Browsing by study line "Italiensk filologi"

Tarkastelen tutkielmassani sananlaskujen kääntämista italian kielestä suomen ja englannin kielille. Aineistona on Giovanni Vergan I Malavoglia (1881), Tauno Nurmelan suomennos Malavoglian suku (1953) sekä kaksi englannin kielistä käännöstä, Mary A. Craigin käännös vuodelta 1890 ja Eric Mosbacherin käännös vuodelta 1953. Alkuperäisteoksessa on käytetty runsaasti sananlaskuja kirjallisena tyylikeinona. Sananlaskut ja niiden sisältö ovat sekä vahvasti kulttuurisidonnaisia että universaaleja. Tutkielman tarkoituksena on selvittää mitä käännösstrategioita kääntäjät ovat käyttäneet sananlaskujen kääntämiseen ja mitä kyseiset strategiat paljastavat kääntäjien suhteesta lähtökieleen ja kulttuuriin. Tarkoituksena on selvittää, miten paljon kääntäjät ovat säilyttäneet lähtökielen ja kulttuurin ominaispiirteistä käännöksissään. Nurmelan ja Mosbacherin käännökset ovat samalta vuodelta, Craigin sen sijaan 1800-luvun lopulta. Tämä tauko käännöksien välillä tarjoaa omalta osaltaan kiinnostavan näkökulman eri aikakausien vallitseviin käännösmenetelmiin. Tutkielman viitekehys on käännöstieteellinen, ja aihetta tarkastellaan erityisesti kulttuurisesta näkökulmasta. Teoriaosuudessa esitellään käännöstieteen nykysuuntaukset, joissa painottuu erityisesti kääntäjän rooli ikään kuin kulttuurien välisenä siltana. Tutkielman aineisto koostuu 121:stä sananlaskusta. Korpusta tarkastellaan sekä laadullisen että määrällisen analyysin kautta. Sananlaskut on luokiteltu Bakerin (1992) ja Skuzan (2018) tarjoamien käännösstrategioiden mukaisesti. Määrällinen analyysi tarjoaa näkemyksen siitä, mitkä strategiat ovat käytetyimpiä kunkin kääntäjän kohdalla. Laadullisesti aineistoa tarkastellaan Eugene A. Nidan ekvivalenssisuuntauksien, dynaamisen ekvivalenssin ja funktionaalisen ekvivalenssin pohjalta. Nidan ekvivalenssiteorian mukaisesti formaali ekvivalenssi tarjoaa lukijalle tarkan kuvan lähtötekstin sisällöstä ja muodosta, ja se voidaan nähdä kulttuurisesti uskollisena lähtökielelle ja kulttuurille. Dynaaminen ekvivalenssi sen sijaan tarkoittaa, että tekstin vaikutus vastaa lähtötekstiä; lähtötekstin kulttuuriset ominaispiirteet ovat kyseisessä suuntauksessa käännetty vastaaman kohdekielelle ja kulttuurille tyypillisiä ilmauksia. Kyseisessä suuntauksessa lukija kokee tekstin oman kulttuurinsa ja kielellisten ominaisuuksien kautta. Osoitan tutkielmassani, että kääntäjät ovat suosineet tiettyjä käännösstrategioita suhteessa toisiin, ja erityisesti aikakausi näyttää olevan sidoksissa kyseisiin valintoihin. Mary A. Craigin käännöksessä on nähtävissä formaalille ekvivalenssille tyypillisiä piirteitä, kun taas Nurmela ja Mosbacher ovat tehneet ratkaisuja, jotka ovat dynaamiselle ekvivalenssille ominaisia.

Tämän tutkielman tavoite on analysoida, kuinka italian oppikirjat suomalaisessa kasvatus- ja opetuskontekstissa opettavat seuraavia prepositioita: davanti, dentro, dietro, fuori, lontano, sopra, sotto, verso ja vicino (suom. edessä, sisällä, takana, ulkona, kaukana, yläpuolella, alla, kohti ja lähellä). Vieraiden kielten didaktiikassa on olemassa erilaisia opetusmenetelmiä, jotka ovat vuosien aikana vaikuttaneet italian opettamiseen vieraana kielenä. Tässä tutkielmassa pyritään analysoimaan, miten kielioppi-käännösmenetelmän, humanistis-affektiivisten menetelmien ja viestinnällisen kielenopetuksen menetelmien läsnäolo näkyy aineiston niissä osissa, jotka opettavat näitä yhdeksää prepositiota. Aineistona on käytetty italian kielen paperisia oppikirjoja, jotka on kirjoitettu suomea äidinkielenä puhuvalle kohdeyleisölle vuosien 1994–2019 aikana. Teoriaosassa esitellään didaktiikka ja pedagogiikka, yhdeksän prepositiota, opetusmenetelmät, suomalainen kasvatus- ja opetuskonteksti sekä italia vieraana kielenä -opettamisen piirteitä. Korpuksen esittelyssä ja valinnassa kuvaillaan lähteet ja aineistot, sekä niiden valintakriteerit. Empiirisessä osassa kerrotaan tutkimusmenetelmät ja -kysymykset, joista jälkimmäiset ovat: Miten aineisto esittelee yhdeksän prepositiota? Mitä opetusmenetelmiä aineistot sisältävät? Miten nämä opetusmenetelmät ovat muuttuneet, jos ovat muuttuneet, vuosien aikana? Hypoteesin mukaan viestinnällinen kielenopetus on voimakkaammin läsnä viimeaikaisissa aineistoissa, koska vieraiden kielten didaktiikassa on viimeisten vuosikymmenien aikana keskitytty kielen viestinnällisiin toimintoihin. Tämän tutkielman analyysi on tyypiltään laadullinen ja empiirinen, mikä perustuu sen kuvailevaan luonteeseen ja laadulliselle tutkimukselle ominaisiin tavoitteisiin, joissa pyritään tunnistamaan ja tulkitsemaan analyysin kohteena olevaa inhimillisestä todellisuudesta kertovaa materiaalia, josta ei voi vetää aina ja kaikkialla voimassa olevia teorioita. Analyysissä esitellään havaintoja ja kuvauksia yhdeksän preposition esiintymisympäristöistä, jotka tuloksissa on luokiteltu teoriaosuuden opetusmenetelmien ominaispiirteiden mukaisesti. Viimeisessä osassa, johtopäätöksissä, todetaan, että viime aikoina sosiaalinen puoli on vahvistunut opetuksessa, minkä seurauksena uudet kirjat ovat yhtenäisempiä viestinnällisen kielenopetuksen menetelmien kanssa verrattuna vanhoihin, vaikka kaikissa aineiston kirjoissa onkin viestinnälliselle kielenopetukselle tyypillisiä piirteitä erityisesti, koska monet prepositioita sisältävät tekstit ovat muodoltaan dialogisia. Lisäksi aineistossa on havaittavissa humanistis-affektiivisen ja kielioppi-käännösmenetelmän piirteitä, joten yhdeksän preposition opetusmenetelmien muutos aineiston perusteella ei ole ollut merkittävä.

Tämä tutkielma käsittelee italian kielen intonaation variaatiota. Valitun puhutun kielen tyyppi on teatterikieli. Tutkielmassa analysoitiin Luigi Pirandellon teatteriteosta Così è, se vi pare, jonka erikoisuutena on samankaltaisuus spontaanin puheen kanssa. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, onko puhutun kielen intonaation variaatiolla suhdetta musiikkiteorian intervalliin. Teoreettisesta näkökulmasta analysoitiin puhutun kielen intonaatioita tutkivia kielellisiä teorioita, eli niiden geneesi, kehitys ja niihin liittyvät esitysjärjestelmät graafisella tasolla. Lisäksi intervallin käsitettä analysoitiin musiikkiteorian näkökulmasta: miten se syntyy ja miten se vaihtelee. Erityisesti korostettiin intervallin ja teoreettisten käsitteiden välistä suhdetta. Teoreettiset käsitteet yhdistävät musiikkiteorian akustiseen ilmiöön, jonka nimi on huiluääni. Opinnäytetyön pääkonsepti perustuu siihen, että kaikkien värisevien kappaleiden tuottama ääni, mukaan lukien myös ihmisen ääni, koostuu huiluäänistä, eli monista pienistä taajuuksista. Tästä syystä näiden äänien harmoninen järjestelmä saattaa vaikuttaa intonaation vaihteluun. Joshua Steelen tutkielma, Prosodia Rationalis, on ensimmäinen tutkielma prosodian alalta. Se on tämän työn pohjana, koska se yhdistää kolme tutkielmassa käsiteltyä aihetta, prosodiaa, musiikkia ja teatteria. Se on myös tärkeä teoreettinen ennakkotapaus tätä tutkielmaa ajatellen. Tässä tutkielmassa Shakespearen Hamletista otettujen osien graafinen transkriptio tehtiin pentagrammin avulla. Tässä kokeessa käytetty menetelmä ei kuitenkaan sisällä pentagrammin käyttöä; tässä kokeessa mitattiin konkreettisesti vain todellisen teatteriesityksen intonaation variaatio. Tutkimuksen tulokset ovat tuoneet esille puhutun kielen melodisten variaatioiden ja musiikillisten intervallin suhteen. Todennäköisesti puhutun kielen melodisen variaation suhde ei kuitenkaan syntynyt tonaalisuuteen perustuvan musiikkiteorian harmonisten suhteiden kanssa. Lausuntojen epäsäännöllinen kehitys, joka useimmissa tapauksissa on nouseva tai laskeva tai kumpaakin, vaikeuttaa huomattavasti näiden suhteiden tarkastelemista. Tämän projektin kehityksessä on otettava huomioon toisaalta "kontrolloitu" puhetyyppi ja toisaalta menetelmä, joka tekee lauseiden melodian mahdollisimman vähän artikuloiduksi.

L’aumento dei fenomeni migratori e gli scambi interculturali fra individui appartenenti a diverse comunità linguistiche offrono sempre più spesso occasioni di code switching e code mixing; e quando ci si trova davanti a nuovi prestiti da altri idiomi, i parlanti nativi italiani hanno la capacità (ma soprattutto la necessità) di assegnare un genere grammaticale. Tale esigenza nasce dal fatto che in molte lingue, tra cui l’italiano, il genere svolge una funzione cruciale dal punto di vista sintattico. Questa tesi si pone l’obiettivo di inserirsi nel dibattito sulla produttività dei vari criteri di assegnazione, provando a dimostrare la non marginalità dell’assegnazione su base fonologica, soprattutto in presenza di prestiti da lingue come il finlandese, che non prevedono la categoria grammaticale del genere, ma condividono con l’italiano la terminazione vocalica di un numero consistente di parole. Per verificare la bontà dell’ipotesi di partenza di questa tesi, ossia che i parlanti nativi italiani siano portati ad attribuire un genere a dei referenti inanimati basandosi (anche) sull’ultima vocale di una determinata parola, si è pensato a costruire questo lavoro sulla base di un “approccio multifattoriale”. Dopo aver esaminato gli aspetti (vantaggiosi e non) delle ricerche presenti in letteratura, basate spesso sull’assegnazione del genere a prestiti provenienti da lingue con terminazioni consonantiche (ad es. l’inglese), si è provveduto a costruire una parte empirica che potesse restituirci dei risultati soddisfacenti dal punto di vista scientifico. Innanzitutto, si è creato un corpus delle parole finlandesi più utilizzate (spontaneamente) dalla comunità degli italiani residenti in Finlandia. Da questo corpus sono stati estratti 12 sostantivi singolari terminanti per vocale (-a, -o e -i). Con i sostantivi in questione è stato creato un questionario, somministrato ai parlanti madrelingua italiani in Finlandia, che prevedeva due esercizi di assegnazione (con due differenti tipi di target: articoli determinativi e aggettivi) e uno di traduzione. I risultati degli esercizi hanno permesso di valutare la non marginalità (in termini di produttività e predicibilità) del criterio fonologico, che spesso ha agito in sinergia con quello semantico, ma ha comunque dimostrato la sua “forza di attrazione”, proprio grazie al confronto fra gli esercizi assegnati. Nei casi più oscillanti, infatti, parte di coloro che avevano indicato un traducente con genere X si è spostata verso Y al momento di abbinare un articolo o un aggettivo a una determinata parola. I casi con meno oscillazione, come si può facilmente immaginare, sono stati quelli in cui vi era una “coerenza” tra il genere del traducente e la vocale finale. L’approccio multifattoriale di questo studio ha fatto in modo di poter apprezzare la produttività del criterio di assegnazione su base fonologica anche in altri contesti: quello professionale (grazie ad un articolo di Repubblica sul cibo finlandese) e quello legato alle nuove tecnologie (per merito di una conversazione creata ad hoc con un’intelligenza artificiale). Lo studio si è basato sulla valutazione dell’assegnazione a sostantivi singolari, lasciando spazio a eventuali ricerche future che prevedano di prendere in esame il plurale. Altre indagini possibili potrebbero riguardare l’utilizzo di target diversi all’interno degli esercizi di attribuzione del genere (ad es. participi passati o preposizioni articolate).

In questa tesi di Master viene analizzato il modo in cui l’autore di un romanzo caratterizza alcuni elementi dei personaggi. Il romanzo studiato, Per le antiche scale di Mario Tobino, è ambientato in un manicomio intorno alla metà del XX secolo e per questo nel lavoro ci si concentra sulla caratterizzazione della follia o malattia mentale nei pazienti descritti dall’autore. Nella parte teorica della tesi si presenteranno alcuni indirizzi di studio che serviranno poi per la susseguente analisi degli estratti dal romanzo. Nell’analisi verranno mischiati elementi linguistici ad altri più legati alla letteratura. Ci si concentrerà a presentare in generale il processo della caratterizzazione di un personaggio e le varie modalità in cui questo può avvenire nelle pagine di un’opera letteraria. Questo viene poi legato a nozioni fornite dalla linguistica che spiegano quali effetti in realtà può avere una condizione psichica sulle competenze linguistiche di una persona. Si tenterà di paragonare queste informazioni con ciò che si trova negli estratti del romanzo per capire se gli elementi caratterizzanti corrispondano a quello che avviene in realtà. Il corpus per questa tesi è stato raccolto dal romanzo di Mario Tobino e per l’analisi sono stati selezionati i passaggi che venivano valutati potenzialmente caratterizzanti della follia. In seguito, gli esempi sono stati organizzati in diverse sottocategorie che vengono poi commentate in dettaglio. I criteri per analizzare le diverse sottocategorie variano in base alla natura di quest’ultima: p.es. per commentare gli esempi ricavati dai dialoghi e dunque dal linguaggio parlato ci si riferisce alla pragmatica che permette di far luce sul modo in cui la lingua viene usata dal parlante e che secondo gli studi della linguistica clinica sarebbe il campo più colpito nei pazienti con gravi disturbi psichici (p.es. schizofrenia). In questo lavoro viene dimostrato che le strategie per la caratterizzazione di un personaggio sono numerose e che questa può avvenire tramite indizi espliciti e impliciti. Gli indizi impliciti possono essere forniti tramite descrizioni del comportamento o dell’aspetto, tramite informazioni contestuali ecc. Gli indizi possono trovarsi all’interno del testo narrativo oppure possono venire forniti dal personaggio stesso attraverso il suo comportamento linguistico. Mettere a confronto i dati ricavati nel corso dell’analisi con quelli forniti dalla ricerca scientifica è risultato più problematico del previsto, il che è probabilmente dovuto al fatto che, in quanto opera artistica, il romanzo non può fungere da punto di partenza per un’analisi scientifica. Questa richiede numerosi esempi per poter trarre conclusioni soddisfacenti. Per evitare elementi troppo ripetitivi in un romanzo molti fenomeni si presentano solo sporadicamente e questo non permette di dedurre risultati analoghi a quelli dei lavori condotti in chiave scientifica.

Tämä tutkielma tarkastelee koodinvaihtoa italian yleiskielen ja italian kielen murteiden välillä Etelä-Italian kontekstissa. Tutkielman kielellinen konteksti rakentuu institutionaalisen kielen ympärille, jonka rajoissa murteen käyttö ja siten myös koodinvaihdon käyttö, ei ole yleensä sosiaalisesti hyväksyttyä. Erityisesti tutkielman tarkoituksena on tutkia murteen käyttöä ja roolia viiden eri eteläitalialaisen pormestarin Facebookiin julkaisemissa suorissa lähetyksissä kevään 2020 koronaviruskriisin aikana. Tutkielman tarkoituksena on myös kuvailla tilanteita, joissa pormestarit käyttävät koodinvaihtoa sekä eritellä syitä koodinvaihdon käytölle. Hypoteesina on, että murteella on kielenkäytössä kuvaileva rooli, ja että murretta käytetään vahvistamaan videolla sanottuja viestejä. Tässä työssä koodinvaihtoa tarkastellaan korpuksen kvalitatiivisen analyysin kautta sosiolingvistisestä näkökulmasta. Tutkielman korpus koostuu 68 esimerkistä, jotka on kerätty ja litteroitu YouTubeen uudelleen ladatuista pormestarien suorista lähetyksistä. Jokainen esimerkki on poimittu niin, että ne sisältävät murteella sanottuja sanoja, joskus jopa lauseita. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään kahta eri lähestymistapaa: pragmaattisfunktionaalista lähestymistapaa, jonka tarkoituksena on kategorisoida koodinvaihdot Giovanna Alfonzettin (1992) esittämän mallin mukaan, ja Carol Myers-Scottonin esittämää niin kutsuttua tunnusmerkkisyyden mallia (Markedness model), jonka avulla sosiaalisia syitä koodinvaihdon ja siten myös murteen käytölle pyritään avaamaan. Tutkielma vahvistaa oletetun hypoteesin ja siitä selviää, että pormestarit käyttävät murretta etenkin rikastaakseen ilmaisujaan sekä korostaakseen tiettyjä sanomiaan asioita. Tätä kyseistä funktiota vahvistetaan nimenomaan vaihtamalla koodia. Lisäksi selviää, että vaihtamalla koodia murteeseen pormestarit pyrkivät osoittamaan solidaarisuutta kansalaisille ja pyrkivät sallimaan itselleen rennomman kielenkäytön institutionaalisen viestinnän kontekstin sisällä. Lisäksi tunnusmerkkisyyden malli osoittaa murteen käytön olevan tässä kontekstissa sosiaalisesti merkittyä.

Questa tesi di laurea studia gli anglicismi e gli pseudo-anglicismi nel linguaggio giornalistico italiano, francese e spagnolo durante la pandemia di COVID-19. Il corpus è composto da sei quotidiani: Libero e Corriere della Sera, Le Figaro e Le Monde, ed El Mundo e La Vanguardia. In totale ho analizzato 90 articoli separati. Servendomi dei motori di ricerca sulle pagine web dei quotidiani, ho analizzato la frequenza degli anglicismi in tutti gli articoli pubblicati durante tre mesi interi – maggio 2020, luglio 2021 e febbraio 2022. Nella parte teorica definisco i termini ‘prestito’, ‘calco’ e ‘pseudo-anglicismo’, discuto gli atteggiamenti verso i forestierismi nelle tre lingue (italiano, francese e spagnolo) e presento il linguaggio giornalistico dal punto di vista degli anglicismi. Un prestito, detto anche forestierismo, può essere adattato o meno al sistema linguistico della lingua di arrivo. In questa tesi analizzo soltanto i prestiti inglesi non adattati, così come gli pseudo-anglicismi, cioè parole che sembrano inglesi, ma che in realtà o hanno un altro significato, o non esistono affatto nella lingua inglese. La teoria si basa principalmente su studi e opere di Bonomi (1994), Dardano (1973), Klajn (1972) e D’Achille (2003). L’obiettivo della tesi è di analizzare da un lato le differenze qualitative e quantitative dell’uso degli anglicismi nelle tre lingue, e dall’altro lo sviluppo degli anglicismi nei quotidiani durante la pandemia. Ho fornito tre domande di ricerca principali (identificate con le parole chiave QUANTITÀ, QUALITÀ e SVILUPPO) a cui rispondo al massimo delle mie capacità man mano che presento i risultati della ricerca. Dall’analisi risulta, in linea con la mia ipotesi, che i quotidiani italiani usano molti più anglicismi rispetto a quelli francesi e spagnoli. Un articolo italiano contiene in media 8,5 anglicismi non adattati mentre un articolo francese e spagnolo ne contengono rispettivamente 2 e 1,3. Le differenze qualitative tra le lingue, invece, non sono notevoli. Gli anglicismi trovati nel corpus rappresentano più o meno le stesse aree semantiche e categorie grammaticali in tutte le lingue, cioè l’informatica e la tecnologia, la politica, il mondo del commercio e l’economia. Dai più di 300 anglicismi presenti nel corpus, quasi tutti sono sostantivi, tranne nove aggettivi e quattro preposizioni.

Tutkielma käsittelee monikielisyyden käsitettä institutionaalisen näkökulman kautta käytännön toteutumiseen. Tarkastuksen kohteena on italian kielen opetus suomalaisessa koulukontekstissa, esimerkkinä kielestä, joka voi kuulua lukion kielitarjonnan B2- tai B3-oppimäärään, eli lyhyen oppimäärän kieliin. Tutkimuksessa tuodaan ilmi monikielisyyspolitiikan viitekehystä ja sen ilmenemismuotoja suomalaisessa opetussuunnitelmatyöskentelyssä. Tavoitteena on tuoda esiin haasteita, jotka esiintyvät paikallisella tasolla kielten lukio-opetuksessa. Työn empiirinen osuus on toteutettu suomenkielisenä kyselytutkimuksena opiskelijoiden näkökulmasta. Loka-marraskuun 2019 aikana kerätyt kyselyt lähetettiin kaikkiin Suomen lukioihin, joissa opiskeltiin italian kieltä syyslukukaudella 2019. Toteutusmuotona oli verkossa toimiva Google Forms kysely. Kysymyksillä tutkittiin italian opiskelijoiden taustoja, kuten olemassa olevaa kielivarantoa sekä mieltymystä kielten opiskeluun. Toisessa osiossa pyrittiin löytämään mahdollisia haasteita kielten opiskelussa, joita ilmenee opetuksen järjestelyyn liittyvien käytänteiden myötä. Kolmannessa osiossa opiskelijoita pyydettiin antamaan palautetta italian opetuksesta ja ideoita opetuksen kehittämiseksi. Vastauksia oli kaikkiaan 45 ja niitä tuotiin tutkielmassa esiin kaavioiden avulla, sekä kirjaamalla avoimia vastauksia. Tutkimuksen tuloksia peilattiin kielikoulutuspoliittisiin lausuntoihin ja tutkimuksiin. Todettiin, että käytännön tasolla monikielisyyden toteutuminen koulutuksen kautta on haasteellisessa ristipaineessa, johon vaikuttavat niin sosiologinen kuin poliittinen kehityskulku yhteiskunnassamme. Kielten arvostukseen ja asemaan vaikuttavat jatkuvasti kehittyvät poliittiset säädökset, joihin puolestaan vaikuttavat yleisesti hallitsevat sosiologiset mielikuvat kielistä (ja kulttuureista). Opiskelijoiden mielipiteet kuvasivat hyvin näitä kieliin liittyviä yleisiä ajatuksia, esimerkiksi kielitaidon tarpeellisuudesta työmarkkinoilla. Kyselyn kautta ilmeni opiskelijoihin vaikuttava vallassa oleva ajatus kommunikatiivisen kielikompetenssin tärkeydestä.