Browsing by study line "History of Law"

Tutkielman aihe on asianajajamonopolin historia Suomessa. Asianajajamonopolilla tarkoitetaan asianajajien yksinoikeutta edustaa toista oikeudessa, toimia oikeudenkäyntiedustajana. Yksinoikeus voi koskea vain oikeudenkäyntitehtäviä tai laajemmin oikeudellisen neuvonnan antamista. Asianajajamonopolin vallitessa asianosaisella on yhä oikeus edustaa itse itseään oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntitehtäviä koskeva asianajajamonopoli on pääsääntöisesti osa länsimaista oikeudenhoitoa. Suomea ja Ruotsia lukuunottamatta asianajajamonopoli on voimassa kaikissa EU-valtioissa. Asianajajamonopoli perustuu ajatukseen siitä, että oikeusvaltiossa oikeudenkäyntiedustajan tehtävä edellyttää tietynlaisia vähimmäisvaatimuksia sitä harjoittavilta. Lähestymiskulma on oikeushistoriallinen. Tutkimuskohteena on asianajoprofessio ja erityisesti asianajajamonopoli. Tutkielmassa analysoidaan myös laajemmin suomalaisen asianajajakunnan historiallista muutosta. Tutkielmassa hyödynnetään vertailevaa tutkimusotetta. Tutkimusajanjakso kattaa koko Suomen oikeusalueella toimineen asianajoprofession historian 1600-luvulta nykyhetkeen. Tutkimuskysymyksenä esitetään, miksi Suomessa ei ole asianajajamonopolia, vaikka sellainen pääsääntöisesti on muissa länsimaissa. Lisäksi analysoidaan, millaiset tekijät ovat muovanneet suomalaista asianajajakuntaa asianajajamonopolin kautta tarkasteltuna ja miksi. Tutkielmassa hyödynnetään muun muassa virallislähteitä, erilaisten komiteoiden ja valiokuntien mietintöjä, eduskunnan pöytäkirjoja, Suomen Asianajajaliiton lausumia, hallituksen pöytäkirjoja ja toimintakertomuksia sekä sanomalehtiartikkeleja. Tutkielmassa pyritään tuomaan esiin toimijat. Ketkä ovat puoltaneet ja toisaalta vastustaneet asianajajamonopolia, millaisin argumentein ja miksi? Suomalaisen asianajajakunnan historiassa on tunnistettavissa neljä merkittävää vaihetta: 1) 1600-1700-lukujen lainsäädännöllisen perustan luominen, 2) 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun uudistusyritykset, 3) Asianajajaliiton varhaisvaiheiden pyrkimykset, jotka päättyivät asianajajalain säätämiseen sekä 4) viimeistään 1990-luvulla alkanut asianajon murros ja oikeudenkäyntiedustajan pätevyysvaatimusten kiristäminen. Nämä neljä merkittävää vaihetta muodostavat tutkielman rungon. Johdannon jälkeen tutkielman toisessa luvussa tarkastellaan asianajajalaitoksen ja asianajajamonopolin epäonnistunutta luomisyritystä 1600-1700-lukujen Ruotsissa. Kolmas luku käsittelee asianajajamonopolia autonomian aikana. Luvun keskiössä on vuoden 1900 Wreden komitean mietintö, jossa asianajajamonopolia esitettiin osana tuomioistuinlaitoksen kokonaisuudistusta. Autonomian aikana 1800-luvun loppupuolella Suomessa toteutettiin muun länsimaisen kehityskulun mukaisesti useita liberaaleja uudistuksia. Asianajajamonopolia ei kuitenkaan toteutettu. Tutkielman neljännessä luvussa asianajajamonopolia käsitellään erityisesti vuonna 1919 perustetun Suomen Asianajajaliiton aloitteiden kautta. Asianajajamonopoli nostettiin liiton perustamisen yhteydessä asianajajalain ohessa yhdeksi liiton päätavoitteista. Vuonna 1958 tavoite asianajajalaista toteutui, mutta asianajajamonopolia ei luotu. Luvun pääpaino on asianajajalaissa ja sen valmistelussa. Viides luku tarkastelee asianajajamonopolia osana asianajon murrosta, joka alkoi 1980-1990-lukujen vaihteen aikoihin ja jonka viimeisin lainsäädännöllinen muutos on yhä voimassa oleva vuoden 2011 laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista. Johtopäätöksenä esitetään, että Suomeen ei ole säädetty asianajajamonopolia ensisijaisesti poliittisen vastustuksen takia. Asiaa selittää lisäksi 1600-1800-lukujen yhteiskuntarakenne, 1600-1800-lukujen aikainen asianajajien vähäinen määrä sekä modernin asianajajakunnan muodostumisen ajoitus. Erityisesti 1800-luvun lopun aikainen talonpoikaissäädyn sekä 1900-luvun aikainen poliittisen vasemmiston vastustus estivät yritykset luoda Suomeen eurooppalaisen mallin mukaista asianajolaitosta.

Avhandlingen ser på ekonomisk brottslighet (white-collar crime, på svenska ofta kallat manschettbrottslighet) speciellt i formen av förskingringar, och hur de visar sig i välfärdsstater såsom Finland och Sverige. Avhandlingen ger även en översikt över kriminologisk teori, manschettbrottslighet och dess kopplingar till globalisering. I ljuset av avhandlingens källmaterial är en kort diskussion beträffande kriminaljournalistik även inkluderad. Teorimässigt ligger fokus på hur manschettbrottslighet och kriminologiska teorier har utvecklats genom åren. Avhandlingens källmaterial och fallen som analyseras samlades genom användning av internetbaserade nyhetsmedier i januari och februari 2021. Som sökmotor användes Google, där sökningen begränsats till www.yle.fi och www.svt.se. Finland och Sverige blev valda tack vare deras många likheter samt relativt lätta jämförbarhet. Det som skiljer avhandlingen från andra studier inom samma område är dess fokus på Finland och Sverige, samt dess metod för datainsamling, vilket ter sig unikt, eftersom en liknande analys mellan länderna inte gjorts tidigare. Forskningens resultat visar på en variation mellan gärningsmannens ställning och tillvägagångssätt, där brottsmetoden ofta var överraskande enkel. Dessutom kan man i analysen finna påfallande likheter mellan Finland och Sverige. Några uppenbara slutsatser på globaliseringens direkta inverkan på själva brottet förblir dock tvetydigt. Hursomhelst kan det ändå konstateras att medan globalisering i sig inte är källan till allt det onda, är det ändå ofrånkomligt att fenomenet globalisering samt allt vad det innebär nog underlättat genomförandet av en del former av ekonomisk brottslighet. Dock visar även avhandlingens slutsatser på att den stereotypiska manschettbrottslingen som en manlig medelålders chef inte stöds av källmaterialet. Poängteras bör ändå också att definitionen av manschettbrottslighet, som den används i denna avhandling, samt omfattningen av vad som räknats som förskingring, tvingar betydelsen av denna traditionella, och aningen konservativa, stereotypen att minska i värde.

Kieltolaki ja sitä edeltänyt raittiusaate nivoutui suomalaisen kansakunnan historian vaiheisiin monisyisesti jo Ruotsin vallan sekä autonomian aikana. Suomen kansallinen kieltolaki oli seurausta kansallisesta raittiusihanteesta. Raittiusvalistus oli sisältynyt keskeisesti eri aikakausien moraalinormistoihin. Tämä johti raittiusihanteen sedimentaatioon osaksi oikeuden syvärakenteita ja oikeuskulttuuria. Kieltolaki voidaan nähdä vastaavan konstituutioprosessin tuloksena. Kansainvälisestikin poikkeuksellisen kieltolain säätämiseen ja sisältöön voidaan katsoa vaikuttaneen erityisesti työväenaatteen nousun ja poliittisen vaikutusvallan kasvun. Kieltolaki oli keskeinen teema ensimmäisissä eduskuntavaaleissa. Yhtenä ensimmäisistä sääntelyistä eduskunnassa, kieltolaki osoittaa myös kansanedustuslaitoksen kokemattomuutta. Osa kieltolain sääntelystä osoittautui ongelmalliseksi jo lain voimaantulon yhteydessä vuonna 1919. Lakia jouduttiin muokkaamaan 1920-luvulla useita kertoja. Lainsäädännöstä tuli reaktiivista, lainsäätäjän pyrkiessä vastaamaan kieltolakirikkomuksiin ja -ilmiöihin. Lopulta kieltolaki kumottiin vuonna 1932 selkeätuloksisen kansanäänestyksen seurauksena. Kieltolakikokemus kuvastaa suomalaisen alkoholia koskevan moraaliopin kehitystä, arvojen sedimentaatio- ja konstituutioprosesseja positiivisen lainsäädännön osaksi, kansanedustuslaitoksen lainsäädäntötoiminnan alkuvaiheita, sekä hallitsevan yhteiskuntaluokan mahdollisuuksia hallinnoida hyväksyttävän nautinnon rajoja.

Tutkielma käsittelee Japanissa 1800-luvulla tapahtunutta laajamittaista länsimaisen oikeuden omaksumista. Japanin rajojen avautumisesta alkunsa saanut valtion tie kohti modernia suurvaltaa edellytti maan lainsäädännön perusteellista uudistamista. Japanin hallitus halusi luoda maalle kattavan ja kehittyneen oikeusjärjestyksen, jonka esikuvana päätettiin käyttää länsimaisia oikeusjärjestyksiä. Tutkielmassa tarkastellaan oikeusvertailevalla otteella tätä parikymmentä vuotta kestänyttä lainsäätämisprosessia, jonka lopputuloksena Japanin oikeusjärjestelmän voidaan lähes kokonaisuudessaan katsoa edustavan romaanis-germaanista eli mannereurooppalaista oikeusjärjestelmää. Tutkielmassa esitellään Alan Watsonin teoria oikeudellisista siirrännäisistä, ja peilataan sitä Japanin lainsäädännön länsimaistamiseen. Reseptiota eritellään sekä ulkoisesta että sisäisestä näkökulmasta, joista ensimmäinen viittaa reseption syihin ja toteuttamistapoihin, ja jälkimmäinen japanilaisten suhtautumiseen uuteen länsimaistyyliseen oikeusjärjestelmäänsä. Ymmärrettävästi näin merkittävä lainsäädännön uudistaminen vaati sopeutumista, sillä Japanin oikeusjärjestys oli koostunut lähinnä tapaoikeudesta ja uskonnollisista moraaliohjeista ennen kirjoitetun eurooppalaisen lainsäädännön omaksumista. Tutkielmassa käydään läpi varsin yksityiskohtaisesti itse lainsäätämisprosessin vaiheita ja esitellään Japanin valtiomiesten punnintaa eri länsimaisten oikeusjärjestysten välillä, kun he tekivät valintaa Japaniin parhaiten soveltuvasta lainsäädännön ja hallintomuodon mallista. Erityistä huomiota annetaan siviililaille ja perustuslaille, sillä ne olivat itsestään selvästi reseption merkittävimmät lainsäädäntöratkaisut. Tutkielmassa tarkastellaan näiden kahden lain erityispiirteitä ja vertaillaan niitä länsimaisiin, etupäässä ranskalaisiin ja saksalaisiin, esikuviinsa. Olennainen osa tutkielmaa on pohdinta reseption onnistumisesta. Lopputuloksena voidaan todeta, että Japanin oikeusjärjestyksen länsimaalaistaminen kiistatta onnistui, mistä on todisteena muun muassa siviililain pysyminen voimassa lähes muuttumattomana tähän päivään asti.

Suomessa ei ole voimassa asianajajamonopolia eikä asianajajapakkoa tuomioistuimissa. Oikeudenkäyntiavustajille ja -asiamiehille on kuitenkin säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vuodesta 2013 lähtien oikeustieteellinen loppututkinto ei ole enää tuonut riittävää kelpoisuutta asiamiehen tehtävään oikeudenkäynti-menettelyssä yleisissä tuomioistuimissa. Muille oikeudenkäyntiasiamiehille ja -avustajille kuin asianajajille ja julkisille oikeusavustajille perustettiin lupajärjestelmä. Samalla säädettiin lupalakimiesten ammattieettisistä velvollisuuksista ja valvonnasta. Lupien myöntämistä ja lupaedellytysten kontrollointia varten perustetiin uusi viranomainen, oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Valvonta taas annettiin Asianajajaliiton yhteyteen kuuluvan valvontalautakunnan tehtäväksi. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä on, miksi oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävät luvanvaraistettiin. Oikeuden muutos pyritään liittämään yhteiskunnan muutokseen. Päätutkimuskysymykseen vastataan seuraavien apututkimuskysymysten avulla: • Ketkä kannattivat ja vastustivat muutosta ja millaisin argumentein? • Millaisia intressejä muutoksen kannattajilla ja vastustajilla oli? • Millaisia muita muutosvaihtoehtoja esitettiin ja miksi nämä ehdotukset eivät menestyneet? • Millaisiin yhteiskunnan muutoksiin oikeuden muutos liittyi? Tuomioistuimet ja Asianajajaliitto kannattivat lupa- ja valvontajärjestelmää. Tuomioistuimet tahtoivat parantaa edellytyksiään keskittyä oikeudenkäynnissä jutun puolueettomaan ratkaisemiseen asiamiesten laatutasoa nostamalla, sekä siirtämällä asiamiesten kelpoisuuden kontrolloinnin ja päävastuun valvonnasta pois itseltään. Asianajajaliitto halusi lisätä asiamiesten ja avustajien itsenäisyyttä ja riippumattomuutta sekä säilyttää oikeuspoliittisen vaikutusvaltansa ja jäsentensä kilpailukyvyn asiamiespalveluiden tarjoamisessa. Lakiasiaintoimistoille oli tärkeää ammatinharjoittamisen jatkamisen mahdollistaminen, perustettavan lupa- ja valvontajärjestelmän reiluus ja puolueettomuus sekä Asianajajaliiton lakiasiantoimistoihin kohdistaman vaikutusvallan rajoittaminen. Vaihtoehtoina lupa- ja valvontajärjestelmälle esitettiin tuomioistuinvalvonnan lisäämistä ja yliopistotutkinnon kehittelemistä. Muutos liittyi oikeudenkäyntimenettelyn vaikeutumiseen ja muutokseen tuomarikeskeisestä enemmän asiamieskeskeiseksi. Tuomioistuinvalvonnan lisääminen olisi ollut ristiriidassa asiamiesten vastuuta kasvattavan trendin kanssa eikä oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävässä ollut enää kyse sellaisesta perustehtävästä, jonka hallitsemisen voisi yliopistotutkinnon pakollisilla aineopinnoilla taata. Oikeuden muutos oli seurausta oikeudenkäyntiasiamiesten kasvaneesta merkityksestä, jonka taustalla olivat oikeudenkäyntimenettelyn monimutkaistumisen, syyttäjälaitoksen muutosten ja normitulvan kaltaiset seikat.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella oikeusvaltioperiaatteen ja marxisti-leninismin yhteensopivuutta aatteellisella tasolla ja selvittää, onko näiden kahden välillä sovittamattomia ristiriitoja. Marxismi-leninismin peilaaminen oikeusvaltioperiaatteeseen tuo esille kommunistisen ideologian fundamentaaliset erot liberaalin demokratian kanssa ja on siten mielenkiintoinen ja tuore näkökulma aihealueeseen. Tavoitteena on tehdä testi siitä, kuinka paljon oikeusvaltiossa toteutuvilla periaatteilla on sijaa tai onko sitä ollenkaan marxisti-leninistisessä järjestelmässä. Normatiivista tuomiota mihinkään suuntaan pyritään välttämään. Motiivina on ottaa selvää, miksi marxisti-leninistiset valtiot ovat tähän asti aina päätyneet oikeusvaltion vastaiseen tilaan: onko sille selitys marxismi-leninismin käytännön epäonnistumisissa vai jopa ideologisella yhteensopimattomuudella? Keskustelu kommunismista on monesti keskittynyt enemmän sen taloudelliseen ulottuvuuteen, onhan kommunismi pääasiallisesti kapitalistisen talousjärjestelmän kritiikkiä. Kuitenkin kyseessä on laaja yhteiskuntafilosofinen maailmankatsomus, joka ylettyy kokonaisvaltaisesti yhteiskunnan jokaiselle saralle. Siksi oikeustieteellinen tutkimus kommunismista on tärkeää yhtä lailla taloustieteellisen tutkimuksen ohella, vaikka se onkin tällä hetkellä merkittävästi vähäisempää. Oikeustieteellä tai edes oikeushistorialla ei ole oikeastaan yleispätevää metodia, mutta tässä tutkielmassa on yhdistetty oikeuden rakenteellista selittämistä sekä oikeusteoreettista ja aatehistoriallista tarkastelua. Tärkeänä tavoitteena tässä tutkielmassa on säilyttää tasapaino kontekstualisoinnin ja aatehistoriallisten selitysten välillä. Mikään idea ei ole syntynyt tyhjyydessä, mutta toisaalta vallankumouksellisten ajatusten voimaa ei kannata aliarvioida. Marxisti-leninistisen aatteen perimmäinen luonne ja juuret on kaivettava esiin kontekstualisoinnin mahdollistamiseksi. Tässä tutkielmassa on johdannon jälkeen neljä aihetta käsittelevää päälukua ja lopuksi johtopäätökset. Tutkimuskysymykseen vastataan vaiheittain. Ensiksi marxismi-leninismi asetetaan poliittiselle kartalle ja se määritellään tarkasti, jotta voidaan edetä aiheen varsinaiseen käsittelyyn mahdollisimman selkeistä lähtökohdista. Seuraavat kolme lukua ovat oikeusvaltion eri osa-alueista: vallanjako-opista, legaliteettiperiaatteesta ja perus- ja ihmisoikeuksista. Jotakin haastetta luo se, etteivät oikeusvaltion periaatteet ole täysin lokeroitavissa omille sektoreilleen, koska ne liittyvät toisiinsa erottamattomasti. Niiden käsittely toisistaan irrallaan on mahdotonta, joten ne päätyvät viittaamaan toistensa välillä paikoittain. Näin ollen tutkielmassa käsitellään kerrostuksellisesti oikeusvaltioperiaatteiden osa-alueita tautologian välttämiseksi. Johtopäätösten osalta tutkielmassa päädytään siihen, että on ilmeistä, ettei marxismi-leninismi ole toteutettavissa yhdessä oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Marxismi-leninismi jättää oikeusvaltioperiaatteen huomiotta sen kaikilla osa-alueilla. Yhteensopimattomuutta ei voi laskea sattumaksi, vaan marxismi-leninismissä on taustalla sellaisia ajatuksia, jotka eivät ole periaatteellisellakaan tasolla sovitettavissa yhteen oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Marxisti-leninistinen maailmankuva on oikeusvaltioperiaatteen kanssa niin vastakkainen, ettei näiden kahden samanaikainen toteuttaminen ole mahdollista. Yhteensovittamisen epäonnistumisen syyksi tutkielmassa esitellään marxisti-leninistisen aatteen jatkuva vallankumouksen periaate, vallan keskittyminen yhdelle puolueelle ja siten poliittiselle eliitille sekä marxismi-leninismin taustalla olevan tieteellisen sosialismin dogmaattisuus.

Tutkielmassa käsitellään osakeyhtiön tarkoitusta ja sen muutosta aina 1800-luvulta nykypäivään. Painotus on 2000-luvussa ja ESG:n (Environmental, Social and Governance) sekä vastuullisen sijoittamisen vaikutuksessa osakeyhtiön yritysvastuun kehittymiseen. Tutkimuskysymyksenä tarkastellaan osakeyhtiön tarkoituksen ja ympäristö- ja yhteiskuntavastuun kehityskaarta, niiden muutosta ja muutokseen vaikuttaneita tekijöitä. Tutkimusote on oikeushistoriallinen. Osakeyhtiö on valikoitunut tarkastelun kohteeksi, koska se on yleisin yhtiömuoto ja usein tarkoituksenmukaisin tapa harjoittaa yritystoimintaa isommassa mittakaavassa. Isoilla osakeyhtiöillä on paljon valtaa ja vallan myötä myös mahdollisuuksia vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen hyvinvointiin. Kysymys osakeyhtiön tarkoituksesta on ollut keskusteluissa jo pitkään. Osakkeenomistajan etusija on vahvistettu 1800-luvulta lähtien muun muassa useissa yhdysvaltalaisissa oikeustapauksissa. Vuonna 1970 Milton Friedman totesi osakeyhtiön tarkoituksen olevan ainoastaan voiton tuottaminen osakkeenomistajille. Tämä ajattelutapa on ollut vallitseva aivan viime vuosiin asti. Tällä hetkellä tilanne on muutoksessa, sillä esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä sijoittajat ovat alkaneet kiinnittää yhä enemmän huomiota yhtiöiden ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen. ESG on luonut raameja vastuulliselle sijoittamiselle ja sen myötä kehitteillä on muun muassa EU:n toimesta sääntelyä ja standardeja yhtiöiden vastuulliselle toiminnalle ja raportoinnille.

Tutkielmani käsittelee poliisin voimakeinojen käyttöä ajalla 1995–2020. Tarkastelen voimankäyttöä koskevaa sääntelyä kyseisellä ajanjaksolla ja nostan esille siinä tapahtuneita muutoksia. Lisäksi käsittelen rajanvetoa sallitun ja liiallisen voimankäytön välillä tuomioistuinten näkökulmasta ja tuon esille mahdollista oikeuskäytännöstä ilmenevää muutoslinjaa. Aluksi käyn läpi voimankäytön käsitteen määritelmää ja erilaisia voimakeinoja. Käsittelen alussa myös lyhyesti niitä perus- ja ihmisoikeuksia, joihin voimankäytöllä voidaan puuttua. Olennaista on tuoda myös esille sääntelyn tausta, joka oikeuttaa rajoittamaan näitä perus- ja ihmisoikeuksia. Tämän jälkeen käyn tutkielmassani kattavasti läpi voimakeinojen käyttöä koskevaa eritasoista sääntelyä. Ennen oikeuskäytännön käsittelemistä, esittelen vielä poliisimiehen virka- ja rikosvastuuta liiallisissa voimankäyttötilanteissa. Lisäksi nostan esille erilaiset anteeksiantoperusteet, joilla vastuu liioitellusta voimankäytöstä voidaan kumota. Käsittelen lopuksi aiheen kannalta olennaista oikeuskäytäntöä tuomioistuinten antamien ratkaisujen pohjalta.

Tutkielmani käsittelee saksalaista siviilioikeutta Kiinan oikeusjärjestelmässä Kiinan keisariajan lopussa. Tarkastelen pyrkimyksiä tuoda saksalaista siviilioikeutta Kiinan oikeusjärjestelmään Kiinan pitkän keisariajan lopulla ennen viimeisen Qing-dynastian päättymistä vuonna 1911. Tutkimuskysymykseni on: ”Miten saksalainen siviilioikeus vaikutti Kiinan oikeusjärjestelmään Kiinan keisariajan päättyessä?” Tärkeää ovat siviilioikeuden kodifikaatiopyrkimykset. Kuvaan alkuun Kiinan historiaa ja oikeusajattelua sekä tarkastelen saksalaista siviilioikeutta ja sen leviämistä muualle, erityisesti Suomeen. Käsittelen oikeuden siirtymistä yleisesti erityisesti Alan Watsonin näkemysten perusteella sekä esittelen John Headin käsityksiä kodifikaatiosta. Taustoituksestani osansa saa Japani, joka on relevantti sekä siksi, että Japanin silloisessa oikeuskehityksessä on yhtäläisyyksiä Kiinan kanssa, että siksi, että Japanilla havaitaan olleen merkittävä vaikutus saksalaisen siviilioikeuden Kiinaan saapumisen kannalta. Saksalaiseen siviilioikeuteen Kiinassa liittyen tarkastelen melko monipuolisesti erilaisia Kiinan oikeuskehityksen osa-alueita. 1800-luvulla Kiinan ylivertaisuususko karisi ja Kiinaan tuli länsimaisia vaikutteita. Kiina joutui hyväksymään ulkomaisen oikeuden ekstraterritoriaalisen soveltamisen alueellaan. 1900-luvun alussa toteutetut oikeusuudistukset ovat tutkielmani ytimessä. Esille nousee esimerkiksi uusia lakeja, oikeusuudistuksen merkkihenkilö Shen Jiaben sekä komissioiden oppimatkoja ulkomaille. Tarkastelen Qing-dynastian lopulla laadittua siviilioikeuden kodifikaatioluonnosta ja saksalaisen siviilioikeuden vaikutusta sen taustalla. Keisariajan jälkeinen tarkastelu liittyy uudistusten merkitykseen. Erikseen tarkastelen neljää eri oikeusjärjestelmän osaa: pintamaan omistusta, sovittelua, sopimusta ja juristiprofessiota. Johtopäätöksenä esille nousee ensinnäkin saksalaisen siviilioikeuden omaksumisprosessia luonnehtinut aikapula ottaen huomioon oikeusjärjestelmän silloinen tila. Omistukseen ja vaihdantaan liittyvissä yksityiskohdissa voi nähdä saksalaisen siviilioikeuden omaksumisen vaikeuden. Eräs esille nouseva seikka on saksalaisen siviilioikeuden vaikutuksen potentiaalinen moninaisuus esimerkiksi vaikutuksena juristien ajatteluun, minkä osalta tutkielmani nostaa esille lähinnä kysymyksiä eikä anna vastauksia. Tässä yhteydessä otan esille saksalaisen siviilioikeuden viisiosaisen jaonkin merkityksen. Japanin pohjatyöstä on osaltaan voitu saada tukea saksalaisen siviilioikeuden omaksumisessa Kiinaan. Poliittisesti Kiinan tilanne näyttää olleen vaikea siviilioikeusuudistuksen kannalta. Vaikkei siviilioikeuden kodifikaatioluonnos tullut voimaan, oli sillä silti merkitystä, ja sitä voitiin käyttää. Vallan huipulla tapahtuneista asioista huolimatta oikeudellisten toimijoiden voinee katsoa edistäneen oikeuskehitystä ruohonjuuritasolla.

Tässä työssä käsitellään sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin sääntelyä ja sen kehitystä 1970 – luvulta nykypäivään. Tutkimuskysymykseksi muodostuu, miten ja miksi sääntely on kehittynyt kyseisenä ajanjaksona. Tutkimuskysymystä käsitellään erityisesti kuluttajiin kohdistuvan markkinoinnin näkökulmasta, joka perustelee valittua aikaväliä, sillä Kuluttajansuojalaki astui voimaan 1978. Tutkimuksen tukena käytetään lainsäädäntöä, alan itsesääntelyä, oikeuskäytäntöä, sekä markkinointia valvovien tahojen, kuten Kilpailu – ja kuluttajaviraston ja Mainonnan eettisen neuvoston päätöksiä ja suosituksia. Tutkimuskysymykseeni nähden alan itsesääntelyllä, oikeuskäytännöllä ja markkinointia valvovien tahojen päätöksillä ja suosituksilla on korostunut merkitys sosiaalisen median ollessa vielä tuntematon termi lainsäädännössämme ja lain ollessa yleisluontoista. Oikeuskirjallisuuden osalta tutkimuskysymystäni suoraan käsittelevää lähdekirjallisuutta on niukasti aiheen ollessa sen verran tuore, mutta oikeuskirjallisuudesta löytyy kuitenkin markkinointioikeutta ja kuluttajansuojaa käsitteleviä perusteoksia, jotka toimivat myös hyvin tutkimuksen tukena. Sosiaalisen median ja siellä käytettävien uusien markkinointimuotojen syntymisen myötä markkinointijuridiikan kenttä on kasvanut ja monimutkaistunut. Suomessa markkinointioikeus ei ole täysin pysynyt yhteiskunnan kehityksen perässä ja muun muassa termit ”sosiaalinen media” ja ”sisältömarkkinointi” ovat Suomen lainsäädännölle tuntemattomia. Tästä johtuen markkinointia koskevien säädöksiemme soveltaminen sosiaalisessa mediassa pelkästään lainsäädäntöä tukea käyttäen on mahdotonta, sillä lainsäädännössä ei ole huomioitu uusien markkinointialustojen ja markkinointikeinojen erityispiirteitä. Tarve yhtenäisille pelisäännöille ja yhtenäiselle linjalle on kuitenkin myös sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin osalta suuri, koska markkinointitavasta huolimatta markkinoinnille asetettujen vaatimusten, kuten esimerkiksi kuluttajansuojan on toteuduttava. Tarve korostuu vielä sen osalta, että sosiaalisen median käyttäjäkunta ja sen ikähaarukka on laaja. Sosiaalisen median kanavat ovat todella suosittuja niin täysi-ikäisten kuin alaikäistenkin keskuudessa. Tällä hetkellä suuressa roolissa aiemmin mainitun tarpeen täyttämisessä on alan itsesääntely, sekä esimerkiksi Kilpailu – ja kuluttajaviraston antamat ohjeet ja kuluttaja-asiamiehen päätökset.