Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Världspolitik"

Sort by: Order: Results:

  • Mäntylä, Sade (2021)
    Maailmanpolitiikan tutkimuksessa tunnettu demokraattisen rauhan teoria esittää, että demokratiat eivät sodi keskenään. Demokratioiden keskinäistä rauhanomaisuutta on selitetty mitä moninaisemmilla rakenteellisinstitutionaalisilla ja kulttuurisnormatiivisilla malleilla, mutta itse demokratian käsitteeseen on kiinnitetty vähemmän huomiota. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan demokratian käsitteelle valikoidussa demokraattisen rauhan teoriassa annettuja merkityksiä diskursiivisen käsiteanalyysin avulla. Tutkielmassa pyritään selvittämään, missä määrin demokratian käsite on vakiintunut eri teoreetikoilla, ja millaisia eroja käsitteen sisältöön toisaalta liittyy. Erityistä huomiota kiinnitetään demokratian käsitteen suhteeseen liberalismiin ja yhdysvaltalaiseen maailmankuvaan. Tutkimushypoteesina on, että demokraattisen rauhan tutkimuksessa on keskitytty demokratian niin sanottuun pintatasoon, kuten demokratian muodollisiin instituutioihin. Toisena hypoteesina käytetään väitettä, että demokraattisen rauhan teoriaa vaivaa sen epäselvä suhde liberalismiin poliittisena ja taloudellisena aatteena, ja siksi DRT ei ole onnistunut selittämään rauhan mekanismeja uskottavasti. Tässä tutkielmassa väitetään, että rauhan ymmärtämiseksi tulee katsoa demokratian pintatasoa syvemmälle demokratian, oikeusvaltion ja perus- ja ihmisoikeuksien muodostamaan symbioosiin oikeusjärjestyksen syvärakenteessa. Toisin demokratiasta sanoen puhuttaessa tulisi itse asiassa tarkoittaa tutkielman luvussa 4 tarkemmin esiteltävää laajaa oikeusvaltioperiaatetta. Vain tällöin demokraattinen arvomaailma läpäisee yhteiskunnan ja valtion rakenteet siten, että rauha – niin valtion sisäinen, kansainvälinen kuin globaalikin – voi olla kestävää. Sekä rauhantutkimuksessa että suomalaisessa oikeusteoreettisessa tutkimuksessa vallitsee varsin laaja konsensus siitä, että demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia tulisi analysoida erottamattomana kolmiona, jonka kulmat täydentävät toisiaan. Tässä suhteessa myös marxilaisen maailmanpolitiikan tutkimuksen analysoima maailmanpolitiikan systeemitaso, erityisesti liberalismi ja sitä ilmentävän liberaalin oikeuden sisäiset ristiriitaisuudet, nousee merkittävään asemaan. Tutkielmassa esitetään, että poliittisen liberalismin eli liberaalidemokratian periaatteiden erottaminen taloudellisesta uusliberalismista on keskeistä demokraattisen rauhan ja laajemminkin maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta. Poliittinen ja taloudellinen liberalismi nähdään usein toisiaan tukevina aatteina, vaikka ne voivat itse asiassa vaikuttaa toistensa vastavoimina: uusliberalistinen maailman talousjärjestelmä uhkaa poliittista liberalismia eli demokratiaa, oikeusvaltiota ja perus- ja ihmisoikeuksia, eikä sitä nimestään huolimatta voida pitää aidosti uskollisena liberalismin periaatteille. Analyysin tulokset osoittavat, että demokratia ymmärretään DRT:ssa useimmiten kansallisvaltiossa vaikuttavaksi vaali-instituutioksi ja poliittisiksi oikeuksiksi, ja että ainakin osa demokraattisen rauhan tutkimuksesta edistää yhdysvaltalaista maailmankuvaa ja taloudelliskapitalisista liberalismin tulkintaa. Tulosten yhteenvedon jälkeen pohditaan sitä, miten DRT:n tuottamat demokratiadiskurssit asettuvat liberaalihegemoniseen maailmanjärjestelmään ja mitä tämä tarkoittaa demokratian ja rauhan kannalta, joten teoreettisen panoksen ohella tutkielmalla on vahva käytännöllinen ja normatiivinen ulottuvuus.
  • Venäläinen, Emmi (2022)
    Ilmastonmuutos on yksi aikamme viheliäisistä ongelmista ja sen ratkaiseminen politiikan keinoin on välillä hyvin vaikeata. Yhteisymmärrystä ei löydetä, eikä yksiselitteiseltä vaikuttava tutkimusnäyttö riitä vakuuttamaan ilmastopolitiikan kovimpia kriitikoita. Tässä Pro Gradu -tutkielmassa tutkitaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ilmastonarratiiveja tunteiden näkökulmasta, kansainvälisen politiikan viitekehyksessä. Tutkimusaineistona toimivat presidenttien puheet kesällä ja syksyllä 2017. Trump ilmoitti 1.6.2017 vetävänsä Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta. Tähän ilmoitukseen Macron vastasi vielä samana yönä. Tutkimuskysymykset ovat: millaisia narratiiveja presidenttien ilmastopuheissa rakennetaan ja esitetään ja millaisia tunteita niihin liittyy? Yksi tutkimuksen keskeisimmistä johtopäätöksistä on se, että tunteiden tutkimus tarjoaa hyödyllisen ja toistaiseksi niukasti hyödynnetyn näkökulman kansainvälisen politiikan tutkimukseen. Tunteet ovat politiikan tutkimuksessa alihyödynnetty ja aliteoretisoitu tutkimuskohde. Tässä tutkielmassa tunteita ja tunneperäisiä uskomuksia käsitellään sosiaalisen konstruktivismin teoreettista viitekehystä hyödyntäen ja soveltaen. Tunteita käsitellään sosiaalisesti ja kulttuurisesti jaettuna ilmiönä osana presidenttien ilmastonarratiivien analyysia. Donald Trumpin ilmoituksesta on tunnistettu neljä narratiivia: 1) Paremman diilin narratiivi, 2) Paremman ympäristönsuojelijan narratiivi, 3) Kansallisen edun ja johtajuuden narratiivi ja 4) Epäluulon ja viholliskuvien narratiivi. Macronin puheista on tunnistettu kolme ilmastonarratiivia: 2) Globaalin vastuunkannon narratiivi, 2) Yhteistyön ja kumppanuuden narratiivi ja 3) Tieteen ja totuudenpuolustajan narratiivi. Trumpin ilmastonarratiivit on analyysin perusteella nimetty traagiseksi ilmastosatiiriksi ja Macronin ilmastonarratiivit romanttiseksi ilmastokomediaksi. Presidenttien ilmastonarratiivien analyysin tuloksena voidaan todeta, että näiden ilmastonarratiivit poikkeavat toisistaan sekä sisältöjen että tulkitun yleisön näkökulmasta. Tunteiden näkökulmasta erot puolestaan eivät ole yhtä suuria. Presidenttien narratiiveista tunnistetaan tässä tutkimuksessa kaksi samaa tunne-/tunneperäisten uskomusten paria, jotka kertovat narratiivien arvoista ja tavoitteista. Keskeisiä molempien narratiiveissa ovat pelko ja turvallisuus sekä häpeä ja kunnioitus. Trumpin narratiiveista on näiden lisäksi tunnistettu luottamuksen ja epäluottamuksen tunnepari ja Macronin narratiiveista vastuullisuuden ja vastuuttomuuden tunneperäisten uskomusten pari. Näiden tunteiden ja tunneperäisten uskomusten voidaan tulkita toimivan keskeisinä politiikan ja narratiivien motivaattoreina sekä yleisöön vetoamisen työkaluina.
  • Rantala, Helmi (2021)
    Tutkielmassa perehdytään sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen suomalaisessa sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Valtavirtaistamisen määritteleminen ja tulkinta vaihtelee suuresti esimerkiksi valtioiden ja organisaatioiden välillä. Jotta sukupuolten tasa-arvon edistämistä sotilaallisessa kriisinhallinnassa voidaan ymmärtää ja kehittää, on ensin ymmärrettävä mitä siihen pyrkivällä strategialla, valtavirtaistamisella, tarkoitetaan tässä yhteydessä. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: 1) Mitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta sotilaallisessa kriisinhallinnassa strategisella tasolla vastaavat virkamiehet ymmärtävät käsitteen tarkoittavan? 2) Mihin sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta sotilaallisessa kriisinhallinnassa strategisella tasolla vastaavat virkamiehet ymmärtävät valtavirtaistamisella pyrittävän? Valittu teoreettinen näkökulma kytkeytyy feministiseen maailmanpolitiikan tutkimukseen. Tutkielma pyrkii osallistumaan erityisesti feministiseen poststrukturalistiseen turvallisuuden tutkimuksen keskusteluun kielen ja keskeisten konseptien ymmärtämisen merkityksestä. Valittu teoreettinen katsantokanta sisältää olettamuksen, että kieli järjestää ja rakentaa todellisuutta sen sijaan, että se vain kuvaisi sitä. Tutkielman näkökulmasta se, mitä valtavirtaistamisen ymmärretään tarkoittavan ja miten sitä kuvataan vaikuttavat sen toimeenpanoon. Tutkielman aineistona tarkastellaan puolustushallinnon sisäistä ohjetta Puolustushallinnon ”Naiset, rauha ja turvallisuus” toimintaohjelma vuosille 2019 - 2021 sekä seitsemän toimintaohjelman kirjoittamiseen osallistuneen tai sen toimeenpanoon keskeisessä asemassa osallistuvan puolustushallinnon virkamiehen haastatteluja. Aineistoa analysoidaan retorisen analyysin keinoin hyödyntämällä erityisesti Stephen Toulminin argumentin anatomian mallia. Mallin avulla voidaan tarkastella esimerkiksi argumentin taustalla vaikuttavia oletuksia ja perusteluita. Tutkielmassa tutkimuskysymystä 1 tarkastellaan lähtötietona ja tutkimuskysymykseen 2 pyritään vastaamaan erityisesti perusteiden ja taustatuen rakentumisen kautta. Lisäksi tutkielman analyysissä tarkastellaan mahdollisesti esiintyviä tarkennuksia ja varauksia, jotka voisivat horjuttaa valtavirtaistamisen asemaa käytettynä strategiana. Analyysin tuloksena todetaan, että valtavirtaistamiselle ei ole suomalaisen sotilaallisen kriisinhallinnan saralla yhtä yksiselitteistä määritelmää. Samanlaiset piirteet toistuivat aineistossa kuitenkin usein: valtavirtaistamisen nähdään olevan epäselvä ja muuttuva käsite, pääasiassa Puolustusvoimien ja kotimaan ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa, gender-näkökulmaa, joka koskee sukupuolten lisäksi operaatioalueilla heikossa asemassa olevia vähemmistöryhmiä sekä kaiken toiminnan läpäisevä periaate, mutta toisaalta pääasiassa naisia ja naisten määrää koskeva asia. Valtavirtaistamisen tarkoitus ymmärretään pitkälti instrumentaalisen hyötynäkökulman kautta: Esimerkiksi paremman tiedustelutiedon mahdollistajana. Vasta toissijaisena tarkoituksena nähdään sukupuolten tasa-arvon lisääminen erityisesti operaatioalueen siviiliväestön keskuudessa. Perusteiden taustatukena viitataan Puolustusvoimien ulkopuolisten organisaatioiden kuten ulkoministeriön ja YK:n vaatimuksiin, kannustukseen ja esimerkkiin. Toimintaohjelmassa ja haastatteluissa ei juuri kyseenalaistettu valtavirtaistamisen asemaa valittuna strategiana.
  • Zilliacus, Alexander (2022)
    Pohjoismainen puolustusyhteistö on 2010-luvun toisella puoliskolla tiivistynyt merkittävästi. Tutkielma luo katsauksen pohjoismaisen puolustusyhteistyön rakentumiseen analysoimalla, miten sen keskeisin monenvälinen foorumi, Nordic Defense Cooperation (NORDEFCO) luo käsityksen ympäristöstään ja toimii sen puitteissa. Tutkielma valaisee monenvälisen puolustusyhteistyön puitteistumista pohjoismaisessa kontekstissa, joka on monella tapaa historiallisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti uniikki alue. Analyysi perustuu Niklas Luhmannin systeemisen yhteiskuntateorian soveltamiseen maailmanpolitiikan tutkimuksessa. Teoriavalinta sijoittuu osaksi maailmanpolitiikan tutkimuksessa tapahtunutta käännettä relationaalisen yhteiskuntateorian pariin. Tässä huomio keskitetään tutkittavien objektien sisäisiin ja välisiin suhteisiin, sekä toimijoiden ja toimijuuden rakentumiseen näiden suhteiden kautta. Luhmannin yhteiskuntateoria tarjoaa tähän erittäin hienosyisen ja kattavan lähestymistavan, joka ottaa huomioon modernin yhteiskuntajärjestelmän globaalin luonteen ja pitkälle edenneen toiminnallisen eriytymisen. Tutkielman aineistona toimivat NORDEFCOn itse keskeisimmiksi määrittelemänsä julkiset asiakirjat sekä sen poliittisen ohjauskomitean (PSC) sihteeristössä toimivien, neljää Pohjoismaata edustavien virkahenkilöiden puolirakenteellisestut haastattelut. Aineisto koodattiin, analysoitiin ja teemoiteltiin laadullisin menetelmin, järjestelmäteoriaan pohjaavan tutkimussapluunan ohjaamana. Tutkielma osoittaa, miten NORDEFCOn toiminta mahdollistaa toiminnallisesti itsenäisten yhteiskunnallisten alajärjestelmien, kuten politiikan ja sotilasalan, välisen kommunikaation “kääntämisen” toiselle järjestelmälle ymmärrettävään muotoon. Kommunikaatioon liittyvät vahvasti valtion hallinnan haasteet globalisoituvassa ja territoriosta irtautuvassa toimintaympäristössä. Analyysi osoittaa kehityksen yhteyksiä itsenäiseen teknologiajärjestelmään, ja viittaa siihen, että hallintaa luodaan standardoinnin kautta. Esiin nousee myös, että yhteistyötä edesauttaa muilla sektoreilla tehty yhteistyö ja jaettujen kulttuuristen elementtien, kuten kielen, mahdollistama paikallinen ongelmanratkaisu.
  • Tyhtilä, Taavi (2020)
    Teknologinen murros on mahdollistanut teollisuusyhteiskuntien siirtymän kohti uudentyyppisiä datayhteiskuntia. Muutoksessa on kyse monitasoisesta ja dynaamisesta sosiaalisesta ilmiöstä, joka järjestää uudelleen yhteiskuntien rakenteita, toimintaperiaatteita ja sosiaalisia suhteita. Tutkielma tarkastelee kriittisesti Euroopan komission vuosien 2010-2020 välillä kommunikoimaa visiota eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja tavoitteista. Komission mukaan uuden teknologiaekosysteemin ja digitaalisen poliittisen talouden muodostamalla digitaalisella toimintaympäristöllä sekä sen tuottamalla datalla on strateginen merkitys Euroopan tulevaisuudelle. Tutkielma selvittää 1) millaista visiota komissio kommunikoi eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja miten digitaalisen toimintaympäristö, sen eri osatekijät ja toimijat merkityksellistetään tavoitteiden määrittelyn yhteydessä, sekä 2) millaisille ideoille komission visio perustuu ja millaisia ideationaalisia elementtejä hyödynnetään sen kerronnallistamisen yhteydessä. Tutkielmassa omaksutaan ideationaalisesti suuntautunut kriittisen poliittisen talouden ja teknologian tutkimuksen holistinen lähestymistapa, jonka apuna analyysin yhteydessä hyödynnetään narratiivista politiikkakehystä (NPK). Teoreettiset lähtökohdat kyseenalaistavat datayhteiskuntien kehitysprosessien luonnollisuuden ja deterministisyyden, osoittamalla niiden olevan valintojen seurausta, joiden taustalla vaikuttavat ideoiden tuottamat oletukset ja kuvitelmat kehityksen seurauksista ja haluttavuudesta. Tämä mahdollistaa datapolitiikkaa ohjaavan vision haastamisen sekä sen etujen ja mahdollisuuksien, haittojen ja kustannusten kriittisen arvioinnin. Primääriaineiston muodostavien komission politiikkadokumenttien (33kpl) ja ehdotusten pohjalta annetun lainsäädännön (3kpl) yhteydessä tunnistettujen politiikkanarratiivien laadullinen analyysi ja kriittinen arviointi auttaa tarkastelemaan, miten komissio kerronnallistaa datayhteiskuntien muutoksen osatekijöiden ja toimijoiden merkitystä sekä näiden välisiä suhteita. Kerronnallistamisen kautta selviää, miten komissio luo talouteen, teknologiaan ja edistykseen yhdistyvien kuvitelmien välityksellä käsitystä yhteiskunnalliseen muutoksen liittyvistä jaetuista tavoitteista ja yhteisestä hyvästä. Analyysin keskiössä ovat tavat, joilla komissio rajaa ja merkityksellistää datafikaatioon liittyvän poliittisen projektin yhteydessä digitaalisen toimintaympäristön historialliset kehitysprosessit, objektit ja subjektit politiikan, hallinnan ja julkisen keskustelun kohteeksi. Analyysin perusteella komissio on omaksunut positivistiselle epistemologialle, talousliberaalille uskomusjärjestelmälle ja dataimperatiiville perustuvan teknoutopistisen kuvitelman moderniudesta, joka rajaa datapolitikan tavoitteet teknologisen determinismin, Big data -paradigman ja valvontakapitalismin talouslogiikan saneleman instrumentaalisen rationaliteetin edellyttämän digitaalisen hallinnan toiminnoiksi. Datapolitiikan tarkoitus ei ole muuttaa vallitsevan järjestelmän logiikkaa tai sen kehityssuuntaa vaan 1) mahdollistaa oikeanlainen toiminta ja 2) rajoittaa haittavaikutuksia. Taustalla on uskomus Big Datan, markkinoiden ja digitaalisen hallinnan muodostaman kolminaisuuden ongelmanratkaisukyvystä, joka takaa datayhteiskuntien tehokkuuden, talouskasvun ja sosiaalisen edistyksen. Kehityssuunta ei ole ongelmaton, ja on johtamassa valvontayhteiskuntien syntymiseen. Yhteistuotannolliset palautesilmukat legitimoivat datafikaation kiihdyttämistä ja luonnollistavat valvontakehitystä, normalisoimalla prosessit osaksi modernien datayhteiskuntien elämää. Datan sekä sitä tuottavien subjektien ja objektien arvouttamisprosessit noudattavat vallitsevan talousjärjestelmän imperatiiveja, jotka ovat usein ristiriidassa demokraattisten arvojen kanssa. Hallitsevan vision rajattu ja itseään vahvistava episteeminen positio hankaloittaa vaihtoehtoisten kuvitelmien esittämistä ja uusien ideoiden syntymistä, mikä lisää kehityksen determinististä luonnetta ja tulkintaa sen väistämättömyydestä. Vaihtoehtoja on olemassa, mutta niiden tekeminen kilpailukykyiseksi edellyttää yhteiskunnallista painetta ja poliittista halua muuttaa nykyistä järjestystä.
  • Saari, Leevi (2021)
    This thesis analyses the regulation of platform economy in the European Commission. The rise of large technology corporations as the underlying infrastructure of much of social activity has received fervent attention in recent years. However, there is still little consensus on the implications of this process. Does the new platform economy affect only market processes, or does it have broader societal consequences? Further, is platform economy something truly new or is it only a continuation of past forms of corporate power? These questions have acute practical importance. On the 15th of December 2020, the European Commission released a proposal for legislation that seeks to address the power of large platform corporations, called the “Digital Markets Act”. What kind of corporate power does this proposal seek to regulate? And what does it suggest about the regulatory paradigm of the European Commission? The contribution of this thesis consists of three parts. The first part is conceptual. In Chapter 2, an original analytical framework for classifying different dimensions of platform power is proposed. This framework helps to illustrate the continuities and novelties in the capabilities of platform corporations and bring together disconnected strands of research from different disciplines. The second part is empirical. In Chapter 3, the development of platform regulation in the European Commission from Spring 2015 to December 2020 is explained and the framework developed in Chapter 2 is used to analyze a recent proposal for regulation of platform economy, the Digital Markets Act. The last part of the contribution is theoretical. In Chapter 4, the Commission’s proposal is mapped on the horizon of potential alternative contrast spaces, which helps to illuminate the underlying political choices and clarify possible contradictions between different authors. The key conclusion of the work is that the European Commission has sought to address platform economy primarily as an aberration of efficient market processes. This has impacted the type of knowledge that is used in policymaking as well as the range of stakeholders consulted for the legislation. As a consequence, the European Commission ends up seeing platform corporations as actors whose capabilities are limited to manipulation of market activities. Systematic treatment of alternative framings is used to illuminate opportunities for broader analyses on the role of platform economy in the global political economy.
  • Immonen, Erik (2021)
    Tutkielma tarkastelee sitä kehitysprosessia, joka voidaan tunnistaa Charles de Gaullen puheissa Algerian itsenäistymiseen Ranskasta johtaneen sodan viimeisinä vuosina.Tutkimuskysymys on seuraava: millaisia muutoksia Charles de Gaullen Algeriaa koskeneissa puheissa tapahtui vuosina 1958-1962? Tutkielma osoittaa, että muutos oli todellinen: vetoomukset kapinallisille paluusta normaaliin arkeen ja retoriikka ranskalaisesta Algeriasta sekä kansallisesta harmoniasta muuttui puheeksi itsehallinnosta, sitten kommenteiksi algerialaisesta Algeriasta ja lopulta suvereenista, itsenäisestä Algerian valtiosta. Klassinen realismi auttaa ymmärtämään tätä muutosta: Ranska ei kokenut sotilaallista tappiota sodassa, eikä Ranskan talous ollut romahtanut sodan vuoksi. Ranska salli Algerian itsenäistymisen siksi, koska se oli de Gaullen näkökulmasta paras keino turvata Ranskan intressit vaikeassa tilanteessa. De Gaulle katsoi, että Ranskan intressit todella muuttuivat vuosina 1958-1962, ja tämä näkyi myös siinä, millaisia puheita hän noina vuosina piti: klassinen realismi auttaa ymmärtämään tuota muutosta, jonka puitteissa alun perin armeijan tukema, ranskalaiselle Algerialle tukeaan osoittaneelta vaikuttanut valtiomies päätyi julkisesti puolustamaan dekolonisaatiota Ranskan suuruuden ja vallan takaavana linjana. Klassinen realismi tarjoaa yhden mahdollisen, nähdäkseni arvokkaan tulkinnallisen viitekehyksen, jonka puitteissa de Gaullen toimintaa voi pyrkiä ymmärtämään. Hänen julkiset puheensa ja lehdistötilaisuutensa paljastavat kiehtovan kehityskulun: niistä näemme, kuinka de Gaulle avoimesti linjasi toimivansa ennen kaikkea Ranskan ja sen intressien puolesta, ja kuinka hän oli juuri Ranskan ja sen edun vuoksi valmis muuttamaan kantaansa suurissakin kysymyksissä ja asettamaan intressien tavoittelun ohjaaman rationaalisen ulkopolitiikan tiettyjen muiden periaatteellisten aiheiden edelle: hän oli paitsi valmis, myös kykeneväinen valitsemaan epätäydellisessä maailmassa epätäydellisistä vaihtoehdoista sen, jota piti vähiten huonona.
  • Hakulinen, Juuli (2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin muuttoliikepolitiikan koordinaatiota kahden tapaustutkimuksen avulla. Empiirinen osuus koskee vuonna 2018 hyväksyttyä YK:n siirtolaissopimusta (Global Compact for Migration) ja sen hyväksymiseen johtaneita neuvotteluja Itävallan ja Suomen näkökulmista. Teeman tutkiminen on tärkeää, koska muuttoliikepolitiikka kasvattaa jatkuvasti merkitystään. Vuonna 2015 ”muuttoliikekriisi” koetteli Eurooppaa, minkä seurauksena viimeistään EU-maat ja koko unionin yhdessä alkoi kiinnittää huomiota muuttoliikepolitiikan koordinointiin myös ylikansallisesti. Tutkielmassa kysytään ensiksikin, millainen oli prosessi Euroopassa, joka johti sopimuksen syntyyn; toiseksi, miten valittu teoria toimii sen selittäjänä; kolmanneksi, miten teorian selitysvoimaa voisi parantaa. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Andrew Moravcsikin kehittämä EU:n integraatioteoria, liberaali hallitustenvälisyys. Teorian keskeinen väite on se, että valtioiden preferenssit määrittävät sopimusten lopputulokset ja preferenssit muodostuvat äänestäjien painostuksen vuoksi. Menetelmänä tutkielmassa käytetään prosessin jäljittämistä, jolla sekä kuvataan narratiivi siirtolaissopimuksen neuvotteluista, testataan teoriaa että etsitään tapoja parantaa teorian toimivuutta. Tutkielmassa päädytään tulokseen, että sopimuksen neuvotteluprosessi aiheutti merkittävää hajaannusta EU:ssa. Euroopassa kiersi sopimuksesta runsaasti väärää tietoa, mikä saattoi vaikuttaa sen vastaanottoon. EU:n oli ollut tarkoitus yhtenä rintamana hyväksyä sopimus, mutta niin ei käynyt, mikä oli Euroopalle arvovaltatappio. Tutkituista tapauksista Itävalta irtautui neuvotteluprosessista kalkkiviivoilla, kun taas Suomi sitoutui sopimukseen painostuksesta huolimatta. Molemmissa maissa oikeistopopulistiset puolueet vastustivat sopimusta. Analyysin perusteella liberaali hallitustenvälisyys vaikuttaa toimivan selittäjänä, mutta epätäydellisesti. Suurimmat ongelmat ovat preferenssien muodostumisessa. Analyysin perusteella ei ole myöskään lainkaan selvää, toimiko neuvottelujen hyötyjen jakautuminen niin kuin LI ennustaisi. Tukea teorialle tulee siitä, että analyysin perusteella valtiot todella ovat tärkeimmät toimijat kansainvälisissä neuvotteluissa ja että poliittisesti herkissä aiheissa valtiot eivät luovuta suvereniteettiaan pois kuin minimaalisesti. Koska vaikuttaa siltä, että teorian preferenssien muodostumista koskeva kohta ei toimi tutkitun laisissa tapauksissa, tulisi teorian parantamiseksi tarkentaa missä tapauksissa äänestäjien painostus ei määrää kansallisia kantoja. Vastausta voisi lähteä tutkimaan esimerkiksi suunnasta, jossa arvoille ja normeille annetaan suurempi painoarvo kansainvälisessä politiikassa.
  • Magd, Noora (2020)
    Tutkielma tarkastelee irakilaista puolisotilaallista joukkoa, Kansan mobilisointiyksiköitä, Kaldorin uusien sotien selitysmallin näkökulmasta. Kansan mobilisointiyksiköt on virallisesti perustettu vuonna 2014 suojelemaan Irakin alueita Islamilaiselta valtiolta. Organisaation enemmistö koostuu shiialaisista, jo ennalta olemassa olevista miliiseistä, jotka on asteittain pyritty integroimaan osaksi Irakin virallista turvallisuussektoria. Tutkielma yhdistää Kansan mobilisointiyksiköt uusien sotien teoreettisen viitekehyksen keskeisiin käsitteisiin ja pyrkii esittelemään, miten uusien sotien selitysmalli selittää Kansan mobilisointiyksiköt ja niihin vaikuttavat tekijät. Uusien sotien selitysmalli tarjoaa laaja-alaisen teoreettisen viitekehyksen Kansan mobilisointiyksiköiden ymmärtämiselle. Suomenkielisessä akateemisessa tutkimuksessa Kansan mobilisointiyksiköiden tutkimus on ollut vähäistä, minkä vuoksi ilmiön tutkimus on perusteltua. Vaikka uusien sotien mielekkyys uutena kategorisena luokitteluna sodankäynnille onkin kyseenalaistettu, tarjoaa se viitekehyksen, jonka avulla käsittää ei-valtiollista toimijaa osana sodan kynnyksen alittavaa ja pitkittynyttä konfliktia. Tutkielman aineisto perustuu aiempaan aihetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen ja ei-akateemisiin julkaisuihin. Uusien sotien selitysmallin valossa Kansan mobilisointiyksiköt on identiteettipolitiikkaa hyödyntävä toimija, joka toiminnallaan haurastuttaa globalisaation ohella Irakin valtion rakenteita. Kansan mobilisointiyksikön alaiset shiiamiliisit omaavat keskenään kilpailevia narratiiveja ja pyrkimyksiä hyödyntää shiialaista identiteettiä omien poliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Kansan mobilisointiyksiköt hyötyivät vastakkaisesta identiteettipolitiikkaa käyttävästä toimijasta, Islamilaisesta valtiosta. Islamilaisen valtion asettama uhka tarjosi Kansan mobilisointiyksiköille syyn, jonka avulla perustella toimintansa ja olemassaolonsa. Islamilaisen valtion hajoaminen ja järjestön paluu Irakin Al-Qaidaa muistuttavaan toimintaan haastaa Kansan mobilisointiyksiköiden perustelua olemassaololleen. Samoin se haastaa niiden asemaa virallisena valtion alaisena toimijana, jotka eivät kuitenkaan ole muihin turvallisuussektorin toimijoiden verrattavissa olevan valvonnan ja valtion ohjauksen alla. Islamilaisen valtion hajoaminen tuo ilmi yksiköiden väliset eriävät näkemykset identiteetistä ja niihin kytkeytyvistä poliittisista tavoitteista sekä keskinäisestä kilpailusta. Uusien sotien selitysmallilla ei kuitenkaan voi täysin hahmottaa Iranin ja Yhdysvaltojen välisen alueellisen suurvaltakilpailun vaikutuksia Kansan mobilisointiyksiköiden asemaan Irakissa, eikä myöskään sitä, kuinka yksiköt kytkeytyvät osaksi laajempaa alueellista valtakamppailua. Uusien sotien selitysmallin ulkopuolelle jää myös samaa shiialaista identiteettipolitiikkaa hyödyntävien toimijoiden keskinäinen kilpailu ja vuorovaikutus sekä näiden vaikutus Kansan mobilisointiyksiköihin kokonaisuutena.
  • Nyberg, Veronica (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin (EU) ja Mercosurin välisiä kauppaneuvotteluita keskittymällä Mercosur-puoleen ja Mercosurin päämaissa, eli Argentiinassa ja Brasiliassa tapahtuneisiin presidenttien hallinnonvaihdoksiin sekä hallintojen vaikutukseen kauppaneuvotteluiden etenemiseen ja hidastumiseen. Lisäksi vertailun kohteena ovat Argentiinan ja Brasilian hallintojen suhtautumiset EU-Mercosur -kauppaneuvotteluihin neuvotteluaikana 1999–2019. Tutkielman metodina toimii kvalitatiivinen vertaileva politiikan tutkimus, johon yhdistyy tapaustutkimus. Tapauksiksi ovat valikoituneet Argentiinan ja Brasilian hallinnot koko neuvottelukautena ja teorioiksi uusmerkantilismi ja uusliberalismi. Aineisto koostuu osaksi valtiollisista lähteistä kuten Argentiinan ja Brasilian eri ministeriöiden, Mercosurin parlamentin sekä presidentin kanslian virallisista tiedotteista. Lisäksi aineistona toimivat eteläamerikkalaisten lehtien julkaisut sekä tieteelliset artikkelit. Tutkimustulosten mukaan Argentiinan ja Brasilian hallinnonvaihdoksilla ja hallintojen poliittisilla suuntauksilla oli merkittävä vaikutus EU-Mercosur -kauppaneuvotteluiden etenemisessä ja etenkin loppuunsaattamisessa vuonna 2019. Vaikutuksen merkittävyydessä ilmeni kuitenkin vaihtelua eri neuvottelukausien ja hallintojen välillä. Etenkin Brasilian ja Argentiinan 2016–2019 välillä toimineiden oikeistolaishallintojen nähdään nopeuttaneen EU-Mercosur -neuvotteluiden etenemistä, kun vuorostaan Argentiinan 2003–2015 vallassa olleet vasemmistolaishallinnot nähdään hidastavana tekijänä. Brasilian vasemmistolaishallintojen osalta tulos ei kuitenkaan ole yhtä selvä, sillä Lula da Silvan ja etenkin 2011–2016 presidenttinä toimineen Dilma Roussefin nähdään myös ajoittain pyrkineen aktiivisesti edistämään EU-Mercosur -neuvotteluita Argentiinan vastaparin Cristina Fernández de Kirchnerin vastahakoisuudesta huolimatta. Roussefin kausi muodostaa samalla yhden merkittävimmistä eroista Brasilian ja Argentiinan muuten pitkälti yhtenevien neuvottelukantojen välillä. Analyysin tulosten perusteella jako oikeistolais- ja vasemmistolaishallintoihin toimii paremmin vuosina 2003–2019, sillä osa 1999–2002 toimineista hallinnoista ovat ennemmin keskustalaisia kuin oikeistolaisia tai vasemmistolaisia. Analyysi osoittaa myös, että vaikka hallinnonvaihdokset ja hallinnon poliittinen suuntaus vaikuttavat kauppaneuvotteluiden etenemiseen, myös muilla tekijöillä on vaikutusta. Yksi hallintojen kantaan ja neuvotteluiden edistämiseen vaikuttavaksi tekijäksi osoittautui puoluerajoista riippumatta lähestyviin presidentinvaaleihin liittyvä vaalipolitiikka.
  • Ala-Lahti, Jussi (2022)
    Tämä tutkielma käsittelee kauppa- ja kehityspolitiikan johdonmukaisuutta Suomen Afrikka-suhteissa 2020-luvulla. Vuonna 2021 valtioneuvosto julkaisi Afrikka-strategian, jonka tavoitteena on Suomen ja Afrikan välisen kaupan kaksinkertaistaminen vuoteen 2030 mennessä. Strategia ei keskity kehitysyhteistyöhön, mutta sen rooli luvataan säilyttää keskeisenä osana Suomen Afrikka-politiikkaa. Toisaalta Suomi pyrkii strategian avulla johdonmukaistamaan suhteitaan Afrikan maihin. Tavoite perustuu globaalisti sovittuihin kestävän kehityksen tavoitteisiin ja tunnetaan yleisesti nimellä kehityksen politiikkajohdonmukaisuus (policy coherence for development). Se tarkoittaa kestävän kehityksen tavoittelua siten, että yksittäiset kehitystavoitteet täydentävät toisiaan ilman keskinäisiä ristiriitoja. Kestävän kehityksen tavoitteet eivät kuitenkaan tarjoa valmista ratkaisua johdonmukaiseen toimintaan. Siksi tässä tutkielmassa selvitetään, miten Suomi tulkitsee johdonmukaisuuden periaatetta ja edistää sitä Afrikka-suhteissaan. Näin luodaan kokonaiskuva, jonka pohjalta arvioidaan, millaiset edellytykset Suomella on Afrikan kauppa- ja kehityspolitiikan johdonmukaistamiseen. Tutkielman aineisto koostuu valtionhallinnon ja -yhtiöiden linjauksista, jotka koskevat johdonmukaisuuden periaatetta, sekä Suomen kauppa- ja kehityspoliittisesta toiminnasta Afrikassa. Jälkimmäisen osalta aineisto jakautuu 2020-luvulla toteutuneisiin hankkeisiin sekä tulevaisuutta koskeviin toimintasuunnitelmiin. Teoreettisesti tutkielma perustuu Ngai-Ling Sumin ja Bob Jessopin kulttuurispoliittiseen talouteen, jonka mukaan talouden rakenteita ja niihin liitettyjä käsityksiä on tutkittava vuorovaikutteisena kokonaisuutena. Tulosten perusteella Afrikka-politiikan toimijat jakavat synergiakeskeisen käsityksen johdonmukaisuudesta. Sen mukaan johdonmukaisuus on samanaikaisesti toiminnan lähtökohta ja tavoite. Valtion koordinoiva rooli mahdollistaa yhteistyön, joka tukee kestävää kehitystä ja yhä johdonmukaisempien ratkaisujen kehittämistä. Epäjohdonmukaisuutta toimijat käsittelevät vaihtelevammin. Erityisesti yksityisellä sektorilla se hahmotetaan suoraviivaisemmin kuin perinteisessä kehitysyhteistyössä. Vienninedistämisessä keskeinen on ekosysteemipolitiikaksi kutsuttu toimintamalli, jossa kilpailukyky haastaa kestävän kehityksen johdonmukaisuutta ohjaavana periaatteena. Suomi keskittyy Afrikan kauppa- ja kehityspolitiikassa energiateollisuuteen, kaivosalalle, kiertotalouteen, koulutusvientiin, maa- ja metsätalouteen sekä tietotekniikkaan. Valtioittain suhteet vaihtelevat erityisesti sen perusteella, onko kyse kehitysyhteistyön kumppanivaltiosta, joista ulkoministeriö laatii erilliset strategiat kauppa- ja kehityspolitiikan tueksi. Muualla Suomen toiminta perustuu yksittäisiin kehitysyhteistyön ja/tai vienninedistämisen hankkeisiin, joiden johdonmukaisuutta on vaikeampi taata. Pitkällä aikavälillä Suomen Afrikka-suhteiden johdonmukaisuus riippuu erityisesti siitä, miten valtio onnistuu kehittämään kauppa- ja kehityspolitiikkaa kokonaisuutena. Tutkielman perusteella mahdollisuudet tähän ovat rajalliset. Tämä johtuu ”kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön” diskurssista eli puhetavasta, jossa kehityspolitiikka määritetään useiden politiikanalojen yläkäsitteeksi, mutta samalla sitä käytetään synonyymina kehitysyhteistyölle. Näin syntyy vaikutelma johdonmukaisuudesta periaatteena, joka koskee myös kauppapolitiikkaa, vaikka johdonmukaisuuden kriteerit ovat yksityisen sektorin osalta löyhemmät kuin perinteisessä kehitysyhteistyössä. Siksi Afrikka-strategiakin on ollut mahdollista laatia siten, että sen yhteys johdonmukaisuuden periaatteeseen on olemassa mutta ainoastaan välillinen. Tämä lähestymistapa voi ajan myötä vakiinnuttaa toimintatapoja, jotka entisestään heikentävät mahdollisuuksia koordinoituun toimintaan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä.
  • Attia, Amira (2022)
    Vuonna 2020 puhjenneen SARS-CoV-2-koronaviruksen aiheuttaman covid-19-pandemian globaali levinneisyys sai rokotevalmistajat vilkkaasti liikkeelle koronarokotteiden kehitystyössä. Rokotteiden tullessa markkinoille globaali rokotetilanne kuitenkin piirtyi nopeasti hyvin epätasaiseksi. Tämä tutkielma tarkastelee koronarokotteiden globaalia jakelua edistämään perustettua Covax-mekanismia. Maailman terveysjärjestö WHO:n, rokoteallianssi Gavin, epidemiakeskus CEPI:n ja Unicefin ylläpitämän Covaxin on tarkoitus vauhdittaa rokotejakelun tasavertaisuutta globaalilla tasolla ja tuoda pandemia päätökseen rokotteiden avulla. Tutkielmassa selvitetään, miten Covax on onnistunut suhteessa tavoitteisiinsa, miten sen toiminnan tärkeyttä perustellaan ja miten nämä perustelut ovat muuttuneet sen toiminnan edetessä ja kohdatessa kritiikkiä. Tutkimuksen analyysi on toteutettu diskurssi- ja sisällönanalyysin keinoin ja sen aineisto on koottu Covaxia ylläpitävien toimijoiden julkaisemista tekstimuotoisista lähteistä. Analyysin pohjana hyödynnetään McInnesin, Kamradt-Scottin, Leen, Reubin, Roemer-Mahlerin, Rushtonin, Williamsin ja Woodlingin tekemää jaottelua globaalin terveyden saralla dominoivista kehystyksen tavoista, samalla tutkien muita aineistosta esiin nousevia näkökulmia. Tutkielman teoreettisena taustana toimii sosiaalisen konstruktivismin teoriasuuntaus, joka mahdollistaa diskurssien ja kielen käytön syvällisemmän tarkastelun ja tulkinnan. Tutkielman analyysin pohjalta voidaan todeta, että Covaxin toiminta suhteessa tutkimuksessa tarkasteltuihin tavoitteisiin on edelleen vuoden 2021 lopussa kesken. Toistaiseksi Covax on saavuttanut neljästä tarkastellusta tavoitteesta vain yhden. Tutkimuksen perusteella voidaan myös sanoa, että Covaxin toimintaa ja tasavertaisen rokotejakelun vaadetta perustellaan pääasiallisesti taloudellisten näkökulmien sekä turvallisuus- ja solidaarisuusdiskurssien kautta. Pandemian aiheuttamien negatiivisten talousvaikutuksien vähentäminen ja uhkaavalta koronapandemialta suojautuminen esitetään keskeisimpinä syinä sille, miksi rokotteiden tasavertainen jakelu on tärkeää. Solidaarisuus, multilateralismi ja yhteistyö Covaxin kautta nousevat esiin keinoina taltuttaa pandemia. Yleisemmin katsoen Covaxista luodaan kuvaa ainutlaatuisena toimijana, joka on ainoa potentiaalinen tasavertaisen globaalin koronarokotetilanteen toteuttaja.
  • Hannikainen, Eveliina (2021)
    Julkisista kyberattribuutioista, eli kyberoperaation toteuttajan julkisesta nimeämisestä, on 2000-luvun aikana tullut uudenlainen vaikuttamisen väline maailmanpolitiikassa. Julkisuutta tavallisesti karttavat tiedustelupalvelut ovat olleet näkyviä toimijoita useissa länsimaiden viime vuosina tekemissä julkisissa kyberattribuutioissa. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tunnistaa länsimaiden tiedustelupalveluiden julkisten kyberattribuutioiden strategisia tavoitteita. Tämä tehdään analysoimalla attribuutioilla muodostettavia ja vahvistettavia strategisia narratiiveja. Sekä julkisista kyberattribuutioista että tiedustelupalveluiden julkisuudesta on tehty tutkimusta vasta vähän aikaa, ja se kaipaa syventämistä. Tämän tutkimuksen tavoite onkin toimia avauksena ajankohtaisen aiheen monipuolisemmalle tarkastelulle ja käsitteellistämiselle. Tutkimuksessa kartoitetaan länsimaiden ja niiden tiedustelupalveluiden 2010-luvulla tekemiä julkisia kyberattribuutioita Council on Foreign Relations -ajatushautomon tietopankin avulla. Kolmea tapausesimerkkiä tiedustelupalveluiden julkisista kyberattribuutioista analysoidaan tarkemmin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Aineistona toimii tarkasteltavien tiedustelupalveluiden ja valtioiden julkaisemat materiaalit kyseisistä attribuutioista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on konstruktivismi, ja se edustaa kriittistä turvallisuus- ja tiedusteluntutkimusta. Analyysissa hyödynnetään Miskimmonin, Rosellen ja O’Loughlinin strategisten narratiivien kehystä. Attribuoidessaan julkisesti vihamielisten valtioiden kyberoperaatioita tarkastellut länsimaat pyrkivät muodostamaan ja vahvistamaan itselleen suosiollisia strategisia aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiiveja. Näissä narratiiveissa korostetaan länsimaihin kohdistuvan kyberuhkan vakavuutta ja monimuotoisuutta, esitetään kyberoperaatioita toteuttavat autoritääriset valtiot vastuuttomina ja uhkaavina toimijoina ja osoitetaan länsimailla olevan uskottavat tiedustelu- ja kyberkyvykkyydet sekä yhteistyökykyä. Tarkastellut julkiset kyberattribuutiot osallistuvat myös jatkuvan kyberkonfliktin järjestelmänarratiivin rakentumiseen. Tiedustelupalveluiden osallistuminen länsimaiden julkisiin kyberattribuutioihin lisää attribuutioiden ja niillä muodostettavien strategisten narratiivien uskottavuutta. Tiedustelupalveluiden julkiset attribuutiot ovat keino valtioille hallita kilpailevia narratiiveja ja tiedustelupalveluille lisätä omaa vaikutusvaltaansa. Attribuutiot myös osoittavat tiedustelupalveluiden sopeutumista nykypäivän mediaympäristön avoimuuden vaatimuksiin.
  • Birjulin, Yuri (2022)
    Tutkielma tarkastelee kolmea Venäjän kansallisen turvallisuuden strategiaa vuosilta 2009, 2015 ja 2021 Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian sekä konstruktivistisen Venäjän ulkopolitiikkaa käsittelevän kirjallisuuden näkökulmasta. Tutkielma pyrkii selvittämään, onko strategioista löydettävissä kulttuuriin ja arvoihin liittyviä turvallistamisen pyrkimyksiä, millä tavalla näihin liittyvät uhkakuvat ovat muuttuneet, ja millä tavalla Venäjän “konservatiivinen käänne” näkyy strategioiden kirjauksissa. Työn tavoitteena on edistää kulttuurin ja arvojen turvallistamista koskevaa tutkimusta sekä kontribuoida Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimukseen konstruktivistisesta näkökulmasta. Tutkielman julkaisuajankohta keväällä 2022 antaa myös mahdollisuuden pohtia myös Ukrainan sotaan johtaneita kehityskulkuja Venäjällä. Tutkielman analyyttiset työkalut perustuvat maailmanpolitiikan konstruktivistisen teorian ontologisiin ja epistemologisiin viitekehyksiin yhdessä Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian kanssa. Aineistoa käsitellään teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kööpenhaminan koulukunnan lähestymistapaa täydentää kirjallisuuskatsauksen tarjoama tutkimuskohteen konstruktivistisen lähestymistavan mukainen kontekstualisointi, jossa käsitellään kulttuurin ja arvojen roolia Venäjän ulkopolitiikassa aatehistorian ja erityisesti Neuvostoliiton jälkeisen ajanjakson kehityksen näkökulmasta. Tämä kontekstualisointi yhdessä turvallistamisen teorian tarjoaman käsitteistön kanssa antaa eväät kulttuuriin ja arvoihin liittyvien uhkakuvien ja konservatismiin lisääntymisen käsittelyyn. Analyysin perusteella kulttuuriin ja arvoihin liittyvät turvallistamisen yritykset ovat lisääntyneet erityisesti vuosien 2009 ja 2015 välillä sekä hieman vähemmissä määrin vuosien 2015 ja 2021 välillä. Vuonna 2015 ja 2021 strategioissa ovat huomattavasti lisääntyneet erityisesti Venäjän “perinteisiin arvoihin” liittyvät uhkakuvat, jotka ovat luonteeltaan kasvavissa määrin eksistentiaalisia. Aineistosta löytyneet poikkeukselliset toimet koskevat valtion puuttumista kulttuuripolitiikkaan ja informaation rajoittamista. Aineistossa esiintyvät uhkakuvat muuttuvat merkittävällä tavalla paitsi temaattisesti, myös turvallistamisen kohteen näkökulmasta: vuoden 2021 strategiassa Venäjä sanoo paikoin puolustavansa koko maailmaa perinteisten arvojen hävittämiseltä. Kasvava universaaliuden narratiivi onkin yksi tämän tutkielman mielenkiintoisimmista löydöistä. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että Venäjällä 2010-luvun alussa tapahtuneella “konservatiivisella käänteellä” ja lisääntyneellä autoritarismilla on toisiinsa yhteys. Nimeämällä länsimaisen kulttuurin uhaksi, Venäjän voi tulkita pyrkivän oikeuttamaan esimerkiksi informaatioympäristönsä rajoittamista. Tuloksista käy myös ilmi se, että kansallisen turvallisuuden strategioissa toistuvat useat historialliset slavofiliaan ja suurvalta-ajatteluun liittyvät narratiivit. Ajankohtaisen tilanteen näkökulmasta on myös merkillistä, kuinka näkyvässä roolissa strategiassa näkyvät kirjaukset “perinteisistä arvoista” ovat olleet Venäjän retoriikassa Ukrainan sodan aikana.
  • Keinonen, Anna (2022)
    Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex on saanut viime vuosina lisää resursseja ja toimivaltaa. Osana tätä kehitystä Frontex on luonut omat pysyvät joukkonsa, joista tuli samalla myös Euroopan ensimmäinen yhtenäinen turvallisuusjoukko. Pysyvien joukkojen on suunniteltu varmistavan EU:n ulkorajojen turvaamisen sekä pystyvän reagoimaan ja vastaamaan kriiseihin. Tarkoituksena on, että lopullinen operatiivisten henkilöiden määrä olisi 10 000 vuonna 2027. Tämä on merkittävä työvoiman lisäys alueelliselle turvallisuuteen keskittyneelle organisaatiolle. Se, että Euroopassa on päätetty perustaa yhteiset rajavartiojoukot kertoo tavasta, jolla Eurooppa ajattelee turvallisuuttaan: merkittävät turvallisuushaasteet nähdään Euroopan ulkorajoilla. Tutkimus tarkastelee Frontexin riskianalyyseissä esittämiä diskursseja pysyvien joukkojen perustamisen taustalla. Maahanmuutosta ja pakolaisuudesta sekä terrorismista esitetyt turvallistamisdiskurssit ovat tarkastelun kohteena pyrkimyksessä ymmärtää Frontexin roolia, pysyvien joukkojen perustamista sekä organisaation identiteettiä. Pysyvien joukkojen perustamista edeltävien vuosien turvallisuusdiskurssien analysoinnilla arvioidaan mandaattiaan laajentavan Frontexin roolia ja sitä, miten organisaatio esittää itsensä. Analysoinnissa käytetään Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteoriaa Frontexin esittämien diskurssien arvioinnissa. Analyysissä näytetään, että Frontex on turvallistanut sekä maahanmuuton ja pakolaisuuden että terrorismin teemoja riskianalyyseissään. Näiden avulla Frontex on luonut itselleen erilaisia rooleja, joiden avulla se kykenee näyttäytymään samanaikaisesti ratkaisuna maahanmuuton ja pakolaisuuden turvallisuusriskeissä, ihmishenkien pelastajana, unionin arvojen toteuttajana sekä terrorismin torjujana. Pysyvien joukkojen perustamisen taustalla näkyy Frontexin luoma kuva itsestään kaikkiin Euroopan unionin kohtaamiin uhkiin vastaavana toimijana, joka kykenee vastaamaan myös tulevaisuuden uhkakuviin. Tutkimuksessa nähdään, että Frontex pyrkii näyttäytymään unionin uhkiin vastaavana toimijana, joka rakentaa identiteettiään ja rooliaan turvallistamiselle. Maahanmuuttoa ja pakolaisuutta sekä terrorismia turvallistamalla Frontex on perustellut merkittävien lisäresurssien saamista ja mandaatin laajentamista. Organisaation identiteetti ja rooli ovat valmiita muokkautumaan erilaisten kriisien ratkaisuiksi. Se hakeekin itselleen voimakkaasti roolia ratkaisuna unionin ajankohtaisiin turvallisuuden ongelmiin niiden muuttuessa.
  • Ilmonen, Riikka (2021)
    Tässä tutkielmassa analysoin Chilen yksityisen eläkejärjestelmän vaikutusta lokakuussa 2019 alkaneisiin estallido social -protesteihin. Protestit saivat alkunsa julkisen liikenteen lippuhintojen nostosta, mutta niiden taustalla oli laajempi turhautuminen kasvavaan epätasa-arvoisuuteen ja nouseviin elinkustannuksiin. Protestit levisivät pian koko maahan, ja ne pysäyttivät chileläisen yhteiskunnan useiksi viikoiksi. Chile on maailmanpoliittisesti kiinnostava tutkimuskohde, sillä sitä pidetään ensimmäisenä neoliberalistista talouspolitiikkaa kokonaisvaltaisesti toimeenpanneena valtiona, ja sotilasdiktatuurin aikana toteutetut neoliberalistiset talousuudistukset inspiroivat vastaavia reformeja ympäri maailmaa. Chilen talousuudistuksia oli ajamassa erityisesti ryhmä Chicagossa koulutettuja chileläisiä taloustieteilijöitä, jotka olivat omaksuneet neoliberalistisen talousajattelun. Osana diktatuurinaikaisia uudistuksia Chilen eläkejärjestelmä yksityistettiin vuonna 1980. Yksityinen eläkejärjestelmä on saanut paljon kritiikkiä osakseen, mutta silti järjestelmän yksityistä rakennetta ei ole perustavanlaatuisesti muokattu. Erityisesti No+AFP-kansanliike on ollut Chilessä keskeinen toimija, joka on lisännyt tietoisuutta eläkejärjestelmän ongelmista ja pyrkinyt vaikuttamaan eläkejärjestelmän muuttamiseksi. Tutkielmassa hyödynnän kolmea teoreettista viitekehystä yksityisen eläkejärjestelmän ja Chilen lokakuussa 2019 alkaneiden protestien välisen suhteen analysoinnissa. Ensimmäinen on kiistelevän politiikan viitekehys, joka auttaa ymmärtämään kollektiivisten poliittisten kamppailujen muodostumista. Toinen on yhdistävän toiminnan logiikka, jonka kautta voidaan hahmottaa poliittisten kamppailujen organisoitumista. Kolmas viitekehys on kiistelevä toimijuus, joka puolestaan auttaa ymmärtämään No+AFP-liikkeen vaikutusta Chilen tapahtumiin. Menetelmistä tutkielmassa hyödynnän sisällönanalyysia sekä diskurssianalyysia. Aineistona on tutkielman rajauksen kannalta keskeisiä uutisia ja artikkeleita, No+AFP-liikkeen julkaisuja sekä chileläisten kansallisten kyselyiden tuloksia. Tutkielman analyysiosiossa esitän, kuinka yksityisen eläkejärjestelmän voidaan tulkita vaikuttaneen Chilen tapahtumiin kolmen tekijän kautta. Ensinnäkin Chilen yksityisen eläkejärjestelmän tuottamat eläkkeet ovat jääneet hyvin mataliksi suurella osalla väestöä, ja tämä on vaikeuttanut ihmisten toimeentuloa ja herättänyt tyytymättömyyttä. Toiseksi chileläisten luottamus yhteiskunnallisia instituutioita ja poliittisia puolueita kohtaan on heikentynyt viime vuosina merkittävästi, ja haasteet yksityisen eläkejärjestelmän uudistamisessa ovat mahdollisesti osaltaan vaikuttaneet tähän kehitykseen. Kolmanneksi No+AFP-liike on onnistunut tuomaan esiin yksityisen eläkejärjestelmän ongelmia ja pitänyt eläkejärjestelmän uudistamista koskevia vaatimuksia pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa. Nämä kolme tekijää eivät kuitenkaan yksin selitä kaikkia Chilen protestien taustalla olleita syitä. Tutkielma tarjoaa laajan yleiskatsauksen yksityisen eläkejärjestelmän vaikutuksista Chilen lokakuussa 2019 alkaneisiin tapahtumiin, ja täten rikastuttaa neoliberalismin ja epätasa-arvoisuuden politisoitumisen käsittelyä globaalin poliittisen talouden tutkimusperinteessä. Lokakuussa 2019 alkaneiden protestien vuoksi Chile vaikuttaa olevan historiallisessa murroskohdassa. Chilessä lähivuosina tehtävät muutokset tulevat tarjoamaan hedelmällistä aineistoa maailmanpolitiikan laajempien kehityskulkujen tarkasteluun.
  • Honkanen, Veera (2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan offensiivisen realismin puutteita suurvaltapolitiikan selittäjänä. Teorian jättämiä aukkoja sekä keinoja suurvaltapolitiikkaan väitetysti kuuluvan tragedian välttämiseen pohditaan konstruktivististen, ideationaalisten ja kulttuuriartefaktien analyysista ponnistavien näkökulmien avulla. Offensiivista realismia voidaan pitää sekä politiikkaratkaisuna että tapana määritellä suurvaltapolitiikan luonnetta. Mearsheimerin mukaan suurvaltojen pitäisi toimia kuten hyvät offensiiviset realistit, jos ne haluavat selviytyä. Offensiivisen realismin tarjoama selitysmalli jättää kuitenkin huomiotta monia suurvaltapolitiikkaan vaikuttavia tekijöitä, kun se keskittyy materiaalisiin ja rakenteellisiin puoliin. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa näitä tekijöitä, joita teoria ei ota huomioon suurvaltapolitiikan selitysmallissaan sekä tunnistaa ratkaisuja, joita aineisto antaa offensiivisen realismin turvallisuusdilemman ylittämiseen. Tutkielman aineistona on tieteisfiktiosarja The Expanse. Sen avulla huomio voidaan kohdistaa suurvaltapolitiikasta ja anarkiasta tehtyihin selitysmalleihin. Sarjaan sovelletaan kaksoisluentaa, jonka avulla voidaan tunnistaa päällimmäisen kertomuksen ohella tekijöitä, joiden avulla koko järjestelmän laajuinen sota vältetään. Päällimmäisenä kertomuksena aineistosta nousee esiin offensiivisen realismin kuvaama maailma, mutta kuva on puutteellinen. Tutkielman analyysi sanoittaa aukkoja, joita offensiivisen realismin logiikkaan jää. Aineistosta käy ilmi, että historia, identiteetit, käsitykset itsestä ja muista sekä toimijuus ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat suurvaltojenkin toimintaan. Sarja myös tarjoaa kaksi selitystä muutokselle ja offensiiviseen realismiin kuuluvan dilemman ylittämiselle. Toinen perustuu ulkoiseen šokkiin ja toinen ajatusmallien muuttumiseen. Offensiivinen realismi voi tarjota houkuttelevan selityksen suurvaltojen toiminnalle, mutta malli on liian yksinkertainen. Kulttuuriartefaktit eivät suoraan kerro todellisesta ulkopoliittisesta diskurssista tai harjoitetusta ulkopolitiikasta. Kulttuurituotteet voivat kuitenkin auttaa pohtimaan, millaisia tarinoita kansainvälisestä politiikasta kerrotaan, ja millaisia tarinoita kansainvälisen politiikan teoriat itse kertovat. Populaarikulttuurin tuotteet voivat auttaa normalisoimaan suurvaltakilpailuun ja -politiikkaan liittyviä tulkintoja. Tieteisfiktion avulla voi tulkita nykymaailman ongelmia ja samalla ymmärtää kansainvälisen politiikan todellisuuksia.
  • Kivi, Emmi-Ilona Josefina (2022)
    Maisterintutkielma tarkastelee de facto –valtioiden valtiokehitystä ja kansainvälistä vakiintumista, niiden asemaa ja toimintaa kansainvälisessä järjestelmässä. Tarkoituksena on tutkia valtiolle annettuja merkityksiä ja määritelmiä niiden modernissa maailmanpoliittisessa toimintaympäristössä. Tutkimuksen tavoitteita on eritelty historiallisempiirisen tarkastelun sekä kansainvälisen oikeuden periaatteiden, valitsevien poliittisten valintojen dynamiikan viitekehyksessä. Tutkielman tapausesimerkkinä on Kosovo. Analyyttisena viitekehyksenä tutkielmassa on performatiivinen analyysi. Performatiivisessa analyysissä sosiaalisten objektien ontologia muodostuu niiden jokapäiväisten käytäntöjen toisinnoissa, diskursiivisissa ilmentymisissä ja niissä tuotetuista yhteisistä merkityksistä. Sen konseptit ovat kiistanalaisia eikä tutkimuskohteiden identiteetit ole luonnollisia tai ennalta määriteltyjä. Tutkielmassa tämä kiistelty konsepti on valtio. Performatiivisesta asetelmasta tutkielma kartoittaa, mitä merkityksiä valtiolle on annettu Kosovon ulkopolitiikassa sen itsenäistymisen ensimmäisen vuosikymmenen aikana (2008–2018). Tutkielman aineisto koostuu kahdestatoista Kosovon pääministerin kanslian lausunnosta ja puheista sekä de facto –valtioiden ulkopolitiikkaa ja strategista keinovalikoimaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Kosovon ulkopoliittinen prioriteetti on kansainvälisen tunnustamisen saavuttaminen. Tavoitettaan se edisti ensisijaisesti luomalla kansainvälisiä kumppanuuksia sekä osoittamalla hallinnollisen monopolin kapasiteettiaan osana eurooppalaista integraatioprosessia. Ulkopolitiikassaan Kosovo vahvisti yleisiä ymmärryksiä valtion ominaisuuksista ja kansainvälistä järjestelmää ohjaavista periaatteista. Keskeisimmät näistä olivat Montevideon konvention standardit, alueellisen koskemattomuuden sekä demokraattisen valtion performanssit. Kosovo myös haastoi ulkopolitiikassaan vakiintuneet kansainvälisen oikeuden ja politiikan sosiaalisia konventioita, jotka ovat usein tulkittu valtioiden yksinoikeuksiksi. Näistä esimerkkeinä jäsenyydet kansainvälisissä organisaatioissa ja osallistuminen multilateraalisiin tapahtumiin ja yhteistoimintaan. Globalisoituneessa maailmassa kansainvälisten suhteiden toimintakenttä on pirstaloitunut eikä valtioiden vakiintuneet merkitykset enää kuvaa ainoastaan valtioiden ominaisuuksia tai toiminnan mahdollisuuksia. Valtio monopolisoi suvereniteettia harvoin, se on siirtymässä uusiin toiminnallisiin kohteisiin. Kosovon ulkopolitiikan tarkastelu osaltaan kuvasi tätä muutosta kansainvälisen politiikan toimijuuden pirstaloitumisessa sekä havainnollisti valtion suvereniteettimonopolin murentumista, jakaantumista ja hajaantumista. Tutkielman johtopäätökset ilmensivät näin myös tarvetta kriittisesti tarkastella ja uudelleen arvioida maailmanpolitiikan tutkimuksen teoreettisia ennakko-oletuksia ja konsepteja. Jatkotutkimuksen aiheiksi esitetään toisten de facto –valtioiden tapaustutkimuksia sekä suvereniteetin ja kansainvälisten toimijuuden muutoksen tarkastelua. Metodologiseksi valinnaksi ehdotetaan empiirisen tutkimuksen hyödyntämistä sekä toimijuuden praktiikan tarkastelemista.
  • Hanttu, Pirkka (2020)
    Afganistanissa on käynnissä konflikti, joka alkoi vuonna 2001. Konflikti on kuvattu kahtiajaoksi virallisen hallinnon ja uskonnollisen Taliban liikkeen välillä. Tarkasteltuna toimijoita ja heidän motiivejaan pintaa syvemmältä tulee esille monimuotoisempi konflikti. Tutkielman valossa konflikti näyttäytyy sisällissotana paikallisten toimijoiden kesken. Afganistanin hallinto rakentui vuonna 2001 sodan voittaneelle Pohjoisen-liiton verkostolle. Tästä johtuen sotalordien valta levisi kattamaan lähes koko maan. Sotalordit saivat paikallisen autonomian hallitsemillaan alueilla. Autonomisilla alueilla ei toiminut virallista hallintoa tai oikeusjärjestelmää. Hallinta ja riitojen sovittelu oli puolueellista ja mielivaltaista. Muodostui tila jossa, väkivaltaisuudet eivät olleet riippuvaisia virallisista identiteeteistä. Paikallistasolla poliisit voivat taistella toisiaan vastaan, ja toisaalta tehdä yhteistyötä Talibanin kanssa. Järjestäytynyt rikollisuus oli integroitunut vertikaalisesti hallintoon ja Talibaniin. Paikallisten heimot liittoutuivat hallintoon tai Talibaniin varmistaakseen resurssit paikallisiin taisteluihin. Kilpailevan heimon liittyessä hallintoon oli toisen liityttävä Talibaniin, jotta pystyttiin vastaamaan kilpailijan kasvaneeseen suorituskykyyn. Paikalliset verkostot käyttivät kansainvälisiä toimijoita hyväksi. Paikalliset ilmiantoivat kilpailijansa kansainvälisille toimijoille Talibanin tai Al Qaidan taistelijana. Kansainväliset toimijat suorittivat operaatioita tiedon perusteella. Kansainvälistä terrorisminvastaista sotaa käytettiin henkilökohtaisten kaunojen selvittämiseen. Afganistanin talouden erityispiirteet olivat merkittävässä roolissa konfliktin jatkuvuuteen. Massiivinen oopiumteollisuus yhdistettynä perinteiseen Hawala-rahoitusjärjestelmään mahdollistaa talouden pyörimisen länsimaisen valvonnan ulkopuolella. Afganistanissa 90 prosenttia rahaliikenteestä tapahtuu Hawala- järjestelmän kautta. Hawala yhdistettynä heikosti valvottuun viralliseen pankkijärjestelmään mahdollisti laajamittaisen rahanpesun ja yhteydet globaaliin maailmantalouteen. Tutkielmassa kuvataan Afganistanin konfliktia monimuotoisemmin, kuin ”virallisessa” kahtiajakoon perustuvassa kuvauksessa. Monimuotoisemmassa selityksessä toimijoiden yhtenäisyys on kiistelty ja identiteetit ovat vain keino saada resursseja. Afganistanissa on käynnissä monta paikallista taistelua vallasta. Tutkielmassa pyritään syventämään ”virallista narratiivia” ja selittämää toimijoiden liukuvuutta. Konfliktia tarkastellaan Mary Kaldorin uuden sodan teorian lähtökohdista. Kaldorin teoriaa syvennetään tukevilla tutkimuksilla. Teoreettinen viitekehys nivoutuu kokonaisuudeksi, joka mahdollistaa mikrotason lähteiden valossa tutkia epävirallista puolta yhteiskunnasta ja yhdistää se viralliseen. Konfliktin ratkaisua tulisi etsiä perinteisten rakenteiden kuten heimorakenne ja hawala-rahoitusjärjestelmä yhdistämisellä nykyaikaisiin rakenteisiin. Perinteisten ja legitiimien toimintamallien sivuuttaminen epävirallisena, johtaa vieraiden toimintamallien tuomiseen kulttuuriin. Organisoitua väkivaltaa tulee ilmenemään Afganistanissa jatkossakin, kysymys on siitä, onko väkivalta poliittista vai henkilökohtaista. On löydettävä ratkaisu, jossa paikallisilla on omistajuutta. Tutkielma tarjoaa uusia näkökulmia siihen miten virallinen länsimaiden näkökulmasta ja legitiimi afgaanien näkökulmasta eroavat merkittävästi toisistaan, kuten poliisi ja Taliban.
  • Vaatmann, Grete (2022)
    Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan Puolan ja Valko-Venäjän rajakriisiä vuonna 2021. Rajakriisi sai alkunsa kesällä, kun Valko-Venäjä lennätti tuhansia ihmisiä Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Puolan, Latvian ja Liettuan ulkorajoille tavoitteenaan painostaa Euroopan unionia luopumaan Valko-Venäjälle asettamistaan pakotteista. Vastauksena tähän Puolan hallitus pyrki estämään maahan pyrkivien maahantulon. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Thierry Balzacqin turvallistamisen teoria, joka pyrkii selittämään julkisten turvallisuusongelmien rakentamista. Teoria keskittyy erityisesti syy-seuraussuhteeseen turvallistavien puheaktien ja politiikan välineiden välillä. Tutkielman tavoitteena on selvittää teoreettisen viitekehyksen avulla, miten Puolan hallitus vakuutti kansallisen ja eurooppalaisen yleisönsä siitä, että rajakriisi edustaa turvallisuusuhkaa Puolalle ja Euroopan unionille. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan kriittisesti Puolan hallituksen toimia. Tutkielman menetelminä toimivat kehysanalyysi sekä kriittinen sisällönanalyysi. Kehysanalyysillä keskitytään turvallisuusuhkien kielelliseen rakentamiseen, kun taas kriittisellä sisällönanalyysillä tarkastellaan hallituksen valitsemia politiikan välineitä turvallisuusuhkien pienentämiseksi. Kehysanalyysin aineisto koostuu Puolan pääministerin, sisäministerin, puolustusministerin ja ulkoministerin tviiteistä sekä Latvian, Liettuan, Puolan ja Viron pääministerien yhteisistä vetoomuksista koskien rajakriisiä. Kriittinen sisällönanalyysi on toteutettu teorialähtöisesti ilman varsinaista aineistoa. Kehysanalyysissä aineistosta nostetaan esille hybridisodan, EU:n yhtenäisyyden ja humanitaarisen vastuun kehykset. Kriittisessä sisällönanalyysissä puolestaan keskitytään lainsäädäntöön, mediakontrolliin ja militarismiin. Analyysin perusteella Puolan hallitus rakensi hybridisodan ja EU:n yhtenäisyyden kehysten avulla Valko-Venäjän vihamielisyydestä ja maahantulijoista turvallisuusongelman Puolalle ja Euroopan unionille. Kehysten avulla hallitus oikeutti poikkeusolojen julistamisen sekä lakimuutokset, joiden myötä riippumattoman median ja humanitaaristen organisaatioiden pääsy rajalle kiellettiin. Samalla rajalle siirrettiin tuhansia sotilaita ja poliiseja estämään maahantulo. Tutkielman johtopäätöksenä on, että Puolan hallitus turvallisti rajakriisin omien intressiensä mukaisesti. Tämä näkyy siinä, että rajakriisin uhka oli liian pieni edustaakseen todellista uhkaa Puolalle tai Euroopalle. Maahantulijoiden turvallistaminen hallituksen toimesta ruokki pikemminkin kuvaa Puolan hallituksesta Puolan ja Euroopan unionin suojelijana. Samalla turvapaikkavastaisen toiminnan tavoitteena oli edistää muukalaisvastaisuutta ja nationalismia valtaapitävän Laki ja oikeus -puolueen kannatuspohjan vahvistamiseksi. Tutkielman perusteella olisi mielenkiintoista vertailla Puolan hallituksen suhtautumista erilaisiin muuttoliikkeisiin viimeisten vuosien aikana.