Browsing by study line "Social och kulturantropologi"

Tutkielma luo antropologisen katseen suomalaiseen elokuva-alaan, joka menestyy tällä hetkellä upeasti kansainvälisesti, mutta on samalla murroksessa alan toimintatapojen ja käytäntöjen muuttuessa, kuten tutkielmassa osoitetaan. Tutkielma tutkii, millainen suomalainen elokuva-ala on 2020-luvulla ja kuinka elokuvantekijät luovat elokuvan arvoa. Kaksiosaisen tutkimuskysymyksen kautta elokuva-alaa käsitellään sekä alan toimijoiden että elokuvantekijöiden näkökulmasta. Tutkimuskysymyksen ajallinen rajaus puolestaan yhdistää alan siihen tällä hetkellä vaikuttaviin ilmiöihin: ilmastokriisistä #metoon jälkeiseen aikaan ja monimuotoisuuteen sekä koronapandemiasta selviytymisestä taloudelliseen epävakauteen ja kulutusmuutoksiin. Elokuvaa lähestytäänkin sosiokulttuurisena toimintana ja keskittymällä elokuvan symboliseen arvoon. Tutkimuksen aineisto on kerätty kevään 2022 ja kevään 2023 välisenä aikana tekemällä etnografinen kenttätyö, joka koostui erilaisista kenttätyövaiheista: kohtaamispiste-etnografiasta, kolmen kuukauden tuotantoharjoittelusta, kahdesta haastattelusta sekä neljän kuukauden apulaisohjaajakoulutuksesta. Keskeisimmät tutkimusmetodit ovat olleet osallistuva havainnointi ja puolistrukturoidut haastattelut, joista saatu aineisto on analysoitu temaattisesti koodaamalla. Teoreettisen viitekehyksen tutkielmaan luovat liminaalin, arvon ja luottamuksen käsitteet sekä niihin liittyvät teoriat. Tutkimusaineiston etnografisiin esimerkkeihin pohjaten tutkielmassa osoitetaan suomalaisen elokuva-alan olevan tällä hetkellä liminaalin eli välitilan kaltaisessa murroksessa, koska ala on 2020-luvun ilmiöiden vaikutusten myötä irtautumassa aiemmista toimintatavoistaan ja omaksumassa uusia käytänteitä. Elokuvantekijöiden näkökulmasta taas osoitetaan, että elokuvantekijät luovat elokuvan arvoa lahjanvaihdannan tapaisen, vastavuoroisen toimintansa eli elokuvanteon kautta. Samalla tämä toiminta luo myös elokuvantekijöiden välille perheenomaisia, läheisiä mutta hierarkkisia suhteita, joissa syntyy taiteellisen työskentelyn ja yhteisöllisen elokuvanteon mahdollistava luottamus lisäten elokuvan arvoa elokuvantekijöille. Suomalaista elokuva-alaa ja elokuvantekijöitä ei ole ennen tutkittu antropologian näkökulmasta, joten tutkielma antaa uudenlaista, ihmislähtöistä tietoa suomalaisen elokuva-alan tämänhetkisestä tilanteesta tuoden esille myös elokuvantekijöiden näkökulman.

The subject of this master’s thesis is private collectors, their collections and the life of those collections, i.e. things. The main research question is why do we collect things? Through this question this study hopes to gain insight into our general relationship to things and the life of things, i.e., what is it to be human among things. The collectors in this study are ones who have established a private museum around their collections. Anthropological studies about collectors and private museums are relatively scarce, although the image of the collector and the question of the accumulation of possessions are both of great contemporary relevance. The museum as an institution fuses these two aspects into a formalized endeavor to collect, to save, to keep and accrue objects indefinitely and seemingly without limits. Museums are institutional collectors bound for limitless accumulation with taxonomy. All of this merits further anthropological scrutiny. The object of this study is to think with the collections, to learn from them, and attempt to discern from collectors and museum proprietors what purposes and needs things fulfill beyond their strictly utilitarian roles and the obvious meanings we give to them, and what sort of transformational potential is immanent in the museum, the collector and the collection, if any. The material for this study was collected in the form of semi-structured interviews and participant observation, where the “observing” and “participating” happened within and with the collections and museumscapes, often a very tactile dialectic through which the object and the subject are revealed as processes rather than strictly separate aspects, the lived world of things revealed as a state of becoming rather than being. These perspectives were opened up through a phenomenological approach to the study. The fieldwork was conducted during three months in the summer of 2019, as part of a larger project focused on so-called “micromuseums”. Sixty museums were visited around Finland from Lapland to the southern archipelago. Interviews were conducted with the proprietors of 37 museums. The locations and collections were also photographed extensively. The results of this study were that the reasons for collecting are an endeavor to grasp the past, to preserve things for others, to create a collection, an assemblage or coming-together of things that would outlast the collector. Collecting and the museum show themselves to be profoundly relational and collective. Being human among things is revealed as an ambivalent existence and our relationship to things challenging and contradictory.

This thesis focuses on the understandings of the body among contemporary dancers in the western post-modern scene. In doing so, it aims to describe the ways contemporary dancers experience thinking, mind language and agency in their bodies. Further, the aim of this thesis is to understand how this affects experiences of self and being. Examining ethnographical examples and the discussions on the body-mind relations, this thesis endeavours to further the understanding of experienced relationships between body, mind and thinking in the West. Additionally it looks at the ways through which embodied knowledge is produced, shared, and evaluated among contemporary dancers. As such, it takes a critical stance towards dualistic notions of mind and body; rational and sensed; culture and nature. In this thesis, contemporary dancers are approached as a professional category. The ethnographic data was gathered during a two and a half month fieldwork period in Berlin in the summer 2021. The fieldwork comprised of participant observation in rehearsals, festivals, workshops and weekly professional dance classes, supplemented by seven semi-structured interviews with contemporary dance artists. The field notes and interviews were accompanied by auto-ethnographic description. Further, importance for the authotrs own bodily experience and understanding was granted in building analytical understanding The theoretical framework of this thesis draws from phenomenology, discussions of body and mind, and theories of personhood. Phenomenological discussions and theories of bodily practice and sensorial anthropology are used to examine how information is embodied in dance practices, and how the idea of embodied knowledge is constructed and shared. The ethnographical evidence suggests that contemporary dancers use strategies of embodiment to articulate, transmit, and integrate meaning and language. In the second part of the analysis, the focus lies on the experiences and conceptualizations of body, mind, thinking and their relations. The experiential concept of “observing while doing” is described and discussed. Finally, this thesis considers what kinds of notions of self, personhood and agency are attained in the experience of dancing. Here, theories on dividual subjects are used to examine ethnographical findings. The analysis and ethnographical evidence in this thesis suggest that the experience of a dancing body is multiple and can be altered using strategies of embodiment. The multiplicity of the body, as well as the multiplicities of thinking and mind, are sensed through somatic modes of attention. Further, the expansion of experiential understandings of the body has led to conceptual multiplicity of the body and mind. Finally, this thesis argues that the dancing subjects are dividual in the way that their experiences and expressions are constituted by distinct embodied knowledges from their training, education, dance work, and other environments. The findings of this thesis call for reflection of the body-mind relation and notions of thinking in the West, utilizing knowledge produced by contemporary dancers attending specific perceptual awareness and notions of bodily knowledge and thinking in their work.

The thesis deals with discourses and experiences of positive parenting and ‘mother love’ in Somaliland within the context of Save the Children’s development intervention called the Parenting without Violence common approach and its parenting advising component, the positive-parenting sessions, aiming at reducing violent and humiliating punishment that children may face in their homes. The study aligns with the anthropological approaches to global development that emphasise the importance of paying attention to the multiple ideas, identities, social roles and social relations of different development actors. Through the theories of caregiving of children, motherhood, human development, personhood, governmentality, social orders and social change, the study explores the Save the Children’s policy discourses and the experiences of different development actors as they encounter and interact in some real-life situations and negotiate the diverse meanings around positive parenting and ‘mother love’, what they mean and how they are achieved. This study rests on discourse analysis of the Save the Children’s policy material as well as ethnographic fieldwork carried out in the space and facilities of the Save the Children’s country office in Hargeisa, Somaliland, during the period of one month in August 2021. Predominately, the study is based on semi-structured interviews of eight Somali mothers who had taken part in the positive-parenting sessions and three Somali community mentors who facilitated the sessions. By looking into the Somali mothers’ experiences of motherhood, the thesis contributes to the anthropological discussion about the intertwined concepts of mind, body, self and emotions. Furthermore, it seeks to point out how the emotional and embodied experiences of motherhood connect with the wider social structure in Somali context. The study suggests that the approach to human development and caregiving of children that Save the Children reproduces might be quite different from the ideas, morals and norms of the local communities, where the positive-parenting sessions are implemented. By the means of parental self-reflection, self-control and parenting advising, the positive-parenting sessions play out as a form of governmentality in a neo-liberal world, attempting to shape subjectivities and to manage the conduct of caregivers. The Somali mothers’ accounts indicate that their concept of the self is much more socially related than the Western individual concept of the self, upon which the ideological and theoretical foundations of the positive-parenting sessions are built on. Save the Children’s positive-parenting sessions, as a form of parenting advising, reflect individual mentality and they attempt to intervene with the patterns of human development, parental behaviour and emotional expression. The study argues that the Save the Children’s positive-parenting sessions’ development ideas are transferred into practice instrumentally by using Somali culture and Islam as resources for the project aims. However, when the Save the Children’s policy discourses are negotiated by the different development actors at the grassroots level, the ideas of positive parenting and ‘mother love’ achieve quite ambiguous and multiple meanings, along with the complex theorisations of culture and religion. The study shows that people live among multiple social orders and people can resist, appropriate and adopt different caregiving approaches. However, the core idea of the study is that the cultural construction of personhood, and how an individual is oriented and related with social relationships and structure must be considered in development thinking and practice if the development interventions aim at understanding the diverse approaches to human development and caregiving of children in different cultural contexts.  

From marathon swims to early morning ‘cal dooks’ (Doric Scots: cold dips), open water swimming (OWS) has surged in popularity across the UK during the Covid-19 pandemic years. However, how does the act of wading into known and unknown bodies of water affect the way in which swimmers perceive their own bodies? Based on three and a half months of ethnographic research in a small, coastal village in the North-East of Scotland, this thesis explores how the more-than-human entanglements implicit to OWS broaden the perceived limitations of the body. In highlighting this, the discussion considers how such limitations are embedded within socio-cultural understandings of gender, as open water swimmers are shown to be split between those who dook (or dip) and those who swim ‘properly’. In taking the body as a focal point for the discussion, this thesis will approach the reinvented trend of OWS through a phenomenological and hydrofeminist lens. Furthermore, the argument reveals how stigmatised conceptions of the ageing body (i.e. during menopause and through the experience of disability) are encountered, ratified and disregarded within OWS communities. This thesis suggests that the aforementioned ‘proper’ swimmers are often imagined as triathletes, marathon swimmers and those dedicated to training regimes. This imaginary has typically been perceived as a masculine pursuit, whilst dookers are stereotyped as informal collectives of less experienced, middle-aged, women. Despite the stereotype, many dookers hold high degrees of experience in open water navigation and risk-management. The thesis concludes with a call for more anthropological research to be done that explores the ways in which risk is mediated and linked to perceptions of gender in the world of recreational swimming.

This thesis delves into the identity of Somali women and its intricate connections with their sense of belonging and overall well-being. The central theme revolves around intersectional theory, weaving together the intersecting identities of Somali women. Utilizing focus interviews, pair and group interviews, and ethnography, the aim was to explore individual and communal perspectives on identity, specifically examining how the multicultural environment, belonging, and perceptions of well-being shape the lives of young Somali women. Within the realm of immigration and diaspora studies, the second generation often confronts complex and ambiguous notions of home, identity, and a sense of belonging. Additionally, the concept and phenomenon of identity can exhibit either a static or entirely variable nature, emphasizing the importance of studying this intricate subject. The theoretical foundation of this research rests on the theory of intersectionality. By employing this theory, the study aims to understand the complexities of individuals' identities. This framework acknowledges the dynamic interplay among diverse social identities, recognizing the intricate mechanisms through which systems of power and privilege shape their lived experiences. Besides intersectionality theories, the thesis utilizes anthropological theories of belonging as by comprehending the notion of belonging, we can gain understanding into the elements that foster or impede a sense of belonging. The theories of wellbeing used in this thesis helps us understand well-being, encompassing its pursuit and moral assessment, within diverse cultural contexts. The analysis and ethnographic evidence presented in this thesis indicate a complex experience for Somali women in Finland. They often perceive themselves as not aligning with the prevailing collective identity presented in society, leading to a sense of being "othered." Despite this, Somali women consistently rely on their intersectional identities for peer support and embrace the evolution of their identities as a natural part of growing up and living in Finland. Through ethnographic descriptions of a trip abroad and attending a wedding, the thesis explores how belonging manifests in physical spaces. In the well-being chapter, factors that enhance or impede well-being are examined from both communal and individual perspectives. Tässä tutkielmassa tarkastellaan somalinaisten identiteettiä ja sen yhteyksiä heidän yhteenkuuluvuuden tunteeseen sekä hyvinvointiin. Tutkimuksen keskeinen teema pyörii intersektionaalisuuden teorioiden ympärillä ja kutoo yhteen somalinaisten risteäviä identiteettejä. Fokushaastatteluja, pari- ja ryhmähaastatteluja sekä etnografiaa hyödyntäen tavoitteena oli tutkia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä näkökulmia identiteettiin, erityisesti kuinka monikulttuurinen ympäristö, kuuluminen ja hyvinvoinnin käsitykset muovaavat nuorten somalinaisten elämää. Maahanmuutto- ja diasporatutkimuksen alalla toinen sukupolvi kohtaa usein monimutkaisia ja moniselitteisiä käsityksiä kodista, identiteetistä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Lisäksi identiteetin käsite ja ilmiö voivat olla joko staattisia tai täysin muuttuvia, mikä korostaa tämän monimutkaisen aiheen tutkimisen tärkeyttä. Tämän tutkimuksen teoreettinen perusta nojaa intersektionaalisuusteorioihin. Näitä teorioita hyödyntäen tutkimuksessa pyritään ymmärtämään yksilöiden identiteetin monimutkaisuutta. Tämä viitekehys tunnustaa erilaisten sosiaalisten identiteettien dynaamisen vuorovaikutuksen ja tunnistaa monimutkaiset mekanismit, joiden kautta valta- ja etuoikeusjärjestelmät muokkaavat heidän elämiään kokemuksiaan. Intersektionaalisuus teorioiden lisäksi opinnäytetyössä hyödynnetään antropologisia kuulumisen tunteen teorioita, sillä kuulumisen tunteen ymmärtämisellä voidaan saada ymmärrystä niihin elementteihin, jotka edistävät tai estävät kuulumisen tunnetta. Tässä opinnäytetyössä käytetyt hyvinvoinnin teoriat auttavat ymmärtämään hyvinvointia, mukaan lukien sen tavoittelua sekä moraalista arviointia erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa. Tässä opinnäytetyössä esitetyt analyysit ja etnografiset todisteet osoittavat kuinka somalinaisilla on monimutkaisia kokemuksia Suomessa. He kokevat usein itsensä olevan epä sopusoinnussa yhteiskunnassa vallitsevan kollektiivisen identiteetin kanssa, mikä johtaa "toiseuden" tunteeseen. Tästä huolimatta somalinaiset luottavat johdonmukaisesti risteäviin identiteettiinsä vertaistukeen ja omaksuvat identiteettinsä kehittymisen luonnollisena osana Suomessa kasvamista ja asumista. Opinnäytetyössä tutkitaan etnografisten kuvausten kautta ulkomaanmatkaa ja sekä tapahtumsisa kuten häissä käymistä ja miten kuuluminen ilmenee fyysisessä tilassa. Hyvinvointiluvussa tarkastellaan hyvinvointia edistäviä ja estäviä tekijöitä sekä yhteisöllisestä että yksilöllisestä näkökulmasta.

Tutkielma tarjoaa etnografisen analyysiin sosiaalisiin suhteisiin, joita kierrätys tuottaa ja tekee näkyväksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksessa. Tutkielman kontekstia leimaa viimevuosina pinnalle noussut kiertotalouden trendi. Näin ollen tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymyksiin, minkälaista työtä ja minkälaisia vaihtosuhteita käytettyjen tavaroiden muuntaminen kiertotalouden resursseiksi sisältää ja toisaalta, minkälaista kuvittelua kiertotalous herättää ja vieraannuttaako ajatus kiertotaloudesta ja materiaalien loputtomasta kierrosta ihmiset kierrätykseen tuoduista tavaroista ja niiden prosessoinnista. Esitetyt johtopäätökset perustuvat etnografiseen aineistoon, joka koostuu kahden kuukauden osallistuvasta havainnoinnista Kierrätyskeskuksella ja sen aikana tehdyistä kenttämuistiinpanoista, sekä yhteensä neljästätoista haastattelusta keskuksen työntekijöiden ja kierrätykseen tavaraa tuovien ihmisten kanssa. Tutkielma osoittaa kiertotalouden käsitteen suhteellisuuden ja tarjoaa kulttuurisen, vuorovaikutussuhteisiin keskittyvän näkökulman kiertotaloudeksi kutsuttuun talousmalliin. Etnografisen kuvailun kautta hahmottuu prosesseja, jotka osoittavat miten esineiden kierto kiertotaloudessa edustaa sosiokulttuurista voimaa, jonka taustalla vaikuttaa inhimillinen työ ja joukko ihmisiä, jotka merkityksellistävät omaa toimintaansa kukin omaan henkilökohtaiseen maailmansa nojaten ja kulttuurisesti omaksuttujen käsitystensä valossa. Lopulta kiertotalous näyttäytyy teknishallinnollisen talouden lisäksi relationaalisena, sotkuisena ja ihmisten henkilökohtaisista tavoitteista motivoituneena.

The aim of this thesis is to investigate and offer new perspectives on the concurrent emergence of embodied affects and politics in the care and conservation of birds in an urban environment. It is based on expanding research focused on affective-political multispecies entanglements, and reconsiderations of urban as lively. This work pursues to highlight the complex relationships through which people ‘learn to be affected’ by and with birds, in a contemporary Finnish city. The thesis is based on ethnographic research carried out periodically in Helsinki during 2021 and 2022. It draws from the experiences of and embodied learning with 15 people who actively observe birds, through semi-structured interviews; participatory observation during bird walks and guided bird excursions in parks and conservation areas; as well as written stories of bird encounters. As a multispecies ethnography, the birds are also active participants in the research. The work focuses on the multiplicity of observations and identifications between people and birds in the city, as well as the concurrently emerging care and conservation. These occur both in relation to the decline of bird populations and to the hunger and pain of individual birds. The contextually normative expert knowledge - emphasising the natural scientific paradigm, especially the identification of populations and species - both guides and conflicts with the complex human-bird relationships. The embodied-affective intensities related to identifying birds appear central, but often come out more subtly in ornithologically oriented observation practices and discourses. In human-bird relations, especially with "urban birds”, where mutual reciprocity and intimate care are more clearly in focus, expert natural scientific knowledge also guides thinking. However, these negotiations are often accompanied by uncertainties and conflicts, as people try to evaluate ways to approach "wild" creatures, who also appear as individual, social and deeply intertwined with human life. The care and conservation of birds emerges in negotiations of wildness, intimacy, multispecies communication, trust, expertise and differentiation which are infused with power relations. Simultaneously, understandings of the possibilities of socio-ecological diversity in the city are formed in unexpected encounters with beings that do not stay solely in ‘animal places’.

This thesis dives into the lives and experiences of Finnish nonbinary people. With this project, I aim to participate in the expansion of Finnish gender diversity research, and it is also my own contribution to the ethnography of Western nonbinary people. I used participant observation in online groups, interviews with nonbinary individuals, and reflected on my own experiences as a nonbinary person. I also traced the history of sexuality and gender diversity, and the development of queer anthropology from both a Euro-American and a Finnish point of view in order to create a strong historical context for the analysis of current nonbinary identities. I went through the many challenges that transgender people face in Finland, without forgetting the positive effects of being nonbinary on their lives. Using Gershon's theory, I illustrated how porous social orders can be found in the lives of nonbinary people, and how, with the extensive knowledge of queer social orders, the cisheteronormative dominant social order could be adjusted to be more accepting and equal. This thesis had several goals, but the main goal was to create more visibility for nonbinary identities and allow them to tell their own stories in their own words. By amplifying the voice of a marginalized group, I hope to serve that minority to the best of my ability and promote a more equal society where gender diversity is visible and common, but also valued as it deserves.

Tutkielman aiheena on, miten sosiaalinen media vaikuttaa 60–70-vuotiaiden suomalaisten elämään. Tavoitteenani on erityisesti selvittää, miten tarkastelemani ihmiset käyttävät ja kuluttavat sosiaalista mediaa, miten he kokevat tämän, miksi he käyttävät tätä ja millaisia vaikutuksia tällä on heidän elämäänsä. Tutkimuksessani rajaan sosiaalisen median määritelmän käsittämään verkkopalveluita, joiden ensisijainen käyttötarkoitus liittyy keskusteluun, sisältöjen tuottamiseen ja jakamiseen tai verkostoitumiseen. Sosiaalisen median tarkasteleminen nyky-yhteiskunnassa on relevanttia, koska useat ihmiset viettävät siellä runsaasti aikaa. Tarkastelen aihetta puolistrukturoitujen haastattelujen ja havainnoinnin kautta. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta tutkimushenkilöstä. Toteutin kenttätyötäni lähinnä viikonloppuisin 12/2022–3/2023 välisenä aikana. Tutkielmani henkilöt ovat pääosin korkeasti koulutettuja ja aktiivisia. Keräsin aineistoa lähinnä tutkittavien henkilöiden kotona. Osa nauhoitetuista puolistrukturoiduista haastatteluista tehtiin myös muualla kuin henkilöiden kotona. Havainnointia tein lähinnä henkilöiden kotona ja sosiaalisessa mediassa. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän media-antropologi Johanna Sumialan teoretisointia ihmisten mediakäyttäytymisestä ja hänen ajatuksiaan median ja yhteisöllisyyden suhteesta sekä erityisesti mediasta rituaalina. Toisena teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän Daniel Millerin et al How the World Changed Social Media -kirjan esittämiä ajatuksia sosiaalisesta mediasta ja onnellisuudesta. Hyödynnän onnellisuuden tarkastelussa lisäksi antropologi Neil Thinin ajatuksia. Tutkielmani myötä olen osoittanut sen, että sosiaalisella medialla on vaikutusta 60–70-vuotiaiden suomalaisten elämään ainakin jossain määrin. Vaikutukset eivät välttämättä ole yhtä merkittäviä kuin nuoremmilla ikäryhmillä, mutta ikääntyvät suomalaiset eivät ole kuitenkaan tältä täysin voineet välttyä. Sosiaalinen media on tunkeutunut vahvasti perinteisempiin medioihin, kuten televisioon ja radioon, joten sen vaikutukset näkyvät monikanavaisesti. Mikäli käytön osaa rajata itselleen sopivaksi, sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä ja se voi tuoda iloa elämään. Mutta jos käyttöä ei osaa rajata, se voi pahimmillaan aiheuttaa harmia ja pahaa mieltä. Sosiaalista mediaa voi lisäksi hyödyntää ikääntyvien ihmisten yksinäisyydentunteen ehkäisyssä ja ikääntyvien aktivoinnissa.