Browsing by study line "Kansatiede"

Tässä tutkielmassa tutkimuskohteeni on 1960–70-lukujen vaihteessa rakennettu ja vuodenvaihteessa 2016–2017 purettu Vantaan Martinlaaksossa sijainnut Martinkeskuksen ostoskeskus. Tutkielmani käsittelee kaupunkilaisten suhdetta ympäristöönsä, ja selvitän siinä haastattelumateriaalia analysoimalla, miten paikallisten kokema paikkasuhde Martinkeskukseen on rakentunut ja miten tämä paikkasuhde näyttäytyy paikallisten kertomuksissa ja muisteluissa. Hyödynnän tutkielman aineistona itse vuonna 2020 toteuttamiani haastatteluja, joissa haastattelin neljää Martinlaaksossa pitkäaikaisesti asunutta henkilöä, sekä lisäksi Vantaan kaupunginmuseon arkistosta saamiani kahdeksaa haastattelua. Vantaan kaupunginmuseon kokoelmayksikön nykydokumentointikäynnillä tekemät haastattelut oli toteutettu marraskuussa 2016 juuri ennen Martinkeskuksen purkamista. Analysoin aineistoa tulkitsevaa lähilukua hyödyntäen. Liitän tutkimuksen kaupunkikansatieteen jatkumoon. Ostoskeskuksia on tutkittu suomalaisessa kansatieteellisessä tutkimuksessa suhteellisen vähän, ja aihe on ajankohtainen. Tutkielman kirjoitushetkellä useita vanhoja ostoskeskuksia odottaa purkaminen ja katoaminen, joten on kiinnostavaa ja tärkeää tutkia ostoskeskuksiin paikkoina liitettyjä merkityksiä. Analyysissäni olen hyödyntänyt David Seamonin näkemystä paikkasuhteen rakentumisen prosessista. Aineistoni valossa Martinkeskukseen liitetty paikkasuhde on näyttäytynyt monipuolisena ja jatkuvasti muuttuvana. Erityisesti nuorille Martinkeskus oli tärkeä paikka, mutta samalla nuorten oleskelu ja häiriökäyttäytyminen ostoskeskuksessa heikensi muiden asiakkaiden ja Martinkeskuksen yrittäjien kokemaa suhdetta paikkaan. Paikan kokemiseen on vaikuttanut negatiivisesti myös ostoskeskuksessa sen loppuaikoina tapahtunut rappeutuminen ja asiakkaiden katoaminen. Purkamista ennen järjestetty jäähyväisjuhla kuvastaa paikallisten vahvaa suhdetta paikkaan ja Martinkeskuksen asemaa kollektiivisena muistin paikkana.

Tämä tutkielma käsittelee Siperian ja Mongolian kävijöiden matkakertomuksissa ilmeneviä koloniaaleja diskursseja. Tutkielmassa selvitän, millaisia koloniaaleja diskursseja kansatieteellisesti orientoituneiden tutkimusmatkojen tuotteena syntyi niiden popularisoinnin, eli matkakirjallisuuden kautta. Suomalaiset ovat tehneet lukuisia tutkimusmatkoja eri puolille maailmaa. Tutkimusmatkat ovat tiiviisti yhteydessä koloniaalisuuteen, ja tutkielmassa perehdyn siihen miten kansallisten tieteiden viitekehyksessä on tuotettu koloniaalia tietoa tutkimusmatkoilta. Tutkielmani aineistona on arkeologi Sakari Pälsin ja kielitieteilijä Kai Donnerin kirjoittamat matkakertomukset. Kirjat edustavat varhaista suomalaista etnografiaa ja ne ovat olleet osaltaan myös laajassa levityksessä olleita ja suosittuja teoksia. Heidän tutkimusmatkansa kohdistuivat Siperiaan ja Mongoliaan. Analysoin teoksia kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on postkoloniaali tutkimussuuntaus, mutta olen myös ottanut vaikutteita dekoloniaalista tutkimusperinteestä. Lisäksi tärkeänä näyttäytyy rasismin tutkimuksen käsitteistö. Kansallisten tieteiden osalta on tuotettu koloniaalia tietoa. Tutkielmassa selviää, että koloniaaleja diskursseja ilmeni ihmisten fyysisten piirteiden, luonteen sekä tapojen kuvailussa. Tämän lisäksi koloniaalit diskurssit ilmenevät ympäristön kuvailussa ja tutkijoiden kentällä luomissa valta-asetelmissa. Kuvailu on usein hyvin rasistista ja väheksyvää. Jatkotutkimuksen kannalta kiinnostavia tutkimuskohteita ovat tutkimusmatkailijoiden kirjeenvaihto ja heidän ottamansa valokuvat, sekä suomalainen tutkimusmatkailu laajemmassa kontekstissa.

Tutkielmani aiheena on taidemallin työn kehollisuus. Keskityn taidemallin työn kokemuksellisiin puoliin, jotka liittyvät mallien kehollisuuteen, kehona olemiseen, keholliseen tietoon ja kehonkieleen. Tutkimustehtävänäni on tarkastella kehollisuuteen liittyviä kulttuurisia merkityksiä taidemallin työssä siten kuin ne ilmenevät taidemalleina työskentelevien omassa kerronnassa sekä havaintojeni kautta. Lähden vastaamaan tutkimustehtävään kysymällä: mitä ja miten taidemallit kertovat omasta kehostaan? ja miten taidemallit käyttävät kehoaan työtilanteessa? Aineistoni koostuu kaikkiaan kahdeksasta taidemallina työskentelevän henkilön haastattelusta ja havainnointimateriaalista, johon sisältyy muistiinpanojen ohella piirustuksia malleista. Analysoin aineistoni käyttäen lähilukua. Tutkielmani on fenomenologista ajattelua hyödyntävää laadullista kulttuurintutkimusta. Fenomenologisen ajattelun mukaan ihmisen maailmassa oleminen on aina ensisijaisesti kehollista. Ihminen on sidoksissa maailmaan kehonsa kautta ajallisesti ja tilallisesti, ja hänen kognitionsa on seurausta siitä, että hän elää kehona. Tutkittaessani lähden siitä oletuksesta, että keholliset kokemukset eivät käänny sanoiksi suoraan, vaan ihminen tulkitsee ja antaa merkityksiä kokemuksilleen kulttuurisen kontekstinsa mukaisesti. Tutkielmassani tarkastelen kehollisuudelle annettuja merkityksiä kielellisesti ja kehollisesti tuotettuina. Kehokerronnan käsitteen avulla kiinnitän huomiota siihen prosessiin, jonka kautta taidemallit liittävät merkityksiä omaan kehollisuuteensa. Taidemallien kehokerronta muodostuu tutkielmassani erilaisten jännitteiden välille. Mallin työssä keho on katseen kohteena ja objektina, ja malli saattaa itse myös kokea muuttuvansa objektiksi työtilanteessa. Toisaalta malli harjoittaa toimijuutta siinä, että hän voi päättää ottamansa asennot suhteellisen vapaasti sekä käyttää luovuuttaan siinä, mitä kehollaan tekee ja ilmaisee. Kehollisen ilmaisun ja roolin ottamisen myötä malli voi leikitellä erilaisilla esittämisen tavoilla. Mallin keho näyttäytyy siten sekä katseltavana objektina että toimintaansa ohjaavana subjektina. Mallien näkemykset kehostaan voivat laajentua mallina toimimisen myötä. Kehoa arvioidaan työssä mittasuhteiden ja massojen mukaan, mutta arviointi ei ole arvostelevaa, vaan ennemminkin neutraalia. Tämä saattaa muuttaa mallin suhtautumista omaan kehoonsa rennommaksi. Malli myös tottuu olemaan alasti ihmisten edessä, mikä ilmenee työskentelyn varmuutena. Samalla malli tiedostaa alastoman kehon kulttuuriset merkitykset, ja saattaa sen vuoksi pyrkiä etäännyttämään itsensä esilläolon aiheuttamista tunteista. Työn anonyymiys toisaalta suojaa mallia siten, että vaikka mallin keho on esillä, hänen persoonansa pysyy salassa. Alastomuus voi tuoda mallille myös vallan tunnetta, kun hänen kehonsa on huomion keskipisteenä. Taidemallin kehollisuus on merkityksiltään moni-ilmeinen, muuttuvainen ja tilannesidonnainen. Se määrittyy nähdyksi tulemisen ja oman kehon tuntemisen kautta tavaksi käyttää kehoaan ja tuottaa kehollisia merkityksiä taiteilijoille. Ihmisen identiteetin on sanottu kietoutuvan postmodernissa yhteiskunnassa ulkoisen olemuksen ja ulkonäön ympärille, ja tulosteni pohjalta esitän, että taidemallin työ voi osalle malleista merkitä identiteettityötä. Mallin työssä on mahdollista käsitellä esimerkiksi omaan kehoon liittyviä epävarmuuden tunteita ja kokea, että omistaa kehonsa.

Maisterintutkielmassani tarkastelen marttojen aineetonta kulttuuriperintöä instutionalisoituneena, auktorisoituna perintödiskurssina. Martat on yli 120-vuotias suomalainen kansalaisjärjestö, alun perin naisjärjestö, jonka toiminta-alaa ovat arki ja kotitalous. Marttajärjestö on myös läpi olemassaolonsa ollut aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja keskustelija. Tutkielman aineistona on käytetty marttojen verkkosivustolla luettavissa olevaa marttaperinne-aineistoa, joka on marttojen itsensä tuottama kokoelma järjestön toimintavuosia käsitteleviä menneiden vuosikymmenten mukaan järjestettyjä tekstejä. Aineisto kattaa myös joitakin aikalaisdokumentteja sekä kuvia. Sekundäärilähteinä tutkielmassa on käytetty martoista kirjoitettuja tutkimuksia ja historiikkeja. Lähestyn aineistoa kriittisen perinnöntutkimuksen näkökulmasta käsitellen sitä marttojen auktorisoituna perintödiskurssina, jonka avulla rakennetaan marttaidentiteettiä. Erittelen tutkielmassa aineistoa yhteisön rakentamisen, perinnön ja ajallisen muutoksen sekä taidon institutionalisoimisen näkökulmista. Tutkielmani sijoittuu kulttuuriperinnön tutkimuksen monitieteiseen kenttään ja auttaa ymmärtämään aineettoman kulttuuriperinnön kokonaisuuksien rakentumista tiiviissä vuorovaikutuksessa yhteiskunnallisen kontekstin kanssa. Tutkielmani analyysin valossa voidaan todeta, että marttaperintö on koottu marttojen nykyistä arvopuhetta noudattaen niin, että tietyt seikat, kuten yhdenvertaisuus, korostuvat samalla kun muita, kontroversiaalimpia teemoja ja ristiriitaisuuksia on häivytetty taka-alalle. Marttayhteisön institutionaalisen rakentamisen keinot ovat moninaiset, ja niiden kautta toteutuu useita erilaisia martaksi identifioitumisen mahdollisuuksia. Marttajärjestön erityisyys tulee näkyväksi taidossa, joka on keskeinen osa marttatoimintaa. Kotitalouteen liittyvien taitojen säilyttäminen ja siirtäminen on marttatoiminnan ytimessä, ja juuri taidossa institutionalisoituneen kulttuuriperinnön ja ruohonjuuritason perinteiden suhde tulee näkyväksi monitahoisella tavalla.