Browsing by discipline "ruotsin kääntäminen"
Now showing items 1-10 of 10
-
(2018)84 s. + bilagor 6 s. Tiivistelmä – Referat – Abstract Studien granskar yrkeshögskolestudenternas upplevelse av översättningsmetoden, det vill säga att studera svenska genom att översätta yrkesrelaterade texter, uppfattning om sin motivation, syn på sina kunskaper i svenska och prefererade inlärningsmetoder. Avsikten med studien är att utforska om översättning kunde vara en lämplig undervisningsmetod inom yrkeshögskoleutbildningen i svenska som det andra inhemska språket. Undersökningsmaterialet består av två enkäter som studenter som deltar i studieavsnittet i teknisk svenska vid Kymmenedalens yrkeshögskola i utbildningsprogrammen i logistik och byggnadsteknik besvarar; en utgångsenkät innan undervisningen enligt översättningsmetoden inleds i augusti 2016 som alla 49 studenter besvarar och en senare enkät efter studieavsnittets del enligt metoden i november som 45/49 studenter besvarar. Studiens teoretiska bakgrund utgår från dialogiskt lärande, sociokonstruktivism och problembaserat lärande vilka utgör grunden för översättningsmetoden i studien. Det dialogiska lärandet baserar sig på Michail Bachtins tankar om dialogiskt tänkande och sociokonstruktivismen har sina rötter i bland annat Lev Vygotskijs psykologiska och pedagogiska studier om tanke och språk. Den teoretiska referensramen inkluderar även tidigare forskning i användning av översättning i språkundervisning och motivationens roll i språkstudier. Metodiskt sett är avhandlingen en enkätundersökning. Enkäterna består av påståendesatser som analyseras både kvalitativt och kvantitativt. Den kvantitativa analysen bygger på mätvärden från 1 till 5 enligt den femgradiga Likert-skalan som presenteras i form av 20 tabeller. Analysen beskriver och söker orsaker till enkätsvaren samt söker samband mellan upplevelsen av översättningsmetoden, synen på kunskaperna i svenska, motivationen och bakgrundsfaktorerna som består av kön, ålder och tidigare utbildning. Avhandlingens slutledning är att studier enligt översättningsmetoden lämpar sig för undervisning i svenska på yrkeshögskolor. Översättningsmetoden får generellt ett positivt gensvar hos studenterna. Ett samband mellan synen på kunskaperna i svenska och mellan tidigare utbildning, motivation, kön och upplevelsen av översättningsmetoden framkommer. Studentens tidigare utbildning och kön påverkar synen på kunskaperna på så sätt att kvinnliga studenter och studenter med studentexamen har positivare syn på sina kunskaper i svenska. Vidare finns ett samband mellan positiv syn på kunskaperna och både positiv motivation och positiv upplevelse av översättningsmetoden.
-
(2019)Tutkielmani on ns. käännösgradu, jossa tutkin ensisijaisesti tuottamaani käännöstä, mutta myös käännösprosessiani kokonaisuutena. Materiaalini on (1) Fredrik Lindströmin ja Henrik Schyffertin Ljust & Fräscht-boken: Jakten på det perfekta boendet ([2011] 2013, 97 s.) esipuhe ja luvut 1–4, 2) käännökseni (19 s.) ja (3) käännösprotokolla (27 s.), johon olen kerännyt huumoria ja ironiaa sisältävät kohdat, pohdintaa mahdollisista käännösvaihtoehdoista, käyttämäni käännösstrategiat ja Arthur Asa Bergerin (1993) mukaan soveltamani huumoritekniikat. Tutkielman tavoitteena on selvittää toisaalta kirjoittajien käyttämää huumoria ja ironiaa sekä jakaa ne Bergerin mallin mukaisesti eri tekniikoihin. Toisaalta tarkastelen, kuinka nämä tekniikat näkyvät suomennoksessani. Protokollaan kirjaamani esimerkit ja niiden sisältämät huumoritekniikat eivät edusta ainoastaan käännösongelmia tai käännösvaikeuksia, vaan tarkastelen käännöstäni kokonaisuutena. Teoreettinen viitekehys muodostuu Christiane Nordin ([1988] 2005) tekstianalyysimallista sekä sivuaa osittain myös Nordin ([1988] 2005) käännösongelmien ja käännösvaikeuksien eroja. Käyttämäni käännösstrategioiden jaottelu perustuu Chestermanin (1997) ja Tallberg-Nygårdin (2017) luokitteluihin. Analyysi koostuu kolmesta vaiheesta. Ensimmäiseksi analysoin lähtö- ja kohdetekstin Nordin mukaisesti ja toiseksi esittelen materiaalistani löytämiäni huumoritekniikoita. Kolmannessa vaiheessa analysoin käännösstrategioitani ja kommentoin mahdollisia eroja lähtö- ja kohdekielen huumoritekniikoissa. Menetelmäni on deskriptiivinen ja kvalitatiivinen, osin myös kvantitatiivinen. Tutkimus osoittaa, että tutkimusmateriaalin huumorin jaottelu eri tekniikoihin saattaa olla vaikeaa, koska rajat eri tekniikoiden välillä ovat usein häilyviä. Epäselvissä tapauksissa jaottelu ensisijaisiin ja täydentäviin huumoritekniikoihin perustuu omaan tulkintaani. Tavallisin käyttämäni käännösstrategia on sananmukainen käännös, eli huumori on siirtynyt lähes sellaisenaan suomennokseen. Seuraavaksi yleisin käännösstrategiani on syntaktinen muutos. Kyseiseen kategoriaan kuuluvat muutokset ovat monessa kohtaa merkittäviä. Alkukieliseen tekstiin saattaa esimerkiksi kuulua polveilevia ja mutkikkaita lauserakenteita, jotka vaativat selkiyttämistä. Syntaktinen muutos on soveltamistani strategioita ainoa, jossa alku- ja kohdetekstissä käytettävä pääasiallinen huumoritekniikka eivät vastaa toisiaan. Vastaamattomuus johtunee siitä, että retorinen polveilevuus edustaa yhtä Bergerin huumoritekniikoista. Muita käyttämiäni strategioita ovat yleistäminen, informaationmuutos ja yhdistelmästrategiat. Yleistäminen-strategiaan lukeutuu sellaisia alkukielisiä ilmaisuja, joille ei ole selkeää vastinetta kohdekielessä. Strategiaan informaationmuutos olen laskenut mukaan sellaiset kohdat, joissa olen ajatellut kohdetekstin lukijaa tehdessäni lisäyksen tai poiston. Alkuperäinen ilmaisu on säilytetty osana informaationmuutosta, koska se tuo paikallisväriä käännökseen. Yhdistelmästrategioihin olen laskenut sellaiset ratkaisut, joissa hyödynnän yllämainituista strategioista kahta eri strategiaa samassa käännösesimerkissä.
-
(2019)Tutkielmani käsittelee Tove Janssonin Mumin 3 -sarjakuvakirjan interjektioita ja sen suomennoksessa Muumit 3 esiintyviä interjektioiden käännösvastineita. Tavoitteenani on selvittää interjektioiden luonnetta erityisesti sarjakuvien kääntämisen kannalta. Tämän mahdollistamiseksi selvitän, millaisia interjektioita aineistostani löytyy, millä tavoin interjektiot on käännetty ruotsista suomeksi ja millaista vaihtelua käännöksissä on. Interjektiot ovat huudahdussanoja, jotka pystyvät muodostamaan yksinään lausuman. Ne ilmentävät puhujan reaktiota tai asennoitumista (esim. tunnetilaa) johonkin puhetilanteessa tapahtuvaan asiaan ja poikkeavat monesti tavallisesta kielenkäytöstä sisältäessään fonotaktisia rajoituksia. Interjektiot on mahdollista jakaa alaryhmiin muun muassa niiden käyttötarkoituksen perusteella. Tutkimuskysymykseni käsittelevät aineistossani esiintyvien interjektioiden funktioita sekä interjektioiden kääntämisessä käytettyjä strategioita. Tutkimukseni menetelmänä on tutkia interjektioita pragmaattisesti sekä kuvata interjektioiden käännösstrategioita. Tutkimustani varten jaan interjektiot eri kategorioihin funktioittain Felix Amekan (1992) ja Anna Wierzbickan (1992) tutkimuksiin sekä Svenska Akademiens grammatik -kielioppikirjaan (1999) pohjaten. Tämän jälkeen tarkastelen aineistossani käytettyjä käännösstrategioita, joiden jaottelu perustuu Mona Bakerin (1992), Gideon Touryn (1995 [2012]), Yvonne Lindqvistin (2002, 2008) sekä Maria Josep Cuencan (2006) esittelemiin luokitteluihin. Aineistossani on yhteensä 54 eri interjektioita ja esiintymiä on 179 kappaletta. Analyysissäni olen havainnut, että suurin osa interjektioista (noin 69 prosenttia) on käännetty vastaavalla suomenkielisellä interjektiolla. Aineistossa toiseksi eniten käytetty käännösstrategia on poisjättö (noin 13 prosenttia) eli interjektio jätetään täysin kääntämättä. Noin neljässä prosentissa esiintymistä interjektio on käännetty täysin erisisältöisellä interjektiolla kuin lähtötekstissä, jolloin myös tulokielinen ilmaus muuttuu. Käännöksissä esiintyvä vaihtelu on melko vähäistä, ja se johtuu joko tekstiympäristöstä tai asiayhteydestä. Interjektio on tällaisissa tapauksissa käännetty joko sanalla, joka ei ole interjektio, tai interjektiolla, jolla on eri funktio kuin lähtökielessä. Tutkimukseni lopputuloksista voin todeta, että Mumin 3 ja Muumit 3 -sarjakuvissa esiintyvien interjektioiden funktioiden vaihtelevuus lähtö- ja tulotekstin välillä on vähäistä. Selkeästi suurin osa on käännetty vastaavalla suomenkielisellä interjektiolla, ja vain noin 26 prosentilla käännöksen interjektioista on eri funktio kuin lähtökielessä.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan tietosuoja-aiheisissa teksteissä ilmenevää intertekstuaalisuutta eli tekstien välisiä suhteita. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin osoittaa, että tietosuojaan liittyvien, eri tekstilajeja edustavien tekstien välillä on intertekstuaalisia suhteita ja että ne näin ollen muodostavat intertekstuaalisen ketjun. Toisekseen tavoitteena on selvittää, onko erilaisten tekstien välillä eroja siinä, miten intertekstuaalisuutta ilmaistaan niissä. Kolmanneksi tavoitteena on myös selvittää, onko suomenkielisten lähtötekstien ja ruotsinkielisten käännösten välillä intertekstuaalisuuteen liittyviä eroja. Intertekstuaalisuus on käsite, josta on keskusteltu paljon eri tieteenaloilla sen jälkeen, kun Julia Kristeva loi termin 1960-luvulla. Yksinkertaisimmillaan intertekstuaalisuus käsitetään kahden tai useamman tekstin väliseksi suhteeksi, tekstin toiseen tekstiin jättämiksi jäljiksi. Laajemmin intertekstuaalisuus voidaan ymmärtää kaiken kommunikaation ehtona: ilman sitä emme ymmärtäisi tekstejä. Käännöstieteessä intertekstuaalisuus on yhtäältä nähty tekstin ominaisuutena, joka vaikeuttaa kääntämistä. Monet tutkijat ovatkin ehdottaneet useita strategioita, joita kääntäjä voi käyttää intertekstuaalisia viittauksia kääntäessään. Toisaalta kääntäminen itsessään on määritelty intertekstuaaliseksi toiminnaksi, jonka tuloksena syntyy intertekstuaalisia suhteita. Tutkielman aineisto muodostuu EU:n yleisestä tietosuoja-asetuksesta, Suomen tietosuojalaista, kymmenestä viranomaistekstistä sekä kymmenen eri organisaation ja yrityksen 13 tietosuojalausunnosta. Kaikki tekstit ovat mukana aineistossa sekä suomeksi (lähtötekstit) että ruotsiksi (käännökset). Tutkielman metodi on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimusmateriaalista löytyneet intertekstuaalisuuden esiintymät kvantifioidaan ja luokitellaan aiemman tutkimuksen pohjalta määriteltyihin kategorioihin. Tämän jälkeen erilaisia intertekstuaalisuuden esiintymiä tarkastellaan lähemmin ja eri tekstiryhmien tekstejä verrataan toisiinsa ja käännöksiä lähtöteksteihinsä. Tutkielman tulokset osoittavat ensinnäkin, että kaikki tutkitut tekstit ovat intertekstuaalisia ja että ne viittaavat sekä itseensä, toisiinsa että materiaalin ulkopuolisiin teksteihin. Tämän perusteella voidaan siis todeta, että tutkitut tekstit todella muodostavat intertekstuaalisen ketjun mutta että ne sisältyvät myös laajempaan intertekstuaalisten viittausten verkostoon. Toisekseen tulokset osoittavat, että eri tekstiryhmien tekstien välillä on eroja sen suhteen, miten intertekstuaalisuus ilmenee niissä. Tietosuojalaissa esimerkiksi lainataan vähemmän asetustekstiä kuin muissa materiaalin teksteissä. Kolmanneksi tutkielma osoittaa myös, että intertekstuaaliset viittaukset käännetään lähes aina (yli 90 %:ssa materiaalin intertekstuaalisista viittauksista) suoraan eli samaa viittaustyyppiä käyttäen. Kaikkia viittauksia ei kuitenkaan käännetä suoraan, vaan esimerkiksi suoria sitaatteja on käännetty epäsuorilla sitaateilla. Lisäksi intertekstuaalisia viittauksia on käännöksissä myös jätetty kokonaan pois ja toisaalta käännöksiin on myös lisätty sellaisia viittauksia, joita lähtöteksteissä ei ole.
-
(2018)I min avhandling pro gradu analyserar jag mitt eget översättningsarbete genom att tillämpa semiotikern Algirdas Greimas aktant- och modalitetsmodeller. Aktanterna utarbetades ursprungligen för analys av myter, där allmänt förekommande personer och ting beskrevs av subjektet (hjälten i historien), objektet (det subjektet söker), hjälparen (den subjektet får stöd av), motståndaren (den som står i vägen för subjektet), sändaren (den subjektet får objektet från) och mottagaren (den subjektet för objektet till). Greimas fann även 6 modaliteter, som han använde för att beskriva hur aktanterna interagerade med varandra. Dessa var faire (’att göra’), devoir (’att vara tvungen’), pouvoir (’att kunna’), savoir (’att veta’), vouloir (’att vilja’) och être (’att vara’). År 2002 föreslog Andrew Chesterman i sin artikel Semiotic modalities in translation causality att dessa modaliteter även kunde användas för att analysera vad som sker under en översättares arbete. Min avhandling följer Chestermans förslag, men även den grundläggande aktantmodellen har lagts till i analysen. Syftet med avhandlingen är att utreda hur aktanterna och modaliteterna kan appliceras på ett översättningsarbete, och jag granskar även om någon av aktanterna och modaliteterna kan observeras oftare än de andra och varför, samt vad en översättare kan lära sig om sig själv med hjälp av denna typ av analys. Avhandlingen är en s.k. översättningsgradu, vilket syftar på att jag översatt mitt eget material och fört ett noggrant protokoll över översättningsarbetet. Texten jag har översatt är Nyyti ry:s texthelhet Opi elämäntaitoa (Lär dig levnadskonst), som består av 15 webbtexter i längden 0,5–3 sidor och faller inom genren livskunskapstexter. Utöver denna texthelhet och min översättning av den fungerar även protokollet jag fört under översättningsarbetet samt de revideringsförslag jag fått av dem som granskat översättningen som material för min analys. Jag analyserar alla 572 översättningsval separat och använder mig även av kategoriseringar av översättningsproblem, översättningsstrategier samt revideringar för att strukturera min analys. Min analys är deskriptiv och kvalitativ. I avhandlingen framför jag några generella riktlinjer för hur aktanterna och modaliteterna kan appliceras på ett översättningsarbete, men konstaterar även att en avgränsning av dem kan vara svår och att det finns utrymme för tolkning. Jag menar att aktanterna subjekt, objekt, sändare och mottagare samt modaliteten faire är så övergripande för alla översättningsval att inget kvantitativt data om deras förekomst kan framställas. Jag konstaterar att både hjälpare och motståndare förekommer frekvent i mitt översättningsarbete, men att hjälparen i regel representeras av dem som granskat min text, medan motståndaren kan representeras av flera typer av översättningsproblem och -svårigheter. Jag uppmärksammar även att modaliteten devoir förekommer betydligt oftare än de andra modaliteterna och hittar orsaker till detta bland annat i att jag uppfattat mina hjälpare som auktoriteter vars förslag blivit en form av yttre tvång. Jag noterar också att ett översättningsval sällan beskrivs av endast en modalitet utan att modaliteterna ofta förekommer i kombination med varandra, i synnerhet pouvoir som inte alls förekommer ensam. Slutligen finner jag att översättare kan lära sig mycket om sina arbetsmetoder, sina preferenser och sina förhållanden till auktoriteter med hjälp av en greimasiansk analys.
-
(2018)I denna avhandling undersöks användningen av det ljudupprepande stilmedlet rim i de finska och svenska undertexterna i How the Grinch Stole Christmas, en engelskspråkig film som kom ut år 2000 och som baserar sig på en Dr. Seuss-barnbok med samma namn (1957). Syftet med avhandlingen är att undersöka vad som hänt till rim inom mellanspråklig undertextning, en översättningsgenre med flera begränsningar beträffande vad som kan återges. Vad avhandlingen söker svar på är följaktligen det följande: (1) i vilken utsträckning bevaras eller utelämnas rim i de studerade finska och svenska undertexterna? (2) Hur ofta reflekterar de återgivna rimkedjorna (alltså rimparen och rimgrupperna) kedjornas placering i transkriptionen av det engelska originalet? (3) Hurdana kvantitativa skillnader och likheter finns det beträffande bevaringen och utelämningen mellan de finska respektive svenska undertexterna? Metoden i avhandlingen är huvudsakligen jämförande med både kvantitativa och kvalitativa inslag. Efter att de finska och svenska textremsorna skrivits upp och de engelska talsekvenserna transkriberats grovt söks alla rimkedjor upp och kategoriseras som berättarrim, dialogrim eller sångrim beroende på hur och av vem de yttras. Utöver detta grupperas kedjorna enligt deras utspridning i det transkriberade originalet eller undertexterna så att alla rimkedjor som förekommer inom en och samma versrad respektive textremsa bildar inrim och alla rimkedjor som sprider ut sig över flera versrader respektive textremsor bildar slutrim. Stommen av analysdelen utgörs dock av fyra översättningsstrategier med hjälp av vilka användningen av rim i undertexter undersöks. Dessa strategier är fullständig bevaring, delvis bevaring, tillägg och utelämning, och de hämtar sin inspiration från Jan Pedersens (2011) analysmodell för översättning av extralingvistiska kulturella referenser i undertexter. Analysen av undersökningsmaterialet visar att de svenska undertexterna använder rim mycket mer än de finska (96 respektive 36 rimkedjor). De svenska undertexterna i det studerade materialet gynnar speciellt fullständig bevaring av rim, medan de finska gynnar utelämning av detta stilmedel: cirka 77 % av de sammanlagt 115 engelska rimkedjorna har bevarats delvis eller fullständigt i den svenska översättningen, medan cirka 70 % av rimkedjorna har utelämnats i den finska, antingen genom att all ljudupprepning utelämnats eller genom att rimkedjorna bytts ut mot andra ljudupprepande stilmedel. Utöver detta reflekteras även placeringen av de originella rimkedjorna i de svenska undertexterna men egentligen inte i de finska i och med att det engelska originalet innehåller 83 slutrimkedjor och 32 inrimkedjor, och denna fördelning i många fler slutrim än inrim återspeglas i den svenska översättningen (81 slutrim respektive 15 inrim) men inte i den finska (19 respektive 17). Detta är något som bland annat kan tyda på att inrimkedjor möjligen varit lättare att konstruera i den finska versionen än slutrim, medan skiljaktigheterna språken emellan vad som gäller användningen av strategier kan å sin sida vittna om att det överlag varit lättare för den svenska översättningen att bevara de rimkedjor som finns i originalet. Dessa antaganden kan denna fallstudie varken bekräfta eller förneka, men vad fallstudien visar med säkerhet är att undertextning av en film kan leda till motsatta strategiska val då den översätts till två språk av vilka det ena är besläktat med källspråket och det andra inte är det.
-
(2020)I denna avhandling utreds hurdana personer som arbetar med att översätta myndighetstexter från finska till svenska i dagens Finland. Syftet är att öka kännedomen om yrkesgruppen och att synliggöra myndighetsöversättarnas viktiga arbete och insats i samhället. Materialet för avhandlingen samlar jag in genom sex separata fokusintervjuer med myndighetsöversättare som översätter finska myndighetstexter till svenska. Intervjuerna har fyra teman: översättarnas bakgrund, karriärväg, personliga egenskaper och syn på att vara översättare. Analysen av det insamlade materialet är deskriptiv och kvalitativ. Därtill används ett komparativt grepp för att jämföra de intervjuades svar på olika frågor. Bakgrunden för avhandlingen utgörs av den lagstiftning som ger upphov till att finska myndighetstexter översätts till svenska, nämligen Finlands grundlag och språklagen. Därtill redogörs för olika uppföljningar som gjorts kring lagstiftningens förverkligande. Avhandlingens teoretiska referensram placerar studien inom forskningsområdet översättarforskning som introducerats av Andrew Chesterman. En annan teoretisk synvinkel erbjuds av tidigare forskning om facköversättare i Finland. Därtill ges en kort introduktion till tidigare forskning om samband mellan bakgrunder och olika karriärvägar. Även utbildningsutbudet för svensköversättare i Finland beskrivs. Kompetensmodeller som tagits fram om översättare granskas med fokus på egenskaper som tas upp i dem. Analysen av intervjumaterialet visar att den grupp myndighetsöversättare som ställt upp har en rätt så heterogen bakgrund, vilket avviker från den allmänna tendensen om ett samband mellan familjebakgrund och karriär. Det framkommer också att en karriär som myndighetsöversättare inte är något som de intervjuade har siktat på, utan de har mer eller mindre halkat in i branschen. Granskningen av de intervjuades personliga egenskaper visar att egenskaperna i hög grad är kopplade till de kompetenser som översättare förväntas besitta. Uthållighet och noggrannhet är gemensamma egenskaper för många av de intervjuade. Översättarna visar också förmåga till självkritik i fråga om nyttiga egenskaper som de saknar. De intervjuade har väldigt olika syner på att vara översättare: en del känner sig motiverade av att de deltar i att producera svenskspråkig service i Finland, medan andra lyfter fram ekonomiska motiv. De intervjuades syner på översättarbranschens framtid kännetecknas av reflektioner över maskinöversättningens framfart.
-
(2020)Tutkielmani on n.k. käännösgradu, jossa opiskelija tarkastelee sekä omaa käännöstään että käännösprosessiaan taitojensa ja valitsemansa teoreettisen viitekehityksen pohjalta. Tavoitteeni on selvittää, miten runsaan metaforista tekstiä voi kääntää menettämättä suuresti tekstin ominaislaatua. Lisäksi selvitän, mitä strategioita murteellisuuden ja dialogin kääntämisessä voi hyödyntää. Tutkin myös, miten käännössuunta ‒ äidinkielestä ei-äidinkieleen ‒ vaikuttaa käännösprojektiini. Lopuksi pohdin, miten oma kääntäjänääneni muodostuu ja kehittyy projektin aikana. Tutkimusmateriaali koostuu lähdetekstistä, käännöksestä ja käännöspäiväkirjasta. Lähdeteos on Marja Kyllösen romaani Lyijyuuma (1997). Käännökseni käsittää neljä romaanin lukua (31 s.). Käännöspäiväkirja (27 s.) sisältää kirjaamani lähdetekstin otteet (220 kpl), käännösongelmat, -strategiat, -vaihtoehdot ja -ratkaisut. Tutkimukseni on ensisijaisesti kvalitatiivinen. Analyysini tukeutuu käyttämäni teoreettisen kirjallisuuden antamiin luokitteluihin ja näkökulmiin. Teoreettisen viitekehyksen käsittelyn ensimmäinen osa esittelee kaunokirjallisuuden kääntämisen erityispiirteitä sekä ilmiöitä, jotka ovat tyypillisiä Kyllösen tekstille: metaforisuus, murteellisuus ja dialogi. Osassa viitataan mm. Newmarkin (1988) ja Lindqvistin (2002) näkemyksiin metaforien kääntämisestä sekä Nuolijärven ja Tiittulan (2013) dialogitutkimukseen. Toinen osa käsittelee käännösprosessia: lähdetekstianalyysia, käännösstrategioita, lähde- ja kohdetekstin suhdetta sekä käännössuuntaa. Osassa viitataan mm. Nordin ([1991] 2005) tekstianalyysimalliin, Chestermanin (1997) ja Leppihalmeen (2007) näkemyksiin strategioista, Lindqvistin (2002) näkemyksiin ekvivalenssista sekä Pokornin (2005) käännössuuntatutkimukseen. Analyysissa jaan metaforat niiden muodon ja tekstifunktion perusteella. Metaforat ovat oleellinen osa Kyllösen kerrontatekniikkaa, ja niiden tärkein ominaisuus ovat poikkeukselliset aihepiirit. Metaforaketjut luovat symboleiksi kasvavia viittauksia, joiden kääntäminen vaatii tarkkuutta toisaalta yksittäisten metaforien, toisaalta laajemman tekstiyhteyden osalta. Metaforien kääntämisessä pääasiallinen strategiani on sananmukainen käännös kohdekielen rakenteiden ehdoilla. Synonyymit toimivat apuna vastineiden löytämisessä silloin, kun sellaiset puuttuvat kohdekielestä. Murteellisuuden ja dialogin kääntämisessä strategiani on standardisoiva, eli murteellisuus on häivytetty kohdetekstistä ja dialogi perustuu yleisiin suomenruotsin puhekielen varieteetteihin. Lähdetekstin tärkeimmät tehokeinot ovat metaforien runsas ja innovatiivinen käyttö, epätavallinen sanasto sekä odotuksenvastaiset kollokaatiot. Globaalin strategiani mukaan nämä tulee pyrkiä säilyttämään, mutta erityisesti kohdekielisten vastineiden puuttuminen köyhdyttää kohdetekstiä. Käyttämäni lokaalit strategiat on jaettu syntaktisiin, semanttisiin ja pragmaattisiin strategioihin. Yleisin strategia on syntaktis-semanttinen yhdistelmästrategia. Strategian käyttö perustuu lähdetekstin runsaaseen ja monimutkaiseen ilmaisuun. Käännössuunta edesauttaa äidinkielisen lähdetekstin ominaisuuksien, merkitysvivahteiden ja sanaleikkien tulkintaa. Toisaalta kohdekielisten vastineiden arviointini ei tapahdu samanlaisen intuitiivisen kielitaidon pohjalta. Kääntäjänääneni on oman arvioni mukaan kehittynyt rohkeammaksi projektin aikana. Lähdetekstin ainutlaatuisuus edellyttää toisaalta uskollista käännösstrategiaa, toisaalta vapaata uudelleentulkintaa.
-
(2020)Käsittelen tutkielmassani detaljitekstien käännöksiä Aku Ankka ja Kalle Anka & C:o -sarjakuvalehdissä. Selvitän vertailevan analyysin keinoin, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä detaljiteksteihin liittyvissä visuaalisissa ja verbaalisissa käännösstrategioissa on havaittavissa ja pohdin niiden suhdetta lähtötekstiin, joka on kansainvälisen lokalisaatioliiketoiminnan tuote. Taustoitan tutkimustani kuvailemalla sarjakuvan erityispiirteitä semioottisena kokonaistekstinä sekä kuvailemalla sarjakuvien kääntämiseen liittyviä erityispiirteitä ja sarjakuvakäännöstutkimuksen historiaa. Tutkimuksen teoreettinen tausta pohjautuu Federico Zanettinin näkemykseen lokalisoinnista sarjakuvan tutkimuksen viitekehyksenä. Toinen tutkimuksen lähtökohdista on Nadine Celottin käsitys detaljiteksteistä verbaalisena elementtinä, jonka visuaalisella ulottuvuudella on suuri vaikutus valittuun käännösstrategiaan, sekä hänen ehdottamansa detaljitekstien käännösstrategiat. Tutkimus perustuu kolmeen eri tutkimusmenetelmään. Ensin olen aiempien tutkimusten ja ei-tieteellisten sarjakuva-alan lähteiden perusteella muodostanut kokonaiskuvan Aku Ankka ja Kalle Anka & C:o -lehtien detaljitekstien kääntämiseen vaikuttavista konventioista sekä Disney-lehtien globaalista tuotanto- ja lokalisointiprosessista, jonka loppulutos lehdessä julkaistavat sarjakuvat ovat. Sen jälkeen olen itse laatimieni kategorioiden avulla tarkastellut, millaisia detaljitekstejä lokalisoiduissa sarjakuvissa ylipäätään on käytetty. Kolmanneksi olen visuaalisen analyysin ja Celottin käännösstrategioihin perustuvan mallin avulla tutkinut, mitä eniten ja vähiten käytetyt strategiat kertovat detaljiteksteistä lokalisoidun sarjakuvan kontekstissa. Löydösten pohjalta on selvää, että vaikka kansainvälistämisprosessin kauttta tuotetuissa sarjakuvissa on esimerkiksi määritelty etukäteen, mitkä tekstit on tarkoitettu käännettäviksi, paikallisissa toimituksissa detaljitekstejä käännetään ja muokataan pääasiassa lehtien omien käännöskonventioiden mukaisesti. Verbaalisella tasolla konventiot ovat käännösstrategioiden kautta tarkasteltuina varsin samanlaisia, visuaalinen dimensio on eri: Aku Ankassa detaljitekstit on tuotu lähemmäs kuvan maailmaa, kun taas Kalle Anka & C:o -lehdissä niiden rooli näyttää olevan lähes puhtaasti verbaalinen.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan alkusoinnun esiintymistä Suomen kansalliseepoksessa Kalevalassa (1849) sekä Lars ja Mats Huldénin ruotsinnoksessa vuodelta 1999. Alkusointu määritellään tutkielmassa saman tai samanlaisen äänteen esiintymisenä kahden tai useamman sanan ensimmäisessä tavussa yhdellä säerivillä. Tutkielman tarkoitus on selvittää, kuinka paljon alkusointua kyseisissä teoksissa on määrällisenä kokonaisuutena sekä millaisia yksittäisiä ratkaisuja kääntäjät ovat alkusoinnun näkökulmasta säeriveillä tehneet. Tutkimusmateriaali koostuu laajimmillaan koko Kalevalasta ja sen ruotsinnoksesta (eli runoista 1–50) silloin kun tarkastellaan ns. sporadista alkusointua, jolloin yksittäiset kieliopillisesti välttämättömät sanat huomioidaan alkusointuisuutta laskettaessa. Näitä sanoja ovat mm. olla-verbi (sv vara) ja kieltoverbi ei (sv kieltosanat, esim. inte ja icke). Tutkimusmateriaali koostuu vain runoista 1–25 silloin kun tarkastellaan ns. strukturaalista alkusointua eli mainittuja välttämättömiä sanoja ei lasketa mukaan. Lisäksi säerivittäisen vertailun kohteena ovat runot 20, 33 ja 49 sporadisen ja runot 11, 16 ja 22 strukturaalisen alkusoinnun näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen tausta perustuu käännöstieteen osalta James S. Holmesin runokääntämisen kolmeen ongelmatasoon, Andrew Chestermanin esittelemiin paikallisiin käännösstrategioihin, Christiane Nordin käsitteeseen akustinen fantasia sekä eeposkääntämisen haasteita koskevaan kirjallisuuteen. Alkusoinnun määrittelemisessä on nojauduttu Pentti Leinon ja Jukka Saarisen väitöskirjoihin sekä muuhun kyseiseen tyylikeinoon liittyvään kirjallisuuteen. Runsas Kalevala-tutkimus luo puitteet niin teoreettiselle taustalle kuin analyysiosuudellekin. Tutkimusmenetelmä on alkusointua koskevien määrällisten tietojen vertailu lähde- ja kohdetekstin välillä ja säerivikohtaisten ratkaisujen tarkastelu Holmesin kolmen ongelmatason pohjalta. Alkusointu on jaoteltu kymmeneen eri tyyppiin sen mukaan, kuinka monessa tavussa alkusointua esiintyy ja kuinka samanlaista tavujen alkusointu on. Tiedot on kerätty manuaalisesti sanastamalla, ja sanastetut säerivit on koottu taulukoihin alkusointutyypeittäin. Tutkimus on lähinnä kvantitatiivinen, tosin siinä myös havainnollistetaan, miltä tyylikeino säerivitasolla näyttää ja millaisessa tekstiyhteydessä käännöksen alkusointuratkaisut ovat syntyneet. Runoissa 1–50 alkusointua on lähdetekstissä 81,0 prosentissa säeriveistä ja ruotsinnoksessa 60,6 prosentissa. Strukturaalista alkusointua on runoissa 1–25 lähdetekstissä 78,2 prosentissa säeriveistä ja kohdetekstissä 51,5 prosentissa säeriveistä. Paikalliset käännösstrategiat vaihtelevat alkusointutyypeittäin. Tulokset osoittavat myös, ettei lähdetekstin tiettyjä alkusointutyyppejä ole kohdetekstissä säännönmukaisesti ilmaistu aina jonakin tiettynä (siis toisena tai samana) alkusointutyyppinä. Lars Huldén on todennut, ettei alkusoinnun kääntäminen ole ollut ruotsinnoksessa etusijalla. Analyysi kuitenkin osoittaa, että tyylikeinoa on pyritty luomaan käännökseen. Lähde- ja kohdetekstillä on omat ominaiset alkusointutyyppinsä, mikä perustuu suomen ja ruotsin rakenteellisiin eroihin. Kalevala ja sen ruotsinnos ovat siis äänimaisemaltaan vääjäämättömästi erilaisia. Yksittäisissä ratkaisuissa tämä yhdistelmä näyttäytyy vaihtelevina ratkaisuina: toisinaan ruotsinnos on (omalla tavallaan) hyvinkin yhteneväinen lähdetekstin kanssa, toisinaan tyylikeinosta taas on pidättäydytty jonkin toisen ominaisuuden (kuten runomitan tai soljuvuuden) hyväksi.
Now showing items 1-10 of 10