Browsing by study line "Metsien ekologia ja käyttö"

Alueellisen PEFC-ryhmäsertifioinnin piirissä on valtaosa Suomen yksityismetsistä ja se on ollut pääasiallinen metsäsertifioinnin toteutustapa Suomessa vuosina 1999-2020. Suomessa järjestelmä perustuu siihen, että metsänomistajien lisäksi metsänomistajille ja metsään palveluita tarjoavat tahot ovat sitoutuneet noudattamaan toi-minnassaan PEFC-vaatimuksia ja vastaavat näin merkittäviltä osin vaatimusten toteutumisesta. Tämän työn tavoitteena on tarkastella alueellisen PEFC-ryhmäsertifioinnin toteutusta ko. aikajaksona ja tulevaisuuden kehitystä laadullisin menetelmin. Työssä kuvataan ensin järjestelmä, jolla sertifiointia käytännössä toteutetaan ja tuotetaan tietoa vaatimusten toteutumisesta riittävällä tasolla PEFC FI 1002 -metsäsertifioinnin- kuin PEFC FI 1001 -ryhmäsertifioinnin standardiin nähden. Järjestelmä kuvataan niin, että saadaan kokonaisymmärrys tämänhetkisestä sertifioinnin toteutuksesta. Tämän jälkeen kuvataan ISO 9001:2015 –standardi, missä esitetään laadunhallinnan keskeiset käsitteet ja periaatteet, jolla organisaatio voi varmistaa, että sen toimintajärjestelmä vastaa sille asetettuja vaatimuksia. Aikajakson 1999-2020 poikkeamia tarkastellessa tulivat esille kriteerit, joihin tulee kiinnittää jatkossakin erityistä huomiota pyrittäessä jatkuvaan parantamiseen. Sosiaalisten, työn tekemiseen liittyvien kriteereiden huomioiminen on edistynyt sertifiointikausien aikana, mutta kriteerit ovat edelleen säännöllisesti poikkeamien kohteena. Puutteet vesiensuojeluun kohdistuvissa toimenpiteissä ovat myös esiintyneet poikkeamina säännöllisesti. Valmisteilla olevat uudet PEFC ST 2018 –sertifioinnin edellyttämät muutokset lisäävät järjestelmän tuottaman tiedon uskottavuutta. Jatkossa toiminnan läpinäkyvyys pitää pystyä osoittamaan entistä tarkemmin. Toteuttamalla laadunhallintaa ISO-9001:2015 standardin mukaisesti vastaa toiminta kansainvälisesti hyväksyttyä tasoa, jossa toimintaa tarkastellaan kokonaisuutena toisiinsa linkittyvinä asioina ja toiminnalle on olemassa selkeä rakenne. Tarkastelua voidaan myös hyödyntää uuden PEFC FI 1001:20xx -standardin edellyttämän jatkomäärittelyn tukena. Tämä työ tarjoaa hyvän lähtökohdan uuden toimintamallin laadinnalle ja auttaa sitomaan uudet toiminnot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Järjestelmään kohdistuvat vaatimukset parantavat toiminnan laatua siten, että toimintaa seurataan kattavammin ja se antaa työkaluja siihen, että ei-toivottuun toimintaan voidaan paremmin puuttua. Työn tuloksena on kattava kuvaus alueellisen PEFC-ryhmäsertifioinnin toteutuksesta ja näkemyksiä toiminnan kehittämiseksi. Työ voi osaltaan toimia oppaana PEFC-sertifioinnin käytäntöihin perehtymisessä ja pohjana, kun luodaan osin ISO 9001:2015 –standardiin perustuvaa uutta toimintamallia PEFC-standardien päivittyessä.

Pesäpredaatio eli pesien ryöstely kuuluu luontaisena osana peto–saalis vuorovaikutukseen. Se ohjaa lintujen elinkiertojen evoluutiossa muun muassa pesäpaikan valintaa, munamäärää, pesäpoikasajan pituutta sekä monia muita tekijöitä, jotka vaikuttavat lisääntymismenestykseen. Riistakameroiden avulla pystytään luotettavasti tutkimaan, mitkä eläimet pesiä predatoivat, kun taas aiemmissa menetelmissä pesän ryöstäjä on yleensä jäänyt epäselväksi. Maassa pesivien lintujen, kuten metsäkanalintujen, pesä on alttiina niin maa- kuin lintupedoille. Yleisesti on tiedossa, että suuret hakkuualat elättävät suuremman määrän jyrsijöitä, jolloin ne voivat elättää myös suuremman määrän petoja. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että predaatio on suurinta reuna-alueella. Reunavaikutus syntyy, kun osa predaattoreista käyttää esimerkiksi hakkuuaukkoa ja osa metsää saalistusalueenaan, mutta näiden kahden rajapinnalla, reunavaikutusalueella, oleva pesä altistuu molemmille predaattoreille yhtenäistä metsää tai avointa aluetta herkemmin. Tutkimukseni käsittelee metsäkanalintujen pesäpredaatiota erikokoisissa hakkuuaukoissa ja niiden ympärillä metsän puolella. Tutkimus on osa Helsingin yliopiston Kosteikkoekologian ryhmän pesäpredaatiohanketta, jossa selvitetään pesien predaatioriskiin liittyviä tekijöitä erilaisissa ympäristöissä. Tässä työssä tutkitaan koepesien ja riistakameroiden avulla pesiä ryöstäviä petoja ja mitkä tekijät uudistusalojen koossa tai sijainnissa suhteessa erilaisiin ympäristömuuttujiin, kuten sähkölinjoihin ja metsäteihin, mahdollisesti altistavat pesiä predaatiolle. Tutkimuksesta saatavien tulosten avulla voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa minimoida avohakkuualueita suunniteltaessa maassa pesivien lintujen, kuten metsäkanalintujen, pesäpredaatioriskiä. Tutkimuksen aineiston keräys toteutettiin Metsähallituksen omistamilla maa-alueilla kaukana asutuksesta, joten voitiin olettaa, että pesät saavat olla rauhassa ihmisiltä. Tutkimuksessa mukana olevat kohteet sijaitsivat Suomenselällä, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa. Tutkimuksessa käytettiin fasaanin (Phasianus colchius) munia, joita laitettiin neljä kappaletta yhteen pesään. Pesät tehtiin maahan luonnollisen kaltaiseen pesimäpaikkaan siten, että kullakin koealalla yksi pesä oli hakkuuaukossa, toinen aukon ja metsän reunalla ja kolmas metsässä noin sadan metrin päässä aukon reunasta. Jokaisella pesällä oli riistakamera kuvaamassa pesää viikon ajan. Kaikkiaan koealueita oli 52, joista kussakin sekä aukossa, reunalla ja metsässä oli yksi pesä (koepesiä yhteensä 156). Aineiston analysoimiseen käytettiin R-ohjelmistoa. Ajankohdan vaikutuksen mallintamiseen käytettiin yleistettyä lineaarista mallia (GLM; Generalised linear model), selviytymisanalyysi tehtiin binaarisen logistisen regression avulla ja ympäristöanalyysiin käytettiin yleistettyjä lineaarisia sekamalleja (GLMM; Generalised linear mixed model). Aineistoa analysoitaessa uudistusalat luokiteltiin pinta-alan mukaan kuuteen luokkaan, jotka ovat 0,1-2,0 ha, 2,1-4,0 ha, 4,1-6,0 ha, 6,1-10,0 ha, 10,1-15,0 ha ja >15,1 ha. Pienin mukana oleva hakkuuaukko oli 0,3 ha. Tutkimus osoittaa, että nisäkäspedot eivät ole karuilla laajoilla metsäalueilla suurena uhkana metsäkanalintujen pesinnälle. Sen sijaan toiset linnut ovat, sillä korppi (Corvus corax), talitiainen (Parus major), närhi (Garrulus glandarius) ja käpytikka (Dendrocopos major) olivat eniten pesiä ryöstäneitä lajeja. Nisäkäspedoista pesiä tuhosi kettu (Vulpes vulpes) ja hirvi (Alces alces). Hieman yllättävää oli, että supikoira (Nyctereutes procyonoides) ei tuhonnut ainuttakaan pesää. Supikoira on ollut yleisin pesien saalistaja monissa rehevimmissä ympäristöissä tehdyissä kokeissa, joten tulokseni viitannee supikoiran olevan yleisesti ajateltua harvalukuisampi karuilla laajoilla metsäalueilla. Pesiä ryöstettiin lukumääräisesti eniten aukossa ja reuna-alueella ja vähiten metsässä. Analyyseissä pesien selviytymiseen vaikutti eniten 250 metrin säteellä pesästä olevat tiet ja sähkölinjat. Analyysien perusteella pesän etäisyys reunaan selittää yhtä hyvin pesän kohtaloa metsäisessä ympäristössä kuin se, millaista ympäristöä 250 metrin säteellä pesästä on. Aukon koolla ei suoranaisesti ollut merkitystä pesän selviytymiseen. Pesän selviytymisto-dennäköisyys oli yli 99 % ensimmäisenä ja seitsemäntenä koevuorokautena, joten ajallakaan ei ollut vaikutusta pesän selviytymiseen syrjäisellä metsäalueella. Matalan pesäpredaation tulokset viittaavat, että yksittäisen pesän löytämisen todennäköisyys ei ole kovin suuri, kun kyseessä on syrjäinen, kaukana asutuksesta oleva yhtenäinen metsäalue, vaikka se on tavanomaisten metsänhoitotoimien kohteena.

Tämän työn tarkoituksena oli selvittää, onko mahdollista avoimia paikkatieto- ja kaukokartoitusaineistoja hyödyntäen luoda kasvupaikkatyyppiä ennustava malli, jonka ennuste olisi tarkempi kuin saatavilla oleva, koko Suomen kattava Luonnonvarakeskuksen tekemä kasvupaikkamalli. Viime vuosikymmenen aikana avointen paikkatietoaineistojen saata-vuus on lisääntynyt moninkertaisesti. Taustalla on EU:n säätämä INSPIRE-direktiivi 2007/2/EC (EU 2007), jonka tavoit-teena on yhteiskäyttöiset paikkatiedot ja yhteinen paikkatietoinfra-struktuuri. Tässä työssä hyödynnetään useita paikka-tieto- ja kaukokartoitusaineistoja, jotka ovat tulleet avoimeen käyttöön maksutta INSPIRE-direktiivin ansiosta. Aineistojen pohjalta on tunnistettu viisitoista mahdollista muuttujaa, jotka voisivat selittää kasvupaikkatyyppiä. Kaksitois-ta muuttujaa kuvaa topografiaa ja pohjautuvat suoraan tai välillisesti korkeusmalliin, yksi muuttuja kuvaa kasvukauden kokonaissadantaa, yksi muuttuja kuvaa maaperää ja yksi muuttuja on valtapituuden kasvuun pohjautuva kasvupaikka-tyyppiennuste. Valtapituuden kasvuun pohjautuvalle kasvupaikkatyyppiennusteelle kehitettiin malli, joka perustuu mänty-, kuusi- ja koivumetsiköiden kasvatusmalleihin. Näiden muuttujien pohjalta sovitettiin regressioanalyysiä hyödyntäen kasvupaikkatyyppiä ennustavia malleja. Referenssiaineistona käytettiin Suomen metsäkeskuksen kaukokartoituskoealo-ja pohjoisen napapiirin eteläpuolelta. Koealoihin on merkitty kasvupaikkatyyppi, johon malli sovitettiin. Tässä työssä kehitetty paras malli ennustaa mittareiden mukaan kasvupaikkatyyppiä tarkemmin kuin Luonnonvarakes-kuksen kasvupaikkamalli. Paras malli käyttää selittäjinä valtapituuden muutokseen perustuvaa kasvupaikkatyyppiennus-tetta, maalajia, korkeutta merenpinnasta, topografista sijainti-indeksiä (TPI), ”cartographic depth-to-water” -indeksiä (DTW) sekä kasvukauden kokonaissadantaa. Toiseksi paras malli ei hyödynnä maalajia selittäjänä, sillä Geologian tutkimuskeskuksen tuottama maaperäkartta ei kata koko Suomea. Malli käyttää selittäjinä valtapituuden muutokseen pe-rustuvaa kasvupaikkatyyppiennustetta, maalajia, korkeutta merenpinnasta, topografista sijainti-indeksiä (TPI), ”carto-graphic depth-to-water” -indeksiä (DTW), topografista kosteusindeksiä (TWI), kasvukauden kokonaissadantaa sekä auringon potentiaalista kokonaissäteilytystä. Selitysvoimaltaan paras muuttuja perustuu valtapituuden kehityksen tarkasteluun useamman ajankohdan laserkeilausai-neistoja hyödyntäen. Muuttujasta saatavat kasvupaikkatyyppiennusteet ovat sitä tarkemmat, mitä enemmän havaintoja aikasarjassa on. Tämän takia tässä työssä kehitettävän mallin parantamisen ja jatkokehittämisen kannalta olennaista on useamman ajankohdan laserkeilausaineistojen saatavuuden lisääminen. Malli hyödyntää 1970-luvulla kehitettyjä kasva-tusmalleja. On viitteitä siitä, että Suomessa puusto kasvaa nykyään nopeammin kuin 30–40 vuotta sitten. Tulevissa tutki-muksissa tätä kasvun muutosta olisi syytä tutkia tarkemmin ja huomioida se kasvupaikkatyyppiä ennustavien mallien jatkokehittämisessä.

Carbon dioxide (CO2) has an important role in tree functioning, as it is needed for photosynthesis, used in biomass growth, and released in respiration. Stem CO2 efflux depends mainly on the stem respiration, which is why air temperature is the best predictor of the efflux. Most of the respiratory CO2 is released to the atmosphere, while a part is re-fixated in woody tissue photosynthesis and some dissolves in xylem water and is transported up along the stem in the sap flow. Stem CO2 efflux rate is therefore also affected by solar radiation and vapour pressure deficit. CO2 efflux varies vertically within the stem, as respiration rate is higher in the younger parts of the stem, younger parts have thinner bark and thus smaller diffusion barrier, and since some CO2 is transported up along the stem in the sap flow the increased xylem gas-to-water ratio in the higher parts of the stem accelerates the diffusion rate of CO2. Studies of stem CO2 efflux that use long-term data are rare. Long-term measurements enable the study of seasonality, annual variations, and the effect of different environmental factors more deeply than shorter measurement periods or point measurements allow. Chamber measurements give information on the gas exchange of a single component and its reactions to environmental factors. Long-term chamber measurements are therefore important in understanding forest carbon balance. This thesis analyses long-term stem chamber CO2 flux data measured continuously year-round at the SMEAR II station in the years 2010 – 2020. It studies the differences of different stem chamber types used in collecting the data, how the stem CO2 dynamics vary annually, seasonally, diurnally, individually, between two boreal tree species (Pinus sylvestris & Betula pendula) and vertically within the stem, and how different environmental factors affect the efflux. The data consists of two steady-state chamber types (measured in 2010 – 2012 and 2012 – 2016, respectively) and one dynamic chamber type (measured in 2016-2020) attached to one birch tree and four pine trees. The effects of environmental factors were studied through the temperature-dependence of respiration. It was modelled from the night-time efflux, as during night photosynthesis does not occur and sap flow is almost non-existent, and was utilized to predict whole-day respiration. Modelled respiration values were reduced from measured values and the part of stem efflux that was not caused by respiration but with photosynthesis and sap flow was left. The different chamber types were analysed with correlations of chamber and ambient temperature. Monthly and yearly effluxes were estimated and compared, and monthly estimates were normalized to compare the seasonality of the efflux. The results indicate that the stem CO2 efflux varies between years, seasons, species, individuals and vertically within the stem. The seasonal dynamics of birch occur more suddenly while the dynamics of pine increase and decrease more gently in spring and autumn, which might be due to birch being a deciduous and pine a coniferous species. There was clear vertical variation in stem CO2 efflux rates, which was possibly due to differences in growth respiration rates in different heights of the stem. The difference in the efflux sizes between higher and lower measurement point was higher in warmer months, and the efflux followed air temperature more closely in the higher measurement point. Photosynthesis and sap flow both decreased the stem CO2 efflux especially in warmer months, and sap flow had also a slight positive effect on the efflux when transpiration was low. The dynamic chamber type had chamber conditions closest to ambient conditions due to its adequate air mixing and can be said to alter the measurement results less than the two steady-state chamber types. This thesis highlights the importance of long-term continuous measurements of stem CO2 flux in the future. Annual, seasonal, individual, and vertical variation together with species stem CO2 efflux dynamics should all be accounted for when upscaling the efflux to stem- or stand-scale.

This Master’s thesis compares different nature and recreation associations in terms of their activity to organize species observation activities and collect species data. The aim is to fill gaps in knowledge concerning on which volunteer groups are actively producing data, and if some of them could be included stronger in biodiversity monitoring and evaluation work. Further, the thesis evaluates how important the Finnish Biodiversity Information Facility (FinBIF) is for different nature and recreation associations as a data sharing channel. The main study material was collected by a qualitative questionnaire that was sent to variety of different nature and recreation associations. As a result, species enthusiast associations, hunting associations and nature conservation associations were shown to be the most active in organizing species observation, that is in accordance with earlier studies such as Santaoja (2013). From other studied groups the Scouts surprisingly showed relatively high interest toward species observation, but they were not active in data sharing. Evaluating associations willingness to use the FinBIF’s services and devises for observation data sharing, revealed, that the FinBIF’s channel was not popular among the studied associations, keeping in mind that the study did not examine FinBIF’s popularity among individual volunteers. In the light of the results, the FinBIF services and the concept of citizen science should be more actively promoted toward nature and recreation associations, especially to the Scouts who would be potential group to co-operate with in biodiversity monitoring and evaluation work.

Uneven-aged forest management with selective cutting might hold the potential to limit carbon emissions from the soil after harvesting, compared to rotation forest management with clear-cutting, which is currently more common in boreal forests. The permanently remaining tree cover in uneven- aged forests protects the soil and the microclimate within the stand. It is still poorly understood how selective harvesting affects the carbon fluxes and pools of boreal forests. The aim of this research was to find patterns in the soil respiration and soil carbon content in uneven aged stands that are related to canopy gaps resulting from harvesting operations. I tried to assess the effects of the light, soil temperature and soil moisture conditions in canopy gaps on soil respiration, soil carbon content, microbial decomposition and microbial biomass carbon in order to draw conclusions how uneven aged forest management should be adjusted to avoid carbon losses from the soil. Soil respiration was measured during the summer 2018 on two uneven-aged Norway spruce (Picea abies Karst) stands in Lapinjärvi, southern Finland. Measurements were taken with a mobile closed chamber at fixed measuring points under canopy and in canopy gaps. Soil moisture and soil temperature were measured alongside the respiration measurements. Soil cores were collected at each point to a depth of 30 cm in order to determine carbon and nitrogen stocks. The microbial biomass carbon was analysed at each point with the chloroform fumigation extraction method and the microbial decomposition was determined with the teabag method. The Global Light Index (GLI) and the canopy openness were derived from hemispherical pictures to assess the gap size. I found that the soil respiration in canopy gaps was in average 0.0243 mg CO2 s-1 m-2 higher then under canopy. Soil temperature and soil moisture however did not differ between the points in canopy gaps and under canopy and neither did microbial biomass carbon or the microbial decomposition. Microbial decomposition and microbial biomass C differed strongly between the two study plots and were not correlated with the soil respiration. C and N stocks were higher in canopy gaps than under canopy, but the carbon-to-nitrogen ratio was not affected by the canopy gaps. A statistical relationship between GLI or canopy openness could not be confirmed with neither soil respiration, nor soil carbon or microbial decomposition. The main driver affecting soil respiration and C and N stocks in mineral soil was soil temperature. We modelled soil respiration with the collected data. The best fitting model was selected by comparing the second order Akaike Information Criterions. It included soil temperature as fixed effect variable and the collars and time of measurement as random effect variables. The results confirm that gaps have an influence on soil respiration; however, the gap size seems to be less important. Soil respiration is influenced by a number of factors and complex interactions. The increased soil respiration in the gaps is probably caused by a higher autotrophic respiration by roots and mycorrhiza.

The root rot fungus Heterobasidion annosum is one of the worst conifer pathogens in the boreal forests. Root diseases decrease forest growth, and their abundance could increase with climate change. Disease can reduce the carbon stored into forests even more than wildfires or pest outbreaks, further impacting the climate. Widespread Heterobasidion root rot can develop within the stem of susceptible trees without external symptoms. Therefore, research on the pathogen is difficult on a large extent and its dynamics at the landscape level could be researched with models. A model may be used to understand a system better or to predict its behaviour. Random maps are neutral landscape models, and they are not always significantly different from real random landscapes, except that things shaping real landscapes, such as waterways, human activities, or topography, are missing and the focus is on map cells representing habitats, their occupancy and connectivity across the landscape. Neutral landscape models are an application of percolation theory within landscape ecology; therefore, the connectivity and randomness are important. Heterobasidion spread by sporulation at the landscape level is of interest, as the focus of research has been on the spread by root contacts. In this study, simulations made with Motti and iLand software are compared, the effects of Heterobasidion spread on the dimensional variables of trees at the landscape level are evaluated, and the effects of various maximum dispersal distances on the number of new Heterobasidion colonies and the tree volume per hectare are studied. Forest growth and management practices were simulated with the Motti software, forest dynamics were simulated with the iLand software that uses a neutral landscape model, and Heterobasidion dynamics were simulated with the BITE modelling framework that was connected to iLand for the vegetation and environmental data. Betula pendula had a trend of underestimated values of the dimensional variables except for the basal area in iLand when compared to Motti. There was no clear trend for Picea abies or Pinus sylvestris. Overall, the change in basal area was overestimated the most and height was the most underestimated variable by iLand. A single dimensional variable could have different trends during a forest growth cycle in Motti and iLand. The effect of Heterobasidion on the dimensions of trees at the landscape level was minimal. Larger maximum dispersal distances resulted in more Heterobasidion colonies than shorter distances.

Nature is important to people. Urban green areas maintain a big role in provision of citizens’ recreation. Due to increasing urbanization, urban green areas are constantly diminishing. This has caused concern and distress among citizens. Various forest management measures can also cause many different reactions. Thus, nature – forests, meadows, grass fields – hold different meanings for every person. Purpose of this study was to examine how the forest management measures made in western half of Keskuspuisto (Central Park) has impacted on users’ opinions about the area. The study was conducted via web-based survey tool Maptionnaire as a half-structured web survey. 341 users took part in the survey. In total, users marked 512 favourite places, and 116 unpleasant places. Results were examined using cross tabulation, Kruskal-Wallis -test and chi-squared test with a 5 % risk. Mapped responses were examined in QGIS-software, with which the thematic maps of social values were created. Results were compared to a 2009 visitor survey. The first point of interest was how, where and how often survey respondents visited the park. In addition, users' favourite places and unpleasant places and the relating social values were examined, and whether the forest management measures have had an impact on the mapped responses. The results can be used in the forthcoming nature- and landscape management plan in the western half of Keskuspuisto. Based on the results, the western half of Keskuspuisto is very important for its users and its use is versatile. Usage of the area has increased in the last 10 years. A statistical link was not found between forest management measures and mapped responses or social values. Opinions about the forest management of the area varied greatly. It can be concluded that the forest management actions in western part of Keskuspuisto have been quite successful. Users were in general satisfied, but many voiced a concern regarding the future of the area. It is hoped that the area is kept out of future construction plans. Due to varying opinions and wishes, it is important to take the citizens' opinions into account in the city planning. The method of mapping social values and mapping favourite places and unpleasant places were useful ways to gain important information regarding the users and which areas are important to them.

Urban development can generate substantial greenhouse gas emissions through deforestation and land-use change. This underscores the urgency for effective climate change mitigation strategies. This thesis scrutinizes the feasibility of local forest conservation, specifically at a municipal level, as a strategy to compensate for losses in carbon storage and reductions in carbon sequestration linked to land-use changes. The study uses a case study approach, focusing on a proposed development of a data centre in Espoo's Hepokorvenkallio area in Finland. The proposed construction site spans 19 hectares and consists mainly of a forest earmarked for clearance. As a possible countermeasure, the city is considering conserving the nearby Hynkänlampi forest, covering an area of 79 hectares. The study leverages empirical modelling via long-term forest simulations to assess carbon storage and sequestration dynamics for these two sites under different scenarios. For Hepokorvenkallio, the analysis compares a construction scenario with continued forest management. The findings suggest that land clearing necessary for construction could result in a carbon storage loss of 15,820 tCO2 over a century, thereby indicating a need for compensatory measures. For Hynkänlampi, the modelled forecasts propose that a conserved forest could theoretically offset these losses. However, the offset capacity is notably influenced by the chosen discount rates applied to the carbon storage values. While simulation results for Hynkänlampi indicate a buffer capacity exceeding 10,000 tCO2 with a 0% discount rate, this buffer decreases to approximately 5,800 tCO2 with a 1% discount rate. Beyond the numerical aspects of carbon accounting, the thesis also addresses existing uncertainties and the prevailing regulatory landscape for carbon accounting procedures. Considering Finland's current legal and regulatory framework, the interpretation of this study posits that Espoo could view forest conservation at Hynkänlampi as a viable carbon offsetting measure to mitigate the impacts of land clearing at Hepokorvenkallio.

This study was conducted with the participation of HOAS and AYY residents at the two biggest Universities in the Helsinki metropolitan area (HMA), Finland. A total of 187 residents took part in an online survey. The aim of the study is to investigate the association between experiences of nature, environmental identity, and environmental concern. This master’s thesis explores how the experiences of nature (EoN) defined by Clayton and others (2017), as well as the environmental identity, determined by Clayton (2003), were associated with environmental concern. The survey consisted of questions about environmental identity and experiences of nature. The self-estimation about the environmental concern was also taken into consideration. The data were analyzed both via quantitative and qualitative methods, so mixed methods were applied in this study. Factor analysis from multivariate methods was conducted as a part of the quantitative analysis. Content analysis with topic modeling was performed as part of the qualitative analysis. Survey results from the quantitative analysis showed that the residents of HOAS and AYY experience nature mostly as integrated into their daily lives and routines. Yet, the qualitative analysis revealed that more complex nature connections were experienced during vacation times such as leisure time activities (e.g., boating and trekking). Also, experiences of nature are themed under three themes using the results of the factor analysis. Overall, the survey participants were very concerned about the environmental crisis, and they showed a very strong environmental identity. The correlation between EoN and environmental concern was the weakest, and there were stronger correlations between environmental identity and EoN or environmental concern. The result of this study supports Clayton’s (2003) theoretical model that there is a connection between environmental identity and environmental concern.