Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Theatre Research"

Sort by: Order: Results:

  • Vesa, Karoliina (2021)
    Tutkimus käsittelee mieshenkilöiden maskuliinisuutta Hamilton: An American Musical -musikaalissa. Analyysissä keskitytään erityisesti musikaalin päähenkilöön Alexander Hamiltoniin, mutta myös muita mieshenkilöitä käsitellään sillä osin kun he jollain olennaisella tapaa peilaavat Hamiltonin maskuliinisuutta. Mieshenkilöiden maskuliinisuutta tarkastellaan erityisesti luonteen, ideaalien, valtionrakennuksen, hallitsemisen ja sodankäynnin kautta. Hamilton -musikaali kertoo Yhdysvaltain perustajaisän ja ensimmäisen valtiovarainministerin Alexander Hamiltonin vaiherikkaan tarinan. Hamilton on lähtöisin köyhistä oloista, mutta peräänantamattomuudella, älykkyydellä ja taidolla nousee niin sotasankariksi, menestyneeksi asianajajaksi kuin arvostetuksi valtionmieheksi. Intohimoisen luonteensa vuoksi hän kuitenkin helposti riitautuu työtovereidensa kanssa ja lopulta kaunainen entinen ystävä surmaakin hänet kaksintaistelussa. Uutteruudellaan Hamilton jättää huomattavan perinnön. Tutkimuksen metodi on draamantutkimus. Tutkimuksen aineisto on Hamiltonin libretto. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat käsitys hegemonisesta maskuliinisuudesta sekä Judith Butlerin käsitys sukupuolen performatiivisuudesta. Tutkimuksessa käy ilmi, että Hamiltonia kuvataan pitkälti superlatiivien kautta. Hän yleensä tekee asiat suuremmalla sydämellä ja suuremmalla volyymillä kuin muut mieshenkilöt, mikä korostaa hänen maskuliinisuuttaan, sillä työ ja suoritukset koettiin varsinkin Hamiltonin aikaan maskuliinisena alana. Hamiltonin alati esiin tulevan konfliktiherkkyyden taas voi nähdä niin maskuliinisena kuin maskuliinisuudesta vieroittavana tekijänä. Hamiltonin maskuliinisuudesta nousee esiin myös useita kulttuurisesti symboliseen aseman nousevia piirteitä kuten oman onnensa seppänä oleminen. Lisäksi suuret teot ja aktiivisuuden ihanne ovat keskeisessä asemassa Hamiltonin maskuliinisuutta arvioitaessa. Tutkimuksen johtopäätelmistä selviää, että Hamiltonin maskuliinisuuden esilletuominen sopii hyvin yhteen hegemonisen maskuliinisuuden periaatteiden kanssa ja hänen maskuliinisuutensa ilmentymissä huomaa hyvin sukupuolen performatiivisuuden periaatteet. Yksi näistä hegemonisen maskuliinisuuden periaatteista, joka teoksessa on runsaasti läsnä, on hegemonisen maskuliinisuuden ekspansioinistinen luonne. Tutkimuksesta myös käy ilmi, että – niin ikään hegemoniselle maskuliinisuudelle ominainen – kilpailullisuudella on keskeinen ja monipuolinen rooli maskuliinisuuden ilmemisessä.
  • Känä, Iiris (2021)
    Tutkielmassani analysoin Frank Wedekindin näytelmää Kevään herääminen ja siitä tehtyä musikaaliadaptaatiota. Analyysini kohteena on teosten yksi päähenkilöistä, Wendla, jonka naiskuvaa pohdin kolmen sekä näytelmästä, että musikaalista löytyvien avainkohtien avulla. Keskeisimpänä lähteenäni hyödynnän Judith Butlerin teoriaa sukupuolen performatiivisuudesta, josta hän puhuu muun muassa kirjoissaan Bodies That Matter (1993) ja Gender Trouble (1999). Tutkin, miten sukupuolen performatiivisuus näkyy Wendlassa ja miten se vaikuttaa hänen tarinaansa. Wendlan kokemaa väkivaltaa tutkin käyttäen apunani Kara Reillyn kirjoitusta James Robert Allardin ja Mathew R. Martinin toimittamasta teoksesta Staging Pain, 1580-1800: Violence and Tauma in British Theater (2009). Tutkimukseni on tekstianalyysiä ja kuuluu draaman tutkimuksen alaan. Analyysissäni huomasin, kuinka Wendla toteuttaa niitä sukupuolen performatiivisuuksia, joita hän on oppinut äidiltään, mutta hänestä on löydettävissä kapinahenkeä muuttaa asioita. Teosten naiskuva on raadollinen ja todentuntuinen, koska Wendla on monitasoinen hahmo, eikä yksiselitteinen. Hän on nuori ihminen, joka etsii vastauksia hämmentäviin ja pelottaviin asioihin, joita hän ei ymmärrä. Hänen tarinakaarensa on se, joka aloittaa ja sulkee näytelmän ja musikaalin, tehden hänestä hyvin olennaisen hahmon, joka on tutkimisen arvoinen.
  • Näppilä, Heidi (2022)
    Tutkielmani käsittelee ei-inhimillisen representaatiota Neljän päivän läheisyys –näytelmässä. Aineistona on Pipsa Longan alkuperäistä draamateksti (2021) ja Teatteri Viiruksen kantaesityksen Fyra dagar av närhet (2021) esitystaltiointi. Kysyn, miten ei-inhimillinen voi olla teatteriesityksen ja tekstin kaltaisissa inhimillisissä viitekehyksissä. Mitä ne keinot ovat, joita teatteri voi käyttää kieltä pakenevan ei-inhimillisen olemuksen ilmentämisessä? Sovellan ei-inhimillisen käsitettä erilaisiin toimijoihin ja olemuksiin ja kokeilen voiko ei-inhimillisen käsite auttaa hahmottamaan myös inhimillisen representaatiota ekodramaturgisessa teoksessa. Neljän päivän läheisyys on ekodramaturginen teos, joka käsittelee kahden eläinlajin, ihmisen ja lokin, rinnakkaineloa neljän päivän ajan lomahotellissa ja hotellin läheisellä rannalla. Ei-inhimillinen viittaa tutkielmassa eläimeen, luontoon ja sellaisiin representaation muotoihin, jotka eivät palaudu kiistattomasti inhimillisen kategoriaan. Teoreettisena viitekehyksenä toimii posthumanistinen ajattelu, ekokriittinen kirjallisuustutkimus ja ekodramaturgian tutkimustraditio. Tutkielmassa hahmotetaan ei-inhimillisen kategoriaa Emmanuel Levinasin filosofiassa esiintyvän Toinen -käsitteen kautta. Tärkeitä teemoja tutkielmassa ovat kieli ja ruumis sekä poissaolon teemat ja erilaiset näkökulmat aikaan ja paikkaan. Näytelmää analysoidaan neljästä eri näkökulmasta. Näitä ovat inhimillisen ja ei-inhimillisen rajaa purkavat kohtaukset, kielen rajallisuus ei- inhimillisen representaatiossa ja poissaolon teemat. Neljännen näkökulman muodostaa alaluku, jossa käsitellään teoksen juonen kannalta olennaista kuoleman teemaa ja kuolemaa käsittelevää performanssia. Tutkielmani osoittaa, että ei-inhimillisyyden representaatiossa ja sen tutkimuksessa olennaista on näkökulma, joka asettuu vastahankaan perinteisen draamantutkimuksen kanssa etsien tietoisesti ei- inhimillisen muotoja myös odottamattomista paikoista. Esitän, että myös inhimillisen alue, draama, on relevantti tila tuottaa erilaisia representaatiomuotoja ei-inhimillisestä.
  • Silvo, Kaisa (2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan Pipsa Longan Lauluja harmaan meren laidalta – These little town blues are melting away -näytelmätekstiä (2011) ihmisen ja luonnon välisen suhteen moninaisten ilmenemisen muotojen ja niiden merkitysten kautta. Keskiössä ovat ihmisten, eläinten ja paikkojen läsnäolon, keskinäisen vuorovaikutuksen sekä toimijuuden kysymykset ekokatastrofin kynnyksellä ja sen lopulta tapahtuessa. Vuorovaikutusta, läsnäoloa ja toimijuutta tarkastellaan näytelmän keskeisen aiheen, ilmastonmuutoksen, valossa. Ilmastonmuutoksen merkittävin ilmenemismuoto näytelmässä on merenpinnan nouseminen: näytelmässä Itämeren rannalle sijoittuvan kylän asukkaat kohtaavat (ilmaston)muutoksen joutuessaan pakenemaan nousevaa merenpintaa tai muutoin reagoimaan siihen. Merenpinnan nousu motivoi näytelmän hahmoja toimintaan tai toisaalta tuo esiin anti-toimijuuden, kuten kykenemättömyyden tai haluttomuuden toimia. Tapahtumien synnyttämisen lisäksi merenpinnan nousu luo näytelmälle esteettisen kehyksen. Tutkielman teoreettinen viitekehys painottuu ekokriittiseen tutkimussuuntaukseen. Työn edetessä kuitenkin kävi ilmi, että posthumanismia teoriana ei voi kokonaan ohittaa, sillä jo tutkielman kysymyksenasettelussa ristivalottuvat sekä ekokriittinen että posthumanistinen sävy. Ekokritiikki taustateoriana vahvistaa tehtyä tulkintaa ilmastonmuutoksesta näytelmän keskeisenä aiheena ja siten motivoi ja perustelee tutkielman näkökulman valinnan. Tutkielmassa käytetään myös monitieteellistä paikan käsitettä tarkastellessa näytelmän tapahtumapaikkojen (kuten metsä, kylä ja palvelukeskittymä Onni-keskus) merkityksiä. Paikka-käsite on oleellinen myös hahmoteltaessa näytelmän tapahtumaympäristöä kokonaisuutena sekä muutoksen näyttämönä. Analyysissa merkityksellisiksi kasvavat näytelmän henkilöhahmojen (osin muuttuva) suhde luontoon ja sen merkitykset, ihmis- ja eläinhahmojen lajienvälisyyden kysymykset sekä tapahtumapaikat suhteessa toimintaan. Luonto esimerkiksi näyttäytyy näytelmän henkilöhahmoille hyvin erilaisin tavoin; eräille se on näkyvimmin läsnä ja totta erilaisten representaatioiden muodossa, toiselle taas meressä uidessa, ikään kuin luontoon sulautuessa. Joku katsoo luontoa resurssina, toisille kokemus luonnosta on niin kaukainen, että edes kodin lattian läpi nouseva merivesi ei auta ymmärtämään, mitä tapahtuu. Kun näytelmän keskeinen käänne eli kodeista evakuointi tai muilla tavoin lähteminen tapahtuu, asetelma muuttuu merkittävästi. Joidenkin kohdalla se tarkoittaa luontosuhteen syvenemistä ja vahvistumista dramaattisinkin tavoin, osan ohittaessa ekokatastrofin aivan viimeiseen asti. Tutkielma tuo esiin, kuinka monenlaisia motiiveja, tunteita, reaktioita ja toimintaa merenpinnan nouseminen synnyttää, ja miten monin eri tavoin niitä voi tulkita. Kun maa muuttuu mereksi, tämä tulee näkyväksi ja todeksi niin näytelmän ihmis- kuin eläinhahmoillekin. Esiin piirtyvät myös tapahtumien syyt ja seuraukset. Merkittäväksi näytelmässä nousee ajatus kaiken yhteydestä: ekokatastrofi, joka tapahtuu kylässä harmaan meren laidalla, tapahtuu jossain muodossa myös muualla, kaikkialla.
  • Vogt, Sara (2020)
    Tutkimus tarkastelee suomalaista improvisaatioteatterin taidemaailmaa 2010–2020-lukujen taitteessa. Se on kaksiosainen ja vahvasti empiirinen. Ensimmäinen osa selvittää, millainen improvisaatioteatterin taidemaailma Suomessa tällä hetkellä on, minkälaisia toimijoita siinä toimii ja mitä erityispiirteitä siinä on nähtävissä. Toinen osa selvittää kyselytutkimuksella, minkälaisia improvisaatioryhmiä tällä hetkellä Suomessa on, miten ne toimivat ja minkälaista toimintaa järjestävät. Tutkimusmetodeina on käytetty havainnoivaa osallistuvaa tutkimusta sekä survey-tyyppistä kyselytutkimusta. Tutkimuksen teoreettinen tausta nojaa Howard S. Beckerin käsitykseen taidemaailmasta sekä Hans van Maanenin jäsennykseen taiteen tutkimuksesta. Tutkimuksen tuloksena improvisaatioteatterin toiminnasta on nostettu esiin kolme keskeistä osa-aluetta: esitystoiminta, koulutustoiminta sekä verkostoitumistoiminta. Näitä toiminteita ylläpitävät Suomessa ryhmämuotoiset improvisaatioteatterit sekä improvisaatioteatterikoulut. Tutkimuksessa tehdyn selvityksen mukaan Suomessa toimii tällä hetkellä yli sata aktiivista improvisaatioteatteria ja ryhmää. Osa ryhmistä on ammattimaisia, osa puoliammattimaisia ja osa harrastusryhmiä. Tarkastelu osoittaa, että ryhmät järjestävät toimintansa eri tavoilla ja toimintamuodoilla sekä tekevät runsaasti eri improvisaatioteatterin tyylilajeja. Tutkimuksessa esiin nousseiden teemojen nojalla voidaan sanoa, että suomalainen improvisaatioteatteri ei vielä ole laajasti tunnettua. Sillä on kuitenkin oma vankka ja aktiivinen kannattajakuntansa, joka löytää omia tapojaan lajin kehittämiseksi. On todennäköistä, että improvisaatioteatterin vakiintuminen osaksi suomalaista teatterikenttää jatkuu.
  • Sairanen, Maria (2022)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma: Taiteiden tutkimuksen koulutusohjelma Opintosuunta: Teatteritiede Tekijä: Maria Sairanen Työn nimi: ”Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen kohteleminen” Tulkitseva diskurssianalyysi teatterinjohtajan keinoista edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Elokuu 2022 Sivumäärä: 56 Avainsanat: teatterin johtaminen, teatteritiede, sukupuoli, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, diskurssianalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Hanna Korsberg Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Maisterintutkielmassa tutkin, miten teatterin taiteellinen johtaja edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta osana johtamistyötään. Lähestyn johtamista ja työelämää sukupuolen näkökulmasta, jolloin keskiön nousee sukupuolen vaikutus työelämässä. Tutkielmani kietoutuu kolmen tutkimuskysymyksen ympärille. Kysyn millaisia keinoja käyttämällä teatterin taiteellinen johtaja edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Miten johtaja huomioi yleisön moninaisuuden ohjelmistosuunnittelussa? Kolmas tutkimuskysymykseni liittyy sukupuolen vaikutukseen johtamisessa ja laajemmin teatterialalla. Teatterinjohtajien puhetta käsittelen sukupuolentutkimuksen ja tasa-arvotyöhön liittyvän teorian näkökulmista. Hyödynnän Patricia Martinin teoriaa sukupuolijärjestyksestä. Tasa-arvotyöhön liittyvät toimenpiteet pohjaavat Maria Pietilän esittämiin keinoihin edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Teoreettinen viitekehys pohjaa lisäksi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevaan lainsäädäntöön. Tutkimusaineisto koostuu neljän teatterinjohtajan teemahaastatteluista, jotka pidettiin keväällä 2022. Haastatteluaineiston analysointiin olen käyttänyt tulkitsevaa diskurssianalyysi. Tulkitsevaa diskurssianalyysiä hyödyntämällä olen pystynyt nostamaan esiin johtajien asenteita ja ajatuksia liittyen sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen johtamistyössä. Tutkimus osoittaa teatterinjohtajien edistävän tasa-arvoa monin eri tavoin. Haastateltavani ovat muutosjohtajia, joista kaksi on valittu johtotehtävään tasa-arvon edistämisen takia. Johtajat kokevat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen tärkeäksi osaksi työtään, mutta tasa-arvoa edistetään monista eri syistä. Suurimmalla osalla tasa-arvon edistäminen lähtee työntekijöiden tasa-arvoisesta kohtelusta ja turvallisuuden tunteen lisäämisestä. Yleisön moninaisuus huomioidaan esitysten aiheissa, representaatiokysymyksissä sekä kohdennetuissa erityishankkeissa. Tasa-arvon edistämistä pidetään johtajan tehtävänä, mutta myös koko työyhteisön asiana. Tasa-arvon edistämistä ohjaa eniten liberaali tasa-arvo. Keskeisin sukupuolen vaikutusta kuvaava diskurssi kertoo siitä, että johtajat arvostavat kuuntelevaa ja henkilöstöstä huolehtivaa johtamista, mikä kuvastaa johtamisdiskurssien ja valtarakenteiden muutosta.
  • Malinen, Pia Julia (2022)
    Tämä pro gradu -tutkielma pyrkii tarkastelemaan ja tutkimaan identiteettiemme arkipäiväistä performatiivisuutta digitalisaation linssin läpi. Yksi teatterin ja performanssin suurimmista rikkauksista on nimenomaan se, ettei se rajoitu pelkästään fyysiselle lavalle – se voi ilmetä monessa eri muodossa päivittäisessä elämässä. Tutkielman keskipisteenä toimii kuvallinen sosiaalinen media, jossa vietämme enemmän aikaa kuin koskaan ennen ja joka on nopeasti muodostunut yhä useammalle ihmiselle heidän ensisijaiseksi kommunikaatioalustakseen. Tästä johtuen meidän tulee kriittisesti tarkkailla kuinka konstruoimme identiteettejämme digitaalisessa ulottuvuudessa, sekä harkita millä tavoin nämä identiteetit saattavat poiketa toisistaan riippuen halutusta kohdeyleisöstä. Täten tämä tutkielma perehtyy itseisperformanssiin digitaalisessa ulottuvuudessa sekä digitalisaation vaikutukseen tähän prosessiin harkitsemalla niitä metodeja, joilla luomme ja ylläpidämme erinäisiä minuuden rooleja sosiaalisen median visuaalispainotteisilla alustoilla. Tutkielman pääpainopisteenä toimii esittävien taiteiden teoriat ja teemat. Analyysini tuloksena esitän, että itseisperformanssin ja digitaalisen identiteetin (johon viittaan termillä 'digiminä', eng. 'the digital self', läpi tutkielman) konstruointi digitaalidessa ulottuvuudessa tapahtuu teatraalisin keinoin, lopputuloksen (eli luodun hahmon) vaihdellessa riippuen tavoitellusta kohdeyleisöstä sekä halutusta vaikutuksesta. Se, mikä tekee aiheesta ajankohtaisen ja tutkimisen arvoisen on digitaalisen kommunikaation sekä digiulottuvuuden tärkeyden kasvaessa elämissämme. Ymmärtämällä kuinka esitämme (tai esittelemme) itseämme verkossa edesauttaa meitä paremmin ymmärtämään mitä asioita pidämme itsessämme ja muissa korkeassa arvossa sekä saa meidät tarkemmin pohtimaan miten muut näkevät meidät niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisella tasolla.
  • Salokangas, Viivi (2021)
    Opinnäytetyössäni selvitän miten immersiivisissä teatteriesityksissä yleisön käyttöön annetut skenografiset elementit, naamio, puku ja objekti, vaikuttavat katsoja-kokijan uppoamisen kokemukseen. Tutkimus lähestyy tutkimuskysymystä fenomenologisesta lähtökohdasta analysoimalla katsojan-kokijan kokemusta esityksistä ja pyrkien ymmärtämään miten katsoja-kokijan käytössä ollessa naamio, puku ja objekti syventävät kokemusta esityksen upottavsuudesta ja katsoja-kokijan kokemusta paikastaan esityksen rakennetussa maailmassa. Immersiivinen teatteri on teatterin moodi, joka kattaa alleen monimuotoisen immersiivisten esitysten kirjon. Immersiiviselle teatterille on ominaista moniaistisen kokemuksen luominen ja katsoja-kokijan roolin muutos esityksen sisällä kohti aktiivisempaa toimintaa ja vastuunottoa oman kokemuksen rakentajana. Immersiivisessä esityksessä katsojan kokemus nousee esteettiseen asemaan ja teatterimuodon päämääräksi. Tärkeäksi nousee esitysten tapa luoda uskottava, mahdollisimman todentuntuinen rakennettu maailma, jonka osaksi katsoja-kokija pyritään upottamaan. Esityksen rakennetussa maailmassa skenografia nousee vahvaan asemaan. Immersiivisessä teatterin tutkimuksessa katsoja-kokijan roolissa oleva tutkija on korostetussa asemassa kokemuksen ymmärryksessä ja avaamisessa. Tutkin itse kokemiani immersiivisiä esityksiä, joista kolme nousevat erityisesti esille: “Souvenir”, “Immersive Gatsby” ja “Invitation”. Vertaan kokemuksiani valitsemieni skenografisten elementtien käytöstä muuhun löytämääni lähdemateriaaliin. Taustoitan tutkimusta immersiivisen teatterin tutkijoiden Josephine Machonin ja Adam Alstonin teosten ja lukuisten muiden artikkeleiden pohjalta. Opinnäytteessä avataan naamion, puvun ja objektin historiaa, niihin liitettyä symboliikkaa ja käyttöä todellisessa maailmassa ja teatterissa, ja tutkitaan voiko näitä tuloksia siirtää immersiivisen teatterin sisälle. Tutkimus osoittaa miten immersiivisessä teatterissa katsoja-kokijan käyttöön annettaessa naamion, puvun ja objektin sisäistämä symboliikka muokkaa vahvasti upotuksen tunnetta ja ohjaa katsoja-kokijan käytöstä esityksien sisällä.