Browsing by study line "French Language and French Culture"

Viinien ominaisuuksien kuvauksissa esiintyy runsaasti substantiiveja ja adjektiiveja. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää adjektiivin ja substantiivin käyttöä samppanjan arvosteluissa. Lisäksi tutkitaan, missä määrin samppanjan kuvauksessa esiintyvät substantiivit ja adjektiivit pohjautuvat alan vakiintuneisiin termeihin. Saatuja tuloksia verrataan viiniarvostelujen vastaaviin tuloksiin ja tarkastellaan, eroavatko tulokset toisistaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu yhtäältä katsauksesta viinisanaston historialliseen kehitykseen ja toisaalta sen nykypiirteiden tarkastelusta. Tämän jälkeen esitellään viinin maistamisen keskeiset osa-alueet: värin, tuoksun ja maun arvostelut. Nämä muodostavat myös työn keskeiset käsitteet. Teoreettisen osion päätteeksi tarkastelun kohteena on kyseisten aistihavaintojen sanallistaminen semanttisesta näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto koostuu 50 samppanjan arvostelusta ja 25 viinin arvostelusta. Samppanjan kuvaukset on poimittu Ranskan samppanjakomitean hyväksymien samppanjatalojen arvosteluista ja viinien arvostelut on kerätty ranskalaisesta viininarvosteluoppaasta. Aineisto on kerätty nettisivustoilta ja se koostuu erityyppisten samppanjoiden ja viinien arvioista. Tutkimusote on vertaileva ja sen menetelmänä on käytetty apuna määrällistä menetelmää. Kustakin samppanjan maistelun osiosta on laskettu substantiivien ja adjektiivien kokonaismäärät, prosentuaaliset osuudet ja keskimääräiset luvut. Selvitettäessä termistön vastaavuutta alan vakiintuneeseen sanastoon on pohjana käytetty ranskalaista viinisanakirjaa. Lopuksi lukuja on verrattu vastaaviin lukuihin viinin maistelun kohdalla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kokonaistasolla tarkasteltuna samppanjan ja viinin kuvaukset eivät juurikaan eroa toisistaan. Kummassakin tapauksessa substantiivien osuus on selkeästi suurempi kuin adjektiivien. Maistelun eri osioita tarkasteltaessa havaittiin, että värin kuvaus sisälsi kuitenkin enemmän adjektiiveja kuin substantiiveja kummankin viinityypin kohdalla. Tuoksun ja maun kuvaksissa todettiin, että samppanjan kohdalla käytettiin keskimääräisesti enemmän substantiiveja kuin viinin kohdalla. Ammattitermien osuus oli hieman alhaisempi samppanjan arvostelussa verrattuna viinin arvosteluun.

Tutkielmassa tarkastellaan ranskalaisen keltaliivi-liikkeen käsittelyä vasemmistolaisessa L’Obs -lehdessä sekä oikeistolaisessa L’Express -lehdessä. Aihe valikoitui sen vuoksi, että se on ajankohtainen ja vasta vähän tutkittu. Tavoitteena on selvittää, millaisia asenteita artikkeleiden taustalta mahdollisesti löytyy, miten keltaliivi-liike artikkeleissa representoidaan, ja löytyykö lehtien väliltä mahdollisesti eroja. Tutkimusaineisto koostuu lehtiartikkeleista, joita on yhteensä 54. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii Catherine Kerbrat-Orecchionin teos L’énonciation : de la subjectivité dans le langage. Teoksessa Kerbrat-Orecchioni käsittelee kielen subjektiivisuutta, ja esittää työkaluja sen tunnistamiseksi. Tutkimuksessa käsitellään myös artikkeleita omana tekstilajinaan sekä kiinnitetään huomiota ironiaan, joka on usein käytetty tehokeino etenkin politiikkaa käsittelevissä artikkeleissa. Analyysiosuudessa artikkeleita käsitellään sanaluokan mukaan, keskittyen substantiiveihin, adjektiiveihin ja verbeihin. Tutkielman ensimmäinen hypoteesi on, että toimittajat suhtautuvat keltaliiviliikkeeseen kriittisesti sen saamasta laajasta tuesta huolimatta. Toinen hypoteesi on, että vasemmistolainen L’Obs käsittelee liikettä ymmärtäväisemmin kuin oikeistolainen L’Express, sillä liike on saanut alkunsa ranskalaisen yhteiskunnan epätasa arvosta ja tuloeroista. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että ensimmäinen hypoteesi käy toteen, sillä vaikka artikkeleiden joukossa on myös neutraaleja tekstejä, valtaosa artikkeleista suhtautuu liikkeeseen subjektiivisesti. Toisaalta lehtien eri poliittiset kannat eivät näytä vaikuttavan keltaliivien representaatioon huomattavalla tavalla. Toisen hypoteesin vastaisesti vasemmistolaislehti kritisoi keltaliivi-liikettä useasti jopa kriittisimmin sanankääntein. Molempien lehtien artikkeleissa keltaliivit esitetään syrjäytyneenä ja vähätuloisena kansanosana, joka taistelee eliittiä vastaan. Keskeisimmät kritiikin kohteet ovat mielenosoituksissa esiintynyt väkivalta sekä liikkeen epämääräisiksi jääneet tavoitteet.

Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielman päätarkoituksena on selvittää ja kuvata ranskan kielen imperfektin ja passé composén käytön opettamista kahdessa suomalaisessa ranskan oppikirjasarjassa. Lisäksi tutkitaan, miten passé simple -aikamuoto otetaan huomioon opetuksessa. Tutkimuksessa selvitetään, miten aikamuotojen käyttöerot selitetään kirjoissa, ja miten nämä selitykset näkyvät kirjojen harjoituksissa. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kielitieteelliseen aspektiin, ranskan kielen aikamuotoihin, suomen kielen aspekti-ilmaisuun ja kieliopin opettamiseen liittyvästä kirjallisuudesta. Aineisto ja menetelmät. Tutkimuksen aineistona toimii Escalier- ja J’aime -oppikirjasarjoista valikoitu aineisto. Aineisto on poimittu neljästä oppikirjasta (J’aime 2 & 3 ja Escalier 2 & 3). Menetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Aineisto on järjestetty aineistosta löytyvien sisältöjen mukaan kategorioihin teoriaohjaavasti, eli teoriakehys on vaikuttanut siihen, minkälaisiin sisältöihin on kiinnitetty huomiota. Järjestelty aineisto on analysoitu tulkitsemalla sisältöä teoriakehykseen verraten. Tulokset ja johtopäätökset. Oppikirjoissa käsitellään imperfektin ja passé composén käyttöä aspektin ilmaisun näkökulmasta. Kielioppiselityksissä käytetään jokapäiväistä kieltä ja vältellään kielitieteellistä termistöä. Aikamuotojen käyttöerojen kielioppiselityksissä korostuu ajatus imperfektistä olotilojen tai tapahtumien taustojen kuvaajana ja passé composésta yksittäisten tapahtumien kuvaajana, mutta muitakin selityksiä tarjotaan. Kielioppiselitysten mukaisia käyttötapoja harjoitellaan kirjojen tehtävissä. Käyttöeroja kuvataan enimmäkseen yksittäisten lauseiden tasolla, mutta jonkin verran harjoitellaan myös aikamuotojen käyttöä kerronnassa. Kirjoissa hyödynnetään myös eri kielten välistä vertailua aspektierojen opettamisessa, mutta tehtävien osalta vertailu jää vähäiseksi.

Tämä tutkielma käsittelee korsikan kieleen liittyvää kielipolitiikkaa kahdelta kannalta: ensinnäkin tarkoituksena on selvittää, mitä mieltä korsikalaiset ovat Ranskan valtiollisen tason kielipolitiikasta korsikan kieltä kohtaan. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan Korsikan omaa kielipolitiikkaa suhteessa Ranskan valtioon. Keskeiset kysymykset liittyvät olennaisesti myös korsikalaisten kieli-identiteettiin sekä heidän kokemuksiinsa nykyisestä kielitilanteesta. Lopuksi tarkastellaan myös kielen rahoitusta. Korpuksena on neljä haastattelua sekä kaksi korsikan kielen kielipolitiikkaan ja sen rahoitukseen liittyvää dokumenttia. Haastateltavat ovat korsikalaisia poliitikkoja, yliopisto-opettajia tai he ovat muuten mukana Korsikan kielipolitiikassa. Dokumenteista ensimmäinen on vuoteen 2020 ulottuva sopimus Ranskan valtion ja Korsikan paikallishallinnon välillä toimeenpantavista kieleen liittyvistä tehtävistä ja niiden rahoituksesta. Toinen dokumentti on paikallishallinnon laatima kielipoliittinen toimintasuunnitelma vuosille 2015–2020. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kielipolitiikan peruskäsitteistä muun muassa Chaudensonin, Boyer’n ja Calvet’n mukaan. Teoriaosuudessa käydään läpi tarkemmin myös Ranskan kielipolitiikan ominaispiirteitä sekä korsikan kielen ja paikallisen kielitilanteen kehitystä. Tutkimusmenetelmänä on haastattelu: puolet haastatteluista on tehty suoraan kirjallisina, loput on litteroitu sanatarkasti, jotta vastauksia voidaan verrata keskenään. Haastatteluista saatujen vastausten sisältöä analysoidaan myös suhteessa kahteen yllämainittuun dokumenttiin. Korsikan kieli näyttää olevan iso osa korsikalaisten identiteettiä, heillä on vahva halu käyttää kieltään ja sen koetaan olevan tärkeä osa kulttuuriperintöä. Haastattelut tukevat suurelta osin sitä käsitystä, jonka monet tutkijat, kuten esimerkiksi Arrighi, Blackwood, Quenot ja Noer, ovat esittäneet korsikan kielen tilanteesta ja asemasta yhteiskunnassa. Kielen tila ja status ovat parantuneet viime vuosikymmenten aikana ja sen käyttö ammatillisessa yhteydessä on lisääntynyt. Kieltä opetetaan kaikilla koulutusasteilla ja myös aikuiskoulutukseen on panostettu. Korsikalaisten huolena on kuitenkin, että Ranskan hallitus pitää korsikan kieltä ainoastaan koulukielenä, jonka kehitystä ei tarvitse tukea muulla tavoin. Korsikan kieli on vahvasti läsnä yhteiskunnassa, vaikka sen siirtyminen seuraavalle sukupolvelle perheensisäisesti onkin vähentynyt merkittävästi. Paikalliset ovatkin huolissaan kielen tulevaisuudesta ja sen mahdollisesta kuolemasta, mikäli valtio ja Korsikan paikallishallinto eivät saa sovittua riittävistä toimenpiteistä. Tällä hetkellä korsikan kielen valtionrahoitus on noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa, ja Korsikan paikallishallinto rahoittaa sitä samalla summalla. Ranskan kansallisen tason kielipolitiikka saa kovaa kritiikkiä, ja hallitusta moititaan siitä, ettei se noudata erinäisiä kansainvälisiä vähemmistökieliä suojelevia sopimuksia. Vastaukset heijastavat esimerkiksi Sibillen esiintuomaa käsitystä Ranskasta ääritasavaltalaisena ja vallan keskittymisen maana, joka haluaa demokratian ja tasa-arvon nimissä rajoittaa monikulttuurisuutta ja -kielisyyttä sekä kääntyä sisäänpäin. Korsikalaiset haluaisivat muokata ranskalaisten yhteiskunnallista mentaliteettia avoimempaan suuntaan ja vaativatkin ranskan ja korsikan kielten tasa-arvoa, la co-officialité, eli että ne ovat juridisesti yhtä valideja kaikissa julkisissa tilanteissa. Tämä mahdollistaisi korsikalaisten mielestä kansalaisoikeuksien suojelun, korsikan kielen säilyttämisen ja sen positiivisen kehityksen. Näin ollen voidaan sanoa, että korsikalaiset ovat tyytymättömiä nykyiseen kielitilanteeseen ja heidän pääasialliset vaatimuksensa liittyvät korsikan kielen arvostuksen lisäämiseen ja sen takaamiseen, että he voivat käyttää sitä vapaasti nyt ja tulevaisuudessa, sekä yksityisissä että julkisissa tilanteissa.

Tutkielma käsittelee musliminaisten huiviin liittyviä asenteita Ranskassa. Tutkielman tavoitteena on löytää syitä sekä kielteisille että myönteisille asenteille. Tavoitteena on myös nostaa esiin musliminaisten omia ajatuksia vaatetuksestaan, sillä näitä harvemmin kuulee julkisessa diskurssissa. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin, minkälaisista aiheista väitellään, kun kyse on musliminaisten käyttämästä huivista. Toiseksi selvitetään, millä tavalla ihmiset asennoituvat huiviin. Tutkielmassa annetaan myös erityishuomio musliminaisten kommenteille. Lopuksi analysoidaan, miten näitä esitettyjä mielipiteitä perustellaan. Tutkimuskysymyksiin vastataan diskurssianalyysin avulla. Tutkielmassa huomioidaan aineiston konteksti (minkälaisella alustalla kommentit on tuotettu sekä yhteiskunnallinen tilanne Ranskassa) ja teoreettisena lähtökohtana hyödynnetään kielitieteen teoriaa asennoitumisesta subjektiivisuuden ilmausten avulla sekä argumentaatioteorioita. Tutkimusaineistona on 236 kommenttia, jotka on kirjoitettu ranskalaisen urheiluvälinevalmistajan Décathlonin Facebook-sivulle. Helmikuussa 2019 Décathlon ilmoitti alkavansa myydä musliminaisille suunnattua urheiluhuivia, mutta ilmoitti päivää myöhemmin Facebook-sivullaan peruuttavansa aikeensa. Tämän ilmoituksen alle kirjoitetut huiviin liittyvät kommentit ovat tämän tutkimuksen aineistona. Aineisto luokiteltiin ensin sisällönanalyysin menetelmin kategorioihin sen mukaan, minkälaisista aiheista kommenteissa puhuttiin. Tämän jälkeen aineistosta tutkittiin kielitieteellisen diskurssianalyysin avulla, millä tavalla aineistossa kommentoineet Facebook-käyttäjät asennoituivat huiviin kommenteissaan. Tutkimuksessa havaittiin, että käyttäjät väittelivät monista aiheista. Suurimmaksi osaksi kommentit kuitenkin liittyivät Ranskan tasavallan arvoihin ja periaatteisiin sekä siihen, mitä huivi edustaa ja miksi huivia käytetään. Käyttäjät asennoituivat kommenteissaan eri tavoin, joko kielteisesti, myönteisesti tai neutraalisti. Musliminaiset asennoituivat huivin käyttöön ja sen kaupallistamiseen myönteisesti ja he pyrkivät kommenteissaan luomaan vastadiskursseja heitä vastustaville diskursseille. Näkemyksiä perusteltiin eri tavoin, mutta yleisimpinä argumentteina käytettiin Ranskan arvoja ja periaatteita, etenkin vapautta ja laïcité-periaatetta (valtion tunnustuksettomuus). Tärkeä tutkimustulos oli, että eri tavoin huiviin asennoituvat käyttivät samoja perusteluja argumenteilleen. Tutkimus osoittaa, että syitä huiviin liittyville negatiivisille asenteille Ranskassa on monia: huivi nähdään ulkomaalaisena, Ranskan arvoja ja periaatteita vastustavana käytäntönä, joka rajoittaa naisten vapautta ja on uhka Ranskalle tai ranskalaisille naisille. Tutkimus osoittaa kuitenkin myös, että monet eivät näe huivin käyttöä ongelmallisena. Tutkimuksessa havaittiin, että musliminaiset nähdään usein alistettuina uhreina, jotka tulisi pelastaa huivin kaltaisilta käytänteiltä. Tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että monet ranskalaiset musliminaiset käyttävät huivia vapaasta tahdostaan eivätkä koe sen olevan vastoin Ranskan arvoja. Eräs tärkeä johtopäätös onkin, että tietyt ranskalaiset arvot ja periaatteet ymmärretään eri tavoin. Esimerkiksi laïcité-periaatteen katsotaan yhtäältä takaavan oikeuden käyttää huivia ja toisaalta rajoittavan oikeutta käyttää uskonnollisia symboleja julkisissa paikoissa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kerronnan keinoja, joita käytetään puhuttaessa identiteetistä ja toiseudesta Nancy Hustonin Nord perdu -esseessä. Huston, joka on tunnettu omaelämäkerrallisesta otteesta tuotannossaan, käsittelee esseessään oman identiteetin muodostumista ja toiseuden tunnetta, jota hän on kokenut muuttaessaan asumaan Ranskaan. Identiteetin ja toiseuden ilmaisemista analysoidaan kerronnan keinoja tarkastelemalla. Tutkielmassa teemoja lähestytään kertojan, kertojan yleisön, eri lainaustapojen (suora ja epäsuora esitys, vapaa suora ja vapaa epäsuora esitys sekä sisäinen monologi) ja fokalisaation kautta, mutta tämän lisäksi enonsiaatioteoria tukee analyysia tarkastelemalla pronominien käyttöä kerronnassa. Teoriaosuus esittelee edellä mainitut kerronnan keinot sekä omaelämäkerran kirjallisuudenlajina. Analyysi rakentuu esseestä valittujen otteiden (31) ympärille. Se on jaettu neljään osaan: kertojan, kertojan yleisön ja referoinnin analyysiin sekä kerronnan keinojen vertailuun. Identiteetin rakentumisen ja toiseuden analysointi tukeutuu pronominien käyttöön kerronnassa sekä eri kerronnan keinojen määrittelyyn pohjaten teoriataustaan. Tutkimuksessa selvisi, että kertojan käyttämät eri pronominit hänen viitatessa itseensä ja yleisöönsä toimivat yhtenä kerronnan keinona puhuttaessa identiteetin rakentumisesta ja toiseudesta. Tämän lisäksi suora ja vapaa suora esitys ilmensivät fokalisaation kautta samoja teemoja. Yllättäen toiseuden käsitteleminen nousi kuitenkin näkyvämmäksi teemaksi suhteessa identiteetin rakentumiseen, vaikka kummatkin jakoivat samoja kerronnan keinoja.