Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Teoretisk filosofi"

Sort by: Order: Results:

  • Pyhäjärvi, Markus (2022)
    René Descartes (1596–1650) tunnetaan metafyysisestä substanssidualismistaan eli mielen ja ruumiin ontologisesta kahtiajaosta. Vähemmän tunnettua on hänen tunneteoriansa, joka ilmenee Sielun liikutukset (1649) teoksesta sekä laajasta kirjeenvaihdosta vuosilta 1643–1649 Böömin prinsessa Elisabethin (1618–1680) kanssa. Perinteisen substanssidualismia puoltavan tulkinnan mukaan Descartesille 1) ihmisen mieli on luonteeltaan aineeton ja ruumis aineellinen, joille kuuluvat täysin omat ja erilaiset ominaisuudet, 2) mielen ja ruumiin substanssit toimivat itsenäisesti toisistaan riippumatta ja 3) mieli ja siihen liittyvät toiminnot ovat aina tietoisia. Esitän, että Descartesin tunneteoriasta muodostuva ihmiskäsitys ei ole yhteensopiva perinteisen tulkinnan kanssa. Vastoin perinteistä tulkintaa, Descartesille 1) tunteet ovat ominaisuuksia, jotka eivät ole redusoitavissa joko aineettomaan tai aineelliseen olevaan, 2) mieli ja ruumis eivät toimi itsenäisesti tai toisistaan riippumatta, vaan ne muodostavat psykofyysisen kokonaisuuden, 3) kaikki mieleen liittyvät operaatiot eivät ole tietoisia, vaan muistijäljet, jotka eivät ole palautettavissa mieleen, vaikuttavat ihmisen tunteisiin ja käyttäytymiseen. Ehdotan tarkasteluni perusteella, että Descartesin tunneteorian näkökulmasta hänen ihmiskäsityksensä ei ole dualistinen, vaan holistinen, sillä tunteet, jotka kuuluvat olennaisesti Descartesin määrittämän ihmisen olemukseen, edellyttävät mielen, ruumiin sekä situaation. Osoitan työssäni, että Descartesille erityisiä tunneluokkia ovat primitiiviset tunteet, ruumiilliset tunteet, intellektuaaliset tunteet, sosiaaliset tunteet, tiedostamattomien muistijälkien aiheuttamat tunteet sekä moraaliset tunteet, joista useimmat edellyttävät välttämättä sekä mielen, ruumiin että situaation läsnäolon. Descartes ei kuitenkaan missään elämänvaiheessaan hylkää eksplisiittisesti metafyysistä dualismia ja siihen olennaisesti liittyvää reduktion periaatetta, jotka näyttävät olevan ristiriidassa hänen tunneteorian holistisen luonteen kanssa. Työni osoittaa Descartesin ihmiskäsityksen olevan monivivahteisempi kuin perinteinen tulkinta antaa ymmärtää, mutta lopulta myös sen ristiriitaisuuden.
  • Antturi, John Gaius (2022)
    In this work, I argue that there is a non-trivial historical-theoretical context in which a sound, deductive argument for the immateriality of the human intellect can be given entirely based on Thomas Aquinas’s philosophical framework. Aquinas presents several arguments for the immateriality of the human intellect. His preferred arguments for this conclusion are sometimes known as the two universality arguments, because they are based on the universal aspects of human intellectual cognition. According to the argument from the universal scope of intellectual cognition, the intellect must be immaterial because it is capable of knowing the natures or essences of all material substances, which nothing material could do. According to the argument from the universal mode of human intellectual cognition, the intellect must be immaterial because nothing material could cognize its objects in the abstract, universal mode of the intellect. These two arguments have recently received critical scholarly attention. The scope argument is considered unsuccessful by nearly all of Aquinas’s recent commentators, whereas the mode argument has been frequently defended in the literature. However, the mode argument has also been criticized for an allegedly unjustified inference known as the “content fallacy”: just because something represents universally and thus immaterially, it does not follow that it is ontologically immaterial itself, unless further argumentation is provided. Several replies have been given to the “content fallacy” objection, but these leave the matter inconclusive at best in my opinion. I think the content fallacy can be overcome, but this requires taking into consideration Aquinas’s views on how the intellect actively causes or abstracts the cognitive representations of the essences it cognizes. The resulting argument, which I call the causal universality argument, is nowhere found in Aquinas’s works in a dialectically satisfying form. However, it is an argument entirely based on Aquinas’s theoretical framework. Thus, even if it is an argument Aquinas never intended to make, it is an argument he could have coherently given without adding anything new to his philosophy. Demonstrating the immateriality of the human intellect is important to Aquinas for several reasons. For example, it is a part of Aquinas’s larger project of trying to philosophically establish the incorruptibility and immortality of the human soul, which makes the resurrection of the human being at least a coherent possibility from a philosophical point of view. If the causal universality argument is sound relative to its proper theoretical context as I argue, then Aquinas has a good basis on which to argue for these further claims.
  • Lievonen, Carlos (2022)
    Tutkin tutkielmassani Robert Brandomin ja John McDowellin tieto-oppeja metaepistemologisesta näkökulmasta ”syvän erimielisyyden” (deep disagreement) käsitettä hyödyntäen. Selvitän, voiko Brandomin ja McDowellin erimielisyyttä pitää niin sanottuna ”syvänä erimielisyytenä”, toisin sanoen järjestelmällisenä kiistana, jonka osapuolten on poikkeuksellisen vaikeaa löytää yhteisymmärrystä. Lisäksi harkitsen mitä hyötyjä syvän erimielisyyden tutkimisesta voi olla itse tietoteoreettiselle keskustelulle. Tutkielman alkupuolella esittelen Brandomin ja McDowellin edustaman Pittsburghin koulukunnan tietoteoreettisen perustan eli annetun myytin (Myth of the Given) ja sen esittämät haasteet tietoteorialle. Brandomilla ja McDowellilla on omat tapansa oikeuttaa uskomukset ilman annetun käsitettä, mikä on johtanut eripuraan koulukunnan sisällä. Tutkielman loppupuolella selvitän millä perustein Brandomin ja McDowellin erimielisyyttä voisi pitää niin sanottuna syvänä erimielisyytenä. Nostan analyysissäni esiin erityisesti Brandomin ja McDowellin erimielisyydet kokemuksen käsitteen merkityksestä sekä heidän näkemyksensä siitä, mikä on filosofian tehtävä ylipäänsä. Johtopäätökseni on, että Brandomin ja McDowellin erimielisyyttä voi hyvinkin pitää syvänä, mutta että sen pohjaaminen tiettyyn episteemiseen lähtökohtaan saattaa olla harhaanjohtavaa ja keskustelun kehityksen kannalta haitallista.
  • Kanervo, Jonatan (2021)
    Tutkielma tarkastelee James Woodwardin kausaaliselityksen manipulaatioteoriaa ja sen soveltamista taloustieteessä. Se keskittyy luomaan filosofisesti perustellun ja käytäntöä lähellä olevan tulkinnan kausaalisesta selittämisestä taloustieteen alalla. Kausaatiolla ja selityksellä on keskeinen rooli ymmärryksen tuottamisessa. Niillä on lisäksi korvaamatonta käytännöllistä merkitystä, sillä tieto kausaalisuhteista mahdollistaa tapahtumien kontrolloinnin. Tästä syystä suuri osa tieteellisestä toiminnasta keskittyy kausaalisuhteiden löytämiseen, ja niiden laajuuden arviointiin. Tieteellisen työn tarkkuuden takaamiseksi kausaatio, ja sen varaan pohjautuvat selitykset, vaativat tarkan määritelmän. Tutkielma esittelee Woodwardin manipulaatiosuhteisiin perustuvan määritelmän ja selvittää, miten tästä kausaation käsitteestä voidaan johtaa selityksiä. Tähän esitykseen perustuen tutkielma tarkastelee lisäksi Woodwardin teorian käyttökelpoisuutta taloustieteen metodologian tulkitsemisessa. Yhtymäpinnan Woodwardin teorian ja taloustieteen metodologian välille luo Uskali Mäen eristyksiin perustuva näkemys taloustieteellisestä mallintamisesta. Ensimmäinen luku esittelee keskeiset rajaukset ja lähtökohdat tutkimukselle. Toinen luku käsittelee Woodwardin näkemystä kausaatiosta ja antaa tarkan määritelmän kausaatiolle tapahtumien välisten kontrafaktuaalisten riippuvuussuhteiden kautta. Kolmas luku selvittää, miten edellä määritellystä kausaation käsitteestä voidaan johtaa selityksiä, ja perustelee, miksi esiteltävä kausaaliselityksen teoria on ratkaisevilta osin parempi kuin useat historialliset selitysteoriat. Neljäs luku esittelee Mäen näkemyksen malleista sijaissysteemeinä ja argumentoi, että esiteltävä näkemys taloustieteellisestä mallintamisesta voidaan nähdä taloustieteen tarkoituksiin sopivana käytännön sovelluksena Woodwardin teoriasta. Luvun lopussa tarkastellaan konkreettisia esimerkkejä taloustieteen alalta. Viides luku päättää. Tutkielma esittää, että kausaatio tulee ymmärtää kuvauksena manipulaatioiden vaikutuksesta: kahden tapahtuman välillä on kausaalinen suhde, jos tiettyjen ehtojen vallitessa yhtä manipuloimalla voidaan vaikuttaa toiseen. Selitykset puolestaan rakentuvat näin määriteltyjen kausaalisten suhteiden varaan: ne kertovat, miten selitettävä tapahtuma riippuu johdonmukaisesti selittävistä syistä kertoen samalla, miten selitettävään tapahtumaan olisi voinut vaikuttaa. Tutkielman keskeinen havainto on, että taloustieteelliset mallit pyrkivät kuvaamaan keskeisiä selitettävään tapahtumaan vaikuttavia kausaalisuhteita, ja täten luomaan selityksiä manipulaatioteoriaa vastaavalla tavalla. Manipulaatioteorian mukaiset intuitiot vaikuttavat implisiittisesti taloustieteen metodologian taustalla, ja taloustieteellisen mallintamisen tulkitseminen tässä viitekehyksessä auttaa tarkentamaan kausaation käsitettä ja kausaaliselitysten merkitystä taloustieteessä.
  • Laamanen, Heimo (2021)
    Abstract Faculty: Faculty of Social Sciences Degree programme: Master of Philosophy Study track: Theoretical Philosophy Author: Heimo Laamanen Title: Process Reliabilism, Justification in the Context of Artificial Epistemic Agents Level: Master Month and year: 06.2021 Number of pages: 84 + 7 Keywords: Epistemology, justification, process reliabilism, artificial epistemic agent, philosophy of artificial intelligence Supervisor or supervisors: Markus Lammenranta and Jaakko Hirvelä Where deposited: Helsinki Unversity Library Additional information: Abstract: The main topic of this thesis is justification for belief in the context of AI--based intelligence software agents. This topic deals with issues belonging to the joint domain of the philosophy of artificial intelligence and epistemology. The objective of this thesis is to discuss a form of process reliabilism for the collaboration environment of human beings and intelligent software agents. The motivation of the study presented in this thesis is due to the ongoing progress of artificial intelligence, robotics, and computer science in general. This progress has already enabled to establish environments in which human beings and intelligent software agents collaborate to provide their users with various information--based services. In the future, we will not be aware of whether a service is offered by human beings, intelligent software agents, or jointly by them. Hence, there are two kinds of information agents, and this gives rise to the following key question: Can an intelligent software agent be also an epistemic agent in a similar way as a human being? In other words, can an intelligent software agent have beliefs, justified beliefs, and more importantly, can it know something? If so, then there is a clear motivation to extend epistemology to include the context of artificial epistemic agents. This, in turn, raises several new questions, such as the following: First, do artificial epistemic agents set any new requirements to epistemological concepts and theories concerning justification? And second, what would be the appropriate theory of justification in the context of artificial epistemic agents? At first, the reader is provided with necessary background information by discussing the following topics: introductions to epistemology; artificial intelligence; a collaborative environment of human beings and artificial epistemic agents; the concepts of information, proposition, belief, and truth; and scenarios with which main ideas are clarified and tested. Then, this thesis introduces a form of applied epistemology including its aim and some requirements for the theories of justification set by the development and operation of artificial epistemic agents. Finally, after setting the scene, this thesis explores process reliabilism including main objections and proposes an enhancement to process reliabilism so that it better addresses the context of artificial epistemic agents. The results are as follows: First, this thesis supports the view that an intelligent software agent can actually be an artificial epistemic agent capable of having beliefs, justified beliefs, and knowledge. Second, there is a clear motivation to extend the domain of epistemology to include artificial epistemic agents. This extension is a form of applied epistemology that has not yet been discussed much in either epistemology or artificial intelligence. Third, this thesis gives reasons for the supposition that the context of artificial epistemic agents sets new requirements to epistemological theories. And finally, this thesis gives motivations to support the idea that a form of process reliabilism called pragmatic process reliabilism could be the appropriate unified theory of justification for belief in the collaborative environment of human epistemic agents and artificial epistemic agents.
  • Leinonen, Mika Tapani (2021)
    The topic of this work is Aristotle’s doctrine of the intellect (ὁ νοῦς) as the noetic faculty of the soul in the psychology of the De anima. The work is based on scholarly exegesis of Aristotle’s text and philosophical analysis of his arguments. This work also reviews some of the most prominent interpretations of the topic up to the present. While most research on the topic seems to have focused primarily on ontological issues, the aim of this work is to assess the question of what kind of an activity Aristotle ascribes to the intellect as a faculty of the soul. To this end, I separate between two forms of rationality in Aristotle’s psychology, noetic and discursive rationalities. Close reading of Aristotle’s considerations of rational capabilities in the De anima shows that he separates between these, and furthermore that the characteristic activity of the intellect (νοεῖν) is best understood in terms of the former. I also discuss the method of defining capacities in Aristotle’s faculty psychology and give reasons for thinking that the doctrine of the intellect stands for a higher, separate reality in Aristotle’s psychology and is not contained in the common account of the soul. In approaching the topic of the intellect, I discuss the way that Aristotle aims to overcome the shortcoming of Anaxagoras’ theory with his doctrine of the potential (δύναμις) intellect. The central account of the intellect’s noetic activity in the De anima is given in terms of receptivity (δεκτικός) and is borne out of an analogy with sense perception. The analogy implies an explanation of the intellect’s activity with the model of efficient cause. But Aristotle’s considerations of the nature of the intellect also show him detaching it from the faculty of sense due its difference in scope, discussed in terms of limitlessness or neutrality of the intellect. In this work I argue that the characterizations that Aristotle gives of the intellect’s characteristic activity prevents from reading it as thinking in the broad sense of the term. However, it is possible to take Aristotle’s focus to be with thinking in his account of the intellect. In this work my aim is to give reasons for why this reading is unsuccessful and to provide an alternative, which argues that the cognitive activity of the intellect in the De anima is rather best understood by associating it with theoretical knowledge. In my reading the activity of the intellect does not stand for ordinary thought but for the most successful form of rationality available to humans, which is a veridical and direct kind of cognition that is of starting points of explanatory sciences. The activity of the intellect is primarily for Aristotle reception of form (εἶδος), as is shown by his characterization ‘place of forms’. In conformity with the traditional reading of Alexander of Aphrodisias, the noetic faculty of the soul is in my reading never the actual locus of forms but only the dispositional capacify for participating in the life of active understanding.