Browsing by study line "Elokuva- ja televisiotutkimus"

Tutkielmani tarkastelee miten ja millä eri tavoin yhdysvaltalainen elokuvantekijä Paul Thomas Anderson käyttää elokuva- ja populaarimusiikkia ilmentämään oidipaalisten mieshahmojensa psykologiaa ja mielentiloja. Tutkielmani osoittaa kuinka Andersonin filmografiassa ja mieshahmoissa ilmenee selkeitä temaattisia yhteyksiä, joita voidaan tulkita freudilaisen Oidipus-teorian avulla. Andersonin elokuvien mieshenkilöt hahmottuvat postfeministisessä kontekstissa, keskellä miehisyyden kriisiä. Useat hahmot kamppailevat hegemonisen maskuliinisuuden ja patriarkaatin ilmentymistä vastaan, joka johtaa heidät sisäiseen kaaokseen. Tutkimukseni keskittyy analysoimaan tapoja, kohtauksia ja jaksoja, joissa musiikin avulla kuvataan tai vahvistetaan mieshenkilöiden mielentiloja ja/tai sisäistä kamppailua. Tutkimus sijoittuu osaksi elokuva- ja populaarimusiikintutkimusta, tarjoten omanlaisensa uuden ja omaperäisen näkökulman suomalaiseen mies- ja elokuvatutkimukseen.

Tutkielman keskiössä ovat naisten välisen seksin representaatiot 2010-luvun elokuvassa. Tutkin, millaisia naisten välisen seksin representaatiot ovat ja miten nuo representaatiot ovat rakentuneet. Teoreettinen viitekehys rakentuu kognitiivisesta elokuvateoriasta, neoformalismista ja kulttuurintutkimuksellisesta, sekä elokuvahistoriallisesta lähestymisestä. Tutkielman metodina on motivaatioiden neliyhteys -työkalu ja elokuvien laadullinen lähiluku. Motivaatioiden neliyhteyden avulla tarkastelen, miten naisten väliset seksikohtaukset suhteutuvat elokuvan kokonaisuuteen ja ympäröivään maailmaan, sekä aiempiin kuvastoihin naisten välisestä seksistä. Lähiluvun avulla tutkin, millaisista elokuvallisista elementeistä seksikohtaukset ovat rakentuneet. Tutkielman aineisto koostuu viidestä 2010-luvulla tuotetusta elokuvasta, joiden keskiössä on naisten välinen rakkaustarina, ja jotka kuvaavat seksiä eksplisiittisesti. Analysoitavat elokuvat ovat Adèlen elämä (2013), Handmaiden (2016), Tottelemattomuus (2017), Below Her Mouth (2016) ja Room in Rome (2010). Elokuvat osoittavat, että naisten välisessä seksissä korostuvat paljastavuus ja eksploitatiivisuus. Tämä näkyy kehojen alastomuuden korostamisessa laajojen kuvakulmien ja runsaan valon avulla, sekä lähikuvissa eroottiseksi mielletyistä ruumiinosista. Elokuvissa toistuvat myös jo varhaisesta pornosta tutut kameralle esittämiset ja asemoinnit. Elokuvissa naiset ovat nuoria, hoikkia, pääosin perinteisen naisellisia, cis-naisia, joista vähintään toisella suhteen osapuolella on suhde tai suhteita myös miesten kanssa. Useat elokuvista korostavat naisten samankaltaisuutta ja esimerkiksi kuvasommitelmien ja kehojen koreografian avulla korostetaan henkilöhahmojen kehojen symmetrisyyttä. Lisäksi henkilöiden seksuaaliset mieltymykset ja tavat, joilla he saavat nautintoa, kuvataan hyvin samankaltaisina. Aineistosta löytyi myös poikkeuksia naisten välisen seksin kuvaamisessa. Tottelemattomuus ei kuvaa henkilöhahmoja kokonaan alasti ja hyödyntää kuvakulmia, jotka eivät korosta naisten eroottiseksi miellettyjä ruumiinosia. Below Her Mouth -elokuva taas poikkeaa muista elokuvista kuvaamalla toisen naisista maskuliinisempana. Lisäksi mukana on strap-on -dildo, jota näemme hyvin harvoin naisten välisessä seksissä elokuvissa. Lisäksi henkilöiden saamassa nautinnossa, sekä kehoissa, korostetaan erilaisuutta. Vaikka naisten välisen seksin kuvaamiseen liittyy ongelmallisuutta, on seksin kuvaaminen naisten välillä tärkeää. Seksi on luonnollinen, inhimillinen asia, ja seksin kuvaamisen tavoilla voidaan vaikuttaa myös siihen, mikä yhteiskunnassa nähdään normaalina ja mikä siitä poikkeavana, jonakin toisena.

Maisterintutkielmani tutkii sitä, miten käsite naisinen katse kannattaisi mieltää. Naisinen katse (female gaze) ymmärretään tutkielmani puitteissa miehisen katseen (male gaze) käsitteelliseksi vastapariksi. Miehinen katse pohjaa feministisen elokuvateoreetikon Laura Mulveyn vuoden 1975 esseeseen ’Visual Pleasure and Narrative Cinema’. Naisisen katseen käsite ei kuulu alkuperäiseen teoreettiseen malliin, eikä sille ole vakiintunutta määritelmää. Lähestyn naisisen katseen tutkimusta feministisen elokuvatutkimuksen viitekehyksessä, ja analyysini korostaa naisisuuteen liittyvää potentiaalia elokuvan kentällä. Tutkielmaa leimaa hermeneuttinen eetos, jossa tutkijan havainnot ja positio ovat läsnä ja yhdistyvät tulkinnalliseen analyysiin. Naisista katsetta lähestytään historiallisen käsiteanalyysin, elokuvateoksen formaalien ominaisuuksien sekä (nais)tekijyyden ja (nais)katsojuuden analyysin kautta, ja ymmärrys käsitteestä muodostuu näiden osien ja kokonaisuuden tulkinnan myötä. Aineistona toimivat kolme naistekijän pitkää elokuvaa sekä 30 kappaletta näistä elokuvista naiskriitikkojen kirjoittamia kritiikkejä. Naisista katseen analyysiä pohjaa miehisen katseen käsiteanalyysi. Tutkimukseni esittää, että miehinen katse on olennainen osa naisisen katseen käsitteen ontologiaa ja naisista katsetta määrittääkin ensisijaisesti sen kulttuurihistoriallinen toiseus. Tutkielmani esittää, että naisinen katse käyttää toiseudesta kumpuavaa aistimellisuutta ja affektiivisuutta voimavarana rakentaakseen miehisestä katseesta poikkeavaa ”katsomisen tapaa” elokuvassa, jonka keskiössä on kehollisena mielletty tietoisuus. Käytän hyväkseni fenomenologista ja kognitiivista elokuvatutkimusta naisisen katseen elokuvallisten keinojen analyysissä. Esitän, että naisisella katseella on kaksi strategiaa: aistivoimainen elokuvan tuntu ja elokuva kokemuksellisena prosessina. Analysoin kolmea naistekijän elokuvaa tämän teoreettisen mallin puitteissa metodologianani elokuvien multimodaalinen lähiluku ja fenomenologis- hermeneuttinen analyysi. Esitän tutkielmassani, että naisinen katse korostaa elokuvan vuorovaikutteisuutta ja jatkuvuutta elokuvateosta ympäröivän sosiaalisen todellisuuden kanssa. Siksi analysoin myös (nais)tekijyyden ja (nais)katsojuuden merkitystä elokuvakokemukselle. Käytän temaattista diskurssianalyysia apuna havainnollistamaan sitä, kuinka naistekijöiden elokuvat merkityksellistyvät naiskriitikoille. Tutkielma esittää, että naisinen katse haastaa elokuvalliset representaatiot sekä kerronnan ja muotokielen konventiot omasta historiallisen toiseuden positiostaan. Se pyrkii dialogiin miehisen katseen edustaman hegemonisen maskuliinisuuden kanssa ja haastaa sen käsityksen subjektiivisuuden muodostumisesta elokuvassa ja laajemmin kulttuurissa. Kutsunkin naisista katsetta tutkielmani löydöksien valossa post-patriarkaalisen subjektiivisuuden esteettiseksi strategiaksi.

Tässä tutkielmassa tarkastelen venäläistä poliittista keskusteluohjelmaa 60 minut (60 minuuttia) sen audiovisuaalisten ja retoristen ominaisuuksien kautta. Tutkielmani tarkoituksena on osoittaa, kuinka ajankohtaisohjelmassa käytetyt audiovisuaaliset keinot loivat poliittisia käsityksiä Ukrainasta vuonna 2021. Tutkielman aineistona toimii 60 minut -ohjelma, jota esitetään valtiollisella televisiokanavalla Rossija-1. Ohjelman valitsemiseen vaikutti sen korkeat katsojaluvut, siinä käytetyt tehokeinot ja Kremlin poliittisen linjan tukeminen. Aineisto koostuu viidestä vuonna 2021 esitetystä jaksosta aikavälillä helmi-joulukuu. Katsojalukujen vertailun kautta valitsin aineistoksi sellaiset jaksot, joilla oli eniten katsojia. Tämä antaa parhaan kuvan siitä, mitä katsojat ovat nähneet ohjelman ollessa saavutettavimmillaan. Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa mediatutkimuksessa, viestinnässä ja sosiologian aloilla käytettyyn kehysanalyysiin. Metodissani yhdistyvät visuaalinen ja kvalitatiivinen kehysanalyysi sekä audiovisuaalinen retoriikka. Lisäksi käytän analyyseissani elokuvatutkimuksen neoformalistisen koulukunnan käsitteistöä. Tekstiä, kuvaa ja ääntä rinnakkain tarkastelemalla pyrin osoittamaan kuinka ohjelma luo tulkintakehyksiä, millaisia nämä kehykset ovat ja miten ne vuoden aikana muuttuvat. Tavoitteenani on ymmärtää, miten katsojia ohjataan tulkitsemaan Ukrainaan liittyviä aiheita vuoden 2021 kontekstissa. Audiovisuaalisen retoriikan keinoja tutkimalla pyrin puolestaan ymmärtämään, millaisia tehokeinoja ohjelmassa käytetään ja millä tavoin ne johdattelevat katsojia kohti tietynlaisia tulkintoja. Tutkielmassa selvisi ohjelman käyttävän laajasti audiovisuaalista retoriikkaa, jonka tarkoituksena on ohjata katsojia tekemään tiettyjä kausaalisia tulkintoja, manipuloida katsojia valheellisiin tulkintoihin ja viihteellistää ohjelman uutissisältö helpommin lähestyttävään muotoon. Leikkausten, erikoistehosteiden ja musiikin avulla katsojille tarjotaan geopoliittista viihdettä, jossa elokuvamaiset tehokeinot auttavat rakentamaan asiantuntijoiksi esiteltyjen vieraiden tukemana ideologista mainosta edistäen samalla epäinhimillisiä tulkintoja ukrainalaisista. Näiden keinojen kautta ohjelman voi luokitella propagandistiseksi. Retorisia keinoja käyttämällä ohjelmassa korostuvat Ukrainaan liittyvät vakiintuneet narratiivit, väitteet ja näkemykset, jotka ohjaavat katsojia kohti ohjelman rakentamia tulkintakehyksiä. Tutkielma osoittaa ohjelman rakentaneen verbaalisesti ja visuaalisesti sellaisia tulkintakehyksiä, jotka ohjaavat katsojia näkemään Ukrainan sen poliittisen johdon kautta epäonnistuneena ja samanaikaisesti merkityksettömänä sekä vaarallisena valtiona, joka on uhka niin omalle kuin Venäjänkin väestölle. Kehykset kokivat muutoksia lähinnä aktiivisten toimijoiden osalta. Venäjä esiintyy kaikissa kehyksissä ratkaisijan roolissa. Katsojissa pyritään herättämään vahvoja tunnepohjaisia reaktioita esittämällä keskeisimpinä kärsijöinä lapset, joiden representaatiota käytetään ukrainalaisten toimijoiden demonisoimiseen. Ohjelmassa rakennetut käsitykset luovat maailmasta mustavalkoisen ja kyynisen kuvan, jota käytetään viholliskuvien luomiseen, ihmisryhmien epäinhimillistämiseen ja Venäjän toiminnan oikeuttamiseen. Ohjelmassa käytetyt narratiivit ja kehykset toistuivatkin niissä perusteluissa, joita Venäjä käytti aloittaessaan hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan helmikuussa 2022.