Browsing by study line "Constitutional and Administrative Law"

Ilmastokriisi muuttaa oikeutta. Ympäristöperusoikeuden merkitys on viime vuosina kasvanut lainsäätäjän sekä lainkäyttäjien toiminnassa. Euroopan unioni kasvattaa rooliaan ilmastopolitiikassa. Samaan aikaan eduskunnan budjettivalta on korostunut perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja siihen sopeutuminen vaativat yhteiskunnalta kiireellisiä ja kokonaisvaltaisia toimia, mistä väistämättäkin aiheutuu kustannuksia. Tutkielmassa vastataan siihen, miten ympäristöperusoikeus vaikuttaa eduskunnan budjettivaltaan ja voiko se velvoittaa budjettivallan käyttäjää yksittäistapauksessa. Ympäristöperusoikeuden katsotaan kehittyneen viimeaikaisessa perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä, ja se on jo saavuttanut omaa ydinaluettaan. Budjettivallankäyttäjän on toimittava siten, että pysytään Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa. Eduskunnan ei tule ohjata julkisia varoja ympäristön tilaa heikentävään toimintaan. Ympäristönsuojelun määrärahat ovat säännöllisiä, mutta niiden suuruutta ei säännellä laissa. Valtion talousarvio ei ole perusoikeuskontrollin alainen, eikä ympäristöperusoikeus siten saa oikeussuojaa budjettivallankäytössä. Tilanne voi muuttua, mikäli ilmastokanteet menestyvät tuomioistuimissa. Ympäristöperusoikeus ja budjettivalta ovat ensimmäistä kertaa valtiosääntöoikeudellisessa konfliktissa perustuslakivaliokunnan lausunnossa, joka koskee Euroopan komission ehdotusta asetukseksi luonnon ennallistamisesta. Tutkielmassa havaitaan, ettei eduskunnan budjettivaltaa koskeva lausuntokäytäntö kovinkaan hyvin sovellu ympäristöpolitiikan nykytilanteeseen. Euroopan unionin ympäristöpolitiikka rahoitetaan jäsenvaltioiden kansallisista varoista. Ristiriitatilanteessa olisi tarkoituksenmukaisempaa argumentoida unionin oikeusperiaatteilla kuin finanssikriisin yhteydessä syntyneillä budjettivaltakriteereillä. Valtion talousarvion ensisijainen tehtävä on turvata perusoikeudet. Jos unionin ympäristöpoliittisia toimenpiteitä vastustetaan, tulisi esittää vaihtoehtoisia keinoja pysyä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa. Ympäristö- ja talousvaikutusten arvioinnilla on lainvalmistelussa keskeinen rooli. Ympäristölainsäädännössä säädösvaltaa delegoidaan usein toimeenpaneville viranomaisille. Riskinä on demokraattisten valtaoikeuksien siirtyminen asiantuntijoille. Ilmastonmuutoksen vaikutuksista valtion toimintaan ei ole käyty laaja-alaista, demokraattista keskustelua. Miltä kestävän yhteiskunnan pitäisi näyttää? Yhteinen vastaus on löydettävä, jotta yhteiskuntamme kestäisi aikaa.

Viime aikoina kansainvälistä suojelua hakevien pakolaisten ja vastaanottaviin valtioihin kohdistuvien turvallisuus- tai terroriuhkien välinen yhteys on ollut pinnalla. Samalla rikosperusteiseen poissuljentaan on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Vaikka turvapaikanhakijalla olisi oikeus turvapaikkaan, ei hänelle myönnetä sitä, mikäli hakija on tehnyt tai epäillään tehneen sellaisen rikoksen, josta on lueteltu ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentissa. Poissulkemislauseke, joka perustuu YK:n pakolaissopimuksen 1 artiklan F kohtaan, on merkittävä poikkeus kansainväliseen suojeluun perus- ja ihmisoikeutena. Tutkielmassa tarkastellaan kriittisesti ihmisoikeusnäkökulmasta vakavaan rikokseen syyllistyneen turvapaikanhakijoiden kansainvälisen suojelun epäämistä. Tutkielmassa selvitetään, minkälaisissa tapauksissa ja millä edellytyksillä poissulkemislauseketta voidaan soveltaa rikoksen tehneen turvapaikanhakijan sulkemiseksi pakolaisaseman ulkopuolelle. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisia haasteita rikosperusteisen poissulkemislausekkeen soveltamisella on ihmisoikeusnäkökulmasta. Kuten tuoreista KHO:n vuosikirjapäätöksistä ilmenee, on poissuljennan soveltuvuuden arviointi osoittautunut viime vuosina varsin haasteelliseksi, minkä vuoksi aihe on tutkimisen arvoinen. Jotta poissuljentaa voidaan soveltaa, tulee hakijan katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa poissulkemislausekkeessa mainitusta teosta tai myötävaikuttaneen teon toteutumiseen. Viranomaisen on soveltaessaan poissuljentaa otettava huomioon näyttötaakka, joka on korostetusti valtiolla. Painoarvoa tulee antaa benefit of the doubt -periaatteelle ja suhteellisuusperiaatteelle. Poissulkemislausekkeen näyttökynnys on lain sananmuodon mukainen ”perusteltua aihetta epäillä”, jonka voidaan katsoa asettavan pelkkää epäilystä korkeamman standardin. Hakijan oikeusturvan kannalta on myös keskeistä, että hakijalle turvataan oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon. Ihmisoikeusnäkökulmasta keskeistä on poissuljennan ja palautuskiellon välinen yhteys; vaikka hakijaan sovelletaan poissuljentaa, estää palautuskielto melkein poikkeuksetta hakijan maasta poistamisen. Haasteeksi muodostuu kysymys siitä, missä kulkee poissuljennan rajat. Terrorismin uhan myötä poissuljentaan johtavien rikostyyppien määritelmät ovat selvästi hämärtyneet. Jäsenvaltioille on annettu laaja harkintavalta määritellä, mitkä teot luetaan terroristisiksi ja kuka on henkisesti kykenevä suorittamaan rikoksen. Tämä herättää huolta siitä, että harkintavalta jättää poissulkemislausekkeen alttiiksi väärinkäytölle, kun aidosti turvapaikkaa tarvitsevat pyritään sulkemaan pakolaisaseman ulkopuolelle. Voidaankin kysyä, miten pitkälle poissuljennan soveltamisessa ollaan valmiita menemään?

Tutkielmassa tarkastellaan kysymystä siitä, millä perusteilla julkisyhteisö voi joutua korvausvastuuseen viranomaisen antaman virheellisen neuvonnan tai neuvonnan laiminlyönnin aiheuttamasta vahingosta. Tutkielman alussa on selvitetty, miten laajaa ja täsmällistä neuvontaa viranomaiselta voidaan edellyttää. Tämän jälkeen tutkielmassa arvioidaan neuvonnan luonnetta julkisen vallan käyttönä. Kysymystä voidaan pitää erityisen keskeisenä, koska virheellisestä tai puutteellisesta neuvonnasta aiheutuneet vahingot korvataan vahingonkorvauslain mukaan pääsääntöisesti vain silloin, kun neuvontaa voidaan pitää julkisen vallan käyttönä. Tutkielmassa käsitellään myös vahingonkorvausvastuun yleisiä edellytyksiä ja arvioidaan niitä suhteessa neuvonnan virheellisyyteen ja laiminlyöntiin. Tutkimuksen kohteena on ollut erityisesti vahingonkorvauslain 3:2.2, jonka osalta tutkielmassa on päädytty siihen, että säännös ei nosta julkisyhteisön tuottamuskynnystä. Aihetta on tarkastelu myös luottamuksensuojaperiaatteen näkökulmasta. Tutkielmassa on selvitetty, että luottamuksensuojaperiaate olisi perusteltua ottaa nykyistä enemmän huomioon arvioitaessa virheelliseen tai puutteelliseen neuvontaan perustuvaa korvausvastuuta. Nykyisen oikeustilan käsittelyn lisäksi tutkielmassa tarkastellaan aiheeseen liittyviä lainsäädäntöehdotuksia, joita on esitetty vuonna 2023 julkaistussa oikeusministeriön työryhmän mietinnössä. Mietinnössä on ehdotettu muun muassa informaatiovirhettä koskevaa erillistä säännöstä sekä vahingonkorvauslain 3:2.2:n kumoamista. Tutkielmassa on päädytty toteamaan, että ehdotukset osin kodifioisivat nykyistä käytäntöä lainsäädäntöön ja selkeyttäisivät huomattavasti julkisyhteisön korvausvastuun perusteita. Ehdotuksia voidaan pitää hyvin perusteltuina myös yhtenäisen korvauskäytännön ja hyvän hallinnon edellytysten toteutumisen näkökulmasta.