Browsing by discipline "suomen kieli"
Now showing items 1-20 of 125
-
(2017)Tutkielma käsittelee keittokirjojen otsikoita sekä rakenteita, sisältöjä ja tyylipiirteitä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisiin kategorioihin ja miten Suomessa julkaistut keittokirjat jakautuvat. Tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, miten keittokirjojen motivaatio, rajaus ja tavoite näkyvät kynnysteksteissä. Sisällönanalyysin avulla keittokirjoista muodostetaan yleiskatsaus ja kattava kuvaus sekä vastataan kysymykseen siitä, millainen on nykyajan suomalainen keittokirjamaailma. Aineistona tässä tutkimuksessa on Kansalliskirjaston tietokirjojen julkaisutiedot vuodelta 2015. Aineisto on rajattu UDK-luokitukseen 641/642 eli ruoka-aineet, ruoanvalmistus, ateriat, keittokirjat. Vuonna 2015 julkaistuja keittokirjoja on yhteensä 170, johon kuuluvat niin suomeksi kirjoitetut kuin suomen kielelle käännetytkin keittokirjat. Alkuperäiskieleltään suomenkielisiä kirjoja aineistossa on 113, käännettyjä kirjoja on 57. Tutkimuksessa tarkastellaan aineistoa sekä syntaktis-semanttisen otsikkotutkimuksen näkökulmasta että sisällönanalyyttisesta lähestymistavasta käsin. Syntaktis-semanttisen tarkastelun avulla saadaan selville otsikoiden muodot ja rakenteet. Sisällönanalyysi sen sijaan toimii työvälineenä, kun keittokirjoja jaotellaan niiden otsikoiden – ja tarvittaessa takakansitekstien – perusteella kategorioihin. Kolmannen analyysivälineeni, tyylintutkimuksen avulla otsikoista tarkastellaan muun muassa niiden retorisia keinoja ja kohdeyleisöjä. Tutkimuksessa osoitetaan, että keittokirjojen otsikot jakautuvat monipuolisesti rakenteen ja muodon mukaisiin otsikkotyyppeihin. Otsikkotyyppien välillä on tyylillisiä eroja: leimaotsikot ovat usein yksinkertaisia ja ajattomia, kun taas rönsyilevät yhdistelmäotsikot luonnehtivat ja kuvailevat laajuutensa vuoksi kirjojen sisältöjä enemmän. Muodostaan riippumatta suurin osa kirjojen otsikoista osoittautuu kuitenkin informatiiviseksi ja sisältöään ja aihepiirejään kuvaavaksi. Vuoden 2015 keittokirjat jakautuvat eri aihepiireihin monipuolisesti, joskaan eivät kovin tasaisesti. Keittokirjojen fuusiomainen luonne aiheuttaa sen, että kirjat kuuluvat usein useampaan kuin yhteen kategoriaan. Erityisesti kirjoissa nousevat esille seuraavat teemat: ateriat, hahmot, ruokalajit sekä ruokavaliot. Tutkielma havainnollistaa suuren keittokirjajoukon ryhmittymistä eri teemoihin. Se osoittaa, miten monipuolinen genre keittokirjallisuus nykyisin on, ja miten otsikoissa vaihtelevat niin muodot ja rakenteet kuin kirjojen sisältöjen esittämistavatkin. Keittokirjat ovat vaatimaton mutta silti näkyvä osa ruokakulttuuriamme ja ruokailun ympärillä pyörivää arkeamme.
-
(2019)Tutkielmassa kartoitetaan äidinkielenopettajien käsityksiä omasta puhekielestään sekä suhtautumista oppilaidensa kielenkäyttöön. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan opettajien asenteita murteiden käyttöön yleisesti ja opetuskontekstissa. Lopuksi tarkastellaan myös, mitä äidinkielenopettajat opettavat murteista ja miten heidän oppilaansa suhtautuvat opetukseen. Aineisto koostuu vuonna 2017 kerätystä kyselyaineistosta, johon vastasi 67 äidinkielenopettajaa, ja seitsemän äidinkielenopettajan haastatteluista, joita pidettiin marraskuun 2017 ja helmikuun 2018 välillä. Kyselylomakkeen vastaajia ja haastateltavia on eri puolilta Suomea eri opetusasteilta. Tutkielmassa hyödynnetään kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmiä. Teoriataustaksi on koottu erilaisia murreasennetutkimuksia, opettajien kielen vaihteluun ja asenteisiin liittyviä tutkimuksia sekä opetussuunnitelmia. Äidinkielenopettajat kuvailevat omaa puhettaan eri tavoin. Monet kertovat, että puhe säilyy samanlaisena sekä vapaa-ajalla että opetuksessa, mutta joillakin puhe saattaa yleiskielistyä opetuksessa. Muutama opettaja ilmoittaa käyttävänsä murretta kuitenkin tehokeinona opetuksessaan. Oppilaiden puhetta opettajat kuvaavat pääosin positiivisesti, kuten ilmaisuvoimaiseksi ja rikkaaksi, mutta oppilaiden kerrotaan myös kiroilevan luokassa. Haastatteluiden opettajista osa kertoo puuttuvansa kiroiluun, mutta osa sanoo, ettei kiinnitä siihen huomiota. Tutkimuksessa selvisi, että äidinkielenopettajat suhtautuvat yleisesti murteiden käyttöön pääosin positiivisesti. Murteiden käyttöä kuvailtiin erilaisin positiivisin kuvaavin ilmauksin. Toisen opettajan murteen käyttöön suhtaudutaan myös positiivisesti, mutta luokkahuonevuorovaikutuksen ymmärrettävyyttä korostettiin monissa vastauksissa. Murteen käyttö opetuspuheessa nähtiin suureksi osaksi hyödyllisenä: se voi vaikuttaa myönteisesti opettajan identiteettiin sekä opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen ja siitä voi olla myös opetuksellista hyötyä. Murteen käytön haittana koettiin mahdollinen ymmärrettävyyden heikkeneminen tai opettajan uskottavuuden kärsiminen. Haastatteluista selvisi, että murteita käsitellään eri tavoin: niistä opetetaan perusasioita, kuten itä–länsimurrejakoa ja murrepiirteitä, joko opettajan johdolla tai itsenäisesti tehtäviä tehden. Murteista myös keskustellaan. Oppilaat suhtautuvat murteita käsittelevään opetukseen pääasiassa kiinnostuneina ja uteliaina. Osa haastateltavista teettää oppilailla tehtäviä, joissa oppilaat voivat kirjoittaa omalla puhekielellään. Kuitenkin asiatyylisiksi tarkoitettujen tekstien puhekielisyyksiin puututaan ja oppilaille korostetaan yleiskielen tärkeyttä. Tutkimuksen mukaan äidinkielenopettajilla on monia mielipiteitä murteen käytöstä, mutta suhtautuminen on kuitenkin suureksi osaksi positiivista. Opettajilla on paljon pedagogista vapautta päättää opetuksestaan, mutta he ovat myös sitoutuneita noudattamaan opetussuunnitelmia.
-
(2018)Tutkin pro gradu -työssäni järjestölehden merkitystä harrastusidentiteetin rakentajana ja sitä, miten lehti pyrkii luomaan suhdetta lukijoihinsa. Tarkastelen sitä, kuka teksteissä pääsee ääneen sekä sitä, minkälaisia paikkoja lukijalle tekstissä osoitetaan. Aikakauslehtijutut ovat lähtökohtaisesti moniäänisiä: niissä kuuluvat niin haastateltavien, toimittajan kuin muidenkin toimijoiden äänet. Harrastelehtien ensisijainen tehtävä on usein yhteishengen luominen. Pro gradu -tutkielmani on laadullinen teksti- ja diskurssianalyysi, ja aineistoni koostuu kuudesta Suomen Partiolaisten Partio-lehden ja kuudesta Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Heppu-lehden jutusta. Järjestölehtiä ja niiden merkitystä harrastajien tai jäsenten identiteetin rakentajana ei ole aiemmin tutkittu laajasti. Tutkielmani teoreettisena taustana toimii erityisesti teoria sosiaalisista ryhmistä sisä- ja ulkoryhminä. Sen mukaan ihmisryhmät tuotetaan diskurssissa ja ne ovat tarkasteltavissa diskurssina. Kun ryhmä tuotetaan kielellisesti, sen ajatellaan olevan paikannettavissa kielellisiin rakenteisiin. Teorian keskeiset käsitteet ovat sisäryhmä ja ulkoryhmä. Sisäryhmä tarkoittaa yksilön omaa ryhmää, ulkoryhmä puolestaan ryhmää, johon yksilö ei kuulu. Sisäryhmään sisältyy ajatus positiivisesta yhteisöllisyydestä ja positiivisista ryhmäominaisuuksista. Ihmiset luokitellaan erilaisiin ryhmiin kategorisoimalla heitä. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni tarkastelemalla eri referointikeinojen avulla, keiden äänet kuuluvat aineistonani olevissa teksteissä. Tutkielmani mukaan toimittaja tuo suorilla sitaateilla tekstiin haastateltavansa omaa ääntä ja siten haastattelutilanteen autenttisuutta ja ainutlaatuisuutta. Sitaateilla rakennetaan myös yhteenkuuluvuutta oman jäsenistön kanssa. Samalla toimittaja osoittaa tekstissä muun muassa nollapersoonan avulla lukijalle paikkoja, joissa tämä voi samastua partiolaisten kokemuksiin. Usein toimittaja saattaa olla myös yksi kuvaamansa partiotapahtuman osallistujista, joka yhdistää juttujen eri ääniä ja lähteitä. Tutkielmani vahvistaa, että järjestölehtien tehtävä on tukea jäsenten mielissä positiivista kuvaa harrastuksesta. Yksi merkittävä sisä- ja ulkopiiriläisyyttä luova tekijä on aineiston jutuissa käytetty, harrastusidentiteettiä tukeva kieli ja partiotermistö. Partiolehtien jutuissa partiolaiset näyttäytyvät positiivisina, toiminnallisina, yhteisöllisinä, osaavina, vastuullisina ja oikeamielisinä. Partiolaiset kuvataan usein myös muiden auttajina. Partiolaisuus näkyy sisäryhmän toiminnassa tavoiteltavana piirteenä. Ulkoryhmät kokevat harrastuksen puolestaan kiehtovaksi, mutta ajoittain hieman oudoksi toiminnaksi. Muita partiolehtien muodostamalle tekstilajille ominaisia piirteitä ovat tutkielmani mukaan juttujen opetuksellisuus sekä tietynlainen kotikutoisuus, joka liittyy toimittajien harrastajataustaan: kirjoittajat ovat pääsääntöisesti nuoria, eivät ammattitoimittajia.
-
(2020)Tutkielmassa tutkitaan, mitä viheliäisellä ongelmalla tarkoitetaan nykysuomessa. Tutkielmassa kartoitetaan, millä tavalla viheliäistä ongelmaa kuvataan, missä yhteyksissä sitä käytetään ja millaisissa koteksteissä se esiintyy. Viheliäinen ongelma on käännös englanninkieliselle wicked problem -termille. Viheliäinen ongelma on kestävyystieteen termi, mutta nuoren tieteenalan suomenkielinen termistö ei ole vielä vakiintunut. Tutkielma antaa tukea kestävyystieteen sanaston rakentamiseen. Tutkielman aineistona on 129 tekstiä, joissa mainitaan viheliäinen ongelma. Karkeasti luokiteltuna teksteistä 38 on tieteellistä ja 91 populaaria yleiskielistä tekstiä. Tieteellisistä teksteistä valtaosa on Helsingin yliopiston digitaalisesta arkistosta HELDAsta. Aineiston teksteistä kaikki paitsi 1 on julkaistu 2000-luvulla. Valtaosa on julkaistu 2010-luvun loppupuolella tai vuonna 2020. Viheliäisen ongelman käyttö on selvästi yleistynyt kielessä vasta parin viime vuoden aikana. Tutkielmassa hyödynnetään kognitiivisen kielitieteen analyysivälineitä viheliäisen ongelman tietokehyksen selvittämiseen, viheliäisyyden hahmottamien skaalojen kuvaamiseen ja viheliäiseen ongelmaan liittyvien prosessien selvittämiseen. Tutkielmassa hyödynnetään sosiokognitiivista terminologiaoppia aineiston tieteellisempien tekstien tarkasteluun ja näissä teksteissä hahmottuvien käsitejärjestelmien ja määritelmien kuvaamiseen. Tutkielmassa luodaan suppea katsaus viheliäisen käytön kehitykseen suomen kielessä 1500-luvulta 1900-luvun loppuun sekä tieteen kielessä HELDAn aineiston perusteella.Tutkielman mukaan viheliäinen ei ole yleinen lekseemi, eikä se ole tavallisesti käytössä tieteellisessä diskurssissa. Se esiintyy tieteellisissä teksteissä lähinnä termissä viheliäinen ongelma. Historiallisesti viheliäinen liittyy vahvasti uskonnolliseen diskurssiin, ja sen merkitys on ollut pejoratiivinen. Tutkielmassa esitetään, että aineistossa kuvattua viheliäisyyttä ei kuvata yleiskielen sanakirjassa, vaan sanakirjan merkitysryhmistä puuttuu aineistossa esiintyvä ei-pejoratiivinen monimutkaisuus, arvolatautuneisuus, vaikeus ja viheliäisen ongelman kiireellinen ratkaisun tarve. Tutkielman terminologisessa tarkastelussa tieteellisissä teksteissä hahmottuu käsitejärjestelmä, jossa monimutkaisen viheliäisen ongelman yläkäsite on ongelma, ja sen vieruskäsitteet ovat yksinkertaisempi kesy ongelma ja näiden välillä oleva sotkuinen ongelma. Viheliäiseen ongelmaan liittyy koostumussuhteisesti osa-ongelmat, ja kukin viheliäinen ongelma voidaan nähdä toisen viheliäisen ongelman osa-ongelmana. Tärkein viheliäiseen ongelmaan liittyvä funktionaalinen prosessi on ratkaiseminen. Ratkaisumahdollisuuksien löytämiseksi viheliäinen ongelma pitää määritellä, ja sen sijainti systeemissä pitää paikantaa. Yhteistyöllä tunnistetaan vastatoimet, joiden avulla päästään määrittelyssä kuvattuun tavoitetilaan. Ratkaisu ei ole koskaan valmis tai tyydytä täydellisesti kaikkia osapuolia, sillä uniikkiin, monimutkaiseen ja epämääräiseen viheliäiseen ongelmaan liittyy paljon näkökulmia ja arvoja. Kömpelö ratkaisu on ratkaisu, joka edesauttaa laajemman viheliäisen ongelman ratkaisemista. Populaareissa teksteissä korostuu viheliäisen ongelman ratkaisun tärkeys ja kiireellisyys, tieteellisimmissä teksteissä ongelman ratkaisun vaikeus ja jopa täysi mahdottomuus. Ilmastonmuutos on aineiston prototyyppisin viheliäinen ongelma. Se on monimutkainen ja kompleksinen, ihmisen aiheuttama, epämääräinen, ainutlaatuinen, muihin ongelmiin liittyvä ja arvoilla latautunut. Se koskettaa erityisen laajasti koko maapalloa ja ihmiskuntaa, ja sen ratkaisemisella on kiire.
-
(2018)Tässä tutkielmassa tarkastellaan alakoulun suomi toisena kielenä -harjoituskirjojen sanastotehtävien funktionaalisuutta. Tutkimuksessa selvitetään millaisia keinoja on opettaa sanastoa ja miten ne kytkeytyvät funktionaalisuuteen. Aineisto koostuu neljästä alakoulun suomi toisena kielenä -harjoituskirjasta. Harjoituskirjat on suunnattu eri-ikäisille oppilaille niin, että ne kattavat koko alakoulun vuosiluokat, vaikka suomi toisena kielenä – opetuksen lähtökohtana tulisi olla oppilaan kielitaitotaso eikä vuosiluokka, jolla hän opiskelee. Aineiston analyysi osoittaa, että sanaston opettamiseen ja oppilaan sanavaraston kartuttamiseen on runsaasti erilaisia keinoja ja menetelmiä, ja samoja keinoja voidaan käyttää eri-ikäisillä ja eri kielitaidon omaavilla oppilailla. Sanaston opettamisen keinoja ovat sanalistat, sanaperheet, synonyymit, vastakohtakohdat, johtamisen, yhdistämisen ja lainaamisen keinot sekä erilaiset keskustelu- ja pelitehtävät. Oppikirjoissa voidaan myös eksplisiittisesti selventää, miten oppilas voi tehostaa oman kielitaidon karttumista erilaisilla opiskelustrategioilla. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 suomi toisena kielenä -oppimäärän opetukselle on annettu lähtökohdaksi funktionaalisuus. Oppilasta rohkaistaan aktiiviseksi kielenkäyttäjäksi ja hän toimii vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kielen rakenteiden ja kielioppisääntöjen sijaan korostuu viestintä ja oppilaan tarve liittää opeteltava sanasto omiin kielenkäyttötilanteisiin. Tutkimuksessani tarkastelin, miten funktionaalisuus näkyy harjoituskirjojen sanastotehtävissä. Tutkimus osoittaa, että harjoituskirjojen sanastotehtävien välillä on runsaasti vaihtelua. Toiset tehtävistä ovat vahvasti funktionaalisia ja toiset irrallisia sanastotehtäviä ilman tiukempaa kytköstä funktionaalisuuteen ja sanavaraston tavoitteelliseen kartoittamiseen. Suomi toisena kielenä -opettajan rooli oppimateriaalin valitsemisessa korostuu, jotta oppimateriaali vastaa opetussuunnitelman perusteiden tavoitteita ja funktionaalista lähestymistapaa kielen oppimiseen.
-
(2018)Tutkielmassa tarkastellaan Annan nimiperhettä ja sen suosiota vuosina 2000–2016. Tavoitteena on selvittää, millaisia nimiä Annan nimiperheeseen nykyään kuuluu ja kuinka yleisiä ne ovat ensiniminä. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan, mitkä seikat ovat vaikuttaneet nimien suosionvaihteluun ja kuinka suosio tulee mahdollisesti myöhemmin muuttumaan. Tutkielman aineistona on Väestörekisterikeskuksen tilasto vuosina 2000–2016 äidinkieleltään suomenkielisille tytöille annetuista ensimmäisistä etunimistä. Aineistosta on poimittu kaikki an-alkuiset Annan variantit yhdysnimiä lukuun ottamatta. Vuosina 2000–2016 ensinimiksi on annettu kaikkiaan 50 Annan nimiperheeseen kuuluvaa nimeä. Niistä 14 on kalenterinimiä, 16 kalenterinimien vaihtoehtoisia nimimuotoja ja 20 muita nimiä. Muut nimet ovat joko vieraskielisiä nimiasuja tai suomenkielisiä lempinimiä. Koko Annan nimiperheen ylivoimaisesti suosituin jäsen on ollut Anni, jonka on saanut vuosien 2000–2016 aikana ensinimekseen hieman yli 5 500 lasta. Sen suosio on kuitenkin laskenut selvästi 2000-luvun edetessä. Myös monien 1900-luvun loppuvuosikymmeninä suosionhuippunsa kokeneiden kalenterinimien suosio on laskenut 2000-luvun aikana merkittävästi. Tätä selittää pitkälti se, että monet nykyiset nimenantajat ovat syntyneet 1900-luvun lopussa, eikä oman sukupolven suosikkinimiä yleensä suosita nimenvalinnassa. Useiden vaihtoehtoistenkin nimiasujen suosio on vähentynyt samaa tahtia kuin niiden nimipäiväkalenterissa olevien varianttien, ja suurin osa niistä on ollut hyvin harvinaisia koko 2000-luvun ajan. Kalenterinimistä ainoastaan Anja kasvatti suosiotaan tarkastelemanani ajankohtana, ja se saattaakin olla seuraava Annan nimiperheen suosikkinimi. Niistä Annan varianteista, jotka eivät ole kalenterinimiä tai niiden vaihtoehtoisia nimiasuja, yhtäkään ei ole annettu vuosittain ensinimeksi yli viittä kertaa. Suosituin nimistä, Annie, on saanut 2000-luvulla 40 uutta nimenkantajaa, suurin osa alle viisi. Kaikkiaan Annan varianttien suuri määrä kertoo siitä, että Annan nimiperheeseen kuuluvia nimiä halutaan edelleen antaa lapsille, mutta yksilöllisyyden tavoittelu on saanut nykyiset nimenantajat etsimään liian tavallisiksi käyneille kalenterinimille korvaavia, entistä persoonallisempia nimivaihtoehtoja. Viime vuosina harvinaistuneista nimistä etenkin jotkin kalenterinimet tulevat varmasti kasvattamaan suosiotaan uudestaan tulevaisuudessa, mutta tähän voi mennä vuosikymmeniä aikaa.
-
(2019)Englannin kielen vakiintunut asema tieteen kielenä ja käyttö kansainvälisessä asiantuntijoiden välisessä viestinnässä on johtanut lisääntyneen lainautumisen myötä latinan- ja kreikankielistä alkuperää olevien vierasperäisten prefiksien käytön kasvuun suomen kielessä. Vierasperäisellä prefiksillä tarkoitetaan vieraasta kielestä lainautunutta sananalkuista morfeemia. Tutkielmassa tarkastellaan vierasperäisiä prefiksejä ja sellaisia sisältävien termien ominaisuuksia suomen erikoiskielissä. Tutkimuksen aineisto koostuu Tieteen termipankin tietokannasta poimituista 11 eri vierasperäisen prefiksin sisältävistä termeistä. Prefiksit on valittu nimeämisen analogisuuden ja vierasperäisten prefiksien merkitysten vastakohtaisuuksien perusteella. Aineisto on jaettu kahteen osaan niihin termeihin, joilla on määritelmä Tieteen termipankissa ja kaikkiin niihin termeihin, joilta löytyy nimityssivu Tieteen termipankista. Näistä ensimmäinen aineisto toimii fokusaineistona tutkimuksessa ja toinen aineisto vertailuaineistona termien produktiivisuuden tarkastelussa. Fokusaineisto koostuu yhteensä 383 termistä, jotka ovat 26 tieteenalalta. Työn tavoitteena on erityisesti termein kompositionaalisuutta ja analysoituvuutta tarkastelemalla tutkia, millaisia vierasperäisen prefiksin sisältävät termit rakenteeltaan ovat ja analysoituuko vierasperäinen prefiksi itsenäiseksi, merkitystä rakentavaksi elementikseen termeissä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, millaisia merkityksiä vierasperäisillä prefikseillä suomen erikoiskielissä on sekä mitkä tekijät ovat vaikuttaneet vierasperäisen prefiksin sisältävien termien nimeämiseen eri tieteenalojen erikoissanastoissa. Tutkimuksessa hyödynnetään sosiokognitiivisen terminologiaopin teoriaa, kognitiivista kielioppia ja sanasemantiikka sekä sananmuodostusoppia termien tarkastelussa. Tutkimusmenetelmältä työ on kvantitatiivis-kvalitatiivinen. Ensisijaisesti tulokset esitetään määrällisessä muodossa, minkä lisäksi tuloksia perustellaan kvalitatiivisen tarkastelun avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat vierasperäisten prefiksin sisältävien termien muodostavan jo varsin laajan ja yhtenäisen ryhmän suomen erikoiskielissä. Termien rakenteeseen ja merkitykseen vaikuttaa vahvasti vierasperäisestä prefiksistä koostuva alkuosa. Sanaluokaltaan lähes kaikki aineistoon kuuluvat termit ovat erikoiskielille tyypilliseen tapaan olioita kuvaavia substantiiveja. Suurin osa termeistä jakautuu osiin, ja alkuosa sekä loppuosa analysoituivat omiksi, merkitystä luoviksi elementeikseen. Termien elementteihin jakautumiseen ja merkitysten yksiselitteisyyteen vaikuttaa sekä alkuosan merkitys että morfeemin tyyppi lainanantajakielessä. Käsitteiden nimityksiin on puolestaan vaikuttanut lainanantajakieli sekä käsitteen sijainti käsitejärjestelmässä. Myös tieteenaloilla ja niiden luonteella on nähtävissä vaikutusta termien merkityksen rakentumiseen sekä termien kuvauksen kohteeseen.
-
(2018)Tutkielma käsittelee videopelin kerronnan keinoja multimodaalisesta tekstintutkimuksesta käsin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten videopelin rakenneosat ilmentävät ker-ronnan keinoja. Tutkimus haastaa klassisen narratologian sekä yksinomaan kirjoitettuun ja puhuttuun kieleen kohdistuvan tekstintutkimuksen. Multimodaalisen tekstintutkimuksen avulla avataan videopelin semioottisten rakenneosien kertovaa funktiota. Analyysin tukena on luonnollisen narratologian ajatuksia. Tutkielman aineistona on vuonna 2017 julkaistu toimintapeli Hellblade: Senua’ Sacrifice. Aineisto on valikoitunut multimodaalisuutensa, tarinallisuutensa ja tuoreutensa ansiosta. Analyysissa huomioitavia aineisto-osia ovat lajityypilliset rakenneosat, mediumit sekä aisti-kanavat. Aineisto koostuu multimodaaleista tekstinosista eli äänestä, kuvista, liikkeestä ja kielestä. Kielellinen aines on englanniksi. Analyysi ei keskity englannin kieleen. Tutkimuksen teoriapohja on poikkitieteellistä, ja siinä yhdistyy multimodaalinen tekstintut-kimus ja erilaisia narratologisia suuntauksia. Multimodaalinen tekstintutkimus toimii analyy-sin pohjateoriana, joka suuntaa tutkimuksen havaintoja aineiston tekstinosiin. Luonnollinen narratologia sekä muut narratiiviset tutkimuslinjat ovat mukana tulkinnassa ja päätelmissä. Tutkimuksen vertauskohtana on ludologinen pelitutkimus, jonka asettamia ehtoja tutkimus pyrkii haastamaan. Tutkimuksessa osoitetaan, että videopelin rakenneosat toimivat kahden funktion osana. Toi-saalta ne toimivat peliä edistävällä tavalla, toisaalta ovat oleellinen osa itse kerrontaa. Raken-neosat toimivat kerronnan keinoina pohjustamalla ja avaamalla tarinaa, mahdollistamalla tarinalle spatiaalisen ulottuvuuden sekä vetämällä vastaanottajaa lähemmäksi pelin kokemus- ja tarinamaailmaa. Kerronnan keinojen toteutuminen on riippuvaista oikeanlaisesta me-diumista sekä kaikista aistikanavista. Videopelin rakenneosat toteuttavat kerrontaa kokemuk-sellisuutta herättävällä tavalla. Tutkimus osoittaa, että videopeli tekstinä voi kertoa tarinaa kokemuksellisuutta herättävällä, immersiivisellä tavalla. Siinä havainnollistetaan, miksi videopelit tulee sisällyttää osaksi mul-timodaalisen tekstintutkimuksen ja narratologian kenttää. Samalla tutkimus perustelee, miksi tekstintutkimuksen tulee laajentua kattamaan muitakin semioottisia elementtejä kuin kirjoitet-tua tai puhuttua kieltä.
-
(2018)Tutkielma käsittelee ärsyttäviä sanoja ja sanontoja kieli-ideologioiden näkökulmasta. Aihe on rajattu kahden kieli-ideologian, standardi-ideologian ja purismin, tarkasteluun. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten standardi-ideologia ja purismi näkyvät ärsyttävistä sanoista ja sanonnoista puhuttaessa ja millaisia sosiaalisia merkityksiä standardi-ideologisiin ja puristisiin kommentteihin liittyy? Tutkielman lähtökohtana on konstruktiivinen kielikäsitys ja ymmärrys variaatiosta sosiaalisena toimintana. Tutkielman teoria ankkuroituu kieli-ideologiseen tutkimukseen. Kieli-ideologian lisäksi keskeisiä käsitteitä ovat kielen indeksisyys ja semioottiset prosessit. Tutkielman aineisto on osa vuonna 2013 kerättyä asennekyselyä. Kyselyyn vastattiin verkossa ja se tavoitti 1517 vastaajaa. Kyselyssä vastaajilta kysyttiin: ärsyttävätkö sanat tai sanonnat heitä, millaiset sanat ja sanonnat heitä ärsyttävät ja miksi? Tutkielmassa keskitytään analysoimaan kysymyksen perusteluosuutta, joka koostuu 374 kommentista. Aineiston lukutapa perustuu kriittisen diskurssianalyysin metodiin. Tutkielman lähtöoletuksena on, että sanoihin ja sanontoihin ärsyyntymisen taustalla on kieli-ideologinen konflikti. Ärsyttävä sana tai sanonta on jollain tavalla vastaajan jakaman kieli-ideologian vastainen. Analyysin perusteella voidaan todeta, että standardi-ideologiassa tällaiset sanat ja sanonnat ovat vastaajien mielestä kieliopin, suomen kielen tai kielitajun vastaisia. Ne voivat olla myös merkitykseltään vääriä tai ne ovat uusia, kieleen tulleita, sanoja. Standardi-ideologinen käsitys kielestä on ehdoton ja vahvan normatiivinen. Standardi-ideologian vastaisiin sanoihin ja sanontoihin liitetään puhujan yksinkertaisuutta, moraalittomuutta tai sosiaalista pyrkyryyttä ilmentäviä indeksisiä merkityksiä. Tutkielmassa purismi ymmärretään laajasti epämiellyttävinä koettujen kielimuotojen vastustamisena. Epämiellyttäviä kielimuotoja voivat olla kielen ulkoiset kielet eli vieraat kielet ja kielen sisäiset kielimuodot. Analyysin mukaan ulkoisen purismin mukaiset kommentit vastustavat englannista lainattuja sanoja. Ärsyttäviksi koetaan niin muodoltaan (sitaatti- ja erikoislainat) kuin merkitykseltään (käännöslainat) vierasperäiset sanat ja sanonnat. Vierasperäiset sanat indeksoivat laiskuutta ja pätemistä. Kielen sisäisistä kielimuodoista vastustetaan politiikan ja talouden kieltä, nuorison kieltä, hellimispuhetta sekä slangia ja murteita. Kielen sisäinen purismi rakentuu monenlaisen ideologisuuden varaan. Ideologisuutta selittävät muun muassa semioottiset prosessit, joiden avulla sosiaalinen merkitys on jäsentynyt. Tutkielmassa purismin laaja määritelmä osoittautuu liian väljäksi käsitteeksi analyysin tekemiselle. Tutkielmasta käy ilmi, että kieli-ideologiat rakentavat ja ylläpitävät monenlaisia sosiaalisia merkityksiä. Standardi-ideologia ja purismi ovat usein niin luonnollistuneita, että niiden sisältämät käsitykset näyttävät itsestään selvyyksiltä. Molemmat ideologiat usein myös limittäytyvät ja ovat läsnä yhtäaikaisesti. Semioottisten prosessien tutkimisen kannalta aineisto osoittautuu paikoitellen hieman ohueksi, ja moni standardi-ideologiaan ja purismiin liittyvä sosiaalinen merkityssuhde jää odottamaan syventäviä jatkotutkimuksia.
-
(2020)Saavutettavuusdirektiivi ja digipalvelulaki velvoittavat julkisen hallinnon organisaatioita ja osaa yksityisestä sektorista tekemään digitaaliset palvelunsa saavutettaviksi. Direktiivissä ja laissa säädetään saavutettavuuden vähimmäistasosta, mutta lainsäädäntö ei kuitenkaan tarkemmin ohjeista tai linjaa, miten verkkopalvelujen kielellisistä sisällöistä tehdään sellaisia, että ne palvelevat mahdollisimman useita eri käyttäjäryhmiä. Hyvä saavutettavuus on kokonaisuus, joka muodostuu teknisesti virheettömästä toteutuksesta, helppokäyttöisestä käyttöliittymästä ja ymmärrettävästä sisällöstä. Ilman selkeää ja ymmärrettävää sisältöä digitaalisen palvelun saavutettavuus ei voi toteutua. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on digitaalisiin palveluihin sisältöjä tuottavien henkilöiden käsitys saavutettavuudesta ja kielellisestä saavutettavuudesta sekä miten kielellistä saavutettavuutta voisi heidän mielestään edistää. Tutkielma kytkeytyy virkakielen tutkimuksen kenttään, ja erityisesti virkakielen verkkoviestinnän tutkimuksiin. Verkkopalvelujen tai muiden digitaalisten palvelujen kielellis-sisällöllistä tutkimusta on tehty aiemmin varsin vähän eikä kielellisen saavutettavuuden näkökulma ole juurikaan ollut esillä. Tutkielman aineistona ovat vastaukset verkkolomakekyselyyn, joka toteutettiin helmi–maaliskuussa 2020. Neljän viikon aikana kyselyyn kävi vastaamassa kaikkiaan 182 vastaajaa. Kyselyn kohderyhmänä ovat digitaalisten palvelujen sisällöntuottajat eli ne henkilöt, jotka kirjoittavat, muokkaavat ja ylläpitävät sisältöjä säännöllisesti verkkosivuille tai mobiilipalveluihin. Kyselyn avulla kartoitetaan, miten perehtyneitä vastaajat kokevat olevansa saavutettavuusasioihin sekä miten saavutettavuus on huomioitu ja vastuutettu vastaajien organisaatioissa. Tutkielmassa kartoitetaan myös vastaajien käsitystä kielellisestä saavutettavuudesta ja selvitetään, mitä keinoja vastaajat huomioivat kielellisesti saavutettavan tekstisisällön tuottamisessa. Tutkielma kartoittaa myös vastaajien näkemyksiä kielellisen saavutettavuuden yhteismitallisesta ohjeistamisesta. Aineiston analyysi on toteutettu pääosin määrällisen tutkimuksen menetelmin, ja avointen kysymysten analyysissä olen myös soveltanut laadullista sisällönanalyysiä. Analyysin perusteella sisällöntuottajien saavutettavuusosaaminen ja kyky tuottaa kielellisesti saavutettavaa sisältöä ovat varsin hyvällä tasolla. Sisällöntuottajilla on osaamista ja tietoa, ja saavutettavuusasioita on edistetty monissa organisaatioissa. Aineistosta nousee myös esille, että tekninen saavutettavuus saa käytännön tasolla enemmän huomiota kuin kielellinen saavutettavuus. Suurin osa vastanneista pitää digitaalisten palvelujen kielellistä saavutettavuutta tärkeänä ja ymmärtää, mitä kielellisellä saavutettavuudella tarkoitetaan ja miten sisällöstä tehdään kielellisesti saavutettavaa. Tästäkin huolimatta aineiston perusteella kielelliseen saavutettavuuteen ja selkokielen käyttämiseen olisi tarpeen saada yhteismitallisia ohjeita ja kriteerejä.
-
(2019)Tutkielmassa tarkastellaan pääkaupunkiseudulle muuttaneiden opiskelijoiden asenteita omaa kotimurrettaan kohtaan. Tutkimuksessa vastaajia tarkastellaan ryhminä heidän kotiseututaustansa perusteella. Lisäksi tarkastellaan, minkälaiset tekijät ovat vaikuttaneet vastaajien puhetavan muuttumiseen tai säilymiseen pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen. Tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeella Helsingin yliopiston suomenkielisiltä osakunnilta (pois lukien Eteläsuomalainen osakunta) syksyn 2018 aikana. Tutkimuksessa käytetään sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia tarkastelumetodeja vastauksia analysoitaessa. Vastaajien murreasenteita tarkastellaan ensin kotiseututaustojen perusteella viitenä eri ryhmänä. Muuton vaikutuksia vastaajien puhetapaan käsitellään sen sijaan kahtena eri ryhmänä: niinä, jotka eivät ole huomanneet muutosta puhetavassaan ja niinä, jotka ovat huomanneet muutoksia puhetavassaan. Tuloksista käy ilmi, että kotiseututaustasta riippumatta vastaajat arvostavat murteita yleisesti ja toivovat oman kotimurteensa säilyvän. Vastaajat uskovat kuitenkin oman murteensa tulevan muuttumaan tulevaisuudessa ja korostavat puhetapansa yleiskielisyyttä ja tilanteista variaatiota. Kotiseututaustojen perusteella on havaittavissa eroavaisuuksia tarkasteluryhmien kesken. Itäsuomalaisilla vastaajilla on havaittavissa ajattelutapa asteikosta, mitä kunnon savolaiseen murteeseen kuuluu, ja kaakkoissuomalaiset eivät ärsyynny eteläsuomalaisesta puhetavasta niin paljon kuin muut ryhmät. Keskisuomalaiset vastaajat tuovat ilmi ajatuksen, että heidän kotiseudullaan ei puhuttaisi murretta ollenkaan, ja länsisuomalaiset kokevat, ettei heidän murrettaan arvosteta. Pohjoissuomalaiset vastaajat taas erittelevät muita tarkemmin puheensa murteellisia piirteitä. Muuton vaikutuksissa puhetapaan korostuvat osin samat ja osin eri tekijät riippuen siitä, oliko vastaaja huomannut puhetavassaan muutoksia vai ei. Vastaajista selkeä enemmistö on huomannut muutoksia puhetavassaan. Osalla oma murre varioi pääkaupungin puhetavan kanssa ja osalla taas oma kotimurre on vahvistunut. Muuton vaikutuksissa korostuvat vastaajien erilaiset tulkinnat: osa kokee tilanteisen vaihtelun tai slangisanojen omaksumisen puhetavan muutoksena ja osa taas puhetavan säilymisenä. Tutkimus antaa näyttöä siitä, että sekä oman puhetavan arvottaminen että muuton vaikutukset puhetapaan ovat yksilökohtaisia ja tulokset riippuvat paljolti vastaajien omasta tulkinnasta. Muutolla on kuitenkin jonkinlaisia vaikutuksia, jotka tapahtuvat osin automaattisesti ja osa on yksilön päätöksestä kiinni. Esimerkiksi murteen säilyminen on yhteydessä siihen, kuinka tärkeänä osana yksilö sen identiteetilleen kokee.
-
(2018)Tutkielmassa tarkastellaan identiteetin rakentamisen kielellisiä keinoja aikakauslehtien henkilöjutuissa. Tavoitteena on selvittää, miten toimittajan kielelliset valinnat vaikuttavat haastateltavasta muodostuvaan kuvaan. Tutkielman teoreettinen tausta on diskurssintutkimuksessa ja sosiolingvistiikassa, jonka suuntauksista hyödynnetään variaationtutkimusta sekä kansanlingvistiikkaa. Aineistona tutkielmassa on yhdeksän henkilöjuttua kolmesta eri aikakauslehdestä: Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä, Imagesta sekä Trendistä. Haastateltavina jutuissa ovat muusikot Alma Miettinen, Michael Monroe ja Antti Tuisku, rap-duo JVG, entinen huipputason taitoluistelija Kiira Korpi, jääkiekkoilija Patrik Laine, jääkiekkoasiantuntija Juhani Tamminen, kansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sekä ulkoministeri Timo Soini. Työn tutkimusote on kvalitatiivinen. Analyysissä tarkastellaan haastateltavien sitaattien kielenpiirteitä sekä toimittaja-kertojan käyttämää metakieltä ja niiden merkitystä haastateltavien identiteetin konstruoinnissa. Lisäksi analysoidaan haastateltavien muun sosiaalisen tyylin kommentoimista ja tyylillisiä muutoksia haastateltavien sitaattien kielimuodoissa. Tutkielmassa osoitetaan, että sitaattien kielimuodolla on mahdollista rakentaa haastateltavalle yhtä tai useampaa sosiaalista identiteettiä. Esimerkiksi Li Anderssonin jutussa sitaattien kielimuoto on poliittisessa diskurssissa yleiskielinen ja yksityisessä diskurssissa puhekielinen. Sitaattien kielellisillä piirteillä voidaan myös korostaa haastateltavan sosiaalista taustaa tai tiettyyn alakulttuuriin samastumista. Kielellisten piirteiden ohella metakielelliset kommentit muokkaavat haastateltavista muodostuvaa kuvaa. Esimerkiksi Patrik Laineen puhetyylin nimeäminen keskivahvaksi tampereeksi vahvistaa jutun jääkiekkodiskurssia. Toisaalta jutun jääkiekkodiskurssi vahvistaa Tampereen seudun puhekieleen liitettyä maskuliinisuutta. Tutkielmasta selviää myös, että muun sosiaalisen tyylin kuvailulla voidaan rakentaa haastateltavan sosiaalista identiteettiä: Michael Monroen meikkaamista ja korujen käyttöä toistuvasti kommentoimalla alleviivataan jutun rockdiskurssia. Tyylilliset muutokset haastateltavien sitaateissa puolestaan voivat kertoa vaihtelevista identiteeteistä. Esimerkiksi Kiira Korven sitaattien tyylilliset muutokset viittaavat yksityisen ja julkisen identiteetin vaihteluun jutussa.
-
(2019)Tutkimukseni aiheena ovat epämiellyttäviksi koetut etunimet. Tavoitteena on selvittää maallikoiden nimiin ja nimien käyttöön liittyviä käsityksiä ja asenteita. Selvitän, millaisista lähtökohdista etunimiä arvioidaan, millaisia nimiasenteita arviot edustavat ja millä tavoin asenteet eroavat miesten ja naisten nimissä. Aineistoni koostuu 587 lomakevastauksesta, joissa vastaajat ovat valinneet listalta epämiellyttäviksi kokemiaan etunimiä ja perustelleet valintojaan kirjallisesti. Tutkielmani edustaa teoreettiselta viitekehykseltään sosiolingvististä ja kansanonomastista nimistöntutkimusta. Vertaan aineistoani erityisesti lasten nimeämistä koskeviin tutkimuksiin. Tutkimuksessa käsittelen myös nimikategorisoinniksi nimeämääni ilmiötä, jossa nimiä luokitellessa viitataan kollektiivisiksi koettuihin nimiryhmiin, kuten perusnimiin. Havaintojeni perusteella kielenkäyttäjät arvioivat nimiä neljästä erilaisesta näkokulmasta, joita ovat käytännöllisyys, aika ja yleisyys, kulttuuri sekä identiteetti. Identiteettinäkökulma jakautuu nimenkantajan, -antajan ja -arvioijan positioihin. Erilaisia nimiasenteita muodostettiin näistä näkökulmista kymmeniä erilaisia, mutta yleisimmät asenteet liittyivät käytännöllisyyteen ja identiteetteihin. Etunimen ei tulisi vastaajien asenteiden mukaan olla tunnistamisen, kirjoittamisen tai lausumisen suhteen epäkäytännöllinen, herättää negatiivisia mielikuvia eikä olla ajan ja kulttuurin nimikonventioiden vastainen. Nimiä arvioitiin useimmiten semanttisen sisällön, kirjoitusasun ja ajankohtaisuuden kriteerein. Tutkimusaineisto osoittaa viitteitä eroista miesten ja naisten nimiin asennoitumisessa. Sukupuolen tunnistamista pidettiin tärkeämpänä miesten nimissä, kun taas kaikki ulkonäköön liittyvät asenteet koskivat naisten nimiä. Nimenantomotiiveista ja sosioekonomisesta asemasta esitettiin enemmän arvioita naisten nimissä, mikä voi viestiä niiden leimautuvan helpommin. Kyselylomakkeen nimivalikoimien erojen vuoksi laajoja yleistyksiä ei voida kuitenkaan tehdä.
-
(2019)Tutkielmassa tarkastellaan eläinlääkärien kirjoittamien kotiutusohjeiden direktiivejä eli ohjailevia lausumia. Tutkielman aineistona on 46 kotiutusohjetta, joista on poimittu direktiivisen tulkinnan saavat ilmaisut. Kotiutusohje on teksti, jonka eläimen omistaja saa vastaanottokäynnin jälkeen ja jossa eläinlääkäri antaa ohjeita eläimen kotihoitoon. Työn tarkoituksena on tarkastella, millaisia erilaisia ohjailukeinoja kotiutusohjeissa käytetään. Lisäksi tarkastellaan, miten ohjailuprosessin eri osapuoliin, siis ohjailijaan ja ohjailtavaan sekä ohjailuprosessiin ja ohjailtavalta odotettuun toimintaan, viitataan. Apuna analyysissa on ohjailukehyksen käsite. Aineiston direktiivit on jaoteltu morfosyntaktisten seikkojen perusteella. Aineiston direktiivit on jaoteltu seuraaviin direktiivityyppeihin: imperatiivilauseet, eksplisiittiset performatiivit, modaaliset ilmaukset, muut deklaratiivilauseet (passiivimuotoiset ja arvottavat kopulalauseet) ja finiittiverbittömät rakenteet. Kotiutusohjeiden direktiivien analyysi vahvistaa aiemmissa direktiivitutkimuksissa todettua huomiota siitä, että eri ohjailukeinot korostavat ohjailukehyksen eri puolia: Imperatiivilause korostaa osapuolten välistä vuorovaikutusta, eksplisiittinen performatiivi taas nostaa esiin ohjailuprosessin ja etenkin 1. persoonan muotoisena myös ohjailijan. Modaaliset ilmaukset puolestaan verbistä riippuen korostavat joko lukijan mahdollisuutta päättää, toimiiko ohjeen mukaan, tai ohjailijan suhtautumista teon välttämättömyyteen tai suotavuuteen. Muissa deklaratiivilauseissa ja finiittiverbittömissä ilmauksissa taas korostuu se teko, jota ohjailtavalta odotetaan. Aineiston direktiiveissä on yleistä se, että niissä vältetään viittauksia ohjailtavaan. Jos ohjailu kohdistetaan suoraan jollekulle, ohjailtavana on tavallisimmin eläin. Eläin ei kuitenkaan itse kykene säätelemään omaa toimintaansa, joten myös eläimelle suunnattujen direktiivien kohdalla implisiittinen ohjailtava on eläimen omistaja.
-
(2020)Tutkimuksessa tarkastellaan opintopsykologin empatiaa osoittavia vuoroja vastauksena opiskelijan huolenkerrontaan. Tutkimusaineistona on yliopiston opintopsykologien vastaanotoilta 34 videoitua keskustelua, joiden yhteispituus on 25,5 tuntia. Tutkimusmetodina on etnometodologinen keskustelunanalyysi. Analysoin huolenkerrontasekvensseistä opintopsykologien kolmea keskeistä empatian osoittamisen keinoa: formulaatioita, tunteita huomioivia vuoroja ja tulkintavuoroja. Formulaatioissa opintopsykologi muotoilee uudelleen valittuja osia opiskelijan edeltävästä puheesta. Niissä esitetään tyypillisesti yhteenveto tai päätelmä opiskelijan huolenkerronnasta, mikä ilmaisee aktiivista kuuntelemista ja opiskelijan tunteiden ymmärtämistä. Formulaatioilla pohjustetaan usein myös muita empaattisia responsseja. Vuoroissa muokataan opiskelijan käyttämiä ilmauksia osin ammattikielelle, mikä palvelee vastaanoton diagnostisia tavoitteita. Huolen vastapainona vuoroissa korostetaan usein opiskelijan vahvuuksia. Opintopsykologi voi formulaatioilla myös ohjata keskustelun kulkua päättämällä huolenkerrontasekvenssin ja siirtymällä seuraavaan toimintaan. Tunteita huomioivat vuorot ovat empatiaa osoittavia responsseja, joissa opintopsykologi ottaa huomioon opiskelijan tunnekokemuksen ja käsittelee sitä todellisena. Tällöin opintopsykologi eläytyy opiskelijan tilanteeseen nimeämällä tämän kuvaamia tunteita ja elaboroimalla tämän ilmaisemaa tunnekokemusta. Vuorot on usein muotoiltu kannanotoiksi tai laajennuksiksi opiskelijan huolenkerrontaan. Niiden avulla opintopsykologi osoittaa ammattilaisen pääsyn opiskelijan kokemukseen. Vuorojen kielellinen muotoilu kuitenkin varmistaa, että tiedollinen ja kokemuksellinen auktoriteetti säilyy opiskelijalla. Tulkintavuorot osoittavat empatiaa opiskelijaa kohtaan mutta ovat toiminnaltaan myös opiskelijaa haastavia. Tulkintavuoroissa opintopsykologi tarjoaa opiskelijalle uuden näkökulman ja kehystää sen psykologiseen kontekstiin. Tulkinnat haastavat opiskelijaa tarkastelemaan uudelleen negatiivisesti värittyneitä käsityksiään toiminnastaan, mikä vie vastaanottojen työskentelyä eteenpäin. Tulkintoja pohjustetaan tyypillisesti muilla empaattisilla vuoroilla. Opintopsykologien formulaatioissa, tunteita huomioivissa vuoroissa ja tulkinnoissa empatian osoittamiseen käytetään monenlaisia kielellisiä resursseja. Empatian osoittaminen näkyy aineistossani esimerkiksi vuorojen leksikaalisissa valinnoissa, henkilöviittauksissa ja lausumatyypin valinnassa. Empatian osoittamisen tulkinnassa keskeistä on myös opintopsykologin vuoron sekventiaalinen paikka ja suhde opiskelijan huolenkerrontaan. Aineistossani opintopsykologin empatiaa osoittavat vuorot saavat opiskelijoilta erilaisia responsseja. Formulaatioihin vastaukseksi riittää usein hyväksyntä tai hylkäys. Tunteita huomioivat vuorot ja tulkinnat sen sijaan kutsuvat opiskelijaa myös jatkamaan tunnekokemuksen käsittelyä. Tutkimus tuo esiin, että empatian osoittamisella on opintopsykologin vastaanotoilla tärkeä merkitys: sillä on keskeinen rooli opiskelijaa kannustavan ja opiskelukykyä tukevan vuorovaikutuksen rakentumisessa. Näin se edistää olennaisesti opintopsykologin ja opiskelijan terapeuttista suhdetta ja vastaanottojen tavoitteiden saavuttamista.
-
(2018)Tutkielman tavoitteena on tarkastella sitä, miten tutkimani kielenkäyttäjät kuvailevat työssään käyttämäänsä kieltä, kielimuotoja ja niiden tilanteista vaihtelua sekä analysoida kuvauksissa ilmeneviä kieli-ideologioita sekä -asenteita. Kantaviksi teemoiksi nousevat murteiden käyttö, puhuttelu sekä kielitaito. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineisto käsittää seitsemän haastattelua. Ne on toteutettu Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen puitteissa. Haastateltavista neljä on syntynyt 1940–1950-luvuilla ja kolme 1980-luvulla. Heidän joukossaan on kaksi korkeakouluopettajaa, toimittaja, pankkivirkailija, start-up-yrityksen asiakaspalvelija, myyntiedustaja sekä bioanalyytikko. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiolingvistinen variaationtutkimus sekä kieli-ideologia- ja kieliasennetutkimus. Sosiolingvistisistä taustamuuttujista otetaan huomioon erityisesti iän ja ammattiryhmän vaikutus kielenkäyttöön. Lisäksi hyödynnetään aiempaa tutkimusta puhetilanteen vaikutuksesta kieleen. Aineiston analyysimetodina käytetään diskurssianalyysiä. Analyysissä tarkastellaan esimerkiksi, miten kieltä ja eri kielimuotoja nimetään ja kuvaillaan, millaisilla käsitteillä kielestä puhutaan ja keitä kuvauksissa esitetään toimijoina. Analyysi keskittyy paitsi haastateltavien metakieleen eli puheeseen kielestä myös siihen, millaisia asenteita ja ideologioita heidän kielenkäytöstään kokonaisuudessaan ilmenee. Työssä osoitetaan, että työelämän kieltä kuvaillaan pääosin samankaltaisin ilmauksin: siihen liitetään asiallisuus, huolellisuus sekä ymmärrettävyys. Kommunikointia työpaikan ulkopuolisten kanssa kuvaillaan viralliseksi, kollegoiden kanssa rennoksi. Puhuttelumuodoista sinutteluun suhtaudutaan pääosin myönteisesti, mutta työroolissa suositaan teitittelyä erityisesti itseä selkeästi vanhempien keskustelukumppanien kanssa. Suhtautuminen omaan kielitaitoon ja erityisesti englannin kielen osaamiseen on vaihtelevaa: osa informanteista tuntee kielitaidon suhteen epävarmuutta työelämässä, osa sen sijaan kokee pärjäävänsä hyvin. Yleisesti englannin lisääntynyttä käyttöä sen sijaan kritisoidaan ja se nähdään jopa uhkana suomen kielelle. Informanttien kommenttien taustalla on havaittavissa erilaisia ideologioita, jotka ilmenevät osin myös ristikkäin. Läsnä on esimerkiksi standardiuden ideologia, joka korostaa kielen pysyvyyttä tilanteesta toiseen. Toisaalta sen kanssa samoissa kommenteissa saatetaan korostaa myös alueellisen variaation tärkeyttä, mikä taas on ajatusmaailmaltaan lähellä sopivuuden ideologiaa, jonka mukaan eri varieteetit sopivat eri tilanteisiin. Myös puristista ideologiaa on havaittavissa. Tutkielma avaa näköalaa aihepiiriin, joka on monelle läheinen, mutta toistaiseksi vähän tutkittu. Tulokset kuitenkin paljastavat, että lisätutkimus olisi tarpeen, sillä työelämän muuttuva kielimaisema herättää kielenkäyttäjissä pohdintaa ja myös epävarmuuden tunteita. Olisi kiinnostavaa tutkia samojen informanttien todellista kielenkäyttöä työelämän tilanteissa ja verrata havaintoja tämän tutkimuksen tuloksiin.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan vuoden 2014 Ukrainan vallankumouksen osapuolten nimeämistä Helsingin sanomien uutisoinnissa. Analyysissä tutkitaan uutisointia kriittisen diskurssianalyysin näkökulmasta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi, joista ensimmäinen keskittyy analysoimaan vallankumouksen eri osapuolten representaatioita. Toinen tutkimuskysymys keskittyy siihen, kuinka osapuolten nimeäminen muuttuu tapahtumien edetessä. Tutkimus on laadullista ja keskittyy nimeämisen eli sanatason leksikaalisten valintojen analysointiin. Tutkielman aineistona on 60 uutista Helsingin sanomista marraskuun 2013 lopulta helmikuun 2014 loppuun, ja ne keskittyvät Kiovan tapahtumiin tuona aikana. Tutkielmassa erotetaan vallankumouksesta kaksi osapuolta: silloisen presidentti Janukovytšin hallinto ja tätä vastustaneet mielenosoittajat. Analyysin kautta käy ilmi, että mielenosoittajat ovat hyvin kirjava joukko: heihin kuuluu ihmisiä tavallisista kansalaisista nationalistisiin ääriryhmiin. Hallinto sitä vastoin näyttäytyy melko kasvottomana koneistona. Poliisi näyttäytyy hyvin vahvasti hallintoa puolustavana, jopa sotilaallisena osapuolena. Aineistossa hallintoa vastustavien mielenosoittajien representaatiot ovat huomattavasti moniulotteisempia, ja niiden kautta näkökulma asettuu useimmin implisiittisesti mielenosoittajien puolelle. Toista tutkimuskysymystä varten aineisto on jaettu kolmeen osaan: mielenosoitusten alkuun, väkivaltaisuuksien lisääntymiseen, joka johti vallankumoukseen, ja vallankumouksen jälkeiseen aikaan. Ukrainan vallankumouksessa keskiöön nousevat ensin tavalliset mieltä osoittavat kansalaiset. Poliisin väkivaltaisen reaktion seurauksena joukkoon liittyy myös äärioikeistolaisia, radikaaleja ryhmiä, jotka konkreettisesti taistelevat poliiseja vastaan kaduilla. Tapahtumien edetessä myös poliiseista käytetyt nimitykset muuttuvat enemmän sotilaallisiksi: heistä käytetään myöhemmin esimerkiksi nimitystä turvallisuusjoukot, ja joukkoon liittyy myös tarkka-ampujia. Analysoimalla nimeämisen muuttumista tapahtumien edetessä on mahdollista seurata sitä, kuinka osapuolet muuttuvat, mitkä näkökulmat nousevat keskiöön ja kuinka historialliset tapahtumat vaikuttavat leksikaalisiin valintoihin uutisdiskurssissa.
-
(2019)Työn tarkoituksena on selvittää, millaisilla kielellisillä keinoilla tähtitiedettä yleistajuistavien tietokirjojen kirjoittajat havainnollistavat ja selittävät vieraita ilmiöitä lukijalle. Havainnollistaminen ja selittäminen ovat tieteen yleistajuistamisen keskeisiä elementtejä, ja työ liittyy siten yleistajuistamisen tutkimukseen. Työ edustaa lingvististä tekstintutkimusta ja perustuu funktionaalisen kielentutkimuksen ajatukselle, että kielenkäyttö on sosiaalista ja vuorovaikutteista toimintaa. Tiedettä yleistajuistavissa tietokirjoissa vuorovaikutus näkyy muun muassa niin, että kirjoittaja pyrkii ottamaan huomioon oletetun lukijan tietotaustan ja muokkaamaan ilmaisuaan sen pohjalta. Havainnollistaminen ja selittäminen nähdään työssä tämän vuorovaikutuksen osana, sillä niissä on kyse pyrkimyksestä esittää asiat lukijalle mielekkäällä tavalla. Analyysin pohjana toimivat aiemmat, erikielisillä aineistoilla tehdyt havainnollistamiskeinoja kartoittavat tutkimukset, ja aineistosta etsitään niissä esiinnousseita keinoja. Lisäksi kiinnitetään huomiota muihin kohtiin, joissa kirjoittaja ottaa käyttöön jonkin leksikaalisen, syntaktisen tai tekstuaalisen keinon, jolla on tekstiyhteydessä tehtävänä havainnollistaa tai selittää vieraita ilmiöitä. Niiden pohjalta havainnollistamisen kategorioita luodaan myös itse. Aineistona ovat otokset neljästä teoksesta, jotka on julkaistu vuosina 1899, 1948, 1981 ja 2014. Kokonaissanamäärä on 5 659. Työssä osoitetaan, että havainnollistamisen ja selittämisen keinojen kirjo tähtitiedettä yleistajuistavissa tietokirjoissa on laaja. Aineistossa esiinnousseita keinoja ovat erilaiset vertailut, parafraasit, esimerkit, selittävät tekstijaksot ja päätelmät, ajatuskokeet sekä määritysyhdyssanat ja appositiorakenteet. Lisäksi havainnollisuutta rakennetaan aineistossa asteikkopartikkeleilla ja intensiteettisanoilla, erilaisilla selittävillä huomautuksilla ja konkretisoinneilla sekä suomennoksilla. Kaikkein merkittävin keino kaikissa otoksissa ovat vertailut. Vaikka otosten välillä on pieniä eroja havainnollistamiskeinojen käytössä, niissä toistuvat pääasiassa samat keinot. Tämä voi viitata siihen, että tähtitiedettä yleistajuistaviin tietokirjoihin on vakiintunut tiettyjä havainnollistamisen ja selittämisen perinteitä, vaikka yleistyksiä ei voidakaan aineiston suhteellisen pienen koon vuoksi tehdä. Havainto avaa kuitenkin polkuja jatkotutkimuksille. Havainnollistamisen ja selittämisen keinoille näyttää myös olevan tyypillistä, että ne lomittuvat tekstissä, ja samaa asiaa saatetaan havainnollistaa useilla eri keinoilla. Lisäksi näyttää siltä, että keinoilla on ymmärrettävämmäksi tekemisen lisäksi myös muita tehtäviä: niillä esimerkiksi tuodaan tekstiin kiinnostavuutta ja elämyksellisyyttä. Havainto vahvistaa nykyistä käsitystä, että yleistajuistamisessa ei ole kyse tiedon yksinkertaistamisesta tai kääntämisestä vaan rekontekstualisoinnista.
-
(2020)Tutkielmani käsittelee suhtautumista ja kieli-ideologioita Adam Fredrik Jaakkolaisen kirjeissä Carl Axel Gottlundille vuosina 1841–1857. Adam Jaakkolainen oli lammilainen talollinen ja itseoppinut kirjoittaja ja C. A. Gottlund suomen kielen yliopistonlehtori, kielimies ja kirjailija. Aineistoon kuuluu 29 kirjettä, joita säilytetään Kansalliskirjaston käsikirjoitusarkistossa. Gottlundin kirjoittamia vastauskirjeitä ei ole säilynyt. Tutkin Jaakkolaisen kirjeissään ilmaisemaa suhtautumista vastaanottajaan ja eri valtainstansseihin J. R. Martinin ja P. R. R. Whiten suhtautumisen teorian avulla. Tutkimus asettuu sosiolingvistiikan ja diskurssintutkimuksen kenttään. Tutkimukseni sijoittuu jatkoksi myös monitieteiselle itseoppineiden kirjoittajien tutkimukselle. Jaakkolaisen ideologiassa vastakkain ovat suomen ja ruotsin kieli. Suomi yhdistyy tavalliseen kansaan ja ruotsin kieli herroihin. Suomen kieli eli kansa on alisteisessa asemassa ruotsin kieleen eli herroihin nähden. Ruotsin kielestä ja herroista puhutaan negatiivisen affektiivisesti. Gottlundin hän mieltää suomen kielen puoltajaksi ja osoittaa myönteistä affektiivisuutta. Tsaariin ja venäläishallintoon Jaakkolainen suhtautuu aluksi ylistäen, mutta suomen kielellä julkaisemista rajoittanut vuoden 1850 sensuuriasetus muutti suhtautumista kriittisemmäksi. Venäjän kieleen suhtautuminen ei ole yhtä negatiivista kuin ruotsiin. Arvosteleva suhtautuminen paikkakunnan kappalaisiin ja kirkkoherraan kertoo Jaakkolaisen korkeasta sosiaalisesta statuksesta. Suomen kielen sisäisistä kehittämisideologioista olennaiseksi nousee kansankielisyyskanta, jota Gottlundkin edusti. Jaakkolainen siirtyy kirjeenvaihdon aikana käyttämään yhtä kotimurteensa leimallisinta piirrettä, l-varianttia t:n heikon asteen vastineena ja alkaa myös kirjoittaa etunimensä ilman d-kirjainta (Adam Fredrik > Aatu Reito ym.) Tämä kertoo implisiittisesti suvaitsevasta suhtautumisesta variaatioon ja oman murteen käyttöön. Jaakkolainen kertoo myös eksplisiittisesti olevansa kirjakielen variaation hyväksymisen kannalla.
Now showing items 1-20 of 125