Browsing by study line "Teoretisk filosofi"

The aim of this thesis is to evaluate different theories of free will. The starting point of the thesis is that whether we can say that we have free will or not depends on how the theory we choose characterizes the nature of free will and what requirements it sets for having it. We begin by examining the kinds of theories of free will which locate it in the ability to do otherwise. These leeway theories demand that people who possess free will must have the ability to do otherwise than they actually end up doing, so that it can be said that they have free will. The thesis ends up concluding that these theories cannot give us a satisfactory account of free will. Using the work of philosopher Harry Frankfurt, the thesis moves on to sourcehood theories of free will, which locate free will in the processes which form our desires. Sourcehood theories claim that it is the correct functioning of these processes which gives us free will. After going through many sourcehood theories the thesis ends up with Derk Pereboom’s sourcehood theory, which is called hard incompatibilism. Hard incompatibilism demands that people who have free will must be the causa sui i.e. the ultimate cause of their will. The thesis covers what it is like to live without the assumption of free will. The aim of the thesis is to convince the reader that life without assuming free will is possible. The thesis also covers critiques of Pereboom’s theory and tries to answer them. The aim is to convince the reader that Pereboom’s theory is the best characterization of free will and that the criteria it sets should be used when determining whether we have free will or not. The theory should be accepted even if we have to conclude that we do not have free will.

Tutkielmassa tarkastellaan Georg Henrik von Wrightin mielenfilosofiaa hänen varhaisemman teonfilosofiansa avulla. Von Wrightin teonfilosofia tunnetaan nimellä analyyttinen hermeneutiikka, mutta tätä nimeä ei tavallisesti yhdistetä hänen mielenfilosofiaansa. Tämä tutkielma pyrkii osoittamaan, että von Wrightin mielenfilosofiassa on kyse samoista tieteenfilosofisista periaatteista kuin hänen teonfilosofiassaan. Tutkimuskysymyksenä on, mitä Georg Henrik von Wrightin analyyttinen hermeneutiikka tarkoittaa mielenfilosofisena näkemyksenä. Tutkielma perustuu ensisijaisesti von Wrightin teoksiin Explanation and Understanding (1971) ja In the Shadow of Descartes (1998), joiden olennaisia ideoita avataan von Wrightin muun filosofisen tuotannon sekä kommentaarikirjallisuuden avulla. Tutkielman ensimmäisessä osassa jäsennetään ja selvennetään, mitä analyyttinen hermeneutiikka tarkoittaa von Wrightin teonfilosofiassa. Analyyttisen hermeneutiikan ydin kiteytyy siihen, että ihmisen käyttäytymistä koskevilla kausaalisilla ja teleologisilla selityksillä on toisistaan riippumattomat explanadat, ja selitysten todentamisessa on kyse eri asioista: kausaalinen selittäminen koskee fysikaalisia tosiseikkoja ja on empiirinen kysymys, kun taas teleologinen selittäminen koskee intentionaalisia tosiseikkoja ja on semanttinen kysymys. Tutkielman toisessa osassa analyyttisen hermeneutiikan teoreettinen jäsennys kytketään von Wrightin mielenfilosofiaan: kausaalinen selittäminen koskee fysikaalisia ilmiöitä ja ominaisuuksia, eli ruumiin neurofysiologisia tapahtumia, ja teleologinen selittäminen koskee mentaalisia ilmiöitä ja ominaisuuksia, eli mielen intentionaalisia tapahtumia, jotka muodostavat psyko-fysikaalisen parallelismin. Seuraavaksi von Wrightin psyko-fysikaalista parallelismia verrataan lähihistorian mielenfilosofista keskustelua hallinneisiin näkemyksiin ja ideoihin. Lopuksi selvennetään, mitä von Wright tarkoittaa episteemisellä, kausaalisella ja semanttisella prioriteetilla, joihin hänen psyko-fysikaalisen parallelisminsa a priori argumentaatio perustuu. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että Georg Henrik von Wrightin mielenfilosofia perustuu yhdenmukaisiin tieteenfilosofisiin periaatteisiin kuin hänen teonfilosofiansa, joten näkemyksestä voidaan puhua analyyttisena hermeneutiikkana. Mielenfilosofisena näkemyksenä analyyttinen hermeneutiikka tarkoittaa: etteivät mieli ja ruumis ole kaksi eri substanssia, vaan tosiseikkoja samasta neutraalista todellisuudesta; niiden suhde ei ole kausaalinen, vaan semanttinen; eivätkä ne redusoidu toisiinsa tai ole keskenään identtisiä, vaan mieli ja ruumis ovat kaksi aspektia yhdestä ja samasta käyttäytymisestä, joista toinen koskee tarkoituksia ja toinen neurofysiologiaa.

In this work, I argue that there is a non-trivial historical-theoretical context in which a sound, deductive argument for the immateriality of the human intellect can be given entirely based on Thomas Aquinas’s philosophical framework. Aquinas presents several arguments for the immateriality of the human intellect. His preferred arguments for this conclusion are sometimes known as the two universality arguments, because they are based on the universal aspects of human intellectual cognition. According to the argument from the universal scope of intellectual cognition, the intellect must be immaterial because it is capable of knowing the natures or essences of all material substances, which nothing material could do. According to the argument from the universal mode of human intellectual cognition, the intellect must be immaterial because nothing material could cognize its objects in the abstract, universal mode of the intellect. These two arguments have recently received critical scholarly attention. The scope argument is considered unsuccessful by nearly all of Aquinas’s recent commentators, whereas the mode argument has been frequently defended in the literature. However, the mode argument has also been criticized for an allegedly unjustified inference known as the “content fallacy”: just because something represents universally and thus immaterially, it does not follow that it is ontologically immaterial itself, unless further argumentation is provided. Several replies have been given to the “content fallacy” objection, but these leave the matter inconclusive at best in my opinion. I think the content fallacy can be overcome, but this requires taking into consideration Aquinas’s views on how the intellect actively causes or abstracts the cognitive representations of the essences it cognizes. The resulting argument, which I call the causal universality argument, is nowhere found in Aquinas’s works in a dialectically satisfying form. However, it is an argument entirely based on Aquinas’s theoretical framework. Thus, even if it is an argument Aquinas never intended to make, it is an argument he could have coherently given without adding anything new to his philosophy. Demonstrating the immateriality of the human intellect is important to Aquinas for several reasons. For example, it is a part of Aquinas’s larger project of trying to philosophically establish the incorruptibility and immortality of the human soul, which makes the resurrection of the human being at least a coherent possibility from a philosophical point of view. If the causal universality argument is sound relative to its proper theoretical context as I argue, then Aquinas has a good basis on which to argue for these further claims.

Tutkielma tarkastelee James Woodwardin kausaaliselityksen manipulaatioteoriaa ja sen soveltamista taloustieteessä. Se keskittyy luomaan filosofisesti perustellun ja käytäntöä lähellä olevan tulkinnan kausaalisesta selittämisestä taloustieteen alalla. Kausaatiolla ja selityksellä on keskeinen rooli ymmärryksen tuottamisessa. Niillä on lisäksi korvaamatonta käytännöllistä merkitystä, sillä tieto kausaalisuhteista mahdollistaa tapahtumien kontrolloinnin. Tästä syystä suuri osa tieteellisestä toiminnasta keskittyy kausaalisuhteiden löytämiseen, ja niiden laajuuden arviointiin. Tieteellisen työn tarkkuuden takaamiseksi kausaatio, ja sen varaan pohjautuvat selitykset, vaativat tarkan määritelmän. Tutkielma esittelee Woodwardin manipulaatiosuhteisiin perustuvan määritelmän ja selvittää, miten tästä kausaation käsitteestä voidaan johtaa selityksiä. Tähän esitykseen perustuen tutkielma tarkastelee lisäksi Woodwardin teorian käyttökelpoisuutta taloustieteen metodologian tulkitsemisessa. Yhtymäpinnan Woodwardin teorian ja taloustieteen metodologian välille luo Uskali Mäen eristyksiin perustuva näkemys taloustieteellisestä mallintamisesta. Ensimmäinen luku esittelee keskeiset rajaukset ja lähtökohdat tutkimukselle. Toinen luku käsittelee Woodwardin näkemystä kausaatiosta ja antaa tarkan määritelmän kausaatiolle tapahtumien välisten kontrafaktuaalisten riippuvuussuhteiden kautta. Kolmas luku selvittää, miten edellä määritellystä kausaation käsitteestä voidaan johtaa selityksiä, ja perustelee, miksi esiteltävä kausaaliselityksen teoria on ratkaisevilta osin parempi kuin useat historialliset selitysteoriat. Neljäs luku esittelee Mäen näkemyksen malleista sijaissysteemeinä ja argumentoi, että esiteltävä näkemys taloustieteellisestä mallintamisesta voidaan nähdä taloustieteen tarkoituksiin sopivana käytännön sovelluksena Woodwardin teoriasta. Luvun lopussa tarkastellaan konkreettisia esimerkkejä taloustieteen alalta. Viides luku päättää. Tutkielma esittää, että kausaatio tulee ymmärtää kuvauksena manipulaatioiden vaikutuksesta: kahden tapahtuman välillä on kausaalinen suhde, jos tiettyjen ehtojen vallitessa yhtä manipuloimalla voidaan vaikuttaa toiseen. Selitykset puolestaan rakentuvat näin määriteltyjen kausaalisten suhteiden varaan: ne kertovat, miten selitettävä tapahtuma riippuu johdonmukaisesti selittävistä syistä kertoen samalla, miten selitettävään tapahtumaan olisi voinut vaikuttaa. Tutkielman keskeinen havainto on, että taloustieteelliset mallit pyrkivät kuvaamaan keskeisiä selitettävään tapahtumaan vaikuttavia kausaalisuhteita, ja täten luomaan selityksiä manipulaatioteoriaa vastaavalla tavalla. Manipulaatioteorian mukaiset intuitiot vaikuttavat implisiittisesti taloustieteen metodologian taustalla, ja taloustieteellisen mallintamisen tulkitseminen tässä viitekehyksessä auttaa tarkentamaan kausaation käsitettä ja kausaaliselitysten merkitystä taloustieteessä.

Ruumiillisuuden rooli mielenterveydenhäiriöissä on jäänyt psykopatologian tutkimuksessa suhteellisen vähäiselle huomiolle. Poiketen yleisestä käsityksestä liittyen psykopatologisiin ilmiöihin, traumatisoituminen ilmenee eritoten erilaisina kehollisina oireina. Vaikka traumatutkimusta on tehty monen eri tieteenalan piirissä, filosofian panos traumatutkimukseen on ollut vähäistä. Tämän työn lähtökohta on, että fenomenologisella filosofialla voisi olla annettavaa psykopatologian tutkimukselle. Eritoten ruumiinfenomenologian soveltaminen trauman tutkimukseen voisi syventää ymmärrystämme traumakokemusten kehollisuudesta. Thomas Fuchs on psykopatologiaa tutkiva fenomenologi, joka on kehittänyt fenomenologisia kuvauksia psykopatologisista kehokokemuksista. Tämän työn tavoitteet ovat ensinnäkin analysoida ja tarkentaa Fuchsin käsitystä psykopatologisten kehokokemusten fenomenologisesta rakenteesta sekä toisekseen soveltaa Fuchsin käsitystä psykopatologian kehollisuudesta traumanjälkeisen kehokokemuksen kuvailuun. Fuchsin mukaan psykopatologisten kehokokemusten taustalla on usein muutos eletyn ruumiin ja objektiruumiin tasapainossa. Eletty ruumis tarkoittaa ruumista, joka minä olen ja jonka kautta minä havaitsen ja olen maailmassa. Objektiruumis taas tarkoittaa aineellista ruumista, joka minulla on ja jonka minä ja muut voivat havaita. Erottelu juontaa juurensa fenomenologiseen perinteeseen, Husserlin ja Merleau-Pontyn kirjoituksiin. Ruumiin objektivoituminen tarkoittaa sitä, että eletyn ruumiin kyvyt, jotka mahdollistavat maailmassa olemisen, heikkenevät ja ruumis ilmenee kokemuksessa enemmän objektin kaltaisena. Fuchs kuvailee ruumiin objektivoitumista eri mielenterveyden häiriöissä, kuten melankoliassa ja skitsofreniassa. Ruumiin objektivoituminen ilmenee siten, että ruumis koetaan subjektin toimintaa vastustavana esteenä. Lisäksi kehon läpinäkyvyys ja affektiivisuus heikkenevät, ruumiista tulee tilallisajallisesti rajoittunut ja subjekti kokee vieraantuneisuutta suhteessa kehoonsa. Ongelmallista Fuchsin näkemyksessä on tapa, jolla hän kuvailee objektiruumista. Jotta objektiruumiin ilmeneminen kokemuksessa voisi toimia osana psykopatologisten ilmiöiden kuvausta, tulee käsitteen olla filosofisesti tarkka. Työssä ehdotetaan, että objektiruumis tulee ymmärtää yhtenä eletyn ruumiin aspektina tai yhtenä tapana, jolla eletty ruumis voi ilmetä. Sitä ei tule ymmärtää eletystä ruumiista erillisenä ruumiina, puhtaana objektina tai kuolleen ruumiin kaltaisena. Erottelu eletyn ruumiin ja objektiruumiin välillä on fenomenologinen, ei ontologinen. Fuchsin käsitys ruumiin objektivoitumisesta on sovellettavissa traumanjälkeiseen kehokokemukseen. Traumatisoitumisesta seuraa kehollisia oireita, jotka ovat jaettavissa rajoittumisoireisiin ja tunkeutumisoireisiin. Kummankinlaiset oireet voidaan kuvailla eletyn ruumiin objektivoitumisen avulla. Traumatisoitunut keho ilmenee kokemuksessa tilallisajallisesti rajoittuneena, sillä trauma johtaa ajallisen eteenpäin suuntautuneisuuden estymiseen sekä siihen, että subjekti ei koe ympäristöään laajana mahdollisuuksien kenttänä. Lisäksi traumatisoitunut keho koetaan itsestä erillisenä ja se ilmenee kokemuksessa ulkoistettuna objektina. Trauma johtaa kehon affektiivisuuden ja läpinäkyvyyden heikkenemiseen, minkä seurauksena keho ei mahdollista saumatonta maailmassa olemista. Kehon affektiivisuuden ja läpinäkyvyyden puute ilmenee siten, että traumatisoitunut keho on poissa kokemuksesta ongelmallisella tavalla. Traumamuistoja uudelleenkokeva keho vuorostaan tunkeutuu kokemukseen vieraana ja uhkaavana. Lisäksi häpeällä vaikuttaa olevan rooli traumanjälkeisessä ruumiin objektivoitumisessa. Traumatisoituneen kehon puuttuminen kehokokemuksesta sekä sen ajoittainen tunkeutuminen kokemukseen uudelleenkokemisoireiden aikana vaikuttavat muodostavan syklin, joka toistuu traumanjälkeisessä kehokokemuksessa. Vaikka traumatisoituneet henkilöt kuvailevat joskus äärimmäisiä kehosta vieraantumisen ja irtautumisen kokemuksia, fenomenologisesti ei voida sanoa, että traumatisoitunut henkilö ei olisi hänen eletty ruumiinsa tai että hänen ruumiistaan olisi tullut puhdas objekti. Trauma voi johtaa merkittävään ruumiin objektivoitumiseen, mutta se ei voi johtaa subjektin erkaantumiseen ruumiistaan. Työn perusteella voidaan esittää, että Fuchsin käsitys eletyn ruumiin objektivoitumisesta psykopatologisten kokemusten osatekijänä havainnollistaa ruumiillisuuden roolia mielenterveydenhäiriöissä sekä valottaa psykopatologisten kehokokemusten fenomenologista rakennetta. Fuchsin näkemysten käsitteellisen tarkentamisen seurauksena voidaan sanoa, että psykopatologinen ruumiin objektivoituminen on mahdollista ymmärtää tavalla, joka on filosofisesti tarkka ja joka pohjaa fenomenologisesta perinteestä löytyviin kehollisuuden analyyseihin. Lisäksi traumanjälkeistä kehokokemusta voidaan mielekkäästi kuvailla ruumiin objektivoitumisen avulla. Vaikuttaa siltä, että useiden traumanjälkeisten oireiden taustalla voidaan nähdä eletyn ruumiin kykyjen heikkeneminen ja objektiruumiin ilmeneminen kehokokemuksessa.

This study concerns sign and signification from the viewpoint of the three main parts of Stoic philosophy, i.e. logic, physics, and ethics. Its objective is to identify topics belonging to Stoic logic, physics and ethics which concern sign and signification in order to evaluate whether a general notion of sign applicable to Stoic philosophy as a whole may be discovered or constructed. The study is based on a corpus of ancient evidence and testimonia, drawing on surviving Stoic sources supplemented by second-hand sources, especially the works by Diogenes Laertius and Sextus Empiricus. The evidentiary value of Aristotelian and Epicurean philosophy is also discussed. As principal results of the study, pertinent topics in Stoic physics viz. sign and signification are identified, e.g. the concept of relativity in Stoic ontology and the Stoic doctrine of divination. In the context of Stoic logic, important distinctions related by Sextus Empiricus are analysed: an account of the sign as an essential concept in human rationality, and a threefold division consisting of the signifier, the signified and the existent. Sextus’ account concerning commemorative and indicative signification is then discussed, with evidence supporting the plausible attributability of these two kinds of signs to the Stoics being found in the resemblance between Sextus’ account of commemorative and indicative signification and Cicero’s testimony on Stoic divination. An outline of the general conception of sign is then presented through two properties, relativity and evidentiality. In a case study conducted in Stoic ethics, questions of moral psychology concerning knowledge of one’s ethical status are identified as of sign-inferences and conform to the general conception of sign. In conclusion, while several topics pertinent to sign and signification in Stoic philosophy yield, on closer analysis, support for a general conception of sign, construction of a more substantial account requires more research and a larger evidence-base. Prospects for further study in this regard are identified especially in the Stoic concept of pneuma.

David Chalmers ja Kelvin McQueen julkaisivat vuonna 2021 artikkelin ”Consciousness and the Collapse of the Wave Function”, jossa he ehdottavat tietoisuuden tehtäväksi romahduttaa kvanttimekaniikassa tunnettu aaltofunktio. Tutkielmassa selvitetään, ratkaiseeko tämä ehdotus mahdollisesti David Chalmersin vuonna 1996 esittämää naturalistista dualismia koskevan epifenomenalismin ongelman, eli tarjoaako se mahdollisuuden mentaaliselle kausaatiolle. Kyseessä on kirjallisuustutkimus, jonka pääasiallisina lähteinä toimivat David Chalmersin kirja ”The Conscious Mind: In Search of a Fundamental Theory” (1996) sekä Chalmersin ja McQueenin artikkeli ”Consciousness and the Collapse of the Wave Function” (2021). Chalmers kritisoi vuoden 1996 kirjassaan fysikalismin näkemystä ontologisesta monismista ja esittää, että tietoisuudella on oltava sekä fysikaalisia että ei-fysikaalisia ominaisuuksia. Tätä näkemystä hän nimittää naturalistiseksi dualismiksi. Naturalistista dualismia voidaan kuitenkin kritisoida mentaalisen kausaation puutteesta, eli epifenomenalismista. Näyttäisi nimittäin siltä, ettei tietoisuuden ei-fysikaalisilla ominaisuuksilla ole mentaalista kausaatiota luonnollisessa maailmassa. Chalmersin palatessa mentaaliseen kausaatioon 2000-luvulla Chalmers ja McQueen yhdistävät tutkimuksessaan tietoisuuden tutkimuksen kvanttimekaniikkaan ja matemaattisen integroidun informaation teoriaan ja esittävät mahdollisuuden sille, että tietoisuuden tehtävä on romahduttaa aaltofunktio. Jos tämä tulkinta pitää paikkansa, tietoisuudella näyttäisi olevan mentaalinen kausaatio fysikaalisessa maailmassa. Ei kuitenkaan ole täysin selvää, ratkaiseeko aaltofunktion romahdustulkinta epifenomenalismin ongelman naturalistisessa dualismissa. Ensinnäkin Chalmersin ja McQeenin tulkinta on pelkkä postulaatti siitä, miten tietoisuutta voitaisiin mahdollisesti tutkia, eikä se välttämättä anna riittäviä perusteita mentaaliselle kausaatiolle. Toiseksi johtopäätöksissä todetaan, että kvanttimekaniikan tasolla epifenomenalismin ongelma on ehkä mieletön, sillä se perustuu kausaaliselle sulkeutuneisuudelle ja kvanttitasolla näyttäisi olevan enemmän tai vähemmän indeterministisyyttä.

This thesis addresses the concept of mathematical foundations from a mathematics-first perspective. The primary goal of this thesis is to understand the mathematics-first reasoning for the search of foundations of mathematics and to understand how the concept of a foundation should be interpreted in a mathematics-first approach to the philosophy of mathematics. The central finding of my thesis is that the value of foundations of mathematics for a mathematics-first philosopher is found in the ability of the foundation to serve the mathematical community and push mathematics forward. The first chapter provides historical context on the question of foundations, covering the primary schools of thought, formalism, intuitionism, and logicism, as well as discussing the arguments for and against set theory as a foundation in mathematics. The second chapter presents taxonomies by Shapiro, Marquis, Maddy, and Ladyman & Presnell that classify the senses in which a foundation is used or should be used. The chapter also discusses differing attitudes toward the philosophy of mathematics, including philosophy-first, philosophy-last-if-at-all, and mathematics-first approaches. The third chapter explores the value of a foundation for a mathematics-first philosopher, with Maddy's taxonomy serving as the basis for understanding how foundations can benefit the mathematical community. The value of having foundations is found in the security, maximality, and unity they provide to the discipline. The thesis concludes by reflecting on the metaphors used in the foundational debate and considering the notion of mathematical progress as it relates to the value of a foundation from a mathematics-first perspective.

Tutkimuksen tavoite on selvittää miten Nishitanin filosofiselle projektille keskeinen tyhjyyskäsite kuuluisi tulkita, ja tämän tulkinnan valossa ymmärtää myös sen jokapäiväistä elämää koskevia eettisiä implikaatioita. Kysymys on olennainen, sillä Nishitania kommentoivassa kirjallisuudessa on hänen tyhjyyskäsitettään tulkittu selkeästi ontologisella tavalla, eli sen on nähty liittyvän olemiseen tai olemisen maaperään. Toisaalta Nishitania on tulkittu myös niin, että hänen tyhjyyskäsitteensä liittyisi enemmän maailman hahmottamisen tapaan tai katsantokantaan, joka rikkoo tavanomaisen reifioidun käsityksemme olemisesta. Avaan Nishitanin tyhjyysfilosofiaan kytkeytyvää eksistentiaalista käsitystä, jonka mukaan tyhjyyden oivaltaminen on samalla eksistentiaalisesta kärsimyksestä vapautumista. Keskeinen ajatus tässä vapautumisessa on tavanomaisen itseyden olemassaolon kyseenalaistaminen. Käsittelen myös kysymystä siitä uhkaako Nishitanin tyhjyysfilosofinen näkemys velvollisuuteen perustuvien eettisten normien mukaista käytöstä tai moraalisen toimijuuden mahdollisuutta. Käytän pääasiallisena aineistona Nishitanin Religion and Nothingness-alkuteosta, jota voidaan pitää Nishitanin pääteoksena. Sekundaarikirjallisuutena hyödynnän erityisesti Taitetsu Unnon editoimaa artikkelikokoelmaa The Religious Philosophy of Nishitani Keiji: Encounter with Emptiness, josta on hyvin löydettävissä eri näkökulmia Nishitanin tyhjyyskäsitteeseen ja toisaalta etiikkaa koskevaan problematiikkaan. Pyrin asettamaan eri näkökulmat keskenään vuoropuheluun, ja nostan esille löytämiäni tulkinnallisia ongelmia. Tuon tutkielmassa esiin oman tulkintani, jonka mukaan voimme tulkita tyhjyyskäsitteen integratiivisesti, mikä edellyttää selkeää ja kontekstille herkkää kielenkäyttöä sen suhteen puhummeko olemisesta sinänsä vaiko katsantokannoista tuohon olemiseen. Tulen siihen lopputulokseen, että eettiset normit tai moraalinen toimijuus eivät edellytä itseyden olemassaoloa siten kuin sen tavanomaisesti käsitämme, mutta Nishitanin tyhjyysfilosofia vaatii tuekseen myös käytännön filosofista viisausperinnettä, jotta sen mahdollistama vapaus eksistentiaalisesta kärsimyksestä sekä myötätunto toisia kohtaan voivat toteutua.