Browsing by study line "Film and Tv Research"

Tutkielmani tarkastelee miten ja millä eri tavoin yhdysvaltalainen elokuvantekijä Paul Thomas Anderson käyttää elokuva- ja populaarimusiikkia ilmentämään oidipaalisten mieshahmojensa psykologiaa ja mielentiloja. Tutkielmani osoittaa kuinka Andersonin filmografiassa ja mieshahmoissa ilmenee selkeitä temaattisia yhteyksiä, joita voidaan tulkita freudilaisen Oidipus-teorian avulla. Andersonin elokuvien mieshenkilöt hahmottuvat postfeministisessä kontekstissa, keskellä miehisyyden kriisiä. Useat hahmot kamppailevat hegemonisen maskuliinisuuden ja patriarkaatin ilmentymistä vastaan, joka johtaa heidät sisäiseen kaaokseen. Tutkimukseni keskittyy analysoimaan tapoja, kohtauksia ja jaksoja, joissa musiikin avulla kuvataan tai vahvistetaan mieshenkilöiden mielentiloja ja/tai sisäistä kamppailua. Tutkimus sijoittuu osaksi elokuva- ja populaarimusiikintutkimusta, tarjoten omanlaisensa uuden ja omaperäisen näkökulman suomalaiseen mies- ja elokuvatutkimukseen.

Tutkimus tarkastelee camp-sensibiliteettiä Kenneth Angerin lyhytelokuvasarjassa The Magick Lantern Cycle (1947-81). Tutkielman lähtökohtana on Susan Sontagin essee Notes on ’Camp’ (1964). Sontag kuvailee campia estetiikan lajina, jonka syvin olemus on sen rakkaudessa epäluonnolliseen ja liioitteluun. Tutkielma kysyy missä mielessä Kenneth Angerin elokuvia voi pitää campina, millaista on Kenneth Angerin camp ja millaisia ulottuvuuksia elokuvien camp-luenta tuo niiden tulkintaan. Keskeisiä tutkimusmetodeja ovat lähiluku, intertekstuaalinen analyysi ja queer-luenta. Teoriaosuus esittelee aluksi Sontagin camp-teorian ja etenee siitä teoriaan myöhemmin kohdistettuun kritiikkiin. Tutkielmassa käydään läpi myös modernimpia camp-teorioita. Tästä edetään Mihail Bahtinin karnevalismiin, joka on myös aiemmassa tutkimuksessa nostettu esiin Angerin elokuvien yhteydessä. Lopuksi kaikista käsitellyistä camp-teorioista kootaan synteesi ja määritellään, kuinka camp tulisi ymmärtää käsitteenä tämän tutkielman kontekstissa. Käsittelyosa jakautuu kolmeen eri teemaan. Ensimmäinen alaluku keskittyy Angerin elokuvien avantgardistiseen muotoon ja kuva- sekä merkkikieleen kytkeytyviin piilomerkityksiin. Luvun ydinargumentti on, että Angerin elokuvien camp-merkitysten syntyminen liittyy elimellisesti juuri näihin piilomerkityksiin, joista Sontag puhuu esseessään asioiden kaksoisvalaistuksena. Uskonnon ja populaarikulttuurin suhdetta Angerin elokuvissa pohtiva toinen alaluku lähestyy Angerin elokuvien camp-olemusta ritualistisuuden, karnevalismin sekä antropologi Victor Turnerin liminaliteetin käsitteen kautta. Luvussa argumentoidaan, että liminaalitilassa eli välitilassa totuttuja konventioita ja normeja voidaan tarkastella niiden ulkopuolelta. Näitä normeja voidaan sitten toisintaa satiirisesti ja saattaa ne camp-valoon. Viimeinen alaluku pureutuu Angerin elokuvien sukupuolirepresentaatioihin ja sukupuolen korostettuun performatiivisuuteen. Luvun ydinargumentti on, että camp näkee asiat, erityisesti sukupuolet, lainausmerkeissä. Camp sukupuoliparodia kyseenalaistaa valtakulttuuriin juurtuneita mielivaltaisia sukupuolikonstruktioiden perustuksia alleviivaamalla niiden keinotekoista luonnetta. Drag-taiteeseen vertautuva liioiteltu sukupuolten performoiminen myös tuottaa elokuviin campia mies- ja naiskuvaa. Keskeisinä päätelminä voidaan todeta, että campin ydinominaisuudet, eli parodia, ironia, esteettisyys, performanssi ja vastarinta löytyvät kaikki Angerin elokuvista. Angerin elokuvat eivät ole ensisijaisesti poliittisia, mutta epäpoliittisina niitä ei voi pitää. Camp laittaa esteettisyyden sisällön edelle, mutta myös estetiikka on usein ideologista ja siten poliittista. Camp omii kulttuurisia artefakteja kaoottiseen välitilaansa hajottaakseen hallitsevia representaatioita ja tekee sen liioittelun ja karnevalismin kautta, se on vastakulttuuria. Angerin elokuvat ovat tietynlaisen olemisen tavan manifesti, jota ei ole suunnattu cis-heteronormiin kuuluvalle katsojalle, vaan tarkoitettu katarttisena kokemuksena queer-yleisölle.

Maisterintutkielmassani tutkin miten musiikki ilmenee elokuvassa Kolme väriä: Sininen ja miten kuvataide ilmenee elokuvassa Nuoren naisen muotokuva, sekä miten nämä taiteet voidaan kokea samastumisen kautta. Lisäksi vastaan tutkielmassani siihen, millaisia tunteita taide voi mahdollisesti herättää katsojassa samastumisen kautta. Lähtöoletuksenani on, että taide on merkityksellistä, joten samastuminen taiteen herättämiin kokemuksiin on relevantti tutkimusaihe. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä käytän kognitiivista elokuvateoriaa sekä hyödynnän esimerkiksi musiikintutkimusta ja taidehistoriaa. Metodinani käytän elokuva-aineiston kvalitatiivista lähilukua ja otan huomioon myös elokuvien intertekstuaalisuuden. Kognitiivisen elokuvateorian avulla selvitän, millaiset mielensisäiset prosessit mahdollistavat elokuvan ymmärtämisen ja samastumisreaktion. Taide puhuttelee yksilöiden herkkyyttä, tunteita ja havaintokykyä suhteellisen suoraan, samanaikaisesti aktivoiden kognitiivisia kykyjä, kuten kyvyn seurata kerrontaa. Taiteella on affektiivinen ulottuvuus, eli siihen voidaan reagoida tunteellisesti. Affektiivisuus kattaa muun muassa refleksinomaiset reaktiot, tuntemukset ja pidempikestoiset tunnetilat. Katsojan mahdollinen samastumisreaktio riippuu monesta osatekijästä. Elokuvan henkilöihin hän voi suhtautua esimerkiksi persoonaskeeman avulla. Fiktiivinen elokuva vaatii usein myös kuvittelua. Epäkeskeiskuvittelu on sympaattista sitoutumista elokuvaan, jolloin katsoja kuvittelee, millaista olisi tuntea elokuvan henkilön tunteet. Keskeiskuvittelu on empaattista sitoutumista elokuvaan, jolloin katsoja kuvittelee itsensä elokuvan henkilön asemaan. Peilineuronit mahdollistavat affektiivisen mimiikan, jolloin katsoja simuloi tahattomasti näkemänsä elokuvan henkilön tunnetiloja, perustuen tämän ilmeisiin ja eleisiin. Affektiivinen mimiikka voi generoida myös kehollista simulaatiota, jossa toisen yksilön affektiiviset ja motoriset toiminnot resonoivat kokijassaan. Mielen teoria puolestaan tarkoittaa kognitiivista prosessia, jossa yksilö mieltää tiettyjen ajatusten, uskomusten ja motivaatioiden kuuluvan toiselle yksilölle. Musiikki ja kuvataide ilmenevät elokuva-aineistossani monella eri tavalla. Ne kietoutuvat osaksi elokuvan aiheita, tematiikkaa ja kerrontaa. Elokuvassa Kolme väriä: Sininen musiikki luo elokuvalle yleisen melankolisen tunnelman ja ilmentää päähenkilön mielensisäisiä tiloja. Elokuvassa Nuoren naisen muotokuva nähdään kuvataiteellisia tekoprosesseja. Elokuvassa on myös intertekstuaalisia viittauksia kirjallisuuteen ja musiikkiin, jotka ovat olennaisia juonen ja samastumisen kannalta. Molemmissa elokuvissa on mahdollista kokea samastumista taiteen herättämiin yleismaailmallisiin tunteisiin. Samastumiskokemus syntyy esimerkiksi keskeiskuvittelun ja affektiivisen mimiikan kautta. Tutkielmani johtopäätöksenä on, että taide vetoaa tunteisiin ja erilaiset taidemuodot voivat rikastuttaa yksilön subjektiivista elokuvakokemusta.