Browsing by study line "Talous- ja sosiaalihistoria"

Tulojen alueellinen jakautuminen on samanaikaisesti pitkäaikainen sekä ajankohtainen alueellisiin hyvinvointieroihin liittyvä ilmiö. Tämä tutkielma tarkastelee tulojen alueellista jakautumista Suomessa kunnittain ajalla 1995–2020 kiinnittäen erityistä huomiota historiallisiin syvärakenteisiin alueellisten tuloerojen taustalla. Tutkielmassa käsitellään erityisesti Pähkinäsaaren rauhan rajan (1323) yhteyttä 2000-luvun alueellisiin tuloeroihin erilaisten tilastollisen menetelmien sekä graafisen analyysin avulla. Aineisto koostuu Suomen virallisen tilaston tulonjakotilastosta sekä muista erilaisia väestöindikaattoreita sisältävistä täydentävistä alueaikasarjoista. Tutkielman tulosten perusteella tulojen alueellinen jakautuminen vaikuttaa varsin pysyvältä ilmiöltä, jonka taustalla on useita historiallisia prosesseja ja rakenteita. Suomen jakolinjana aikaisemmassa tutkimuksessa usein mainittu Pähkinäsaaren rauhan raja ei kuitenkaan ole ainakaan pääasiallinen tulojen alueellinen jakolinja, vaikka tulotaso Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoispuolella onkin koko tutkimusajanjakson selvästi rajan eteläpuolta matalampi. Tulojen jakolinja seuraa pitkälti samaa linjaa sairastavuuden ja itäisen ja läntisen geeniperimän jakautumisten kanssa, itäisen Suomen ollessa lounaista Suomea ja Lappia matalatuloisempi alue. Lisäksi keskeinen merkitys tulojen alueellisessa jakautumisessa on kasvukeskuksilla, mutta niiden sijainti riippuu samoista tekijöistä kuin muukin väestön alueellinen jakautuminen. Näin ollen tutkielman keskeisenä tuloksena on historiallisista syvärakenteista erityisesti väestön alueelliseen sijoittumiseen ja jakautumiseen vaikuttaneiden tekijöiden vaikutus yhä 2000-luvun alueellisiin tuloeroihin.

Nostalgia yhdistää monia venäläisiä ja myös muita entisen Neuvostoliiton kansoja. Ihmiset muistelevat haikeudella joitakin menetetyksi koettuja asioita. Tässä tutkielmassa käsitellään aikaisemmin tutkimatta jäänyttä tšetšeenien ja inguušien elämää Neuvostoliitossa. Tšetšenia tuli tutuksi suomalaisille sotien ja mediajulkisuuden myötä, mutta tutkimuksia sotia edeltävästä ajasta on vain niukasti. Asiantuntijoiden mukaan monien Kaukasuksen alueen konfliktien juuret ovat neuvostoajoissa. Neuvostovalta oli muuttanut aluetta ja sen ihmisiä, mutta tämä historia on ollut täynnä synkkyyttä. Alkuperäisasukkaisiin kohdistui syrjintää, sillä he eivät saaneet asua pääkaupungissaan Groznyi:ssa. Vuoristolaisilta oli evätty mahdollisuuksia edetä uralla, vaikka monet onnistuivat kouluttautumaan muualla tasavaltansa ulkopuolella ja arvostivat neuvostokoulutusta. Tämän tutkielman tekohetkellä tšetšeenien ja inguušien sosiaalisessa mediassa esiintyy neuvostonostalgiaa, joka herättää paljon kysymyksiä. Värikkäät ja hohdokkaat kuvat neuvostomenneisyydestä johtaisivat melkein harhaan, sillä niiden välittämä elämä näyttää täydelliseltä. Tutkimuksen kysymyksenä on, mikä saa tšetšeenejä kaipaamaan neuvostoaikoja? Vastaukseksi tähän kysymykseen on haastateltu 20 eri-ikäistä tšetšeeniä, jotka elivät Neuvostoliitossa parhaimpina pidettyinä aikoina. Nuorimmat haastatellut muistavat rauhan ajoista vain hieman. Vanhemmilla on taas enemmän muisteltavaa. Haastattelumateriaalien tueksi käydään läpi aikakautta koskevaa kirjallisuutta ja muita tutkimuksia. Tutkimustulokset osoittavat, että kuvitteellisen menneisyyden ja koettujen kokemusten välillä on ristiriita, mutta neuvostomenneisyyttä koskevat muistot kertovat millaisilla asioilla ihmisille on edelleen merkitystä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan aikaiset vuodet vaikuttivat sukupuolten välisiin ansiotuloeroihin Suomessa. Tutkimuskysymystä lähestytään tarkastelemalla miesten ja naisten reaaliansioissa ja työllisyydessä tapahtuneita muutoksia vuosien 1910–1920 välillä. Tutkielmassa tarkastellaan kolmea eri sektoria ja neljää eri teollisuuden toimialaa: sektorit ovat maatalous, julkinen sektori ja teollisuus, ja teollisuuden toimialat ovat metalli-, kutoma-, paperi- ja sahateollisuus. Sukupuolten välisten ansiotuloerojen kehitystä tarkastellaan tilastollisesti analysoimalla miesten ja naisten palkoista ja työllisyydestä kertovia aineistoja. Aineisto on peräisin mm. Teollisuustilastoista, aikalaistutkimuksista sekä myöhemmästä tutkimuskirjallisuudesta. Koska sukupuolten palkoista kertovia kattavia aikasarjoja 1900-luvun alusta ei olemassa, on tutkielman eräs tavoite ollut tällaisten palkkatilastojen luominen, jotta sukupuolten välisiä ansiotuloeroja on ylipäätään ollut mahdollista tutkia. Palkkatilastot on laadittu interpoloimalla lineaarisesti yksittäisten havaintojen pohjalta. Aineistojen analyysin pohjalta voidaan havaita, että vuoteen 1920 tultaessa naisten reaaliset keskivuosiansiot kasvoivat suhteessa miesten reaalisiin keskivuosiansioihin verrattuna vuoteen 1913. Kun tarkastellaan yksittäisiä sektoreita, havaitaan, että maataloudessa ja teollisuudessa sukupuolten väliset ansiotuloerot kasvoivat, mutta virkamiesten keskuudessa ne päinvastoin laskivat. Eri teollisuudenaloja tarkastelemalla voidaan havaita, että sukupuolten väliset ansiotuloerot laskivat metalliteollisuudessa, kasvoivat sahateollisuudessa ja pysyivät lähes muuttumattomina kutoma- ja paperiteollisuudessa. Tutkielman keskeisin johtopäätös on, että sukupuolten väliset ansiotuloerot laskivat ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Kehitys johtui pääasiassa siitä, että sukupuolten työmarkkinat segregoituivat eli eriytyivät toisistaan sodan aikana entisestään. Sotaa edeltävään aikaan verrattuna miehet keskittyivät sodan jälkeisenä aikana entistä enemmän erityisesti julkiselle sektorille valtion virkamiehistöön, joiden ansiot laskivat suhteellisesti ja absoluuttisesti kaikista eniten. Naiset puolestaan keskittyivät sodan jälkeen enemmän erityisesti teollisuuteen. Koska reaaliansiotulojen suhteellinen kehitys oli sotavuosien aikana teollisuudessa suotuisampi kuin virkamiesten keskuudessa, laskivat sukupuolten väliset ansiotuloerot ensimmäisen maailmansodan seurauksena.

Tutkimus käsittelee yksityisten alojen työeläkejärjestelmän institutionaalista muutosta ja kehitystyötä Suomessa ja Ruotsissa vuosina 1980–1996. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat siirtäneet painopistettä universalistisista, asumiseen perustuvista sosiaalisista oikeuksista palkkatyöhön perustuviin etuihin, joista eläkejärjestelmä on tärkein. Kiinnostuksen kohteena on yksityinen vakuutusala, joka hallinnoi eläkepääomia ja hoitaa keskeiset sosiaalivakuutukset. Vakuutusala pyrkii vaikuttamaan Sosiaali- ja terveysministeriön, Eläketurvakeskuksen ja työmarkkinajärjestöjen laatimiin muutosehdotuksiin, joista eduskunta lopulta päättää. Ruotsissa eläkeuudistusten valmistelu tehdään parlamentaarisena työnä. Tutkimuksessa arvioidaan sitä, millaista ansioeläkejärjestelmää Suomessa rakennettiin, mikä rooli vakuutusalalla oli hyvinvointivaltion menojen supistamisessa 1990-luvun alussa ja oliko yksityisellä hallintomallilla vaikutusta siihen, että Suomen ja Ruotsin eläkereformit 1990-luvun alussa toteutettiin eri tavoin. Tutkimuksessa käytetään historiallisen institutionalismin teoriaa. Historiallinen selitys ja institutionaalinen muutosta vastustava ympäristö ovat eläkejärjestelmiä voimakkaasti ohjaavia tekijöitä. Paul Piersonin tutkimus hyvinvointivaltion leikkauksista 1990-luvulla on merkittävässä asemassa historiallisen institutionalismin teoriassa, jossa politiikka ohjaa vallankäyttöä ja mahdollistaa sosiaalivakuutusten lakiuudistukset. Globaalin kilpailuvaltion eläkejärjestelmän tavoitteet poikkeavat keynesiläisen politiikan luomista sosiaaliturvajärjestelmistä. Politiikkateorioiden mukaan korporatismilla työeläkejärjestelmissä on polkuriippuvuutta vahvistava toimintatapa, joka suojelee hyvinvointivaltion valmiita rakenteita. Tutkimuksessa selitetään polkuriippuvuuden mekanismia, jolla Suomen 1990-luvun alun eläkeuudistukset toteutettiin. Tämän tutkimuksen aineistona ovat Vakuutussanomat-lehden 147 numeroa vuosilta 1980–1996. Lehti oli vakuutusalan merkittävin aikakauslehti, jonka toimituskunta koostui vahinko-, henki- ja eläkevakuutusyhtiöiden ja kunnallisten eläkevakuuttajien asiantuntijoista. Toinen pääaineisto tutkimuksessa ovat lainsäädäntöasiakirjat niistä hallituksen esityksistä vuosilta 1980–1996, jotka käsittelevät yksityisten alojen työeläkejärjestelmään toteutettavia muutoksia. Tutkimuksen menetelmä on teoriaohjaavasti toteutettu sisällönanalyysi. Aineistoa käsiteltiin luokittelemalla ja analysoimalla sitä eläkkeiden avoimelle koordinaatiolle asetettujen kolmen funktion avulla: eläkkeiden riittävyyden, eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyyden ja eläkejärjestelmien nykyaikaistamista koskevien funktioiden avulla. Ensimmäisen funktion näkökulma on sosiaalipoliittinen, toisen talouspoliittinen ja kolmannen modernisoinnin näkökulma. Aineiston tulkinnassa hyödynnetään teoriasta ja aikaisemmasta tutkimuksesta johdettuja käsitteitä. Työeläkkeiden muutoksia koskevat havainnot kvantifioitiin edellä mainittujen funktioiden lisäksi 15 alaluokalla, joiden perusteella valittiin kuusi eniten havaintoja saanutta aihealuetta. Nämä aiheet on tutkimuksessa käsitelty mahdollisimman tarkasti. Tutkimuksen tuloksena havaittiin se, että yksityisellä vakuutusalalla oli johdonmukainen pyrkimys ansioeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden vaalimiseen. Vakuutusala vastusti poikkeamia työeläkkeiden rahoituksen pitkän aikavälin suunnitelmasta. Tällaiset poikkeamat syntyivät talouden suhdanteista tai työmarkkinaneuvotteluissa tehdyistä kompromisseista. Eläketurvakeskuksen, Työeläkelaitosten liiton, tai Vakuutusyhtiöiden keskusliiton esittämät korjaavat näkemykset olivat usein yhteneväisiä. Tutkimuksesta voi havaita sen , että vakuutusala pyrki Suomessa varmistamaan yksityisen sosiaalivakuutusten hoitomallin jatkuvuuden. Aihetta käsiteltiin koko tutkimuksen kattaman ajan kannanotoissa ja diskurssissa korostaen yksityisen toimeenpanon etuja ja julkisen vaihtoehdon haittoja. Sosialisointikeskustelu oli vilkkaimmillaan sosiaalidemokraattisten hallituskokoonpanojen ollessa vallassa. Suomessa työmarkkinoiden ongelmia ja vanhenevien pitkäaikaistyöttömien sosiaalista turvaa hoidettiin eläkejärjestelmällä, joka oli vastoin vakuutusalan toiveita. Ikääntyneiden työttömien työeläkejärjestelmään aiheuttamien kustannuksien rahoittamiseen ei voitu käyttää vakuutusalan riskienhallinnan tai lääketieteen osaamista, koska työttömyyseläkkeiden taustalla olevat päätökset olivat poliittisia. Suomessa ja Ruotsissa siirryttiin 1990-luvun aikana työeläkejärjestelmän supistamisen aikakaudelle. Tärkeimpänä syynä tähän oli kilpailuvaltion kansantalouden ja budjetin hallinnan vaikeus. Eläkejärjestelmän rahoituksellinen kriisi oli nähtävissä eläköitymisen lisääntyessä ja demografisten ennusteiden osoittaessa, etteivät eläkejärjestelmät olleet pidemmän päälle rahoituksellisesti kestäviä. Tutkimuksessa havaittiin myös se, että eläkejärjestelmiin tehdyt muutokset ovat hitaita, yhteiskunnallisen muutosten ”pakottamia” valintoja. Tämä havainto vahvistaa aikaisempaa tutkimusta siitä, että 1990-luvun ”uuden politiikan” luomisen taustalla oli Suomessa ja Ruotsissa useita pitkään vaikuttaneita syitä. Tutkimuksessa löydetty ulkoinen shokki on institutionalisoituneiden käytäntöjen ja toimijoiden rooleihin liittyvä yllätyksellisyys. Valtiovarainministeriö teki oman hallinnonalansa ulkopuolisia aloitteita. Tutkimus paljastaa eläkkeiden kehityksessä tapahtuneen muutoksen. Työmarkkinoilla keskitetty sopiminen on muuttunut ja eläkeiästä ja muista eduista neuvotteleminen yhdessä palkankorotusten kanssa on vaikeutunut. Eduskunta on luovuttanut lisää eläkepolitiikkaan liittyvää valtaa poliittisesta vastuusta vapaalle virkamieskoneistolle ja institutionaalista epämääräisyyttä ei ole korjattu. Eduskunta voi pyrkiä työeläkkeisiin liittyvän poliittisen vallan kasvattamiseen. Muuten korporatistinen toimintamalli jatkuu nykyisellään tai yksityiset markkinat saavat entistä suuremman roolin lisääntyneen kilpailun avulla.

In my thesis I look at the yellow vest demonstrations in the light of historic urban spaces in Paris and the history of political participation. I focus on the most active period of yellow vest demonstrations, from November 2018 to end-May 2019. My main theoretical approaches draw on the concept of radical democracy by Chantal Mouffe and Ernesto Laclau, Pierre Rosanvallon’s counter-democracy, Jürgen Habermas’s public sphere, and the global city developed by Saskia Sassen. My main question is: in what kind of historically-, economically- and politically-charged spaces the demonstrations took place in Paris? And my second question is: How did the yellow vests reflect changes in the political arena and how did the government respond to the protests? I investigate the cityscape of Paris by undertaking an ethnographic walk in the city. The ethnographic walk is an observational, self-conscious, reflective way of walking and looking to better understand an area’s physical and social context. The pictures and fieldnotes I took and made during the walk form my first assemblage of sources. My other sources consist of articles from French newspapers and magazines as well as government sources. I have selected those articles in particular that deal with the yellow vests in relation to French society, with physical places, and the control of space and their historical meanings. My research shows that the demonstrations in Paris took place in centres of political and economic power, and that those places and their historical layers have a certain significance for the movement. The Champs-Élysées, representing global capitalism and the Parisian elite, served as the primary locus for the yellow vests and their actions. They marched to the Presidential Palace because they wanted to show their discontent with Macron and his policies. The yellow vests damaged the Arc de Triomphe, which can be interpreted as a direct attack on an iconic national symbol. Bastille Square, a highly important site in the French Revolution, served as a gathering place for both the yellow vests and their counter movement, the “red scarves”. Place de la République, in turn, symbolizes the French Republican values of Liberty, Equality and Fraternity. The yellow vests used forms of political participation and mechanisms of control over representative democracy, which I interpret as actions of counter-democracy. Their actions also manifested radical democracy, as the movement created open conflict and confrontation. The populist movement of the yellow vests acted in response to Macron’s centre-liberal politics. The government responded to the protests by expanding the power of the police forces and by tightening protest-related restrictions, as well as by holding a large national debate in order to enrich the public conversation. My research shows that Paris is indeed a “global city”, a primary node in the global economic network and represents the contra side as juxtaposed with the French countryside represented by the yellow vests. The demonstration sites in Paris reflect the economic, cultural and political history of France, as well as different dimensions and aspects of society and its activities. The revolt of the yellow vests is part of a historical continuum of revolutions and social movements in France, which according to my research, is also reflected in their use of the public urban space.

The topic of this master’s thesis is urban poverty in Helsinki in 1893-1900. This study examines the living conditions of the poor and what resources they lacked. The reasons behind poverty are also discussed. Previous studies of poverty are used in order to study poverty in Helsinki. Themes in this study include, for example, the reasons behind poverty, and whose fault it was. The primary source for the analysis is letters that were sent to a charity organisation called Föreningen för välgorenhetens ordnande (F.V.O.), as well as notes from the employees. The focus is on eight files. Additionally, there will be a shorter quantitative study of 294 files (from files 2-2935) which will give us an overview of the time and a better understanding of the overall profile of a poor seeking for help from the organisation. The files for the quantitative part have been selected by systematic sampling, every tenth file is part of the study. The number of the people seeking for help, their occupations, reasons for seeking help, and help received are all topics of interest in the quantitative part. The main method of research is, however, content analysis. The eight files will be studied through this technique. In the qualitative part the main research topics are: The reasons behind poverty, and the living conditions of the poor. From the study we can conclude that there were multiple factors behind poverty. Sickness, unemployment, large families, widowhood, and inherited poverty were all reasons behind poverty. The reasons varied between people and years. Unemployment and sickness seemed to accelerate each other, and it is not clear whether sickness caused poverty or whether poverty caused sickness. Poverty did cause lack of resources which made them seek help. Some of the main reasons for seeking help were the general need for help, unemployment, lack of material goods, and lack of monetary resources. Small and cramped apartments, lack of food, clothing and firewood were common problems for the urban poor in Helsinki. Living in tight quarters also deteriorated their health. Low income did not give enough food security and they pawned their clothes regularly to ease the burden for a moment. Both the letters and the notes from F.V.O.-employees tell the same story about the conditions of the poor. The poor themselves probably used different rhetorical methods to further their agenda, because the charity organisation had its own values, even though this particular organisation gave help liberally. The research results tell us that the poor lacked many resources in their lives. Living in cramped apartments, and lacking food and clothing, plagued the urban poor population of Helsinki. The reasons behind poverty were multiple and varied, although unemployment and sickness were the largest reasons and further deepened poverty. Due to limited material, we cannot draw universal conclusions on urban poverty in Helsinki, let alone nationwide. The results did, however, have similarities with studies done on urban poverty in Tampere and in Europe in general.

Finnish Civil War was fought in 1918 between conservative Whites and socialist Reds ending in the defeat of Reds. Around 80 000 Reds were placed to overcrowded prison camps to await prosecution, where approximately 13 400 POWs (prisoner of war) died due to diseases and malnutrition. While negative health effects of war and war imprisonment are widely demonstrated, evidence on long-term health outcomes among POWs and their descendants is limited. In 1973, POWs were entitled to apply pension for the imprisonment. By using a unique longitudinal data, I aim to investigate how the POW’s exposure in Finnish Civil War 1918 was associated with longevity in two generations. I used data for 7502 POWs derived from the pension applications together with 2246 identified offspring, and link it to the acts of State Criminal Court and to the register data of Statistics Finland. I used sentence length and prison camp duration as measures for the war exposure intensity in Cox proportional hazards regression to estimate war exposure intensity’s impact to later life death risk among POWs and their offspring. For sentence length, adjusted for various political and sociodemographic characteristics, POWs with 1-3 years (hazard ratio [HR] 1.11, 95% CI 1.02-1.22) and 4+ years sentences (HR 1.12, 95% CI 1.01-1.24) compared to those not sentenced had an increased death risk in 1973-2009. Adjustment for post-war educational attainment did not change the association. Results were in line when using prison camp duration quartiles as the measure. Among the offspring, POW parent’s war exposure intensity was not associated with an increased death risk with either of the measures. POW’s exposure in the Finnish Civil War 1918 was associated with increased death risk over 55 years after the end of the war. I found no evidence of intergenerational transmission of negative health consequences, which may relate to mortality selection. The findings contribute to the knowledge of the long-term effects of war on the individual across two generations, and highlight the importance of life-long support for the former POWs.

Tutkielmassa tarkastellaan postsosialistisia perintöjä osana venäjänkielisten maahanmuuttajataustaisten naisten rooliodotuksia suomalaisessa yhteiskunnassa. Pyrkimyksenä on selvittää miten postsosialistinen hierarkia sekä historialliset prosessit yhdistyvät venäjänkielisten maahanmuuttajataustaisten naisten rooliodotuksiin. Huomion kohteena on Suomi postsosialististen perintöjen kohtaamispaikkana sekä sellaisten postsosialististen teemojen tarkastelu, joiden voidaan katsoa periytyneen ylisukupolvisesti. Rodullistavien rakenteiden tarkastelussa hyödynnetään Suomessa vielä vähemmän tunnettua dekoloniaalia lähestymistapaa. Tutkielma on luonteeltaan aineistolähtöinen. Tutkimusaineistoni koostuu 18 eri ikäisen venäjänkielisen maahanmuuttajataustaisen naisen haastattelusta, jotka ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta syntyneet entisen Neuvostoliiton alueella. Informanttien erilaiset elämänpolun vaiheet ja kokemukset Neuvostoliitossa sekä toisaalta muuttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan eri elämänvaiheissa, mahdollistavat monipuolisen viitekehyksen, josta tarkastella erilaisia postsosialistisia perintöjä, jotka edelleen vaikuttavat heidän elämässään. Analyysiosuudessa tarkastellaan naisten erilaisia rooliodotuksia ja niiden suhdetta neuvostonaisen kaksoistaakkaan. Esiin nousee neljä keskeistä naisiin kohdistuvaa rooliodotusta, jotka toistuivat kaikkien informanttien kertomuksissa. Tarkastelussa syvennytään neuvostoidentiteetin ja neuvostonostalgian ristiriitaan osana postsosialismin perintöä sekä niiden vaikutusta naisten henkilökohtaisiin ja kollektiivisiin toimintakehyksiin. Lopuksi pohdin suomalaisen yhteiskunnan rodullistavien ja rasististen rakenteiden vaikutusta venäjänkielisten naisten toiseuden kokemuksiin. Kaiken kaikkiaan neuvostoidentiteetin ja neuvostonostalgian välinen suhde näyttäytyi varsin ristiriitaisena. Naisen rooliodotukset käsitetään hyvin hoivakeskeisinä ja siinä on havaittavissa vahvaa ylisukupolvisuutta. Ansiotyö, uutteruus kodin ulkopuolella ja koulutuksen korkea arvostus korostuivat naisten vastauksissa, mikä ilmentää neuvostoliittolaisten perintöjen jatkuvuutta. Naisten kokemat rooliodotukset ovat tulosta vakiintuneista normeista, jotka juontuvat neuvostoliittolaisesta sukupuolijärjestelmästä ja joiden voidaan nähdä vaikuttavan ylisukupolvisesti suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tutkielmassa tarkastellaan heteroseksuaalisten maskuliinisuuksien merkityksiä jatkosodanaikaisissa rintamayhteisöissä. Tavoitteeni on tarkastella sukupuolihistoriallisesta näkökulmasta sitä, mikä merkitys heteroseksuaalisilla maskuliinisuuksilla oli rintamayhteisöissä jaettuna kokemuksena ja mitä hyötyä tästä mahdollisesti oli yksilöille ja yhteisöille. Tarkastelun kohteena ovat sotilaiden rintamalla käymät keskustelut seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen. Tarkastelen näitä teemoja hyödyntäen sukupuoli- ja sosiaalihistoriallisia sekä kriittisen miestutkimuksen lähestymistapoja, feminististä sukupuolen teoriaa ja hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä. Tutkimusaineistona olen käyttänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) korsuperinteen kilpakeruun aineistoa vuodelta 1973. Aineisto koostuu 265 veteraanin muistelukerronnasta. Keräsin vastauksista noin 500 sivuisen aineiston, jossa esiintyviä seksiin liittyviä tarinoita, huumoria, ajatuksia ja asenteita analysoin laadullista sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkin sitä, millä tavoilla sotilaat rakensivat ja tuottivat seksuaalista identiteettiään ja sukupuoltaan sota-aikana, mikä merkitys heteroseksuaalisilla maskuliinisuuksilla oli rintamayhteisöissä sodan aikana sekä sitä, millaisia heteroseksuaalisten maskuliinisuuksien ihanteita ja hegemonista maskuliinisuutta näin tuotettiin. Analyysini jakautuu yksilön puheen ja yhteisön toiminta- ja puhetapojen analyysiin. Yksilön puheessa on keskeistä se, millaisia käsityksiä ja odotuksia sotilailla oli seksin sisällöstä ja miten seksiin suhtauduttiin. Yhteisön toimintatavoissa tarkastelin sitä, mikä oli rintamalla seksuaalisuuden ilmaisuissa sallittua ja kiellettyä, millä tavoilla sotilaat hakivat hegemonista asemaa suhteessa toisiinsa sekä toimintatapoja, jotka alistivat yksilön seksuaalisuuden yhteisön pääomaksi. Heteroseksuaalinen maskuliinisuus edusti rintamayhteisöissä oletettua ja jaettua kokemusta, joka palveli yhteisöjen yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä saattoi auttaa sotilaita luomaan merkityksellisyyttä sotakokemuksilleen. Sota yhtenäisti sukupuolirooleja ja sukupuoliin kohdistuneita odotuksia, jotka rintamayhteisöissä näyttäytyivät korostetun heteroseksuaalisena maskuliinisena käytöksenä ja miehistön luoman ja jakaman hegemonisen maskuliinisuuden tuottamisena.

1990-luvun alussa kaupallinen seksi alkoi näkyä aiempia vuosikymmeniä enemmän julkisissa tiloissa, kuten kaduilla ja ravintoloissa. Samalla myös seksin myymisen muodot ja tavat monipuolistuivat. Suomessa erityisesti prostituution oli ajateltu kuuluvan menneeseen köyhyyden ja sukupuolten välisen epätasa-arvon aikaan. Niinpä niin kutsutusta ”seksibisneksestä” alkoikin sen alkamisen myötä nopeasti muotoutua julkisessa keskustelussa yhteiskunnallinen ongelma. Tässä tutkimuksessa analysoidaan 1990-luvun seksibisneskeskustelua koskevan uutisoinnin kehystämisen tapoja ja tarkastellaan niiden luomaa ja välittämää kuvaa kaupallisesta seksistä sekä seksin myyjistä. Aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Kuukausiliitteen ja Ilta-Sanomien artikkeleista (n=305), jotka on julkaistu aikavälillä 1990-1997. Metodisena lähestymistapana on käytetty kehysanalyysia sekä aiempaan tutkimukseen pohjautuvaa viiden uutiskehyksen mallia. Suomalaisen prostituution historiaa ja siihen liittyviä asenteita on jonkin verran tutkittu, mutta 1990-luvun käsityksiä kaupallisen seksin muutoksista ei ole kattavasti analysoitu. Tutkimuksessa aineistosta nousi esiin kolme Suomea koskettavan seksibisnesuutisoinnin kehystämisen tapaa. Dominantein kehystämisen tapa oli moraalikehystäminen, joka näkyi aineistossa median tapana korostaa moraalisia näkökulmia ja normien rikkomuksia. Kaupallinen seksi oli siis julkisuudessa ennen kaikkea arvoja, normeja ja asenteita koskeva kysymys. Toissijaisia ja keskenään vaihtelevia kehyksiä olivat puolestaan konflikti- sekä vastuukehys. Konfliktikehystäminen korostui erityisesti keskustelun alkuvaiheessa median tapana kärjistää seksibisneksen ympärille syntynyttä moraalista pohdintaa työn eettisyydestä sekä sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Tämän jälkeen keskustelun huomio alkoi kiinnittyä myös siihen, mitä kaupalliselle seksille pitäisi tehdä ja kenen vastuulle ongelma kuului. Näin ollen moraalisen kehyksen säilyttäessä dominantin asemansa, vastuukehys nousi konfliktikehystä keskeisemmäksi uutisoinnin tavaksi. Ulkomailla tapahtuvaa kaupallista seksiä media kehysti vastuukehystämisen lisäksi tunnekokemuskehyksellä. Poliittinen keskustelu johti useisiin erilaisiin selvityksiin ja mietintöihin, joiden päätehtävä oli ratkaista prostituution ongelma. Uutisoinnin välittämästä keskustelusta piirtyy myös selkeästi kuva siitä, että niin aikalaisille kansalaisille kuin päättäjillekin oli usein epäselvää, mistä seksibisneksessä oikeastaan oli kysymys. Käsitteenä se piti sisällään suuren määrän merkityksiä ja saattoi laajimmillaan tarkoittaa kaikkea topless-tarjoilusta lapsipornon levitykseen. Tutkimuksen keskeinen havainto on aineistossa esiintyvä ulkomaalaisten seksiä myyvien naisten toiseuttaminen verrattuna suomalaisiin seksin myyjiin. Suomalaisten naisten tekemää seksityötä käsittelevässä keskustelussa ja uutisoinnissa keskityttiin naisten oikeuksiin ja uhatuksi koettuun sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Ulkomaalaisia seksin myyjiä koskevassa uutisoinnissa keskiössä olivat suomalaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan uhkan lisääntyminen sekä ja rikollisuuden leviäminen, jonka alkusyyksi ulkomaalaiset ilotytöt vastuukehystämisen keinoin esitettiin. Lisäksi ulkomaalaisista seksin myyjistä uutisoimisen tapa näyttää aineistossa riippuvan siitä, kummalla puolen Suomen rajaa tämä maantieteellisesti sijaitsi. Niin kauan, kun seksin myyjä oleskeli jossakin muualla kuin Suomessa, hänet esitettiin ainoastaan vallitsevien rakenteiden, kuten köyhyyden uhrina. Kun ulkomaalainen seksin myyjä taas astui Suomen rajojen sisäpuolelle, hän muuttui yhteiskunnallisen ongelman aiheuttajaksi. 1990-luvun seksibisneskeskustelu oli yksi yhteiskunnallinen neuvottelu ideaalin seksin ja tuomittavan seksin rajoista ja normeista. Kaupallinen seksi pysyi seksimuotojen marginaalissa koko tarkasteluvälin ajan, eikä sitä käsitetty monipuolisena seksin kenttänä, johon mahtuu niin sortoa kuin vapaaehtoisuuttakin. Lisäksi normeista neuvottelu paljasti sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä aikalaiskäsityksiä siitä, millaisen naisen ihmisoikeuksien ja turvallisuuden suojelemisen yhteisö näki tärkeänä. Sanomalehtien välittämä keskustelu heijastelee myös 1990-luvun lainsäädännössä tapahtuneita moraalisia rajanvetoja. Seksin myyntiä tai ostoa ei Suomessa päädytty kriminalisoimaan, sillä seksityöntekijöiden turvallisuuden ja terveyden nähtiin näin vaarantuvan. Samalla kuitenkin ulkomaalaislainsäädäntöön tehty muutos mahdollisti seksityöepäilyn käännyttämisperusteeksi. Lisäksi seksityötä varten ei myönnetä esimerkiksi työviisumeja. Näin ollen Suomessa päädyttiin 1990-luvulla julkisen keskustelun ohella myös institutionaalisesti suojelemaan ainoastaan suomalaisia seksin myyjiä, jättäen ulkomaalaiset oikeuksien ulkopuolelle. Näin ollen voidaan todeta seksibisneskeskustelun analyysin kuvaavan myös sitä, kuinka yhteisön pyrkimys suojautua vahvaa stigmaa vastaan näyttää estävän yhteiskunnan tehokkaan puuttumisen sortoon ja väkivaltaan, jota kaupallisen seksin piirissä tapahtuu.