Browsing by study line "Folkloristik"
Now showing items 1-9 of 9
-
(2022)Tarkastelen tutkielmassani vernakulaarien rekistereiden ja kuvaajaidentiteettien ilmentymiä suomalaisilta Instagram-kuvaajilta kerätyissä kuva- ja haastatteluaineistoissa. Havainnoin ennen kaikkea sitä, miten vernakulaarien rekistereiden hallinta ja vernakulaarin auktoriteetin rakentuminen Instagramissa vaikuttavat kuvaajien käsityksiin omasta valokuvaajuudestaan. Tutkimusaineistonani toimivat Suomen valokuvataiteen Insta-Suomi-tapaustutkimuksen yhteydessä kootut kuva- ja haastatteluaineistot, jotka on kerätty syksyllä vuonna 2018 osana pohjoismaista Collecting Social Photo -projektia. Osallistuin itse aineiston keruuseen projektin harjoittelijana. Tutkielmassani käyttämäni aineisto koostuu seitsemästä haastattelusta, joiden lisäksi käytän esimerkkeinä kunkin haastateltavan ottamia kuvia. Lähestyn haastatteluaineistoa teoriaohjaavan sisällön analyysin keinon, jota noudattamalla olen jakanut aineiston analyysin useampaan eri osa-alueeseen, joissa tarkempaa analyysia jatketaan tulkitsevan lähiluvun keinoin. Aineistoa tarkastelemalla voidaan osoittaa, että Instagram ja sen eri viiteryhmätyylien, eli vernakulaarien rekisterien, hallinta voi toimia niin identiteettiä vahvistavana kuin sitä horjuttavanakin tekijänä. Etenkin ammattivalokuvaajien keskuudessa Instagram koetaan kuvaajaidentiteetin kannalta ongelmalliseksi, mikä ajaa etsimään strategioita, joilla omaa kuvaajaidentiteettiä pystyttäisiin suojelemaan Instagramin vaikutuksilta. Tutkimus osoittaa myös, että moni sovelluksen käyttäjistä ei miellä Instagramia valokuvan osa-alueeksi, vaan pikemminkin sosiaaliseksi ja vastakulttuuriseksi viestintävälineeksi, jossa visuaalisuus näyttelee vain yhtä osaa. Tämä tuo esiin kysymyksen siitä, onko Instagramia syytä tarkastella kuvaajaidentiteettien kautta, sillä ainakaan toistaiseksi se ei näytä vakiinnuttaneen asemaansa valokuvauksen muotona. Identiteettiä ja muistia tarkastellessa voidaan puolestaan huomata, että niiden rakentaminen on Instagramissa vain osin tiedostettua. Tutkielman lopuksi luodaan vielä katsaus Instagramin teknologisiin ulottuvuuksiin, sillä ne toimivat osaltaan Instagram-käyttäjyyden tärkeinä hahmottajina.
-
(2021)Maisterintutkielmassa argumentoidaan, että yksilöiden maailmankuva koostuu hajanaisista ja heterogeenisistä arkiuskomuksia, jotka sosialisaation kautta vaikuttavat siihen, minkä poliittisen maailmankuvan tai ideologian yksilö omaksuu. Arkiuskomukset ovat mielikuvien taustalla olevia tiedostamattomia arvolatautuneita ajatusmalleja. Prosessi osoitetaan haastattelemalla kansallismielisiä aktivisteja heidän elämänsä aikana kuluttamistaan kulttuurituotteista ja analysoimalla sitä vastaavatko kulttuurituotteissa ilmenevät arkiuskomukset haastateltavien maailmankuvaa. Tutkielman ensimmäisessä osassa avataan arkiuskomuksen käsitejaselitetään, miten se soveltuu ideologioiden tutkimukseen. Toisessa osassa käydään läpi sitä, miten yksilön arkiuskomuksia voidaan kartoittaa. Teoriaosion jälkeen esitellään modernin äärioikeistolaisuuden ideologisia elementtejä, joita kansallismielisten aktivistien arkiuskomuksista on löydettävissä. Tutkielman kolmannessa osassa analysoidaan haastatteluissa mainituista kulttuurituotteista löydettyjä arkiuskomuksia. Kuvaukset haastateltavien lapsuudesta, politisoitumisesta ja mediakulutuksesta on jaettu omiksi kappaleikseen. Niiss äpeilataan haastatteluissa mainittuihin kulttuurituotteisiin liittyviä arkiuskomuksia haastateltavan kannattamaan ideologiaan. Johtopäätöksissä todetaan arkiuskomusten osoittavan haastateltavien kasvaneen ympäristössä, jossa konservatiivisuus ja kansallismielisyys muodostuivat jo varhaisessa vaiheessa heidän maailmankuvakseen.Tarkoittaen, että he ovat kuluttaneet elämänsä aikana eniten omaa nykyistä maailmankuvaansa vahvistavia kulttuurituotteita, joista on löydettävissä kristillisiä, konservatiivisia ja nationalistisia arkiuskomuksia.
-
(2023)Maisterintutkielmassani tutkin Pohjois-Amerikan suomalaisten työväenluokkaisten naisten ja lasten luontoon liittyviä spatiaalisia käsityksiä ja merkityksiä 1900-luvun alussa. Tarkasteluni kohdentuu erityisesti luonnossa vietettyyn vapaa-aikaan. Tavoitteenani on selvittää, miten luonnosta kirjoittaminen nivoutuu osaksi työväenluokan poliittista retoriikkaa niin konkreettisen, eletyn ympäristön kuin mielikuvienkin tasolla. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, miten asutuskolonialistinen rakenne on mahdollistanut työläisten tilallisia haltuunottoja sekä siitä, miten luonnosta kirjoittamalla toisinnetaan asutuskolonialistista epistemologiaa. Aineistoni koostuu sosialistisen Toveritar-naistenlehden paikkakuntakirjeitä vuosilta 1916–1917. Paikkakuntakirjeet ovat lehden lukijoiden, eli naisten, nuorten ja lasten omaehtoisesti kirjoittamia tekstejä. Kirjeet lähetettiin yleensä oman asuinpaikkakunnan tai paikallisen sosialistiosaston nimissä – myös ilman virallista kirjeenvaihtajamandaattia. Kirjeiden kirjoittajat ovat Pohjois-Amerikan suomalaisia siirtolaisia ensimmäisessä tai toisessa polvessa. Analyysimenetelmänä käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analysoin aineistosta vapaa-aikaan sekä luonnon spatiaalisuuteen liitettyjä merkityksiä soveltaen Edward Sojan (1996) kehittämää kolmannen tilan käsitettä. Kolmannen tilan metodologisen käsitteen avulla tarkastelen luontoa 1) havaittuna ja koettuna, 2) elettynä ja sosiaalisena sekä 3) kuviteltuna ja ajateltuna tilana. Analysoin paikkakuntakirjeiden luontoa ja vapaa-aikaa käsitteleviä tekstejä erityisesti sään ja ilmaston sekä vapauden toisiinsa kietoutuvien teemojen kautta. Lisäksi tarkastelen aineistoa asutuskolonialistisessa viitekehyksessä soveltaen geohistoriallisen kuvittelun käsitettä (Massey 1993; Skurnik 2022). Geohistoriallisella kuvittelulla viitataan siihen, että suuri osa maantieteellisestä tiedosta on nykyisten ja menneiden ihmisten mielissä. Käsitteen avulla tarkastelen, miten luontoon tilana liittyvät käsitykset ja merkitykset asettuvat osaksi siirtolaisuuteen vaikuttaneita asutuskolonialistisia rakenteita ja epistemologiaa. Luonnon merkitykset ovat Toverittaren lukijakirjoittajille ambivalentteja. Luonto niin mahdollistaa kuin haastaa työläisnaisten- ja lasten toimintaa vapaa-aikana. Luonto nähtiin toisaalta tasa-arvoisena, kaikille yhteiskuntaluokille ”vapaana”, mutta toisaalta työväenluokan sortoa korostavana ja esiintuovana tilana. Luontoon ja vapaa-aikaan liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia hyödynnetään paikkakuntakirjeissä myös metaforisesti ja symbolisesti. Esimerkiksi käsitykset säästä ja ilmastosta perustuvat aistein havaittuun tilaan, mutta niihin liittyviä merkityksiä hyödynnetään kuvaamaan työväenluokan kokemaa sortoa myös abstraktilla kuvittelun tasolla. Tutkimukseni pohjalta esitän, että luonto tarjosi kirjoitettuna kolmantena tilana työläisille eskapistisen tilan, johon oli mahdollista kuvitella vaihtoehtoisia työväen tulevaisuuksia sekä muistella menneisyyttä ja toisintaa suomalaisuutta. Lisäksi luonto on kirjeissä kielellinen merkitysresurssi, jota hyödynnetään kahdessa toisiinsa kietoutuvassa kommunikatiivisessa rekisterissä. Vernakulaarissa ilmasto- ja sääraportoinnin rekisterissä kirjoittajat välittivät tietoja elinoloista eri paikkakunnilla. Lisäksi tätä kommunikatiivista rekisteriä hyödynnettiin metaforisesti osana agitaatiorekisteriä. Agitaatiorekisterissä luonnosta kirjoittamalla korostettiin työläisten luokka-asemaa ja innostettiin lehden lukijoita luokkataisteluun. Työläisten luokkataistelun tavoitteena oli laajin mahdollinen vapauden tila, jota erityisesti kesäinen luonto symboloi. Suomalaissiirtolaisten omaksuman asutuskolonialistisen epistemologian mukaan työväenluokalla oli oikeus ja vapaus hyödyntää Pohjois-Amerikan luontoa omiin tilallisiin ja poliittisiin sekä identiteettiin liittyviin tarpeisiinsa. Toverittaren paikkakuntakirjeissä hyödynnetyt luontoon ja vapaa-aikaan liittyvät kielelliset merkitysresurssit välittävät ja uusintavat tätä asutuskolonialistista epistemologiaa. Luonto kolmantena tilana sisältää sekä toiveen että oletuksen totaalisesta vapaudesta, joka on mahdollinen valkoiselle, työväenluokkaiselle suomalaissiirtolaiselle.
-
(2024)Tutkimus käsittelee Puolustusvoimien erityistehtävissä palvelleiden henkilöiden muistoja ja kokemuksia varusmiesaikaan liittyvistä tiloista. Tutkimuksessa yhdistyy folkloristisen muistitietotutkimuksen ja tilateorian näkökulmat. Tutkielman teoreettinen viitekehys sijoittuu ymmärtävään muistitutkimukseen. Tutkimuksessa sovellan Henri Lefebvren, Doreen Masseyn ja Tor Hernesin tilateorioita. Lefebvren teoria tarjoaa tutkimukselle käsitteitä tilojen sosiaalisesta ja kulttuurisesta merkityksestä, Masseyn teoria korostaa tilojen dynaamisuutta ja moninaisuutta ja Hernesin teoria auttaa tarkastelemaan tilallisuutta organisaation näkökulmasta. Tutkimuksessa käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysiä hyödyntämällä pyrin löytämään aineistosta tyypillisiä kertomuksia, jonka jälkeen lähestyn aineistoa uudestaan tilateorioita hyödyntäen. Analyysimenetelmänä käytän lähilukua, joka tarjoaa mahdollisuuden yksityiskohtaisten tulkintojen vertailuun ja kokonaisuuden hahmottamiseen. Tarkastelen muistelutekstejä kiinnittäen huomiota muistelijoiden esiin nostamiin fyysisiin, sosiaalisiin ja mentaalisiin tiloihin, sekä niille annettuihin merkityksiin. Tutkimuksen tavoitteena on avata uusia näkökulmia varusmiesten käyttämiin tiloihin muistitietotutkimuksen ja tilateorioiden valossa. Tutkimuksessa pyrin myös syventämään ymmärrystä varusmiesten arjesta ja tilallisuuksista, sekä todentamaan tilateorioiden soveltuvuutta muistitietotutkimukseen. Tutkimusaineisto koostuu varusmiespalvelukseen liittyvistä muisteluista, jotka olen kerännyt kirjallisten teemakyselyjen avulla. Aineisto sisältää vuosina 2014–2019 erityistehtävissä palvelleiden henkilöiden kertomuksia ja kokemuksia oman varusmiespalveluksensa ajalta. Tutkielma tuo esiin tilakokemuksen yksilöllisyyden sekä tilojen muuttuvuuden varusmiesten kokemusten kautta. Varusmiespalveluksen fyysiset, sosiaaliset ja mentaaliset tilat muodostavat kompleksisen verkoston. Sukupuoli voi vaikuttaa tilan kokemiseen ja merkityksiin. Tilojen kehittyminen ja muutos on jatkuvaa organisaation toiminnan ja ympäristön muutosten myötä. Tilateorioiden hyödyntäminen tutkielmassa mahdollistaa uuden näkökulman varusmiespalvelukseen liittyvien muistojen tarkasteluun ja jäsentämiseen, korostaen tilojen välisiä yhteyksiä, sekä niiden merkitystä kokonaisuuden ymmärtämisessä.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Taidetestaajat on Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin suurhanke, jossa kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille mahdollistetaan kaksi vierailua taidekohteeseen oman luokan kanssa. Tutkielmani tavoite on selvittää, millaista on kahdeksasluokkalaisten hiljaisen kumouksellinen oleminen ja toiminta Taidetestaajat-retkillä. Tutkin myös, miten retkiä voidaan tarkastella siirtymäriitin eri vaiheiden kautta sekä miten hiljaisen kumouksellisuuden elementit ilmenivät havainnointi- ja toisaalta haastatteluaineistossa. Selvitän työssäni lisäksi kinesteettisen empatian mahdollisuuksia etnografisessa tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa analysoin, millaista kumouksellisuutta, normien vastustusta ja esimerkiksi tilojen haltuun ottamista voidaan havaita näennäisen hiljaisissa teoissa ja olemisen tavoissa, jotka usein tulkitaan ennemmin sopeutumisena tai passiivisuutena kuin kumouksellisina tai vastarintaa sisältävinä. Hiljaisen kumouksellisina olemisina ja tekoina tarkastelen konventionaalisten normien mukaan tekemättä jättämisiä, vaikenemisia sekä tekoja, jotka ovat jotain muuta kuin äänekkäitä sekä tilaa vieviä, mutta osoittavat omaa toimijuutta ja luovaa soveltamista tai toimivat normin sisältä käsin kulttuuria muokaten. Keskityn tutkielmassani sellaisiin kumouksellisiin tekoihin ja olemisiin, jotka eivät suoraan riko esimerkiksi nuorilla yleisesti tiedossa olleita sääntöjä. Tutkimukseni keskeinen menetelmä on feministinen etnografia. Teoreettinen tausta pohjautuu ensisijaisesti hiljaista vastarintaa, kinesteettistä ja empaattista eläytymistä sekä siirtymäriittejä käsitteleviin teorioihin. Aineistonkeruumenetelminä olivat kahdeksasluokkalaisten ryhmähaastattelut sekä osallistuva havainnoinninti, joita olin toteuttamassa Nuorisotutkimusverkoston Nuoret taidetta testaamassa -tutkimuksessa. Tutkielmani aineisto käsittää osan edellä mainitun tutkimuksen aineistosta: neljä nuorten kanssa tehtyä taidevierailua sekä kolmeen vierailuun kytkeytyvät tutkimushaastattelut. Tutkimuksessa selvisi, että nuorilla oli monia hiljaisen kumouksellisia tapoja esimerkiksi vaikuttaa ympäristöönsä, muokata toimintakulttuuria, tehdä tiloista merkityksellisiä paikkoja, palautua, säädellä kokemaansa ja luoda hallinnan ja yhteyden kokemuksia. Analyysin kuljettaminen Taidetestaajat-matkan ja siirtymäriitin eri vaiheiden kautta valaisi hiljaisen kumouksellisuuden ja sen eri muotojen ilmenemisen tapoja, jotka osittain vaihtelivat prosessin vaiheesta riippuen. Tavoitteeni oli tutkimuksellani ja kinesteettisen empatiaan kytkeytyvällä lähestymistavallani tavoittaa lisää ymmärrystä nuorten toiminnan ja tarpeiden tarkasteluun erilaisista tulokulmista: näennäinen passiivisuus tai hiljaisuus voi olla esimerkiksi omaa vahvaa toimijuutta ja häiritsevä käyttäytyminen turvan tarvetta uudessa, ehkä pelottavassakin tilanteessa.
-
(2019)Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli tutkimani aineiston perusteella ja sen laajuuden sallimissa rajoissa saada selville, millaisten yliluonnollisten olentojen kohtaamisesta suomalaiset kertovat, millaisia tulkintoja kohtaamisista tehdään, miten olentoja kohdataan ja millaisia seurauksia ja reaktioita olentojen kohtaamiset aiheuttavat kokijalle. Aineistonani oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston perinteen ja nykykulttuurin kokoelmaan tallennettu, Kirsi Hännisen tutkimuskyselynsä pohjalta kokoama ”Oletko kohdannut yliluonnollisen olennon?” -aineisto. Aineisto on kerätty vuosina 2003-2004. Analysoin aineistoa suhteessa erilaisiin tulkintakehyksiin, kuten kansanuskoon ja vertailin tutkimustuloksiani aiempaan tutkimukseen. Tutkimusmetodina käytin laadullista tutkimusta. Kohtaamisten aistimisen tapoja vertaillen aineistossa merkittävästi yleisimpiä olivat näköhavainnot. Äänihavaintoja oli toiseksi eniten. Aineistossa oli myös esimerkiksi monen eri aistin kautta koettuja havaintoja sekä tuntohavaintoja. Monet kokemuksista tapahtuivat unessa tai unen ja valveen rajalla. Näköhavainnoille tyypillinen piirre oli olennon olemuksen ja toiminnan yksityiskohtainen kuvailu, erityisesti silloin, kun olento muistutti ihmistä. Ihmistä muistuttava olento saattoi olla nimetty esimerkiksi enkeliksi, tontuksi tai etiäiseksi, tai kyseessä saattoi olla vainajakokemus eli kuolleen ihmisen hahmo. Yliluonnolliset kokemukset tapahtuivat yleensä spontaanisti ja kokijan tietoisesti edesauttamatta asiaa. Yliluonnollisten kokemusten aiheuttamista tunnetiloista yleisiä olivat hämmästys, pelko, lohtu sekä rauha. Enkelikokemukset olivat oikeastaan poikkeuksetta tavalla tai toisella positiivisia, usein esimerkiksi lohdullisia kokemuksia, kun taas vainajakokemusten aiheuttamat tunnetilat vaihtelivat. Yliluonnollisen kokemuksen vaikutus kokijan elämään ja uskomuksiin oli toisinaan hyvinkin voimakas, toisinaan taas vaikutusta elämään ei oltu sanoitettu lainkaan. Monille yliluonnollisen olennon kohtaamisen oleellinen merkitys oli se, että kokija tuli ikään kuin tietoiseksi selittämättömän ja tuonpuoleisen olemassaolosta ja/ tai kuolemanjälkeisestä elämästä.
-
(2021)Kiinnostus polyamoriaa kohtaan Suomessa on kasvanut viime vuosina, ja media on julkaissut viimeisen 10 vuoden aikana lukuisia artikkeleita polyamoriasta. Valtamediassa esiintyvillä representaatioilla on mahdollisuus rakentaa, muokata, kiistää ja vahvistaa käsityksiä polyamoriasta ja polyamorisista ihmisistä. Tutkimukseni syntyi selvittämään, millaisia nämä representaatiot ovat. Aineistoni koostuu 15:sta haastattelumuotoisesta artikkelista viidessä Suomen luetuimmassa verkkolehdessä vuosina 2012–2019. Diskurssianalyyttisen metodin avulla pyrin selvittämään, millaisia polyamorisuuden representaatioita suomalainen valtavirtajournalismi rakentaa. Tutkin aineistossa esiin nousevia polyamorisuuden diskursseja ja miten niitä rakennetaan muun muassa kielenkäytön, rinnastuksien ja vastakkainasetteluiden kautta. Aineistosta oli havaittavissa lukuisia, osittain keskenään ristiriidassa olevia polyamoriadiskursseja. Monogaamisesta normista poikkeavaa elämäntapaa pyrittiin perustelemaan, validoimaan ja normalisoimaan usein eri tavoin. Essentialistinen diskurssi esittää polyamorian synnynnäisenä ominaisuutena. Asian mieltäminen luonnolliseksi voi tehdä siitä valtavirran silmissä helpommin hyväksyttävän. Toisaalta polyamorisuutta konstruoitiin myös loogisena ja rationaaliseen päättelyyn perustuvana valintana. Tämän lisäksi korostuivat pyrkimykset rinnastaa polyamorinen elämä ja ihmiset monogamisiin ihmisiin korostamalla rakkautta ja sitoumusta sekä suhteiden rajoja ja arkisuutta. Polyamorian ja valtavirran samankaltaisuutta korostavat diskurssit päätyvät samalla myös konstruoimaan sitoumuksettoman ja romanttisten suhteiden ulkopuolisen seksin epätoivotuksi promiskuiteetiksi ja näin toiseuttamaan polyamorian mediarepresentaatioista ne, joille irtosuhteet ja sitoumukseton seksi ovat osa monisuhteista identiteettiä. Aineistosta nousi esiin myös vastakkainasettelu, jossa polyamoria konstruoitiin erilaisena kuin monogamia. Polyamoriaan liitettiin positiivisia mielikuvia kuten vapaus, leikkisyys, vaihtelevuus ja kumppanuus, kun taas monogamiaa luonnehdittiin pysähtyneisyyden, vankeuden ja tyytymisen kaltaisilla ilmaisuilla. Polyamorisen rakkauden diskursseja aineistossa luonnehti rakkauden rajattomuus, vapaus ja ei-ekslusiivisuus. Rakkautta kuvataan riittävän paljon ja potentiaalisesti rajattomalle määrälle ihmisiä. Tyyliltään suuri osa aineistosta vaikuttaa toistavan lifestyle-medialle ominaista makeover-kaavaa, jossa huomio kohdistuu ihmisen henkilökohtaiseen kasvuun ja sen kautta saavutettuun parempaan elämään. Polyamoria-aiheiset haastattelut toistavat kaavaa, jossa henkilö on aluksi tuntenut tyytymättömyyttä elämäänsä, mutta löytänyt polyamorian ja sen kautta kokenut elämää parantavan transformaation. Nämä lifestyle-tarinat syntyvät vuorovaikutuksessa polyamorian itsereflektiivisyyteen, avoimeen keskusteluun ja rehellisyyteen kannustavan diskurssin kanssa, jonka haastateltavat tuovat aineistossa esiin.
-
(2022)Tavoitteet. Edeltävä tutkimus on käsitellyt kirjeitä esimerkiksi historiallisen sosiolingvistiikan näkökulmasta. Nordlundin (2013) havainnot liittyen siirtolaiskirjeenvaihtoon toimivat esimerk-kinä kirjeenvaihdon analysoimiselle. Metodologisina välineinä kirjeiden havainnoimisessa toi-mivat lisäksi muistitietotutkimuksen termit, jotka Ukkonen (2000; 2006) on muotoillut, sillä esimerkiksi narratologinen muistitietotutkimus käsittää myös lingvistiikan tutkimuksen. Tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoa liittyen toiseen maailmansotaan mikrohistoriallisen tut-kimuksen valossa liittyen siihen, minkälaisessa ihmissuhteessa tuolloin saatettiin elää, per-heiden jouduttua eroon toisistaan. Tutkimuksessa tarkastellaan tunteiden sanoittamista. Sitä rakentavat niin kielelliset valinnat, kuin muistelupuhekin siksi, että yhdessä koetut asiat ennen eroon joutumista nousevat kes-kiöön ihmissuhteessa ja sen käsittelemisessä. Menetelmät. Tutkimusaineistona toimi kenttäpostikirjeenvaihto, jota käytiin sotarintaman sekä kotirintaman välillä. Aineiston tuottivat kaksi henkilöä, toisilleen kirjoittamalla. Aineiston analyysi keskittyi kirjeiden kielellisten rakennepiirteiden havainnoimiseen suhteessa muistitietotutkimuksen menetelmään, joka liittyi erityisesti esimerkiksi kokemuksista kertomi-seen. Tulkitsin korrespondenttien tapaa sanoittaa tunteitaan. Tulokset ja johtopäätökset. Tunteiden sanoittaminen keskittyy muun muassa rakkaan puhut-telemiseen, kaipuuseen, rakkauden tuskaan, parisuhteen hoitamiseen, muistelu- ja koke-muskerrontaan ja lapsen saamiseen. Kirjeiden genre on rakkauskirje. Tunteiden syntyminen nousee keskiöön ihmissuhteessa. Sanavalinnat ja kirjeisiin rakennet-tu, tiedon välittämisen yhteydessä muodostettu identiteetti ovat keskeisiä rakkauskirjeen genrepiirteitä.
-
Varuskuntien kauhukertomukset – Fenomenografinen tutkimus varusmiespalveluksen pelottelukulttuurista (2022)Varusmiespalvelus ja organisaatiokulttuurit ovat tuottaneet runsaasti tutkimuksia eri tieteenaloilla, mutta sitäkin vähemmän folkloristiikan kentällä. Tutkielman aihe on suomalaisessa varusmiespalveluksessa vallitseva pelottelukulttuuri ja sitä tarkastellaan varushenkilöiden näkökulmasta; millaisia merkityksiä pelottelulle annetaan ja millaisena se on koettu. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää pelottelulle annettujen merkitysten välisiä suhteita, avata pelottelukulttuurin syitä ja ymmärtää sitä ilmiönä fenomenografisen analyysin kautta. Tutkielmassa perehdytään erityisesti siihen, miten varusmiespalveluksen pelottelukulttuuria ylläpidetään. Tutkielman aineistona toimivat kyselylomakkeen avulla kerätyt vastaukset. Aineisto on koottu seitsemän vuosien 1957–2021 välisenä aikana varusmiespalveluksen suorittaneen varushenkilön kertomuksista. Tutkimuksen analyysissä käytetään fenomenografista menetelmää. Aineistosta on etsitty ensin vastaajien pelottelulle antamia merkityksiä, jotka on toisessa analyysivaiheessa kategorisoitu omien pääkategorioiden alle. Fenomenografisen analyysimenetelmän tuloksena varusmiespalveluksen pelottelukulttuurin pääkategorioiksi nousivat kurinpito sotilasyhteisössä, kauhukertomukset sekä motivaatioon ja suorituskykyyn vaikuttavat tekijät. Pääkategorioiden alle sijoitettuja merkityksiä ovat muun muassa auktoriteetti, rangaistukset, kokemukset sekä perinteet. Aineistossa otettiin kantaa niin sosiaalisten suhteiden ja solidaarisuuden tärkeyteen kuin hyvän maineen ylläpitämiseenkin. Kauhukertomusten ja tornihuhujen yhdeksi elementiksi esitettiin niin sanottu ”inttilisä”, jonka tarkoituksena on liioitella ja kärjistää kertojan kokemuksia. Pelottelua esiintyi erityisesti ennen suuria harjoituksia ja sitä harrastivat vertaiset, johtajat ja kouluttajatkin. Pelottelun huonona puolena pidettiin sen aiheuttamaa ahdistusta ja stressiä. Hyvänä puolena pidettiin sitä, että pelottelun katsottiin valmistelevan varushenkilöitä henkisesti tulevaan. Tutkimuksen perusteella varusmiespalveluksen pelottelukulttuuri tunnistetaan ja sitä osataan sanoittaa.
Now showing items 1-9 of 9