Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Historia, finskspråkig"

Sort by: Order: Results:

  • Korpelainen, Eirik (2022)
    The present study seeks to answer the following all-encompassing question: who were the Rephaim? This inquiry is founded upon the hypothesis that said group was noted in ancient texts for its status as powerful warriors. Beyond demonstrating this martial disposition another major objective is that of proving their general character as temporal actors rather than supernatural and mythical figures, the latter being the view asserted by much of modern scholarship. The primary sources employed are particularly the relevant biblical and Ugaritic texts that mention the Rephaim, yet the brief Phoenician writings attesting to said group are considered as well. Additionally, various other ancient texts, especially those of Egyptian provenance, provide important circumstantial information about the periods, regions, and events relevant to the Rephaim. Naturally related academic literature is consulted throughout such qualitative research. As is typical for such a highly interdisciplinary field as Ancient Near East studies, the present study also avails itself of archaeological data when possible. Linguistic factors too figure prominently as there often remain ambiguities as to the most correct interpretation of the dead languages in which the relevant primary sources were written. Besides the primary sources utilized, especially since the rediscovery of the ancient city of Ugarit in 1928, a rich scholarly tradition has grown around the study of the Rephaim, or Rapiuma, as they appear in the Ugaritic context. It is to this discussion that the present study contributes, and by so doing, provides fresh perspectives on the matter at hand. What differentiates the present study from most other contemporary investigations into the Rephaim is its favorable estimation of the biblical record as an important and relevant historical source. Indeed, it is the wholly temporal biblical portrayal of the Rephaim that helps highlight such equally non-supernatural characteristics in the more fragmentary and indefinite Ugaritic texts as well. In conclusion, the present study may proclaim that it adequately reaches all the goals it has set for itself. What follows then is a summary of the research results. Ancient texts indicate that the Rephaim were active in the Levant, especially its more southern regions, from at least the 19th century B.C. onwards. They appear to have been strongly linked with the Amorite expansion in the Middle Bronze Age Near East. In the 15th century B.C. the group is claimed to have been destroyed from much of their traditional Levantine territories. The Rephaim seem to have disappeared as an extant people sometime prior to the end of the Late Bronze Age. Yet they lived on in 1st millennium B.C. biblical and Phoenician texts as literary archetypes of once powerful ancient figures. The present study plausibly corroborates the hypothesized status of the Rephaim as a temporal people of evidently historical significance rather than mere supernatural and mythical entities. Confirmed is also their warlike and often even kingly status, which evinces an elevated standing in their respective societies. Moreover, clarification of the typically misconstrued nature of the Rephaim results in an improved understanding of the ancient Levant in general, particularly as pertains to its Amorite heritage in the Bronze Age.
  • Pätäri, Jyri-Oskari (2021)
    Tässä maisterintutkielmassa käsitellään suomalaisten lapsiperheiden kokemaa köyhyyttä ja puutetta toisen maailmansodan jälkeen vanhan Hämeen läänin alueella CARE-toiminnan näkökulmasta. Köyhillä lapsiperheillä oli mahdollisuus anoa Yhdysvalloissa asuneilta amerikansuomalaisilta avustuspaketteja, joita kutsuttiin niitä välittävän organisaation mukaisesti CARE-paketeiksi. Tämän kansainvälisen organisaation toimintaa johti Suomessa Suomen Huolto ry. Suomen Huolto toimi vuoteen 1953 asti Suomessa tapahtuneen vapaaehtoisuuteen perustuneen hyväntekeväisyyden keskusjärjestönä, jonka tehtävänä oli organisoida vapaaehtoinen Suomea avustava huoltotyö Suomen rajojen sisä- ja ulkopuolella. Suomen Huolto johti keskuselimenä toimintaa alaisinaan lääninkeskukset ja lääninkeskusten alaiset vapaan huollon keskukset. Vapaan huollon keskukset toimivat kunnan tai kaupungin vapaaehtoisen avustustoiminnan koordinoijina. Tutkimuksessa selvitetään miten suomalaisen köyhän lapsiperheen avustusprosessi eteni yksittäisestä anomuskirjeestä aina avustuksen saamiseen saakka. Tutkimuksessa vastataan tutkimuskysymykseen: ”Millainen oli CARE-avustuksen saanut lapsiperhe?” ja alatutkimuskysymyksiin: ”Millainen oli avustuksen saaneen lapsiperheen rakenne?”, ”Mitkä olivat avustuksen myöntämisen perusteet?”, ”Mikä oli vapaaehtoisen huoltotyön merkitys avustuksen saaneille perheille?”, ”Mikä oli siirtoväen määrä ja merkitys avustusten saaneiden perheiden joukossa?” ja ”Miten avustusorganisaatio toimi?”. Tutkimuskysymykseen vastataan kuvaamalla suomalaisen köyhän lapsiperheen rakenne vanhempien ammatin, lasten lukumäärän, mahdollisten perhettä kohdanneiden sairauksien ja siirtolaisstatuksen tarkkuudella. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on käytetty lähes 800 kotitalouden tietoja vuosien 1946–1948 väliseltä ajalta, joita vertaillaan maaseudun ja kaupunkien välillä. Materiaali koostuu erilaisista yksityisten perheiden kirjoittamista kirjeistä ja vapaan huollon keskusten tekemistä luetteloista, joiden perusteella Suomen Huolto on myöntänyt CARE-paketteja. Kyseisen avustuksen tärkein peruste on ollut suuri alaikäisten lasten lukumäärä. Tutkimuksen tärkeimpänä johtopäätöksenä on lapsiperheiden tukemisen ja avustamisen tärkeys niin yksittäisen perheen subjektiivisen köyhyyden tunteen lievittämisessä kuin valtakunnallisen sosiaalipolitiikan pitkäjänteisessä kehittämisessä. Suomalainen sosiaalipolitiikka painottui sotien jälkeisenä aikana nimenomaan perhepolitiikkaan pyrkien vähentämään köyhyyden ylisukupolvisuutta. Sotatilan aiheuttama valtakunnallinen köyhyys loi toimintakentän vapaaehtoiselle huoltotyölle, joka konkretisoitui myöhemmin 1950-luvun jälkeen tapahtuneessa hyvinvointivaltiokehityksessä.
  • Muttilainen, Lasse (2021)
    Tarkastelen tässä maisterintutkielmassa Englannissa vuosien 1840–1870 välillä julkaistuja arkkiveisuja, ja sitä kuinka rikollisuus, poliisi ja ankarat rikosrangaistukset on esitetty niiden sanoituksissa. Arkkiveisu on sanoitukseltaan kerronnallinen ja riimittelevä laulu, joita tarkasteluajanjaksolla julkaistiin etenkin Lontoon alueella. Kyse on kulttuurihistoriallisesta tutkimuksesta. 1840–1870-luvuilla rikollisuus oli kasvavassa määrin ongelma etenkin englantilaisissa kaupungeissa. Syynä rikollisuuden kasvuun olivat muun muassa kaupungeissa tapahtunut nopea väestönkasvu, sekä sen seurauksena lisääntynyt työttömyys. Samaan aikaan Ison-Britannian poliisivoimat läpikävivät uudistusprosessia, jonka tavoitteena oli poliisivoimien tehokkaampi organisointi. Toiminnan seurauksena poliisien määrää lisättiin, mikä tarjosi uusia työllistymismahdollisuuksia. Rikosnimikkeiden rangaistuskäytäntöjen uudistus taas lisäsi etenkin vankeusrangaistukseen tuomittujen määrää. Kuolemaantuomittujen määrä laski, mutta tämän seurauksena heitä koskevat teloitukset aiheuttivat kiinnostusta viktoriaanisen ajan toimintaympäristössä. Kaikki tavallisesta poikkeava toiminta kiinnosti myös arkkiveisuja laatineita sanoittajia ja kustantajia. Arkkiveisut kuvasivat niin vähäisiin kuin vakaviin rikoksiin syyllistyneiden toimintaa. Poliisi ja vakavat rikosrangaistukset pääsivät myös edustetuksi arkkiveisujen sanoituksiin. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat. Miten arkkiveisut kuvasivat julkaisuaikansa rikollisuuta sekä rikollisia? Toisekseen, miten poliisi on esiintynyt arkkiveisujen sanoituksissa? Kolmanneksi, kuinka arkkiveisut ovat kuvanneet vankeusajan tapahtumia? Viimeisenä, miten kuolemaantuomittuja on kuvattu arkkiveisujen sanoituksissa? Tutkielman alkuperäislähteinä ovat toimineet neljätoista erilaista arkkiveisua, jotka ovat julkaistu 1840–1870-välisenä aikana. Arkkiveisujen julkaisupaikkoina ovat toimineet etenkin Lontoo, Preston sekä Manchester. Tutkimuskirjallisuutena on ollut esimerkiksi arkkiveisujen historiaa käsitteleviä teoksia. Myös muuta viktoriaanisen ajan elämään keskittynyttä tutkimuskirjallisuutta on hyödynnetty tutkielman teossa. Tutkielman tulokset ovat jossain määrin yllättäviä. Rikollisia ei ole aina kuvattu negatiivisesti, ja vastavuoroisesti poliisi ei aina esiinny sanoituksissa positiivisessa valossa käsiteltävänä olleissa arkkiveisuissa. Vangin elämä ei myöskään ollut helppoa kuvauksista päätellen.
  • Kurki, Essi (2021)
    Tekstiili- ja vaatetusteollisuus (teva) on perinteikäs ja historiallisesti merkittävä teollisuudenala, jolla oli pitkään vankka rooli suomalaisten työllistäjänä. Suomalainen tevateollisuus oli rakentunut vahvasti sukupuolittuneen työnjaon varaan ja alan työtehtävät oli jaoteltu naisten ja miesten tehtäviin. Halpa naistyövoima toimi kotimaisen teollisuuden valttina, joka houkutteli ulkomaisia teva-alan yrityksiä siirtämään tuotantoaan edullisempien työvoimakustannusten perässä Suomeen. Nykyistä globalisaatiota edelsi ”uusi kansainvälinen työnjako”, joka sai alkunsa 1970-luvulla. Se merkitsi työvoimavaltaisten tuotantovaiheiden siirtämistä teollisuusmaista kohti maita, joissa työvoima oli halpaa. Halvan työvoiman maiden kilpailuetu johtui muun muassa alhaisista palkoista, voimattomista ammattiliitoista ja investointi- ja veroetuuksista. Suomalaisessa tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa kehitys näkyi muun muassa ulkomaisten yritysten vetäytymisenä, minkä lisäksi kotimaista tevateollisuutta nakersi vaatteiden ja tekstiilien halpatuonti maista, joissa tuottaminen oli vielä Suomeakin edullisempaa. Tutkin maisterintutkielmassani millä tavoin tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa tapahtunut kansainvälisen työnjaon muutos vaikutti alan työntekijöihin Suomessa vuosien 1975 ja 1989 välillä ja kuinka he itse suhtautuivat kehitykseen. Selvitän, mitkä tekijät vaikuttivat halpatuonnin kasvuun markkinoilla ja millaisia toimenpiteitä lisääntyvää tuontia vastaan tehtiin. Kysyn lisäksi, kuinka yhteiskunnassa vallalla olleet asenteet naisista, heidän työnteostaan sekä heille sopivista rooleista vaikuttivat alan palkkaukseen ja tevateollisuuden pelastamiseksi tehtyihin toimenpiteisiin. Tarkastelen matalapalkkaisten tekstiili- ja vaatetusteollisuuden naistyöntekijöiden asemaa myös osana ammattiyhdistysliikettä. Vastaan tutkimuskysymyksiini laadullisen sisällönanalyysin avulla. Alkuperäislähteinäni käytän Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Teva ry:n jäsenlehtiä. Esitän tutkielmassani, että kansainvälisessä työnjaossa tapahtuneet muutokset vaikuttivat voimakkaasti ja läpileikkaavasti suomalaiseen tekstiili- ja vaatetusalaan ja sen työntekijöihin. Vastatakseen kiristyvään kilpailuun suomalainen tevateollisuus pyrki erikoistumaan ja panostamaan laatuun. Taistelu halpatuontia vastaan oli kuitenkin vaikeaa, sillä edullisen tuotannon taustalla vaikuttivat halpatuotantomaiden alhaiset työvoimakustannukset, jotka juonsivat juurensa puutteellisiin työntekijöiden oikeuksiin. Suomalaiset tevatyöntekijät suhtautuivat halpatuonnin kasvuun pelokkaasti ja katsoivat sen uhkaavan sekä heidän omaa työllisyyttään että koko teollisuudenalan tulevaisuutta. Yhtenä halpatuonnin epäreiluimmista piirteistä pidettiinkin sitä, että se iski pahasti alaan, joka oli matalapalkkainen ja naisvaltainen. Kehityksessä keskeistä roolia näyttelivät myös kauppa ja kuluttajat, jotka tekemillään valinnoilla vaikuttivat tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työllisyystilanteeseen Suomessa.
  • Aarnio, Sanna (2022)
    Tutkielmani käsittelee Korean tasavallan eli Etelä-Korean perhepolitiikkaa 1960- ja 1970-luvuilla. Etelä-Korea oli Korean sodan jälkeen 1950-luvulla yksi maailman köyhimmistä maista, jonka syntyvyysluku oli myös aikanaan yksi maailman korkeimmista. Maassa aloitettiin sodan jälkeen mittavat jälleenrakennustoimet, jotka jatkuivat seuraavien vuosikymmenien aikana. Vuosina 1961-1979 vallassa toiminut presidentti Park Chung-hee alkoi modernisoida valtiota sen eri osa-alueilla, ja suuren talouskasvun tavoittelusta tuli Parkin sotilashallinnon tärkein päämäärä. Väestönkasvun hillintä ja syntyvyyden lasku nähtiin myös eräänä keinona maan vaurastumiselle ja talouskasvun tehostamiselle. Tämän vuoksi maan ensimmäinen perhesuunnitteluohjelma julkaistiinkin osana Park Chung-heen hallituksen kehittämää talouden viisivuotissuunnitelmaa vuosille 1962-1966. Perhepolitiikkaa toteuttavaksi viralliseksi tahoksi perustettiin vuonna 1961 Planned Parenthood Federation of Korea (PPFK). Tutkielmani käsitteleekin Etelä-Korean perhepolitiikkaa PPFK:n 1960- ja 1970-luvuilla julkaisemien perhesuunnittelujulisteiden kautta. Pyrin julisteita ja tutkimuskirjallisuutta analysoimalla selvittämään valtionjohdon perhepolitiikalle asettamia tavoitteita ja päämääriä sekä motiiveja näiden tavoitteiden takana. Tämän lisäksi tutkin julisteiden kautta sitä, millä tavoin perhepolitiikkaa mainostettiin ja, kuinka se vaikutti yhteiskunnan pienimmän yksikön eli yksittäisen perheen elämään. Tutkielmani toinen osa koostuu puolestaan Etelä-Korean perhepolitiikan tarjoamien sukupuoliroolien analysoinnista. Kiinnostavana tarkastelukohtana tässä näkyy etenkin perinteisen kungfutselaisen arvomaailman, ja toisaalta modernisaation tuomien uudenlaisten käytäntöjen ja arvojen yhteentörmäys. Keskeisin tutkimustulokseni oli julisteiden kautta huomata, kuinka laajasti perhepolitiikka todella myötäili valtionjohdon päämääriä ja tavoitteita eri keinoin. Toisaalta perhesuunnittelu vaikutti myös yksittäisen perheen elämään ja perheen sisäisiin valtasuhteisiin ja sukupuolirooleihin uudella tavalla.
  • Tolppanen, Ossi (2022)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan Helsingissä vuosina 1917-1918 toiminutta järjestystoimikuntaa. Järjestystoimikunta toimi järjestyslaitoksen johtavana toimielimenä Venäjällä maaliskuussa 1917 tapahtuneen vallankumouksen jälkeisenä aikana, ja siihen kuului Helsingin kaupunginvaltuuston ja Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan valitsemat edustajat. Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa kattava kuva järjestystoimikunnan toimista, sen kohtaamista haasteista, sekä siitä, miten eri poliittisten osapuolten välinen kamppailu järjestysvallasta näkyi sen toiminnassa. Tutkielman lähdeaineistona käytetään järjestystoimikunnan kokousten pöytäkirjoja, jotka löytyvät Kansallisarkistosta, Helsingin poliisilaitoksen kanslian arkistosta. Järjestystoimikunnan eri osapuolten taustavaikuttimien selvittämiseksi tarkastellaan Helsingin kaupunginarkistosta löytyviä kaupunginvaltuuston pöytäkirjoja, sekä Kansan Arkistosta löytyvää Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan aineistoa. Sanomalehtiaineistoa käytetään täydentämään julkisuudessa näkynyttä kuvaa järjestystoimikunnasta ja eri poliittisten osapuolien suhtautumisesta siihen. Metodina käytetään laadullista aineiston tutkimusta, eli käytännössä luetaan alkuperäislähteitä ja niiden perusteella rakennetaan kokonaiskuvaa järjestystoimikunnan toiminnasta ja olemuksesta. Tutkielman lopputuloksena rakentuu kattava kuva järjestystoimikunnasta ja sen osasta vuoden 1917 järjestysvaltakamppailua. Tutkielma esimerkiksi käsittelee järjestystoimikunnan toimia liittyen yleiseen järjestyksenpitoon, järjestyslaitoksen miehistöön, sekä ajan yleisiin levottomuuksia aiheuttaneisiin aiheisiin, kuten elintarvikepulaan ja työttömyyteen. Tutkielmassa käsitellään myös järjestystoimikunnan kohtaamia haasteita, esimerkiksi liittyen sen aseman laillisuuteen ja järjestysmiehistön kurittomuuteen.
  • Korpela, Heidi (2022)
    Kansainvälistä kaupunkien välistä toimintaa on tutkittu jonkin verran. Toimintaa kaupunkinäyttelyn näkökulmasta Helsingin osalta ei ole tutkittu aiemmin laajemmin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista kaupunkikuvaa Helsingistä pyrittiin viemään ulkomaille Helsinki-näyttelyn avulla 1960-luvulla sekä mikä oli Helsinki-näyttelyn tarkoitus 1960-luvun aikana. Tutkimuksessa on käytössä Helsingin kaupunginarkistosta löytyvät Helsinki-näyttelyn sekä Helsinki-näyttelytoimikunnan asiakirja kokonaisuudet, joita ei ole digitoitu. Aineistoa on runsaasti usealla eri kielellä, joita käännettiin suomeksi eri käännösohjelmien avulla. Aineistot käsiteltiin niin kuin ne ovat Helsingin kaupunginarkistossa arkistoituna eli kronologisessa järjestyksessä, mutta tutkielma on käsitelty temaattisesti. Helsinki-näyttelyä vietiin vuosien 1965–1970 välisenä aikana useisiin kaupunkeihin Euroopassa sekä Yhdysvalloissa niin, että näyttelytoiminta painottui vahvasti Keski-Euroopan kaupunkeihin. Helsinki-näyttely esitteli monipuolisesti Helsinkiä useiden visuaalisten tapojen kautta huomioiden kohdekaupungin yleisön. Näyttelyn näkyvyyden edistämiseksi mainonta sekä näyttelyn vastaanoton seuranta olivat tärkeässä osassa toimintaa. Suhteiden muodostamista tapahtui kaupunkinäyttelyn suunnittelun aikana sekä itse Helsinki-näyttelyn avajaisten yhteydessä eri kaupunkien delegaatioiden toimesta. 1960-luvulla näyttelyn avulla haluttiin antaa Helsingistä pääasiassa läntisten maiden kaupunkeihin kuvaa kasvavana, kehittyneenä, innovatiivisena, puolueettomana, monipuolisena, laadukkaan arkkitehtuurin sekä länsimaiset arvot omaavana kaupunkina. Helsinki-näyttelyn tarkoituksena oli pääasiassa esitellä monipuolisesti Helsinkiä mahdollisimman laajasti ulkomailla. Näyttelyn avulla onnistuttiin tekemään Helsingistä tunnetumpi ulkomaalaisissa kaupungeissa. Kaupungin tunnettavuuden kasvattaminen, tiedon levittäminen ja uuden oppiminen sekä kansainvälisten kaupunkisuhteiden muodostaminen olivatkin tärkeässä osassa kaupunkinäyttelyn tavoitetta.
  • Erma, Maria (2022)
    Naisten äänioikeutta edelsi pitkä, vaikea ja katkera kamppailu, joka muodostui kansalliseksi kysymykseksi 1800- ja 1900-luvun vaihteen Britanniassa. Kamppailu oli keskeisessä asemassa kansalaisuudesta käydyssä keskustelussa. 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Britanniassa ei ollut yksimielisyyttä siitä, mitä kansalaisuus, erityisesti naisten kansalaisuus, tarkoittaa. Naisten äänioikeuden kannattajat kohtasivat jatkuvasti aiempia käsityksiä kansalaisuudesta yrittäessään mahdollistaa naisten äänioikeuden ja sitä myötä naisten kansalaisuuden. Tässä tutkielmassa tarkastelen sukupuolittunutta kansalaisuutta ja sen (uudelleen)määrittelyä naisten äänioikeutta kannattaneissa ja vastustaneissa pilapiirroksissa 1900-luvun alun Britanniassa. Paikannan tutkielmani konstruktivistisen kulttuurihistorian ja sukupuolihistorian kentälle. Tutkielmassani kysyn, miten sukupuoli ilmeni pilapiirroksissa ja minkälaisia merkityksiä sille annettiin sekä miten kansalaisuus ilmeni pilapiirroksissa ja minkälaisia merkityksiä sille annettiin. Lähestyn pilapiirroksia sukupuolittuneen kansalaisuuden neuvottelukenttinä. Lähdeaineistoni koostuu viiden lehden, The Common Causen, Votes for Womenin, The Suffragetten, Punch, or the London Charivarin ja The Anti-Suffrage Reviewn pilapiirroksista. Tarkastelen pilapiirroksia mielipiteen muokkaamisen ja manipuloinnin, propagandan keinoina. Esitän, että lähdeaineistoni todellakin kävi jatkuvaa ja monin paikoin ristiriitaista neuvottelua siitä, mitä sukupuolittunut kansalaisuus tarkoittaa. Naiset saatettiin kuvata samanaikaisesti feminiineinä ja maskuliinisina, äidillisinä ja äidillisyyttä laiminlyövinä, moraalisina ja moraalittomina sekä poliittisina ja epäpoliittisina. Olen nimennyt lähdeaineistostani neljä naisten äänioikeutta kannattavissa pilapiirroksissa ja neljä naisten äänioikeutta vastustavissa pilapiirroksissa esiintyvää naiseuden tyyppiä. Naisten äänioikeutta kannattavissa pilapiirroksissa esiintyvät naiseuden tyypit olen nimennyt älyköksi, uhriksi, sankariksi sekä työnaiseksi ja naisten äänioikeutta vastustavissa pilapiirroksissa esiintyvät naiseuden tyypit itkupilliksi, naismieheksi, äkäpussiksi sekä haihattelijaksi. Osassa naisten äänioikeutta kannattaneista pilapiirroksista vedottiin siihen, että naisten tulee saada äänioikeus, koska naiset tarvitsevat yhtäläiset oikeudet miesten kanssa. Osassa puolestaan vedottiin siihen, että Britannia tarvitsee naisten hyveellistä vaikutusta. Osassa naisten äänioikeutta vastustaneista pilapiirroksista vedottiin siihen, ettei naisten tule saada äänioikeutta, koska yhtäläiset oikeudet olisivat ristiriidassa naisten äidillisten velvollisuuksien kanssa. Osassa puolestaan vedottiin siihen, että äänioikeus tekisi naisista hyveettömiä, eikä heidän siksi tule saada äänioikeutta.
  • Pirskanen, Olli (2022)
    Tutkielman tavoitteena on syventää tähänastisessa tutkimuskirjallisuudessa vallinnutta ymmärrystä 1700- luvulla eläneen anglikaanisen pappismiehen, Josiah Tuckerin (1711–1799) kriittisestä suhtautumisesta John Locken (1632–1704) yhteiskuntasopimusajatteluun. Tucker halusi 1700-luvun loppupuolen Britanniassa erottautua sekä liian skeptisenä pitämästään Locken metafyysisestä ja moraalifilosofisesta ajattelusta kuin myös liian radikaalina pitämästään yhteiskuntasopimusajattelusta. Locken yhteiskuntasopimusteoriaa pyrkivät edelleen hyödyntämään Tuckerin oman ajan ”lockelaiset”, jotka hänen mukaansa kaavailivat tasavaltaa Britannian sekoitetun hallintomuodon tilalle. Abstraktien luovuttamattomien kansalaisoikeuksien, kuten yleisen äänioikeuden, kannattajina Tuckerille näyttäytyivät etenkin Richard Price (1723–1791) ja Joseph Priestley (1733–1804). Tuckerin kannalta vaarallista oli lisäksi se, että 1700-luvun kuluessa koko inhimillisen moraalisuuden perustaa oli Britanniassakin alettu kyseenalaistaa yhä enemmän. Viljeltiin yltiörationaalisia tai jopa monistisia äänenpainoja. Tällainen kirkon moraaliopin kannalta vaarallinen spekulaatio oli Tuckerin mukaan seurausta juuri Locken noin vuosisataa varhaisemmasta metafyysisestä ja moraalifilosofisesta skeptisimistä. Tulkintaideana on lukea Tuckerin vuonna 1781 ilmestynyttä poliittisen ajattelun pääteosta (”A Treatise Concerning Civil Government”) sen vuoden 1778 esiversioon (”Notions of Mr. Locke and his followers”) sisältyvän Locke-kritiikin näkökulmasta. Tucker ei ystäviensä neuvosta sisällyttänyt kritiikkiä enää lopulliseen teokseensa. Ehkä siksi se on jäänyt tutkimuskirjallisuudessa tähän saakka suuremmin hyödyntämättä. Tuckerin Locken moraaliskeptisismiä korostavasta näkökulmasta tulkitsen hänen näkemystään poliittisen hallintoinstituution myötäsyntyisestä moraalisesta alkuperästä ja sen kohteidensa kanssa yhtä myötäsyntyisesti muodostuvasta kvasisopimuksellisesta suhteesta. Lockelaisen tietoisen yhteiskuntasopimuksen edellyttämät alamaisten abstraktit oikeudet ja velvollisuudet osoittautuvat Tuckerin käsittelyssä tarpeettomiksi. Jumalan alamaisiin asettama myötäsyntyinen moraalirakenne riitti aina takaamaan sen, että hallinnon mahdollinen mielivaltaisuus ei jää huomaamatta. Tuckerin sanattoman kvasisopimuksen mukaan alamaisten moraalisena velvollisuutena oli käytännössä totella aina kulloinkin voimassa olevaa hallintoa pelastaakseen itsensä viimeisellä tuomiolla. Tulosten kautta on paremmin ymmärrettävissä se, kuinka Tuckerin aikansa lockelaisiin kohdistama ankara kritiikki nousi paljon syvemmältä kuin pelkistä poliittisista tai teoreettisista ristiriidoista.
  • Lempinen, Linnea (2022)
    Tutkielma käsittelee vuonna 1967 avattua Kontulan ostoskeskusta ja sen näkymistä 1960–1980-lukujen suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi Kontulan ostarille on muodostunut populaarikulttuurissa ja kansalaisten keskuudessa negatiivissävytteinen maine. Pääaineistona tutkielmassa on käytetty Kansalliskirjaston digitoituja sanomalehtiä, joiden avulla on muodostettu kuvaa siitä, miten Kontulan ostoskeskusta käsiteltiin 1960–1980-luvuilla ja millaisia mielikuvia lähiöostarista syntyi uutisten perusteella. Tutkittujen sanomalehtien Kontula-aiheinen kirjoittelu painottuu uutisartikkeleihin, mielipidekirjoituksiin ja kolumneihin. Tutkimuksella pyritään selvittämään, miten vuosikymmeniä sitten tapahtunut uutisointi vaikuttaa nykyäänkin vallitseviin mielikuviin ja mielipiteisiin Kontulan ostoskeskuksesta. Kontulan ostoskeskukseen liittynyt uutisointi oli ennen ostoskeskuksen avaamista ja heti avajaisten jälkeen hyvin positiivista ja odottavaista. Ostoskeskusta oli odotettu jo pidemmän aikaa ja sen tuomat palvelut nopeasti kasvaneelle, väestöltään suurelle lähiölle olivat enemmän kuin toivottuja. Uutisointi muuttui kuitenkin varsin nopeasti 1970-luvulle tultaessa. 1970-luvulta lähtien pitkälle 1980-lukua uutisointi oli huomattavan negatiivista ja keskittyi lähinnä kritisoimaan koko aluetta ja sen asiakkaita. Paljoakaan kehuttavaa lähiöostarista ei tuntunut löytyvän. Uutisoinnissa on nähtävissä selkeät, toistuvat aiheet, jotka voidaan kategorisoida kolmeen kategoriaan: a) alkoholiin, b) nuorison käyttäytymiseen sekä c) yleiseen rauhattomuuteen. Alkoholiin keskittynyt kirjoittelu koski Alkon myymälän ja sieltä saatavien nautintoaineiden aiheuttamaa lisääntynyttä häiriökäyttäytymistä ostarin alueella. Nuorison turhautuminen heille suunnattujen palvelujen puutteeseen näkyi häiriökäyttäytymisenä ja siihen liittyvä uutisointi oli poikkeuksetta negatiivista. Kontulan nuoriso, ja heidän aiheuttamansa turvattomuus ostarin alueella värittävät vahvasti 1960–1970-lukujen uutisointia. Yleisellä rauhattomuudella tarkoitetaan ostarilla tapahtuneita murtoja, näpistyksiä, ilkivaltaa, pahoinpitelyjä, ahdistelutapauksia ja henkirikoksia. Uutisointi on vaikuttanut mielipiteisiin ostarista, ja kontulalaisten ja muualla asuvien näkemykset poikkesivat merkittävästi toisistaan.
  • Nikander, Noora (2022)
    Tutkielma käsittelee varhaisia suomalaisia kauhuelokuvia 1900-luvun alkupuoliskolla. Tutkielmassa keskitytään lehdistössä käytyyn kauhuelokuviin liittyvään keskusteluun. Kauhuelokuvia tarkastellaan kauhun elementtien vastaanoton näkökulmasta. Tutkimus keskittyy tarkemmin kuuteen varhaiseen suomalaiseen kauhuelokuvaan sekä niiden ympärillä käytyyn lehdistökeskusteluun. Vastaanoton ja retoriikan lisäksi tutkielmassa sivutaan suomalaisen kauhuelokuvan tyypillisiä piirteitä, sekä pyritään löytämään niille taustoitusta suomalaisesta kauhutarinaperinteestä. Tutkielma on historiallinen tutkimus, joka tarkastelee kauhuelokuvan vastaanottoa Suomessa kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Suomalaiseen kauhuelokuvaan liittyvä keskustelu oli 1900-luvun alkupuoliskolla monipuolista, mutta yleisesti tutkielmassa käytetyt elokuvat otettiin lehdistössä vastaan taiteena. Kauhusta käytetty retoriikka muuttui 1920-luvulla korostetusta elokuvan ”jännityksestä” sanastoltaan monipuolisemmaksi ja asiantuntevammaksi elokuvakritiikiksi. Varhaisten suomalaisten kauhuelokuvien tyypillisen kuvaston perusta luotiin jo 1920-luvun varhaisten kauhun elementtejä hyödyntävien elokuvien toimesta. Suomalaiselle kauhuelokuvalle omintakeisiksi piirteiksi muodostuivat erityisesti noituus, vanhat kartanoympäristöt sekä tietynlainen viitteellinen eli epäsuora kauhun taso.
  • Pitkänen, Henrik (2022)
    Helsingissä vuosina 1867–1914 asunut Nikolai Timofejevitš Resvoi oli venäläismielinen kirjakauppias, johon suomalainen aikalaislehdistö suhtautui kriittisesti. Resvoin ehdotuksesta rakennettiin 1913 Haminan rauhan eli Suomen Venäjään liittämisen muistoksi kappeli Katajanokalle. Tämä nk. Resvoin kappeli nähtiin Suomen itsenäistymisen jälkeen venäläisen pakkovallan symbolina. Kappeli tervattiin 1919 ja se purettiin seuraavana vuonna. Kauppiaan ja hänen kappelinsa avulla tarkastelen venäläisen ja suomalaisen nationalismin kiihtyvää muistipoliittista kamppailua. Autonomian ajan viimeisinä vuosikymmeninä voimistuva suomalainen kansallistunne ajautui ratkaisemattomiin ristiriitoihin imperiaalisen ajattelun kanssa. Resvoi oli viranomaistahojen ulkopuolisena yksityishenkilönä turvallinen pilkankohde lehdistölle, joka ei voinut arvostella suoraan Venäjää tai keisaria. Valtaväestöä ärsyttävä poliittinen toiminta johti siihen, että Resvoista muodostui halveksittu syntipukkihahmo ja kytevän venäläisvihan henkilöitymä. Resvoita vastaan käytettyjä mustamaalaamisen keinoja sovellettiin sittemmin stereotypioina koko venäläiseen kansanryhmään. Katajanokan rauhankappeliin kohdistunutta vastenmielisyyttä kasvattivat tuoreet muistikytkökset Resvoin henkilöhistoriaan. Aikaisempi tutkimuskirjallisuus ei ole Resvoin kappelin yhteydessä käsitellyt Resvoin henkilöä ja tämän huonoa mainetta. Tutkimuksen pääasiallisina lähteinä toimivat Suomessa ilmestyneet suomen- ja ruotsinkieliset sanoma- sekä aikakauslehdet. Resvoin unohdettu persoona hahmottuu runsaiden aikalaismainintojen ja kuvausten avulla. Resvoin levittämää Fjodor Pavlovitš Jelenevin kirjaa Suomen suhteista Wenäjään (1892) analysoidaan osana Suomen valtiollisen aseman määrittelyriitaa. Suomalaisen ja venäläisen nationalismin valtavirtauksia tarkastellaan palauttamisen ja kehitysuskon motiivien ilmentyminä. Tutkimuksessa sovelletaan Friedrich Nietzschen historianfilosofiaa nationalismien muistipoliittisten vaiheiden kuvauksessa.
  • Surakka, Lotta (2022)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan lapsiin kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia Sierra Leonen sisällissodassa vuosina 1991–2002 sekä kansainvälisen yhteisön toimintaa konfliktin liennyttämiseksi. Tutkimuksessa selvitetään minkälaisten ihmisoikeusloukkausten kohteiksi lapset joutuivat ja miten se lapsiin vaikutti. Tutkielmassa myös tarkastellaan Yhdistyneiden kansakuntien, Länsi-Afrikan talousyhteisön ja Britannian väliintuloja konfliktin aikana. Tutkimusaineisto on hyvin laaja ja pääasiallisia lähteitä olivat totuus- ja sovintokomission lähes 3 500- sivuinen raportti sekä YK:n Sierra Leonen operaatioiden tilanneraportit vuosilta 1996–2004. Totuus- ja sovintokomission raportti on historiallinen katsaus konfliktista sekä sen juurisyistä ja raportti sisältää yksityiskohtaisia kuvauksia sekä tilastoja ihmisoikeusloukkauksista. YK:n operaatioiden raportit ovat 45–60 päivän välein koostettuja tilanneraportteja Sierra Leonen tapahtumista sisällissodan aikana ja sen jälkeen. Raporteissa kuvaillaan maan turvallisuustilannetta sekä rauhanprosessin edistymistä. Tutkielmassa esitellään konfliktiin johtaneita syitä ja sisällissodan vaiheita tarkoituksena pohjustaa ulkomaisten operaatioiden tekemiä toimenpiteitä sekä totuus- ja sovintokomission kirjaamia ihmisoikeusloukkauksia. Lisäksi tutkielman lopuksi arvioidaan totuus- ja sovintokomission antamien suositusten toteutumista ja syitä joidenkin suositusten toteutumattomuudelle. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Sierra Leone ajautui konfliktiin useasta eri syystä. Konfliktin syttymiseen vaikutti korruptoinut hallinto, nuorten radikalisoituminen työn ja koulutuksen puutteen vuoksi sekä yhteiskunnassa rehottanut eriarvioisuus. YK:n UNAMSIL-operaatiota on kutsuttu yhdeksi menestyneimmäksi rauhanturvaajaoperaatioksi, sillä Sierra Leonessa saavutettiin pysyvä rauha. Operaatiossa oli kuitenkin vakavia sisäisiä ongelmia, jotka vaikuttivat sen tehokkuuteen. Ihmisoikeusloukkauksia tehtiin jokaisen taistelevan osapuolen toimesta ja lapset olivat loukkauksien erityisenä kohteena. Sierra Leonen totuus- ja sovintokomissio antoi hallitukselle suosituksia Sierra Leonen ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Maan hallitus on ollut kykenemätön toteuttamaan totuus- ja sovintokomission antamia suosituksia muun muassa resurssipulan vuoksi.
  • Sihvola, Jaakko (2022)
    Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserven (Fed) johtoon nousi vuonna 1987 Alan Greenspan. Greenspan tuli kautensa alussa tunnetuksi inflaatiohaukkana, mutta 1990-luvun mittaan hän vakuuttui siitä, että teknologian ja tuottavuuden nopean kehitys antoi mahdollisuuden aiemmin turvalliseksi koettua kevyempään rahapolitiikkaan ilman riskejä inflaation kiihtymisestä. 2000-luvun alkuvuosien mullistusten, kuten IT-kuplan puhkeamisen ja syyskuun 11. päivän terrori-iskujen taloudelle aiheuttamien shokkien seurauksena Fed laski korkonsa lopulta vain yhteen prosenttiin vuosien 2001–2003 aikana. Vuonna 2003 riskinä oli jopa deflaatio, joten Fed viesti pitävänsä koron alhaisena ”huomattavan ajanjakson ajan”. Vuoteen 2004 tultaessa tilanne alkoi kuitenkin muuttua, kun talouskasvu vahvistui ja yhden prosentin korkotaso alkoi vaikuttaa turhan matalalta. Fedin oli kuitenkin aiemman viestintänsä takia vaikea tehdä nopeita muutoksia politiikkaansa ilman, että sen vaivalla rakennettu uskottavuus kärsisi. Tarkastelenkin tutkimuksessani prosessia, jonka seurauksena Fedin avomarkkinakomiteassa muutettiin viestintästrategiaa ja viestintää suuntaan, joka salli koronnostojen aloittamisen kesällä 2004. Erityisesti keskityn pääjohtaja Alan Greenspanin pyrkimyksiin muokata tätä julkikuvaa, jonka keskuspankki itsestään antoi. Tärkeimpinä lähdemateriaaleinani ovat avomarkkinakomitean keskustelujen transkriptiot sekä tapaamisten päätteeksi annetut lausunnot, sillä niistä ilmenee, millaisten keskustelujen tuloksena tehdyt ratkaisut viestinnän muutoksiin syntyivät sekä miten Greenspanin vaikutus näihin näkyi. Tammikuussa 2004 avomarkkinakomitea keskusteli viestintästrategiastaan, johon ei kuitenkaan tehty radikaaleja muutoksia. Greenspan sai ajamansa ehdotukset pitkälti läpi, mikä toisaalta johtui varmasti myös siitä, että hän edusti viestintästrategian kehittämisen suhteen maltillista keskitietä, ja näin ollen hänen ehdotuksensa näyttäytyivät myös tietynlaisina kompromisseina. Alkuvuoden politiikkakeskusteluissa tuli ilmi, miten talouskasvu vahvistui pitkän hitaan toipumisen jakson jälkeen ja työllisyystilanne parani pienen helmikuisen notkahduksensa jälkeen lisäten inflaatiopaineita, mikä ajoi Fediä vähitellen rahapolitiikan kiristämistä kohti. Greenspanin tahdon mukaisesti avomarkkinakomitea muutti viestintäänsä alhaisen korkotason pysymisestä ”huomattavan ajanjakson ajan” ensin siihen, että rahapolitiikan elvyttävyyden purkamisessa voitaisiin olla ”kärsivällisiä”, ja lopulta ilmaisi purkavansa elvytystä ”todennäköisesti hillittyyn tahtiin”, mikä mahdollisti ensimmäisen koronnoston tekemisen kesäkuussa. Vaikka komiteassa esiintyi niin viestinnän radikaalimpaa muuttamista kannattaneita kuin aiemman linjan säilyttämistä puoltaneita mielipiteitä, edettiin rahapolitiikan ja siitä viestinnän suunnan muuttamisessa pitkälti Greenspanin viitoittamalla tiellä, sillä tämä sai komitean vakuutettua siitä, että muutoksissa oli syytä olla hyvin varovainen markkinoiden vahvojen reaktioiden välttämiseksi. Greenspanin politiikkaa on myös jälkeenpäin kritisoitu viivyttelystä koronnostojen aloittamisessa, sillä pitkään jatkuneet matalat korot on esimerkiksi nähty yhtenä tekijänä vuoden 2008 finanssikriisin taustalla. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, ettei vielä vuonna 2004 voitu tietää, mihin suuntaan talouden kehitys kulkisi, ja talouskasvun haurauden vuoksi on sinänsä ymmärrettävää, että Greenspan suhtautui hyvin varovaisesti rahapolitiikan suunnan muuttamiseen.
  • Mustonen, Elmo (2022)
    Muurmannin legioona oli joukko punasuomalaisia pakolaisia, jotka pestautuivat brittiarmeijan palvelukseen kesällä 1918. Yhteistyön taustalla oli varsin yksinkertainen tarpeiden kohtaaminen: suomalaiset tarvitsivat ruokaa ja voimakkaan suojelijan, kun taas britit tarvitsivat nopeasti miehiä. Vaiheikkaan palvelusajan päätteeksi britit järjestivät legioonan kotiutuksen yhdessä Suomen hallituksen kanssa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan legioonalaisten valtiorikosoikeudenkäyntejä syksyllä 1919 kontekstuaalisen oikeushistorian näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa pyritään hyödyntämään ja toteuttamaan kontekstuaalista oikeushistoriaa siten, miten Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen sen määrittelee teoksessaan Mitä on kontekstuaalinen oikeushistoria? Oikeushistoria pyrkii kuvailemaan oikeudellista muutosta. Oikeus muuttuu paitsi uusien säännösten myötä, myös yleisesti kulttuurin ja käytäntöjen muuttuessa. Tutkijan tehtävä on havainnoida tätä muutosta ja pyrkiä selittämään sen juurisyyt. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttivat legioonalaisten tuomioihin ja ennen kaikkea, voidaanko tuomioita pitää oikeudenmukaisena ja keskenään johdonmukaisina. Sanalla sanoen, kohtasiko legioonalaisia oikeusmurha. Kiinnostavaa on myös, mitä taktiikoita legioonalaiset käyttivät kuulusteluissa ja oikeudessa yrittäessään parantaa asemaansa, sekä tutkia, missä määrin sisällissodan aiheuttama oikeusvaltion kriisiytyminen jatkui edelleen. Tutkimus- ja muistelmakirjallisuuden ohella tutkimus nojautuu pitkälti Villingin saarella pidettyjen kuulustelujen pöytäkirjoihin, joita tarkastellaan 74 erilaisia tuomioita saaneen legioonalaisen osalta. Tutkimuksessa havaittiin merkittäviä eroja VRO:n toiminnassa vuosien 1918 ja 1919 välillä, jotka selittyvät enimmäkseen oikeusolojen normalisoitumisella. Näin esimerkiksi tutkittavien työnantajien ja kotipaikkakunnan suojeluskuntien lausunnot ovat menettäneet vuodessa merkitystään ja tutkittavan oman käytöksen ja tunnustuksen merkitys korostuu tuomioissa. Tutkimusaineiston perusteella ei vaikuta siltä, että valtiorikosoikeus kaikkiaan olisi kohdellut legioonalaisia epäreilusti tai oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti, joskin tuomiot ovat keskenään epätasaisia. Sen sijaan oikeuskanslerin tekemät karkotuspäätökset, joiden nojalla yli 30 legioonalaista karkotettiin Kanadaan, ovat paikoin heikosti ja epäselvästi perusteltuja. Tutkimus osoittaa, että oikeusjärjestelmä kohteli legioonalaisia epätasaisesti, mutta osoitti samalla toipuneensa merkittävästi edellisvuoden kriisistä.
  • Paretskoi, Anastasia (2021)
    Tutkielma käsittelee historian ja fenomenologian suhdetta, tarkemmin historiantutkimuksen luonnetta fenomenologisen metodin sekä siihen vahvasti liittyvän kokemuksellisuuden teeman kautta. Mitä tapahtuu historiatieteen olemukselle tai identiteetille, jos tieteellinen metodi vaihdetaan fenomenologiseen, ja muuttuisiko historia näin kokemuksellisemmaksi ja esitystavoiltaan avoimemmaksi. Historian totuuskysymystä lähestytään fenomenologisen toisen mielen ongelman kautta, sillä toisen ihmisen kokemukseen on mahdotonta päästä sen enempää nykyhetkessä kuin menneisyydessä. Tulkinta, vaikka kuinka perusteellisesti tutkimukseen ja kontekstualisointiin nojaava, kertoo lopulta vain merkityksen tai kokemuksen nykyisyydessä. Tämän ei tarvitse tarkoittaa koko historian prosessin hylkäämistä, mutta edellyttää sen identiteetin uudelleen arviointia tieteenä. Historia tieteellisen tutkimuksen alueena tai menneisyys sen kohteena on siitä erityinen, ettei sitä voi havaita ja silti se oletetaan joksikin todelliseksi. Historia on tutkimusta simuloiduista tai virtuaalisista menneistä kokemuksista – mikä siis käytännössä tarkoittaa menneen jättämien jälkien kokemusta nykyisyydessä. Menneisyyttä ei voi kokea toisin kuin sitä edustavan tai simuloivan historian. Tarinallinen historia on suosittua, koska se yksilöi kokemuksen ja tekee sen jälleen ikään kuin kokemukselliseksi, ja tyypillisesti historia on esitetty tekstuaalisena ja narratiivisena rekonstruktiona. Täydellisen rekonstruktion ollessa mahdoton, on kyse ennemmin representaatiosta, tutkijan omassa ajassaan muodostamasta menneisyyden historiallisesta tulkinnasta ja esityksestä. Tämä avaa historian vertautumisen taideteoksen kaltaiseen esteettiseen objektiin. Historian tulkitseminen taiteenkaltaisena ilmiönä mahdollistaa sen fenomenologisen eli kokemuksellisen tarkastelun. Taide ei välttämättä ole episteemisesti totta, mutta sen kokeminen ja merkitys on esteettistä. Taiteen tavoin myös historia on ilmaiseva ja esteettinen artefakti tai esitys, joka kuitenkin on haluttu nähdä tieteenä korostamalla sen todellisuuspohjaa. Myös historia on kokemuksellista, mutta tuo kokemuksellisuus ei perustu fyysiseen ja samanaikaiseen tai -paikkaiseen läsnäoloon, havaintoon tai vuorovaikutukseen. Taiteen ja fiktion tavoin historian kokeminen on virtuaalista eli välittynyttä. Elävä, kokemuksellinen menneisyys on saavutettavissa historiallisesti ja esteettisesti siinä mielessä, että mennyt tai ylipäänsä kaikki aikatasot ovat läsnä myös nykyhetkessä tapahtuvassa kokemuksessa. Tämä tapahtuu virtuaalisesti menneiden kokemusten ilmaisun jälkien eli historiallisten lähteiden ja esitysten kautta. Virtuaalinen kokemuksellisuus mahdollistaa historian fenomenologisen tarkastelun. Historia on esteettisesti empiirinen tiede. Paitsi kirjallisena esityksenä, tutkimuksen voi ilmaista taiteellisin keinoin tutkimusaiheen omaa kokemuksellisuutta parhaiten ilmentävänä tutkimusteoksena ja (tekstuaalis-narratiivisen) rekonstruktion sijaan historian tutkimuksen praktiikaksi voi ehdottaa menneisyyden kokemuksellisen mahdollisuuden nykyhetkessä uudelleen avaava re-enactmentia.
  • Räisänen, Ilkka (2022)
    Tässä tutkimuksessa perehdyn viikoittain ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä esitettyihin käsityksiin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton supervalloista vuosina 1979–1991, eli kylmän sodan viimeisen kahdentoista vuoden aikana. Lähestyn työssäni osapuolia erityisesti niiden johtajien kautta, kuten teki lehti itsekin. Suomen Kuvalehti julkaisi toistuvasti kattavia henkilökuvia kahden maan hallitsijoista, käsitellen heidän viimeisimpiä edesottamuksiaan ja henkilöhistorioitansa. Työssä vertailen miten Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton johtoa käsittelevä uutiskuvaus erosi toisistaan, ja löytyikö aikajaksolta jotain ratkaisevia tapahtumia, jotka vaikuttivat lehden kantaan merkittävästi. Keskeisiä narratiiveja tutkimuksen ajanjaksolla ovat suomettumisen myötä yleistyneen itsesensuurin väheneminen, sen myötä muuttunut suhtautuminen Neuvostoliittoon, sekä Suomen Kuvalehden tasaisen kriittinen linja Yhdysvaltojen valtionjohtoa kohtaan.
  • Kontkin, Henri (2022)
    Tutkielma käsittelee Osakesäästäjien Keskusliiton Arvopaperi-jäsenlehteä ja siinä esiintynyttä osakesijoittamisen edistämiseen tähdännyttä sisältöä kasinotalousvuosina 1985–1989. Tutkimuksessa käsitellään niin Arvopaperiin tuotettuja talousjournalistisia sisältöjä kuin lehdessä esiintynyttä mainontaakin. Samalla tarkastellaan osakesäästämisen ja osakesijoittamisen käsitteiden merkitys- ja käyttöeroja. Tarkoituksena on selvittää, miten osakesijoittamista esiteltiin Arvopaperin sivuilla sekä johdattaa tutkimusta kohti sisällöllistä analyysia: mitä lehden sisällöllä pyrittiin lukijalle tuomaan ja mihin häntä kenties ohjattiin? Tutkielma ammentaa teoriapohjaansa historiantutkimuksesta sekä taloustieteellisestä ja yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta. Taustaa tuovat lama-aikaa sekä 1980-luvun kasinotaloutta käsittelevät talous- ja oikeushistorialliset tutkimustyöt. Arvopaperi täydensi Osakesäästäjien Keskusliiton jäsenten tietopohjaa ja osaamista sijoittamisessa kehittymiseen. Samalla se toimii liiton edunvalvonnan kanavana sekä tuotti tietoa suomalaisista pörssiyhtiöistä. Ajoittain lehden sisältö ei vastannut kysyntään sävyltään neutraalista, laadukkaasta talousjournalismista, sillä kriittinen näkökulma yritysten kuvauksissa jää uupumaan.
  • Oksa, Tuuli (2022)
    Maisterintutkielmani käsittelee Helsingin kansanhuoltotoimiston alaisuudessa toimineen tarkkailuosaston toimintaa Helsingin alueella sekä pääkaupungissa tehtyjä säännöstelyrikoksia talvi- ja jatkosodan aikana. Helsingin kaupungin kansanhuoltotoimiston tarkkailuosasto perustettiin säännöstelymääräyksien valvomisen tehostamiseksi. Poikkeusolojen jatkuessa säännöstelyrikosten määrä kasvoi. Säännöstelyrikoksiin syyllistyivät sekä tavalliset kansalaiset yhteiskuntaluokasta riippumatta että kansanhuoltoviranomaiset. Tutkielmassa lähestyn aiheitta seuraavien tutkimuskysymysten kautta: Mikä rooli Helsingin kansanhuoltotoimiston tarkkailuosaston tarkkailijoilla oli säännöstelymääräyksien valvomisessa ja millaista tarkkailijoiden työ käytännössä oli? Tutkielman varsinaisia tutkimuskysymyksiä tukevat pienemmät kysymykset, kuten: Millainen suhtautuminen kansalaisilla oli kansanhuoltoviranomaisiin? Millaisia säännöstelyrikoksia Helsingin alueella tehtiin, miten ne ilmenivät ja millaisia seurauksia niillä oli? Käytän tutkielmassa monipuolisesti Helsingin kaupungin kansanhuoltotoimiston tarkkailuosaston aineistoa, joka koostuu tarkkailukertomuksista, raporteista sekä kirjeenvaihdosta muiden viranomaisten kanssa. Lähestyn tutkielman aihetta viranomaisnäkökulman lisäksi tavallisen kansan näkökulmasta tarkastelemalla lehdistön kirjoittelua sekä kansalaisten kommentteja viranomaistoiminnasta. Tutkielman lopputuloksista tulee monipuolinen kuva Helsingissä toimineiden kansanhuollon tarkkailijoiden työnkuvasta ja Helsingissä tehdyistä säännöstelyrikoksista sekä keinoista ehkäistä niitä. Tarkkailijoita työllisti erityisesti ostokortteihin liittyvät säännöstelyrikokset sekä elinkeinoharjoittajien ylihintojen ottaminen tuotteista.
  • Koreneff, Atte (2022)
    Tutkielma on lyhyt tutkimus siitä, minkälaista oli Japanin ja Kiinan propaganda länsimaita vastaan vuosien 1890 ja 1953 välisenä aikana. Kiina ja Japani molemmat kehittyivät ja kasvoivat mainittuna aikana, mutta eri suuntiin. Kiina muuttui kommunistiseksi ja Japani muuttui militaariseksi. Propaganda on monimuotoinen ja alati muuttuva käsite, jossa ei ole vain yhtä määritelmää, vaan useampia, joista kaikki ovat oikein. Sotapropagandaa käsiteltäessä tulee muistaa, että lähes kaikki siihen liittyvät teokset ovat mustaa propagandaa. Vuosien 1890 ja 1953 välisenä aikana länsivallat kävivät neljä isoa sotaa Kiinaa tai Japania vastaan. Ensimmäisenä on Boksarisota, joka käytiin vuosina 1900-01. Sodan syyt ja seuraukset ovat länsivaltojen (ja Japanin) kasvaneesta vaikutusvallasta Kiinassa, josta kiinalaiset eivät pitäneet ollenkaan. Propaganda länsivaltoja vastaan alkoi jo aiemmin. Toinen sota on Japani-Venäjän sota vuosilta 1904-05. Sota oli Japanin osoitus vallasta ja Venäjän vallan vähentäminen kaikilla rintamilla. Propaganda on sodan aikaista ja on erityisesti Venäjän laivastoa vastaan. Kolmas sota on Toinen Maailmansota (Tyynellämerellä). Sota alkoi vuonna 1941 ja jatkui aina vuoteen 1945. Propaganda on sodan alusta, kun japanilaiset olivat voitokkaita. Neljäs ja viimeinen sota on Korean sota. Korean sotaa käytiin vuosina 1950-53, jossa Yhdysvaltain johtamat Yhdistyneen Kansakunnan armeijat kohtasivat Pohjois-Korea/Kiinalaiset. Propagandaa on kaikilta eri vaiheelta ja aspekteilta, mutta kiinalaisesta näkökulmasta. Tutkimus pyrkii vastaamaan kolmeen kysymykseen: Kuinka propaganda kuvaa sotaa, jota se seuraa? Kuinka Kiina ja Japani näkevät länsimaisen sivilisaation? Kuinka viholliskuvat kehittyivät kuudenkymmenen vuoden aikana? Teksti kirjoitettu niin ja näin, ajoittaisia hienoja hetkiä, vaikka niin itse sanonkin.