoite säilyttää rytmilliset elementit ja merkityssisältö mahdollisimman muuttumattomana.

Käännösala digitalisoituu ja kääntäjän työtä helpottavat työkalut kehittyvät jatkuvasti. Kääntäjän rooli ja työn painopiste on lisäksi muuttumassa. Esimerkiksi käännösten jälkieditointi, käännöstöiden hallinnointi, laadunvalvonta ja alihankkijoiden ohjeistaminen korostuvat tulevaisuudessa. Kääntäjän ammattitaitoon kuuluu myös yhä enemmän erilaisten käännöstyökalujen ja -teknologian hallinta. Kääntäjän on kyettävä seuraamaan ja olemaan mukana alan kehityksessä. Tämä pro gradu -tutkielma kuuluu kääntämisen sosiologian alaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu myös sosiaalipsykologian, sosiologian ja aikuiskasvatustieteen rajapinnalle. Työn tavoitteena on selvittää, kuinka kääntäjät itse näkevät oman ammatillisen identiteettinsä ja kehittymismahdollisuutensa työelämän murroksen keskellä vuonna 2018. Identiteettitutkimusta on viime aikoina tehty runsaasti eri tieteenaloilla, ja tutkimuksen runsautta perustellaan esimerkiksi yhteiskunnan muuttuvilla ja katoavilla rakenteilla. Kääntäjän identiteetti globaalissa maailmassa ansaitsee myös tulla tutkituksi. Identiteetti voidaan jakaa persoonalliseen ja sosiaaliseen identiteettiin. Ammatillinen identiteetti rakentuu persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin välisestä suhteesta, joka voi vaihdella esimerkiksi työtilanteen mukaan. Tutkimuksen teoreettisessa osassa luodaan katsaus käännösalaan, erilaisiin identiteettiteorioihin ja kääntämisen sosiologiaan. Työn empiirisen osuuden aineistonkeruumenetelmänä käytetään internetissä täytettävää verkkolomaketta. Kyselylomake oli avoinna 17.5.2018-31.5.2018 välisen ajan kaikille internet-linkin tietäville. Saate tutkimukseen julkaistiin kahdessa kääntäjille suunnatussa Facebook-ryhmässä. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 86 kappaletta. Tutkimuksen tuloksista selviää, että vastaajista yli puolet on pohtinut omaa ammatillista identiteettiään. Identiteetin pohdinnan laukaisevia tekijöitä ovat esimerkiksi arvostuksen puute, huoli toimeentulosta, alan muutokset ja konekäännösten yleistyminen. Edellä mainituissa seikoissa voi olla vaikutusta myös kääntäjän työmotivaatioon. Suurin osa vastaajista kokee kuitenkin voivansa työskennellä omien eettisten arvojensa mukaisesti, mikä kuitenkin joidenkin vastaajien kohdalla on edellyttänyt esimerkiksi kieltäytymistä tarjotusta työstä. Suurin osa vastaajista pitää käännösteknologian kehitystä mahdollisuutena. Käännösteknologian kehitys yhdistetään joissain vastauksissa jälkieditoinnin lisääntymiseen. Jälkieditointiin suhtautuminen on joidenkin vastausten osalta kuitenkin negatiivissävytteistä; jälkieditointityötä saatetaan pitää ”pakkona”. Kääntäjien olisi kuitenkin pyrittävä osallistumaan käännösteknologian kehitykseen ja ohjaamaan sitä. Kääntäjien ominaisuuksista tärkeinä teemoina korostuvat ammattikompetenssit ja taustakompetensseina esimerkiksi työhyvinvointi. Kompetenssien osalta vastauksissa esiintyy perinteisiä kääntäjien osaamisvaatimuksia, kuten esimerkiksi kieliosaaminen, tiedonhakutaidot, tarkkuus, huolellisuus, lähdekritiikki ja yleissivistys. Taustakompetenssit kattavat seuraavia osa-alueita: omien rajojen tunnistaminen, itsetuntemus, kärsivällisyys, paineensieto, joustavuus, asiakaspalvelutaidot, uteliaisuus, verkostoituminen, yhteistyökyky, keskittymiskyky, omanarvontunto, ammattiylpeys ja halu tehdä kääntäjän työtä. Internetissä toimivia vertaisverkostoja tärkeänä piti yli 90 prosenttia vastaajista. Kuitenkin harvempi ottaa aktiivisesti osaa keskusteluihin. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kääntäjien identiteettiä, asemaa ja statusta olisi työn muutosten keskellä tutkittava myös jatkossa. Tieteellisten tutkimustulosten avulla olisi ehkä mahdollista kehittää alan arvostusta, säätelyä ja palkkausta. Internet-linkin avoimuuden johdosta tutkimuksen luotettavuutta heikentää kuitenkin esimerkiksi se, että teoriassa on mahdollista, vaikkakin epätodennäköistä, että sama vastaaja on voinut vastata useamman kerran kyselyyn.

Tutkielmassani tarkastelen laintarkastuksessa tehtyjä korjausehdotuksia legaalimääritelmiin. Analysoin ensinnäkin, millaisia korjauksia ja kommentteja laintarkastajat ovat legaalimääritelmiin tehneet. Toiseksi selvitän, miten näitä korjauksia on noudatettu lopullisessa hallituksen esityksessä. Tarkastelua varten olen jaotellut korjaukset viiteen luokkaan: teksti-, syntaksi-, sana-, morfologia- ja sisältötason muutoksiin. Tämän lisäksi kuvaan niitä normeja, joihin kommenttien tekeminen ja niiden noudattaminen perustuvat. Tutkimusaineistonani on vuosina 2016 ja 2017 annettuja suomenkielisiä hallituksen esityksiä ja niiden luonnoksia, joissa on erilliset määritelmäpykälät. Tarkasteltavassa aineistoissa on yhteensä 108 legaalimääritelmää. Legaalimääritelmä tarkoittaa laissa olevaa käsitteen määritelmää. Laintarkastus on yksi lainvalmistelun vaiheista. Siinä oikeusministeriön laintarkastusyksikkö käy läpi luonnoksen hallituksen esityksestä ja pyrkii korjaamaan siinä olevat virheet. Tutkimustuloksenani on, että noin puoleen legaalimääritelmistä tehtiin jonkinlaisia korjauksia laintarkastuksessa. Määrä on sinänsä korkea, kun otetaan huomioon, että laintarkastukseen lähetettävien versioiden tulisi periaatteessa olla niin valmiita, että ne voitaisiin antaa eduskunnalle. Etenkin konjunktioiden käyttöä on usein tarkennettu, jotta määritelmä olisi mahdollisimman tarkka. Tekstitasolla on tehty ennen kaikkea typografiaan liittyviä muutoksia, jotta muoto vastaisi lakitekstin konventioita. Sanatason muutokset liittyivät ennen kaikkea tekstin tiivistämiseen sekä vakiintuneiden ilmaisujen ja kirjoitustapojen käyttöön. Näin ollen isoimmassa osassa muutoksia kyse on pohjimmiltaan tyylillisistä muutoksista sekä lainkirjoittajan oppaassa mainittujen kirjoitusohjeiden noudattamisen valvonnasta. Normeista nousevatkin esille ennen kaikkea täsmällisyyden, tiiviyden ja kaavamaisuuden vaatimukset. Tämä on linjassa niiden aiempien tutkimustulosten kanssa, ettei oikeuskielenhuolto tähtää pelkästään kirjakielen normien noudattamiseen, vaan siinä tarkastellaan myös niiden konventioiden noudattamista, joita säädöskielellä on erikoiskielenä. Tällaisia erityispiirteitä sisältyy esimerkiksi tapaan kirjoittaa luetelmat. Toisaalta tutkimustuloksissani sisällölliset muutokset korostuvat verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin lakikielen huollosta. Sisällöllisiä muutoksia on aineistossani toiseksi eniten yhdessä sanatason muutosten kanssa. Vaikuttaakin siltä, että sisällöllisiin seikkoihin kiinnitetään legaalimääritelmissä enemmän huomiota kuin muissa säännöksissä. Sisällölliset muutokset ovat pääsääntöisesti poistoehdotuksia. Laintarkastajan tekemät korjaukset hyväksyttiin hallituksen esitykseen muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta teksti-, syntaksi-, sana- ja morfologiatasolla. Korjausten noudattamisessa nousevat esille samat normit kuin korjaamisessa. Pyrkimyksenä on täsmällisyys, yksitulkintaisuus, tiiviys sekä konventioiden noudattaminen. Kun normit ovat yhteiset sekä laintarkastajalle että lainlaatijalle, korjaukset johtavat muutoksiin. Sitä vastoin korjauksia ei noudateta, kun lainlaatijan toiminnassa korostuu muu normi ohi edellä mainittujen normien. Tämä näkyy sisällöllisten muutosten kategoriassa, johon sisätyvistä muutosehdotuksista vain noin puolet hyväksytään. Tämä selittyy sillä, että systeemisyyden normin noudattaminen menee laintarkastuksen korjausten noudattamisen edelle. Kun legaalimääritelmä perustuu EU-oikeuteen, lainlaatija haluaa usein ottaa määritelmän sellaisenaan sen puutteista huolimatta.

Tutkielmassa tarkastellaan kuulovammaistekstittämisen ohjeistuksia, käytännön toteutusta ja näkyvyyttä Ranskassa. Tutkielman alkupuolella perehdytään audiovisuaalisen kääntämisen osa-alueeksi kuuluvaan kielensisäiseen tekstittämiseen ja sen tutkimukseen. Lisäksi tutkielmassa esitellään eri tahojen, kuten Euroopan unionin, sitoutuneisuutta saavutettavuuteen ja kuulovammaisten kansalaisten oikeuksiin tekstityksen näkökulmasta. Euroopan unionissa on säädetty useita direktiivejä määrittelemään kaikkien kansalaisten yhtäläisiä oikeuksia käyttää audiovisuaalista materiaalia muun muassa televisiotekstitysten avulla. Euroopan unionin sisällä kuulovammaisjärjestöissä ja jäsenmaissa on teetetty vastaanottotutkimuksia kuulovammaistekstitysten laadusta ja kehityskohteista. Tutkielmassa esitellään tarkemmin Ranskassa säädettyjä lakeja, jotka pohjautuvat muun muassa Euroopan unionin direktiiveihin. Tutkimusaineisto jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiseen osaan kuuluu kaksi ranskalaista elokuvaa, joiden DVD-julkaisuissa on tarjolla ranskankielinen kuulovammaistekstitys. Tutkimuksessa analysoidaan kyseisten elokuvien tekstityksiä. Analyysin perustana käytetään vuonna 2011 Ranskassa laadittua peruskirjaa, joka sisältää 16 laadukkaan kuulovammaistekstityksen kriteeriä. Tutkielman analyysissä vertaillaan elokuvatekstityksiä kriteereihin numero 1–14, jotka koskevat etukäteen tallennettuja ohjelmia. Peruskirjan on allekirjoittanut yhteensä 35 ranskalaista tahoa, joiden joukkoon kuuluu muun muassa valtion edustajia, audiovisuaalisen alan kattojärjestöjä, televisioyhtiöitä, tekstitysyrityksiä ja kuulovammaisten etujärjestöjä. Toinen analysoitavista tekstityksistä on tuotettu peruskirjan allekirjoittaneessa tekstitysyrityksessä. Analyysissä tarjotaan niin tekstuaalisia kuin visuaalisia esimerkkejä ranskalaisista kuulovammaistekstityksistä. Toiseen aineisto-osaan kuuluu 18 ranskalaista verkkosivustoa, jotka kuuluvat audiovisuaalisen alan kattojärjestöille, audiovisuaalisen sisällön palveluntarjoajille, tekstittäjien etujärjestöille ja kuulovammaisen yleisön etujärjestöille. Tutkielmassa tarkastellaan verkkosivustojen sisältöä etsien mainintoja saavutettavuudesta ja kuulovammaistekstittämisestä joko toimijoiden esittelyosioissa tai hakukoneissa. Osa analysoitavista toimijoista on ollut mukana allekirjoittamassa tekstitysten peruskirjaa. Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin analysoitavat elokuvatekstitykset noudattavat peruskirjan asettamia kriteereitä. Lisäksi selvitetään, millä tavoin valitut tahot käsittelevät saavutettavuutta ja kuulovammaistekstittämistä verkkosivuillaan ja onko peruskirjan allekirjoittaneiden ja sen ulkopuolisten tahojen välillä merkittävää eroa aiheen käsittelyssä. Tutkimuksen hypoteeseina on, että peruskirjan allekirjoittanut tekstitysyritys on tuottanut tarkemman, kriteerien mukaisen tekstitystuotoksen ja että peruskirjan allekirjoittaneiden tahojen verkkosivustoilla käsitellään aihetta paremmin kuin sen ulkopuolisten tahojen verkkosivuilla. Tutkimustuloksissa havaitaan, että molemmat elokuvatekstitykset noudattavat useimpia peruskirjan asettamia tekstityskriteereitä. Analyysin hypoteesi kuitenkin kumoutuu, sillä tulosten perusteella peruskirjan ulkopuolinen tekstitysyritys on tuottanut kokonaisuutena paremman tekstitystuotoksen kuin peruskirjan allekirjoittanut tekstitysyritys. Tuloksissa on kuitenkin otettava huomioon se, että peruskirjan allekirjoittaneen yrityksen tuotos on valmistunut ennen peruskirjan virallista julkaisua, kun taas paremmin tuotettu tekstitys on valmistunut kuusi vuotta peruskirjan jälkeen. Verkkosivujen tutkimuksessa havaitaan, että useimmilla sivustoilla ei käsitellä audiovisuaalisten palveluiden saavutettavuutta tai kuulovammaistekstittämistä tarpeeksi laajasti. Useilla peruskirjan allekirjoittaneiden tahojen sivustoilla aihetta sivutaan, mutta sitä ei tunnisteta tärkeäksi yhdenvertaisuuden tavoitteeksi. Tutkimustulosten pohjalta hypoteesi ei toteudu, sillä kaikki peruskirjan allekirjoittaneet tahot eivät käsittele aihetta sivuillaan, eikä allekirjoittaneiden ja peruskirjan ulkopuolisten tahojen välillä ole merkittävää eroa. Tutkielma osoittaa, että kuulovammaistekstittämisen ja saavutettavuuden tutkimus on yhä tärkeämpi aihe nykyajan yhteiskunnassa. Ne ovat myös ajankohtaisia aiheita, sillä esimerkiksi Euroopan unionissa valmistellaan laajoja uudistuksia kansalaisten yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Tulosten perusteella voidaan todeta, että lisätutkimus aiheesta ja asiaa koskevien tahojen huomio kuulovammaistekstittämiseen on paikallaan.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan tapaustutkimuksen avulla yhden lapsen kielenkehitystä sekä kommunikointia lähiympäristönsä kanssa suomen ja ranskan kielellä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten lapsi kehittyy kaksikieliseksi varhaislapsuudessa sekä miten kieliympäristö vaikuttaa toisen kielen samanaikaiseen (simultaaniin) oppimiseen. Kaksikieliseksi kasvamisen edellytyksenä on se, että lapsi saa riittävästi virikkeitä molemmilla kielillä. Koska tapaustutkimuksessa suomi on ympäristön puhuma kieli eli valtakieli, ja ranska perhepiirissä käytettävä vähemmistökieli, hypoteesina on, että suomen kieli tulee olemaan dominoiva tutkimustuloksissa. Tutkimuksessa pohditaan myös niitä tekijöitä, joilla saavutettaisiin mahdollisimman vahva ja tasapainoinen osaaminen molemmissa kielissä. Tutkimuksen onkin tarkoitus jakaa tietoa lapsen äidinkielten kehittymisestä, jotta kasvattaja, joka haluaa turvata lapselle vankan kielitaidon molemmissa kielissä, löytäisi siihen kielelliset työkalut ja valitsisi sopivan strategian vähemmistökielen tukemiseen. Tutkimushetkellä havainnoitava lapsi on 1½–2-vuotias. Aineistona on hänen spontaani kommunikaationsa sekä vuorovaikutus suomen- ja ranskankielisten aikuisten sekä kaksikielisten sisarusten kanssa. Aineistoa on kerätty puolen vuoden ajalta päiväkirjamerkinnöin sekä puhetta äänittäen. Aluksi sanoja on vain muutamia, mutta sanavarasto alkaa kehittyä voimakkaasti kahta ikävuotta lähestyttäessä, ja lopulta sanojen kokonaismäärä on yhteensä 217. Tutkimuksen tulokset kertovat kielenkehityksen olleen paitsi kaksikielistä myös simultaanista; molemmat kielet kehittyvät samanaikaisesti, mutta itsenäisessä järjestyksessä ja oman kielioppinsa mukaisesti. Suomenkieliset sanat (106 kpl) ovat valtaosin substantiiveja (50 %). Niiden lisäksi esiintyy suurin piirtein yhtä paljon interjektiota ja muita tunneilmaisuja, onomatopoeettisia sanoja, verbejä, pronomineja ja adverbeja. Myös muutama erisnimi, myöntö- ja kieltomuodot, tervehtimissanoja sekä adjektiiveja kuuluu sanastoon. Ranskankielisissäkin sanoissa (103 kpl) substantiiveja on eniten (36,9 %), mutta myös verbejä on suhteellisen paljon (21,36 %) – kun taas suomenkielisessä sanastossa verbien osuus on vain 6,6 %. Muita sanoja ranskaksi, kuten adverbeja, pronomineja tai tunneilmaisuja esiintyy vastaavissa määrin kuin suomenkielisessä aineistossakin. Tutkimustulosten perusteella lapsen puhuma ranskan kieli olisi ”kuvailevampi” eli ilmaisuvoimaisempi ja ekspressiivisempi kuin suomen kieli. Kielen oppimisen näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että ranskankielisessä puheessa esiintyy vaikutusta, liikettä, sijainteja sekä ihmisten välistä vuorovaikutusta suomea enemmän. Suomenkielisessä puheessa verbejä on huomattavasti vähemmän, joten oppimisnäkökulma on enemmänkin ”viittaava” eli asioiden nimeämisestä kiinnostunut sisältäen sanoja lapsen lähiympäristöstä, siinä olevista ihmisistä, esineistä, jne. Lapsi on ollut jatkuvassa vuorovaikutuksessa suomeksi ja ranskaksi vanhempiensa sekä sisarustensa kanssa, mutta myös ympäristön vaikutusta tulee analysoida. Ranskan kieli on kehittynyt selvimmin 1 v 11 kk iässä, jolloin lapsi on viettänyt kuukauden Ranskassa. Tässä ikävaiheessa puheeseen on tullut mm. 11 ranskankielistä verbiä, kun samaan aikaan suomenkielisiä verbejä on tullut puheeseen vain yksi. Sen sijaan paluu Suomeen näkyy 2 vuoden kohdalla, jolloin suomen kieli on vuorostaan kehittynyt voimakkaammin. Tutkimuksen tulokset vahvistavat entisestään käsitystä siitä, miten vallitseva ympäristön kieli vaikuttaa kielitaidon kehittymiseen ja toisaalta siitä, miten vähemmistökielen vahvistamiseksi on valittava aktiivinen strategia, jotta lapsesta kehittyisi mahdollisimman tasapainoisesti kaksikielinen ja jotta hän identifioituisi kumpaankin kieleen syntyperäisenä puhujana ja tuntisi molemman kielen kulttuurit omakseen.

Tutkielmassa käsitellään ranskan kielen on-pronominia ja sen suomenkielisiä vastineita kaksikielisessä kaunokirjallisuutta ja asiatekstejä sisältävässä korpuksessa. On-pronomini on monikäyttöisyydessään ja -merkityksisyydessään kenties ainutlaatuinen, eikä sillä ole suomen kielessä yksiselitteistä vastinetta, mikä tekee siitä mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Tutkin työssäni, minkälaisilla suomen kielen ilmaisukeinoilla on-pronominin eri merkityksiä voidaan välittää ranska–suomi- ja suomi–ranska-käännöksissä. Selvitän myös, onko suomen vastineiden ja on-pronominin käyttötavoissa eroa käännöstekstien ja alkujaan kyseisellä kielellä kirjoitettujen tekstien välillä ja onko on-pronomini aliedustettu suomesta ranskannetuissa teksteissä, kuten uniikkiaineshypoteesin (Tirkkonen-Condit 2002, 2004) nojalla voidaan olettaa. Lisäksi tarkastelen sitä, miten on-pronominilla ja sen vastineilla ilmaistaan kielenkäytön subjektiivisuutta. Tutkielma kuuluu käännöstieteen alaan, ja hyödynnän tutkimuksessa varsinkin korpuslingvistiikan ja tilastotieteen metodeja. Tämän työn korpuksessa sekä ranska–suomi- että suomi–ranska-käännöksissä on-pronominin frekventeimmät suomenkieliset vastineet ovat käännössuunnasta riippumatta yksipersoonainen passiivi ja nollapersoona. Tyypillisimmät passiivin vastineet ovat ihmiset homogeeniseen massaan samastava ns. homogeeninen on-pronominin käyttötapa ja rajalliseen tarkoitejoukkoon viittaava ns. spesifinen on-pronominin käyttötapa. Sekä suomen kielen passiivi että homogeeninen ja spesifinen on-pronomini jättävät agentin identiteetin taka-alalle, ja karkeasti voidaan arvioida näkökulman ja ilmaisun subjektiivisuustason säilyvän näiden ilmaisutapojen välillä. Nollapersoona ja ns. virtuaalinen on-pronomini vastaavat myös usein toisiaan, ja näille ilmaisutavoille on yhteistä se, että molemmat mahdollistavat yksilön kokemuksen yleistämisen siten, että kuka tahansa tilanteen tunnistava voi samastua siihen. Näiden kolmen on-pronominin käyttötavan ja niitä vastaavien passiivin ja nollapersoonan yleisyyden perusteella on mahdollista, että kääntäjät oppivat vastaavuudet nopeasti ja että ne automatisoituvat. Tämä selittäisi osin sitä, miksi on-pronomini (kaikki käyttötavat mukaan luettuna) osoittautui kieliopillisesta uniikkiudestaan huolimatta yliedustetuksi suomesta ranskannetussa osakorpuksessa, mikä on uniikkiaineshypoteesin perusteella odotettuun nähden päinvastainen tulos. Ainoastaan nous- eli me-viitteisen on-pronominin aliedustuminen käännösranskassa selittynee uniikkiaineshypoteesilla, koska suomen me-pronominilla on suora ranskankielinen vastine nous. Muut kielen ja käännöskielen väliset frekvenssierot selittynevät sen sijaan pitkälti korpuksen koostumuksella eli yksittäisten kirjojen vaikutuksella. Sanafrekvensseihin perustuvat vertailut eivät anna täysin kattavaa kuvaa kielellisistä ilmiöistä, koska kieli ei ole satunnaista eikä täysin edustavaa tekstikorpusta liene mahdollista kootakaan. Jos kuitenkin useilla eri korpuksilla ja erilaisia tutkimusmetodeja hyödyntämällä saadaan samansuuntaisia tuloksia, tulosten luotettavuus paranee. Niinpä on-pronominin ja sen vastineiden tutkimustakin voisi laajentaa ottamalla mukaan esimerkiksi hyväksyttävyysarviointi- ja käännöstehtäviä, jolloin frekvenssien lisäksi saataisiin tietoa mm. siitä, miten kielenkäyttäjät ryhmittelevät ilmaisutapoja mielessään. On-pronominin monitulkintaisuuden takia myös laadullinen analyysi olisi hyvä ottaa vahvemmin mukaan: erityisesti kaunokirjallisuudessa tyyli, rytmi ja monet tässä tutkimuksessa huomiotta jätetyt kontekstuaaliset piirteet voivat osoittautua varsin keskeisiksi on-pronominin kääntämisessä ja tulkinnassa.