Browsing by study line "Käännös- ja tulkkausviestintä"

Tämä maisterintutkielma käsittelee lähtökohtaisesti tulkinnan kääntämistä englannin ja suomen kielen välillä. Yksityiskohtaisemmin tutkielmani tarkoituksena on selvittää, voidaanko maailmankuulun psykologian professorin, Jordan Petersonin, raamatullisten tarinoiden psykologisten merkitysten tulkinnat, jotka hän on muodostanut englanninkielisen Raamatun perusteella, saada aikaan myös suomenkielisestä Raamatusta. Tutkimusaineistoni on tämän tutkielman puitteissa siis käytännössä kolmiosainen. Ensimmäinen osa koostuu Raamatun englanninkielisistä otteista, näiden englanninkielisten otteiden psykologisista tulkinnoista, jotka Jordan Peterson on muodostanut, ja suomenkielisen Raamatun vastaavista otteista. Englanninkieliset otteet sekä niitä koskevat tulkinnat olen kerännyt Jordan Petersonin YouTube-luentosarjasta The Psychological Significance of the Biblical Stories ja vastaavien suomenkielisten raamattuotteiden lähde on Kirkkoraamattu (1992). Tutkielmani teoreettinen pohja on poikkitieteellinen, sillä hyödyntämäni tieteelliset teoriat ovat hermeneutiikka ja vastaavuuden periaatteet. Hermeneutiikka tarkoittaa käytännössä oppia tekstien tulkinnasta, kun taas vastaavuuden periaatteet käsittävät lähdetekstin ja kohdetekstin väliset erot ja yhtäläisyydet. Tutkielmani puitteissa sovelsin hermeneutiikkaa ja vastaavuuden periaatteita luodakseni sopivan lähestymistavan, jonka olen nimennyt hermeneuttisen tulkinnan vastaavuudeksi. Teoriaosuuteen sisältyy myös The Hermeneutic Approach in Translation -tutkimussuuntauksen sekä käyttäjäkeskeisen kääntämisen esittelyä ja pohdintaa. Tutkielman varsinaisessa analyysiosuudessa jokaista Raamatun otetta käsitellään omana analyysikokonaisuutenaan, johon sisältyy Jordan Petersonin tulkinnan syvällisempi tarkastelu sekä käännösvertailu englannin- ja suomenkielisen Raamatun otteen välillä kyseisen tulkinnan puitteissa. Analyysiosuudessa keskityn pääsääntöisesti niihin seikkoihin, jotka joko mahdollistavat tai estävät saman tulkinnan muodostumisen englannin- ja suomenkielisen tekstin pohjalta. Analyysin perusteella päädyin seuraaviin johtopäätöksiin: Tulosten perusteella Jordan Petersonin tulkinta on mahdollista saada aikaan myös suomenkielisestä Raamatun tekstistä lähes jokaisen analysoidun otteen tapauksessa. Toki pieniä eroavaisuuksia oli myös havaittavissa, mutta nämä olivat pääasiassa vain kieliopillisia vivahteita, jotka eivät sinällään vaikuttaneet saman tulkinnan muodostamiseen. Mukaan kuitenkin mahtui muutama todellinenkin tulkintaero, joiden voidaan katsoa johtuvan erityisesti siitä, ettei suomenkielinen vastine välittänyt kaikkia samoja konnotaatioita kuin englanninkielinen vastine, jolloin muodostunut tulkinta saattoi olla joko vajavainen tai vähintään erilaisen päätelmän mahdollistava.

Videopelien lokalisoinnin tutkimus ottaa vieläkin ensimmäisiä askeliaan käännöstutkimuksen alalla verrattuna käännöskirjallisuuden tutkimukseen. Videopelien tutkimus käännöstieteellisestä näkökulmasta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia pelejä interaktiivisena tarinankerrontavälineenä. Pelien interaktiivisuus ja tarinankerrontamekaniikat ovat kehittyneet 1970-luvulta asti huimaa vauhtia ja yhdeksi uusimmaksi pelien alalajiksi ovat nousseet elokuvalliset pelit, jotka tunnetaan niiden elokuvallisista animointi- ja tarinankerrontatavoistaan. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin elokuvallisen pelin Detroit: Become Human interaktiivisten tekstityksien käännösstrategioita hyödyntäen Peter Newmarkin kahdeksaa käännösstrategiaa. Tutkimuskysymys oli kolmiosainen: minkälaisia käännösstrategioita on käytetty elokuvallisen pelin dialogikehotteissa ja repliikeissä, onko kyseisten kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden suhteissa havaittavissa merkittäviä kaavoja, ja miten hyvin kirjallisuuteen painottuvaa käännösteoriaa voi soveltaa pelikäännökseen. Detroit: Become Human -pelin dialogijärjestelmä perustuu dialogipuihin: pelaajalle annetaan keskusteluissa neljän vaihtoehdon kehotelista, joista hän saa valita haluamansa. Lyhennetty, usein yhden sana pituinen dialogikehote edustaa pidempää repliikkiä. Lyhennetyn kehotteen pitää edustaa seuraavaa repliikkiä tarpeeksi tarkasti, jotta pelaaja voi keskusteluissa tehdä haluamiaan eettisiä ja moraalisia valintoja. Peter Newmarkin kahdeksan käännösstrategiaa, joiden avulla kehotteiden ja repliikkien käännöksiä analysoitiin, ovat suora, kirjaimellinen, uskollinen, semanttinen, adaptaatio, vapaa, idiomaattinen ja kommunikatiivinen. Detroit: Become Human on Detroitin kaupunkiin vuonna 2038 sijoittuva tarina androideista, jotka palveltuaan ihmiskuntaa alkavat kapinoida ihmisiä vastaan. Pelattavat hahmot ovat etsiväandroidi Connor, joka tutkii androidien kapinaa; kotihoitaja-androidi Kara, joka pelastaa lapsen tämän väkivaltaiselta isältä; ja henkilökohtainen avustaja-androidi Markus, josta tulee androidivallankumouksen johtaja. Peli pelattiin englanninkielisellä ääniraidalla ja suomenkielisillä tekstityksillä. Pelistä valittiin yhdeksän dialogipainotteisinta kohtausta analysoitavaksi, kolme kohtausta per pelattava hahmo. Valittujen kohtauksien dialogipuiden repliikit ja niitä edustavat kehotteet taulukoitiin ja analysoitiin Newmarkin kahdeksan strategian avulla. Korpukseen kertyi 220 dialogikehotetta ja repliikkiä. Korpuksen 220 dialogikehotteesta 94 prosentissa käytettiin suoraa käännösstrategiaa. Yli 80 prosenttia kehotteista ovat vain yhden sanan pituisia, minkä uskottiin helpottaneen niiden kääntämistä kontekstista huolimatta. Vain 12 kehotetta 220:stä käännettiin jollain toisella metodilla: nämä olivat myös ainoat kehotteet, joissa lähdetekstin sanaluokka tai verbin sijamuoto muuttui. Tästä voimme päätellä, että vain suora käännösmetodi säilytti lähdekielen kieliopin täydellisesti. Muita kehotteissa hyödynnettyjä strategioita olivat uskollinen 4 %, kirjaimellinen 1 % ja semanttinen 1 %. Repliikkien käännöksistä 66 prosentissa käytettiin uskollista käännösstrategiaa. Suoraa käännösstrategiaa käytettiin repliikkien käännöksessä 18 %:ssa tapauksista, kirjaimellista 14 %:ssa tapauksista. Adaptaatiota, idiomaattista, vapaata ja semanttista käännösstrategiaa hyödynnettiin yksittäisissä tapauksissa (<1 %). Repliikissä ja sitä edustavassa dialogikehotteessa hyödynnettiin samaa käännösstrategiaa 46 tapauksessa. Suoran ja kirjaimellisen käännösstrategian esiintyvyyden selittänee suomen kielen agglutinatiivisuus, jonka ansiosta sanajärjestys ei ole niin tiukka kuten lähdekielessä englannissa. Eniten esiintyvä käännösstrategiapari oli suora kehote uskollisella repliikillä: 138 tapausta 220:stä. Suorassa ja uskollisessa käännösmetodissa ei havaittu kuitenkaan mitään luontaisia piirteitä, jonka takia ne esiintyivät yhdessä niin usein. Erityisesti Markuksen kohtauksissa ja toistuvien dialogikehotteiden tapauksissa havaittiin johdonmukaisuusongelmia käännöksessä. Peter Newmarkin käännösmetodien hyödyntäminen tutkimuksessa osoittautui ongelmalliseksi. Kun jo olemassa olevaa käännöstä analysoitiin takautuvasti erilaisten käännösmetodien kautta, ei voinut syntyä tarkkaa kuvaa käännösmetodeista, koska ei ollut tiedossa, mitä kääntäjällä itsellään oli mielessään käännöstä tehdessään. Erityisesti kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden havaitut suhteet ovat haavoittuvaisia tämän tiedon valossa, koska kyseessä voi hyvinkin olla vain kehotteiden ja repliikkien kieliopin yksinkertaisuudesta johtuva sattuma, eikä tarkoituksellinen käännösstrategioiden valinta. Johdonmukaisuusongelmat, vaikka ajoittain merkittävät, eivät ole helposti havaittavissa pelin aikana dialogimekaniikan takia; pelaaja saa usein valita dialogipuusta vain yhden vaihtoehdon per puu, joten repliikkien väliset johdonmukaisuusongelmat jäävät helposti huomaamatta.

Tutkielmassa tarkastelen, millaisia romaanihenkilöiden eleitä ja kehonkieltä kuvaavia ilmauksia ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin dekkareissa esiintyy, ja miten näitä ilmauksia on suomennettu. Lähestyn aihetta ruotsin verbien 'vrida (på) sig' ja 'skruva (på) sig' kautta. Analyysin lähtökohtana on hypoteesi, että tutkimusaineistosta löytyy useita esiintymiä eleitä ja kehonkieltä kuvaavista vrida- ja skruva-ilmauksista ja että muodollinen vastaavuus ei toteudu näiden ilmausten käännöksissä, vaan suomentajat ovat päätyneet vaihteleviin käännösratkaisuihin. Vrida- ja skruva-ilmausten ja niiden suomennosten analyysin taustalla on Vladimir Ivirin (1981) monitorimalliteoria, jonka tuella olen määritellyt ilmausten suomenkieliset muodolliset vastineet. Käännösvertailussa sovellan Andrew Chestermanin (1997) paikallisten käännösstrategioiden luokittelua. Eleiden ja kehonkielen määritelmät perustuvat keskustelunanalyysin ja viestinnän tutkimuksen käsitteistöön: Ele tarkoittaa ruumiin tai ruumiinosien liikkeitä tarkoituksellisena viestintänä. Kehonkieli taas viittaa kokonaisvaltaisempaan liikehdintään, joka on usein tahatonta ja kumpuaa henkilön sisäisistä tuntemuksista. Tutkimusaineistona on kolme kirjaa Sarenbrantin Emma Sköld -dekkarisarjasta suomennoksineen. Jokaisella aineistoteoksella on eri suomentaja, joten tarkastelen analyysissa myös kääntäjien strategiavalintoja ja niiden mahdollisia eroavaisuuksia. Analyysin menetelmänä on käännösvertailu; Chestermanin käännösstrategialuokittelun avulla tarkastelen, miten vrida- ja skruva-ilmauksia on suomennettu ja eroavatko suomentajien käännösratkaisut toisistaan. Tutkimuksen ote on deskriptiivinen. Analyysin perusteella tutkimuskysymykset osoittautuivat liian laajoiksi, mutta vrida- ja skruva -ilmauksiin syventyminen tuotti runsaasti tietoa näiden ilmausten merkityksistä sekä kolmen eri suomentajan käännösstrategiavalinnoista. Hypoteesin ensimmäinen olettamus toteutui: aineistosta löytyi kaikkiaan 44 esiintymää eleitä ja kehonkieltä kuvaavista vrida/skruva-ilmauksista. Toinen olettamus sen sijaan ei pitänyt paikkaansa valitsemassani tutkimusaineistossa, sillä analyysin mukaan noin kaksi kolmannesta ilmauksista, yhteensä 31, oli suomennettu muodollisella vastineella ja vain 13 muilla käännösstrategioilla. Eri kääntäjien strategiavalintojen vertailussa nousi kuitenkin esiin, että suomentajista kokenein oli käyttänyt selvästi enemmän muita strategioita kuin kaksi muuta kääntäjää.

Tässä tutkielmassa tutkin, toteutuuko uudelleenkääntämisen hypoteesi Eeva-Liisa Mannerin kolmen runon neljän englanninkielisen käännöksen kontekstissa. Hypoteesin toteutumista selvitetään laadullisin ja määrällisin tutkimusmenetelmin, ja tavoitteena on saada numeerinen arvo jokaisen käännöksen kotouttamisen ja vieraannuttamisen asteesta, joiden pohjalta toteamuksia uudelleenkääntämisen hypoteesin toteutumisesta voidaan tehdä. Tutkielma jatkaa kandini aihetta. Materiaali koostuu kolmesta Eeva-Liisa Mannerin suomenkielisestä modernista runosta, ja näiden runojen neljästä englanninkielisestä käännöksestä Ritva Poomilta (1986), Herbert Lomakselta (1991 ja 1997) ja Emily Jeremiahilta (2009). Näistä käännöksistä ensimmäinen on suunnattu amerikkalaiselle yleisölle kulttuurinvälitysvihkosen (chapbook) muodossa ja loput brittiläiselle yleisölle isompien käännösrunoteosten muodossa. Tutkielman teoriatausta koostuu runokääntämisestä ja sen eri metodeista (Lefevere 1975 ja Vahid Dastjerdi ym. 2008), uudelleenkääntämisen hypoteesista ja siihen linkittyvistä kotouttamisen ja vieraannuttamisen käännösstrategioista sekä näiden asteittamisesta ja esiintyvyyden mittaamisesta (Van Poucke 2012). Tutkielman metodi on monivaiheinen ja koostuu laadullisesta käännösvertailusta, vertailun nostattamien käännösyksiköiden arvottamisesta kotouttamisen ja vieraannuttamisen asteittaisella jatkumolla sekä näiden arvotettujen käännösyksiköiden esiintyvyyden laskemisesta runokäännöksissä määrällisin menetelmin. Tutkielman tuloksiin pohjaten on mahdollista todeta, että uudelleenkääntämisen hypoteesi toteutuu pääosin tämän tutkielman materiaalissa, mutta ei välttämättä jokaisen käännöksen välillä. Toteutumiseen näyttääkin linkittyvän taustatekijöitä. Tulosten perusteella tällaisia taustatekijöitä voivat olla käännösten välillä kulunut aika, käännöksen tarkoitus, saman kääntäjän tekemät uudelleenkäännökset, kääntäjien kieli- ja kulttuuritaustojen läheisyys toisiinsa sekä lähtötekstiin, kääntäjän käännöskokemus ja mahdollisesti jopa kääntäjän sukupuoli. Lisätutkimukselle uudelleenkääntämisen hypoteesiin sekä yleisesti kotouttamiseen ja vieraannuttamiseen vaikuttavista taustatekijöistä on tarvetta. Tutkielman analyysi todisti myös, että tutkielman asetelman määrittelemisessä esimerkiksi uudelleenkääntämisen hypoteesin ja materiaali- sekä kielipiirteiden erityisyyksien suhteen on parantamisen varaa, ja niihin tulisi keskittyä huolella uusissa tutkimuksissa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suoratoistopalveluiden ja harrastelijatekstitysten laatua niissä sovellettujen ruututekstikonventioiden näkökulmasta. Vertailevan tutkimukseni tavoitteena on selvittää, minkälaisia käytäntöjä harrastelijakääntäjät ja suoratoistopalveluiden kääntäjät noudattavat työssään, ja miten ne vertautuvat tässä tutkielmassa esiteltäviin yleispäteviin käännöstekstitysten laatusuosituksiin. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat Esko Vertasen esittelemät ruututekstikonventiot artikkelissa Ruututeksti tiedon ja tunteiden tulkkina (2007) sekä Suomen av-kääntäjien laatimat Käännöstekstitysten laatusuositukset (2020). Analyysi keskittyy kolmeen eri ruututekstikonventioiden kategoriaan: ruututekstien kesto, merkkimäärä ja segmentointi. Tutkielman aineisto koostuu suoratoistopalveluiden Netflix, HBO Nordic ja Viaplay tekstityksistä yhteen kunkin palvelun tarjoamaan tv-jaksoon, sekä Divx Finland -yhteisön harrastelijakääntäjien vastaavista tekstityksistä kyseisiin jaksoihin. Tutkimusaineiston vertailu toteutetaan kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimus osoittaa, että suoratoistopalveluiden käytännöt yltävät keskimäärin hieman paremmin vertailtuihin suosituksiin, mutta monella osa-alueella tulokset ovat vaihtelevia, ja myös tutkittujen suoratoistopalveluiden väliset eroavaisuudet ovat ajoittain huomattavia. DivX Finland suosii tekstityksissään enemmän kaksirivisiä ruututekstejä, kun taas suoratoistopalvelut keskimäärin enemmän yksirivisiä ruututekstejä. Suoratoistopalveluiden ruututekstit ovat merkkimäärältään tiiviimpiä, mutta DivX Finlandin tekstitykset yltävät jonkin verran paremmin ruututekstien keston suosituksiin. Yhteistä sekä suoratoistopalvelulle että DivX Finlandille on tuloksissa se, että kaksirivisten ruututekstien kesto jää usein suositeltua lyhyemmäksi. Epäsuotuisia segmentointiratkaisuja esiintyy prosentuaalisesti melko vähän kummankin toimijan tekstityksissä. Tarkasteltaessa eri suoratoistopalveluiden tuloksia yksitellen, voidaan todeta, että käytännöiltään lähimpänä av-alan laatusuosituksia ovat HBO Nordicin tekstitykset, kun taas Viaplayn tekstityksissä ilmenee huomattavin määrä epäsuotuisia tuloksia eri osa-alueilla. Merkittävin havainto tarkasteltaessa DivX Finlandin tekstityksiä on se, että ruututekstin rivien merkkimäärän ylärajat ovat yhteisön tekstityksissä selkeästi joustavampia kuin tekstitysalalla yleisesti.

Tämä tutkielma käsittelee henkilönnimien funktioita ja niiden välittymistä käännöksissä. Aineistoni muodostaa Nikolai Gogolin romaani Kuolleet sielut ja sen kolme suomennosta vuosilta 1882, 1939 ja 1970. Tutkimuksessa vertaan alkutekstin ja suomennosten henkilönnimien funktioita ja pyrin selvittämään kuinka paljon funktioita välittyy käännöksiin ja kuinka paljon jää välittymättä. Analysoin myös suomentajien käännösratkaisuja ja -strategioita sekä niiden valinnan vaikutusta funktioiden välittymiseen kohdetekstiin. Alkuhypoteesina on, että käännöksissä suurin osa nimistä on lainattu, minkä vuoksi kohdetekstin lukijat menettävät paljon tärkeää informaatiota, joka piilee nimissä, eivätkä käännökset aukea lukijoille samalla tavalla kuin lähtöteksti. Tarkastelen nimien funktioita kirjallisuudessa, niiden kääntämisen teoriaa sekä venäläisen nimistön kääntämisen ongelmia muun muassa Vehmas-Thesslundin (2015) sekä Ainialan, Saarelman ja Sjöblomin (2008) tutkimusten pohjalta. Lisäksi tarkastelen henkilönnimien käännösratkaisuja, joiden luokitteluun käytän Van Coillien (2006) käännöskeinoluokittelua. Tätä tutkimusta varten myös jaan käännöskeinot kotouttaviin ja vieraannuttaviin nojaten Van Poucken (2012) kotouttamisen ja vieraannuttamisen luokitteluun. Analyysistani paljastuu, että kääntäjien tekemillä käännösratkaisuilla on suuri vaikutus funktioiden välittymiseen. Tutkimuksen tulokset myös osoittavat, että kotouttava käännösstrategia välittää funktioita huomattavasti paremmin kuin vieraannuttava. Funktioiden analyysista käy ilmi, että yleisesti ottaen kahdessa vanhimmassa käännöksessä välittyy vain alle puolet henkilönnimien funktioista. Uusimmassa käännöksessä tilanne on hieman parempi, sillä suurin osa alkutekstin funktioista välittyy käännöksen lukijalle. Tulos kuitenkin vaihtelee eri nimiryhmien välillä, joten voidaan todeta, että hypoteesini ei päde käännösten kaikkien nimiryhmien kohdalla.

Tavoitteenani on tutkia idiomien käännösstrategioita Colm Tóibínin romaanin Brooklyn suomennoksessa. Olen kiinnostunut siitä, onko teoksen kääntäjä pystynyt säilyttämään lähtötekstin idiomit teoksen suomennoksessa kääntämällä ne jollakin suomen kielen idiomilla vai onko kääntäjä käyttänyt jotakin muuta käännösstrategiaa idiomien suomentamisessa. Aion myös selvittää, onko kääntäjä käyttänyt kääntäessään kompensaatiostrategiaa eli kääntänyt jonkin lähtötekstissä olevan ei-idiomaattisen normaali-ilmaisun idiomilla. Lisäksi tarkastelen, vastaako idiomikäännös lähtötekstin idiomia kuvallisuuden osalta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millaisia käännösstrategioita kääntäjä on käyttänyt idiomeja suomentaessaan? 2. Onko lähtötekstin idiomin kuvallisuus siirtynyt käännökseen tapauksissa, joissa idiomi on käännetty idiomilla? Hypoteesini on, että osa lähtötekstin idiomeista on käännetty idiomilla, mutta enemmistö idiomeista on silti käännetty selittävällä normaali-ilmauksella. Tätä hypoteesia tukee esimerkiksi Nidan & Taberin (1969: 106) näkemys, että idiomi käännetään usein ei-idiomaattisella ilmauksella. Näin on siitäkin huolimatta, että ideaalina pidetään sitä, että kääntäjän pitäisi pyrkiä kääntämään lähtökielen idiomi kohdekielen idiomilla (Ingo 1990: 246). Tutkimukseni on pääosittain kvalitatiivinen ja kontrastiivinen, mutta siinä on myös kvantitatiivisia piirteitä. Tutkimusaineistoni koostuu idiomeista, jotka kerään romaanista. Tutkimus alkaa idiomin käsitteen määrittelyllä sekä idiomien keräämisellä lähtötekstistä ja suomennoksesta. Tämän jälkeen luokittelen idiomit sekä niiden käännökset käännösstrategian mukaan ja analysoin ne. Analyysissä tarkastelen myös idiomien kuvallisuutta niissä tapauksissa, joissa idiomi on käännetty idiomilla. Kategorisoin nämä idiomit kuvallisuuden säilymisen tason mukaan kolmeen ryhmään: 1) sama kuva, 2) osittain sama kuva sekä 3) eri kuva. Tulosten perusteella idiomit on käännetty useimmiten selittävällä normaali-ilmauksella. 389 idiomista peräti 202 kappaletta (52 % käännösstrategioiden kokonaismäärästä) on käännetty kyseistä käännösstrategiaa käyttämällä. Toiseksi yleisin käännösstrategia on idiomilla kääntäminen (169 kpl, 43 %), kolmanneksi poisto (14 kpl, 4 %) ja viimeiseksi sananmukaisesti kääntäminen (4 kpl, 1 %). Kompensaatiostrategioita on käytetty suomennoksessa yhteensä 104 kertaa. Normaali-ilmaus on käännetty idiomilla 100 kertaa (96 % kompensaatiostrategioista), ja suomennokseen on lisätty idiomi neljä kertaa (4 % kompensaatiostrategioista). Idiomilla ja sen idiomikäännöksellä on useimmiten osittain sama kuva (66 kpl, 39 % kaikista idiomeilla käännetyistä idiomeista). Eri kuva on puolestaan 52 tapauksella (31 %) ja sama kuva 51 tapauksella (30 %).

Tämän maisterintutkielman aiheena on imperatiivin ja vastaavien rakenteiden esiintyminen ja vaihtelu suomen- ja venäjänkielisissä käyttöohjekäännöksissä. Työn tavoitteena on selvittää näiden rakenteiden käytön eroja ja yhtäläisyyksiä analysoimalla käyttöohjeista poimittuja esimerkkejä. Tässä työssä tarkastelen sitä, kuinka usein tutkittavissa ohjeissa käytetään myönteistä imperatiivia suhteessa muihin vastaaviin ohjaileviin rakenteisiin, kuten kielteiseen imperatiiviin, nesessiivirakenteeseen ja saa käyttää / voi käyttää -rakenteeseen. Lisäksi tavoitteena on selvittää käytettyjen rakenteiden prosentuaalinen osuus ja vertailla kielten välisiä kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tuloksia. Tutkimuskysymykset ovat: Mitä ohjailevia rakenteita käytetään aineistossani ja miten niiden käyttö eroaa ohjeittain ja kielittäin? Mitä kulttuurisia piirteitä ja eroja voidaan havaita imperatiivin ja vastaavien rakenteiden käytössä tutkimissani käyttöohjekäännöksissä? Tutkimusaineistona on 6 suomenkielistä ja 6 ulkoasultaan ja sisällöltään vastaavaa venäjänkielistä käyttöohjetta. Tutkimusaineistoni koostuu ainoastaan tavaroiden eli kodinlaitteiden käyttöohjeista. Työssäni tutkin Boschin, Braunin, DeLonghin, Epsonin, Indesitin ja Samsungin tuotemerkkien ohjeita, jotka ovat saatavilla sekä suomen että venäjän kielellä. Tärkein kriteeri ohjeiden valinnassa on ollut se, että molemmilla kielillä olevat ohjeet olisivat täysin identtiset sekä ulkoasultaan että sisällöltään. Tutkimusmetodina käytän sekä laadullista että määrällistä menetelmää. Kvantitatiivinen analyysi perustuu 1663 suomenkieliseen ja 1807 venäjänkieliseen esiintymään. Työssä analysoin 39 esimerkkiparia. Analyysin tulokset osoittavat, että imperatiivi on yleisimmin käytetty rakenne, jolla tutkimissani käyttöohjekäännöksissä ilmaistaan käskyä, kehotusta tai pyyntöä. Kaikissa ohjeissa imperatiivin käyttö on ensimmäisellä sijalla, ja sen osuus vaihtelee 67,8 prosentista 83,84 prosenttiin kaikkien tutkittujen ohjailevien rakenteiden kokonaismäärästä. Yleiset kvantitatiiviset tulokset osoittavat, että aineistossani ohjailevien rakenteiden valinnassa ei ole merkittäviä eroja. Joitakin eroja on rakenteiden vuorottelussa, mikä johtuu todennäköisesti kääntäjän päätöksestä, sillä lähes kaikissa tapauksissa on mahdollista käyttää samaa rakennetta kuin toisessa kieliversiossa. Tärkein ero kieliversioiden välillä on se, että suomenkielisissä versioissa imperatiivia käytetään aina yksikössä ja venäjänkielisessä versiossa aina monikossa.

Tutkielmani käsittelee pronominaalisten ja nominaalisten puhuttelumuotojen ja kohteliaisuuden kääntämistä. Tarkastelen, miten englannin you on käännetty suomeen ja ruotsiin. Englannin you ei ilmennä määrää, joten tarkastelen, onko se käännetty käyttämällä tuttavallisempaa, epämuodollisempaa yksikön toista persoonaa vai muodollisempaa, teitittelevää monikon toista persoonaa. Tarkoituksenani on pohtia, millaiset tekijät ovat vaikuttaneet kääntäjien valintoihin, eli ovatko he noudattaneet enemmän kohde- vaiko lähtökulttuurin puhuttelunormeja. Haluan myös selvittää, esiintyykö käännöksissä epäjohdonmukaisuuksia, ja sen voivatko muutokset henkilöhahmojen välisissä suhteissa selittää puhuttelumuotojen epäjohdonmukaisuuksia. Hypoteesini ovat, että kohdekulttuurilla on kääntäjiin suurempi vaikutus kuin lähtökulttuurilla, varsinkin jos nuo kulttuurit poikkeavat toisistaan, ja että teitittelyn käyttöön liittyvät alkutekstin tittelit ja arvonimet, ja uskon myös, että käännöksissä tulee esiintymään epäjohdonmukaisuuksia Tutkimusaineistoni koostuu J.K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -sarjan osista ja Jaana Kapari-Jatan suomennoksista ja Lena Fries-Gedinin ruotsinnoksista niistä. Tutkimusmetodini on käännösvertailu. Vertailun avulla pystyn näkemään käännösten väliset eroavaisuudet, mutta tietysti myös eroavaisuudet alkutekstin ja käännösten välillä. Olen valikoinut sarjan kirjoista analysoitavaksi esimerkkejä, jotka edustavat kattavaksi niin pronominaalista kuin nominaalista puhuttelua eri henkilöhahmojen välillä. Ajallisen perspektiivin vuoksi olen valinnut esimerkkejä niin kirjasarjan alusta kuin lopusta saadakseni kattavan kuvan esimerkiksi siitä, vaikuttaako henkilöhahmojen aikuistuminen puhutteluun. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana toimivat erilaiset käännösstrategioiden, kohteliaisuuden ja puhuttelukäytäntöjen tutkimukset. Analysoin poimittuja repliikkejä erilaisten teorioiden avulla huomioiden vuoropuheluiden kontekstin ja puhujien väliset suhteet. Tutkimustulokset osoittavat, että suomennokset on suosittu enemmän tuttavallisempaa yksikön toista persoonaa, minkä vuoksi teksti on kotoutetumpi. Muodollista, teitittelevää monikon toista persoonaa on taas käytetty huomattavasti enemmän ruotsinnoksissa. Titteleillä ja arvonimillä oli vaikutusta persoonapronominien valintaa, esimerkiksi oppilaiden ja opettajien välisissä dialogeissa, mutta näiden vaikutus oli selkeämpää ruotsinnoksissa, joissa esiintyi paljon nominaalista puhuttelua, kuten arvonimiä. Suomennoksissa nominaalinen puhuttelu oli selkeästi vähäisempää, mikä johtui kääntäjän tekemistä nominaalisten puhuttelumuotojen poistoista. Käännöksissä esiintyi myös paljon epäjohdonmukaisuuksia, jotka voivat johtua, esimerkiksi siitä, ettei puhuttelumuotojen kääntämiseen kiinnitetä niin paljoa huomiota kuin esimerkiksi erisnimien kääntämiseen.

Tämä maisterintutkielma käsittelee audiovisuaalista kääntämistä kieliparissa japani–suomi. Japaninkielisten audiovisuaalisten teosten kääntämistä on toistaiseksi tutkittu suomeksi hyvin vähän, vaikka japanilainen audiovisuaalinen media on hyvin suosittua. Tutkimuksen päämääränä on kartoittaa, miten audiovisuaalisuus vaikuttaa japanin kääntämiseen. Tutkimus etsii vastausta seuraavaan kysymykseen: minkälaisia erityispiirteitä ja haasteita liittyy japaninkielisen audiovisuaalisen median suomentamiseen? Av-kääntämistä käsitellään tässä tutkimuksessa käännöstekstitysten näkökulmasta. Tutkimuksen teoriataustana toimii av-kääntämisen multimodaalisuus, käännöstekstitysten konventiot sekä japanilaisen kirjallisuuden ja mangan kääntämisestä kirjoitettu teoria, jota käytetään vertailukohtana analyysissä. Tutkimuksen aineistona käytetään tutkimusta varten toteutettuja puolistrukturoituja haastatteluita, joissa japanista suomeen av-käännöksiä tekeviltä kääntäjiltä kysyttiin heidän kokemuksistaan av-käännösten tekemisestä. Haastatteluun osallistui kolme kääntäjää. Haastatteluaineistoa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Aineistossa nousi esiin laajasti erilaisia aiheita. Tutkimuksessa selvisi, että käännettävän teoksen audiovisuaalisuus ja sen mukana tulevat tilalliset ja lähtötekstin läsnäoloon liittyvät rajoitteet vaikuttivat erityisellä tavalla juuri japanin kääntämiseen johtuen japanin ja suomen kielellisistä eroista. Käännöstekstityksen luonne vaikutti niin erilaisen sanajärjestyksen kuin kulttuurisidonnaisten elementtienkin kääntämiseenkin. Kuvan ja äänen läsnäolon koettiin auttavan kääntäjää, mutta toisaalta kuvan, äänen ja käännöksen rinnakkaisuus ja synkronia koettiin kääntäjän ilmaisumahdollisuuksia rajaavina tekijöinä. Japanilaisen av-median erikoisuutena nousi esiin erityisesti animen kääntämiseen liittyviä, lähtöteoksen haasteellisuutta ja kohdeyleisöä koskevia piirteitä. Tutkimus onnistui löytämään useita suuntia myöhemmälle tutkimukselle.