Browsing by study line "Inriktningen för religionspedagogik och fostran"

Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin shiiayhteisön kokemia turvallisuusuhkia ja niiden vaikutusta yhteisöön. Teemahaastatteluina alkuvuodesta 2021 kerättyä aineistoa analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Pauli Niemelän laajenevan turvallisuuskäsityksen tarkastelukehikkoa. Kuusi teemahaastatteluun osallistunutta yhteisön jäsentä jakautui kahteen ikäryhmään, enintään 30-vuotiaisiin ja yli 30-vuotiaisiin. Haastatteluihin osallistui kaksi naista ja neljä miestä. Laajenevan turvallisuuskäsityksen tarkastelukehikkoa mukauttaen yksilön turvallisuus- ja turvattomuuskäsitykset jaettiin neljään osaan. Näiden neljän osan avulla turvallisuutta tarkasteltiin yksilöllisestä, sosiaalisesta, perinteisestä sekä modernista ja kulttuurisesta näkökulmasta. Haastattelujen pohjalta voidaan havaita, että kokemukset turvallisuudesta ja turvattomuudesta ovat subjektiivisia. Kokemukseen näyttää vaikuttavan haastateltavan ikä, sukupuoli ja perheellisyys. Yksittäisenä tekijänä yksilön ja yhteisön turvallisuuden kannalta korostui vuosi 2019. Vuonna 2019 Uudessa-Seelannissa tapahtuneet Christchurchin moskeijaiskut heikensi muslimiyhteisöjen turvallisuudentunnetta, jonka seuraukset näkyvät yhteisön toiminnassa edelleen. Yhteisön jäsenten haastattelujen ja aiempien tutkimuksien perusteella voidaan havaita neljä uskonnollisen yhteisön turvallisuuteen vaikuttavaa tasoa. Näitä ovat yhteisö, paikalliset-, kansalliset- ja kansainväliset tekijät. Yhteisötasolla turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat yhteisön turvatoimet, varautuminen, tilaturvallisuus, sisäinen tilanne ja yhteistyö. Paikallisesti vaikuttavia tekijöitä ovat yhteisön sijainti, alueen asukkaat ja rakennuskanta, julkinen liikenne, yksittäiset häiriköt sekä paikallinen viranomaisyhteistyö. Kansallisesti yhteisön turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat sisäinen turvallisuustilanne, ääriliikkeet, vallitsevat asenteet sekä arvot, lainsäädäntö ja rangaistukset. Kansainvälisesti yhteisön turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat kansainväliset aatteet, ääriryhmittymät, islam-vastaisuus ja terrori-iskut ulkomailla. Näiden perusteella voidaan havaita, että uskonnollisen yhteisön turvallisuuteen vaikuttaa huomattava määrä kansallisia ja kansainvälisiä tekijöitä.

The formation and development of religious interpretive tradition can be characterized as transformation through transmission. Later annotations are always built upon earlier accounts and some details are lost whereas others may be altered – in addition, material can also be added. In Jewish interpretive tradition, this can particularly be seen within rabbinic literature, and rabbinic discourse on the creation of woman does not deviate from this fundamental assumption. The biblical passages discussing human creation have been interpreted accordingly, with context-dependent and ever-changing premises, enabling explications conniving asymmetry of genders and potentially affecting the legal status of woman who has often been seen as subordinate to man based on her derivative creation from man’s rib. The present study was designed to examine the diachronic development of rabbinic interpretations on the creation of woman. The timeframe of the study is from the 5th to the 9th century, concentrating on the era of most voluminous rabbinic activity. The theoretical framework of the study can be best described as feminist critical discourse analysis as the focus of the analyses is on gender-sensitive reading of the rabbinic texts, specifically addressing the accumulation of misogynous elements along the trajectory. The texts are analyzed paying attention to the all-encompassing patriarchal ethos, taking into account both contentual and linguistic features. Based on the material analyzed in the study, the evolution of rabbinic discourse concerning the creation of woman took place in three consecutive discursive stages. The writings of the first one of them (5th century) comprises Genesis Rabba and Leviticus Rabba, well-known pieces of early exegesis to the Hebrew Bible, establishing the corpus of rabbinic traditions as the basis of rabbinic interpretations on the creation of woman. In spite of the rabbis’ efforts to harmonize the two different biblical creation narratives, the creation of genders is understood as two consecutive events. Dubious characteristics and indigenous feebleness of women are, among others, related to the creation of Eve. Further-more, man has to subjugate his wife and confine her indoors, as her role is mainly domestic and ornamental.  The next discursive stage of rabbinic writings (6th century) was examined through an ample set of traditions collected into the gigantic compilation of Babylonian Talmud, reinforcing the previous traditions. Linguistic features of the biblical account on Eve’s creation – perhaps from a face or a tail of Adam – are used to explain her basic shape, ideal for bearing a child. Eve is needed to serve as a handmaid, but women are also acknowledged for their entertaining potential. Owning a wife is parallelized with possessing land. The third discursive stage, examined through four different kinds of rabbinic writings – Targum Pseudo-Jonathan, Avot de-Rabbi Nathan, Pirkei de-Rabbi Eliezer, and Alphabet of Ben Sira – compiled during the 7th–9th centuries, is characterized as expanding the earlier interpretive tradition. According to these augmentations, Eve was made out of Adam’s thirteenth rib and flesh from his heart. The creation narrative is used to attest sexual exploitation of women, interpreted as bad-tempered and fast-aging, among other frailties. Adam, however, had two wives – and his first wife, Lilith, offers a distinctive solution to the classical exegetic problem caused by the two different biblical accounts on human creation. Furthermore, her story teaches women that demanding equality can have serious consequences as she, herself, became a devil who loses a hundred of her own children on a daily basis.

Tarkastelen tutkimuksessa Hengellisen kuukauslehden kirjaesittelyitä vuosina 1888–1908. Aloitan lehtien tarkastelun lehden perustamisesta eli vuodesta 1888 ja jatkan sitä vuoteen 1908, jolloin niin sanottu Malmivaaran kausi loppui. Malmivaaran kaudella tarkoitan Malmivaaran ehdotonta päätösvaltaa Hengellisen kuukauslehden sisältöön vuosina 1888–1908. Malmivaaran kauden katsotaan päättyneen vuonna 1908 toimituksen laajentuessa. Malmivaaran vaikutus lehdessä näkyi kuitenkin hänen kuolemaansa saakka. Jaoin tutkittavan ajan kolmeen eri mittaiseen ajanjaksoon, 1888–1892, 1893–1898 ja 1899–1908. Ensimmäinen ajanjakso käsitti ajan, jolloin Malmivaara vastasi yksin lehden kirjallisuusosuudesta yhtä kirja-arvostelua lukuun ottamatta. Toisella ajanjaksolla 1893–1898 lehden toimitus sekä kirjojen ja kirja-arvioitsijoiden määrä kasvoi huomattavasti. Kolmas ajanjakso käsittää ajallisesti ensimmäisen sortokauden ja toisen sortokauden alkamisen. Tarkastelen tutkimuksessa kirjaesittelyjen esiintymismäärää, niiden kirjoittajia sekä arvostelujen sisältöä ja niiden mahdollista merkitystä herännäisyydelle. Tutkin aineistoa laskemalla lehdessä esiintyvät kirja-arvostelut ja vertaan niiden määrää lehden muihin kirjoituksiin. Erottelen esitellyt kirjat kotimaisiin ja suomeksi käännettyihin ulkomaisiin teoksiin, jotta saan niiden verrannollisen määrän. Mekaanisen työskentelyn lisäksi analysoin kirja-arvostelujen sisältöä ja liitän niissä esiintyvät ajankohtaiset aiheet historialliseen kontekstiin. Analysoin myös, minkä takia kirjaesittelyiden määrät vaihtelivat vuosittain. Selvitän, ketkä kirja-arvosteluja kirjoittivat ja millaisia kirjoja he arvioivat. Vuosien 1888–1908 aikana Hengellisen kuukauslehden kirjallisuuspalstalla arvioitiin yhteensä 151 kirjaa. Näiden kahdenkymmenen vuoden ajalla kirjaesittelyiden osuus oli kymmenen prosenttia lehden sisällöstä. Kotimaisen kirjallisuuden osuus oli 58 prosenttia ja ulkomaisen 42 prosenttia. Eniten esittelyjä kirjoitettiin hartauskirjoista, mutta myös muuta kirjallisuutta esiteltiin. Malmivaaran osuus arvostelluista kirjoista oli 87 prosenttia, jolloin muiden osuudeksi jäi ainoastaan 13 prosenttia. Tämän vuoksi tutkimuksestani tuli lähinnä Malmivaaraa ja hänen arvioimiaan kirjoja tarkasteleva tutkielma. Tarkoitukseni on selvittää, millaisia kirjoja ja teemoja kirjallisuuspalstalla käsiteltiin. Lisäksi pohdin, miten esittelyiden avulla pyrittiin vaikuttamaan heränneiden lukutottumuksiin. Kiinnitän myös huomiota siihen, miten toimituksen suhtautuminen kirjallisuuteen muuttui kahdenkymmenen vuoden aikana. Hartauskirjallisuus koettiin selkeästi tärkeimmäksi kirjallisuuden lajiksi koko Malmivaaran kauden aikana. Kirja-arvostelut keskittyivät lehden ensimmäisinä vuosina kulttuuris-poliittisiin kysymyksiin, kun taas 1800-luvun lopusta alkaen niissä nousivat vahvemmin esille yhteiskunnallis-poliittiset kysymykset. Suhtautuminen muihin uskonnollisiin liikkeisiin muuttui myös sallivammaksi vuosituhannen vaihteessa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen ilmastonmuutosviestintää motivoijana. Olen valinnut aineistoksi osan Ilta-Sanomien ilmastonmuutosta käsittelevistä lehtikirjoituksista, aikaväliltä 1.7.-31.10.2018. Tutkielman tavoitteena on selvittää valikoidun aineiston valossa, pyritäänkö ilmastonmuutosviestinnässä motivoimaan kuluttajaa hillintätoimiin vai välinpitämättömyyteen ilmastonmuutoksen suhteen. Tutkielmassa vertaan aineistoani myös aiemmin tehtyjen, länsimaista ilmastonmuutosviestintää koskevien tutkimusten tuloksiin. Esittelen ilmastonmuutoskeskustelun historiaa sekä median roolia ilmastonmuutosviestien tuottajana. Keskustelen aiemmin tehtyä tutkimusta apuna käyttäen median mahdollisuuksista ja sen edustaman viestinnän sekä median tuottamisen heikkouksista suhteessa ilmastonmuutoksesta kertomiseen. Median roolia esittelemällä selvitän, miksi mediaviesteillä vaikuttaminen ei onnistu aina silloinkaan, kun mediaviestiin sisältyvät kaikki vaikuttamisen peruselementit. Määrittelen tutkielmassani motiivien, motivaation ja motivoinnin käsitteet sekä sen, mitä vaikuttaminen on toimintana. Käytän määritelmiä tukenani, kun vastaan siihen, millä tavalla kuluttajan motivaatiota pyritään muuttamaan eli miten siihen vaikutetaan. Näin pystyn analysoimaan tutkielmani aineistoa. Valitsemani aineiston valossa ilmastonmuutosviestinnässä kuluttajaa pyritään pääasiallisesti motivoimaan joko ilmastonmuutoksen hillintätoimiin tai ilmastonmuutoksen huomioimiseen. Vertailu aiemmin tehtyyn tutkimukseen osoitti, että jotkin tekijät ilmastonmuutosviestinnässä ovat pysyneet vuosien mittaan samankaltaisina ja osa on puolestaan muuttunut. Ilmastonmuutoksen aiheuttajat, kuten kohonneet hiilidioksidipäästöt ja ihmisten vaikutus niihin ovat olleet jo aiemmin tutkimuksissa esillä. Omassa aineistossani huomioitiin sen sijaan länsimaalaisen elämäntavan vaikutus ilmastonmuutoksen kiihtymiseen laajemmin kuin aiempien tutkimusten aineistossa. Aineistoni lehtikirjoitukset suosittelivat yhä enenevässä määrin kuluttajalle myös toimia henkilökohtaisten päästöjen pienentämiseksi. Aiempien tutkimusteni tavoin osoitti oma tarkasteluni ilmastonmuutosuutisoinnin olleen syklistä, eli julkaisujen määrä vaihteli kuukausittain.

Tutkimuksessani tarkastelen miten Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen eli SLEY:n lähetystyöntekijä Tuulikki Korpinen kuvaa muistelmateoksessaan Seitsemän vuotta sotaisessa Japanissa Japanin uskontoja, tapoja ja normeja. Tarkastelen Korpisen teoksen perusteella, miten hän suhtautuu Japanin uskontoihin tapoihin ja normeihin, ja korostaako hän joitakin tiettyjä piirteitä Japanista tai japanilaisista. Tutkin myös mitkä seikat mahdollisesti vaikuttavat hänen suhtautumiseensa. Tutkin päälähdettäni lähilukemalla ja analysoimalla sitä, samalla ryhmitellen omiksi kokonaisuuksikseen tutkimuskysymykseeni liittyviä teemoja. Aikarajauksenani on vuodet 1939–1946. Etenen tutkimuksessani kronologisesti sekä osittain temaattisesti. Tarkastelen myös, muuttuvatko Korpisen mielipiteet ja suhtautuminen Japaniin ja japanilaisiin hänen siellä asumiensa vuosien aikana. Päälähteen lisäksi käytän myös muita painettuja lähteitä sekä sanoma- ja aikakauslehtiä, jotka tukevat päälähteeni analysointia. Päälähteeni sisältää runsaasti tutkimusaiheeseeni liittyvää materiaalia, ja vastaa kattavasti päätutkimuskysymykseeni ja tarkentaviin kysymyksiin. Korpinen kuvaa aikaansa Japanissa katkeransuloiseen sävyyn ja toisen maailmansodan aikaiset vaikeat olot korostuvat teoksessa. Teoksesta käy kuitenkin ilmi, kuinka Korpinen itsenäistyy joutuessaan yksin huolehtimaan työnteosta ja pienestä lapsesta. Hänen asemansa itsenäisenä naislähettinä on hyvin ainutlaatuinen ja haastava. Japanin omat uskonnot, shintolaisuuden ja buddhalaisuuden, Korpinen kokee läpi teoksensa toisina ja vieraina. Korpinen osoittaa kuitenkin kiinnostusta näitä uskontoja kohtaan. Teoksessa korostuu vahvasti länsimainen näkökulma. Korpinen vertaa kokemuksiaan usein Suomeen ja kristinuskoon, mutta on silti hyvin kiinnostunut japanilaisista tavoista ja normeista, vaikka ne näyttäytyvätkin hänelle usein outoina. Japanilaisia Korpinen kuvaa hyvinkin vaihtelevasti, ja usein negatiiviseenkin sävyyn. Aluksi Korpisen suhtautuminen on positiivisempaa, mutta olojen huonontuessa suhtautuminen varsinkin japanilaisiin muuttuu negatiivisemmaksi. Japanin normeja ja tapoja Korpinen ei kuvaa yhtä jyrkkään sävyyn. Kotiinpaluun yhteydessä Korpisen suhtautuminen japanilaisiin muuttuu taas lempeämmäksi heidän kokemiensa kärsimysten vuoksi. Korpinen korostaa japanilaisissa erityisesti niitä piirteitä, jotka erottavat heidät hänen mielestään länsimaalaisista.

Tämän tutkielman tavoitteena on soveltaa eletyn uskonnon teoriaa maahanmuuttajataustaisten hazara-muslimien käsityksiin ja kokemuksiin jinneistä. Tutkielman lähtökohtana on laajentaa islamiin liittyvää tutkimusta keskittymällä kahteen melko vähän tutkittuun aihepiiriin: jinneihin ja shiialaisuuteen. Tutkielmaa varten on haastateltu viittä (5) aikuista hazara-taustaista maahanmuuttajaa. Kaikki haastateltavat ovat asuneet osan elämästään Afganistanissa ja saapuneet Suomeen noin 20 vuotta sitten. Haastattelut on tehty teemahaastatteluina, jotka on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on eletyn uskonnon teoria, jonka avulla peilataan haastateltavien näkemyksiä ja kokemuksia jinneistä. Aineiston keskeisimpinä teemoina ovat eletyn uskonnon teorian näkökulmasta narratiivisuus, kehollisuus, performatiivisuus, henkipossessio, sekä uskonnollisten käsitysten muutokset. Arjen toiminnoissa jinnit näyttäytyvät aineistossa erityisesti siitä näkökulmasta, kuinka niitä tulisi välttää. Aineistosta keskeisinä keinoina nousevat varoittavat kertomukset jinneistä, rukousformulat, Koraanin lukeminen, sekä islamin peruspilarien noudattaminen. Aineiston perusteella käsitykset jinneistä vaihtelevat hyvin paljon paitsi keskenään, myös suhteessa viralliseen oppiin. Kaikki haastateltavat uskovat jinnien olemassaoloon, mutta käsitys niiden toimijuudesta ja vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa vaihtelee suuresti. Suurimmat erot jinneihin liittyvissä käsityksissä ovat aineiston perusteella miesten ja naisten välillä. Naisten käsityksissä jinnit ovat aktiivisesti vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, ja naisilla oli runsaasti omakohtaisia kokemuksia. Miehillä vastaavia kokemuksia ei ollut, ja he suhtautuvat ajatukseen jinnien toimijuudesta varauksellisesti. Yhteiskunta ja ympäröivä yhteisö muovaavat käsityksiä jinneistä ja toisaalta asettavat raamit sille, kuinka ne näyttäytyvät. Suomeen muutto on vaikuttanut osan haastateltavien käsityksiin, mutta myös henkilökohtaisilla kokemuksilla on ollut suuri vaikutus siihen, kuinka jinneihin suhtaudutaan.

Elokuva on olennainen väline aatemaailmojen ja arvojen välittämisessä. Tutkimukseni lähdeaineisto käsittää valitun kokoelman suomalaisia elokuvia vuodesta 1935 vuoteen 1950. Tutkimusaineistoni koostuu Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi-Filmin tuottamista elokuvista sekä muutamasta pienemmästä tuotannosta. Tutkimus tarjoaa katsauksen 1930- ja 1940-lukujen suomalaiseen elokuvatuotantoon. Olen valinnut mukaan elokuvia eri elokuvagenreistä sekä useilta ohjaajilta, mutta keskityn seuraaviin ohjaajiin: Edvin Laine (1905-1989), Hannu Leminen (1910-1997), Jorma Nortimo (1906-1958), T.J. Särkkä (1890-1975), Teuvo Tulio (1912-2000), Ilmari Unho (1906-1961) ja Valentin Vaala (1909-1976). Tarkasteltavat elokuvat ovat valikoituneet siitä näkökulmasta, että ne tarjoavat kokonaisuutena kattavan läpileikkauksen aikansa sosiaalieettisiin kysymyksiin ja niiden taustalla oleviin teologisiin teemoihin. Niin 1930-luvun kuin 1940-luvunkin elokuvissa on nähtävissä kuvauksia aivan mistä tahansa aikansa sosiaalisesta ongelmasta tai arvokysymyksestä. Teologisessa mielessä tarkasteltavista elokuvista tekee erityisen kiinnostavia myös niiden runsas uskonnollinen kieli, sisältö ja kuvasto, jota on tutkittu suomalaisen teologian piirissä riittämättömästi. Perustelen lähdeaineistoni ajallista rajausta vuodesta 1935 vuoteen 1950 sillä, että vuonna 1935 alkoi sekä äänielokuvan huippukausi, että Suomen Filmiteollisuuden taival. 1950-luvulle tultaessa elokuva-ala muuttui monin tavoin ja merkittävästi. Tällöin monet 1930- ja 1940-luvuilla loistaneet ohjaajat, käsikirjoittajat ja näyttelijät väistyivät uusien tieltä ja uudet elokuvalajit syrjäyttivät vanhat. Lisäksi elokuvan merkitys kansallisella tasolla oli tarkasteltavan ajanjakson aikana suurempaa kuin mitä voimme tänä päivänä edes kuvitella. Elokuvien teologisessa tarkastelussa käytän hyväkseni systemaattista analyysia. Koska tutkimukseni kohdistuu elokuviin, tutkin työssäni kuvan semiotiikkaa sekä käytän hyväkseni tekstuaalista teoriaa. Tällainen poikkitieteellisyys on aihepiirini huomioon ottaen välttämätöntä. Systemaattinen tarkasteleminen ilman elokuvateoreettista tai esteettistä otetta ei palvelisi tutkimuskysymystäni. Tutkimukseni osoitti, että elokuvien moraalinen linja oli tiukasti kiinni suomalais-luterilaisessa traditiossa, joka pyrki tuohon aikaan suojaamaan porvarillis-isänmaallisen ydinperheen ja arvomaailman uusien moraalisten näkymien uhalta. Tarkasteltuani 1930- ja 1940-luvun teologiaa ja yhteiskunnallista keskustelua, havaitsin selvästi, että elokuvamaailma valitsi tuona aikana selkeästi konservatiivisen, traditionalistisen linjan. Keskeinen havainto on, että elokuva modernina taidemuotona toisinti tuolloisen yhteiskunnan konservatiisimpia virtauksia: esimerkiksi vapaan seksuaalisuuden syyllistämistä ja naisen seksuaalisuuden synnillistämistä. 1930- ja 1940-luvuilla maailma oli kovaa vauhtia muuttumassa ja eri taiteenlajit ottivat osaa muutokseen pyrkien uusiutumaan. Huomionarvoista on, että taidemuodoista uusin, elokuva, valitsi Suomessa kauttaaltaan linjakseen konservatiivisen, ”säilyttämisen” perinteen.

Tämä tutkielma tarkastelee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintää kirkon virallisella Facebook-sivulla Kirkko Suomessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista viestintä on ollut ensimmäisen korona-aallon aikana vuonna 2020. Tutkielman aineistona on Kirkko Suomessa -sivun kaikki julkaisut aikavälillä 1.3.2020– 31.7.2020, ja analyysissä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja temaattista analyysiä. Aiemman tutkimuksen perusteella kirkon toteuttaman kriisityön pääpaino on ollut lohduttavalla kristillisellä sielunhoidolla. Tämän tutkielman tulosten perusteella sama teema painottuu myös kirkon sosiaalisen median viestinnässä yhteiskunnallisen kriisin aikana. Kirkko Suomessa -sivun julkaisut jakautuvat viiteen kategoriaan: 1. Lohduttamaan ja tukemaan pyrkivät julkaisut, jotka muodostivat enemmistön 2. Koronapandemiaan sidotut tukemaan pyrkivät julkaisut 3. Kirkon toimintaan tai kristittyjen yhteisöön osallistamaan pyrkivät julkaisut 4. Kirkkovuoden läpikäynti sekä 5. Kristinuskon opin selittäminen. Kirkko otti yhteiskunnallisen kriisin aikana viestinnässään rauhoittelemaan pyrkivät roolin ja kiinnitti huomioita erilaisiin tuen kohteisiin. Kirkko pyrki kohdistamaan tukeaan esimerkiksi yksinäisille ja perheille. Tämän tutkielman tuloksena sivun viestinnän kieli ja sanavalinnat ovat pyritty suuntaamaan mahdollisimman laajalle yleisölle, eikä esimerkiksi vain aktiiviseurakuntalaisille. Tämän tutkielman tuloksena voidaan myös todeta, että kirkko on siirtänyt lakisääteisten tehtäviensä toteuttamista verkkoon kriisin aikana. Tehtävistä lähimmäisen rakkauden toteutumisen edistäminen sekä Jumalan sanan julistaminen oli selkeästi edustettuna Kirkko Suomessa -sivun viestinnässä

Tutkimus käsittelee Suomen juutalaisten käsityksiä antisemitismistä. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten Suomen juutalaiset määrittelevät antisemitismin sekä miten he käsittävät erilaisten aiheeseen liittyvien teemojen antisemitistisyyttä. Teemat ovat ympärileikkaus- ja Israel-kritiikin, Israeliin ja israelilaisiin kohdistuvien boikottien sekä niin sanottujen positiivisten stereotypioiden antisemitistisyys. Teemat on valittu tutkimukseen, koska ne ovat läsnä Suomen julkisessa keskustelussa eikä niiden antisemitistisestä luonteesta olla yhtä mieltä. Aiemman tutkimuksen puute tarkastella juuri Suomen juutalaisten käsityksiä antisemitismin määrittelystä tuottaa tarpeen tutkimuksen toteuttamiselle. Antisemitismin käsitteen määrittelyjen moninaisuus muodostaa tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Analyysimenetelmä on teoriaohjaava sisällönanalyysi ja analyysi on toteutettu joustavasti Lars Dencikin ja Karl Marosin kolmijakoista antisemitismien mallia hyödyntäen (2016). Aineistoa on näin tarkasteltu klassisen, Israel-lähtöisen ja valistusantisemitismin termien avulla. Aineistona ovat viisitoista (15) Suomen juutalaisilta kerättyä vastausta antisemitismin teemoihin liittyviin kysymyksiin. Aineisto on kerätty sähköisillä kyselylomakkeilla Helsingin ja Turun juutalaisten seurakuntien avulla sekä sosiaalisen median kanavia hyödyntäen. Tutkimuksessa huomattiin, että Suomen juutalaisten käsitykset antisemitismistä vastasivat eritoten klassisen antisemitismin piirteitä Dencikin ja Marosin antisemitismeistä. Tämä näkyi vastaajien määritelmissä antisemitismille ja heidän käsityksissään ympärileikkaus- ja Israel-kritiikin sekä positiivisten stereotypioiden antisemitistisyydestä. Käsityksissä näkyivät siis selvästi mielikuvat stereotypioista, harhaluuloista ja rasismista keskeisinä juutalaisvastaisuuden muotoina. Valistusantisemitismi näkyi käsityksissä, joissa ympärileikkauskritiikki koettiin asiattomana juutalaista uskoa tai kulttuuria loukkaavana. Myös antisemitistiseksi koettu Israel-kritiikki oli sovitettavissa valistusantisemitismin kategoriaan, koska Suomen juutalaiset käsittivät Israel- ja ympärileikkauskritiikille esitettävän samankaltaisia humanitäärisiä perusteluja. Israel-lähtöinen antisemitismi sopi taas eksplisiittisesti tarkasteltuna kuvaamaan vain muutamia aineistosta nousseita käsityksiä, joissa tulivat esille kokemukset Israelin rinnastamisesta kaikkiin juutalaisiin. Israel-lähtöisyyttä ei voinut suoraan soveltaa Suomen juutalaisten näkemyksiin Israel-kritiikin ja boikottien antisemitistisyydestä, koska Dencik ja Marosi eivät lue kritiikkiä sellaisenaan Israel-lähtöisen antisemitismin määritelmäänsä. Johtopäätöksenä Suomen juutalaisten käsityksiä sekä kokemuksia antisemitismistä voi kuvata erityisesti klassisen antisemitismin ja valistusantisemitismin termeillä. Dencikin ja Marosin antisemitismien malli ei kuitenkaan sovi kuvaamaan näitä käsityksiä kokonaisuutena, sillä tutkimuksessa nousivat keskeisesti esiin käsitykset Israel-kritiikistä antisemitistisenä, joka ei taas määritelmällisesti sovi Dencikin ja Marosin antisemitismien malliin. Tässä tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että juutalaisen yksilön tai yhteisön käsitykseen jonkin asian antisemitistisyydestä, tässä tapauksessa Israel-kritiikin, tulee suhtautua aitona kokemuksena ja siten sitä voi tarkastella yhdenlaisena antisemitisminä. Jatkotutkimukseksi ehdotetaan näiden Suomen juutalaisten käsityksien taustojen tarkastelua.

Tutkielmassani olen tarkastellut Johanneksen evankeliumissa esiintyvää salaperäistä hahmoa, johon viitataan ainoastaan sanoilla ”opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Tälle nimettömälle hahmolle, jota Jeesus tällä tavoin erityisesti rakasti, on käytännön syistä muodostunut nimeksi lempiopetuslapsi. Käytän tutkielmassani apunani maskuliinisuustutkimuksen työkaluja, ja pohdin, näyttäytyykö lempiopetuslapsi maskuliinisena hahmona ja muuttaako tämä näkökulma käsitystämme lempiopetuslapsesta. Maskuliinisuus on suhteellista. Miehekkäänä pidettävät asiat muuttuvat muun muassa ajan, paikan ja kulttuurin mukaan. Tutkielmassani käytän hyväkseni Colleen Conwayn määritelmää hegemonisista maskuliinisuuksista. Erottamalla maskuliinisen performanssin ja maskuliinisen toimijan toisistaan, jolloin maskuliinisuus ei ole sidottu sukupuoleen, voin tarkastella myös naisten maskuliinisuuksia suhteessa lempiopetuslapsen maskuliinisuuteen. Vertaan Johanneksen evankeliumin antamaa kuvaa lempiopetuslapsesta antiikin kreikkalais-roomalaisen kulttuurin maskuliinisiin ihanteisiin. Näistä ihanteista on runsaasti tekstimateriaalia Aristoteleen ja Filonin kaltaisilta ajattelijoilta. Heidän mukaansa maskuliinisen miehen tuli olla hyveellinen, rohkea ja kontrolloida sekä itseään että muita. Maskuliisuus nähtiin portaattomana asteikkona Jumalan täydellisestä miehuudesta alaspäin yhä vähemmän maskuliinisiin ihmisiin. Lempiopetuslapsen identiteetillä on suuri merkitys hänen maskuliinisuuteensa. Esittelen tutkielmassani erilaisia teorioita, jotka identifioivat lempiopetuslapsen mm. Tuomakseksi, Andreakseksi, Lasarukseksi ja Maria Magdaleenaksi. On myös mahdollista ajatella lempiopetuslapsi fiktiiviseksi hahmoksi, jonka tarkoitus on symbolisoida juutalaisia tai olla esimerkki ideaalisesta opetuslapsesta. Tutkielmassani havaitsin, että lempiopetuslapsi esitetään varsin maskuliinisena hahmona. Hän näyttäytyy alisteisena oikeastaan vain suhteessa Jumalaan ja Jeesukseen. Erityisesti Pietarin ja lempiopetuslapsen suhde on mielenkiintoinen: kahdentoista opetuslapsen johtaja ja kirkon kallio nähdään alisteisessa asemassa suhteessa lempiopetuslapseen. Johanneksen evankeliumi kertoo lempiopetuslapsen kirjoittaneen evankeliumin. Tämän vuoksi lempiopetuslapsi esitetään Johanneksen evankeliumissa maskuliinisessa valossa, jotta hänen roolinsa evankeliumin kirjoittajana vahvistuisi.