Browsing by study line "History, in Finnish"

Vaikka tuomiokirjat tuovat tavalliset kansanryhmät esiin poikkeuksellisessa kriisitilanteessa, ne ovat paras lähde lähestyä myös tavallista elämää. Tässä maisterintutkielmassa pyrinkin lapsenmurhatapauksien kautta lähestymään kahden pitäjän elämää katsottuna lapsenmurhasta syytettyjen näkökulmasta. Pöytäkirjoista aukeaa yhteisöt, joihin on mahtunut monia erilaisia jäseniä. Useimmat lapsenmurhista epäillyksi joutuneet ovat olleet tavallisia piikoja tai itsellisiä, joiden aiempi elämä ei ole herättänyt aihetta epäilyksiin. Toisaalta oikeuspöytäkirjat tarjoavat näkökulmia myös yhteisön kriiseihin tai poikkeuksellisiin tilanteisiin. Juorujen kautta on selvitetty sosiaalisia kriisejä, oikeudessa on pohdittu, kuinka mielenterveysongelmaista syytettyä tulisi kohdella. Oikeudenhoito tapahtui myös nälänhädän aikana 1690-luvun lopussa. Lapsenmurhasta syytetyksi joutuneiden naisten elämä kietoutuu osaksi yhteisöjensä arkipäivää ja vaikeissa tilanteissa selviämistä. He olivat aktiivisia toimijoita, joiden tilanteet olivat monella tavalla samankaltaisia, mutta toisaalta he olivat valinneet myös erilaisia polkuja elämälleen. Vaikka kaikille syytetyille löytyy yleisimmin muutamia yhteisiä piirteitä, heitä on mahdoton tiivistää homogeeniseksi ryhmäksi.

Tiivistelmä Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma: Historian maisteriohjelma, suomenkielinen opintosuunta Tekijä: Hilppa Loikkanen Työn nimi: ”Alussa juuri kukaan ei uskonut meihin”: Naiset Algerian sodassa 1954–1962 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Elokuu 2023 Sivumäärä: 51 Avainsanat: Algeria, Algerian sota 1954–1962, algerialaiset naiset, alkuperäisnainen, musliminainen, islamilaisuus, kolonialismi, sukupuoli, intersektionaalisuus Ohjaaja tai ohjaajat: Heikki Mikkeli Säilytyspaikka: Kaisa-kirjasto Tiivistelmä: Tutkimuksessani tarkastelen algerialaisten naisten osallistumista Algerian sotaan ja taisteluihin maan itsenäisyyden puolesta Kansallisen vapautusrintaman FLN:n (Le Front de libération nationale) puolella 1954–1962. Tutkimuskysymykset ovat: Mitkä aatteelliset ja poliittiset tekijät ja tapahtumat vaikuttivat naisten aktivoitumiseen ennen sodan syttymistä? Millaisin tavoin naiset osallistuivat taisteluun itsenäisyyden puolesta? Miten sodan eri osapuolet suhtautuivat naistaistelijoihin? Ensimmäisessä pääluvussa käsittelen algerialaisten naisten aseman lisäksi syitä ja tapahtumia, joilla oli merkitystä naisten aktivoitumiseen ja osallistumiseen sotaan. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on intersektionaalinen lähestymistapa, koska se tarjoaa oivallisen tavan analysoida naisten asemaa samaan aikaan patriarkaalisen ja koloniaalisen yhteiskunnan jäseninä. Sodan syttyessä yli 90 % algerialaisista naisista oli lukutaidottomia ja suuri enemmistö asui maaseudulla. Ensimmäisten maailmansodan jälkeen perustettiin puolueita, jotka korostivat ohjelmassaan itsenäisyyden edistämistä ja oman kulttuurin kansallisia piirteitä kuten uskontoa ja kieltä. Poliittiset puolueet perustivat itselleen naisjärjestöjä. Toukokuussa 1945 etenkin Sétifin ja Guelman kaupungeissa toisen maailmansodan päättymisen kunniaksi järjestetyt kulkueet, jotka päättyivät verisiin yhteenottoihin ja sen jälkeen ranskalaisten laajoihin kostoiskuihin, olivat merkittävä käännekohta. Toisessa pääluvussa käsittelen naisten eri rooleja ja tapoja osallistua sotaan. Sétifin verilöylyn lisäksi merkittäviä tekijöitä olivat FLN:n levittämä propaganda sekä lakot. Maaseudun naiset saivat tehtäväkseen viestien välityksen sekä ruoka- ja vaatehuollon. Toinen ryhmä olivat sairaanhoitajat ja lääkintäavustajat, jotka elivät vaikeissa olosuhteissa yhdessä FLN:n taistelijoiden kanssa. Vain pieni osa naisista osallistui aseelliseen taisteluun. Kolmas ryhmä olivat kaupungeissa asuvat naiset, jotka toimivat sotaan aseiden kuljettajina ja pommien räjäyttäjinä. Tarkastelen myös sekä FLN:n että ranskalaisten suhtautumista naistaistelijoihin. FLN halusi antaa kuvan uudenlaisesta vapautetusta naisesta, mutta naisten kertomuksista käy ilmi, että vanhat patriarkaaliset asenteet ja tavat säilyivät läpi koko sodan. Naisilla oli tehtävänään kaksi vallankumousta: yksi kolonialismia ja toinen oman yhteisönsä mieshegemoniaa vastaan. Ranskalaiset puolestaan käynnistivät useita projekteja peruskasvatuksen ja terveydenhoidon aloilla sekä mittavan kampanjan huivista luopumiseksi. He myös muuttivat perhelakia ja päästivät naiset vaaliuurnille. Ennen sotaa perustetuilla poliittisilla tai islamilaisuutta korostavilla liikkeillä oli merkitystä naisten aktivoitumisessa taistelussa itsenäisyyden puolesta. Sodassa naisten osuus oli korvaamaton; ilman sitä itsenäisyys olisi jäänyt saavuttamatta tai sota olisi vähintäänkin pitkittynyt. Patriarkaatista he eivät kuitenkaan päässet irti.

Bostonissa elänyt ja lähes koko elämänsä vaikuttanut puritaanipappi Cotton Mather (1663–1728) toimi Uuden-Englannin yhteisön keskeisenä ja vaikutusvaltaisena jäsenenä. Matherin vuosien 1700–1726 välillä julkaistut merenkulkijoita ja merirosvoja käsittelevät saarnansa ovat kiinnostaneet tutkimusta hyvin moninaisista eri näkökulmista. Työssäni olen esittänyt, että Mather loi 1700-luvun alkuvuosina julkaistuissa saarnoissaan kuvaa koko Uuden-Englannin yhteisölle tärkeistä ja arvokkaista merenkulkijoista. Nämä mahdollistivat uusienglantilaisten päivittäisen elämän mukavuudet ja tarjosivat turvaa esimerkiksi kunigatar Annan sodan (1702–1713) aikana. 1710-luvulle tultaessa Matherin suhtautuminen merenkulkijoihin alkoi hiljalleen muuttua. Aiemmasta toiveikkuudesta ja ymmärtävistä ohjeista muuttui tuomitsevia puheenvuoroja. Mather paheksui merimiesten laskenutta moraalia ja paheellisia elämäntapoja. 1720-luvulle tultaessa Mather ei enää samalla tavalla arvostanut merityötä osana omaa yhteisöään. Lisääntynyt merirosvouksen uhka kuvastui Matherin merenkulkijoita ja merirosvoja käsittelevistä saarnoista selkeästi. Mather vastasi uhkaan luomalla merirosvoja toiseuttavia ja epäinhimillistäviä kertomuksia. Näiden kertomusten kautta Mather välitti uusienglantilaisille kuvaa turmiollisista ja barbaarimaisista hylkiöistä, jotka uhkasivat koko laajentuvaa angloamerikkalaista maailmaa. Tässä tutkielmassani pyrin laajentamaan ja monipuolistamaan aiemman tutkimuksen luomaa kuvaa merirosvoista osana Matherin Uuden-Englannin yhteisöä. Kokemusyhteisön käsitettä hyödyntämällä esitän, että Mather toi Uudessa-Englannissa kuolemaantuomitut merirosvot saarnojensa kautta jälleen osaksi muuta yhteisöä. Näissä merirosvoja merkityksellistävissä kertomuksissaan Mather välitti yhteisölleen kuvaa merirosvojen viimeisten hetkien kapinallisuudesta tai katumuksesta. Uuden-Englannin puritaaneja yhdistäneet syntien katumuksen ja kääntymyksen rituaaliset kokemukset olivat keskeisessä asemassa Matherin kuvatessa näitä kuolemaantuomittujen merirosvojen viimeisiä hetkiä. Pappien antamia sielunhoidollisia ohjeita ja neuvoja vastaan kapinoineet merirosvot olivat toisaalta osoitus epäonnistuneesta syntien katumuksesta ja kääntymyksen prosessista. Toisaalta tutkimuksessani osoitan, että Mather antoi merirosvojen kapinalle myös uusia merkityksiä käyttäen vastaan kapinoineita merirosvoja koko yhteisön moraalista kompassia ohjanneina ja varoittavina esimerkkeinä. Kapinallisten merirosvojen kautta Mather varoitti laumaansa uhmaamasta Jumalan tahtoa ja suhtautumaan kuolemaansa sen vaatimalla vakavuudella. Vastaavasti syntejään esimerkillisesti katuneista merirosvoista tuli Matherin saarnoissa uusienglantilaisten yhteisöä kokemuksellisesti yhdistäneiden vilpittömän katumuksen ja kääntymyksen prosessien kautta keskeinen osa muuta yhteisöä. He olivat kokemusyhteisöille tärkeiden rituaalien esimerkillisiä ilmentymiä, jotka ansaitsivat paikkansa osana Matherin yhteisöä.

Tutkielma käsittelee alemman aatelisen Johan Gyldenärin (1598-1685?) taustoja sekä hänen avioitumistaan aatelisneito Elin Hornin kanssa 1620-luvun alussa. Johan Gyldenär tunnetaan nykyisin Espoon Leppävaaran perustajana. Tutkielman tavoitteita oli selvittää mistä Johan Gyldenär muutti Ruotsin valtakuntaan, mitkä hänen taustansa olivat, sekä selvittää paikallisten aatelisten suhtautumista hänen avioitumiseensa. Avioitumisen aikana Johan Gyldenär ei ollut aatelinen (aateloitiin 1646) ja oli poikkeuksellista, että aateliston ulkopuolinen meni naimisiin aatelisen kanssa. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä olivat Lyypekistä löytyneet oikeusdokumentit koskien Gyldenärin perhettä sekä Gyldenärin kirjeenvaihto korkea-arvoisen aatelisen Åke Tottin kanssa. Tutkimuksessa selvisi, että Johan Gyldenärin perheellä oli suolankeittämö Lyypekissä. Gyldenärin perhe menehtyi 1620-luvun alkupuolella, mikä toi hänelle mahdollisesti suurehkon perintöomaisuuden. Näillä rahoilla Gyldenär hankki läänityksiä nykyisen Uudenmaan alueelta. Hän avioitui vuonna 1624 Elin Hornin kanssa ilman Elinin mahdollisten huoltajien, ylhäisaatelistoon kuuluvien Kurkien lupaa. Elin oli orpo aatelisnainen ja on mahdollista, että Kurjet olivat toimineet hänen huoltajinaan. Gyldenärin kirjeistä tulee vaikutelma, että asia aiheutti jonkinasteisen skandaalin ja pahennusta aikanaan. Hän yritti hakea tukea ja myös suojelusta itselleen tutulta ylhäisaateliselta Åke Tottilta. 1600-luvun vaihteesta tunnetaan muutamia vastaavanlaisia aatelisten avioskandaaleja. Tämä tutkimus lisää yhden mielenkiintoisen esimerkin näiden joukkoon. Kyseisenä ajanjaksona Ruotsin valtakuntaan muutti paljon ulkomaalaista aatelistoa, joten tutkielma valottaa myös näiden ihmisten taustoja ja elämää. Lisäksi tutkielma lisää paikallistuntemusta tuodessaan lisätietoa suureksi asuinalueeksi kasvaneen Leppävaaran perustajasta.

After World War II the Greek-Cypriot community living in Cyprus started demanding independence from the United Kingdom. And so during the heights of the cold war an organization called EOKA was formed the purpose of which was to achieve this independence and enable a union with Greece. And so followed the Cyprus war of independence (26.11.1955 – 19.3.1959). During this conflict the Turkish-Cypriot community that formed a 18% minority on the island had sided with the British since they did not want a union with Greece. The war ended with all interested parties i.e. the UK, Greece, Turkey and both communities living on the island (and with the backing of the USA and the Soviet Union) agreeing to an independent Republic of Cyprus being formed that was to be run jointly by the two communities. This did not sit well with many members of the Greek-Cypriot community. The government created was also not able to function properly. Civil unrest ensued and after a prolonged period of strife between the Greek Cypriot and Turkish Cypriot communities in Cyprus the United Nations (UN) had to intervene to prevent a possible escalation of the situation. In 1964 a force called UNFICYP (the United Nations Peacekeeping Force In Cyprus) was then formed and sent to the island to maintain the peace between the two communities whilst in the meantime UN-led peace negotiations moderated by Sakari Tuomioja from Finland tried to find a permanent solution to the Cyprus problem. Part of the UNFICYP force sent to the island was a battalion of Finnish soldiers. Opinions in Finland, when looking through press releases at the time, were divided. Some were proud that Finland was breaking free from political shackles and taking a larger role in international matters and for some it was a bad idea to antagonize the Soviet Union and send young Finnish servicemen to possibly die in a foreign country. This division also had a political nature with the right-wing supporting and the left-wing opposing. In Cyprus opinions expressed through the press also followed political ideologies. The left-wing was neutral and hoped that the UNFICYP forces would bring stability whilst the right-wing were negative and wanted all foreign forces to leave the island to decide for itself. In the meantime, the Finnish forces themselves were getting on with their tasks which they had started to find increasingly hard and frustrating as civil unrest continued. After the Turkish invasion of Cyprus in 1974 opinions changed. All newspapers and political parties of the Greek-Cypriot community openly welcomed and supported the UNFICYP forces and were even open to letting these forces have a larger role on the island. In this paper we go through the events in Cyprus during the cold war period. We look at how the UN was involved and how the UNFICYP forces were formed. We see how Sakari Tuomioja from Finland was part of the initial peace-talks process. We examine what servicemen from the Finnish UNFICYP battalion thought about their mission in Cyprus and we analyze what the press thought of the UNFICYP’s involvement in 1964 and 1974.

Tämä maisterintutkielma käsittelee Suomen matkaa kohti Euroopan unionia ja kuinka se näkyi Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa, mielipidekirjoituksissa ja Olli Kivisen kolumneissa vuosina 1990–1994. Tämän tutkimuksen pääpainona on tarkastella, miten Helsingin Sanomat pyrki vaikuttamaan, lehdessä esiintyvän mielipideaineiston eli pääkirjoitusten, mielipidekirjoitusten ja kolumnien avulla, Suomen EU-jäsenyyteen. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Helsingin Sanomia, joka laajan levikkinsä ansiosta vaikutti hyvin laajasti Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla. Tutkimustulosten tarkasteluun on käytetty laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkimuksessa avataan sitä, millainen lehti Helsingin Sanomat oli tutkimuksen ajankohtana ja miten sen asennoituminen läntisiin arvoihin on näkynyt sen suhtautumisessa lännen integraatioon kylmän sodan lopussa. Lisäksi tutkimuksessa avataan pääkirjoituksia, mielipidekirjoituksia ja kolumneja tekstilajeina ja miten ne ovat näkyneet ja muovautuneet Helsingin Sanomissa. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan niitä keinoja, joiden avulla nämä kolme tekstilajia pyrkivät vakuuttamaan lukijat Suomen EU-jäsenyyden tarpeellisuudesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin Helsingin Sanomien historiaa ja pyritään sen avulla selvittämään, miten lehden monivaiheinen menneisyys ja Erkkojen suvun omistus, ovat vaikuttaneet lehden ajatusmaailmaan. Tämän jälkeen tarkastellaan lyhyesti sitä, miten Suomessa yleisesti suhtauduttiin lännen integraatioon 1990-luvun alussa. Lopuksi suurin osa tutkielmasta keskittyy tarkastelemaan sekä analysoimaan lehdessä ilmestyneiden EU-aiheisien pääkirjoitusten ja kolumnien keinoja vakuuttaa lukijat ja Suomen päättäjät jäsenyyden tarpeellisuudesta. Mielipidekirjoitusten kohdalla tutkimuksessa selvitetään, millä tavoilla lukijat reagoivat eri vaiheissa Suomen EU-prosessiin ja millä tavoilla he pyrkivät tuomaan esille näkemyksensä asiasta. Tutkielman tavoitteena on siis selvittää, millä tavalla Suomen EU-prosessi näkyi Helsingin Sanomissa ja kuinka siihen pyrittiin vaikuttamaan ja kommentoimaan lehden mielipideaineistossa. Tässä tutkielmassa osoitetaan, että Helsingin Sanomien taustalla ja sen omistavalla suvulla oli merkitystä siihen, miten lehti suhtautui Euroopan integraatioon ja lopulta Suomen Euroopan unionin jäsenyyteen. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, kuinka Helsingin Sanomat käytti monia eri keinoja, kuten tiedonvälityksen lisäystä ja uuden henkilöstön tarkoituksenmukaista valintaa, saavuttaakseen tavoitteensa nähdä Suomi Euroopan unionissa.

Tutkimuksessani käsittelen suomalaisen thainyrkkeilyn kehitystä ja lajin kansallisen identiteetin muodostumista vuodesta 1984 2000-luvun alkuun. Työssäni haastattelin kyseisenä aikana lajia harrastaneita sekä siinä kilpailleita henkilöitä, ja lisäksi analysoin aikakaudelta säilyneitä peruskoulutusohjelmia. Tavoitteenani oli avata työlläni thainyrkkeilyn suomalaisen areenan kehitystä ja muotoutumista osana lajin laajempaa historiaa sekä Suomen urheiluhistoriaa. Thainyrkkeily eli Muay Thai kehittyi nykyisen Thaimaan alueella erilaisista pystykamppailumuodoista esiasteeksi noin 1200-luvulla, ja lopulta sääntöjen määrittämäksi moderniksi kamppailu-urheiluksi 1900-luvulla. Laji levisi maailmalle vuosisadan puolenvälin jälkeen, ja on yksi suosituimmista täyskontaktipystykamppailun muodoista tänä päivänä. Thainyrkkeily on myös suosittu kuntoilumuoto, ja Suomessa lajia valvoo Suomen Muay Thai- Liitto. Suomeen Muay Thai rantautui vuonna 1984 Turkuun TBC-salin avattua ovensa, ja vuosikymmenen edetessä lajin suosio kasvoi. 1990-luvulle tultaessa maamme urheilijat osallistuivat jo kansainvälisiin kilpailuihin, ja saleja avattiin ympäri maata. Ulkomaisten kouluttajien vaikutuksesta lajin tekniikkaskaala laajeni, ja koulutusmuodot lisääntyivät. Nykyään maassamme laji nauttii suosiota sekä itsenäisenä kamppailu-urheiluna, kuntomuotona sekä oleellisena osana vapaaottelun lajirepertuaaria. Tutkimukseni ensimmäinen haastatteluosio käsittelee suomalaisen Muay Thain mentaliteetin ja harrastajien motivaation historiaa. Käytännössä tämä tutkimus toteutettiin haastatteluiden kautta, joten muistihistorian rajoitukset on otettava huomioon. Lajin mentaliteettia avattaessa käy ilmi, että erityisesti lajin fyysinen rasittavuus sekä teknis- taidollinen haaste vetosivat lajin harrastajiin, johtaen sen kehityskaaren muotoutumiseen ensimmäisten vuosikymmeniensä aikana. Urheiluhistoriallisena tuloksena tämä on merkittävää siksi, että se määritteli pitkälti lajin kehitystä tulevina vuosikymmeninä esimerkiksi siinä, miten thainyrkkeily säilyi koherenttina kokonaisuutena. Esimerkiksi klassinen potkunyrkkeily on jo jakautunut ”kunto” ja ”kamppailu”-potkunyrkkeilylajeiksi. Toinen haastatteluosio käsittelee lajin kansallisen kokonaisuuden (harjoitustyylit, tekniikat) kehitystä historian aikana. Harjoitusmetodien yhteyttä kilpailumenestykseen sekä tekniikan kehitykseen arvioidaan siksi, jotta työssä kykenisin esittämään lajin teknis- historiallisen kehityslinja selkeämmin. Pääosin johtopäätös on se, että jatkuva evoluutio kilpailun kautta hioi lajin muotoja kohti tehokkaampaa, paineen alla toteutuskykyisempää muotoa. Samalla ajan urheilutieteen kehitys auttoi kansallisen lajisisällön kehityksessä. Kamppailutekniikan omaksuminen seuraili pitkälti urheiluhistoriassa käytetyn ”parhaan tekniikan mallin” linjaa, ja työssäni esittelen teorian sovellutusta tähän aiheeseen. Tutkimuksen lopussa käsittelen vielä peruskurssisuunnitelmien merkitystä osana historiallista kehitystä. Suunnitelmat tukevat aiempia havaintoja kehityksestä kohti strukturoitua lajimallia, jossa tieteellisellä ja kokeilullisella lähestymisellä oli vahva rooli. Suunnitelmat ovat myös oivia lähteitä ajan harjoittelun sisällön analysointiin. Lisäksi ne antavat lisäpontta haastatteluiden tulosten arvioinnille ja tekevät niiden tuloksista käyttökelpoisempia historiantutkimuksellisessa mielessä. Vertailen suunnitelmia ja näin kehitän historiallisen linjan analysointia osana lajihistorian tutkimusta. Tutkimukseni avaa suomalaisen thainyrkkeilyn kentän kehitystä, ja on tarkoitettu käyttökelpoiseksi urheiluhistorian esitykseksi suositusta täyskontaktilajista. Sen tulokset esittävät lajikehityksen eri linjoja, jotka näkyvät vahvasti myös omana aikanamme. Havaitsin selkeitä yhteyksiä harjoittelun ja kilpailun välillä historiallisissa kehityslinjoissa- kontekstit selvästi määrittivät lajin yhtenäistä kehityskulkua, ja selittivät sitä miksi thainyrkkeily ei jakautunut niin kutsuttuihin koulukuntiin. Samalla havaitsin, miten voimakas vaikutin harrastuneisuuden ja kokeilunhalukkuuden yhteistulos oli thainyrkkeilyn kansallisen ilmeen kehityksessä. Toiveeni onkin, että työ on mahdollinen alusta jatkotöille sekä avaava näyte thainyrkkeilyn kansallisen kontekstin kehitykseen. Lisäksi toiveeni on, että työni on hyödyllinen katsaus ja mahdollinen keskustelunavaaja aiheesta kiinnostuneelle yleisölle.

Tanssija-laulaja Josephine Baker esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa, Turussa ja Helsingissä vuonna 1933. Baker oli aikansa seuratuimpia julkisuudenhenkilöitä. Suomessa hänen vierailunsa herätti ihastusta, mutta häntä vastaan järjestettiin myös mielenosoitus. Tutkin Josephine Bakerin esityksistä käytyä riitaisaa keskustelua lehdistössä vuonna 1933. Lähilukua metodina käyttäen tutkimuksen tavoitteena on tutkia, millaisia merkityksiä esitykset saivat ja millaisen kokonaiskuvan toimittajat antoivat Bakerista lukijoilleen. Analysoin Bakerin ulkonäön, luonteen ja toiminnan kuvauksia. Vertailemalla eri paikkakuntien ja eri aatteisiin sitoutuneita lehtiä tuon esiin lehdistön näkemyserot Bakeriin liittyen ja Bakerin vierailun laajemman merkityksen suomalaisessa 1930-luvun kulttuurikeskustelussa. Analysoin myös Bakerin omaa osallisuutta julkisuuskuvan muodostumiseen. Painotan kansallismielisyyden, positiivisen suhtautumisen kansainvälisyyteen ja käsityksen rodusta merkitystä toimittajien Bakeria koskevien näkemyksien muodostumisessa. Aineisto koostuu vuonna 1933 julkaistuista suomen- ja ruotsinkielisten lehtien Bakeria koskevista uutisista, haastatteluista, pakinoista, mielipidekirjoituksista, arvioista, mainoksista, valokuvista ja piirroksista. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Millaista keskustelua Josephine Bakerin kiertue herätti suomalaisessa lehdistössä ja mistä vastaanotto johtui? Ketkä olivat osapuolina julkisessa keskustelussa? Millaisista osatekijöistä Josephine Bakerin julkisuuskuva suomalaisessa lehdistössä koostui? Onko lehdistökirjoittelussa havaittavissa eroja julkaisupaikan ja lehden poliittisen sitoutumisen perusteella? Bakerin esitykset olivat kulttuurielämän merkkitapahtumia, joita seurattiin koko Suomessa. Osoitan, että Bakerin vastaanottoon vaikutti kirjoittajien stereotyyppiset käsitykset rodullistetuista ihmisistä sekä suhtautuminen kansainvälisyyteen ja kulttuuriin. Bakeria pidettiin jazzin ruumiillistumana, ja hänet otettiin vastaan sekä ihaillen että uhkana suomalaiselle kulttuurille ja moraalille. Syytökset suomalaisen kulttuurin rappeuttamisesta ja suomalaisten taiteilijoiden työtilaisuuksien viemisestä liittävät Bakerin tapauksen osaksi 1930-luvulla käytyjä niin sanottuja kulttuurisotia, kiivaita väittelyitä kulttuurin ja taiteen tehtävästä, merkityksestä ja sopivasta sisällöstä. Bakerin esityksiin liittyvässä keskustelussa on samoja piirteitä kuin muussakin 1930-luvun yhteiskunnallisiin asioihin ja kulttuuriin liittyvässä keskustelussa. Lehdistökirjoittelussa näkyi kielikysymys, protektionistinen suhtautuminen suomalaiseen kulttuuriin ja talouteen sekä oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelu, mutta myös pariisilaisuuden ja modernin kulttuurin houkuttelevuus ja tärkeys vaikutteiden antajana.

Tämä pro-gradu -tutkielma käsittelee Venäjän ja Georgian viiden päivän sotaa, joka käytiin vuonna 2008. Metodina on valittujen eurooppalaisten sanomalehtikirjoituksien lähiluku ja analysointi. Valitut sanomalehdet ovat Helsingin Sanomat, The Daily Telegraph ja Rossijskaja gazeta. Tavoitteena on luoda yleiskatsaus käytyyn sotaan sanomalehtikirjoituksien kautta. Sanomalehtikirjoituksia ja niiden sisältöjä heijastellaan muulla kirjallisuudella. Sota oli kytenyt Georgiassa jo pidempään, kun kolme keskushallintoa vastustavaa aluetta, Adjara, Abhaasia ja Etelä-Ossetia pyrkivät kukin omista syistään joko etääntymään Tbilisin keskushallintoa, lähentyä Venäjää tai molempia. Ensimmäinen, Adjara, ratkesi neuvotteluiden kautta mutta jälkimmäiset joutuivat suuremman pelin strategisiksi välineiksi. Georgia oli monien muiden entisten neuvostososialistimaiden tapaan halukas sekä innokas länsimielinen valtio 2000-luvun alussa. Venäjä taas oli yhtä innokas oman entisen vaikutusalueensa pysymisen edelleen omassa vaikutuspiirissään. Kullakin tutkimuksen sanomalehdellä oli yhteinen käsitys, miksi sota syttyi: Georgian Nato-haaveet ja kansavälinen poliittinen oli tilanteessa, jossa Georgia tunsi olevansa pakotettu toiminaan. Tutkielmaan valitut länsimaissa ilmestyvät sanomalehdet kokivat Georgian hätäileen ja menneen sotaan liian varmana voitostaan ja avustaan länneltä. Rossijskaja gazeta puolestaan tulkitsi sodan syyksi georgialaisten fasismin ja länsimaiden tuen sille. Myös väitetty venäläisten kansanmurha mainittiin syyksi sodalle Rossijskaya gazetassa. Sota oli hyvin sodaksi melko lyhyt, mutta sillä oli pituuttaan laajempia implikaatiota. Suuri kysymys oli muun muassa, missä Venäjän aloittama sota käydään seuraavaksi? Tutkimuksessa käytettävät sanomalehdet olivat yksimielisiä, että sota tulisi ratkaisemaan Georgian Nato-jäsenyyden pitkäksi aikaa ja että Georgia hävisi sen. Muissa analyyseissään sodasta, sen syistä, syyllisestä ja tulevasta lehdet erosivat toisistaan merkittävästi.

Tutkielma selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja suomalaisen yhteiskunnan sukupuolimoraalia 1960-luvulla. Tutkielman päälähteenä toimii kirkon piispojen julkaisema seksuaalieettinen kannanotto Ajankohtainen asia (1966). Tutkielmassa tarkastellaan kannanoton avulla, miten yhteiskunnallinen ja kirkollinen sukupuolimoraali erosivat toisistaan ja mistä erot johtuivat. Tutkimuksen päämenetelminä ovat sisältöanalyysi ja kontekstualisointi. Yhteiskunnassa vallalla olleeseen vapaaseen rakkauteen ja liberaalimpiin seksuaalieettisiin näkemyksiin suhtauduttiin kirkon suunnalta melko tuomitsevasti. Kirkko ajoi näkemyksissään siveellisyyttä, ja piispat rakensivat kannanotossaan ehdollisen moraalin. Sen mukaan esimerkiksi seksuaalielämä ja ehkäisy olivat sallittu vain avioliiton ehdolla. Avioliitto toimi piispojen moraalin kynnyskysymyksenä. Tämä oli yksi suurimmista erottavista tekijöistä kirkon ja yhteiskunnan moraalin välillä. Yhteiskunta suhtautui sukupuolielämään vapaammin, eikä asettanut samanlaisia ehtoja. Pääsääntöisesti yhteiskunnan moraali edusti liberaalimpaa siipeä, kirkon eettiset ajatukset taas konservatiivista näkemystä. Tiettyihin teemoihin, kuten homoseksuaalisuuteen, suhtauduttiin kuitenkin sekä yhteiskunnassa että kirkossa kielteisesti. Kirkon ja yhteiskunnan moraalinen yhteentörmäys johtui erityisesti maallistumisesta. Sekularisaation myötä kirkko ei enää määritellyt seksuaalimoraalisia ohjeita, vaan se tehtävä siirtyi yksilöille. Tutkielman tulokset tukevat ajatusta 1960-luvulla Suomessa tapahtuneesta seksuaalisesta vallankumouksesta. Kyseessä ei ollut nopea seksuaalisuuden vapautuminen tai moraalinen murros, vaan pitkä ajanjakso, jonka voidaan katsoa alkaneen 1960-luvulta ja jatkuvan nykypäivään saakka. Kyseiset tapahtumat ovat vaikuttaneet laajasti niin yhteiskuntaan kuin kirkkoon.