Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Criminology"

Sort by: Order: Results:

  • Junni, Annukka (2021)
    Tässä kriminologian maisterintutkielmassa tutkin incel-yhteisön kriminologisia narratiiveja incels.co -keskustelupalstalla. Tarkastelen incel-yhteisöön liitettyjä surmaajia käsitteleviä narratiiveja ja analysoin, miten niissä ilmenee rikosmyönteisiä asenteita. Aiheen tutkiminen on sekä kriminologisesti että yhteiskuntapoliittisesti merkittävää. Incelit eli vastentahtoisessa selibaatissa elävät muodostavat etenkin verkossa yhteisön, jossa kannatetaan äärimmäisen misogynistisiä näkemyksiä ja koetaan, että yhteiskunnassa hierarkia määräytyy sukupuolen ja viehättävyyden perusteella näin suosien naisia ja syrjien miehiä, jotka eivät ole viehättäviä. Liikkeen nimissä tehtyjä väkivallantekoja on luonnehdittu poliittisesti motivoituneeksi väkivallaksi. (Baele, Brace & Coan, 2019). Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii oppimisteoria. Eriyttävän oppisaltistumisen teorian mukaan rikosalttius on oppimisen tulosta ja rikoskäyttäytyminen opitaan kommunikoimalla muiden kanssa (Sutherland & Cressey, 1978). Yleisessä oppimisteoriassa rikosmyönteiset asenteet voidaan jakaa moraalitunteisiin liittyviin asenteisiin, rikollisiin samaistumiseen, kontrollin vastaisiin asenteisiin ja neutralisaatioihin (Andrews & Bonta, 2010). Tutkimusmenetelmänäni olen hyödyntänyt narratiivista kriminologiaa. Narratiivinen kriminologia on kiinnostunut siitä, miten tarinat eli narratiivit inspiroivat, yllyttävät tai ylläpitävät vahingolliseen toimintaan osallistumista tai estävät tästä toiminnasta irtautumista (Presser & Sandberg, 2015). Tutkielman aineisto on kerätty loka-marraskuussa 2019 sittemmin suljetulta incels.co -nimiseltä keskustelupalstasivustolta. Analysoitavia kommentteja on yhteensä 386 yhteensä seitsemästä eri surmaajia käsittelevästä keskustelusta. Analyysi osoittaa, että ihailunarratiiveissa esiintyy surmaajien näkemistä pyhimyksenä, sankarina sekä sisällöntuottajana. Kostonarratiiveja kohdistetaan naisia sekä yleisesti yhteiskuntaa kohtaan. Samaistumisnarratiiveissa keskustelijat samaistuvat surmaajan henkilöprofiiliin ja osoittavat heitä kohtaan empatiaa. Toisaalta heillä on myös samaistumiseen liittyviä torjuvia asenteita. Samaistumisnarratiiveja löytyy aineistosta eniten. Analyysin perusteella pyhimys-, sankari-, sekä kostonarratiivit ovat kriminologisesta näkökulmasta kaikista vahingollisimpia. Analyysin perusteella ei voida kuitenkaan päätellä, että yhteisön kriminologiset narratiivit opettaisivat tai edistäisivät rikosmyönteistä käyttäytymistä. Toisaalta analyysi vakuuttaa, että yhteisön kannattama misogynistinen maailmankuva on vahingollinen, ja se voi johtaa rikolliseen käyttäytymiseen. Kriminologisten narratiivien performatiivisuus on potentiaalisesti vaarallista, koska yhteisön ideologia ei vain jäsennä maailmaa vaan myös muovaa sen jäsenten todellisuutta. Todellisuuden muovaaminen eli uusien ideologioiden omaksuminen opitaan verkossa.
  • Kononen, Teemu (2022)
    Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorisorikollisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn kehitetyn moniammatillisen pilotointiohjelman, NURRI-toimintamallin, toteutusta prosessiarvioinnin näkökulmasta. Toimintamallin kohderyhmänä ovat 12–29-vuotiaat oululaiset nuoret, jotka ovat syyllistyneet yhteen vakavaan tai useampiin toistuviin rikoksiin, ja joilla on ollut mahdollisesti myös muuta ongelmakäyttäytymistä. Tutkielmassa tarkastellaan asiakkaiden kokemuksia toimintamalliin osallistumisesta sekä toimintamallin merkityksiä asiakkaiden elämässä. Lisäksi selvitetään, minkälaisten mekanismien kautta toiminta mahdollisesti vaikuttaa asiakkaiden desistanssiin eli rikosurasta luopumiseen. Tutkielmassa myös taustoitetaan Oulun nuorisorikollisuuden kehitystä tilastojen perusteella. Tutkielman teoreettisena taustana ovat laadullisen arviointitutkimuksen perspektiivi sekä kriminologinen sosiaalisen kontrollin teoria ja desistanssiteoria. Laadullisen prosessiarvioinnin avulla interventioiden toteutusta tarkastellaan sisältä päin, jolloin saadaan tietoa toiminnan käytännön toteutuksesta ja asiakkaiden kokemuksista. Prosessiarvioinnilla ei saada tietoa intervention pitkän aikavälin vaikuttavuudesta, mutta sen avulla saadaan tietoa niistä mekanismeista, jotka voivat olla yhteydessä intervention vaikuttavuuteen. Sosiaalisen kontrollin teoria liittyy yksilön ja yhteiskunnan välisiin siteisiin, ja desistanssiteoriassa korostetaan yksilön rikosurasta luopumista ja sen vaiheita. Aineistona käytetään toimintamallin asiakkaiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden muodossa, ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysissa käytettiin laadullisen sisällönanalyysin sekä temaattisen analyysin menetelmiä. Tilastokatsauksen aineistona hyödynnettiin Rikos- ja pakkokeinotilastoa sekä Kouluterveyskyselyä. Tilastokatsauksen näkökulma on kuvaileva ja vertaileva. Keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavien kokemukset toimintamalliin osallistumisesta ovat myönteisiä ja hyödyllisiä heidän desistanssiprosessinsa kannalta. Onnistuneeseen asiakaskokemukseen vaikuttavat luottamuksellinen suhde työntekijöiden kanssa, mielekkäät toimintamuodot ja toiminnan vapaaehtoisuus. Toimintamalliin osallistumisella on kokonaisvaltainen merkitys haastateltavien hyvinvoinnin ja desistanssiprosessin ylläpidossa. Osallistumisen aikana haastateltavien elämässä on tapahtunut positiivisia muutoksia riskikäyttäytymisen vähenemisen suhteen. Keskeisiä toiminnan hyödyllisyyttä korostavia mekanismeja ovat työntekijöiden rooli tukihenkilönä, haastateltavien ajattelutapojen muutokset sekä oma motivaatio muutokseen. Tulokset antavat tukea sosiaalisen kontrollin teorialle. Toimintamalliin osallistumisen myötä tapahtuneet muutokset riskikäyttäytymisessä ja ajattelutavoissa heijastavat sitoutumista yhteiskunnan laillisiin toimintoihin ja yhteiskunnan sääntöjen arvostamiseen. Tulokset tukevat myös desistanssin prosessiluonnetta korostavaa teoriaa, jonka mukaan yksilön rikosurasta luopuminen ei tapahdu yhdessä hetkessä, vaan kyseessä on jatkuva prosessi. Tulosten perusteella esitetään, että jatkossa nuorisorikollisille suunnattujen interventioiden toteutuksessa tulisi huomioida kokonaisvaltainen lähestymistapa asiakkaan ongelmiin. Lisäksi toiminnassa tulisi panostaa luottamuksellisen asiakassuhteen luomiseen. Interventioiden arvioinnissa ja kehittämisessä tulisi huomioida entistä paremmin nuorten omat kokemukset interventioiden toteutuksesta.
  • Kalliokoski, Maria (2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan verkkokäyttäytymisen ja sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä verkkopetosten rikosuhrikokemuksiin. Verkkopetoksilla viitataan internetissä tapahtuviin huijauksiin, joilla pyritään hankkimaan käyttäjältä rahaa tai arkaluontoisia tietoja. Tutkielman tarkoitus on selvittää, onko verkkokäyttäytymisellä yhteyttä petoksen uhriksi joutumiseen ja mikä rooli yksilöllisillä tekijöillä on. Verkkokäyttäytymistä mitataan verkkoaktiivisuuden ja tietoturvauhilta suojautumisen muuttujilla, ja sosiodemografisista taustamuuttujista mukaan otetaan ikä, sukupuoli, maahanmuuttajatausta, koulutustaso sekä tulotaso. Tutkielman teoriakehyksenä hyödynnetään rutiinitoimintojen teoriaa, jonka Lawrence E. Cohen ja Marcus Felson kehittivät vuonna 1979. Kriminologisen tutkimuksen klassikoihin kuuluva teoria pohjaa ajatuksensa arjen laillisista toiminnoista, joiden ympärille rikollisuus kietoutuu. Teoria keskittyy rikoksen mahdollistaviin olosuhteisiin ja ympäristöön tarkempien motiivien sijaan, ja se painottaa erityisesti kolmea rikoksen edellyttämää perusperiaatetta: motivoitunutta tekijää, sopivaa kohdetta ja mahdollisen valvojan puuttumista. Aineistona toimii Kansallisen rikosuhritutkimuksen eli KRT:n vuoden 2018 data, josta lähempään tarkasteluun on valittu verkkokäyttäytymistä, verkkorikollisuutta sekä demografisia ja sosioekonomisia taustatietoja koskevat muuttujat. Menetelminä hyödynnetään ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Keskeisimpinä tuloksina löydettiin yhteys korkean verkkoaktiivisuuden ja verkkopetosten rikosuhrikokemusten välillä. Tietoturvauhilta suojautumisella ei ollut uhririskiä vähentävää vaikutusta. Sosiodemografisista taustamuuttujista ikä, koulutustaso ja toimeentulon vaikeudet olivat yhteydessä verkkopetosten uhrikokemuksiin. Vanhemmilla ikäryhmillä, korkeasti koulutetuilla ja tulojensa riittävyyden haastavaksi kokeneilla vastaajilla oli kohonnut riski joutua verkkopetoksen uhriksi.
  • Beuker, Aaro (2023)
    Useissa tutkimuksissa on havaittu heikkojen kognitiivisten kykyjen ja rikosalttiuden välinen yhteys. Heikkojen kognitiivisten kykyjen takana voi olla neuropsykologisia ongelmia, jotka saattavat näkyä jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi käytöshäiriöinä tai koulunkäyntiin liittyvinä vaikeuksina. Toisaalta varhaiset käytöshäiriöt ja matala koulutus ovat yhteydessä rikoskäyttäytymiseen. Rikoskäyttäytymisen taustalla olevien kognitioon liittyvien mekanismien selvittäminen on tärkeää, jotta mahdolliset preventiot ja interventiot pystytään kohdistamaan oikein. Kognitiivisten kykyjen ja rikoskäyttäytymisen yhteyttä on tutkittu erilaisilla mittareilla ja erilaisissa populaatioissa. Tässä tutkielmassa näiden ilmiöiden välisiä yhteyksiä tarkastellaan käyttämällä kognitiiviseen toiminnanohjaukseen ja antisosiaaliseen käytökseen liittyviä muuttujia. Aiemmassa tutkimuksessa ilmiöiden välisiä yhteyksiä on tarkasteltu pääasiassa poikittaisasetelmilla tai lapsuusaikaan sijoittuvilla lyhyen aikavälin seuranta-aineistoilla. Tutkielman tarkoituksena on selvittää nuoruuden toiminnanohjauksen ja myöhemmän antisosiaalisen käytöksen yhteyksiä käyttämällä laajaa seuranta-aineistoa. Aineistona on käytetty Kaksosten kehitys ja terveys –tutkimusta (FinnTwin12), jossa on seurattu suomalaisia kaksospareja nuoruudesta aikuisuuteen (N=1841). Tutkielmassa käytetty aineisto on FT12-tutkimuksen intensiiviotos, jossa mukana olleiden kaksosten terveyttä tutkittiin laajemmin. Nuoruuden seurantakerralla intensiiviotokselle teetettiin toiminnanohjausta mittaavia testejä, joita on käytetty tutkielman analyyseissa pääselittäjinä. Intensiiviotoksen henkilöille toteutettiin nuoruuden ja varhaisaikuisuuden seurantakerroilla psykiatriset SSAGA-haastattelut, joihin sisältyi antisosiaaliseen käytökseen liittyviä kysymyksiä. Näin ollen toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteyksiä pystyttiin tarkastelemaan pitkittäisasetelmalla. Tutkielman analyysimenetelminä on käytetty Poisson-regressiota ja logistista regressioanalyysia. Tutkielman tulosten perusteella toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteydet ovat huomattavasti epäselvempiä kuin aiemman tutkimuksen perusteella. Kolmesta toiminnanohjausta mittaavasta testistä ainoastaan yksi oli heikosti yhteydessä myöhempään antisosiaalisuuteen. Kahden muun testin ja antisosiaalisen käytöksen välillä yhteyksiä ei havaittu. Tulos on monilta osin ristiriidassa aiempaan tutkimustietoon nähden, jonka mukaan toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen välillä on selvä yhteys. Eriävää tulosta saattaa selittää esimerkiksi pitkä, keskimäärin kahdeksan vuoden seuranta-aika, ja kaikkein antisosiaalisimpien henkilöiden puuttuminen aineistosta. Toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteydestä on tehty vain vähän pitkittäistutkimuksia. Erityisesti nuoruuden ja aikuisuuden seurantakertoihin pohjautuvat tutkimukset ovat harvinaisia. Yhteyttä tulisi jatkossa tutkia vahvemmilla tutkimusasetelmilla, joiden perusteella voitaisiin paremmin arvioida varhaisten toiminnanohjauksen ongelmien roolia sitkeän antisosiaalisen käytöksen kehityksessä.
  • Järvikangas, Inka (2020)
    Tässä maisterintutkielmassa selvitin, minkälaisia neutralisaatioita keskustelijat antavat rikoskäyttäytymiselleen eräällä Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla. Yhteiskunnallisesti tutkielmani kiinnittyy keskusteluun seksuaalirikoksiin liittyvästä sääntelystä. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on vuonna 2019 kiristetty, kun rikoslain 20 lukuun lisättiin uusi törkeää lapsenraiskausta koskeva pykälä. Parhaillaan on käynnissä myös seksuaalirikoslain kokonaisuudistushanke, jonka yhtenä tavoitteena on niin ikään ankaroittaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten sääntelyä. Tämän tutkielman tarkoituksena on lisätä tietoa siitä, millä tavalla pedofiilit käyttävät erilaisia neutralisaatiotapoja lapsiin liittyvän seksuaalirikoskäyttäytymisen selittämiseen ja perustelemiseen anonyymissä verkossa. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy kriminologiseen neutralisaatioteoriaan. Neutralisaatioteorian mukaan neutralisaatiot ovat opittuja tapoja perustella ja oikeuttaa rikoskäyttäytymistä. Opitut neutralisaatiot ovat yksi syy rikoskäyttäytymiseen. Neutralisaatioiden oppimista voi tapahtua vertaisryhmissä, minkä vuoksi aiheen tarkastelu keskustelupalsta-aineistossa on perusteltua. Hyödynnän analyysissä Sykesin ja Matzan (1957) klassisia neutralisaatioita, kun tarkastelen tapoja, joilla keskustelijat pyrkivät oikeuttamaan ja perustelemaan poikkeavaa käyttäytymistään. Pedofiilien motiiveista ja neutralisaatiotavoista on olemassa vähän aiempaa tutkimusta, mutta aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu anonyymin Tor-verkon kontekstissa. Tutkielmassa vastaan seuraaviin kysymyksiin: 1) millä tavoin keskustelijat neutralisoivat rikoskäyttäytymistään Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla, ja 2) eroavatko keskustelijoiden valitsemat neutralisaatiotavat toisistaan sen perusteella, minkä ikäisestä lapsesta keskustelija on kiinnostunut. Aineisto on kerätty PedoSupportCommunity-keskustelupalstan PedoDebate-keskusteluosiosta ajalta 1.7.2019-31.8.2019. Aineisto muodostui 103 keskustelijan 548 kommentista. Aineiston analyysimenetelmänä käytin laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Neutralisaatioiden joukossa esiintyi kaikkia klassisia neutralisaatiotapoja ja kahta uutta neutralisaatiotapaa. Uudet neutralisaatiotavat nimesin painekattilaneutralisaatioksi ja rikoksen hyödyn neutralisaatioksi. Painekattilaneutralisaatiota käytti joka neljäs ja rikoksen hyödyn neutralisaatiota noin joka kuudes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Klassisista neutralisaatioista yleisimmin valittu neutralisaatiotapa oli tuomitsijoiden tuomitseminen. Vahingon kieltämisen valitsi joka kolmas ja vastuun kieltämisen joka neljäs neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Vetoaminen korkeampiin periaatteisiin ja uhrin kieltäminen olivat vähiten suosittuja neutralisaatiotapoja, ja niitä käytti vain noin joka kymmenes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Aineistossa havaitut neuvot ja oppimisen ilmaisut tukevat ajatusta siitä, että sekä rikostekniikoita että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä voidaan oppia vertaisryhmissä. Kaikki keskustelijat eivät suhtautuneet lapsiin liittyvään seksuaalirikoskäyttäytymiseen suopeasti, osa keskustelijoista esitti tuomitsevia asenteita lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan. Tässä aineistossa eri ikäisistä lapsista kiinnostuneiden ryhmissä oli havaittavissa joitakin eroja. Nuoremmista lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat useammin vahingon kieltämiseen ja vastuun kieltämiseen liittyvän neutralisaation. Kouluikäisistä ja puberteettia lähestyvistä lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat puolestaan useammin painekattilaneutralisaation tai rikoksen hyödyn neutralisaation. Tämän tutkielman tulosten perusteella on kuitenkin vaikeaa päätellä, onko sillä, minkä ikäisistä lapsista pedofiili ilmoittaa olevansa kiinnostunut, keskeinen vaikutus neutralisaatiotavan valintaan. Aineiston perusteella saatiin sen sijaan viitteitä siitä, että keskustelunaihe ohjaa ainakin jossain määrin neutralisaatiotavan valintaa.Tulokset neutralisaatiotapojen käytöstä vastaavat pääpiirteiltään aiemmassa tutkimuksessa tehtyjä havaintoja. Erot liittyivät uusien neutralisaatioiden käyttöön ja vastuun kieltämisen yleisyyteen. Neutralisaatiotavan valinta vaikutti tulosten perusteella liittyvän ainakin osittain keskustelun aihepiiriin.
  • Rikkilä, Saana (2021)
    Tutkielmassa selvitetään, miten nuorten seksuaalikäyttäytyminen on yhteydessä rikollisuuteen. Tarkoituksena on saada tietoa nuorten seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydestä sekä tarkastella, miten muiden muuttujien huomioiminen vaikuttaa tähän yhteyteen. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoa tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa nuorten rikollisuuden taustalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuoden 2015 Kouluterveyskyselyn vastausten perusteella kahden eri seksuaalikäyttäytymisen muodon yhteyttä rikollisuuteen, kun muita muuttujia oli vakioitu. Seksuaalikäyttäytymistä kuvaavat muuttujat olivat yhdynnässä oleminen ja ehkäisyn puuttuminen viimeisimmässä yhdynnässä. Rikollisuus-muuttuja koostettiin aineistosta kolmesta eri rikostyypistä, jotka kuvasivat omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta. Tutkielmassa tarkasteltiin peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten vastauksia. Lisäksi tutkittiin sukupuolten eroja riski- ja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyksien osalta. Analyysi toteutettiin kvantitatiivisesti ristiintaulukoinnin ja logististen regressioanalyysien avulla. Tutkielman teorialähtökohtana toimi pääasiallisesti Michael R. Gottfredsonin ja Travis Hirschin kehittämä itsekontrolliteoria, jonka mukaan matala itsekontrolli selittää suurelta osin ihmisen rikoskäyttäytymistä. Teorian mukana itsekontrolli näyttäytyy myös muussa käyttäytymisessä, kuten riskikäyttäytymisen eri muotoina. Seksuaalikäyttäytymistä tarkasteltiin tutkielman analyysiosassa yhtenä riskikäyttäytymisen muotona, mutta erillään muusta riskikäyttäytymisestä, joita olivat esimerkiksi tupakointi ja rahapelien pelaaminen. Seksuaalikäyttäytymisellä todettiin olevan yhteys rikollisuuteen niin ristiintaulukointien kuin logististen regressioanalyysienkin perusteella. Tuloksissa havaittiin molempien seksuaalikäyttäytymisen muotojen kohottavan rikollisuuden riskiä, mutta seksuaalikäyttäytymisen yhteys rikollisuuteen heikkeni merkittävästi, kun muita muuttujia otettiin huomioon. Muu riskikäyttäytyminen vaikuttaa siis selittävän suurelta osin seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyttä, mutta ei täysin poista sitä. Sukupuolten välisen analyysin perusteella kävi ilmi, että poikien ja tyttöjen välillä on eroja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydessä.
  • Kärkkäinen, Katri (2023)
    Tutkielmassa selvitetään naisvankien näkemyksiä rikollisuudesta irtautumiseen vaikuttavista tekijöistä sekä desistanssiarvioita. Tieteellisenä kontribuutiona on lisätä teoreettista ja empiiristä ymmärrystä naisten desistanssista sekä mahdollisista sukupuolten välisistä eroista. Lisäksi tarkoituksena on antaa kriminaalipoliittisia toimenpidesuosituksia naisten desistanssin edistämiseksi. Teoreettinen viitekehys muodostuu yksilön sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä korostavista desistanssiteorioista. Aineisto muodostuu kuuden naisvangin haastattelusta. Haastattelumenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia, joka on tehty Atlas.ti- analyysiohjelmalla. Aineisto ja analyysi osoittivat, että naisvankien näkemykset irtautumiseen vaikuttavista tekijöistä voidaan jakaa epäonnistumiseen, irtautumishaluun ja onnistumiseen vaikuttaviin tekijöihin. Lisäksi aineisto ja analyysi osoittivat, että naisvankien desistanssiarviot voidaan jakaa optimistisiin ja skeptisiin arvioihin. Aineisto ja analyysi esittävät, että naisten desistanssi on yksilöllinen sekä kompleksi prosessi siihen vaikuttavine tekijöineen ja ajallisesti. Tulokset tukevat aiempaa tutkimusta päihteettömyyden, lasten, irtautumista tukevien sosiaalisten suhteiden, vakaan taloudellisen tilanteen ja toimijuuden tärkeydestä naisten desistanssissa. Lisäksi tulokset tukevat aiempaa tutkimusta, joka on osoittanut suurimman osan naisvangeista suhtautuvan optimistisesti irtautumiseen. Aineisto ja analyysi esittävät, että sisäiset tekijät ovat ensisijaisia naisten desistanssissa. Tulokset korostavat toimijuuden tukemista naisten desistanssin edistämisessä. Tutkielman keskeisimpiä rajoitteita ovat aineisto ja tutkimusasetelma. Tuloksia ei voida yleistää tai osoittaa niiden yhteyttä todettuun desistanssiin. Lisäksi ei voida osoittaa naisten ja miesten desistanssiprosessin erilaisuutta tai samanlaisuutta. Tutkimusta naisten desistanssista ja mahdollisista sukupuolten välisistä eroista tarvitaan lisää. Tulokset esittävät, että jatkotutkimuksessa on syytä kiinnittää huomiota irtautumisprosessin kompleksisuuteen ajallisesti ja siihen vaikuttavine tekijöineen, sekä yksilöllisyyteen.
  • Peltola, Senja (2020)
    Tutkimus tarkastelee, miten nuorten väkivaltarikoksista on uutisoitu suomalaisessa iltapäivälehdessä vuosina 2012–2019. Tutkielma on deskriptiivinen, eli kuvaileva, kriminologinen perustutkimus. Sen tavoitteena on selvittää, miten nuorten väkivallan uutisointi on kehittynyt ajallisesti niin määrän kuin laadullisten piirteiden osalta. Väkivaltauutisoinnin kehitystä verrataan poliisille ilmoitetun väkivaltarikollisuuden kehitykseen. Tutkielmassa tarkastellaan myös, millaisia ideaalityyppisiä kuvauksia nuorista rikoksentekijöistä ja uhreista esiintyy henkirikosuutisissa. Tutkielman aineistona ovat vuosina 2012, 2016 ja 2019 Iltasanomissa julkaistut väkivaltauutiset, joissa rikoksentekijä tai uhri on nuori henkilö. Aineiston analyysissa käytettiin määrällistä sisällön erittelyä ja laadullista sisällönanalyysia. Sisällön erittelyssä tarkasteltiin väkivallan teonpiirrettä, rikoksen tapahtumapaikkaa, rikoksentekijän ja uhrin sukupuolta, kuvien käyttöä ja emotionaalista sanastoa. Laadullisessa teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa luokiteltiin henkirikosuutisissa esiintyviä rikoksentekijän ja uhrin kuvauksia ideaalityyppien mukaan. Tulosten perusteella nuoriin rikoksentekijöihin liittyvä väkivaltauutisointi on vähentynyt vuosien 2012– 2019 välisenä aikana samanaikaisesti poliisin tietoon tulleen rikollisuuden kanssa. Muutos on ollut erityisen voimakasta henkirikosuutisoinnin kohdalla. Poikkeuksena yleisestä kehityksestä ovat raiskausrikokset, joiden määrä on kasvanut sekä väkivaltauutisoinnissa että poliisin kontrollitilastoissa. Nuoria rikoksen uhreja kuvaavien väkivaltauutisten määrä on puolestaan pysynyt melko vakaana vuosien 2012–2019 välisenä aikana. Emotionaaliset sisällöt eivät myöskään lisääntyneet tarkastelujakson aikana. Ideaaliuhria uutisissa kuvaa heikkous, kunnollisuus ja ansaitsemattomuus. Henkirikosuutisista erottuu kolme rikoksentekijän ideaalityyppistä kuvausta: suunnitelmallinen rikollinen, impulsiivinen raivostuja ja tavallinen nuori. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että nuoriin liittyvä väkivaltauutisointi korostaa henkirikosten osuutta väkivallasta. Tulokset ovat tältä osin yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttaa, että eri vuosina uutisoinnin kokonaismäärää selittävät väkivallan teonpiirteiden laadulliset muutokset, erityisesti tiettyjen henkirikostyyppien väheneminen. Tutkimuksen havainnot ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä, koska median rikosuutisoinnin on havaittu olevan yhteydessä rikospelkoon, turvattomuuden kokemukseen, välttämiskäyttäytymiseen ja sosiaalisen luottamuksen kokemuksiin.
  • Simola, Noora (2020)
    Tämä tutkielma tarkastelee minkälaisia neutralisaatioita, eli perusteluita nuoret koulu-uhkaajat esittävät teoilleen hyödyntäen kriminologista neutralisaatioteoriaa sekä oppimisteoriaa. Koulu-uhkaukset ja koulusurmat ovat muovanneet kouluväkivallan ilmiötä ja luoneet pelkoa uudesta potentiaalisesta vakavasta kouluväkivaltatapauksesta koulujen arkeen. Aiempi tutkimus on keskittynyt koulusurmia ympäröiviin näkökulmiin sekä koulu-uhkaajien tai uhkausten arviointiin. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia nuorten esittämien neutralisaatioiden eri muotoja. Aineistona on vuosien 2013-2018 poliisien kirjaamat esitutkintapöytäkirjat, jotka sisältävät alle 30-vuotiaiden nuorten esittämät poliisien tutkimat koulusurmauhkaukset. Esitutkintapöytäkirjoissa (33 kpl) oli 41 uhkaajaa, joiden ikä vaihteli 11–27-vuoden välillä ja joista enemmistö oli poikia, mutta joukossa oli myös tyttöjä. Analyysi tehtiin laadullisen teorialähtöisen sisällönanalyysimenetelmän avulla. Aineistosta nousee esiin viittä klassista neutralisaatiota ja 11 ei-klassista neutralisaatiota sekä kolme aiemmalle tutkimukselle verrattain tuntematonta ei-klassista neutralisaatiota. Tarkastelun painopisteenä olivat sukupuolen ja tekoympäristön osalta esiintyvät eroavaisuudet neutralisaatioissa sekä oppimisen ilmeneminen aineistossa. Tulosten mukaan nuoret koulu-uhkaajat neutralisoivat tekojaan klassisilla tavoilla vetoamalla useimmiten ajattelemattomuuteen, vitseihin, väärinkäsityksiin, vihaisuuteen ja muiden vuoksi tekemiseen. Joukossa esiintyy myös ei-klassisia neutralisaatioita, kuten aikomuksen kieltämistä, kätkeytymistä epätäydellisen tiedon taakse ja tekojen kielellä ilmaisemista sekä huomiohakuisuutta. Neutralisointitavat erosivat lievempien ja vakavampien uhkaustapausten uhkaajien välillä etenkin uhrin kieltämisen ja korkeampiin periaatteisiin vetoamisen sekä tekojen kielen osalta. Tytöt neutralisoivat enemmän sisältä kumpuavilla tavoilla korostamalla luonnetta, mielenlaatua ja syvää ihailua tai vihaa. Pojat puolestaan vetosivat useammin vitseihin ”verukkeina” ja korostivat vaikeuksiaan sekä hakivat huomiota. Verkkouhkaajat vetosivat huomiohakuisuuteen ja ilmensivät paljon oppimista. Tulokset tukevat myös kriminologista oppimisteoreettista näkemystä siitä, että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä, ilmauksia, neutralisaatioita ja rikostekniikoita voidaan oppia. Tulokset ovat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa, etenkin lievempien koulu-uhkaustapausten uhkaajien esittämien neutralisaatioiden osalta. Lisäksi ne syventävät sitä, tarjoten uudenlaisia neutralisaatioita ja ilmentäen eroavaisuuksia sukupuolen sekä tekoympäristön osalta. Koulu-uhkaajien neutralisaatioiden eroavaisuuksien tutkiminen on haastavaa aiemman tutkimuksen vähäisyyden vuoksi. Koulu-uhkaukset vaikuttavat siirtyneen osittain verkkoympäristöön ja vakavampien uhkausten taustalla ilmenee enemmän suunnitelmallisuutta ja teon valmistelua. Tulosten valossa koulu-uhkausten tutkiminen laajalla aineistolla ja eri näkökulmista on aiheellista, jotta ilmiön ajallista kehittymistä voidaan ymmärtää ja interventioita kehittää.
  • Vallenius, Pinja (2023)
    Maisterintutkielmassa käsitellään nuorten rattijuopumusrikollisuutta ja rattijuopumusten torjuntaa viranomaisten näkökulmasta. Tutkimuskohteena ovat nuoret eli 15–24-vuotiaat heidän korkean liikenneriskinsä ja merkittävän rikollisuuden ennaltaehkäisyn tarpeen vuoksi. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena kriminologisena tutkimuksena. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii kriminologinen rutiinitoimintojen teoria ja rikosten tilannetorjuntateoria. Rutiinitoimintojen teoriassa rikollisuudelle kuvataan tyypillisimpiä aikoja ja paikkoja. Tilannetorjuntateoriassa keskitytään rikostilanteiden ehkäisemiseen. Rattijuopumusten ajankohtaista tilannekuvaa antavat Tilastokeskuksen tilastot ja ilmiötä sekä tehokkaita torjuntakeinoja kuvaavat aiemmat tutkimukset. Tutkielmassa selvitetään, millainen on viranomaisten tämänhetkinen tilannekuva nuorten rattijuopumuksista. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten nuorten rattijuopumuksia voidaan torjua kriminologisten teorioiden, aiemman tutkimuksen ja viranomaisten näkökulmasta, sekä miten teorioissa esitetyt torjuntamenetelmät vertautuvat poliisiviranomaisten näkökulmiin ja kehitysideoihin. Tutkielman aineisto koostuu poliisiviranomaisten yksilöhaastatteluista. Haastatteluaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Maisterintutkielman tulokset osoittavat, että viranomaisten näkemys tämänhetkisestä nuorten rattijuopumusilmiöstä on ajankohtainen ja yhteneväinen tilastotietojen kanssa. Huumerattijuopumukset ovat lisääntyneet runsaasti ja alkoholirattijuopumukset ovat vähentyneet. Teorioissa ja aiemmassa tutkimuksessa esitellyt rattijuopumusten torjuntakeinot ovat viranomaisten mukaan tehokkaita, mutta vaativat tarkastelua ja muutoksia. Kiinnijäämisriskin lisääminen, näkyvä valvonta ja rattijuopumusratsiat toimivat tehokkaimpina rattijuopumuksia torjuvina keinoina. Nuorille suunnattu rattijuopumuksia sekä päihteitä koskeva valistus ja kampanjat, toisin sanoen realistisen tiedon lisääminen, ovat tehokkaita ennaltaehkäisykeinoja. Alkolukon tehokkuus ja käytön kannattavuus sekä päihteiden saatavuuden rajoittaminen herättävät ristiriitaisia mielipiteitä viranomaisten, aiemman tutkimuksen ja teorian välillä. Jatkotutkimukselle on tilaa ja sitä on mahdollista tehdä muidenkin kriminologisten teorioiden näkökulmasta. Lisäksi torjuntakeinoja olisi mahdollista tarkastella ensikertalaisten ja uusintarikollisten osalta. Etenkin rattijuopumusten torjuntakeinojen ja rikosseuraamusten vaikuttavuusarviointia tulisi tehdä.
  • Heiskanen, Laura (2022)
    Nuorten rikollisuudessa on havaittu viime aikoina muutoksia, jotka ovat herättäneet keskustelua nuorten väkivallan vakavuudesta. Koska sosioekonomisesti huono-osaisten nuorten rikollisuuden on todettu olevan kasvussa, on syytä pohtia, onko näillä asioilla yhteyttä. Monet kriminologiset teoriat pyrkivät selittämään rikollisuutta ja sen riskitekijöitä keskittymättä tarkemmin väkivaltatekojen vakavuuteen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan väkivallan vakavuutta ja siihen liittyviä lapsuuden riskitekijöitä kriminologisen teoriakehyksen ja tutkimuskirjallisuudessa käydyn keskustelun pohjalta. Tutkielmassa tarkasteltiin laajan rekisteriaineistosta poimitun otoksen (n = 733 571) avulla 15–20-vuotiaiden nuorten väkivaltarikollisuutta ja lapsuuden huono-osaisuuden yhteyttä väkivaltatekojen vakavuuteen ja toistuvuuteen. Tutkimuksessa lapsuuden huono-osaisuuden mittareina käytettiin sijoittamista kodin ulkopuolelle, vanhempien väkivaltarikollisuutta, perheen saamaa toimeentulotukea ja vanhempien matalaa koulutusta. Analyysimenetelmänä käytettiin multinomiaalista logistista regressioanalyysia ja tuloksia tarkasteltiin myös ennustettujen todennäköisyyksien avulla absoluuttisten erojen selvittämiseksi. Väkivallan vakavuuden ja tekojen toistuvuuden perusteella muodostettujen ryhmien tarkastelu osoittaa, että vakavan väkivallan sekä toistuvan lievän väkivallan ryhmät ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Vain pieni osa nuorista on epäiltynä vakavasta väkivaltarikoksesta tai monista lievistä väkivaltateoista. Näissä ryhmissä tehdään kuitenkin henkilömäärään suhteutettuna kaikkein eniten kaikkia rikoksia, eli ryhmät kuvaavat hyvin rikosaktiivista osaa nuorista. Tutkimustulosten perusteella kaikki mitatut huono-osaisuuden muodot lisäävät riskiä tehdä vakavaa tai toistuvaa väkivaltaa. Vakavasta väkivallasta sekä useista lievistä väkivaltateoista epäillyt nuoret näyttäytyvät erityisen huono-osaisina. Vaikka lapsuuden huono-osaisuus lisääkin väkivallan riskiä suuresti verrattaessa niihin, joilla näitä kokemuksia ei ole, todellisuudessa riski syyllistyä vakavaan väkivaltarikokseen on erittäin pieni myös huono-osaisen lapsuuden kokeneiden nuorten keskuudessa. Tutkimuksen perusteella kriminologinen teoriakehys on hyödyllinen myös väkivallan vakavuuden ja vakaviin tekoihin liittyvien riskitekijöiden tarkastelussa. Rikoksentorjunnan kannalta tutkimuksen relevanssi on auttaa tunnistamaan niitä lapsia, jotka tulevat todennäköisemmin tekemään nuoruudessaan eniten väkivaltaa tai vakavimpia väkivaltatekoja. Tutkimuksen tulosten perusteella näyttää siltä, että huono-osaisuutta lapsuudessaan kokeneet ovat suuremmassa riskissä tehdä väkivaltarikoksia nuoruutensa aikana kuin ne nuoret, joilla tällaisia riskitekijöitä ei ole.
  • Sallantaus, Mika (2023)
    Tämä maisterintutkielma on kriminologinen prosessiarviointi Nurri ja Rio hankkeista. Nurri ja Rio ovat paikalliset hankkeet oikeusministeriön 2019 käynnistämän toimintamallin vakavan nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi Oulussa ja Vantaalla. Työn tavoitteena on kuvata se, miten hankkeiden käytännön toteutus vastaa niistä laadittua suunnitelmaa ja minkälaisia vaikutuksen mekanismeja toiminnassa hyödynnetään. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä Nurri ja Rio hankkeen työntekijän yksilöhaastattelusta. Haastattelut ovat puolistrukturoituja teemahaastatteluita. Aineiston analyysissa sovelletaan teoriaohjautuvaa analyysimenetelmää ja faktanäkökulmaa. Analyysin apuna on käytetty Atlas.ti ohjelmistoa. Aineiston analyysissa pyritään vastaamaan tutkimuskysymyksiin ja johtopäätöksissä reflektoimaan kriminologista teoriaa ilmiöiden taustalla. Ensimmäinen tutkimuskysymys käsittelee hankkeen ideaalimuodon ja käytännön toteutuksen välistä suhdetta. Suunnitelmassa määritellyt keskeisimmät työmenetelmät toteutettiin hankkeiden käytännön toteutuksessa hyvin. Kumpaakin hanketta toteutettiin moniammatillisen ja nuorilähtöisen työmuodon periaatteilla ja työskentelyssä hyödynnettiin rikoksentorjunnassa hyviksi havaittuja menetelmiä. Ideaalin ja käytännön vertailua vaikeutti kahden itsenäisen toimintamallin tarkastelu ja se, että ideaalimuodossa ei otettu kantaa käytännön toteutuksen järjestämiseen. Toinen tutkimuskysymys käsittelee toimintamallin vaikutuksen mekanismeja. Desistanssia tuetaan käytännön työskentelyssä tarjoamalla nuorille mahdollisuus helppoon, monipuoliseen ja joustavaan palveluun. Desistanssia tukevia paikallisia hyviä käytäntöjä nousi myös aineistosta esiin. Tutkimuksen tulokset tukevat subjektiivista desistanssiteoriaa. Toimintamallin kohderyhmä on julkisten palveluiden ulkopuolella ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, joiden virallisten ja epävirallisten kontrollisiteiden eheyttäminen on yksi toimintamallin vaikutuksen mekanismeista. Tutkimuksen tulokset tukevat kontrolliteorian havaintoja epävirallisten ja virallisten kontrollisiteiden vaikutuksista desistanssiin. Nurri & Rio hankkeissa hyödynnetään aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa vaikuttaviksi havaittuja menetelmiä ja työtapoja. Haastateltavat työntekijät pitävät niitä vaikuttavina myös Oulun ja Vantaan konteksteissa. Kvantitatiivinen seurantatutkimus ja asiakkaana olevien nuorten asenteiden kvalitatiivinen tutkimus voisivat olla hyviä jatkotutkimuksen aiheita.
  • Salomaa, Anilla (2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen henkirikollisuuden piirteiden muutosta 1950-1960-luvuilla rutiinitoimintojen teorian ja yleisen paineteorian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kattavan kuvan eri lähteet antavat aikakauden henkirikollisuudesta. Tutkielmassa analysoidaan henkirikosten piirteiden muutosta kuvailevan analyysin ja ristiintaulukoinnin kautta. Tutkimuksen aineistona ovat Keskusrikospoliisin henkirikosten tapahtumakuvaukset vuosilta 1960 ja 1970 sekä Helsingin Sanomien henkirikosuutiset vuosilta 1950, 1960 ja 1970. Tekstimuotoiset tapahtumakuvaukset ja henkirikosuutiset on koodattu analyysia varten kvantitatiiviseen muotoon muodostamalla kahdesta erilaisesta lähdeaineistosta yhteinen yksilötason data. Koodaus on tehty käyttämällä Historical Homicide Monitorin mukaista luokittelua ja koodausohjetta. Tulosten mukaan poliisiaineisto oli tutkimusvuosina hieman lehtiaineistoa kattavampi verrattaessa eri aineistojen uhrimääriä kuolemansyytilastoon. Kuitenkin vuonna 1960 myös Helsingin Sanomat ylsi yli 82 prosentin kattavuuteen, kun taas vuonna 1970 molemmat aineistot jäivät alle 78 prosentin kattavuuteen. Yhdistettyinä aineistojen kattavuus oli kuitenkin molempina vuosina noin 90 prosenttia verrattuna kuolemansyytilastoon. Vuonna 1950, jolloin käytössä oli vain Helsingin Sanomien aineisto, kattoi se kuolemansyytilaston uhrimäärän lähes 82 prosenttisesti. Analyysin perusteella media-aineisto todetaan käyttökelpoiseksi kriminologisen tutkimuksen lähteeksi, sillä sen kattavuus ei eronnut suuresti poliisiaineistosta ja media-aineiston tiedot henkirikosten piirteistä olivat hyvin yhdenmukaisia Keskusrikospoliisin aineiston kanssa. Lisäksi tulosten mukaan Keskusrikospoliisin aineistosta puuttui useita henkirikoksia, joista Helsingin Sanomat oli uutisoinut. Puuttuville tapauksille ei löytynyt mitään selkeää yhdistävää tekijää. Henkirikollisuuden piirteiden tarkastelun osalta tutkimuksen tulokset tukevat suurelta osin aiempaa tutkimusta ja rutiinitoimintojen teoriaa sekä yleistä paineteoriaa. Kuukausitasolla aikasykleistä ei löydetty selkeitä yhtäläisyyksiä, mutta viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen osalta henkirikokset jakautuivat rutiinitoimintojen teoriaa noudattaen eli suurin osa niistä liittyi vapaa-ajan alkoholinkäyttöön; tämä yhteys oli erityisen vahva vuonna 1970. Vuoden 1960 muita vuosia pienempää humalaisten osapuolien osuutta selittää mielenhäiriössä surmanneiden tekijöiden poikkeuksellisen suuri määrä. Ammattijakauman osalta tulokset noudattavat myös aiempaa tutkimusta: suurin osa kaikista henkirikosten osapuolista kuului ammattiluokitukseltaan työntekijöihin ja vuosien 1950 ja 1970 välillä työväestöön kuuluvien osapuolten osuus kasvoi entisestään. Itsemurhan tekeminen taas oli yleisempää muiden kuin työväestöön kuuluneiden tekijöiden keskuudessa. Itsemurha-murhien osuutta ei ole aiemmin tutkittu 1950-luvun osalta, mutta tämän tutkielman tulosten mukaan itsemurhat olivat henkirikosten yhteydessä vuonna 1950 hieman yleisempiä kuin seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina keskimäärin.
  • Päiviö, Juliana (2023)
    Maisterintutkielmassa tarkastellaan organisaatioihin kohdistuvan tietoverkkosidonnaisen rikollisuuden torjuntaa alan asiantuntijoiden näkökulmasta. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena kriminologisena tutkimuksena. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat kriminologian rutiinitoimintojen teoria sekä rikosten tilannetorjunnan perinne. Tutkielman tavoite on selvittää, miten organisaatioihin kohdistuvaa institutionaalisen tason tietoverkkosidonnaista rikollisuutta voidaan tehokkaasti torjua viranomaisten sekä tietoturva- ja IT-alan asiantuntijoiden näkemysten perusteella sekä miten asiantuntijoiden esittämät torjuntakeinot vertautuvat rutiinitoimintojen teoriassa ja rikosten tilannetorjunnassa esitettyihin menetelmiin. Aineistona käytettiin asiantuntijoiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysi toteutettiin laadullisena teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Tutkielman tulokset osoittavat, että asiantuntijanäkökulmasta paras rikoksentorjuntavaikutus organisaatioihin kohdistuvan tietoverkkosidonnaisen rikollisuuden kontekstissa saavutetaan yhdistelemällä useita hallinnollisia ja teknisiä toimenpiteitä. Laitteiden ja organisaation verkkoympäristöjen suojaus on ensisijaisen tärkeää. Henkilöstön kouluttaminen, tietoisuuden lisääminen riskeistä ja harjoittelu parantavat rikosten ennalta estämisen mahdollisuuksia. Potentiaalisiin rikoksentekijöihin voidaan myös vaikuttaa esimerkiksi aikaisella puuttumisella rikkeisiin ja positiivisella kannustamisella lakien noudattamiseen. Tulokset tukevat rutiinitoimintojen teorian ja rikosten tilannetorjunnan soveltamista organisaatioihin kohdistuvien tietoverkkosidonnaisten rikosten torjunnassa. Tulosten perusteella esitetään, että jatkotutkimus suuntautuisi ensisijaisesti tietoverkkosidonnaisen rikollisuuden torjuntakeinojen arviointitutkimukseen sekä prosessiarviointien että vaikuttavuusarviointien muodossa.
  • Malin, Tiina (2019)
    Sosiologisten ja kriminologisten aikalaisteorioiden hengessä tutkimus tarkastelee mediaseurannan yhteyttä rikoskäsityksiin. Kulttuurin tuottamien riskikäsitysten on aikalaisteorioissa koettu olevan nousussa ja aiempi tutkimus on havainnut mediaseurannalla olevan yhteyden niin pelkoihin kuin kasvaviin väkivaltakäsityksiinkin. Mediakenttä on kuitenkin kokenut murroksia internetin ja sosiaalisen median myötä, eikä uusia rikostiedon lähteitä ole vielä kattavasti tarkasteltu osana ilmiötä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko rikosuutisoinnin seuraaminen eri lähteistä yhteydessä rikoskäsityksiin. Tutkimuksen aineistona on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin keräämä vuoden 2017 Kansallinen rikosuhritutkimus, joka on kansallisesti edustava otos suomalaisesta 15–74-vuotiaasta väestöstä. Aineiston analyysi toteutettiin ristiintaulukoinnin ja logistisen regressioanalyysin avulla. Rikoskäsitykset jaettiin kolmeen väkivallan kokemusta kuvaavaan ulottuvuuteen, jotka ovat emotionaalinen (väkivallan pelko), kognitiivinen (käsitykset väkivallan lisääntymisestä) ja toleranssiperusteinen (herkkyys määrittää asioita väkivallaksi). Tarkastelun painopisteenä oli erityisesti uusien medioiden yhteys näihin rikoskäsityksiin. Käsitellyt mediaseurantaryhmät pitivät sisällään rikosuutisia seuraamattomat sekä rikosuutisia perinteisistä lähteistä, sosiaalisesta mediasta ja vastamedioista seuraavat. Tulosten mukaan mediaseurannalla on yhteys sekä rikospelkoihin että käsityksiin väkivallan voimakkaasta lisääntymisestä. Herkkyys tulkita tapahtumia väkivallaksi ei sen sijaan kytkeydy mediaseurantaan. Sosiaalisen ja vastamedian seuraamisen havaittiin olevan perinteisen median seuraamista vahvemmin yhteydessä pelkoihin ja väkivallan lisääntymiskokemuksiin. Voimakkain riski molempiin on vastamedioita seuraavilla. Heillä riski rikospelkoihin on 2,5-kertainen ja käsityksiin väkivallan lisääntymisestä yli 4,7-kertainen rikosuutisointia seuraamattomiin nähden. Sosiaalista mediaa seuraavilla vastaavat riskit ovat 1,8- ja 2-kertaiset. Tutkimuksen tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Ne myös täydentävät sitä vahvistamalla esimerkiksi sosiaalisen median seurannan ja rikospelkojen välisen yhteyden kansallisesti edustavalla aineistolla. Sosiaalisen median pirstaloituneisuuden takia yhteyden mahdollisesti selittävien tekijöiden pohtiminen on haastavaa. Vastamedioita ei ole juuri aiemmin tutkittu suhteessa rikoskäsityksiin. Niiden ja pelkojen sekä kasvavien väkivaltakäsitysten välisiä yhteyksiä pohditaan aiemman, maahanmuuttajien rikollisuuteen kohdistuviin käsityksiin keskittyvän tutkimuksen kautta. Tulosten valossa uusien medioiden tutkimus on tärkeää ja perusteltua myös kriminologisesta näkökulmasta.
  • Helenius, Anna-Stina (2023)
    Tutkimuksessa tarkastellaan riskiarvioinnin ja asiakassuunnitelman tekoa Oikeusministeriön rikoksilla oireilevien nuorten toimintamallin pilottihankkeissa. Rikoksilla oireilevien nuorten toimintamalli on kohdistettu interventio nuorille, joilla on valmiiksi rikostaustaa. Toimintamallia on pilotoitu neljässä eri paikkakunnassa: Oulussa, Vantaalla, Rovaniemellä ja Turussa. Toimintamallissa on ehdotettu systemaattista riskiarvioinnin toteuttamista, esimerkiksi BAROfi menetelmän avulla. Preventiomallien prosessiarviointi on keskeinen osa kriminologista tutkimusta, mutta harva prosessiarviointi keskittyy riskiarviointiin. Riskiarvioinnin rooli preventiomalleissa on kuitenkin tärkeä, sillä kohdehenkilön tilanne ja palvelutarpeen arviointi tulisi toteuttaa toimiviksi todettujen menetelmien avulla. Tämä takaa intervention johdonmukaisuuden, sekä mahdollistaa vaikutusarvioinnin tekemisen. Tutkimuksen tavoite on valaista sitä, miten riskiarviointi ja asiakassuunnitelman teko on toteutettu pilottihankkeissa, sekä nostaa esiin niihin liittyviä haasteita. Tutkimus perustuu 11 haastatteluun hankkeissa työskentelevien ammattilaisten kanssa. Tulokset osoittavat, että riskiarviointia on toteutettu vaihtelevasti hankkeesta riippuen. Vantaalla hankkeen sosiaalityöntekijä toimii viranomaisasemassa, jolloin palvelutarpeen arviointi, ja asiakassuunnitelman teko, toteutetaan systemaattisesti jokaisen asiakkaan kohdalla, kuten sosiaalihuoltolaki määrittää. Muissa hankkeissa työntekijät eivät ole toimineet viranomaisasemassa. Oulussa BAROfi menetelmä on ollut käytössä systemaattisena menetelmänä, kun taas Rovaniemellä ei. Turun hankkeesta ei tutkimuksen suorittamishetkellä ollut riittävää tietoa arvioinnin tekemistä varten. Asiakassuunnitelmaa ei ole toteutettu strukturoidusti Oulussa tai Rovaniemellä. Ammattilaiset nostavat kaikissa hankkeissa esiin samoja haasteita rikoksilla oireilevien nuorten kanssa työskentelyssä: Moniongelmaisuus, luottamus ja motivaatio. Johtopäätös on, ettei riskiarviointia ole toteutettu kaikissa hankkeissa kuten toimintamallissa on ehdotettu. Jatkotutkimuksena kaivataan kattavaa prosessiarviota sekä vaikutusarviota hankkeista, valaisemaan sitä, onko ammattilaisten eriävissä menetelmissä riskiarvioinnin ja asiakassuunnitelman kohdalla vaikutusta hankkeiden tuloksiin. Lisätutkimusta kaipaa myös itse riskiarviointi, joka on tutkimuskohteena jokseenkin laiminlyöty. Riskiarviointi on aiheena jossain määrin kiistanalainen, ja se mainitaan usein prosessikuvauksissa epäsystemaattisena. Tarkempaa katsausta riskiarvioinnin konkreettiseen implementointiin ja siihen liittyviin haasteisiin ei kuitenkaan tahdo löytyä.
  • Veid, Henriikka (2023)
    Tutkielma tarkastelee romanitaustaisten naisvankien kokemuksia ja näkemyksiä rikollisuuteen johtaneista kehityspoluista. Tutkielman kohteena ovat romaninaisvankien kertomukset heidän elämänkulustaan. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisen rikospolun seurauksena naiset ovat päätyneet vankilaan sekä miten he itse käsittävät rikollisuutensa taustalla vaikuttavia tekijöitä ja luonnehtivat rikollisuuteen johtaneita kehityspolkuja. Tutkielman tarkoituksena on lisätä tieteellistä tietoa romaninaisten rikosurista ja heitä rikollisuuteen kiinnittävistä tekijöistä. Lisäksi tutkielman tarjoaa romaninaisvangeille mahdollisuuden tulla kuulluksi. Tutkielmaa luettaessa on huomattava, että se koskee hyvin erityistä ryhmää romanikulttuurin sisällä, eikä tutkielman tuloksia tule siten yleistää koskemaan koko romanikulttuuria. Tutkielman aineisto koostuu seitsemän romanikulttuuriin identifioituvan naisvangin yksilöhaastattelusta, jotka toteutettiin teemahaastatteluina. Haastattelut litteroitiin ja analysoitiin tietokoneavusteisesti. Analyysissa hyödynnettiin narratiivista kriminologiaa ja sisällönanalyysia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu yleisen paineteorian, elämänkaarikriminologian sekä feministisen kriminologian varaan. Paineteorian avulla tutkielmassa pyritään ymmärtämään rikosmotivaatiota aiheuttavia tekijöitä, kun taas elämänkaarikriminologian epävirallisen sosiaalisen kontrollin käsitteen avulla tarkastellaan olosuhteita, jotka voivat kanavoida rikosmotivaatiota rikolliseksi käyttäytymiseksi. Feministinen kriminologia kiinnittää tutkimusta aiempaan naisista tehtyyn kriminologiseen tutkimukseen sekä naiserityisyyteen. Aineiston analyysissa nousee esiin neljä erillistä kehityspolkua rikollisuuteen. Kehityspolut ovat osittain limittäisiä ja voivat esiintyä yhtäaikaisesti. Ensimmäinen kehityspolku kytkeytyy sosioekonomiseen huono-osaisuuteen, toinen lapsuuden aikaisiin haitallisiin kokemuksiin, kolmas rikollisuuden ylisukupolvisuuteen sekä neljäs miesten ja naisten välisiin valtaeroihin. Miesten ja naisten välisiin valtaeroihin liittyvässä kehityspoluissa kytkeytyivät yhteen naisten asema ja sukupuoliroolit, parisuhdeväkivalta sekä sijaisrikollisuus ja kumppanin rikosten omistaminen. Kaikki neljä löydettyä kehityspolkua ovat aiheuttaneet naisille yleisen paineteorian mukaisia stressitekijöitä sekä vaikuttaneet naisten kokeman sosiaaliseen kontrollin kaventumiseen. Tutkimus on linjassa aiemman naisvankien rikollisuuden kehityspolkuja tarkastelleen tutkimuksen kanssa. Tulosten perusteella romaninaisten rikospoluissa on huomattavissa selvää kehityksellisyyttä, jossa erilaiset rikollisuudelle altistavat tekijät ovat kasautuneet. Kasautuminen on usein alkanut jo lapsuudessa. Lisäksi romaninaisvangeilla esiintyy erityisiä haavoittuvuustekijöitä ja poikkeuksellisen haastavia sosiaalisia tilanteita, joihin puuttuminen vankeusajan puitteissa on vaikeaa. Nämä tekijät tulisikin ottaa huomioon niin oikeusprosessissa kuin rikosseuraamusjärjestelmässäkin. Huomiota tulisi kiinnittää etenkin ennaltaehkäisyyn ja vankeusajan kuntoutukseen sekä selvittää mahdollisuuksia vapautumisen jälkeiseen kuntoutukseen.
  • Jauhiainen, Aino (2019)
    Counteracting issues of street violence in Finland, the Aggredi program in Helsinki aims to help offenders of street violence manage their violent behaviour. Basing their methods on a social constructionist framework, Aggredi aims to help their clients reduce their violence and life issues. This master’s thesis serves as a process evaluation to the Aggredi program. As a process evaluation, this study outlines Aggredi’s aims and means to assess whether or not the program works as intended. Connecting the study to a framework of criminological theory, the study explores the programs role in the clients detachment from a life of crime, or desistance. Data was gathered by analysing the programs official information and through qualitative semi-structured interviews of program workers and clients. Six individual interviews were conducted on program clients who had recently entered the program. A group interview was conducted for the programs five workers. The interviews were analysed using the qualitative method of thematic analysis and a fact-based perspective. Results show that in practice, Aggredi works to reduce their clients life and violence issues in two ways. Firstly, by attaching them to the program, and secondly, by transferring that attachment to society. Aggredi’s methods of attachment emerge through the programs individualized treatment approach. The results suggest Aggredi’s therapeutic client-worker bond seems to enhance program attachment and motivation. Through working methods of reflective dialog and practical aid, Aggredi’s workers take the roles of pro-social peer mentors. Clients describe their workers exchanging personal opinions, and supporting them in their anger management and issues of daily life. Aggredi’s personalized approach emerges as a possibility for relearning practical skills and social interaction. From a perspective of desistance, the clients explain that Aggredi keeps them motivated to detach themselves from violent crime, but a desire to change is necessary to begin treatment. The program thus emerges as a supporter of clients pre-established maintenance process. Overall, Aggredi’s non-structured approach works in accordance to the programs aims. However, results raise concerns regarding attachment of unmotivated clients and the programs non-structured approach. Development suggestions are proposed regarding Aggredi’s client direction, structure, as well as their treatment methods.
  • Aaltonen, Essi (2023)
    Lähisuhdeväkivaltaa on yleisesti tutkittu melko laajasti, mutta tietoa sukupuolivähemmistöihin kohdistuneesta lähisuhdeväkivallasta ei juurikaan ole. Lähisuhdeväkivalta on läheisen ihmisen toimesta koettua henkistä, fyysistä, taloudellista, hengellistä tai seksuaalista väkivaltaa. Kokemukset lähisuhdeväkivallasta vaikuttavat laajasti henkilön hyvinvointiin ja ovat yhteydessä esimerkiksi masennukseen ja itsetuhoisuuteen, jonka vuoksi kaikki lisätieto lähisuhdeväkivallasta on merkittävää. Sukupuolivähemmistöihin kohdistuva lähisuhdeväkivalta voi olla entistä haavoittavampaa, eikä sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa osata aina tunnistaa. Tässä tutkimuksessa selvitetään sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten aikuisten kokemuksia lähisuhdeväkivallasta sekä sen vaikutuksia henkilöön. Tutkimus on laadultaan kvalitatiivinen, koska tutkimuksen kohteena on yksilön omakohtaiset kokemukset lähisuhdeväkivallasta. Haastatteluihin osallistui yhteensä neljä henkilöä, joille kaikille annettiin tutkimuksen analyysia varten omat sukupuolineutraalit pseudonyymit. Haastattelut toteutettiin loppukesän ja syksyn 2022 aikana ja haastattelujen kesto vaihteli puolesta tunnista tuntiin. Haastateltavat olivat iältään 18-34-vuotiaita ja sukupuoli-identiteetiltään muunsukupuolisia tai transsukupuolisia. Tutkimusmenetelmänä käytettiin puolistrukturoituja yksilöllisiä teemahaastatteluja ja analyysimetodina teemoittelua. Kaikki neljä haastateltavaa kertoivat kokemuksistaan henkisestä lähisuhdeväkivallasta ja kaksi haastateltavaa kertoivat fyysisen lähisuhdeväkivallan kokemuksista. Rajoittamista ja kontrollointia kuvailtiin aineistossa eniten henkisen lähisuhdeväkivallan muotona. Haastatteluissa ilmeni myös muita lähisuhdeväkivallan muotoja, kuten hengellinen lähisuhdeväkivalta ja sukupuoli-identiteettiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta. Kaikki haastateltavat kertoivat myös kärsivänsä masennuksesta ja välttelevänsä konfliktitilanteita, jotka mukailevat aiempia tutkimustuloksia lähisuhdeväkivallan vaikutuksista henkilöön. Kolme haastateltavista kertoi kärsivänsä näiden lisäksi myös ahdistuksesta. Haastateltavat eivät aina olleet tietoisia kokemuksiensa olevan lähisuhdeväkivaltaa, joka on osaltaan vaikuttanut lähisuhdeväkivallasta raportointiin. Lähisuhdeväkivaltatilanteet jäävätkin usein piilorikollisuuteen, sillä kokemuksia ei syystä tai toisesta raportoida viranomaisille. Sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa on tärkeä tutkia, jotta lähisuhdeväkivallan erityisiä muotoja osataan tunnistaa lähisuhdeväkivallaksi ja tietoisuutta lähisuhdeväkivallasta sekä auttavista tahoista voidaan lisätä. Lisäämällä tietoisuutta voidaan myös ehkäistä lähisuhdeväkivallan jäämistä piilorikollisuuteen.
  • Löthman, Veera (2020)
    Tutkielma tarkastelee suomalaisten käsityksiä tuomioistuimien virheettömyydestä ja tehokkuudesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä tekijöitä näiden mielikuvien taustalla voisi olla. Tässä maisterintutkielmassa tuomioistuimiin kohdistuvaa luottamusta tutkitaan instrumentaalisesta näkökulmasta kysymällä vastaajilta, kuinka usein he uskovat tuomioistuimien tekevän virheitä, joiden seurauksena syylliset pääsevät vapaaksi. Luottamuksen instrumentaalinen näkökulma tarkastelee kansan luottamusta tuomioistuimien kykyyn toimia tehokkaasti ja virheettömästi saaden rikoksiin syyllistyneet vastuuseen teoistaan – ytimessä on siis kansalaisten luottamus siihen, täyttävätkö tuomioistuimet perustehtävänsä. Tutkielmassa ensinnäkin selvitetään, onko sosioekonomisilla taustatekijöillä yhteys käsityksiin tuomioistuimien toiminnasta. Toiseksi tutkielmassa selvitetään, ovatko vastaajan omat tuomioistuin- ja uhrikokemukset yhteydessä tuomioistuimia koskeviin mielikuviin. Kolmas tutkielman tarkastelun kohde on kansalaisten rikos- ja rangaistustiedon tason yhteys käsityksiin tuomioistuimien toiminnasta. Neljänneksi tutkielmassa selvitetään, ovatko rikos- ja rangaistustiedon lähteet yhteydessä suomalaisten tuomioistuinmielikuviin. Tutkielma nojaa teoriansa osalta aikaisempaan tutkimustraditioon aiheesta – tutkimustraditiosta nousevat hypoteesit muodostavat tutkielman tutkimusteorian. Tutkimuksen aineistona on Suomalaisten oikeustaju: kansalaiset 2016 -tutkimuksen aineisto, joka sisältää 1251 havaintoa. Aineistoa korjattiin painokertoimilla vastaamaan Suomen väestön alueellista, ikä-, sukupuoli- ja puoluekannatusjakaumaa. Tutkielman analyysi toteutettiin usean selittävän muuttujan lineaarisella regressioanalyysilla, jonka ensimmäiseen regressiomalliin lisättiin sosioekonomiset tekijät, toiseen omat tuomioistuin- ja rikosuhrikokemukset, kolmanteen rikos- ja rangaistustiedon taso ja neljänteen malliin rikos- ja rangaistustiedon lähteet. Rikos- ja rangaistustiedon tasoa mitattiin esittämällä vastaajille kymmenen väittämää koskien erilaisia rikoksia ja rikosseuraamuksia. Rikos- ja rangaistustiedon lähteistä muodostettiin faktorianalyysin avulla neljä summamuuttujaa: perinteinen uutismedia, iltapäivälehdet, tutkimus- ja selvitystieto ja muut tietolähteet sekä sosiaalinen media ja vaihtoehtomedia. Tutkielman tulosten mukaan todennäköisyyttä epäluottamukseen tuomioistuimien toiminnan virheettömyyttä ja tehokkuutta kohtaan lisäävät naissukupuoli, korkea ikä, matala koulutus ja toimeentulovaikeudet. Lisäksi omat kokemukset tuomioistuimista ovat tulosten mukaan yhteydessä epäluottamukseen tuomioistuimia kohtaan, mutta rikosuhrikokemuksilla ei ole analyysin perusteella yhteyttä tuomioistuinluottamukseen. Korkea tiedontaso rikoksista ja rangaistuksista taas on yhteydessä korkeaan luottamukseen tuomioistuimia kohtaan. Rikos- ja rangaistustiedon lähteistä sosiaalinen ja vaihtoehtomedian käyttö on yhteydessä epäluottamukseen tuomioistuimien toiminnan virheettömyydestä ja tehokkuudesta. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Rikos- ja rangaistustiedon tason ja rikos- ja rangaistustiedon lähteiden yhteyttä suomalaisten tuomioistuinluottamukseen ei oltu tutkittu aiemmin. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että tosiasioiden tunteminen rikoksista ja rangaistuksista on yhteydessä kansalaisten luottamukseen tuomioistuimien kyvystä tehdä oikeita päätöksiä. Kansalaisten rikos- ja rangaistustiedon tason parantaminen voisi siis vaikuttaa tuomioistuimien nauttimaan kansan luottamukseen positiivisesti: luottamus voi syntyä silloin, kun kansalaiset tietävät, miten tuomioistuin toimii ja miksi. Tuomioistuimien luottamuksella on tärkeä vaikutus yhteiskuntarauhan ylläpitäjänä, joten rikollisuuteen ja rangaistuksiin liittyvän faktatiedon saatavilla olo olisi tärkeää luottamuksen tason kasvattamiseksi.