Browsing by study line "Oikeustulkkaus"

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella konferenssitulkkien tekemiä prima vista -ratkaisuja ja sitä, miten he kokevat omat suorituksensa. Tutkimuksen aineisto on kerätty kevättalvella 2021 etäyhteyden kautta nauhoitettujen tulkkauskokeiden ja haastattelujen avulla. Tutkimukseen osallistui kolme konferenssitulkkia, jotka tulkkasivat kaksi rakenteeltaan ja rekisteriltään erilaista ranskankielistä tekstiä prima vista -menetelmällä suomeksi. Puheen rytmittämistä analysoitiin Praat-ohjelman avulla. Tulkkauksen arvioinnin subjektiivisuuden välttämiseksi tulkkausongelmien ja -strategioiden tunnistamisessa käytettiin Henri Barikin (1971) virhejaottelua. Semanttisen ekvivalenssin arvioinnissa Barikin jaottelun avulla pyrittiin analysoimaan kohdat, jotka tuottivat ongelmia yhdelle tai useammalle tulkille, minkä avulla voitiin arvioida kognitiivista kuormittavuutta. Daniel Gilen (2009) ja Marjorie Agrifolgion (2004) kognitiivista kuormittavuutta kuvaavat mallit auttoivat ymmärtämään syitä virheiden syntymiseen. Gilen (2009) tulkkausstrategioiden jaottelulla pyritään kuvamaan tulkkien tekemiä ratkaisuja ongelmatilanteissa. Aineistosta kävi ilmi, että lähdekielen interferenssi on vahvaa pitkissä virkkeissä kieliparissa ranska–suomi. Tulkit pilkkoivatkin merkitysyksiköt osiin työmuistin säästämiseksi eivätkä tulkanneet koko virkettä yhtenä virkkeenä vaan jakoivat sen osiin. Lukusanojen tulkkaaminen oli ongelmallista sijamuotojen monimutkaisuuden ja pituuden vuoksi, vaikka luvut olivat tulkin nähtävissä lähdekielisessä tekstissä. Niiden kohdalla ilmeni korjauksia ja toistoa. Tulkattavien tekstien haasteet osoittautuivat pitkälti yksilöllisiksi, sillä eri tulkeilla vaikeudet eivät liittyneet samoihin lähtötekstin kohtiin. Tulkkien käyttämissä strategioissa oli sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Haastattelujen kautta saatiin selville, että tulkit pyrkivät unohtamaan mahdolliset virheensä nopeasti ja siirtymään seuraavaan tehtävään. Tutkimustuloksissa korostui tulkkauksen arvioinnin kompleksisuus, sillä virheiden lokerointi on hankalaa ja subjektiivista. Tulkkaus on kuitenkin aina epätäydellistä, joten pitäisi keskittyä positiivisiin aspekteihin negatiivisten sijaan.

Tämä tutkielma tarkastelee tulkkausta keskittyen sen kahteen varsin ainutlaatuiseen alalajiin: asioimis- ja konferenssitulkkaus. Tutkielmassa selvitetään sekä asioimis- että konferenssitulkin suosituimpia urapolkuja, uravalintoja ja syitä, jotka rohkaisevat tulkkeja suuntautumaan tiettyyn lajiin. Keskeistä tässä tutkimuksessa on asioimis- ja konferenssitulkkauksen välisten erojen ja yhtäläisyyksien kartoittaminen. Kummankin lajin erityispiirteiden ja pääasiallisten haasteiden määritteleminen muodostaakin tutkielman tärkeämmän tutkimuskysymyksen. Lisäksi tutkimuskysymyksissä selvitetään, mistä ammattitulkin ura saa alkunsa ja mitkä tekijät vaikuttavat sen kehitykseen. Lopuksi tarkastellaan, miten asioimistulkki voi toteuttaa siirtymän konferenssitulkkaukseen tai toisinpäin. Haastattelumetodina käytetään asiantuntijahaastattelua. Sen avulla kerätään tutkimusaineisto, joka koostuu neljästä puolistrukturoidusta haastattelusta. Haastattelujen kohteiksi valittiin Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton (SKTL) hakupalvelusta sellaiset ammattitulkit, jotka ovat työskennelleet sekä asioimis- että konferenssitulkkeina. Haastateltaville esitettiin kymmenen kysymystä, joista jokainen liittyi yhteen seuraavista aihealueista: uran alku ja uramuuttujat, asioimis- ja konferenssitulkkauksen erot sekä siirtymä lajista toiseen. Analyysin ja sen tuottamien tulosten valossa voidaan todeta, että kaikkiin tutkimuskysymyksiin löydettiin vastaus. Ammattitulkin ura lähtee käyntiin usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa korkeakouluopintoja, ja sille on ominaista tietynlainen sattumanvaraisuus. Pääasiallisempana erona tulkkauslajien välillä nousi esille läheisyys tulkkaustilanteen osapuolten välillä, mikä on asioimistulkkauksessa hyvin välitön. Konferenssitulkkauksessa on taas tyypillisempää, että osapuolet ovat tietyn etäisyyden päässä. Kysymyksissä koskien siirtymistä tulkkauslajista toiseen koettiin, että siirtymä konferenssitulkkauksesta asioimistulkkaukseen on yleisempi ja helpompi.

Tutkimuksen päätavoitteena on tuoda esille oikeustulkkauksessa tapahtuvat tulkkausvirheet. Lähtökohtana on osoittaa, että tietyn tyyppiset virheet toistuvat tulkkauksissa ja jopa useammalla tulkilla riippumatta kieliparista. Tarkoituksena on, että kun eri tulkkausvirheet ovat selvillä, sekä opiskelija- että ammattitulkit voivat tiedostaa sanat tai segmentit, jotka tuottavat usein vaikeuksia ja parhaassa tapauksessa olla tekemättä niitä vastaisuudessa. Tutkimuksessa on otettu huomioon vain oikeustulkkauksen simultaanitulkkausvaiheessa esiintyvät virheet. Tutkimuksen aineisto koostuu Helsingin yliopiston Oikeustulkkaustaito-harjoitustunnilla tehdyistä tulkkauksista. Tarkastelun kohteena oli kaksi suomi–ranska- ja kaksi suomi–englanti-kieliparin opiskelijatulkkia. Tulkkausten äänitykset on litteroitu, mikä on mahdollistanut tulosten saannin ja analyysin. Tutkimuksen teoria perustuu pääasiassa yhteen virhekatogoriamäärittelyyn ja kahteen tulkkauksen virheanalyysiteoriaan, mutta myös muu alan kirjallisuus on otettu huomioon. Henri Barikin kehittelemä simultaanitulkkauksen virhekatogoriajako poistoihin, lisäyksiin ja muunnoksiin luo koko työlle raamit, joiden mukaan aineistosta selville saatavat virheet kategorisoidaan. Daniel Gilen teoria kognitiivisen kapasiteetin kuormittavuusmalleista tulkkauksessa antaa työkaluja virheiden teon syyn selvittämiselle. Anthony Pymin kontekstuaalinen näkemys kieltenvälisen viestinnän onnistumisessa mahdollistaa tulosten tarkastelun toisesta näkökulmasta ja antaa perspektiiviä eri tulkkausvirheiden vakavuuteen. Aineistosta käy ilmi, että tietyn tyyppiset sanat tuottavat vaikeuksia useampaan otteeseen, ja vaikeudet koskevat useampaa tulkkia. Tämän perusteella tulkkausvirheiden kategoriat pystyttiin jakamaan kvantitatiivisiin ja kvalitatiivisiin virheisiin: useaan otteeseen tai useammalla tulkilla esiintyviin virheisiin ja laajoihin tai muihin merkittäviin virheisiin. Tutkimustulokset mahdollistavat tutkimuskysymyksiin vastaamisen ensinnäkin tuomalla esille tulkkauksen lähtötekstin vaikeuksia tuottavat segmentit mutta myös sen, että tulkkausvirheissä on huomattavissa kaava: lähtötekstissä esiintyvät erisnimet, numerot ja substantiivien määritteet tuottavat useammalle tulkille vaikeuksia ja voivat aiheuttaa useammanlaisia tulkkausvirheitä. Virheiden analyysissä tulee myös esille itse tulkkauksen kuormittavuus sekä virheen määrittelemisen vaikeus.

Tutkielmassa tuodaan esille, miksi Euroopan unionilla on maailman suurimmat tulkkauspalvelut ja miten nämä palvelut toimivat toimielinten päivittäisessä työssä. Ensimmäinen osa kattaa ne historialliset, poliittiset ja oikeudelliset seikat, joiden ansiosta Euroopan unionin tulkkauspalvelut ovat kehittyneet nykyiseen muotoonsa. Osassa esitellään lyhyesti Euroopan unionin historiaa sekä poliittisia kehityskuluja monikielisyyden alalla. Lisäksi tutustutaan nykyisen monikielisyyden ja siten myös tulkkaustoiminnan oikeudellisiin perusteisiin. Unionilla on monikielisyyden alalla tietyt demokraattiseen legitimiteettiinsä liittyvät? oikeudelliset velvollisuudet, jotka unioni täyttää muun muassa tulkkauksen avulla. Tutkielman toisessa osassa kuvataan, miten Euroopan unioni käyttää laajaa tulkkaustoimintaansa täyttääkseen ensimmäisessä osassa esitetyt oikeudelliset ja demokraattiset velvoitteet. Osassa käsitellään, missä muodossa kukin unionin toimielin järjestää omat tulkkauspalvelunsa hallinnon tasolta tulkkauskoppiin asti. Tässä osassa tarkastellaan myös virallisten kielten isosta määrästä johtuvia haasteita sekä hallinnollisia keinoja, joilla unioni pyrkii vastaamaan niihin. Lisäksi tutkielma kattaa tulkkien palvelussuhteet unionin toimielimiin ja esittelee tulkkien rekrytointiprosessia. Tarkoitus on esitellä unionin toimielinten tulkkauspalveluja sekä palvelujen käyttäjien ja järjestäjien että niiden tuottajien eli tulkkien näkökulmasta. Tutkielmassa analysoidaan EU:n tulkkaustoimintaa kirjallisten lähteiden perusteella. Ensimmäinen osa perustuu pitkälti tutkimuskirjallisuuteen. Monikielisyyden oikeusperustaa käsittelevässä osassa keskitytään puolestaan ensisijaisesti unionin tason lainsäädäntöön, jota verrataan myös Suomen kielilakiin. Tarkoitus on antaa lukijalle käsitys siitä, mitä erilaiset kieleen viittaavat termit tarkoittavat Euroopan unionin kontekstissa. Toisessa osassa hyödynnetään erityisesti toimielinten tulkkauspalvelujen järjestäjien eli tulkkauspääosastojen tuottamaa materiaalia, kuten toimintakertomuksia, toimintasuunnitelmia ja verkkosisältöjä. Niistä tehtyjä havaintoja täydennetään tutkimuskirjallisuuden avulla. Tutkielman viimeinen osa koostuu muuta tutkielmaa vapaamuotoisemmista päätelmistä, joissa tutkitaan ajankohtaisia (vuodet 2018–2020) kehityskulkuja tutkielmassa aiemmin esille tuotujen johtopäätösten valossa.

Tämä maisterintutkielma käsittelee tulkin roolia ja tehtäviä Rajavartiolaitoksessa. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitä Rajavartiolaitoksen tulkkien ja tutkijoiden mielestä tulkin tehtäviin kuuluu ja mitä odotuksia hänen rooliinsa kohdistetaan. Nimitystä Rajavartiolaitoksen tutkija käytetään tässä tutkielmassa oikeudellisessa merkityksessä, jolloin sillä tarkoitetaan hallinnollisessa tutkinnassa tai rikostutkinnassa työskenteleviä tutkijoita. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytettiin puolistrukturoitua haastattelututkimusta. Haastatteluvaiheessa haastattelukysymykset oli jaettu neljään osioon: tulkin rooli ja tehtävät, hyvä tulkkaus, tulkin pätevyys sekä tulkkien ja rajaviranomaisten välinen yhteistyö. Kyselyyn vastanneet tutkijat ja tulkit olivat yhtä mieltä siitä, että tulkin on oltava luotettava ja puolueeton osapuoli, joka mahdollistaa viranomaisen tehtävien suorittamisen ja takaa Rajavartiolaitoksen asiakkaan oikeusturvan. Molemmat haastellut ryhmät pitivät tulkin pätevyyden kriteereinä tulkin käytännön kokemusta tulkkaamisesta, vankkoja substanssitietoja, hyvää kielitaitoa ja kulttuurikompetenssia. Tulkkausta pidetään onnistuneena silloin, kun tulkilla on hyvät mahdollisuudet valmistautua tulkkaukseen ja kun tulkattavat haluavat tulla ymmärretyiksi sekä silloin, kun tulkki kykenee välittämään viestejä tulkattavien välillä selvästi ja tehokkaasti. Tulkkien mielestä tulkkauksen on oltava sisällöltään mahdollisimman kattava, kun taas tutkijoiden mielestä tulkkauksen ei tarvitse olla sananmukaista, vaan siitä on käytävä ilmi prosessiin liittyvät ydinasiat. Tulkkien ja tutkijoiden yhteistyö on ollut pääsääntöisesti sujuvaa, mutta tulkit ovat kohdanneet joitakin tulkkauksen tekniseen toteutukseen liittyviä ongelmia. Ongelmina mainittiin kokemattomien rajavartijoiden tulkkausta vaikeuttavat toimet sekä tulkkien oikea-aikaiseen varaamiseen liittyvät vaikeudet. Haastateltujen tutkijoiden vastaukset antavat sen käsityksen, että heidän kokemansa ongelmatilanteet liittyvät toisinaan ilmenevään yksityisen sektorin tulkkien epäluotettavuuteen ja heikkoihin substanssitietoihin sekä toisaalta siihen, että tulkki saattaa ottaa kantaa käsiteltävään asiaan.

Maisterintutkielmani tavoitteena on selvittää, minkälaisia ratkaisuja on kaksi eri kääntäjää käyttänyt kääntäessään virolaisia fraseologismeja suomeen sekä pohtia mahdollisia syitä käytettyihin käännösratkaisuihin. Työni hypoteesinä on, että sukulaiskielissä fraseologiset ilmaukset ovat usein samankaltaisia. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Onko kaksi eri kääntäjää käyttänyt samoja keinoja kääntäessään virolaisia fraseologismeja? 2) Mikä keino on yleisin, kun käännetään fraseologismeja virosta suomeen? 3) Onko suomennoksissa määrällisesti saman verran fraseologismeja kuin alkuteoksissa? Fraseologismien kääntäminen on keskeinen käännösongelma ja tämänkaltaisia tutkimuksia, joissa lähde- tai kohdekielenä olisi viron kieli, ei ole juurikaan aikaisemmin tehty. Vaikka fraseologismi on terminä ollut sekava eikä sille ole tiettyä määrittelyä, käytän työssäni seuraavaa määritelmää: Fraseologismit ovat laajassa käytössä olevia sanayhdistelmiä, joille on ominaista osien merkityksellinen yhteys sekä yleensä myös metaforisuus. Fraseologismeina esiintyvät idiomit, vertailut, sanonnat, sananparret tms. Usein fraseologismit sisältävät tyylillisiä markkereita. Fraseologismit ovat osaa leikkisää kieltä ja sen takia on tärkeätä välittää niiden kuvallisuus ja tyyli kohdekielessä, jotta kohdekielen lukija saisi samankaltaisen lukukokemuksen kuin lähdekielen lukija. Tutkimukseni on kvalitatiivinen ja kerään ainestoni lähiluvun menetelmän avulla virolaisen kirjailijan Andrus Kivirähkin kahdesta teoksesta Rehepapp ehk November (2000) sekä Romeo ja Julia (2003) ja niiden suomennoksista ja luokittelen löytämiäni fraseologismit (101) seuraaviin ryhmiin: 1) Kohdekielen ilmaisu samanlainen sekä merkitykseltään että muodoltaan 2) Kohdekielen ilmaisu merkitykseltään samanlainen, mutta muodoltaan erilainen 3) Ratkaisut kompensoinnilla ja 4) Ilmaisun kääntäminen parafraasilla. Sain selville, että suomentajat käyttivät kaikkia edellä mainittuja käännöskeinoja kääntäessään fraseologismeja. Yleisin käännöskeino on kohdekielen ilmaisu samanlainen sekä merkitykseltään että muodoltaan. Tämä tukee hypoteesiäni siitä, että sukulaiskielissä fraseologiset ilmaukset ovat usein samankaltaisia. Toiseksi käytetyin käännöskeino on kohdekielen ilmaisu merkitykseltään samanlainen, mutta muodoltaan erilainen. Tämäkin viestii siitä, että sukulaiskielissä viro ja suomi ovat monet kulttuuriset ideat samanlaisia, niitä vaan ilmaistaan eri tavalla/sanoilla. Alkuteosten ja suomennoksien fraseologismien määrällinen ero oli marginaalista, eli suomentajat ovat säilyttäneet kummassakin suomennoksessa fraseologisen tasapainon. Tämä voi johtua siitä, että teoksissa on käytetty yleisiä fraseologismeja, joille on helppoa löytää suomen kielestä vastine tai sitten kyseiset suomentajat ovat olleet taitavia tunnistamaan lähdekielen fraseologismit ja ovat tietoisia suomenkielisistä fraseologismeista. Vähiten käytetty käännöskeino aineistoni perusteella on kompensointi. Kompensoinnille ei ole tarvetta, jos kohdekielestä löytyy lähdekieliselle fraseologismille vastine.