Browsing by study line "Maailmanpolitiikka"

Maailmanpolitiikan tutkimuksessa tunnettu demokraattisen rauhan teoria esittää, että demokratiat eivät sodi keskenään. Demokratioiden keskinäistä rauhanomaisuutta on selitetty mitä moninaisemmilla rakenteellisinstitutionaalisilla ja kulttuurisnormatiivisilla malleilla, mutta itse demokratian käsitteeseen on kiinnitetty vähemmän huomiota. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan demokratian käsitteelle valikoidussa demokraattisen rauhan teoriassa annettuja merkityksiä diskursiivisen käsiteanalyysin avulla. Tutkielmassa pyritään selvittämään, missä määrin demokratian käsite on vakiintunut eri teoreetikoilla, ja millaisia eroja käsitteen sisältöön toisaalta liittyy. Erityistä huomiota kiinnitetään demokratian käsitteen suhteeseen liberalismiin ja yhdysvaltalaiseen maailmankuvaan. Tutkimushypoteesina on, että demokraattisen rauhan tutkimuksessa on keskitytty demokratian niin sanottuun pintatasoon, kuten demokratian muodollisiin instituutioihin. Toisena hypoteesina käytetään väitettä, että demokraattisen rauhan teoriaa vaivaa sen epäselvä suhde liberalismiin poliittisena ja taloudellisena aatteena, ja siksi DRT ei ole onnistunut selittämään rauhan mekanismeja uskottavasti. Tässä tutkielmassa väitetään, että rauhan ymmärtämiseksi tulee katsoa demokratian pintatasoa syvemmälle demokratian, oikeusvaltion ja perus- ja ihmisoikeuksien muodostamaan symbioosiin oikeusjärjestyksen syvärakenteessa. Toisin demokratiasta sanoen puhuttaessa tulisi itse asiassa tarkoittaa tutkielman luvussa 4 tarkemmin esiteltävää laajaa oikeusvaltioperiaatetta. Vain tällöin demokraattinen arvomaailma läpäisee yhteiskunnan ja valtion rakenteet siten, että rauha – niin valtion sisäinen, kansainvälinen kuin globaalikin – voi olla kestävää. Sekä rauhantutkimuksessa että suomalaisessa oikeusteoreettisessa tutkimuksessa vallitsee varsin laaja konsensus siitä, että demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia tulisi analysoida erottamattomana kolmiona, jonka kulmat täydentävät toisiaan. Tässä suhteessa myös marxilaisen maailmanpolitiikan tutkimuksen analysoima maailmanpolitiikan systeemitaso, erityisesti liberalismi ja sitä ilmentävän liberaalin oikeuden sisäiset ristiriitaisuudet, nousee merkittävään asemaan. Tutkielmassa esitetään, että poliittisen liberalismin eli liberaalidemokratian periaatteiden erottaminen taloudellisesta uusliberalismista on keskeistä demokraattisen rauhan ja laajemminkin maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta. Poliittinen ja taloudellinen liberalismi nähdään usein toisiaan tukevina aatteina, vaikka ne voivat itse asiassa vaikuttaa toistensa vastavoimina: uusliberalistinen maailman talousjärjestelmä uhkaa poliittista liberalismia eli demokratiaa, oikeusvaltiota ja perus- ja ihmisoikeuksia, eikä sitä nimestään huolimatta voida pitää aidosti uskollisena liberalismin periaatteille. Analyysin tulokset osoittavat, että demokratia ymmärretään DRT:ssa useimmiten kansallisvaltiossa vaikuttavaksi vaali-instituutioksi ja poliittisiksi oikeuksiksi, ja että ainakin osa demokraattisen rauhan tutkimuksesta edistää yhdysvaltalaista maailmankuvaa ja taloudelliskapitalisista liberalismin tulkintaa. Tulosten yhteenvedon jälkeen pohditaan sitä, miten DRT:n tuottamat demokratiadiskurssit asettuvat liberaalihegemoniseen maailmanjärjestelmään ja mitä tämä tarkoittaa demokratian ja rauhan kannalta, joten teoreettisen panoksen ohella tutkielmalla on vahva käytännöllinen ja normatiivinen ulottuvuus.

Tutkielmassa perehdytään sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen suomalaisessa sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Valtavirtaistamisen määritteleminen ja tulkinta vaihtelee suuresti esimerkiksi valtioiden ja organisaatioiden välillä. Jotta sukupuolten tasa-arvon edistämistä sotilaallisessa kriisinhallinnassa voidaan ymmärtää ja kehittää, on ensin ymmärrettävä mitä siihen pyrkivällä strategialla, valtavirtaistamisella, tarkoitetaan tässä yhteydessä. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: 1) Mitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta sotilaallisessa kriisinhallinnassa strategisella tasolla vastaavat virkamiehet ymmärtävät käsitteen tarkoittavan? 2) Mihin sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta sotilaallisessa kriisinhallinnassa strategisella tasolla vastaavat virkamiehet ymmärtävät valtavirtaistamisella pyrittävän? Valittu teoreettinen näkökulma kytkeytyy feministiseen maailmanpolitiikan tutkimukseen. Tutkielma pyrkii osallistumaan erityisesti feministiseen poststrukturalistiseen turvallisuuden tutkimuksen keskusteluun kielen ja keskeisten konseptien ymmärtämisen merkityksestä. Valittu teoreettinen katsantokanta sisältää olettamuksen, että kieli järjestää ja rakentaa todellisuutta sen sijaan, että se vain kuvaisi sitä. Tutkielman näkökulmasta se, mitä valtavirtaistamisen ymmärretään tarkoittavan ja miten sitä kuvataan vaikuttavat sen toimeenpanoon. Tutkielman aineistona tarkastellaan puolustushallinnon sisäistä ohjetta Puolustushallinnon ”Naiset, rauha ja turvallisuus” toimintaohjelma vuosille 2019 - 2021 sekä seitsemän toimintaohjelman kirjoittamiseen osallistuneen tai sen toimeenpanoon keskeisessä asemassa osallistuvan puolustushallinnon virkamiehen haastatteluja. Aineistoa analysoidaan retorisen analyysin keinoin hyödyntämällä erityisesti Stephen Toulminin argumentin anatomian mallia. Mallin avulla voidaan tarkastella esimerkiksi argumentin taustalla vaikuttavia oletuksia ja perusteluita. Tutkielmassa tutkimuskysymystä 1 tarkastellaan lähtötietona ja tutkimuskysymykseen 2 pyritään vastaamaan erityisesti perusteiden ja taustatuen rakentumisen kautta. Lisäksi tutkielman analyysissä tarkastellaan mahdollisesti esiintyviä tarkennuksia ja varauksia, jotka voisivat horjuttaa valtavirtaistamisen asemaa käytettynä strategiana. Analyysin tuloksena todetaan, että valtavirtaistamiselle ei ole suomalaisen sotilaallisen kriisinhallinnan saralla yhtä yksiselitteistä määritelmää. Samanlaiset piirteet toistuivat aineistossa kuitenkin usein: valtavirtaistamisen nähdään olevan epäselvä ja muuttuva käsite, pääasiassa Puolustusvoimien ja kotimaan ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa, gender-näkökulmaa, joka koskee sukupuolten lisäksi operaatioalueilla heikossa asemassa olevia vähemmistöryhmiä sekä kaiken toiminnan läpäisevä periaate, mutta toisaalta pääasiassa naisia ja naisten määrää koskeva asia. Valtavirtaistamisen tarkoitus ymmärretään pitkälti instrumentaalisen hyötynäkökulman kautta: Esimerkiksi paremman tiedustelutiedon mahdollistajana. Vasta toissijaisena tarkoituksena nähdään sukupuolten tasa-arvon lisääminen erityisesti operaatioalueen siviiliväestön keskuudessa. Perusteiden taustatukena viitataan Puolustusvoimien ulkopuolisten organisaatioiden kuten ulkoministeriön ja YK:n vaatimuksiin, kannustukseen ja esimerkkiin. Toimintaohjelmassa ja haastatteluissa ei juuri kyseenalaistettu valtavirtaistamisen asemaa valittuna strategiana.

Teknologinen murros on mahdollistanut teollisuusyhteiskuntien siirtymän kohti uudentyyppisiä datayhteiskuntia. Muutoksessa on kyse monitasoisesta ja dynaamisesta sosiaalisesta ilmiöstä, joka järjestää uudelleen yhteiskuntien rakenteita, toimintaperiaatteita ja sosiaalisia suhteita. Tutkielma tarkastelee kriittisesti Euroopan komission vuosien 2010-2020 välillä kommunikoimaa visiota eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja tavoitteista. Komission mukaan uuden teknologiaekosysteemin ja digitaalisen poliittisen talouden muodostamalla digitaalisella toimintaympäristöllä sekä sen tuottamalla datalla on strateginen merkitys Euroopan tulevaisuudelle. Tutkielma selvittää 1) millaista visiota komissio kommunikoi eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja miten digitaalisen toimintaympäristö, sen eri osatekijät ja toimijat merkityksellistetään tavoitteiden määrittelyn yhteydessä, sekä 2) millaisille ideoille komission visio perustuu ja millaisia ideationaalisia elementtejä hyödynnetään sen kerronnallistamisen yhteydessä. Tutkielmassa omaksutaan ideationaalisesti suuntautunut kriittisen poliittisen talouden ja teknologian tutkimuksen holistinen lähestymistapa, jonka apuna analyysin yhteydessä hyödynnetään narratiivista politiikkakehystä (NPK). Teoreettiset lähtökohdat kyseenalaistavat datayhteiskuntien kehitysprosessien luonnollisuuden ja deterministisyyden, osoittamalla niiden olevan valintojen seurausta, joiden taustalla vaikuttavat ideoiden tuottamat oletukset ja kuvitelmat kehityksen seurauksista ja haluttavuudesta. Tämä mahdollistaa datapolitiikkaa ohjaavan vision haastamisen sekä sen etujen ja mahdollisuuksien, haittojen ja kustannusten kriittisen arvioinnin. Primääriaineiston muodostavien komission politiikkadokumenttien (33kpl) ja ehdotusten pohjalta annetun lainsäädännön (3kpl) yhteydessä tunnistettujen politiikkanarratiivien laadullinen analyysi ja kriittinen arviointi auttaa tarkastelemaan, miten komissio kerronnallistaa datayhteiskuntien muutoksen osatekijöiden ja toimijoiden merkitystä sekä näiden välisiä suhteita. Kerronnallistamisen kautta selviää, miten komissio luo talouteen, teknologiaan ja edistykseen yhdistyvien kuvitelmien välityksellä käsitystä yhteiskunnalliseen muutoksen liittyvistä jaetuista tavoitteista ja yhteisestä hyvästä. Analyysin keskiössä ovat tavat, joilla komissio rajaa ja merkityksellistää datafikaatioon liittyvän poliittisen projektin yhteydessä digitaalisen toimintaympäristön historialliset kehitysprosessit, objektit ja subjektit politiikan, hallinnan ja julkisen keskustelun kohteeksi. Analyysin perusteella komissio on omaksunut positivistiselle epistemologialle, talousliberaalille uskomusjärjestelmälle ja dataimperatiiville perustuvan teknoutopistisen kuvitelman moderniudesta, joka rajaa datapolitikan tavoitteet teknologisen determinismin, Big data -paradigman ja valvontakapitalismin talouslogiikan saneleman instrumentaalisen rationaliteetin edellyttämän digitaalisen hallinnan toiminnoiksi. Datapolitiikan tarkoitus ei ole muuttaa vallitsevan järjestelmän logiikkaa tai sen kehityssuuntaa vaan 1) mahdollistaa oikeanlainen toiminta ja 2) rajoittaa haittavaikutuksia. Taustalla on uskomus Big Datan, markkinoiden ja digitaalisen hallinnan muodostaman kolminaisuuden ongelmanratkaisukyvystä, joka takaa datayhteiskuntien tehokkuuden, talouskasvun ja sosiaalisen edistyksen. Kehityssuunta ei ole ongelmaton, ja on johtamassa valvontayhteiskuntien syntymiseen. Yhteistuotannolliset palautesilmukat legitimoivat datafikaation kiihdyttämistä ja luonnollistavat valvontakehitystä, normalisoimalla prosessit osaksi modernien datayhteiskuntien elämää. Datan sekä sitä tuottavien subjektien ja objektien arvouttamisprosessit noudattavat vallitsevan talousjärjestelmän imperatiiveja, jotka ovat usein ristiriidassa demokraattisten arvojen kanssa. Hallitsevan vision rajattu ja itseään vahvistava episteeminen positio hankaloittaa vaihtoehtoisten kuvitelmien esittämistä ja uusien ideoiden syntymistä, mikä lisää kehityksen determinististä luonnetta ja tulkintaa sen väistämättömyydestä. Vaihtoehtoja on olemassa, mutta niiden tekeminen kilpailukykyiseksi edellyttää yhteiskunnallista painetta ja poliittista halua muuttaa nykyistä järjestystä.

Tutkielma tarkastelee sitä kehitysprosessia, joka voidaan tunnistaa Charles de Gaullen puheissa Algerian itsenäistymiseen Ranskasta johtaneen sodan viimeisinä vuosina.Tutkimuskysymys on seuraava: millaisia muutoksia Charles de Gaullen Algeriaa koskeneissa puheissa tapahtui vuosina 1958-1962? Tutkielma osoittaa, että muutos oli todellinen: vetoomukset kapinallisille paluusta normaaliin arkeen ja retoriikka ranskalaisesta Algeriasta sekä kansallisesta harmoniasta muuttui puheeksi itsehallinnosta, sitten kommenteiksi algerialaisesta Algeriasta ja lopulta suvereenista, itsenäisestä Algerian valtiosta. Klassinen realismi auttaa ymmärtämään tätä muutosta: Ranska ei kokenut sotilaallista tappiota sodassa, eikä Ranskan talous ollut romahtanut sodan vuoksi. Ranska salli Algerian itsenäistymisen siksi, koska se oli de Gaullen näkökulmasta paras keino turvata Ranskan intressit vaikeassa tilanteessa. De Gaulle katsoi, että Ranskan intressit todella muuttuivat vuosina 1958-1962, ja tämä näkyi myös siinä, millaisia puheita hän noina vuosina piti: klassinen realismi auttaa ymmärtämään tuota muutosta, jonka puitteissa alun perin armeijan tukema, ranskalaiselle Algerialle tukeaan osoittaneelta vaikuttanut valtiomies päätyi julkisesti puolustamaan dekolonisaatiota Ranskan suuruuden ja vallan takaavana linjana. Klassinen realismi tarjoaa yhden mahdollisen, nähdäkseni arvokkaan tulkinnallisen viitekehyksen, jonka puitteissa de Gaullen toimintaa voi pyrkiä ymmärtämään. Hänen julkiset puheensa ja lehdistötilaisuutensa paljastavat kiehtovan kehityskulun: niistä näemme, kuinka de Gaulle avoimesti linjasi toimivansa ennen kaikkea Ranskan ja sen intressien puolesta, ja kuinka hän oli juuri Ranskan ja sen edun vuoksi valmis muuttamaan kantaansa suurissakin kysymyksissä ja asettamaan intressien tavoittelun ohjaaman rationaalisen ulkopolitiikan tiettyjen muiden periaatteellisten aiheiden edelle: hän oli paitsi valmis, myös kykeneväinen valitsemaan epätäydellisessä maailmassa epätäydellisistä vaihtoehdoista sen, jota piti vähiten huonona.

Tutkielma tarkastelee irakilaista puolisotilaallista joukkoa, Kansan mobilisointiyksiköitä, Kaldorin uusien sotien selitysmallin näkökulmasta. Kansan mobilisointiyksiköt on virallisesti perustettu vuonna 2014 suojelemaan Irakin alueita Islamilaiselta valtiolta. Organisaation enemmistö koostuu shiialaisista, jo ennalta olemassa olevista miliiseistä, jotka on asteittain pyritty integroimaan osaksi Irakin virallista turvallisuussektoria. Tutkielma yhdistää Kansan mobilisointiyksiköt uusien sotien teoreettisen viitekehyksen keskeisiin käsitteisiin ja pyrkii esittelemään, miten uusien sotien selitysmalli selittää Kansan mobilisointiyksiköt ja niihin vaikuttavat tekijät. Uusien sotien selitysmalli tarjoaa laaja-alaisen teoreettisen viitekehyksen Kansan mobilisointiyksiköiden ymmärtämiselle. Suomenkielisessä akateemisessa tutkimuksessa Kansan mobilisointiyksiköiden tutkimus on ollut vähäistä, minkä vuoksi ilmiön tutkimus on perusteltua. Vaikka uusien sotien mielekkyys uutena kategorisena luokitteluna sodankäynnille onkin kyseenalaistettu, tarjoaa se viitekehyksen, jonka avulla käsittää ei-valtiollista toimijaa osana sodan kynnyksen alittavaa ja pitkittynyttä konfliktia. Tutkielman aineisto perustuu aiempaan aihetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen ja ei-akateemisiin julkaisuihin. Uusien sotien selitysmallin valossa Kansan mobilisointiyksiköt on identiteettipolitiikkaa hyödyntävä toimija, joka toiminnallaan haurastuttaa globalisaation ohella Irakin valtion rakenteita. Kansan mobilisointiyksikön alaiset shiiamiliisit omaavat keskenään kilpailevia narratiiveja ja pyrkimyksiä hyödyntää shiialaista identiteettiä omien poliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Kansan mobilisointiyksiköt hyötyivät vastakkaisesta identiteettipolitiikkaa käyttävästä toimijasta, Islamilaisesta valtiosta. Islamilaisen valtion asettama uhka tarjosi Kansan mobilisointiyksiköille syyn, jonka avulla perustella toimintansa ja olemassaolonsa. Islamilaisen valtion hajoaminen ja järjestön paluu Irakin Al-Qaidaa muistuttavaan toimintaan haastaa Kansan mobilisointiyksiköiden perustelua olemassaololleen. Samoin se haastaa niiden asemaa virallisena valtion alaisena toimijana, jotka eivät kuitenkaan ole muihin turvallisuussektorin toimijoiden verrattavissa olevan valvonnan ja valtion ohjauksen alla. Islamilaisen valtion hajoaminen tuo ilmi yksiköiden väliset eriävät näkemykset identiteetistä ja niihin kytkeytyvistä poliittisista tavoitteista sekä keskinäisestä kilpailusta. Uusien sotien selitysmallilla ei kuitenkaan voi täysin hahmottaa Iranin ja Yhdysvaltojen välisen alueellisen suurvaltakilpailun vaikutuksia Kansan mobilisointiyksiköiden asemaan Irakissa, eikä myöskään sitä, kuinka yksiköt kytkeytyvät osaksi laajempaa alueellista valtakamppailua. Uusien sotien selitysmallin ulkopuolelle jää myös samaa shiialaista identiteettipolitiikkaa hyödyntävien toimijoiden keskinäinen kilpailu ja vuorovaikutus sekä näiden vaikutus Kansan mobilisointiyksiköihin kokonaisuutena.

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin (EU) ja Mercosurin välisiä kauppaneuvotteluita keskittymällä Mercosur-puoleen ja Mercosurin päämaissa, eli Argentiinassa ja Brasiliassa tapahtuneisiin presidenttien hallinnonvaihdoksiin sekä hallintojen vaikutukseen kauppaneuvotteluiden etenemiseen ja hidastumiseen. Lisäksi vertailun kohteena ovat Argentiinan ja Brasilian hallintojen suhtautumiset EU-Mercosur -kauppaneuvotteluihin neuvotteluaikana 1999–2019. Tutkielman metodina toimii kvalitatiivinen vertaileva politiikan tutkimus, johon yhdistyy tapaustutkimus. Tapauksiksi ovat valikoituneet Argentiinan ja Brasilian hallinnot koko neuvottelukautena ja teorioiksi uusmerkantilismi ja uusliberalismi. Aineisto koostuu osaksi valtiollisista lähteistä kuten Argentiinan ja Brasilian eri ministeriöiden, Mercosurin parlamentin sekä presidentin kanslian virallisista tiedotteista. Lisäksi aineistona toimivat eteläamerikkalaisten lehtien julkaisut sekä tieteelliset artikkelit. Tutkimustulosten mukaan Argentiinan ja Brasilian hallinnonvaihdoksilla ja hallintojen poliittisilla suuntauksilla oli merkittävä vaikutus EU-Mercosur -kauppaneuvotteluiden etenemisessä ja etenkin loppuunsaattamisessa vuonna 2019. Vaikutuksen merkittävyydessä ilmeni kuitenkin vaihtelua eri neuvottelukausien ja hallintojen välillä. Etenkin Brasilian ja Argentiinan 2016–2019 välillä toimineiden oikeistolaishallintojen nähdään nopeuttaneen EU-Mercosur -neuvotteluiden etenemistä, kun vuorostaan Argentiinan 2003–2015 vallassa olleet vasemmistolaishallinnot nähdään hidastavana tekijänä. Brasilian vasemmistolaishallintojen osalta tulos ei kuitenkaan ole yhtä selvä, sillä Lula da Silvan ja etenkin 2011–2016 presidenttinä toimineen Dilma Roussefin nähdään myös ajoittain pyrkineen aktiivisesti edistämään EU-Mercosur -neuvotteluita Argentiinan vastaparin Cristina Fernández de Kirchnerin vastahakoisuudesta huolimatta. Roussefin kausi muodostaa samalla yhden merkittävimmistä eroista Brasilian ja Argentiinan muuten pitkälti yhtenevien neuvottelukantojen välillä. Analyysin tulosten perusteella jako oikeistolais- ja vasemmistolaishallintoihin toimii paremmin vuosina 2003–2019, sillä osa 1999–2002 toimineista hallinnoista ovat ennemmin keskustalaisia kuin oikeistolaisia tai vasemmistolaisia. Analyysi osoittaa myös, että vaikka hallinnonvaihdokset ja hallinnon poliittinen suuntaus vaikuttavat kauppaneuvotteluiden etenemiseen, myös muilla tekijöillä on vaikutusta. Yksi hallintojen kantaan ja neuvotteluiden edistämiseen vaikuttavaksi tekijäksi osoittautui puoluerajoista riippumatta lähestyviin presidentinvaaleihin liittyvä vaalipolitiikka.

Vuonna 2020 puhjenneen SARS-CoV-2-koronaviruksen aiheuttaman covid-19-pandemian globaali levinneisyys sai rokotevalmistajat vilkkaasti liikkeelle koronarokotteiden kehitystyössä. Rokotteiden tullessa markkinoille globaali rokotetilanne kuitenkin piirtyi nopeasti hyvin epätasaiseksi. Tämä tutkielma tarkastelee koronarokotteiden globaalia jakelua edistämään perustettua Covax-mekanismia. Maailman terveysjärjestö WHO:n, rokoteallianssi Gavin, epidemiakeskus CEPI:n ja Unicefin ylläpitämän Covaxin on tarkoitus vauhdittaa rokotejakelun tasavertaisuutta globaalilla tasolla ja tuoda pandemia päätökseen rokotteiden avulla. Tutkielmassa selvitetään, miten Covax on onnistunut suhteessa tavoitteisiinsa, miten sen toiminnan tärkeyttä perustellaan ja miten nämä perustelut ovat muuttuneet sen toiminnan edetessä ja kohdatessa kritiikkiä. Tutkimuksen analyysi on toteutettu diskurssi- ja sisällönanalyysin keinoin ja sen aineisto on koottu Covaxia ylläpitävien toimijoiden julkaisemista tekstimuotoisista lähteistä. Analyysin pohjana hyödynnetään McInnesin, Kamradt-Scottin, Leen, Reubin, Roemer-Mahlerin, Rushtonin, Williamsin ja Woodlingin tekemää jaottelua globaalin terveyden saralla dominoivista kehystyksen tavoista, samalla tutkien muita aineistosta esiin nousevia näkökulmia. Tutkielman teoreettisena taustana toimii sosiaalisen konstruktivismin teoriasuuntaus, joka mahdollistaa diskurssien ja kielen käytön syvällisemmän tarkastelun ja tulkinnan. Tutkielman analyysin pohjalta voidaan todeta, että Covaxin toiminta suhteessa tutkimuksessa tarkasteltuihin tavoitteisiin on edelleen vuoden 2021 lopussa kesken. Toistaiseksi Covax on saavuttanut neljästä tarkastellusta tavoitteesta vain yhden. Tutkimuksen perusteella voidaan myös sanoa, että Covaxin toimintaa ja tasavertaisen rokotejakelun vaadetta perustellaan pääasiallisesti taloudellisten näkökulmien sekä turvallisuus- ja solidaarisuusdiskurssien kautta. Pandemian aiheuttamien negatiivisten talousvaikutuksien vähentäminen ja uhkaavalta koronapandemialta suojautuminen esitetään keskeisimpinä syinä sille, miksi rokotteiden tasavertainen jakelu on tärkeää. Solidaarisuus, multilateralismi ja yhteistyö Covaxin kautta nousevat esiin keinoina taltuttaa pandemia. Yleisemmin katsoen Covaxista luodaan kuvaa ainutlaatuisena toimijana, joka on ainoa potentiaalinen tasavertaisen globaalin koronarokotetilanteen toteuttaja.

Tutkielma tarkastelee kolmea Venäjän kansallisen turvallisuuden strategiaa vuosilta 2009, 2015 ja 2021 Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian sekä konstruktivistisen Venäjän ulkopolitiikkaa käsittelevän kirjallisuuden näkökulmasta. Tutkielma pyrkii selvittämään, onko strategioista löydettävissä kulttuuriin ja arvoihin liittyviä turvallistamisen pyrkimyksiä, millä tavalla näihin liittyvät uhkakuvat ovat muuttuneet, ja millä tavalla Venäjän “konservatiivinen käänne” näkyy strategioiden kirjauksissa. Työn tavoitteena on edistää kulttuurin ja arvojen turvallistamista koskevaa tutkimusta sekä kontribuoida Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimukseen konstruktivistisesta näkökulmasta. Tutkielman julkaisuajankohta keväällä 2022 antaa myös mahdollisuuden pohtia myös Ukrainan sotaan johtaneita kehityskulkuja Venäjällä. Tutkielman analyyttiset työkalut perustuvat maailmanpolitiikan konstruktivistisen teorian ontologisiin ja epistemologisiin viitekehyksiin yhdessä Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian kanssa. Aineistoa käsitellään teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kööpenhaminan koulukunnan lähestymistapaa täydentää kirjallisuuskatsauksen tarjoama tutkimuskohteen konstruktivistisen lähestymistavan mukainen kontekstualisointi, jossa käsitellään kulttuurin ja arvojen roolia Venäjän ulkopolitiikassa aatehistorian ja erityisesti Neuvostoliiton jälkeisen ajanjakson kehityksen näkökulmasta. Tämä kontekstualisointi yhdessä turvallistamisen teorian tarjoaman käsitteistön kanssa antaa eväät kulttuuriin ja arvoihin liittyvien uhkakuvien ja konservatismiin lisääntymisen käsittelyyn. Analyysin perusteella kulttuuriin ja arvoihin liittyvät turvallistamisen yritykset ovat lisääntyneet erityisesti vuosien 2009 ja 2015 välillä sekä hieman vähemmissä määrin vuosien 2015 ja 2021 välillä. Vuonna 2015 ja 2021 strategioissa ovat huomattavasti lisääntyneet erityisesti Venäjän “perinteisiin arvoihin” liittyvät uhkakuvat, jotka ovat luonteeltaan kasvavissa määrin eksistentiaalisia. Aineistosta löytyneet poikkeukselliset toimet koskevat valtion puuttumista kulttuuripolitiikkaan ja informaation rajoittamista. Aineistossa esiintyvät uhkakuvat muuttuvat merkittävällä tavalla paitsi temaattisesti, myös turvallistamisen kohteen näkökulmasta: vuoden 2021 strategiassa Venäjä sanoo paikoin puolustavansa koko maailmaa perinteisten arvojen hävittämiseltä. Kasvava universaaliuden narratiivi onkin yksi tämän tutkielman mielenkiintoisimmista löydöistä. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että Venäjällä 2010-luvun alussa tapahtuneella “konservatiivisella käänteellä” ja lisääntyneellä autoritarismilla on toisiinsa yhteys. Nimeämällä länsimaisen kulttuurin uhaksi, Venäjän voi tulkita pyrkivän oikeuttamaan esimerkiksi informaatioympäristönsä rajoittamista. Tuloksista käy myös ilmi se, että kansallisen turvallisuuden strategioissa toistuvat useat historialliset slavofiliaan ja suurvalta-ajatteluun liittyvät narratiivit. Ajankohtaisen tilanteen näkökulmasta on myös merkillistä, kuinka näkyvässä roolissa strategiassa näkyvät kirjaukset “perinteisistä arvoista” ovat olleet Venäjän retoriikassa Ukrainan sodan aikana.

Tässä tutkielmassa tutkin miten liberaalit arvot ovat edustettuna Suomen ulko- ja turvallispoliittisissa viestintäaineistoissa. Liberalismi on poliittinen filosofia, joka 1600-luvulta lähtien pitkälti määrittänyt länsimaista politiikkaa ja kansainvälisiä suhteita. Liberaalit arvot toimivat länsimaisen multilateraalisen maailmanjärjestyksen peruspilarina. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan strategia määrittyy Suomen geopoliittisen sijainnin mukaan; Suomi on erikoinen valtio globaalista näkökulmasta katsottuna, sillä poliittinen itä ja länsi kohtaavat Suomessa. Suomella on erityinen tehtävä ylläpitää hyviä kahdenkeskisiä suhteita toisaalta itäisen naapurimaamme kanssa, mutta toisaalta liberaalin länsimaisen maailman kanssa. Suomi itse pyrkii profiloitumaan länsimaisena hyvinvointivaltiona, jolloin suhteet ovat luonnostaan vahvemmat länsimaiden kanssa ja niitä pyritään myös tulevaisuudessa tietoisesti vahvistamaan. Suomen suhteet länsimaiseen maailmaan selittyvät vahvasti kansainvälisten suhteiden teorian liberalismin avulla. Tutkielmani koostuu kahdesta osasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsittelen liberaalien arvojen poliittisfilosofista historiaa, kansainvälisten suhteiden teoriaa liberalismia, sen roolia liberaalin maailmanjärjestyksen rakentumisessa sekä liberaalin multilateraalisen maailmanjärjestyksen tulevaisuutta. Kirjallisuuskatsaus antaa syvällisemmän ymmärryksen liberaalien arvojen historiasta ja liberalismista ideologiana sekä kansainvälisten suhteiden teoriana. Itse tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa perehdyn Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin viestintämateriaaleihin liberalismin ja liberaalien arvojen näkökulmasta. Tutkimukseni tiivistää näiden kolmen dokumentin sisällön ja tutkii niitä liberaalien arvojen ja kansainvälisten suhteiden liberalismin näkökulmasta. Tutkimusaineiston perusteella arvioin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuraavan hyvin pitkälti liberalismin tavoitteita ja liberaalia arvopohjaa. Suomen ulkoasiainhallinto pyrkii turvaamaan suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin, vahvistamaan Suomen kansainvälistä asemaa, ja turvaamaan Suomen itsenäisyyden. Suomi on kuitenkin verrattain pieni valtio ja joutuu siksi turvautumaan huomattavan paljon kansainväliseen yhteistyöhön vahvistaakseen kansainvälistä asemaansa ja turvatakseen kansansa turvallisuuden. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävä on edistää kestävää kehitystä, kansainvälistä vakautta, rauhaa, demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja tasa-arvoa. Nämä ovat kaikki liberaaleihin arvoihin perustuvia tavoitteita. Suomi pyrkii kansainvälisesti edistämään sitoutumista liberaaleihin yleismaailmallisiin arvoihin: ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan arvopohja on pitkälti EU:n arvopohjan värittämä. Tästä huolimatta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisista viestintäaineistoista ilmenee myös selkeästi Suomen oma myös liberaali, mutta kansainvälisesti katsottuna vasemmistolaisempi, arvopohja. Suomen omissa arvoissa korostuvat heikoimmissa asemissa olevista huolehtiminen ja ajattelu siitä, että ketään ei jätetä jälkeen. Suomen oma arvopohja toimii rakennuspilarina suomalaiselle hyvinvointivaltiolle. Suomen ulkoasiainhallinnon tehtävä on luoda maakuvaa Suomesta länsimaiseen liberaaliin arvopohjaan nojaavana oikeusvaltiona, mutta toisaalta sen työhön kuuluu myös tuoda esiin Suomen omaa arvopohjaa tasa-arvoisena pohjoismaisena hyvinvointivaltiona. Tutkimukseni pohjalta havainnoin, että liberalismi aate kehittyy, elää ja voi hyvin 2000-luvun Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Tutkielmassani perehdyn Euroopan unionin (EU) rooliin naiset, rauha ja turvallisuus (NRT) tematiikassa. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1325 vuonna 2000 ja sitä ovat seuranneet yhdeksän täydentävää päätöslauselmaa. Päätöslauselmat ovat nostaneet kiinnostusta naisten ja tyttöjen rooliin aseellisissa selkkauksissa sekä konfliktinratkaisussa. NRT-agenda on levinnyt YK:n piiristä kansallisiin konteksteihin eri toimintaohjelmien muodossa. Lisäksi monet muut instituutiot, kuten Etyj, Nato ja Afrikan unioni ovat laajentaneet päätöslauselman 1325 teemoja omilla aloitteillaan. Yhdessä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat, kansalliset toimintaohjelmat sekä eri instituutioiden aloitteet muodostavat tässä tutkielmassa käyttämäni NRT-tematiikan. Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut tarkastelemaan erityisesti EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tehtyä työtä NRT-tematiikan parissa. Kiinnostuksenkohteina ovat EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa toistuvat representaatiot naisista ja sukupuolen käsitteen merkityksistä. Aineistoksi on valikoitunut EU:n NRT-toimintaa ohjaava asiakirja Naisia, rauhaa ja turvallisuutta koskeva EU:n strateginen toimintamalli. Tutkielmani tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia representaatioita naisista EU:n strategisessa toimintamallissa luodaan ja ylläpidetään? 2) Miten EU:n strateginen toimintamalli ymmärtää sukupuolen käsitteen? Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa feministiseen maailmanpolitiikan tutkimukseen. Teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyy myös poststrukturalistinen teoriasuuntaus, jota sovellan feministisen maailmanpolitiikan rauhan ja turvallisuuden teemojen tutkimukseen. Poststrukturalistisesta feministisestä tulokulmasta olennaiseksi nousee diskursiivinen vallankäyttö: kielellä rakennetaan ja muotoillaan todellisuutta. Keskeistä on tarkastella, miten asioita kuvataan ja millaisia merkityksiä niille annetaan. Analysoin aineistoa kriittisen diskurssianalyysin avulla. Kriittisen diskurssianalyysin piiristä sovellan fairclough’laista lähestymistapaa, jonka myötä olennaiseksi nousee valtasuhteiden tarkastelu. Keskeisiksi käsitteiksi Fairclough nostaa tutkielmani tavoin representaatiot, identiteetit ja toiminnallisuuden. Aikaisemmasta feministisestä tutkimuskirjallisuudesta rauhan- ja konfliktintutkimuksen sekä YK:n päätöslauselman 1325 parista olen nostanut esiin viisi representaatiota: 1) naiset erityisasemassa ja suojelun tarpeessa, 2) naiset voimaannuttamisen kohteena, 3) naiset rauhantekijöinä, 4) naiset hoivaajina ja 5) naiset sotilaina. Nämä tunnistamani representaatiot toimivat viitekehyksenä analyysini toteuttamiselle ja tutkimuskysymyksiin vastaamiselle. Tutkielmassani vastauksena ensimmäiseen tutkimuskysymykseen havainnoin, että EU:n strategisessa toimintamallissa naisten representaatioista esiin nousevat naiset erityisasemassa ja suojelun tarpeessa, naiset voimaannuttamisen kohteena sekä naiset rauhantekijöinä. Havaitsen näistä keskeisimmäksi naisten voimaannuttamista korostavan representaation, jonka takaa fairclough’laisen lähestymistavan mukaisesti tarkastelen valta- ja ideologiasuhteita. Näiden perusteella täydennän aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta osoittamalla, että strategisessa toimintamallissa naisten voimaannuttaminen esitetään taloudellisista lähtökohdista. Toisen tutkimuskysymyksen analyysissä havaitsen, että strateginen toimintamalli määrittelee sukupuolen käsitteen biologisen nais/mies-kahtiajaon kautta. Kahtiajakoon perustuva sukupuolikäsitys jättää ulkopuolelleen seksuaali- ja sukupuoli-identiteetit, jotka tulkitsenkin strategisen toimintamallin hiljaisuuksiksi.