Browsing by discipline "uskontotiede"

This study examines Finns experiences and perceptions of angels and their relationship with angels as they were seen in the Angels in Finland survey. Furthermore it covers other features of respondents spirituality and religiosity and their use of services related to spirituality. The survey is part of Terhi Utriainen s research on angel practices in contemporary Finland. The work belongs to the field of sociology of religion and describes the transformation of religion in everyday life while aiming to understand the belief in angels and the role of angels in modern spirituality. The data was collected through questionnaires in Lorna Byrne's lecture organized in Helsinki in 2011. 263 participants of the event answered: 248 women and 15 men. The small share of male respondents shows that women are more interested in angel spirituality than men. The survey method worked well in the data collection in an event which was well attended (N1100). Nearly one quarter of the participants answered and told about their angel experiences and spirituality. Respondents believed more in angels than Finns on average. They described their relationship with angels to be active and positive; angels delivered information, messages and responses, supported in making difficult decisions and helped in daily situations. The relationship with angel was seen as ordinary and commonplace. Respondents had various ways in describing the angel experience; the traditional angel images as well as the new spirituality s way to build individual spirituality were present. More than one third of the respondents identified themselves as spiritual individuals, one fifth as Christians and a little more than ten percent considered themselves to be humanist or religious individuals. Their religious affiliation was close to Finns in general, and surprisingly they were active users of services provided by the Lutheran Church. A little more than one fifth was active in Church, one fifth participated in events of alternative religiousness or spirituality, and almost ten per cent attended both. The respondents had used between one to five different kinds of spiritual services. More than half had consulted clairvoyant and used meditation and reiki. More than one third had consulted healers and angel therapy was used by almost 27 per cent. Among least used services were Aura and Regression Therapies. Those not belonging to religious communities used slightly more services, but the differences between members and non-members were surprisingly small. Byrne s personality and the sense of community had drawn the respondents to attend the lecture. Media had aroused interest in participation; the participants came together with friends or relatives, and they were delighted to see a good turnout in the event. The sense of community, easiness of participation and new rituals such as Byrne s meditation, blessing and hugs attracted participants. The results indicate that the persons who participated in the event felt that they needed a new perspective to religiousness and/or spirituality. Byrne s positive message that embraces everyone resembles Lynch's progressive spirituality as well as the benevolence of the guardian angel. One reason behind Byrnes popularity may be her modesty and ordinary way of dressing and talking; there is no room for any manifesto or ecstasy.

Tutkielma on retorinen analyysi The Guardian -lehden tyttöjen ympärileikkauksen vastaisesta mediakampanjasta. Tutkielmassa paneudutaan tapoihin, joilla tuoreessa kampanjoinnissa kuvataan ympärileikkauksia, niiden uskonnollista ja kulttuurista merkitystä sekä ympärileikattuja naisia. Tavoitteena on selvittää, miten Guardianin kampanja asennoituu ja reagoi tyttöjen ympärileikkauksia ympäröiviin ristiriitoihin länsimaisessa mediakeskustelussa, erityisesti kysymyksiin ympärileikattujen naisten uhriuttamisesta, universaaleista ihmisoikeuksista ja vähemmistöryhmien kulttuurin ja uskonnon kunnioittamisesta. Tutkielma nojaa postkolonialistiseen teoriaan ja diskursiiviseen uskontotieteeseen, ja sen taustaoletus on konstruktionistinen. Lisäksi tutkielma kytkeytyy joukkoon tuoreita tutkimuksia ja teorioita, joissa paneudutaan länsimaissa käytyyn keskusteluun ja kampanjointiin ihmisoikeusloukkauksiksi mielletyistä kulttuurisista perinteistä. Näissä keskusteluissa ja kampanjoissa on nähty jäänteitä siirtomaa-aikaisista asenteista ja valta-asetelmista. Tutkielman aineistona on Guardianin kampanjan internet-sivuilta löytyvä 96-sivuinen tekstimateriaali, joka koostuu uutisartikkeleista, haastatteluista, kolumneista ja pääkirjoituksista. Menetelmänä käytetään retorista analyysiä. Analyysi on jaettu neljään osaan. Ensimmäinen osa keskittyy ympärileikkauksen nimeämiseen ja luokitteluun. Toisessa osassa käsitellään toimijuuden ja uhriuttamisen dynamiikkaa aineistossa. Kolmas osa keskittyy argumentaatioon, jota lähestytään oletettujen vasta-argumenttien kautta. Neljännessä osassa analysoidaan uskonnon, kulttuurin ja tradition käsitteiden käyttöä ja niiden kautta sitä, millaiseksi ympärileikkausten kulttuurinen ja uskonnollinen merkitys aineistossa rakentuu. Kampanjateksteistä välittyy voimakas universalistinen taustaoletus. Ympärileikkauksen moraalinen tuomittavuus kuvataan faktana, ja kampanjoijilla katsotaan olevan velvollisuus levittää paitsi tietoa, myös moraalista totuutta. Samalla Guardianin kampanjan tekijät vastaavat sekä suoraan että epäsuorasti ympärileikkauksen vastaiseen kampanjointiin kohdistettuun kritiikkiin. Kulttuurisensitiivisyyteen vetoaminen ympärileikkauskeskustelussa tuomitaan rasismina ja välinpitämättömyytenä. Tämän lisäksi kampanjaa johtaa kaksi nuorta naista, jotka kuuluvat ympärileikkauksia perinteisesti harjoittaviin yhteisöihin. Heidät esitetään kampanjateksteissä sankariroolissa. Samanaikaisesti enemmistö ympärileikatuista naisista kuvataan kuitenkin alistuvina uhreina, joilla ei ole omaa toimijuutta tai ääntä. Samalla tavoin kampanja pyrkii kirjoittamaan ymmärtävästi myös ympärileikkaajista ja ympärileikkauksen puolustajista, mutta kuvaa ympärileikkauksia brutaaleina väkivallantekoina. Ympärileikkaus rakentuu aineistossa lähes ainoastaan seksuaalisuuteen ja sen kontrolloimiseen liittyvänä toimenpiteenä. Sen uskonnollinen merkitys kuvataan uskonnon väärintulkintana, ja siihen kytkeytyvät poliittiset ja taloudelliset rakenteet sivuutetaan lähes täysin. Näin Guardianin kampanja samanaikaisesti pyrkii välttämään ympärileikkauskeskustelun vanhoja ongelmia ja retoriikan tasolla toistaa niitä tavoissa, joilla se kuvaa ympärileikattuja naisia ja heidän yhteisöjään ja kulttuureitaan.

Postsekulaareihin uskontoihin kuuluvassa uuspakanuudessa korostuu voimakkaasti henkilökohtainen auktoriteetti sekä kehon ja seksuaalisuuden hyväksyntä. Tästä ja uuspakanuuden historiasta, kuten feministisen liikkeen voimakkaasta vaikutuksesta johtuen uuspakanuudessa naiset ovat tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin ei suhtauduta tuomitsevasti ja näkemykset seksuaalisuudesta ja seksistä ovat positiivista. Uuspakanuudessa seksi voi myös olla osa uskonnonharjoitusta. Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on selvittää, miten suomalaiset uuspakananaiset määrittelevät ja kokevat seksuaalisuuden elämässään, osana uuspakanuutta ja omaa uskonnonharjoitustaan sekä millaisena he näkevät valtakulttuurin suhtautumisen seksuaalisuuteen ja seksiin. Tutkimuskysymykseni on: Miten uuspakananaiset suhtautuvat seksuaalisuuteen ja seksiin erityisesti suhteessa uskontoonsa? Aineisto koostuu neljän uuspakananaisen haastattelusta. Analysoin aineiston hyödyntäen sisällönanalyysin menetelmiä sekä teoreettista viitekehystä. Teoreettinen viitekehykseni pohjaa uuspakanoiden seksuaalisuutta käsittelevään aiempaan tutkimukseen. Viitekehys jakautuu kolmeen osaan: 1) seksuaalisuus luonnollisena ja myönteisenä osana elämää, 2) seksuaalisuus osana uuspakanuutta ja 3) seksuaalikäsitykset valtakulttuurista erottavana tekijänä. Tutkimustulosten perusteella muodostamani teoreettisen viitekehyksen avulla voi kuvata uuspakanaisten suhdetta seksuaalisuuteen ja seksiin. Aiempaan uuspakanoiden seksuaalisuutta käsittelevään tutkimukseen verrattuna merkittävin ero on seksin ja uskonnon yhdistämisessä, mitä tapahtuu suomalaisilla uuspakanoilla melko vähän. Uskonnon ja seksin yhdistäminen nähdään kuitenkin hyväksyttävänä.

Tutkielmani käsittelee monikulttuurista tilaa, jonka suomalaisen lastensuojelun työntekijän ja muslimitaustaisen maahanmuuttajan kohtaamisesta syntyy. Tavoitteena on analysoida, miten monikulttuurinen kohtaamisen kenttä rakentuu lastensuojelussa ja minkälaista roolia islam siinä näyttelee. Tarkastelen kulttuurisen ja uskonnollisen toiseuden rakentumista viranomaistyön kontekstissa. Tutkielma sijoittuu monikulttuurisen lastensuojelutyön ja uskontososiologian viitekehyksiin. Laadullisen tutkimusstrategian lähtökohdista hyödynnän aineistonani 5 helsinkiläisen lastensuojelun työntekijän teemahaastattelua. Tarkastelen aineistoa erityisesti Merja Aniksen kuvaamien kuuden maahanmuuttajatyöhön liittyvän tulkintakehyksen kautta. Tutkielmani osoittaa, että monikulttuurinen tila rakentuu vaihtelevien tulkintakehyksien varaan, toisaalta yhteisymmärryksessä maahanmuuttaja-asiakkaan kanssa, toisaalta konfliktissa. Kohtaamisessa valta ja vallankäytön tematiikka kiertyy monikulttuurisen tilan käytännön haasteisiin, jotka muovautuvat sosiaalityöntekijän huolenaiheiksi. Huolenaiheita, eräänlaisia ymmärtämisen reunaehtoja, ovat kielimuuri, sukupuoliroolit, maahanmuuttaja-asiakkaiden koettu erityinen epäluuloisuus viranomaisia kohtaan ja uskonnon sekä kulttuurin eroavaisuudet. Kohtaamisessa islam näyttäytyy tyypillisesti ongelmallisena, sillä se haastaa sosiaalityöntekijöiden suosiman tasa-arvoistavan tulkintakehyksen. Tasa-arvoistava tulkintakehys toimii keinona löytää yhteisymmärrys samankaltaisuuden kautta, mutta se voi olla haitallista, jos esimerkiksi maahanmuuttajuuteen liittyvät erityiskysymykset sivuutetaan. Muslimiperheille huolena lastensuojelun kohtaamisessa näkyi muslimi-identiteetin menetys eli lapsen menettäminen suomalaisuudelle, islamin ydinyksikön eli perheen hajoaminen, mihin puolestaan liittyy voimakkaita häpeän tunteita. Häpeää ja vallanmenetystä torjuu uskontopuhe, jolla on tärkeä rooli voimaannuttajana. Uskontopuhe on muslimiasiakkaalle keino perustella päätöksiä, ottaa tulkinnat takaisin haltuun ja hahmottaa omaa merkitystodellisuutta. Lisäksi se on konkreettinen avunhakemisen strategia. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on löytää tie monikulttuurisen kohtaamisen käytännön vaikeuksien yli ja päästä käsittelemään maahanmuuttajan huolia validilla tavalla. Tasa-arvoisuus vaatii lastensuojelun kontekstissa paitsi erilaisuuden huomioimista, myös asiakkaan omien voimavarojen, kuten uskonnon, hyödyntämistä työskentelyssä. Avainasemassa on monikulttuurisen tilan rakentuminen uudella tavalla jo organisaatiotasolta alkaen.

Tutkielma ristivalottaa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien muslimitaustaisten turvapaikanhakijoiden sosiaalista lokaatiota, jota ulossulkeminen sekä siirtymä tunnusomaisesti määrittävät edelleen. Tutkielmaa varten haastateltujen irakilaisten turvapaikanhakijoiden elettyjen kokemusten kautta pohditaan, kuinka sosiaaliset kategoriat kuten ”homo”, ”rotu/etnisyys”, ”muslimi” ja niiden risteämät muovaavat pakolaisuuden kokemusta sekä asemoi tutkimuskohteen alisteisesti moninaisissa yhteyksissä. Tutkielmassa tarkastellaan kuinka homoseksuaalit muslimipakolaiset neuvottelevat identiteettejään ja kuinka he rakentavat niitä diskursiivisesti. Lisäksi pohditaan, millainen itseymmärrys siitä muotoutuu ja kuinka se suhteutuu länsimaiseen seksuaaliepistemologiaan. Tämän kvalitatiivisen tutkielman teoreettinen lähtökohta on intersektionaalisuus sekä queer-teoria, joiden lisäksi identiteetti määritellään itseymmärrykseksi, joka väistää ”identiteetin” mukanaan kuljettaman käsitteellisen painolastin ja soveltuu siten paremmin poikkikulttuuriseen intersektionaaliseen analyysiin. Taustoittavana materiaalina käytettiin lehtiartikkeleita, teoksia ja tutkimusartikkeleita, jotka käsittelevät homoseksuaalisuutta islamilaisessa maailmassa sekä queer-muuttoliikettä ja -pakolaisuutta. Tutkielmaa varten haastateltiin neljää Suomeen vuosina 2015–2016 saapunutta irakilaista homoseksuaalia turvapaikanhakijamiestä sekä yhtä samaan aikaan saapunutta irakilaista turvapaikkaa hakenutta transnaista. Haastatteluissa sovellettiin puolistrukturoitua menetelmää, jonka avulla oli mahdollista ottaa mukaan mahdollisesti esiin nousevia uusia aihepiirejä, mutta silti pysyä alkuperäisen tutkimusaiheen puitteissa. Analyysi esitetään keskustelua jäljittelevänä kerrontana, joka pyrkii tavoittamaan aihealueen kompleksisuuden, mutta osoittaa kuitenkin moninaisia merkityksiä, rakenteita, konteksteja sekä vaikutuksia. Tutkimustulokset ovat linjassa aihepiirin aiemman tutkimuksen kanssa ja viittaavat homoseksuaalin muslimimaahanmuuttajan moninkertaisesti alisteiseen asemaan, johon keskeisimpinä vaikuttavat yhdessä tai erikseen rasismi, heteroseksismi ja kansallismielisyys. Lopuksi ”homomuslimimaahanmuuttaja” näyttäytyy ”mahdottomana” lokaationa ja siten häirikköhahmona, joka tarjoaa queer-näkökulman normatiivisen järjestyksen epäoikeudenmukaisuuksien paljastamiseksi.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvata sitoutuneiden astangajoogan harjoittajien harjoituskokemuksia. Astangajoogaharjoitus on esimodernit uskonnollis-filosofiset juuret omaava modernin joogan muoto. Tarkastelen modernia astangajoogaharjoitusta osana post-sekulaaria henkisyyden maisemaa. Post-sekulaarin käsitteellä viittaan klassisen sekularisaatioteesin murtumisen jälkeiseen tilanteeseen, jolloin traditionaalisen uskonnon tyhjentynyttä paikkaa täyttävät lukuisat vaihtoehtoiset henkisyyden muodot. Institutionaalisten uskontojen suosion hiipuessa yksilöt uskovat, tuottavat ja artikuloivat merkityksiä elämäänsä erilaisten harjoitusten ja käytänteiden avulla. Kun yksilöt ottavat etäisyyttä kulttuurisesti määrittyneeseen uskonnolliseen traditioon, uskonnontutkimus kohdistuu uskon ja uskomusten (belief) sijaan enenevässä määrin instituutioiden ulkopuolella esiintyviin arkipäiväisiin kokemuksiin (experience) ja käytänteisiin (practice). Post-sekulaarista positiosta käsin kiinnostuksen kohteeksi muotoutuu se, kuinka uskonto toimii yksilöiden elämässä ja miten yksilöt itse määrittelevät kokemuksiaan. Kuvaan tutkielmassani narratiivisen analyysin menetelmällä sitä, millaisista kokemuksellisista säikeistä astangajoogaharjoitus rakentuu. Miten ruumiillisesta harjoituskokemuksesta rakentuu henkisyydeksi luonnehdittava kokemuksellinen ulottuvuus? Kuinka harjoitus on muuttanut haastateltujen elämää? Millä tavoin harjoittajat mieltävät suhteensa uskonnolliseksi tai henkiseksi ymmärrettyyn? Kokemuskuvauksen analysoinnin ja tulkinnan lähtökohtana on ruumiinfenomenologiaan pohjaava näkemys, jonka mukaisesti ruumis ja mieli eivät ole toisiinsa nähden binaarisessa oppositiossa. Ruumis ei ole passiivinen ja mykkä mielen objekti, vaan kokemisen ja kokemuksen eksistentiaalinen ehto. Tämän mukaisesti ruumiillistunut kokemus (embodied experience) ymmärretään kielellistetyn kokemuskuvauksen muodostumiseen keskeisesti vaikuttavana kontekstina. Tutkielman tavoitteena ei ole objektiivisen tai yleistettävän tiedon tuottaminen, vaan tutkivan subjektin läpi suodattuneen uuden narratiivin luominen. Tällöin haastateltavien kerronta muodostaa tämän tarinan moniäänisen kudelman. Henkistynyt liha on kuvaus siitä, kuinka ruumiillinen ja henkinen kutoutuvat harjoituskokemuksessa yhteen. Ruumiillistuneen kokemuksen käsitteellistäminen dualismeihin taipuvalla kielellä on haasteellista sekä haastatelluille että tutkivalle subjektille. Sen keskeisiksi elementeiksi muodostuvat fokusaation ja kehotietoisuuden käsitteisiin liittyvät kuvaukset. Asanaharjoituksen myötä mahdollistuva radikaali yhteys kehoon tarjoaa tihentynyttä, arkipäiväisen kokemuksen ylittävää, mutta immanenttia läsnäolon ja eksitenssin tunnetta, johon liittyy avautumisen, vapautumisen ja puhdistumisen kokemuksia. Harjoituksen henkisyys on yhteydessä sen kokonaisvaltaisesti terapeuttiseksi koettuihin vaikutuksiin. Harjoitus generoi muutoksia harjoittajan itseymmärryksessä, arjen käytännöissä ja sosiaalisissa suhteissa. Se tarjoaa myös eksistentiaalista turvaa ja lohtua. Harjoituksen uskonnollis-filosofinen tausta harjoituskokemusten merkityksiä avaavana kontekstina nousee vahvemmin esiin vuosia kestäneen kurinalaisen harjoittelun jälkeen.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Suomen, Ruotsin ja Norjan uskonnonopetuksen ihmisoikeusperustaisuutta suhteessa uskonnonopetuksen merkitykseen ja tavoitteisiin. Arvioin erityisesti, kuinka ihmisoikeudet toteutuvat Ruotsin ja Norjan yhtenäistävässä sekä Suomen eriyttävässä opetusmallissa. Suomessa on keskusteltu uskonnonopetuksen luonteesta pitkään ja pohdittu mahdollisuutta siirtyä yhtenäistävään uskonnonopetukseen. Keskusteluissa ei ole kuitenkaan tuotu esiin mallin toteuttamisen haasteita, eikä niitä ole juuri tutkittu, vaikka kysymykset Norjan uskonnonopetuksesta on viety aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen saakka. Toisaalta tutkijat ovat painottaneet nimenomaan yhtenäistävän opetuksen edistävän ihmisoikeuksia ja opetuksen tavoitteita. Siksi tavoitteeni on selvittää kuinka ihmisoikeusperustaisuus ja uskonnonopetuksen tavoitteet toteutuvat todellisuudessa kolmen Pohjoismaan kohdalla, ja lopulta peilata johtopäätöksiäni Suomen opetusmallin tulevaisuuden näkymiin ja tuoda näin uusia näkökulmia keskusteluun. Norjan tapaus on luonut tarpeen ihmisoikeuksien tutkimiselle uskonnonopetuksessa. Aiheeseen on perehdytty, erityisesti eri ihmisoikeustahojen uskonnonopetusta käsitteleviä tapauksia arvi-oimalla, nostaen esiin keskeisiä kysymyksiä uskonnonopetuksen ihmisoikeudellisista haasteis-ta. Näiden pohjalta muodostui myös työni keskeisin näkökulma, joka keskittyy opetuksen laa-dun, tasa-arvon ja syrjimättömyyden sekä uskonnonvapauden toteutumisen arviointiin uskon-nonopetuksessa. Aineistoni koostui Suomen, Ruotsin ja Norjan uskonnonopetusta käsitteleväs-tä tutkimuskirjallisuudesta, jota analysoin arvioinnin ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Analyysini osoittaa, että ihmisoikeusperustaisuus ei toteudu minkään maan kohdalla ongelmat-tomasti, ja saman mallin toteuttamisessa kahdessa eri yhteiskunnassa on merkittäviä eroja. Yh-tenäistävän mallin haasteet ovat kuitenkin yksiselitteisempiä ja kiteytyvät kysymykseen oppiai-neen neutraalin ja objektiiviseen luonteen takaamisesta, kun Suomen eriyttävässä mallissa on-gelmia on laajemmalla alueella. Oppiaineen tavoitteiden puolesta Suomen mallin suurimpana heikkoutena on eri katsomuksia edustavien oppilaiden välisen dialogin puute, ja sen myötä vaikeudet edistää ymmärrystä uskonnollisesta moninaisuudesta. Yhtenäistävän mallin kriteerejä noudattaen Ruotsi onnistuu toteuttamaan ihmisoikeuksia sekä opetuksen tavoitteita monipuoli-simmin, vahvistaen näin yhtenäistävän mallin omaavan toimivimmat edellytykset niiden toteut-tamiselle. Kun uskonnonopetusta perustellaan yhä useammin muuttuvan yhteiskunnan tarpeesta käsin, on suomalaisessakin uskonnonopetuksessa tärkeää huomioida tähän tarpeeseen vastaaminen ke-hittämällä edelleen aineen ihmisoikeusperustaisuutta, sekä tarjoamalla oppilaille paremmat valmiudet ymmärtää katsomuksellista moninaisuutta.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Artemis Miriam Kankare Työn nimi – Arbetets titel – Title Islam Ahmadiyyan uskonnollinen vaino Pakistanissa: Vihapuheen diskurssianalyysi Oppiaine – Läroämne – Subject Uskontotiede Työn laji – Arbetets art – Level Maisteri Aika – Datum – Month and year 11/2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 80 Tiivistelmä – Referat – Abstract Dynaaminen islamilainen reformistiliike on saanut institutionaalisen vainon osakseen Pakistanissa uuden edistyksellisen ja rauhanomaisen islamintulkinnan myötä. Uskonnollista vainoa ja toiseutta käsittelevä pro gradu työni valottaa Suomessa vähän tunnetun rauhanomaisen islamin liikkeen, Islam Ahmadiyyan poliittista vainoa Pakistanissa, jota on kuvattu ihmisoikeusjärjestöjen ja Aasian Ihmisoikeusraportin mukaan Ahmadies in Pakistan Face an Existential Threat erääksi maailman vainotuimmaksi uskonnolliseksi ryhmittymäksi. Olen tehnyt teemahaastatteluni Suomessa asuvien ahmadimuslimien kokemuksista vainosta entisessä kotimaassaan, jotka toivat esille systemaattisen ja valtion perustuslain muutoksilla sanktioiman vainon, perustuen heidän luokitteluunsa ei-muslimeiksi. Tämä kategoria perustuu tiukkoihin oikeaoppisen islamin määritelmiin, jotka korostavat profeetta Muhammedin asemaa viimeisenä profeettana. Ahmadit puolestaan uskovat oman liikkeensä perustajan asemaan Luvattuna Messiaana ja Mahdina, jonka epäpoliittinen islamin tulkinta on rauhanomainen, kieltäen poliittisen jihadin. Pakistania leimaa valtion sunnalainen eetos, jonka oikeaoppisuutta on korostettu erityisillä ulaman eli oppineiston antamilla fatwoilla, eli uskonnollisilla määräyksillä. Ahmadien toiseutta on korostettu ei-muslimikategorialla ja jumalanpilkkalaeilla, jotka kriminalisoivat ahmadien uskonnon harjoittamisen, levittämisen, äänioikeuden ja islamilaisten ilmauksien käyttämisen missään muodossa, jopa musliminimien antamisen lapsille. Sosiaalista etäisyyttä ahmadeihin rakennetaan antiahmadijärjestöjen, (Khatme Nabuwwat, Profeettojen Sinetti järjestö) vihapuheessa, joka on avoimen hyökkäävää ja kehottaen joukkoväkivaltaan ahmadeja vastaan. Ahmadien toiseutta yhteiskunnassa kuvaan työssäni Van Dijkin teoksen Discourse, Racism and Ideology pohjalta, joka analysoi rasismin ilmentymistä puheessa ja diskurssissa. Haastatteluaineistoa analysoin ahmadien vainoa Van Dijkin esittämien rasismin pääkategorioiden kautta, joita ovat maahanmuutto, integraatio, koulutus, työllisyys, sosiaaliset etuudet ja toimeentulo, politiikka sekä laki ja järjestys. Sosiaalista etäisyyttä ja toiseutta rakennetaan me (sunnalaiset) vastaan qadianit ja kafirit diskurssissa, jota esiintyy Pakistanin katukuvaan asetetuissa julisteissa ja kylteissä, sekä maan poliittisessa retoriikassa yleensäkin. Ahmadien vaino herättää kysymyksen vallasta ja uskonnosta sekä haastaa laajentamaan käsitystä islamilaisen maailman heterogeenisyydestä länsimaisessa stereotypioiden värittämässä islam-kuvassa. Ahmadit ovat olleen Pakistanissa keskeisissä asemissa politiikassa, armeijassa, liike-elämässä, kuuluisimpina Zafrullah Khan, kansainvälisen oikeuden tuomari ja Pakistanin ensimmäisen pääministeri sekä fysiikan Nobel palkinnon saanut Abdus Salam. Haastattelut kattoivat laajan kirjon vainokokemuksia aina Loharen 2010 moskeijahyökkäyksestä, jossa kuoli 86 poliisin seistyä vieressä toimettomana. Toinen haastateltava kertoi oikeusistunnoista, joihin mullat eli uskonoppineet osallistuivat tuomarien painostamiseksi ahmadienvastaisiin päätöksiin. Toista syytettiin väärin perustein ja hän joutui lopulta lähtemään maasta ahmadiutensa takia. Terroristivankiloissa pidettiin ahmadilähetyssaarnaajia jumalanpilkasta syytettyinä. Naiset eivät voineet asioida paikallisissa kaupoissa, vaan he yrittivät salata ahmadi-identiteettinsä ja asioida suuremmissa kaupungeissa. Lapset joutuivat kokemaan vainoa koulussa ja opiskelijoita syrjittiin ja uhkailtiin yliopistolla. Suuri osa ahmadeista asui Rabwah:ssa, joka oli ahmadeille erityisesti varattu alue. Rabwah:ssa kuitenkin järjestettiin säännöllisesti ahmadienvastaista toimintaa paikallisen sunnamoskeijan taholta. Talousministeriksi nimetty Atif Mian joutui eroamaan virastaan sen jälkeen, kun selvisi hänen olevan ahmadi. Ahmadien vaino ulottuu myös Bangladeshiin ja Indonesiaan, jossa ahmadienvastaisten fatwojen yllyttämän joukkoväkivallan seurauksena on kuollut monia ahmadeja. Wahhabbilaisen islamin hallitsemassa Saudi-Arabiassa islamilaiset vähemmistöt, kuten shialaiset on niinikään julistettu jumalanpilkkaajiksi. Pakistan on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, joiden rikkomista se ei ole kuitenkaan myöntänyt. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Islam Ahmadiyya, toiseus, rasismi, vihapuhe, diskurssianalyysi Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisia KonMari-järjestelysiivousprojekteja Arnold van Gennepin (1909) ja Victor Turnerin (1969) klassisten siirtymärituaalin teorioiden kautta postsekulaarin kehyksessä. Järjestelysiivouksella tarkoitetaan sellaista siivousta, joka ei tähtää liasta puhdistamiseen vaan tilan järjestämiseen. KonMari on japanilaisen Marie Kondon kehittämä järjestelysiivousmenetelmä, jonka ydinajatuksena on kodin perusteellinen järjestäminen vain kerran elämässä. Menetelmässä visualisoidaan, millaista elämää tahtoisi elää, minkä jälkeen käydään omaisuus tavara kerrallaan läpi arvioiden, tuottavatko tavarat iloa. Iloa tuottamattomista tavaroista luovutaan ja jäljelle jääneille tavaroille etsitään sopivat säilytyspaikat.
 Tutkielmassa kysytään, onko KonMari siirtymärituaali ja millaista muutosta suomalaisissa KonMari-järjestelysiivousprojekteissa on tavoiteltu ja tavoitettu. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysia ja aineistonkeruumenetelmänä lomakehaastattelua. 52 tutkittavan vastauksista koostuva aineisto kerättiin verkkokyselynä maaliskuussa 2017.
 Tutkittavat tavoittelivat selkeää, tilantuntuista ja rauhallista kotia. Lisäksi he tahtoivat vaalia itselleen merkityksellisiä ihmissuhteita ja kasvattaa itsensä toteuttamiseen liittyvän tekemisen määrää. KonMari-projektin suorittaminen lisäsi tutkittavien arjen sujuvuutta sekä muutti heidän tavarasuhdettaan ja kuluttamisen tapojaan. Järjestelysiivousprojektin suorittaminen näyttäisi myös vahvistaneen joidenkin projektiin ryhtyneiden itsetuntoa.
 Tutkielman tulosten perusteella KonMari-projektit saattavat toimia siirtymärituaalin kaltaisena, suurtakin henkilökohtaista muutosta edesauttavana prosessina, mutta eivät ole sitä kaikille projektia suorittaneille. Aineiston järjestelysiivousprojektit näyttäytyivät juuri muutosvoimaisuutensa kautta siirtymärituaalin kaltaisina. KonMari-projekteihin liittyneiden muutosten suuruus ja laatu oli riippuvainen järjestelysiivousprojektiin ryhtyneen elämäntilanteesta ja koetusta muutoksen tarpeesta. Projektien käynnistämien muutosten kestosta tai pysyvyydestä ei kuitenkaan voi tehdä päätelmiä tämän aineiston ja tutkielman puitteissa.

Tutkimustehtäväni on tarkastella 1300-luvulla Englannissa eläneen mystikon ja teologin Juliana Norwichlaisen näkykokemusta individuaationa eli itseksi tulemisen prosessina kirjoittavaksi ja opettavaksi naiseksi sekä initiaationa anakoreetiksi. Tarkastelen myös hänen kokemuksensa ruumiillisuutta ja liitän hänet 1200–1500 -lukujen naismystikoiden ruumiilliseen uskonnollisuuteen. Tutkielmani teoriataustana käytän analyyttisen psykologian perustajan C.G. Jungin individuaatioteoriaa ja ranskalaisen filosofin Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaa. Tutkielmani on psykodynaaminen tekstitukimus, ja metodina käytän sisällönanalyysin teoriaohjaavan analyysin tyyppiä. Tutkielmassani käyttämäni teoriat ohjaavat analysoimieni näkyjen valintaa. Analysoidessani näkyjä kiinnitän huomiota niissä esiintyviin arkkityyppisiin symboleihin ja niiden ruumiillisuuteen. Aineistonani käytän Paavo Rissasen vuodelta 1985 peräisin olevaa suomennosta Jumalan rakkauden ilmestys Juliana Norwichlaisen pidemmästä, vuonna 1393 kirjoitetusta tekstistä. Suomennos pohjautuu Marion Glasscoen editioon nk. Sloane 2499 -käsikirjoituksesta, joka on peräisin 1600-luvulta. Sloane-käsikirjoitus on kielellisesti lähellä 1300-luvun englantia sekä tyylillisesti ja teologisesti hajanainen. Teoksessa ilmestyksiä on kaiken kaikkiaan viisitoista, tutkielmassani analysoin neljää ilmestystä. Työssäni päädyn siihen tulokseen, että Julianan näyissä ilmenevät animuksen, Suuren Äidin, Kosmisen Miehen ja varjon arkkityypit. Hänelle ruumis ei myöskään ole pelkkä kohtalo vaan uskonnollinen ilmaisuväline. Julianalle näyt olivat elämää ja persoonallisuutta voimakkaasti muuttava kokemus, joka sai hänet uhmaamaan aikansa misogyynisiä stereotypioita naisesta ja teki hänestä hengellisen opettajan sekä Englannin ensimmäisen proosakirjailijan.