Browsing by study line "Maailmanpolitiikka"

Maailmanpolitiikan tutkimuksessa tunnettu demokraattisen rauhan teoria esittää, että demokratiat eivät sodi keskenään. Demokratioiden keskinäistä rauhanomaisuutta on selitetty mitä moninaisemmilla rakenteellisinstitutionaalisilla ja kulttuurisnormatiivisilla malleilla, mutta itse demokratian käsitteeseen on kiinnitetty vähemmän huomiota. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan demokratian käsitteelle valikoidussa demokraattisen rauhan teoriassa annettuja merkityksiä diskursiivisen käsiteanalyysin avulla. Tutkielmassa pyritään selvittämään, missä määrin demokratian käsite on vakiintunut eri teoreetikoilla, ja millaisia eroja käsitteen sisältöön toisaalta liittyy. Erityistä huomiota kiinnitetään demokratian käsitteen suhteeseen liberalismiin ja yhdysvaltalaiseen maailmankuvaan. Tutkimushypoteesina on, että demokraattisen rauhan tutkimuksessa on keskitytty demokratian niin sanottuun pintatasoon, kuten demokratian muodollisiin instituutioihin. Toisena hypoteesina käytetään väitettä, että demokraattisen rauhan teoriaa vaivaa sen epäselvä suhde liberalismiin poliittisena ja taloudellisena aatteena, ja siksi DRT ei ole onnistunut selittämään rauhan mekanismeja uskottavasti. Tässä tutkielmassa väitetään, että rauhan ymmärtämiseksi tulee katsoa demokratian pintatasoa syvemmälle demokratian, oikeusvaltion ja perus- ja ihmisoikeuksien muodostamaan symbioosiin oikeusjärjestyksen syvärakenteessa. Toisin demokratiasta sanoen puhuttaessa tulisi itse asiassa tarkoittaa tutkielman luvussa 4 tarkemmin esiteltävää laajaa oikeusvaltioperiaatetta. Vain tällöin demokraattinen arvomaailma läpäisee yhteiskunnan ja valtion rakenteet siten, että rauha – niin valtion sisäinen, kansainvälinen kuin globaalikin – voi olla kestävää. Sekä rauhantutkimuksessa että suomalaisessa oikeusteoreettisessa tutkimuksessa vallitsee varsin laaja konsensus siitä, että demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia tulisi analysoida erottamattomana kolmiona, jonka kulmat täydentävät toisiaan. Tässä suhteessa myös marxilaisen maailmanpolitiikan tutkimuksen analysoima maailmanpolitiikan systeemitaso, erityisesti liberalismi ja sitä ilmentävän liberaalin oikeuden sisäiset ristiriitaisuudet, nousee merkittävään asemaan. Tutkielmassa esitetään, että poliittisen liberalismin eli liberaalidemokratian periaatteiden erottaminen taloudellisesta uusliberalismista on keskeistä demokraattisen rauhan ja laajemminkin maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta. Poliittinen ja taloudellinen liberalismi nähdään usein toisiaan tukevina aatteina, vaikka ne voivat itse asiassa vaikuttaa toistensa vastavoimina: uusliberalistinen maailman talousjärjestelmä uhkaa poliittista liberalismia eli demokratiaa, oikeusvaltiota ja perus- ja ihmisoikeuksia, eikä sitä nimestään huolimatta voida pitää aidosti uskollisena liberalismin periaatteille. Analyysin tulokset osoittavat, että demokratia ymmärretään DRT:ssa useimmiten kansallisvaltiossa vaikuttavaksi vaali-instituutioksi ja poliittisiksi oikeuksiksi, ja että ainakin osa demokraattisen rauhan tutkimuksesta edistää yhdysvaltalaista maailmankuvaa ja taloudelliskapitalisista liberalismin tulkintaa. Tulosten yhteenvedon jälkeen pohditaan sitä, miten DRT:n tuottamat demokratiadiskurssit asettuvat liberaalihegemoniseen maailmanjärjestelmään ja mitä tämä tarkoittaa demokratian ja rauhan kannalta, joten teoreettisen panoksen ohella tutkielmalla on vahva käytännöllinen ja normatiivinen ulottuvuus.

Tutkielmassa perehdytään sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen suomalaisessa sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Valtavirtaistamisen määritteleminen ja tulkinta vaihtelee suuresti esimerkiksi valtioiden ja organisaatioiden välillä. Jotta sukupuolten tasa-arvon edistämistä sotilaallisessa kriisinhallinnassa voidaan ymmärtää ja kehittää, on ensin ymmärrettävä mitä siihen pyrkivällä strategialla, valtavirtaistamisella, tarkoitetaan tässä yhteydessä. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: 1) Mitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta sotilaallisessa kriisinhallinnassa strategisella tasolla vastaavat virkamiehet ymmärtävät käsitteen tarkoittavan? 2) Mihin sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta sotilaallisessa kriisinhallinnassa strategisella tasolla vastaavat virkamiehet ymmärtävät valtavirtaistamisella pyrittävän? Valittu teoreettinen näkökulma kytkeytyy feministiseen maailmanpolitiikan tutkimukseen. Tutkielma pyrkii osallistumaan erityisesti feministiseen poststrukturalistiseen turvallisuuden tutkimuksen keskusteluun kielen ja keskeisten konseptien ymmärtämisen merkityksestä. Valittu teoreettinen katsantokanta sisältää olettamuksen, että kieli järjestää ja rakentaa todellisuutta sen sijaan, että se vain kuvaisi sitä. Tutkielman näkökulmasta se, mitä valtavirtaistamisen ymmärretään tarkoittavan ja miten sitä kuvataan vaikuttavat sen toimeenpanoon. Tutkielman aineistona tarkastellaan puolustushallinnon sisäistä ohjetta Puolustushallinnon ”Naiset, rauha ja turvallisuus” toimintaohjelma vuosille 2019 - 2021 sekä seitsemän toimintaohjelman kirjoittamiseen osallistuneen tai sen toimeenpanoon keskeisessä asemassa osallistuvan puolustushallinnon virkamiehen haastatteluja. Aineistoa analysoidaan retorisen analyysin keinoin hyödyntämällä erityisesti Stephen Toulminin argumentin anatomian mallia. Mallin avulla voidaan tarkastella esimerkiksi argumentin taustalla vaikuttavia oletuksia ja perusteluita. Tutkielmassa tutkimuskysymystä 1 tarkastellaan lähtötietona ja tutkimuskysymykseen 2 pyritään vastaamaan erityisesti perusteiden ja taustatuen rakentumisen kautta. Lisäksi tutkielman analyysissä tarkastellaan mahdollisesti esiintyviä tarkennuksia ja varauksia, jotka voisivat horjuttaa valtavirtaistamisen asemaa käytettynä strategiana. Analyysin tuloksena todetaan, että valtavirtaistamiselle ei ole suomalaisen sotilaallisen kriisinhallinnan saralla yhtä yksiselitteistä määritelmää. Samanlaiset piirteet toistuivat aineistossa kuitenkin usein: valtavirtaistamisen nähdään olevan epäselvä ja muuttuva käsite, pääasiassa Puolustusvoimien ja kotimaan ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa, gender-näkökulmaa, joka koskee sukupuolten lisäksi operaatioalueilla heikossa asemassa olevia vähemmistöryhmiä sekä kaiken toiminnan läpäisevä periaate, mutta toisaalta pääasiassa naisia ja naisten määrää koskeva asia. Valtavirtaistamisen tarkoitus ymmärretään pitkälti instrumentaalisen hyötynäkökulman kautta: Esimerkiksi paremman tiedustelutiedon mahdollistajana. Vasta toissijaisena tarkoituksena nähdään sukupuolten tasa-arvon lisääminen erityisesti operaatioalueen siviiliväestön keskuudessa. Perusteiden taustatukena viitataan Puolustusvoimien ulkopuolisten organisaatioiden kuten ulkoministeriön ja YK:n vaatimuksiin, kannustukseen ja esimerkkiin. Toimintaohjelmassa ja haastatteluissa ei juuri kyseenalaistettu valtavirtaistamisen asemaa valittuna strategiana.

Teknologinen murros on mahdollistanut teollisuusyhteiskuntien siirtymän kohti uudentyyppisiä datayhteiskuntia. Muutoksessa on kyse monitasoisesta ja dynaamisesta sosiaalisesta ilmiöstä, joka järjestää uudelleen yhteiskuntien rakenteita, toimintaperiaatteita ja sosiaalisia suhteita. Tutkielma tarkastelee kriittisesti Euroopan komission vuosien 2010-2020 välillä kommunikoimaa visiota eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja tavoitteista. Komission mukaan uuden teknologiaekosysteemin ja digitaalisen poliittisen talouden muodostamalla digitaalisella toimintaympäristöllä sekä sen tuottamalla datalla on strateginen merkitys Euroopan tulevaisuudelle. Tutkielma selvittää 1) millaista visiota komissio kommunikoi eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja miten digitaalisen toimintaympäristö, sen eri osatekijät ja toimijat merkityksellistetään tavoitteiden määrittelyn yhteydessä, sekä 2) millaisille ideoille komission visio perustuu ja millaisia ideationaalisia elementtejä hyödynnetään sen kerronnallistamisen yhteydessä. Tutkielmassa omaksutaan ideationaalisesti suuntautunut kriittisen poliittisen talouden ja teknologian tutkimuksen holistinen lähestymistapa, jonka apuna analyysin yhteydessä hyödynnetään narratiivista politiikkakehystä (NPK). Teoreettiset lähtökohdat kyseenalaistavat datayhteiskuntien kehitysprosessien luonnollisuuden ja deterministisyyden, osoittamalla niiden olevan valintojen seurausta, joiden taustalla vaikuttavat ideoiden tuottamat oletukset ja kuvitelmat kehityksen seurauksista ja haluttavuudesta. Tämä mahdollistaa datapolitiikkaa ohjaavan vision haastamisen sekä sen etujen ja mahdollisuuksien, haittojen ja kustannusten kriittisen arvioinnin. Primääriaineiston muodostavien komission politiikkadokumenttien (33kpl) ja ehdotusten pohjalta annetun lainsäädännön (3kpl) yhteydessä tunnistettujen politiikkanarratiivien laadullinen analyysi ja kriittinen arviointi auttaa tarkastelemaan, miten komissio kerronnallistaa datayhteiskuntien muutoksen osatekijöiden ja toimijoiden merkitystä sekä näiden välisiä suhteita. Kerronnallistamisen kautta selviää, miten komissio luo talouteen, teknologiaan ja edistykseen yhdistyvien kuvitelmien välityksellä käsitystä yhteiskunnalliseen muutoksen liittyvistä jaetuista tavoitteista ja yhteisestä hyvästä. Analyysin keskiössä ovat tavat, joilla komissio rajaa ja merkityksellistää datafikaatioon liittyvän poliittisen projektin yhteydessä digitaalisen toimintaympäristön historialliset kehitysprosessit, objektit ja subjektit politiikan, hallinnan ja julkisen keskustelun kohteeksi. Analyysin perusteella komissio on omaksunut positivistiselle epistemologialle, talousliberaalille uskomusjärjestelmälle ja dataimperatiiville perustuvan teknoutopistisen kuvitelman moderniudesta, joka rajaa datapolitikan tavoitteet teknologisen determinismin, Big data -paradigman ja valvontakapitalismin talouslogiikan saneleman instrumentaalisen rationaliteetin edellyttämän digitaalisen hallinnan toiminnoiksi. Datapolitiikan tarkoitus ei ole muuttaa vallitsevan järjestelmän logiikkaa tai sen kehityssuuntaa vaan 1) mahdollistaa oikeanlainen toiminta ja 2) rajoittaa haittavaikutuksia. Taustalla on uskomus Big Datan, markkinoiden ja digitaalisen hallinnan muodostaman kolminaisuuden ongelmanratkaisukyvystä, joka takaa datayhteiskuntien tehokkuuden, talouskasvun ja sosiaalisen edistyksen. Kehityssuunta ei ole ongelmaton, ja on johtamassa valvontayhteiskuntien syntymiseen. Yhteistuotannolliset palautesilmukat legitimoivat datafikaation kiihdyttämistä ja luonnollistavat valvontakehitystä, normalisoimalla prosessit osaksi modernien datayhteiskuntien elämää. Datan sekä sitä tuottavien subjektien ja objektien arvouttamisprosessit noudattavat vallitsevan talousjärjestelmän imperatiiveja, jotka ovat usein ristiriidassa demokraattisten arvojen kanssa. Hallitsevan vision rajattu ja itseään vahvistava episteeminen positio hankaloittaa vaihtoehtoisten kuvitelmien esittämistä ja uusien ideoiden syntymistä, mikä lisää kehityksen determinististä luonnetta ja tulkintaa sen väistämättömyydestä. Vaihtoehtoja on olemassa, mutta niiden tekeminen kilpailukykyiseksi edellyttää yhteiskunnallista painetta ja poliittista halua muuttaa nykyistä järjestystä.

Tutkielma tarkastelee sitä kehitysprosessia, joka voidaan tunnistaa Charles de Gaullen puheissa Algerian itsenäistymiseen Ranskasta johtaneen sodan viimeisinä vuosina.Tutkimuskysymys on seuraava: millaisia muutoksia Charles de Gaullen Algeriaa koskeneissa puheissa tapahtui vuosina 1958-1962? Tutkielma osoittaa, että muutos oli todellinen: vetoomukset kapinallisille paluusta normaaliin arkeen ja retoriikka ranskalaisesta Algeriasta sekä kansallisesta harmoniasta muuttui puheeksi itsehallinnosta, sitten kommenteiksi algerialaisesta Algeriasta ja lopulta suvereenista, itsenäisestä Algerian valtiosta. Klassinen realismi auttaa ymmärtämään tätä muutosta: Ranska ei kokenut sotilaallista tappiota sodassa, eikä Ranskan talous ollut romahtanut sodan vuoksi. Ranska salli Algerian itsenäistymisen siksi, koska se oli de Gaullen näkökulmasta paras keino turvata Ranskan intressit vaikeassa tilanteessa. De Gaulle katsoi, että Ranskan intressit todella muuttuivat vuosina 1958-1962, ja tämä näkyi myös siinä, millaisia puheita hän noina vuosina piti: klassinen realismi auttaa ymmärtämään tuota muutosta, jonka puitteissa alun perin armeijan tukema, ranskalaiselle Algerialle tukeaan osoittaneelta vaikuttanut valtiomies päätyi julkisesti puolustamaan dekolonisaatiota Ranskan suuruuden ja vallan takaavana linjana. Klassinen realismi tarjoaa yhden mahdollisen, nähdäkseni arvokkaan tulkinnallisen viitekehyksen, jonka puitteissa de Gaullen toimintaa voi pyrkiä ymmärtämään. Hänen julkiset puheensa ja lehdistötilaisuutensa paljastavat kiehtovan kehityskulun: niistä näemme, kuinka de Gaulle avoimesti linjasi toimivansa ennen kaikkea Ranskan ja sen intressien puolesta, ja kuinka hän oli juuri Ranskan ja sen edun vuoksi valmis muuttamaan kantaansa suurissakin kysymyksissä ja asettamaan intressien tavoittelun ohjaaman rationaalisen ulkopolitiikan tiettyjen muiden periaatteellisten aiheiden edelle: hän oli paitsi valmis, myös kykeneväinen valitsemaan epätäydellisessä maailmassa epätäydellisistä vaihtoehdoista sen, jota piti vähiten huonona.

Tutkielma tarkastelee irakilaista puolisotilaallista joukkoa, Kansan mobilisointiyksiköitä, Kaldorin uusien sotien selitysmallin näkökulmasta. Kansan mobilisointiyksiköt on virallisesti perustettu vuonna 2014 suojelemaan Irakin alueita Islamilaiselta valtiolta. Organisaation enemmistö koostuu shiialaisista, jo ennalta olemassa olevista miliiseistä, jotka on asteittain pyritty integroimaan osaksi Irakin virallista turvallisuussektoria. Tutkielma yhdistää Kansan mobilisointiyksiköt uusien sotien teoreettisen viitekehyksen keskeisiin käsitteisiin ja pyrkii esittelemään, miten uusien sotien selitysmalli selittää Kansan mobilisointiyksiköt ja niihin vaikuttavat tekijät. Uusien sotien selitysmalli tarjoaa laaja-alaisen teoreettisen viitekehyksen Kansan mobilisointiyksiköiden ymmärtämiselle. Suomenkielisessä akateemisessa tutkimuksessa Kansan mobilisointiyksiköiden tutkimus on ollut vähäistä, minkä vuoksi ilmiön tutkimus on perusteltua. Vaikka uusien sotien mielekkyys uutena kategorisena luokitteluna sodankäynnille onkin kyseenalaistettu, tarjoaa se viitekehyksen, jonka avulla käsittää ei-valtiollista toimijaa osana sodan kynnyksen alittavaa ja pitkittynyttä konfliktia. Tutkielman aineisto perustuu aiempaan aihetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen ja ei-akateemisiin julkaisuihin. Uusien sotien selitysmallin valossa Kansan mobilisointiyksiköt on identiteettipolitiikkaa hyödyntävä toimija, joka toiminnallaan haurastuttaa globalisaation ohella Irakin valtion rakenteita. Kansan mobilisointiyksikön alaiset shiiamiliisit omaavat keskenään kilpailevia narratiiveja ja pyrkimyksiä hyödyntää shiialaista identiteettiä omien poliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Kansan mobilisointiyksiköt hyötyivät vastakkaisesta identiteettipolitiikkaa käyttävästä toimijasta, Islamilaisesta valtiosta. Islamilaisen valtion asettama uhka tarjosi Kansan mobilisointiyksiköille syyn, jonka avulla perustella toimintansa ja olemassaolonsa. Islamilaisen valtion hajoaminen ja järjestön paluu Irakin Al-Qaidaa muistuttavaan toimintaan haastaa Kansan mobilisointiyksiköiden perustelua olemassaololleen. Samoin se haastaa niiden asemaa virallisena valtion alaisena toimijana, jotka eivät kuitenkaan ole muihin turvallisuussektorin toimijoiden verrattavissa olevan valvonnan ja valtion ohjauksen alla. Islamilaisen valtion hajoaminen tuo ilmi yksiköiden väliset eriävät näkemykset identiteetistä ja niihin kytkeytyvistä poliittisista tavoitteista sekä keskinäisestä kilpailusta. Uusien sotien selitysmallilla ei kuitenkaan voi täysin hahmottaa Iranin ja Yhdysvaltojen välisen alueellisen suurvaltakilpailun vaikutuksia Kansan mobilisointiyksiköiden asemaan Irakissa, eikä myöskään sitä, kuinka yksiköt kytkeytyvät osaksi laajempaa alueellista valtakamppailua. Uusien sotien selitysmallin ulkopuolelle jää myös samaa shiialaista identiteettipolitiikkaa hyödyntävien toimijoiden keskinäinen kilpailu ja vuorovaikutus sekä näiden vaikutus Kansan mobilisointiyksiköihin kokonaisuutena.

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin (EU) ja Mercosurin välisiä kauppaneuvotteluita keskittymällä Mercosur-puoleen ja Mercosurin päämaissa, eli Argentiinassa ja Brasiliassa tapahtuneisiin presidenttien hallinnonvaihdoksiin sekä hallintojen vaikutukseen kauppaneuvotteluiden etenemiseen ja hidastumiseen. Lisäksi vertailun kohteena ovat Argentiinan ja Brasilian hallintojen suhtautumiset EU-Mercosur -kauppaneuvotteluihin neuvotteluaikana 1999–2019. Tutkielman metodina toimii kvalitatiivinen vertaileva politiikan tutkimus, johon yhdistyy tapaustutkimus. Tapauksiksi ovat valikoituneet Argentiinan ja Brasilian hallinnot koko neuvottelukautena ja teorioiksi uusmerkantilismi ja uusliberalismi. Aineisto koostuu osaksi valtiollisista lähteistä kuten Argentiinan ja Brasilian eri ministeriöiden, Mercosurin parlamentin sekä presidentin kanslian virallisista tiedotteista. Lisäksi aineistona toimivat eteläamerikkalaisten lehtien julkaisut sekä tieteelliset artikkelit. Tutkimustulosten mukaan Argentiinan ja Brasilian hallinnonvaihdoksilla ja hallintojen poliittisilla suuntauksilla oli merkittävä vaikutus EU-Mercosur -kauppaneuvotteluiden etenemisessä ja etenkin loppuunsaattamisessa vuonna 2019. Vaikutuksen merkittävyydessä ilmeni kuitenkin vaihtelua eri neuvottelukausien ja hallintojen välillä. Etenkin Brasilian ja Argentiinan 2016–2019 välillä toimineiden oikeistolaishallintojen nähdään nopeuttaneen EU-Mercosur -neuvotteluiden etenemistä, kun vuorostaan Argentiinan 2003–2015 vallassa olleet vasemmistolaishallinnot nähdään hidastavana tekijänä. Brasilian vasemmistolaishallintojen osalta tulos ei kuitenkaan ole yhtä selvä, sillä Lula da Silvan ja etenkin 2011–2016 presidenttinä toimineen Dilma Roussefin nähdään myös ajoittain pyrkineen aktiivisesti edistämään EU-Mercosur -neuvotteluita Argentiinan vastaparin Cristina Fernández de Kirchnerin vastahakoisuudesta huolimatta. Roussefin kausi muodostaa samalla yhden merkittävimmistä eroista Brasilian ja Argentiinan muuten pitkälti yhtenevien neuvottelukantojen välillä. Analyysin tulosten perusteella jako oikeistolais- ja vasemmistolaishallintoihin toimii paremmin vuosina 2003–2019, sillä osa 1999–2002 toimineista hallinnoista ovat ennemmin keskustalaisia kuin oikeistolaisia tai vasemmistolaisia. Analyysi osoittaa myös, että vaikka hallinnonvaihdokset ja hallinnon poliittinen suuntaus vaikuttavat kauppaneuvotteluiden etenemiseen, myös muilla tekijöillä on vaikutusta. Yksi hallintojen kantaan ja neuvotteluiden edistämiseen vaikuttavaksi tekijäksi osoittautui puoluerajoista riippumatta lähestyviin presidentinvaaleihin liittyvä vaalipolitiikka.

Uskontodialogi tunnustetaan yhä useammin tärkeäksi välineeksi ratkaista väkivaltaisia konflikteja, joilla on uskonnollisia ulottuvuuksia. Moni poliittinen päättäjä ja tutkija uskoo, että tällaisella kanssakäymisellä voi olla keskeinen rooli paikallisen rauhan ja vakauden edistämisessä. Uskontodialogia voidaan käyttää vähentämään ryhmien välisiä jännitteitä, rakentamaan luottamusta yhteisöjen välillä, korjaamaan konfliktin uskonnollisia ulottuvuuksia koskevaa väärää tietoa ja tarjoamaan moraalista auktoriteettia vaihtoehtoisten ja väkivallattomien konfliktinratkaisukeinojen omaksumiseksi. Tämän tutkimuksen tehtävänä on tarkastella uskontodialogin mahdollisuuksia sosiaalisen muodonmuutoksen tuottajana rauhantyössä. Tutkimuksessa arvioidaan muutoksia uskontodialogiohjelmaan osallistuneiden henkilöiden asenteissa ja luottamuksen kokemisessa toisia uskontoja ja niihin kuuluvia ihmisiä kohtaan. Tutkimukseen osallistui kahdeksan Omanin Masqatissa toimivassa Al Amana -keskuksessa tammikuussa 2023 järjestetyn uskontodialogiohjelman osallistujaa. Tutkimuksessa käytettiin aineiston keräämisen menetelmänä lomakehaastattelua ja teemahaastattelua. Kyselylomakkeen ja teemahaastattelun tuloksia analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Kaikki vastaajat kertoivat oman luottamuksensa pääsääntöisesti kasvaneen ja asenteidensa joko muuttuneen positiivisemmiksi tai pysyneen samoina uskontodialogiohjelman seurauksena. Osallistujat pitivät ohjelmaa menestyksekkäänä ja korostivat vastauksissaan pyrkivänsä tuomaan sen aikana oppimiaan asioita myös vahvemmin osaksi omaa jokapäiväistä toimintaansa uskonnollisissa konteksteissa. Lisäksi he kokivat, että uskontodialogin avulla voidaan korjata konfliktia aiheuttavaa väärää tietoa ja luoda positiivisia yhteyksiä ihmisten välillä. Tutkimustulokset antavat aihetta pohtia, miten uskontodialogi toimii konfliktinratkaisussa sosiaalisen muodonmuutoksen tuottajana. Sosiaalinen muodonmuutos viittaa konfliktiosapuolena olleen yhteiskunnan sosiaalisten rakenteiden muuttamiseen siten, että ne eivät enää tukisi uuden konfliktin syntyä ja auttaisivat päätökseen saatujen konfliktien sovinto- ja jälkiselvitysprosesseissa.

Julkisista kyberattribuutioista, eli kyberoperaation toteuttajan julkisesta nimeämisestä, on 2000-luvun aikana tullut uudenlainen vaikuttamisen väline maailmanpolitiikassa. Julkisuutta tavallisesti karttavat tiedustelupalvelut ovat olleet näkyviä toimijoita useissa länsimaiden viime vuosina tekemissä julkisissa kyberattribuutioissa. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tunnistaa länsimaiden tiedustelupalveluiden julkisten kyberattribuutioiden strategisia tavoitteita. Tämä tehdään analysoimalla attribuutioilla muodostettavia ja vahvistettavia strategisia narratiiveja. Sekä julkisista kyberattribuutioista että tiedustelupalveluiden julkisuudesta on tehty tutkimusta vasta vähän aikaa, ja se kaipaa syventämistä. Tämän tutkimuksen tavoite onkin toimia avauksena ajankohtaisen aiheen monipuolisemmalle tarkastelulle ja käsitteellistämiselle. Tutkimuksessa kartoitetaan länsimaiden ja niiden tiedustelupalveluiden 2010-luvulla tekemiä julkisia kyberattribuutioita Council on Foreign Relations -ajatushautomon tietopankin avulla. Kolmea tapausesimerkkiä tiedustelupalveluiden julkisista kyberattribuutioista analysoidaan tarkemmin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Aineistona toimii tarkasteltavien tiedustelupalveluiden ja valtioiden julkaisemat materiaalit kyseisistä attribuutioista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on konstruktivismi, ja se edustaa kriittistä turvallisuus- ja tiedusteluntutkimusta. Analyysissa hyödynnetään Miskimmonin, Rosellen ja O’Loughlinin strategisten narratiivien kehystä. Attribuoidessaan julkisesti vihamielisten valtioiden kyberoperaatioita tarkastellut länsimaat pyrkivät muodostamaan ja vahvistamaan itselleen suosiollisia strategisia aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiiveja. Näissä narratiiveissa korostetaan länsimaihin kohdistuvan kyberuhkan vakavuutta ja monimuotoisuutta, esitetään kyberoperaatioita toteuttavat autoritääriset valtiot vastuuttomina ja uhkaavina toimijoina ja osoitetaan länsimailla olevan uskottavat tiedustelu- ja kyberkyvykkyydet sekä yhteistyökykyä. Tarkastellut julkiset kyberattribuutiot osallistuvat myös jatkuvan kyberkonfliktin järjestelmänarratiivin rakentumiseen. Tiedustelupalveluiden osallistuminen länsimaiden julkisiin kyberattribuutioihin lisää attribuutioiden ja niillä muodostettavien strategisten narratiivien uskottavuutta. Tiedustelupalveluiden julkiset attribuutiot ovat keino valtioille hallita kilpailevia narratiiveja ja tiedustelupalveluille lisätä omaa vaikutusvaltaansa. Attribuutiot myös osoittavat tiedustelupalveluiden sopeutumista nykypäivän mediaympäristön avoimuuden vaatimuksiin.

Global politics of the 21st century has witnessed two distinct developments: a rise in economic statecraft, or the use of economic means in international influence attempts, and the fragmentation of production into global supply chains. This thesis investigates how these phenomena coexist by analysing how interdependencies in global supply chains can be leveraged in acts of economic statecraft. Specifically, it looks at the structure of interdependencies in the supply chain for semiconductor devices, and how they have been weaponized in the contemporary U.S.–China trade war. For this, a unique theoretical framework is developed by bringing over insights from Power-Dependence theory, network analysis, and Global Value Chain analysis into International Relations theory on economic statecraft and international interdependence. Arguing that interdependence is a type of power resource, this thesis posits that the interdependent exchange relations between individual firms in a supply chain together constitute a power structure. The topology of this power structure is determined by how interdependence asymmetries are distributed across it. States who are in control of advantageous positions of this topology can leverage interdependencies in acts of economic statecraft against other states. This structure is not fixed and can be shaped by state action, including economic statecraft, that can be motivated either by power balancing or power maximisation. Alternatively, a state may assume a strategy of cost-reduction which is aimed at accepting the state of dependence and power imbalance. This thesis maps the power structure of the semiconductor supply chain by looking at the chain at the level of the individual firm. The structure is assessed with the help of the Herfindahl-Hirschman index, based on data about where the market on each chain segment of the supply chain is nationally concentrated in. The results of this mapping reveal that the U.S., and to a lesser extent South Korea and Taiwan, are in control of strategically important positions in the supply chain, allowing them to leverage this position against others. China especially is shown to be vulnerable due to its high level of dependence on other countries in the chain. The thesis also shows that the power structure has both motivated China’s attempts at achieving ‘semiconductor independence’ and enabled the U.S.’s use of economic sanctions against China.

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex on saanut viime vuosina lisää resursseja ja toimivaltaa. Osana tätä kehitystä Frontex on luonut omat pysyvät joukkonsa, joista tuli samalla myös Euroopan ensimmäinen yhtenäinen turvallisuusjoukko. Pysyvien joukkojen on suunniteltu varmistavan EU:n ulkorajojen turvaamisen sekä pystyvän reagoimaan ja vastaamaan kriiseihin. Tarkoituksena on, että lopullinen operatiivisten henkilöiden määrä olisi 10 000 vuonna 2027. Tämä on merkittävä työvoiman lisäys alueelliselle turvallisuuteen keskittyneelle organisaatiolle. Se, että Euroopassa on päätetty perustaa yhteiset rajavartiojoukot kertoo tavasta, jolla Eurooppa ajattelee turvallisuuttaan: merkittävät turvallisuushaasteet nähdään Euroopan ulkorajoilla. Tutkimus tarkastelee Frontexin riskianalyyseissä esittämiä diskursseja pysyvien joukkojen perustamisen taustalla. Maahanmuutosta ja pakolaisuudesta sekä terrorismista esitetyt turvallistamisdiskurssit ovat tarkastelun kohteena pyrkimyksessä ymmärtää Frontexin roolia, pysyvien joukkojen perustamista sekä organisaation identiteettiä. Pysyvien joukkojen perustamista edeltävien vuosien turvallisuusdiskurssien analysoinnilla arvioidaan mandaattiaan laajentavan Frontexin roolia ja sitä, miten organisaatio esittää itsensä. Analysoinnissa käytetään Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteoriaa Frontexin esittämien diskurssien arvioinnissa. Analyysissä näytetään, että Frontex on turvallistanut sekä maahanmuuton ja pakolaisuuden että terrorismin teemoja riskianalyyseissään. Näiden avulla Frontex on luonut itselleen erilaisia rooleja, joiden avulla se kykenee näyttäytymään samanaikaisesti ratkaisuna maahanmuuton ja pakolaisuuden turvallisuusriskeissä, ihmishenkien pelastajana, unionin arvojen toteuttajana sekä terrorismin torjujana. Pysyvien joukkojen perustamisen taustalla näkyy Frontexin luoma kuva itsestään kaikkiin Euroopan unionin kohtaamiin uhkiin vastaavana toimijana, joka kykenee vastaamaan myös tulevaisuuden uhkakuviin. Tutkimuksessa nähdään, että Frontex pyrkii näyttäytymään unionin uhkiin vastaavana toimijana, joka rakentaa identiteettiään ja rooliaan turvallistamiselle. Maahanmuuttoa ja pakolaisuutta sekä terrorismia turvallistamalla Frontex on perustellut merkittävien lisäresurssien saamista ja mandaatin laajentamista. Organisaation identiteetti ja rooli ovat valmiita muokkautumaan erilaisten kriisien ratkaisuiksi. Se hakeekin itselleen voimakkaasti roolia ratkaisuna unionin ajankohtaisiin turvallisuuden ongelmiin niiden muuttuessa.