Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Iberoromanisk filologi"

Sort by: Order: Results:

  • Koponen, Pinja (2023)
    El presente Trabajo de Fin de Máster estudia las actitudes lingüísticas de los hablantes del estado de Chiapas, México hacia los anglicismos y la lengua inglesa. El fenómeno de anglicismos sigue causando mucha discusión a pesar de no ser algo novedoso. Sin embargo, se carece de estudios con hablantes sin alguna especialización académica determinada. El objetivo principal de este trabajo es descubrir y describir estas actitudes lingüísticas, qué factores extralingüísticos afectan en ellas y de qué manera. Se ha tomado en cuenta los factores de género, nivel de estudios y conocimientos estimados de inglés. Los participantes presentan el rango de edad de 40 a 82 años.       Como base para la terminología de este trabajo se ha utilizado la categorización de los extranjerismos de Diccionario Panhispánico de Dudas del 2005. Anglicismo en este estudio es un término originario de la lengua inglesa que se utiliza al hablar español sin haber sido modificado a este idioma y que cuenta con un equivalente en español. Asimismo, se ha consultado la teoría sociolingüística de autores como Silva-Corvalán y Enrique-Arias, y Anderson y Toribio. Igualmente, se hace una revisión de estudios anteriores sobre las actitudes lingüísticas hacia los anglicismos, realizados en otras zonas de México, como una investigación de Rubešová, y en otras áreas hispanohablantes, como la de Gayán Martorell.       Además, se realiza una breve contextualización de la situación del estado Chiapas en cuanto a las políticas lingüísticas concernientes a los estudios de inglés, así como al turismo del estado.       Para llegar al objetivo del trabajo, se ha utilizado una encuesta digital de metodología mixta, con preguntas cualitativas y cuantitativas. El cuestionario ha incluido un matched-guise escrito, preguntas de opción múltiple con la Escala de Likert y algunas preguntas abiertas, con el fin de encuestar directa e indirectamente sobre las percepciones de los hablantes hacia el uso de anglicismos y la lengua inglesa, tanto como sobre sus propios usos lingüísticos. A continuación, se ha analizado los datos a través de porcentajes, respuestas medianas y desviaciones para tener una visión más apegada a la realidad. Los datos se han analizado como totalidad, así como realizando comparaciones por género, nivel de estudios ¬–primaria y secundaria, preparatoria y universidad– y nivel estimado de conocimientos de inglés –cero, bajos, intermedios y altos–.       Se ha descubierto que todos los factores extralingüísticos afectan de alguna manera en las actitudes presentadas por los participantes. En cuanto al género, las mujeres demuestran actitudes más conservadoras hacia la lengua, a pesar de reportar un mayor uso de anglicismos en contextos informales que los hombres. El nivel de estudios nos demuestra que los participantes con menos estudios toman una postura más purista en cuanto a la lengua y niegan el uso de anglicismos. Los conocimientos estimados de inglés muestran correlación en el uso reportado de los anglicismos y la importancia percibida de conocimientos de inglés, ya que mientras mayores conocimientos se tiene del inglés, mayor el uso de anglicismos en el habla propia y la importancia dada al saber inglés. Los resultados de esta investigación pueden ser utilizados para crear una visión más amplia de las actitudes lingüísticas hacia el uso de anglicismos en México y en el mundo hispanohablante, dado la poca investigación realizada en el estado de Chiapas y en zonas mexicanas rurales y alejadas de la frontera con los EE.UU.
  • von Martens, Helene (2022)
    Maisterintutkielmani käsittelee Suomessa asuvien espanjankielisten latinalaisamerikkalaisten kieliasenteita. Aihe on kiinnostava siksi, että diasporayhteisöjä käsitteleviä asennetutkimuksia ei liialti ole tehty Yhdysvaltojen ulkopuolella. Tutkielma selvittää, millaisia asenteita kohderyhmällä on espanjan kieltä ja sen maantieteellisiä varieteetteja kohtaan. Se myös tutkii käsityksiä siitä, mitä niin sanottu neutraali espanja merkitsee kohderyhmälle sekä tunnistaako ryhmä espanjan varieteetteja nauhoituksia kuuntelemalla. Asenteita tutkittiin kyselylomakkeen sekä haastattelujen avulla. Tutkielmaan osallistui yhteensä 29 espanjaa äidinkielenä puhuvaa Suomessa asuvaa henkilöä. Vastaukset analysoitiin kuuden ulottuvuuden mukaan, jotka ovat kielellinen yhtenäisyys, affektiiviset piirteet, kognitiiviset piirteet, oikeakielisyys ja neutraalius, sekä varieteettien tunnistaminen. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu kieliasenteiden ja diasporaidentiteettien tutkimukseen. Asenteilla nähdään olevan kolme ulottuvuutta: affektiivinen, kognitiivinen ja konatiivinen (Ajzen 1988; Baker 1992; Garrett 2003; Cargile ym. 1994; van Bezooijen 1994). Asenteet kohdistuvat sekä konkreettisiin että abstrakteihin asioihin, ja ne voivat olla samanaikaisesti positiivisia ja negatiivisia. Kieliasenteisiin vaikuttaa usein näkemys ”oikeakielisyydestä” (Preston 2013) ja kielten standardisointi (Garrett 2010). Aiempi tutkimus kuvailee neutraalia kieltä keinotekoisena käsitteenä (Gutiérrez Maté 2017), mutta ei ota huomioon puhujien näkemyksiä aiheesta. Myös identiteettikysymykset liittyvät läheisesti kieliasenteisiin. Muuttoliikkeen johdosta diasporayhteisöissä asuvien yksilöiden identiteetit ovat muutoksessa (Hall 1995; Woodward 2002), mikä vaikuttaa myös kieliasenteisiin. Tulokset osoittavat, että tutkimukseen osallistuneet espanjankieliset latinalaisamerikkalaiset määrittävät oikeakielisyyden ja neutraaliuden samalla tavalla. Kommunikaation onnistuminen ja selvästi erottuvien kielellisten piirteiden puuttuminen nähdään oleellisina tekijöinä molemmissa ulottuvuuksissa. Toisaalta näiden käsitteiden suhteessa espanjan eri varieteetteihin on eroja. Oikeakielisyyteen ei yleensä liitetä tiettyjä murteita, mutta neutraaliuuteen kyllä. Neutraalius yhdistetään usein omaan murteeseen, ja lisäksi Ecuadorin, Meksikon ja Kolumbian murteet nähdään neutraaleina. Kielellisistä piirteistä sanat mainitaan useammin asenteiden yhteydessä kuin intonaatio tai nopeus. Kielioppia tuskin mainitaan. Lisäksi vastaukset osoittavat, että puhujilla on vakaa latinalaisamerikkalainen identiteetti ja kielellistä varmuutta. He eivät pidä Espanjan varieteetin statusta korkeampana kuin omien varieteettiensa. Korrektiuuteen liittyvät tulokset ovat osittain linjassa edellisen tutkimuksen kanssa, mutta myös eroavaisuuksia on havaittavissa. Neutraalius määritellään teoreettisesti ja subjektiivisesti, ja sillä on sekä yhtymäkohtia että erilaisia määritelmiä korrektiuuteen verrattuna. Tulosten pohjalta voidaan tulkita, että aika selittää osan eroista aikaisempaan tutkimukseen. On kuitenkin selvää, että diasporayhteisöissä on uudenlaisia asenteita ja käsityksiä, jonka takia tutkimusta olisi hyvä jatkaa ja laajentaa.
  • Karhu, Anna (2022)
    Pro gradu –tutkielmani tavoite on analysoida suomen- ja ruotsinkielisten espanjanopiskelijoiden osaamistasoa sekä niin kutsutun välikielen rakennemuotoja espanjan se-pronominikliitin ilmaisussa. Tavoite on myös tarkastella sitä, vaikuttaako opiskelijan äidinkielen ja kohdekielen raken teiden syntaktinen yhteneväisyys osaamistasoon ja välikieleen. Tutkielmani pohjaa Gómez Torregon (2005), Castañeda Castron ja Melguizo Morenon (2006), Bosquen ja Gutiérrez-Rexachin (2009), Sánchez Lópezin (2016), sekä RAEn (2009) kieliopillisiin määritelmiin se-pronominikliitistä. Espanjan kieliopin lisäksi vertaan espanjan, suomen ja ruotsin eroja ja yhteneväisyyksiä suorien ja epäsuorien objektipronominirakenteiden, refleksiivija resiprookkirakenteiden, sekä passiivi- ja impersonaalirakenteiden välillä. Tutkimusaineistoni koostuu 54 suomen- tai ruotsinkielisen espanjanopiskelijan tätä tutkielmaa varten koostettujen tehtävien vastauksista. Opiskelijat olivat joko kandidaatti- tai maisteritason espanjan tutkinto-opiskelijoita, tai vastaavasti Helsingin yliopiston kielikeskuksen espanjan jatkotason kurssin opiskelijoita. Olen käyttänyt sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista menetelmää analysoidessani tutkittavien rakenteiden määrää ja laatua informanttieni vastauksissa, ja lisäksi olen peilannut tuloksia informanttien antamiin taustatietoihin heidän aikaisemmasta osaamisestaan ja kokemuksistaan espanjan kielessä. Tutkimustulosten perusteella espanjan yliopisto-opiskelijat ja jatkotason opiskelijat hallitsevat se-pronominikliitin rakenteet verrattain hyvin, sillä suurin osa tehtävien vastauksista sekä käännöksistä oli oikeakielisiä. Kieliryhmien välillä ei myöskään havaittu merkittävää eroa. Yksittäisistä rakenteista erityisesti sellaiset, joissa esiintyi verbi, jolla on sekä pronominaalinen että ei-pronominaalinen muoto, osoittautuivat toisia vaikeammiksi molemmille kieliryhmille, ja tämä heijastui myös heidän välikieleensä. Niin ikään havaitsin, että joissain tapauksissa erityisesti ruotsin vastaavien rakenteiden tai sanamuotojen vaikutus saattoi näkyä informanttien vastauksissa. Tämä äidinkielen vaikutus oli havaittavissa ennen kaikkea sellaisilla informanteilla, jotka olivat opiskelleet espanjaa vasta verrattain vähän aikaa, kun taas vaikutus näyttäisi olevan vähäisempää edistyneemmillä oppijoilla. Yleisesti äidinkielen ja kohdekielen syntaktinen yhteneväisyys näyttäisi hyödyttävän vieraan kielen oppijaa, vaikka vaikutus voikin olla vähäinen, kun taas kielten rakenteellinen eroavaisuus saattaa hankaloittaa sitä. Muista tekijöistä äidinkielen lisäksi vahvin näyttäisi olevan toistuva kielen käyttö ja sille altistuminen. Vaikka yliopisto- ja jatkotason opiskelijoille espanjan se-pronominikliittirakenteet eivät vaikuta aiheuttavan suurempia haasteita, alemmilla koulutustasoilla ongelmia saattaa esiintyä enemmän, sillä kyseiset rakenteet eroavat toisistaan syntaktisesti paljonkin eri kielissä. Näin ollen kieltenopetuksessa voisi olla hyvä kiinnittää enemmän huomiota juuri äidinkielen ja kohdekielen yhteneväisyyksiin ja eroavaisuuksiin, sekä sellaisiin rakenteisiin, joiden merkitys muuttuu riippuen siitä, käytetäänkö sen kanssa se-pronominikliittiä vai ei.
  • Lindh, Mertsi (2022)
    Tässä työssä tutkitaan impersonaalirakenteita espanjan ja portugalin eurooppalaisten varieteettien välillä uutiskielessä. Tarkasteltavat rakenteet ovat ser-apuverbillä muodostettava perifrastinen passiivi ja se-rakenteet, jotka voidaan jakaa passiivisiin ja impersonaalisiin rakenteisiin. Tavoitteena on selvittää, kummankielisessä korpuksessa tutkittavat rakenteet ovat kokonaisuudessaan yleisempiä ja kummat rakenteet ovat yleisempiä kussakin korpuksessa. Korpusten uutiset on jaettu seitsemään osastoon, jotka ovat yhteiskunta, politiikka, talous, urheilu, kulttuuri, tiede sekä teknologia. Tavoitteena on täten myös tutkia, esiintyykö rakenteita tyypillisemmin joissain tietyissä osastoissa. Funktionaalisesta näkökulmasta yksi impersonaalirakenteiden tehtävistä on agentin häivyttäminen (Siewierska 2008). Espanjaa ja portugalia pidetään tässä tutkimuksessa saman järjestelmän eri variantteina, sillä ne ovat geneettisesti niin läheistä sukua toisilleen (vrt. Moravcsik 2016). Tämän ansiosta molempien kielten rakenteisiin voidaan soveltaa samaa luokittelua. Impersonaalirakenteiden luokittelu pohjautuu Barrenechean ja M. de Rosettin (1979) malliin. Uutisten laadullisessa tarkastelussa hyödynnetään puolestaan Reinemann et al.:n (2011) luokittelua. Tutkimuksen korpukset koostuvat uutisista, jotka on espanjan osalta kerätty El Mundo- ja portugalin osalta O Diário de Notícias -sanomalehdestä ja jotka ajoittuvat vuosille 2017–2019. Espanjan korpuksen koko on 143 909 sanaa ja portugalin korpuksen koko 87 593 sanaa. Aineiston keruussa on hyödynnetty Corpus del Español NOW- (News on the Web) (Davies 2018–) ja Corpus do Português NOW (Davies 2018–) -internetkorpuksia, joiden pohjalta on koostettu oma korpus analyysia varten. Tulokset osoittavat impersonaalirakenteiden olevan yleisempiä portugalin korpuksessa kuin espanjan korpuksessa. Portugalin korpuksen normalisoitu frekvenssi on 93,6 tapausta 10 000:ta sanaa kohti ja espanjan korpuksen 82,5 tapausta 10 000:ta sanaa kohti. Korpusten välinen ero on tilastollisesti merkitsevä (G² = 7,71; p < 0,01). Espanjan korpuksessa se-rakenteet (58,6) ovat yleisempiä kuin perifrastinen passiivi (23,8). Portugalin korpuksessa vastaavasti perifrastinen passiivi (81,4) on yleisempi kuin se-rakenteet (12,2). Espanjan korpuksessa impersonaaliset rakenteet ovat tyypillisimpiä yhteiskunta- (100,7), kulttuuri- (99,7) ja tiedeaiheisissa (94,6) uutisissa ja harvinaisimpia urheilu-uutisissa (27,9). Portugalin korpuksessa ne ovat tyypillisimpiä puolestaan yhteiskunta- (135,9), politiikka- (89,3) ja kulttuuriosastoissa (87,7) ja harvinaisimpia urheiluosastossa (52,7). Portugalin korpuksessa impersonaalirakenteet ovat espanjan korpusta yleisempiä yhteiskunta-, politiikka-, urheilu- ja teknologia-aiheisissa uutisissa. Näissä kaikissa paitsi teknologiassa ero korpusten välillä on tilastollisesti merkitsevä. Espanjan korpuksessa rakenteet ovat yleisempiä talous-, kulttuuri- ja tiedeosastoissa, mutta näissä missään ero korpusten välillä ei ole tilastollisesti merkitsevä. Tyylillisesti suurimmat erot korpusten välillä havaitaan urheiluosastossa, sillä espanjan urheilu-uutisten kieli on huomattavasti kuvailevampaa kuin portugalin. Kaikki löydöt viittaavat uutiskielen olevan portugalin korpuksessa muodollisempaa kuin espanjan korpuksessa. Laajemmat johtopäätökset eri impersonaalirakenteiden käytöstä kielten välillä vaativat kuitenkin lisätutkimusta.
  • Nieminen, Tero (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan brasilialaisissa samba-enredojen äänityksissä esiintyviä afrobrasilialaisen ryhmäidentiteetin ilmentymiä, ja niiden kehitystä yhteiskunnallisen kehityksen rinnalla. Samba-enredojen aihepiiri on liittynyt Brasiliaan koko tutkittavan aikakauden (1968-2020), ja tutkielman tarkoituksena on selvittää, onko äänityksissä esiintyvä diskurssi afrobrasilialaisesta identiteetistä muuttunut. Tutkielman materiaalina käytetään Rio de Janeiron sambakoulujen ylimmän sarjatason äänityksiä, joita en tehty säännöllisesti vuosittain 1968-2020 välisenä aikana. Tästä 679 äänityksen materiaalista on avainsanojen perusteella valittu yhteensä 44 äänitystä, joiden pääasiallisena teema on orjuus, afrobrasilialaiset uskonnot, tai muut afrobrasilialaisen kulttuurin ilmentymät. Materiaalissa esiintyvää diskurssia on tutkittu DIMEAN-mallin mukaisesti avainsanoja, ryhmien nimiä ja ryhmistä käytettäviä ilmaisuja, puhujien ja kuuntelijoiden rooleja, sekä diskurssissa toistuvia rakenteita analysoimalla. Toistuvien rakenteiden analyysin yhteydessä muutoksia on verrattu afrobrasilialaisten yhteiskunnallisessa asemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Diskurssissa esiintyvät muutokset ovat luonteeltaan enemmän sisällöllisiä kuin määrällisiä, eikä teemaltan afrobrasilialaisten samba-enredojen vuotuisessa määrässä ole havaittavissa kasvua tutkimusaikajakson kuluessa. Selkeimpänä muutoksena materiaalissa on afrobrasilialaisten passiivisen osallistumisen muuttuminen aktiiviseksi, ja historiallisen näkökulman muuttuminen ajankohtaiseksi. Mustien ihmisoikeusliikkeen ja pan-afrikkalaisuuden nousu yhdessä sensuurin hellittämisen kanssa 1970-luvun lopussa mahdollisti samba-enredojen aiheiden muuttumisen ajankohtaisemmiksi, ja diktatuurin loppuminen 1980-luvun puolivälissä ovat mahdollistaneet afrobrasilialaisten aktiivisemman osallistumisen yhteiskuntaan. Näiden muutosten myötä afrobrasilialaiset ovat alkaneet luomaan positiivisempaa ryhmäidentiteettiä itselleen.
  • Happonen, Maiju (2023)
    El cambio de código es un fenómeno muy común en las comunidades de habla multilingües, que se define como el uso de varios idiomas o dialectos en una misma conversación o frase por hablantes bilingües (Gardner-Chloros, 2009). El presente trabajo investiga el cambio de código en la comunidad de habla gallega, en que existe un contacto estrecho entre el español y la lengua autóctona de la región, el gallego. El tema de nuestro trabajo es el cambio de código entre el español y el gallego, lo que observamos en un corpus monolingüe de español. Usando la tipología creada por Pieter Muysken (2000), intentamos averiguar qué tipos de cambio de código están presentes en el habla de los gallegos, y, además, descubrir las principales motivaciones para su uso. Las preguntas de investigación de nuestro estudio son las siguientes: 1) ¿Cuál es el tipo del cambio de código más común en los hablantes bilingües gallegos (en un corpus monolingüe de español)? 2) ¿Qué motivaciones tiene el cambio de código de los hablantes gallegos? En el trabajo observamos el cambio de código desde la perspectiva gramatical, analizando las características formales del fenómeno. Como la base teórica usamos la clasificación de Muysken, la que divide los cambios de código intraoracionales en los tipos siguientes: 1) inserción, 2) alternación y 3) lexicalización congruente. Como los estudios anteriores sobre el contacto del español y el gallego se han centrado mayormente en los aspectos conversacionales, nuestro trabajo pretende arrojar luz sobre el cambio de código desde un punto de vista diferente. El material analizado fue recogido del Corpus Oral y Sonoro del Español Rural, COSER. Se trata de un corpus dialectal monolingüe de español, y consta de entrevistas con informantes rurales, mayores y de escasa escolarización. De ahí, suponemos que el uso del gallego y los cambios de código estuviesen presentes en su habla. Nuestro subcorpus incluye seis entrevistas hechas en diferentes localidades de Galicia; la duración total de las entrevistas es 6 horas y 31 minutos, y se han realizado con 14 informantes. Los resultados de nuestro estudio concuerdan con las investigaciones anteriores, y demuestran que el tipo del cambio de código más común en los hablantes de nuestro corpus es la lexicalización congruente. Como han sugerido otras investigaciones, es típica en comunidades donde las lenguas usadas son emparentadas. No obstante, según nuestro análisis, los cambios insercionales y alternacionales también son usados bastante en el grupo de hablantes estudiado. En cuanto a las motivaciones para el uso del cambio de código, observamos que ocurre frecuentemente en situaciones en que un hablante no encuentra una palabra en la otra lengua o necesita aclarar el mensaje; también podemos constatar que el uso del gallego es muy consistente en ciertos hablantes, lo que aumenta la cantidad de los cambios alternacionales en nuestros datos.
  • Jurvanen, Essi (2022)
    Tutkielmani aiheena on kieliopin opettaminen espanja vieraana kielenä -opetuksessa. Tutkimus keskittyy neutristen elementtien, kuten neutriartikkelin ja neutristen demonstratiivipronominien, opettamisen tutkimukseen oppikirjojen pohjalta. Aineistoni koostuu kolmesta suomenkielisestä oppikirjasarjasta. Yhteensä työn korpus muodostuu 15 suomenkielisestä espanjan oppikirjasta. Sarjat alkavat kaikki alkeistasolta. Yksi sarjoista on suunnattu alakouluikäisille oppijoille, toinen lukioon ja kolmas aikuisopiskelijoille esimerkiksi kielikeskuksiin. Tutkimusmetodini koostuu sekä laadullisesta että määrällisestä sisällönanalyysistä. Tutkimuksessani selvitän, kuinka monta kertaa kukin tutkimukseni kohteena oleva elementti esiintyy eri konteksteissa ja esitän havaintoni sekä numeerisesti taulukkomuodossa että opetuksen teoriaan pohjaten. Tutkimukseni teoreettinen tausta muodostuu aikaisemmista espanjalaisen filologian aihepiirin tutkimuksista neutrisista elementeistä sekä opettamisen teorian osalta implisiittisen ja eksplisiittisen opetuksen teoriapohjasta. Tutkimuksessani tarkastelen sitä, kuinka monta kertaa kukin elementti esiintyy kussakin kontekstissa: kirjan teksteissä, sanastossa, tehtävissä ja kielioppiosioissa. Tutkin myös sitä, kuinka implisiittinen ja eksplisiittinen opetus ilmenevät neutrimuotojen opetuksessa oppikirjoissa. Viimeinen tutkimuskysymykseni pohtii eroja näiden kolmen kirjasarjan välillä yleisellä tasolla. Tutkimukseni analyysin pohjalta voidaan havaita, että kaikki tutkimuskohteena olleet muodot esiintyvät korpuksessa. Eroja syntyy siinä, kuinka usein ne esiintyvät ja missä konteksteissa. Yhteensä neutrimuodot esiintyvät korpuksessa 310 kertaa. Neutriset demonstratiivipronominit esiintyvät 177 kertaa ja neutrinen artikkeli lo puolestaan esiintyy 133 kertaa. Yleisimmin esiintynyt opetettava pronomini oli eso. Suurin osa opetettavista muodoista sijoittui tehtävien kontekstiin. Tutkimus osoittaa, ettei neutrisia muotoja opeteta eksplisiittisesti. Sana ”neutri” ilmeni kahdessa oppikirjasarjassa demonstratiivipronominien yhteydessä. Yksikään oppikirjoista ei avannut neutrisen artikkelin käsitettä, vaikka kaikista sarjoista löytyi esimerkkejä kyseisestä elementistä. Implisiittinen opetus korostui kaikissa kolmessa sarjassa neutrielementtien osalta. Onkin keskeistä huomata, että muiden kieliopillisten teemojen suhteen esiintyi myös eksplisiittistä opetusta.
  • Pajunen, Veera Ilona (2022)
    Tutkielmassa perehdytään impersonaaliseen uno-pronominiin vertailemalla sen käyttöä Espanjan pääkaupungin Madridin ja Meksikon pääkaupungin Méxicon välillä. Kyseessä on osittain laadullinen ja osittain määrällinen tutkielma, jossa käytetään materiaalina PRESEEA:n sosiolingvististä korpusta Madridista ja Méxicosta. Korpuksista laskettiin kaikki tapaukset, joissa uno-pronominia käytettiin impersonaalisena, ja analysoitiin ne eri kriteerein. Tapauksista tutkittiin, kehen pronominilla uno viitattiin, minkä tyyppisissä diskursseissa sitä käytettiin, sekä minkä semanttisten verbiluokkien kanssa se esiintyi yleisimmin. Sen lisäksi käännettiin katse myös puhujiin, ja tutkittiin, miten sukupuoli, ikä ja koulutusaste vaikuttavat uno-pronominin käyttöön. Työssä myös tarkasteltiin tapauksia, joissa puhuja lausuu tämän pronominin vain kerran puheessaan, ja analysoitiin syitä tälle valinnalle. Työn keskeiset tulokset olivat, että Méxicossa uno-pronominia käytetään huomattavasti enemmän kuin Madridissa, mikä myös osaltaan johti siihen, ettei kaikkia kaupunkien välisiä vertailuja pystytty toteuttamaan. Uno-pronominilla viitattiin useimmiten itseensä Madridissa, kun taas Méxicossa yleisin viittaus oli yleistys, johon puhuja liittää myös itsensä. Diskurssityypissä oli myös eroja näiden kahden kaupungin välillä: Madridissa yleisintä oli käyttää uno-pronominia puhuttaessa hypoteettisista tilanteista, jolloin viittauksessa oli tavallisimmin yleistys omasta kokemuksesta, kun taas Méxicossa sitä käytettiin kerrottaessa omasta elämästä, jolloin puhuja viittasi yleisimmin itseensä. Molemmissa kaupungeissa uno-pronominia käytettiin vähiten kolmannessa diskurssityypissä, eli yleisistä aiheista puhuttaessa. Méxicossa uno esiintyi yleisimmin verbien kanssa, jotka ilmaisivat toimintaa, tilaa ja liikettä, ja vähiten verbien kanssa, jotka ilmaisivat ymmärrystä, halua ja vaikuttamista, kommunikaatiota, tai tunnetta. Tutkittiin myös, kehen puhuja viittaa yleisimmin näiden eri verbiluokkien kanssa, ja huomattiin, että verbien kanssa, jotka ilmaisivat toimintaa, liikettä ja tunnetta oli enemmän vaihtelua viittauksissa, kun taas esimerkiksi verbien kanssa, jotka ilmaisivat halua ja vaikuttamista viittauksessa oli yleisimmin yleistys tai viittaus puhujaan itseensä. Madridissa oli vain kolme tapausta, joissa uno oli lauseen subjektina, joten tätä vertailua ei voitu suorittaa. Työssä tarkasteltiin myös puhujia sosiolingvistisestä näkökulmasta. Tämän osion tärkeimmät tulokset olivat, että Méxicossa uno-pronominia käyttivät yleisimmin miehet, sekä puhujat, joilla on matalin koulutusaste, kun taas Madridissa käyttö jakautui lähes tasaisesti miesten ja naisten, sekä eri koulutusasteiden välille. Sen sijaan molemmissa kaupungeissa uno-pronominia käyttivät yleisimmin vanhimpaan ikäryhmään kuuluvat puhujat. Méxicossa naiset ja nuoret käyttävät yleisimmin uno-pronominia yleistyksenä, johon he liittivät myös itsensä. Vähiten koulutetut käyttivät uno-pronominia useimmiten erilaisiin yleistyksiin, ja keskimmäinen ikäryhmä viittasi itseensä. Lopuksi vielä tarkasteltiin tapauksia, joissa uno esiintyi vain kerran puhujan puheessa, ja pohdittiin, miksi näissä tapauksissa on päätetty käyttää uno-pronominia. Pronominia oli käytetty esimerkiksi attenuoimaan viestiä, eli heikentämään sen illokutorista voimaa (Briz ja Abelda 2013), suojelemaan puhujan kasvoja (Brown ja Levinson 1987), sekä tyylillisistä syistä. Uno-pronominia käytetään Méxicossa ja Madridissa monen lailla eri tavoin. Méxicossa niin käytön yleisyys, käyttäjät, kuin käyttötavat eroavat Madridista. Tämä tutkimus on vain alustava kuva näiden kaupunkien uno-pronominin käyttöön, ja tulevaisuudessa olisi tärkeä tutkia ja vertailla myös muita impersonaalisia muotoja.
  • Sandqvist, Sofia (2022)
    Maisterintutkielmani käsittelee espanjaa perintökielenä Suomessa, tarkemmin ottaen alle kouluikäisten lasten espanjan kieliopillisen suvun käyttöä ja oppimista ympäristössä, jossa espanja on kotona opittu perintökieli ja suomi yhteiskunnassa hallitseva kieli. Työni tavoitteena on saada selville suurimmat ongelmakohdat kieliopillisen suvun oppimisessa sekä vertailla tutkimuksen kohderyhmää ja yksikielisiä lapsia; mitä yhteneviä ja toisaalta eriäviä piirteitä näiden kahden ryhmän välillä on, kun tutkimuskohteena on kieliopillinen suku. Lisäksi pyrin kuvaamaan kieliopillisen suvun oppimisprosessia aineistoni pohjalta ja esitän näkemyksiä mahdollisista tekijöistä, jotka vaikuttavat siihen, minkälaisia sukukongruensseja Suomessa espanjaa perintökielenä puhuvat lapset tuottavat. Tutkimukseen osallistui yhteensä 21 alle kouluikäistä lasta 20 kaksi- tai kolmikielisestä perheestä. Lapsien iät vaihtelevat 2.7 ja 5.11 vuoden välillä, ja he asuvat ja ovat syntyneet Suomessa. Tutkimus toteutettiin analysoimalla aineistoa, joka kerättiin tutkielmaa varten kootusta korpuksesta. Korpus pitää sisällään noin 11 tuntia lapsien ja vanhempien välistä keskustelua, jossa esiintyy kaiken kaikkiaan 1202 analysoitavaa sukukongruenssia. Lisäksi haastattelimme jokaisen perheen espanjankielistä vanhempaa saadaksemme taustatietoja muun muassa kotona puhuttavista kielistä. Tulokset osoittavat, että feminiinisukuiset substantiivit tuottavat enemmän hankaluuksia kuin maskuliiniset sanat. Lisäksi substantiivien päätteiden välillä on havaittavissa eroavaisuuksia: maskuliinisanat, jotka päättyvät a-kirjaimeen (planeta.MASC) ja feminiinisanat, jotka päättyvät o-kirjaimeen (mano.FEM) tuottavat eniten vaikeuksia. Näiden lisäksi myös muut ei-kanoniset feminiinit ovat hieman ongelmallisempia kuin kanoniset feminiinit. Mitä tulee sanaluokkiin, eniten hankaluuksia tuottavat sukukongruenssit substantiivien ja pronominien välillä, kun taas standardiespanjan mukaiset sukukongruenssit substantiivien ja determinante-sanaluokan (esim. artikkelit) välillä opitaan ensimmäisenä. Suurin ero kohderyhmän ja yksikielisten välillä näkyy iässä. Monien aikaisempien tutkimusten mukaan (esim. Mariscal, 1996; Socarrás, 2012) yksikieliset lapset oppivat sukukongruenssit substantiivien ja determinante-sanojen välillä jo alle kolmevuotiaina, kun taas tutkimuksen kohderyhmästä ensimmäiset taitavat samaiset kongruenssit vasta täytettyään neljä vuotta. Oppimisprosessissa ei havaittu suurempia eroavaisuuksia, luukuunottamatta joidenkin päätteiden vaikutusta standardiespanjan mukaisien sukukongruenssien tuottamiseen. Kuvaan tutkielmassani kieliopillisen suvun oppimisprosessia kolmen olennaisen vaiheen avulla. Tarkoitus on rakentaa mahdollisimman yleistettävissä oleva kuvaus, joka alkaa yhden kieliopillisen suvun käytöstä ja päättyy lähes standardiespanjan mukaiseen kielen käyttöön. Keskimmäisessä vaiheessa toistuvat itsekorjaukset ja epäröinnit ja lapset näyttävät myös kiinnittävän huomiota substantiivien päätteisiin kongruensseja muodostaessaan. Aikaisempien tutkimustulosten perusteella kielisyötteen määrä on olennainen tekijä kielen oppimisessa (esim. Cruz Rico et al., 2021; Fuchs, 2021), ja tämän tutkielman haastatteluiden ja kohderyhmän tuotosten perusteella on havaittavissa, että sekä oleskelut espanjankielisissä maissa että espanja vanhempien välisenä kommunikointikielenä vaikuttavat positiivisesti kielisyötteen määrään ja näin ollen tukevat lapsia kieliopillisen suvun oppimisessa.
  • Alatupa, Noora (2022)
    Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka elokuva voi toimia opetustuotteena ja siltana vieraaseen kulttuuriin ja kieleen. Populaarikulttuurin tutkimuksessa on alettu kiinnittää huomiota vieraiden kulttuurien representaatioon ja aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että oikeanlaisten tehtävien, läksyjen ja keskustelun avulla elokuvia voidaan käyttää vieraan kulttuurin esittelemiseen oppilaille ja että elokuvat herättivät heissä kiinnostusta, motivaatiota ja osallistuttavuutta (Crespo Fernández, 2012). Aineistona toimi Disney Pixarin elokuva Coco (2017), joka kertoo meksikolaisesta kulttuurista ja kuolleiden päivän juhlasta. Elokuvan dubbauksessa käytetään paljon vieraannuttavaa käännösstrategiaa, jossa käytetään alkuperäisiä termejä ja sanastoa, ja yritetään näin opettaa katsojalle jotain vieraasta kulttuurista. Tutkimukseen osallistui 58 nelosluokkalaista. Tutkimus toteutettiin vastaanottotutkimuksena ja metodina käytettiin kyselylomaketta, johon oppilaat vastasivat elokuvan katselun jälkeen. Hypoteesi oli, että lapset pystyisivät elokuvan katselun jälkeen selittämään joitain heille ennestään vieraita asioista meksikolaisesta kulttuurista sekä että he tietäisivät joitain espanjankielisiä, elokuvassa esiintyneitä sanoja. Olettamus oli, etteivät lapset pystyisi kuitenkaan omaksumaan kaikkia heille vieraita elementtejä elokuvan katselun jälkeen. Tutkimuksessa tutkittiin, mitkä sanat olivat lapsille vaikeimpia ymmärtää, mitkä sanat olivat helpommin ymmärrettävissä ja mitä kulttuurisia elementtejä lapset elokuvasta oppivat. Tutkimuksen perusteella selvitettiin myös joitain lasten omia kokemuksia elokuvan katselusta oppimistarkoituksessa. Analysoidun aineiston perusteella voidaan sanoa, että perheenjäseniä tarkoittavat espanjankieliset sanat opittiin melko hyvin, kuten myös yleisimmät fraasit, esimerkiksi sí ’kyllä’, no ’ei’ ja gracias ’kiitos’. Kulttuurisia elementtejä osattiin selittää elokuvan perusteella todella hyvin, kuten esimerkiksi kuolleiden päivän juhlan perinteitä, alttarin tarkoitusta ja oranssien kukkien linkittymistä juhlaan. Myös erilaiset kutsumanimet pojalle opittiin hyvin, kuten amigo ’kaveri’ ja mijo ’poika’. Myös kohteliaammat kutsumanimet, señor ’herra’ ja señora ’rouva’, ymmärrettiin hyvin. Vaikeampia olivat erilaiset huudahdukset, kuten vámonos ’mennään’ ja dios mío ’hyvänen aika’, ja toiset poikaan viittaavat termit, kuten muchacho ’poika’ ja pobrecito ’ressukka’, olivat vaikeita. Tutkimus osoitti Coco-elokuvaa esimerkkinä käyttäen, että vieraannuttavalla käännösstrategialla käännetty elokuva voi opettaa kohdeyleisölle uuden kielen sanoja ja jotain vieraasta kulttuurista, minkä takia vieraannuttavaa käännösstrategiaa olisi hyvä käyttää kääntämisessä ja elokuvia opetuksessa.
  • Sten, Elina (2022)
    Tiivistelmä - Referat - Abstract Vieraiden kielten opetuksessa ja opiskelussa on alettu kiinnittämään huomiota kulttuurienvälisen viestinnän tärkeyteen. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten ja millaisia kulttuurirepresentaatioita espanja vieraana kielenä -oppikirjoissa tuotetaan ja tukevatko ne kulttuurienvälistä kommunikaatiota ja kompetenssia. Tutkielmassa tarkastellaan mitä maita, alueita ja ihmisryhmiä espanja vieraana kielenä -oppikirjoissa käsitellään, minkälaisten esitysten kautta, mitä ideologioita ja stereotypioita näistä sisällöistä ja diskursseista heijastuu, ja millaisia lähestymistapoja kulttuuriin nämä oppikirjat edustavat. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu kulttuurirepresentaatioiden ja kulttuurienvälisyyden tutkimukseen, jossa kulttuurit nähdään moniulotteisina ja jatkuvasti muuttuvina, ja kulttuurirepresentaatioita havainnoidaan aika- ja kontekstisidonnaisina rakenteina. Aineisto koostui kuudesta kolmella eri vuosikymmenellä julkaistusta suomenkielisestä espanjan oppikirjasarjasta; Entre amigos, Mucho gusto, ¡Acción!, ¡Dime!, ¡Nos vemos! ja Mi mundo. Jokainen näistä kirjasarjoista sisältää lukion lyhyen B3-kielen oppimäärän, ja tämän lisäksi osa on suunnattu myös aikuisopetukseen ja osa yläkoulussa alkavaan B2-opetukseen. Tutkimuksessa havainnoidaan siis sekä espanja vieraana kielenä -oppikirjojen nykytilaa kulttuurirepresentaatioihin ja kulttuurisiin ulottuvuuksiin liittyen sekä sitä, miten nämä ovat vuosien varrella muuttuneet, ja mitä eroja eri sarjojen välillä on. Analysoidun aineiston perusteella espanja vieraana -kielenä oppikirjat eivät esittäneet eri espanjankielisiä maita tai etnisyyksiä tasapuolisesti, ja ne loivat kulttuurista ja eri maiden, alueiden ja ihmisryhmien todellisuuksista hyvin muuttumattoman ja yksipuolisen kuvan. Oppikirjat sisälsivät paljolti toiseuttamista rakentavaa diskurssia mm. ekskluusion, eksotismin, primitivisöinnin, eurosentrisyyden, kaupallistamisen ja stereotyyppisten yleistävien ja yksinkertaistavien esitysten kautta. Aivan uusimmat oppikirjasarjat ¡Nos vemos! ja Mi mundo sisälsivät vähemmän suoraa räikeää stereotypisointia ja tarjosivat enemmän mahdollisuuksia reflektointiin ja kulttuurienväliseen tarkasteluun, mutta niissä kulttuurisisällöt painottuivat kuitenkin hyvin vahvasti pelkästään matkailun näkökulmaan ja edelleen tietyt todellisuudet painottuivat enemmän kuin toiset. Entre amigos, Mucho gusto, ¡Acción! ja ¡Dime! taas tarjosivat yleisesti ottaen enemmän kulttuuritietoa ja useampiin eri todellisuuksiin liittyen, vaikka ne taas sisälsivät yleisesti enemmän eri maiden erojen vertailua ja stereotyyppisiä esityksiä. Tässä tutkimuksessa analysoitujen oppikirjojen perusteella espanja vieraana kielenä -oppikirjat eivät siis tunnu tukevan kovinkaan hyvin kulttuurienvälisen kompetenssin saavuttamista vielä aivan viime vuosinakaan julkaistuissa oppikirjoissa.
  • Salonen-Harding, Pinja (2023)
    Tämän laadullisen tutkimuksen aiheena on kohteliaisuuden eri ilmausten ja muotojen opettaminen espanjan vieraan kielen oppiaineessa suomalaisissa kouluissa. Kohteliaisuus on kulttuurisidonnaisuutensa vuoksi tärkeä osa opetusta, jotta oppilaiden ja opiskelijoiden kommunikatiiviset ja pragmaattiset taidot kehittyvät kohdekielessä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kohteliaisuuden muotoja ja ilmaisuja espanjan vieraan kielen oppiaineessa opetetaan, kuinka paljon ja miten kohteliaisuutta opetetaan. Lisäksi tarkastellaan sitä, kuinka tärkeänä kohteliaisuuden opettamista pidetään sekä kohteliaisuuden opettamisen tämänhetkistä tilaa espanjan vieraan kielen opetuksessa. Tutkimukseni taustalla on muun muassa Leechin (1983) sekä Brownin ja Levinsonin (1987) kohteliaisuusteoriat ja Searlen (1969) teoria puheakteista. Tutkimukseni pohjautuu aiempaan tutkimukseen kohteliaisuuden opettamisesta ja oppimisesta (Landone 2009; Paloranta 2019; Brodersen 2020). Lisäksi tarkastelen, miten perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteet (POPS 2014; LOPS 2019) määrittävät kohteliaisuuden opettamisen osana vieraiden kielten opetusta, tavoitteita ja sisältöjä. Tutkimuksen aineisto on kerätty strukturoidun kyselylomakkeen avulla. Kyselyyn osallistui 16 espanjan vieraan kielen opettajaa. Tutkimus osoittaa, että espanjan opettajat keskittyvät opettamaan eniten pyyntöjä, anteeksipyyntöjä, tervehdyksiä, kiittämistä sekä espanjan kielen tunnuksenomaista por favor -pyynnön käyttöä. Näiden lisäksi opetetaan muun muassa myös kohteliaiden lauseiden muodostamista erilaisilla strategioilla sekä kohteliaisuuden kulttuurisidonnaisia eroavaisuuksia, kuten tervehdysten monipuolista käyttöä espanjan kielessä. Vastauksista selviää, että kohteliaisuutta opetetaan paljon ja monipuolisesti käyttäen erilaisia aktiviteetteja ja menetelmiä, joista eniten korostuvat suulliset ja kirjalliset aktiviteetit sekä kuullun ymmärtäminen. Tuloksista ilmenee, että vastaajat kokevat kohteliaisuutta opettavan tarpeeksi ja he pitävät kohteliaisuuden opettamista tärkeänä, sillä se on osa viestintää ja viestintätaitoja, kieltä ja kulttuuria. El tema de esta investigación cualitativa es la enseñanza de diferentes formas y expresiones de cortesía en el español como lengua extranjera (ELE) en escuelas y colegios finlandeses. Debido a su naturaleza cultural, la cortesía forma una parte fundamental de la enseñanza para que los aprendices desarrollen sus habilidades comunicativas y pragmáticas en la lengua meta. En este trabajo investigamos qué formas y expresiones de cortesía se enseñan, cómo y cuánto se enseña la cortesía en ELE. Asimismo, investigamos también cuánta importancia la cortesía tiene en la enseñanza y cuál es su estatus actual, con el propósito de ganar un mejor entendimiento sobre la enseñanza de la cortesía en la enseñanza de ELE. Basamos nuestra investigación en las teorías de la cortesía de Leech (1983) y Brown y Levinson (1987), y también en la teoría de los actos de habla de Searle (1969), entre otros. La investigación también se basa en los estudios anteriores sobre la enseñanza y aprendizaje de la cortesía (Landone 2009; Paloranta 2019; Brodersen 2020). Además, estudiamos cómo el Currículo nacional de educación de Finlandia (POPS 2014; LOPS 2019) define y destaca la enseñanza de la cortesía como parte de la enseñanza, los objetivos y contenidos de las lenguas extranjeras. Los datos de nuestro estudio han sido colectados mediante una encuesta estructurada. 16 profesores de español como lengua extranjera participaron en la investigación. Los resultados muestran que los profesores de ELE enseñan más peticiones, disculpas, saludos, agradecimientos y el uso de por favor. Además de estas, los participantes también enseñan, entre otros, la formación de oraciones y enunciados corteses mediante diferentes estrategias, y las diferencias culturales en cuanto a la cortesía, como el uso de los saludos en el español. Las respuestas de los participantes muestran que la cortesía se enseña mucho y a través de diversas maneras mediante el uso de diferentes actividades y métodos, de los cuales se pueden destacar las actividades orales y escritas y la comprensión de escucha. Los resultados revelan que los participantes consideran que se enseña la cortesía de manera suficiente y consideran la enseñanza de la cortesía como importante, dado que forma parte de la comunicación y las habilidades comunicativas, de la lengua y de la cultura.
  • Tynnilä, Suvi (2022)
    Tutkielman tavoitteena on tarkastella numeraalien cien, cientos, mil ja miles käyttöä Espanjan ja Meksikon espanjassa sekä niiden käyttöön vaikuttavia tekijöitä. Tutkielmassa tarkastellaan myös näiden numeraalien lähtökohtaista eli intuitiivista tulkintaa ja sitä, ilmaistaanko sitä likimäärää tai tarkkuutta ilmaisevalla approksimaattorilla. Erilaiset käyttötyypit on jaoteltu tarkkaan, epätarkkaan ja intensifioivaan eli vahvistavaan käyttöön. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että erityisesti pyöreitä numeroja käytetään taajaan epätarkassa merkityksessä. Lisäksi on havaittu, että myös substantiivi, jota numeraali modifioi, sekä mahdollinen numeraalia modifioiva approksimaattori vaikuttavat numeraalin tulkintaan. Tutkielman hypoteesina on, että yleisin käyttötyyppi vaihtelee numeraalin mukaan: pienten numeraalien tarkka käyttö on yleisempää kuin suurten ja monikollisten numeraalien tarkka käyttö on harvinaisempaa kuin yksiköllisten tai jopa olematonta. Oletuksena on myös, että intensifioiva käyttö on yleisempää Espanjassa kuin Meksikossa. Modifioidun substantiivin oletetaan vaikuttavan numeraalin tulkintaan niin, että jaollisia substantiiveja (kuten euros tai días) modifioi yleisemmin tarkka numeraali, kun taas jaottomien substantiivien (kuten libros vai ovejas) kanssa esiintyy yleisemmin epätarkka tai intensifioiva numeraali. Oletuksena on lisäksi, että kaikkien edellä mainittujen numeraalien intuitiivinen tulkinta on epätarkka. Tutkielma toteutettiin korpustutkimuksena hyödyntäen kvantitatiivista (ja pienessä määrin kvalitatiivista) menetelmää. Korpuksena käytettiin Corpus del Español -korpuksen alakorpusta Web/Dialects, joka sisältää tekstejä erityyppisiltä internetsivuilta, mm. blogeista ja keskustelufoorumeilta. Korpukseen tehtiin hakuja kaikilla neljällä edellä mainitulla numeraalilla. Lopulliseen analyysiin päätyi 1408 konkordanssia. Tutkielman tulokset osoittavat, että yleisin käyttötyyppi vaihteli numeraalin mukaan. Käyttö riippui numeraalista niin, että monikollisilla numeraaleilla cientos ja miles yleisin käyttötyyppi oli epätarkka eikä tarkkaa käyttöä esiintynyt ollenkaan. Numeraalin cien yleisin käyttötapa oli tarkka, kun taas numeraalia mil käytettiin eniten intensifioivasti. Maantieteellisiä eroja Espanjan ja Meksikon välillä ei juuri ollut, mutta numeraalin mil intensifioiva käyttö oli yleisempää Espanjassa ja epätarkka käyttö Meksikossa. Modifioiduista substantiiveista yleisin luokka oli kaikissa käyttötavoissa jaottomat substantiivit ja niiden käyttö oli erityisen yleistä epätarkkojen ja intensifioivien numeraalien kanssa. Numeraaleja modifioivia approksimaattoreita analysoitaessa kävi ilmi, että tarkkuutta ilmaisevia approksimaattoreita ei esiintynyt datassa ollenkaan. Likimääräisyyttä ilmaisevien approksimaattoreiden käyttö oli yleisintä cien-numeraalin kanssa, vaikkakin harvinaista yleisesti ottaen.
  • Nummela, Katja (2022)
    Tämän työn tavoitteena on vertailla diskurssipartikkeleiden käyttöä espanjan kielen oppijoiden ja äidinkielen puhujien eli natiivien puheessa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että diskurssipartikkeleiden oppiminen ja käyttäminen on vieraan kielen oppijoille vaikeaa, mikä näkyy etenkin kielellisen koheesion ja tekstin sisäisen jäsentelyn puutteena. Suuri osa aiemmista tutkimuksista on kuitenkin keskittynyt lähinnä kirjoitettuun kieleen, minkä takia tämän tutkimuksen kohteena on nimenomaan puhuttu espanja. Hypoteesina esitimme, että äidinkielen puhujat käyttävät enemmän diskurssipartikkeleita sekä hyödyntävät niiden eri funktioita enemmän kuin kielenoppijat. Lisäksi oletimme, että ylemmän C1-kielitaitotason opiskelijat käyttävät enemmän diskurssipartikkeleita kuin alemman B2-taitotason opiskelijat. Korpuksen pohjana toimi Corpus español multimodal de actos de habla, joka koostuu kahden eri oppijakielitason sekä äidinkielinpuhujien dialogeista, jotka perustuvat kolmeen puheaktiin: kieltäytymiseen, kehumiseen ja anteeksipyyntöön. Poimimme dialogeista diskurssipartikkelit ja jaottelimme ne funktioittain. Tässä prosessissa noudatimme Martín Zorraquinon ja Portolés Lázaron (1999) diskurssipartikkelien määritelmää ja luokittelua. Partikkeleiden käyttöä eri kielitasojen ja puheaktien välillä vertailtiin laskemalla käytettyjen diskurssipartikkeleiden normalisoitu frekvenssi, ja erojen tilastollinen merkitsevyys laskettiin logaritmisella uskottavuusfunktiolla (log-likelihood). Tulosten perusteella äidinkielen puhujat käyttävät selvästi enemmän diskurssipartikkeleita sekä enemmän erilaisia diskurssipartikkeleita kuin vieraan kielen oppijat. Lisäksi C1-tason puhujat käyttävät enemmän diskurssipartikkeleita kuin B2-tason puhujat. Erilaisten diskurssipartikkeleiden käytössä löysimme tilastollisesti merkittäviä eroja vain natiivien ja B2-tason puhujien välillä. Myös vertailtaessa puheakteja ja partikkeleiden funktioita erot B2-tason ja natiivipuhujien välillä ovat yleisesti ottaen suurempia kuin C1-tason ja äidinkielenpuhujien välillä. Voidaan siis todeta, että kielitaidon kasvaessa myös diskurssipartikkeleiden käyttö alkaa muistuttaa enemmän äidinkielen puhujien käyttöä.
  • Saarinen, Mimmi (2022)
    Tutkielman tarkoitus on selvittää, käytetäänkö espanjankielisessä markkinoinnissa englannin kieltä. Tämän lisäksi tavoitteena on saada vastaus siihen, millä tavoin englanti esiintyy espanjankielisissä uutiskirjeissä sekä valottaa syitä englannin kielen käytölle. Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla englanninkielisiä elementtejä. Materiaalina tutkimuksessa käytetään H & M-yhtiön markkinoinnissa käyttämiä espanjankielisiä uutiskirjeitä. Uutiskirjeitä kerättiin yhteensä 69 kappaletta syyskuun 2021 ja tammikuun 2022 väliltä. Uutiskirjeiden sisältö jaettiin kolmeen osaan. Ensimmäinen osa koostui uutiskirjeen otsikosta ja esikatselulausekkeesta. Toinen osa sisälsi varsinaisen uutiskirjeen sisällön otsikon. Kolmas osa sisälsi uutiskirjeen muun tekstin. Jaottelun jälkeen tekstistä poimittiin sanat ja muut elementit, jotka eivät olleet espanjan kieltä. Huomiotta jätettiin muut kuin englanninkieliset sanat ja elementit. Tutkimuksessa löytyi lainasanoja ja vieraskielisiä sanoja eli tässä tapauksessa englanninkielisiä sanoja. Nämä sanat jaettiin kolmeen osaan: 1. englanninkieliset sanat, 2. lainasanat ja 3. nimet / otsikot. Lainasanat jaettiin analyysiosassa vielä mukautettuihin lainasanoihin ja ei mukautettuihin lainasanoihin. Tutkielman materiaalista löytyi yhteensä 54 vieraskielistä elementtiä. Ryhmän 1. sanoja eli täysin englanninkielisiä sanoja löytyi 24 erilaista. Ne toistuivat yhteensä 44 kertaa. Ryhmän 2. sanoja eli lainasanoja löytyi yhteensä 16 erilaista, joista 12 oli mukautettuja ja 4 ei mukautettuja lainasanoja. Lainasanat toistuivat yhteensä 52 kertaa, joista mukautettujen toistomäärä oli 21 ja mukauttamattomien 31. 3. ryhmän elementtejä eli nimiä löytyi materiaalista yhteensä 14. Nimet toistuivat yhteensä 34 kertaa. Teoreettisen osan ja uutiskirjeistä löytyneiden sanojen ja nimien perusteella voidaan olettaa, että pääasiallinen syy on sekä huomion herättäminen että lukijalle kansainvälisyyden tunteen luominen. Englannin kieli luo myös elitististä ja kansainvälistä vaikutelmaa. Lisäksi syy voi olla myös se, että englanninkieliselle sanalle ei ole vastaavaa espanjankielistä sanaa. Tutkielman rakenne muodostuu johdannosta, teoriaosasta ja aiemmista tutkimuksista, tuloksista, analyysista ja johtopäätöksistä. Tutkimusaihe muodostui opintoaiheeni yhdistämisestä työelämääni. Tärkein syy tutkimukselle oli kuitenkin halu selvittää, miten paljon kielten käyttäminen on muuttunut ja havainto siitä, miten vähän puhekieltä on tutkittu. Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että englannin kielen käyttö lisääntyy koko ajan espanjan markkinointikielessä.
  • Mielikäinen, Maarit (2022)
    Tutkielmani aiheena on haukkumasanoilla ilmaistu epäkohteliaisuus espanjankielisessä televisiosarjassa. Tarkastelen autenttisen ja epäautenttisen epäkohteliaisuuden ilmaisukeinoja pragmatiikan tutkimuksen näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, miten epäkohteliaisuutta ilmaistaan kielellisesti haukkumasanojen avulla ja minkälaisiin tarkoituksiin sitä käytetään tutkittavassa televisiosarjassa. Lisäksi selvitän, mitä haukkumasanoja käytetään, missä konteksteissa epäkohteliaisuutta esiintyy ja miten vastaanottaja reagoi. Luokittelen myös esimerkit autenttiseksi tai epäautenttiseksi epäkohteliaisuudeksi. Määrittelen haukkumasanat Lisowskan (2012) leksikaalisen määritelmän mukaan, jonka jälkeen sovellan Félix-Brasdeferin (2018) teoriaa autenttisesta ja epäautenttisesta epäkohteliaisuudesta. Otan myös huomioon klassiset kohteliaisuusteoriat, kuten Brown ja Levinsonin (1987) kasvo- ja kasvojen menetys -teoriat, joiden mukaan haukkumasanat uhkaavat kohtelun vastaanottajan positiivisia kasvoja ja tarvetta tuntea itsensä hyväksytyksi. Tutkielmani materiaali koostuu meksikolaisen Netflix-sarjan Kukkatalo ensimmäisen kauden jaksoista. Sarja kertoo Meksikon kaupungissa kukkatalon yhteydessä asuvan perheen elämästä. Analysoin laadullisin menetelmin haukkumasanojen käyttöä eri keskusteluissa: neljä autenttisen epäkohteliaisuuden ja neljä epäautenttisen epäkohteliaisuuden esimerkkiä. Analyysissä otan huomioon epäkohteliaisuuden havaitsemiselle tärkeät tekijät, kuten kontekstin, kotekstin, puhujan intention, perlokutiivisen efektin, vastaanottajan tulkinnan ja epäkohteliaisuuden aiheuttamat reaktiot (Culpeper ym. 2003; Félix-Brasdefer 2018). Lopuksi tutkin esimerkeissä käytettyjä epäkohteliaisuusstrategioita Félix-Brasdeferin (2018) kokoaman teorian pohjalta. Tutkielmani tulokset osoittavat, että kielenkäyttö heijastaa televisiosarjassa sekä autenttisen että epäautenttisen epäkohteliaisuuden keinoja. Analysoidut autenttiset haukkumasanat ovat espanjalaiset ilmaisut infantil, callarse, tonta ja loca kun taas epäautenttisten haukkumasanojen analyysi keskittyy ilmaisuihin bárbara, gordo, tonta ja tremenda. Tutkitut esimerkit näyttävät, että epäkohteliaisuutta ilmaistaan eri strategioiden kautta, kuten vokatiiveina, väitteinä, moitteina tai jopa puheen hiljentäjänä. Autenttista epäkohteliaisuutta käytetään televisiosarjassa etenkin riitatilanteissa tai kostoissa, päinvastoin kuin epäautenttista epäkohteliaisuutta, joka esiintyy tervehdittäessä tai kahdenkeskisissä intiimeissä keskusteluissa. Tutkitut esimerkit osoittavat, että autenttisten haukkumasanojen tarkoitus on loukata tai nöyryyttää kuulijaa tai kritisoida tämän käytöstä, uhaten siten kuulijan positiivisia kasvoja, mutta jossain tapauksissa myös negatiivisia kasvoja. Autenttisten haukkumasanojen perlokutiivinen efekti on negatiivinen, jonka vastaanottaja näyttää nonverbaalisesti osoittamalla ärtymystään kehon elein tai hyväksymällä uhkaus olemalla hiljaa, vaikkakin kerran myös verbaalisin keinoin haukkumalla takaisin. Epäautenttiset haukkumasanat puolestaan viestivät solidaarisuutta, osoittavat hellyyttä tai ovat leikillisiä vitsejä. Sitä käytetään puhujien välisen suhteen ylläpitämiseen tai jopa sen vahvistamiseen sekä yhdessä tapauksessa ollakseen vastentahtoisesti kohtelias. Sen perlokutiivinen efekti on joko positiivinen tai neutraali. Vastaanottaja reagoi verbaalisesti suostumalla yhteistyöhön puhujan kanssa tai osoittamalla ymmärtäneensä vitsin, mutta myös nonverbaalisesti hymyilemällä tai osoittamalla fyysistä hellyyttä.
  • Nissinen, Sami (2023)
    El objetivo de este trabajo es comparar el diminutivo prontito con su forma básica pronto con respecto al aspecto léxico de los predicados con cuales aparecen. También se estudian la función semántico-pragmática de prontito y el significado conceptual de ambas formas en cada concordancia. El análisis del aspecto léxico se basa en la teoría de Vendler (1957) y las pruebas aspectuales de Dowty (1979). En el análisis de las funciones del diminutivo se utiliza una versión modificada de la clasificación de Jani (2009). El significado conceptual se define mediante la clasificación del diccionario de la lengua española de la RAE. El trabajo tiene su fundamento en textos de foros de discusión, blogs y páginas web del Corpus del Español (Web/Dialects) de Davies (2002). El corpus del trabajo consiste en 652 concordancias de prontito así como 228 concordancias de pronto. El análisis es tanto cualitativo como cuantitativo. De los casos originales de prontito (803) y de pronto (400) se analizan 880 concordancias en total después de la eliminación de las concordancias sin un verbo explícito, las concordancias que aparecen más de una vez y los 32 casos eliminados por la ambigüedad del aspecto léxico. Los resultados implican que el uso del diminutivo afecta a la distribución semántica hasta cierta medida. Según los resultados la forma diminutiva aparece más frecuentemente con los predicados de realizaciones, al parecer por la frecuencia más alta de ciertos verbos así como la semántica del adverbio investigado. Los verbos del tipo logros, por su parte, combinan más frecuentemente con la forma básica. En este corpus se utilizan más frecuentemente el diminutivo con los eventos dinámicos y la forma básica con los predicados estativos.
  • Kuskelin, Aino (2022)
    El objetivo de este trabajo es comparar el uso de los adverbios ahora y ahorita en tres variedades de español diferentes: el español mexicano, peruano y ecuatoriano. Las palabras se estudian desde la perspectiva de subjetividad y temporalidad. El enfoque está en los contextos inmediatos en que se usan. Se presta especial atención a los verbos concretos y a sus tiempos y personas gramaticales, pero también a algunos casos especiales donde ahora o ahorita aparece con otra palabra, por ejemplo, con una preposición o con un modificador. En algunas partes se amplía la observación a la concordancia completa para profundizar el análisis. Se observa también si hay una correlación entre la frecuencia de ahorita y sus usos diferentes. El estudio se basa en textos de blogs ofrecidos por el Corpus del Español (Web/Dialects). El material original consiste en muestras de 200 concordancias por país y por adverbio, pero en el análisis se consideran solo las concordancias con un verbo explícito. En total son 1092 concordancias de las cuales 860 se usan para el análisis del contexto verbal y 232 para el análisis complementario de los usos con preposiciones y modificadores. El análisis es principalmente cuantitativo, pero se agrega también una discusión cualitativa sobre los temas más importantes. Los resultados muestran que la variación en el uso de las formas ahora y ahorita es gradual. Ambas formas se usan para referirse al presente, pero pueden extenderse hacia el pasado o el futuro también. La forma ahorita se usa de manera circunstancial y puntual, pero también en situaciones temporales amplias. Además, es más frecuente en contextos subjetivos: se usa más con los verbos en primera persona del singular, así como con otros elementos lingüísticos que muestran una conexión con el autor. La forma ahora, en cambio, se usa más para describir las circunstancias amplias de una situación o para marcar contrastes entre el pasado y el presente. Es la forma preferida en situaciones de duración ilimitada y en contextos objetivos. Se usa más con los verbos en tercera persona del singular y en contextos generales donde la opinión o los sentimientos del autor son irrelevantes. La frecuencia de uso de ahorita tiene una correlación gradual con las diferencias que se dan entre las formas en México, Perú y Ecuador. El uso frecuente de ahorita en México parece aumentar su uso en algunos contextos típicos de ahorita. Se usa más en contextos temporales amplios y con preposiciones. No obstante, ahora apenas se usa en contextos típicos de ahorita. Es decir, los contextos que expresan subjetividad y puntualidad pertenecen a ahorita y rompen la cercanía esperada de estas dos formas.
  • Suvanto, Tuulia (2022)
    Maisterintutkielmani käsittelee baskin kielen siirtymistä seuraavalle sukupolvelle Suomessa ja Baskimaassa. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten perheenjäsenet neuvottelevat kielen käytöstä, millaiset kieli-ideologiat vaikuttavat kielen käyttöön kotiympäristössä ja miten nämä aspektit eroavat Suomessa ja Baskimaassa asuvien perheiden välillä. Aineisto koostui puolistrukturoiduista haastatteluista kymmenen baskia lastensa kanssa puhuvan vanhemman kanssa, joista viisi oli muuttanut Suomeen ja viisi asui Baskimaassa. Baski oli jokaisen haastateltavan äidinkieli. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu perheen kielipolitiikan, kielellisen sosialisaation ja kieli-ideologioiden tutkimuksen ympärille. Tutkielmassa perhe nähdään kielipoliittisena kokonaisuutena, jossa eri perheenjäsenet tekevät kieleen liittyviä päätöksiä. Kielellinen sosialisaatio (Schieffelin & Ochs 1986) näkee kielen ylläpidon perheessä moniulotteisena prosessina, johon niin vanhemmat kuin lapsetkin osallistuvat aktiivisesti. Kieli-ideologioiden tarkastelu mahdollistaa lisäksi kielikäytäntöjen ymmärtämisen laajemmassa sosiaalisessa kontekstissa. Päästäkseni käsiksi perheen kielipolitiikan kolmeen osa-alueeseen, käytäntöihin, käsittelyyn ja ideologioihin (Spolsky 2004), käytin haastattelumateriaalin analy-sointiin temaattista analyysia (Braun & Clarke 2006). Tutkielma osoittaa, että perheen kielipolitiikka rakentuu vanhempien ja lasten yhteistyönä. Vanhempien kertomuksissa heidän toimijuutensa korostui lasten ollessa pieniä, kun taas lasten kasvaessa nämä alkoivat toimia aktiivisemmin perheen kielellisessä arjessa. Lapset osoittivat toimijuuttaan käyttäytyessään perheen kielellisten sääntöjen mukaan sekä torjuessaan niitä puhumalla suomea tai espanjaa. Suomessa lasten suomen kielen käytöstä ei oltu huolissaan, kun taas Baskimaassa lasten espanjan kielen käyttö nähtiin tahallisena provosointina vanhempia kohtaan. Tutkimuksessa vanhemmat kokivat baskin kielen pakottamisen yleisesti negatiivisena asiana, mikä sai heidät pohtimaan rooliaan auktoriteettina ja turvautumaan aika ajoin sallivampiin kielikäytäntöihin. Löysin aineistosta neljä kieli-ideologiaa, jotka vaikuttivat baskin kielen ja sen eri murteiden siirtymiseen kotona: äidinkielen ideologia, kielen elvytyksen ideologia, autenttisuuden ideologia ja puristinen ideologia. Äidinkielen siirtämistä pidettiin itsestäänselvyytenä, sillä se koettiin yhtäältä tunteiden kielenä ja toisaalta luonnollisena ja ilmiselvänä. Baskin kielen siirtäminen nähtiin osana kielenelvytysprosessia ja sen siirtämistä pidettiin merkkinä hyvästä kansalaismoraalista. Autenttisuuden ideologia sai kahdeksan vanhemmista siirtämään lapsilleen omaa murrettaan, kun taas kaksi vanhemmista Baskimaassa kallistui standardibaskin siirtämiseen pitäen yllä puristista ideologiaa. Kaikki haastateltavat pitivät baskin murteita ja niissä käytettäviä espanjankielisiä lainasanoja autenttisina epämuodollisissa keskusteluissa, ja ne liitettiin vahvasti käsityksiin autenttisesta syntyperäisestä baskista. Baskimaassa käytettiin huoletta lainasanoja, kun taas Suomessa hyödynnettiin lasten kanssa omakantaisia uudissanoja haluten näin minimoida espanjan kielen vaikutus. Tutkielma osoittaa baskin kielen siirtyvän seuraavalle sukupolvelle niin Baskimaassa kuin diasporassa ja tuo ilmi uutta tietoa kielikäytännöistä sekä niitä ylläpitävistä kieli-ideologioista.